Hyvää Uutta Vuotta Lapsille ja Aikuisille!

Kuva teoksesta Mummo ja muusat (2010)

Oli puu oli puu

se monivärioksainen puu

ja kukkia kukkia

monivärikukkia

oksilla puun.

Ja aurinko, aurinko

tanssii taivaalla ja piirtää

monivärikukkia

alle puun.

Aili Nupponen teoksessa Mummo ja muusat (2010)

***

Näetkö? Nuo sormet pienet liikkuvat,

liikkuvat unensa lävitse.

Ne ehkä kertovat jotakin,

kertovat jotakin tarinaa

vailla loppua, vailla alkua, ne ehkä kertovat

mitä aikaisemmin päivällä tapahtui, tai

kymmenen sukupolvea sitten.

Huoleti ne hypistelevät maailmaa,

ottavat sen ja pudottavat pois.

Hypistelevät sydäntä,

sen sydäntä joka nyt juuri sattuu katsomaan.

Ottavat sen. Pudottavat pois.

Lassi Nummi teoksessa Päivistä parhaimmat. Toim. Hannu Mäkelä

***

Tästä on kysymys:

asettua alttiiksi mahdollisuudelle

että tulee hylätyksi

ennen kuin itse ehtii hylätä.

Sitä on rakkaus.

Sitä on elämä silloin

kun se ei ole työtä ja vaivaa,

vilua ja nälkää, hellettä ja janoa,

kipua ja sairautta.

Siis parhaimmillaan.

Parhaimmillaankin se vaatii

äärimmäistä lujuutta.

Jo lapsen on se tilanne kestettävä,

hän syntyy siihen.

Hänen voimansa on: minä rakastan.

Hänen voimansa on: minä pidän sinusta.

Minä. Pidän.

Tässä olen haavoitettavanasi.

Eeva Kilpi teoksessa Päivistä parhaimmat. Toim. Hannu Mäkelä

***

Jälleen yksi vuosi elettyä elämää elämän virrassa. Raskas mutta antoisa vuosi, monellakin tapaa. Olen saanut seurata lapsenlapsieni elämää ja jopa osallistuakin siihen, josta kiitos lasten vanhemmille ja erityisesti heidän äidilleen. On ihanaa kun voi olla lähellä mutta ei silti liian lähellä. Muinoin mummot ja ukit asuivat lastensa perheissä, mikä usein toi kitkaa ja riitaa perheiden välille. Onneksi siltä kaikelta olemme välttyneet, ja saaneet keskittyä keskinäiseen yhteisyyteen ja avunantoon.

Toivon ja toivotan teille kaikille lukijoille ja ystäville rakkautta, rauhaa, terveyttä ja pitkää ikää, mikäli ne ovat teidän tavoitteitanne. Tuokoon uusi, tuleva vuosi tullessaan teille paljon tyydytystä ja onnea toivottaa Aili-mummo!

Kertovatko tilastot totuuden?

Kansi ja muu kuvitus Leila Hurmalainen (1999)

Matkin akrobaattia elämän

sirkuksessa juoksen

hievahtamatta paikallani.

Katossa huimia voltteja

maailma nurin

maailma oikein.

Permannolla vedän itseni 

umpisolmuun. Tämä solmu

Gordionin.

AN kokoelmassa Hullun lehmän tanssi (1999)

Leila Hurmalaisen kuvitus jaksoon Noiduttu tanssi.

Puhuttelen itseäni humalassa, se on minulle uutta

siveä maria, kiharapää eeva ja silmikatseinen matilda

wrede olen aina ollut

Jees! työnä toisia ymmärtää, hoitaa ja auttaa.

Leiviskä, Herra, on kyllä pantu hyvään multaan,

kasvaa ikkunan eteläpuolella, kastellaan ja ruopataan,

et voi sanoa että olisi kesannolle jäänyt!

Piruko siitä on piikkipaatsaman tehnyt,

käsikirjoituksessa luki että hyötykasvi

Eila Jaatinen

***

Ajattelin julkaista teille, hyvät lukijat, hieman tilastotietoja blogistani. Lukijamäärä, se epävirallinen ei rekisteröitynyt, on kasvanut kohisten. Eilen saavutettiin 187 lukijan joukko, joka on mielestäni jo melkoinen määrä ihmisiä. Toki joillakin on paljon enemmänkin. Mutta nyt vasta, kolmantena vuotena, homma on lähtenyt hyvään lentoon, mistä olen teille kovasti kiitollinen. Ja ennen muuta kommentointi on rajusti kasvanut, mistä olen myös iloinen.

Koko ajalta ei tilastoja ole, vasta viime keväästä asti. Eniten on tutkittu kirjoitustani Afrikan morsian naurattaa Tohmajärvellä, 405 sivua tähän mennessä, ja koko ajan sitä ahkerasti luetaan. Toisena on Herra Pii Poo ja Kirsi Kunnas (253 sivua), kolmas Se Vatasen musta lehmä (187 sivua), neljäs Juhanantupa Kesälahdella (147 sivua), viides Kalevi ja Iiris: Ruskealan kirkon rakentajat (110 sivua), kuudes Pyhäinmiesten päivä (1.11.2008, 101 sivua), seitsemäs Reposen talon touhuja (19.7.2010, 101 sivua), kahdeksantena Joulumakkarat ja muut entisajan jouluruuat (27.12.2008, 97 sivua), yhdeksäs Historiaa Onkamon Kannakselta (4.8.2010, 98 sivua), kymmenes on Mummo ja joulutonttu konsertissa (3.12.2010, 83 sivua). Johtopäätös edellisistä: Näytelmäarvioinnit ja perinne näyttävät kiinnostavan ihmisiä kovasti. Odottaisin että matkailu ja muukin taide kiinnostavat, mm. Saiho-ateljee sijoittuu ihan kivasti lyhyemmässä ajanjaksossa.

Lähetin aikanaan Nelosiin juttuja Havutar, hyvä emäntä teoksestani, mutta mynkään meni. Ajattelin siksi, että jos jaksaisin vielä tehdä kolmannen blogin, johon voisin panna juttuja historiasta ja perinteestä - harrastelijatasolla tietenkin - niin tulisi oma osuuteni täytetyksi. Minulla on parin kirjan mustavalkokuvat koneellani, joita voisin hyödyntää. Pitää ajatella, jaksanko ja ehdinkö. Liika ahnehtiminen ei ketään hyödytä.

Tämä vuosi on ollut erinomaisen mielenkiintoinen. Siitä kiitokset teille toisille blogisteille ja blogissani käyneille, ja etenkin kommentoineille. Parhaan kykyni mukaan olen yrittänyt vastailla teidän kysymyksiinne. 

Alkuvuosi sujui ankeissa merkeissä sairauteni vuoksi, mutta vuoden loppua kohti on menty vauhdilla ja yhä kasvavalla mielenkiinnolla. Ja se on minusta hienoa!

Oikein hyvää tiistai-iltaa ja loppuvuotta teille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Syntymäjuhla tämäkin

 Se on köyhällä uusi joulu

tammikuun tasaisuudessa kun lehmä vasikoi.

Sitä on oltava kuin jonkinlainen paimen

käytävä vähän väliä katsomassa

että mitenkä se pieni siellä puhtailla oljilla

ja Maria.

Ja vielä huoli ja pelko sairastumisesta

ja eläinlääkäristä

no olihan se kerran Herodeksestakin.

Lapset tulevat koulusta ja kysyvät:

mikä niistä on vasikoinut

kun on pannukakkua ja juustoa

juoksevat navettaan:

onko se poika vai tyttö?

silmät loistavat miettivät: mikähän nimeksi?

Kahden litran kaljapullo täytetään ternillä

ojennetaan naapurinväelle:

ottakaa, syökää, se on syntymäjuhla

ja hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen.

Illalla vielä emäntä isännälle:

käyhän sinä sitten viime kierroksella

että mitenkä ne siellä

Eeva Heilala teoksessa Päivistä parhaimmat

***

Se alkaa tämäkin joulu olla onnellisesti ohi. Aatto luiskahti niin nopeasti että en ehtinyt vilkaisemaan nettiä ollenkaan, anteeksi vain etten heti vastannut kommentteihinne! Päivällä saimme naapuriystävät päiväkahville, ja tuomisiksi emäntä toi suurehkon määrän paistolämpimiä karjalanpiirakoita. Ne vasta maistuivat!

Päivällä sovimme miniän kanssa että pojan perhe tulee jouluillalliselle meille, joten kiire tupsahti sen vuoksi. Tavallisesti he ovat menneet Rääkkylään aattoiltaa viettämään, mutta nyt se jäi pakkasen takia ohjelmasta pois. Nippa nappa sain iltakuuteen mennessä jouluruuat pöytään kaikkia perinteitä noudattaen. Lipeäkalaa ei meidän pöydässämme ole kuitenkaan jouluna ollut, sillä en pidä siitä. Mies tosin väittää, että Iida-mummo teki sitä joka joulu, näiltä osin perinteet ovat siis muuttuneet.

Lapset söivät kuka mitäkin, mutta kylläiseksi tulivat. Ellu kehui syöneensä seitsemän karjalanpiirakkaa, kun oli ensin paastonnut koko päivän. Eve kävi jääkaapista etsimässä vielä keitetyn kananmunan, kun vatsa ei tullut muuten täyteen. Paukku ei pitänyt syömisestä, vaan lähti leikkimään itsekseen.

Ruokailun jälkeen lapset esittivät ohjelmaa yhdessä ja yksin, listalla oli Heinillä härkien kaukalon, mikä ei liene niitä helpoimpia lauluja. Joillakin meni lähes oikein. Ohjelman jälkeen seurasi lahjoihin tutustuminen, jokaisella lapsella oli oma lahjakassi, johon oli pantu lahjatavarat. Kaikille oli villasukkia kaksi paria ja joillekin parit lapaset. Sitten yhdessä tehty runokuvakirja Mummo ja muusat, kaikille viidelle ja vanhemmille sekä isovanhemmille lisäksi. Lisäksi suuret suklaalevyt, jotka ostin Kairosta, ja matkamuistona tuodut viisi rannerengasta eli jokaiselle yksi. Sitten vielä joku kirja, värikyniä jättipakkaus ja muutama vihko. Pippuri hermostui siitä, kun mummo oli kiireessä unohtanut suklaan panematta hänen kassiinsa; se oli kardinaalimunaus mummon puolelta. Mutta onneksi levy oli tallessa mummon työpöydällä, mistä se löytyi. Lapset vaikuttivat varsin tyytyväisiltä lahjoihinsa, paitsi Pippurin pettymystä ja mielipahaa.

Vasta vieraiden lähdön jakeen saunoimme, sillä ennen emme ehtineet. Päivällä mies vei sukuhaudoille kynttilät pojan kanssa. Se on ollut joka jouluinen traditio perheessämme. Pakkanen oli kova, ainakin 24 astetta. Vasta viiden tienoilla illalla olisi ollut aattohartaus kappelissa, mikä minusta on ehdottomasti liian myöhään. Kirkkoniemessä vastaava toimitus on kolmelta iltapäivällä. Miksikähän sitä ei voi muutamalla tunnilla aikaistaa?

Eilen lepäilimme ja nukuin aamulla ennätyspitkään pois sitä jouluväsymystä. Tämäkin päivä on kulunut laiskottelun merkeissä, vaikka pakkasta ei ole niin paljon, vain 12-14 astetta. Mies hiihteli ja minä pistäydyin kävelemässä. Olen lukenut teidän ahkerien ihmisten blogeja ja tutustunut muutamaan uuteenkin. Ajattelin syventyä kirjoittamaan matkapäivää Sharm el Sheikihistä, jos joskus saisi sen matkakirjan tehdyksi.

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Joululaulu 1983

 

Joulukuvaelma Tikkalan koululta 2009.

 

Jouluntähti, johtotähti

matkallamme maallisella

ole meille oppaanamme

taivaskotiin taipaleella!

Joulun hengen johtaa anna

elämää ja tekojamme!

Vaikka mitkä murheet kohtaa

sua aina rakastamme.

Joulun lapsi, Jeesus - lapsi,

siunaa sinä aina meitä,

ole aina seuranamme

matkatessa elon teitä!

Turvaksemme tule meille

ajan kurjan ahdingossa:

poista riita, kateus, sota,

iki-iloon luokses ota!

Joulunvalon loistaa anna

syvyyksihin sydämemme,

käsivarsin vahvoin kanna,

että tänne uuvu emme,

surun, tuskan, vihan alle,

itsekkyyden syövereihin!

Pahasta oi päästä Jeesus,

ettei sekään tarttuis meihin!

Aili Nupponen (1983)

Kaikille lukijoille oikein rauhaisaa Joulun aikaa toivottaa Aili-mummo!

Matkalla Goassa 2.

Aili-mummo temppelin kaivolla kukkaseppele kaulassa 1992.

Brueghel piti pullukoista/ keinuvalanteisista pakaraposkista/

melonirinnoista/ reisistä jotka uivat/ kuin kaksi venettä/

Tizian lempeästi peitti/ punaiseen hehkuun//

silkkisen ihon pyöreissä käsivarsissa/ verhosi kultaan ja purppuraan/

runsaan kuningattarensa//

Renoir, tirkistelijä/ solutti avaimenreiän sinne/

missä talon rehevä palvelijatar/ peseytyi porsliinivadissa/

ja tarjosi katsojalle/ kaartuvat pakaransa// Eila Jaatinen

***

Jatkan tarinaa okralaisten matkasta Goaan keväällä 1992. Löysin Helena Niemisen kirjoituksen tältä matkaltamme, jossa on asiatietoja maasta ja paikkakunnasta. Ruoka ja yhdessä syödyt illalliset jäivät minulle lähtemättömästi mieleen. Ne olivat mukavia tapahtumia, ja monesti päivän merkittävin juttu. Vietettiinpä siellä muutamat synttäritkin postuumisti, ei tosin minun, mutta nekin siellä olisi voinut viettää. Intialainen ruoka on tulisesti maustettua, mutta siihenkin tottuu, oppii jopa pitämään siitä. Tosin jotkut saivat itselleen vatsataudin, mutta onnekseni olen välttynyt niiltä.

Viitenä peräkkäisenä iltana kävimme pakistanilaisen mattokauppiaan luona syömässä, viisi naista osti häneltä itselleen aidon maton. Kauppias oli  muslimi, ja parhaillaan oli ramadan menossa, joten ruoka tarjottiin vasta auringonlaskun jälkeen. Ilta illalta ruoka muuttui aina vain huonommaksi. Yrittipä kauppias ottaa itselleen pantiksi yhdeltä matkalaiselta rahaakin, ja ottikin. Nostin asiasta niin kovan metelin - englanniksi tietenkin - että muutaman illan perästä kauppias palautti huonetoverilleni rahat takaisin. Maksoimme tietysti Visalla ostoksemme. Lisäksi meille sanottiin, että meidän on tuotava joku paketti Suomeen kauppiaan "vaimolle", mutta siihen halpaan emme menneet. Tiedä mitä hämäräperäistä meidän olisi pitänyt kuljettaa, vaikkapa huumeita.

Retkeilimme taksilla Vanhassa Goassa, Pondassa  ja Anjunan markkinoilla, joista kerroin viimeksi; huonetoverini ja minä kävimme risteilyllä Madovi-joella sekä kiertelimme Etelä-Goan kyliä ja kaupunkeja. Pari kertaa kävimme Panjimissa, jossa huomasin, että markkinoilta ostamani shortsit olivat takapuolelta revenneet jo ensimmäisellä reissulla. Arvaa sen, miten kaupungilla kävellessä nolotti. Tällaista tavaraa myytiin meille turisteille "hyvin edulliseen hintaan". Olin iloinen siitä, että ostin vain nuo yhdet housut, enempää halpaan en langennut. Eräs rouva osti tuota "halpaa halpaa halpaa" matkalaukuittain kotiin tuomisiksi!!!

Intia on mielenkiintoinen paikka länsimaiselle ihmiselle. Myyjät ja rihkamakauppiaat puhuivat välttävää englantia, joten kommunikointi sujui, ja loput puhuttiin elekielellä.

Myyjät olivat suorastaan agressiivisia uimarannoilla ja  käymillämme markkinoilla. Tästä syystä lopetin merenrannalla uimisen, kauppiailta ei saanut hetkenkään sielunrauhaa: kun yksi lähti, sijaan oli tulossa jo monta uutta. Vuorotellen tietenkin.

Mutta silti, kiva oli käydä, vaikka kotiintulo oli vielä mieleenpainuvampi---.

Hotellimme Santa Maria.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Teoksia ITE-taiteesta ja taiteilijoista

Veli Granö: Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Maahenki 2007.

ITE- taiteiljoita Vaaroilla. Nykykansantaiteen vuosikirja 8.

Viime kesänä pidettiin taidenäyttely Ilomantsissa Runonlaulajan pirtillä pohjoiskarjalaisista ITE-taiteilijoista, mutta valitettavasti näyttely meni ohi minulla, vaikka tiesin sen ajankohdan ja aioin siellä käydäkin. Olisin saanut paljon hienoja kuvia näistä kansantaiteilijoiden töistä. Mutta virheen voi vielä korjata, tilasin Maahenki-kustantamosta kirjan, joka on tehty juuri tämän näyttelyn taiteilijoista, teos on isokokoinen, moniväripainatuksella tehty, ja siinä on 124 kuva- ja tekstisivua. Komea kirja kaiken kaikkiaan, valitettavasti pehmytkantinen. Hinta on mielestäni kohtuullinen, 30 euroa. 

Tilasin kirjan 8.12. ja sain sen jo eilen postin kotiin tuomana yhdessä Veijo Rönkkösestä tehdyn kirjan kanssa. Huomiotani kiinnitti se, että kirjassa on alkuperältään kolme oman kylän taiteilijaa, jotka ovat ovat päässet tähän teokseen. Onkamossa syntynyt ja kasvanut Teuvo Tuukki on yksi lahjakkaimpia teoksen taitajia. Elämäntyönsä hän teki Ilomantsissa rajamiehenä, ja on jäänyt sinne myös asumaan. Tikkalassa syntynyt ja kasvanut Seppo Tahvanainen, nykyinen joensuulainen, muistaakseni entinen katsastusmies, on toinen oman paikkakunnan mies, ja kolmas on onkamolainen Teuvo Pakarinen, jonka moottorisahaveistoksia meillä on myös omassa pihassamme. Myös Tahvanainen tekee työnsä moottorisahalla Pakarisen tavoin. Teuvo Tuukki on hyvin monipuolinen kansantaiteilija, "hän tekee veistoksia puusta, lumesta, kivestä, betonista ja vaikkapa styroksista. Myös öljyvärimaalaus on mieluisaa puuhaa.---.Tuukin julkisia teoksia löytyy  useista paikoista: Ilomantsin Osuuspankin edustalta ja virastotalolta, Joensuun lentoasemalta, Pohjois-Karjalan rajavartioston esikunta-alueen ja rajajääkärikomppanian portilta Onttolasta sekä Imatran rajamuseosta".

Esittelin teille jo pari vuotta sitten valokuvaaja Veli Granön teoksen Veijo Rönkkösen todellisesta elämästä, lainasin tuolloin teoksen kirjastosta. Halusin sen kuitenkin ikiomaksi ja tilasin teoksen omaan kirjastooni, olihan hintakin ihan kohtuullinen, 35 euroa. Teos on upeasti värikuvitettu ja englanniksi ja suomeksi tekstitetty, joten sopii hyvin myös lahjakirjaksi. Kannet ovat kovat ja hienot, sivuja on 170, sivukoko suurempi kuin A4.

Näin on mummon joululahjat ostettu. Eilen piipahdin apteekilla, ja sekin reissu tuli kalliiksi, toistasataa euroa kotvan matkaa. Monia lääkkeitä Kela ei korvaa sentilläkään, mutta silti ne on ostettava. Jalkahoitoihin ei kunta myöskään osallistu, joten on kaivettava omaa kuvetta. Kaivolla kävimme ostamassa munia ja tuoretta ruisleipää, ja joimme toiset päiväkahvit. Entinen karja-auton kuljettaja-omistaja jutteli kanssamme ikivanhoista, jo kuusikymmentäluvun lopulla tapahtuneista asioista. Tuntuu siltä, että aika on mennyt lentämällä, etenkin viimeiset 60 vuotta. Mutta asialle ei mahda mitään, vai tarvitsisiko?

Oikein hyvää tiistai-iltaa teille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Muistoja Goan matkalta

Keväällä 1992 meitä okralaisia oli suuri joukko matkalla Intian Goassa. Vaatimaton hotellimme Santa Maria sijaitsi köyhässä Galanguten kylässä, jonka lähin kaupunki oli Panjim. Goa oli ollut kauan aikaa, vuosisatoja, Portugalin alusmaa, josta syystä Goassa oli roomalaiskatollisia ihmisiä n. 40 % väestöstä. Muut olivat hinduja, budhalaisia ja muslimeja. Goassa oli pyhä lehmä vähemmän pyhä kuin muualla Intiassa. Jotenkin sääliksi kävi noita eläimiä, ei tarvitse pelätä maidon ja lihan liikatuotannosta; hyvä kun pysyvät edes elossa!

 Goassa on Intian länsimaisin kulttuuri, johtuen siitä, että eurooppalaiset ovat hallinneet sitä vuosisatoja. Ilmasto on trooppinen, kuuma ja kostea. Oleskelumme aikana maalis-huhtikuussa, oli juuri viimeiset turistiviikot menossa kuumuuden vuoksi. Nyt en enää uskaltaisi ajatellakaan matkustamista noin kuumaan paikkaan. Egyptissä vaikka olikin kuumaa, siellä ei ollut sitä suurta ilman kosteutta, joka tekee elämän sietämättömän vaikeaksi; ja lisäksi hotellimme oli ilmastoitu.

Äiti lehmä vasikoineen puun varjossa. Eläimet kävelevät kaduilla, missä tahansa autojen ja liikenteen seassa.

Kuva Anjunan markkinoilta. Rihkamanmyyjiä oli hirvittävät määrät kaupittelemassa ainutlaatuisia tuotteitaan.

Hotellimme oli hyvin alkeellista tasoa nykypäivän mittapuulla mitattuna, ei siellä ollut edes ilmastointia; ainoa ilmastointi olivat pyörivät "vispilät" jotka koko ajan sekoittivat ilmaa katossa. Viivyimme matkalla kokonaista 2,5 viikkoa, joten hikoilua riitti näännyksiin saakka. Meitä oli mukana yli 20 henkeä, ja matkanjohtajana toimi kirjastotoimenjohtaja Helena Nieminen. Valokuvia tuolta reissulta on runsaasti albumissani, eilen skannasin niitä monta tuntia, ja jälkeä syntyi. Miniä pani homman alkuun, ja jatkoin yksin eteenpäin, yhteensä 36 kuvaa tuli siirrettyä digitaaliseen muotoon.

Matkalta palattua Helena Nieminen kirjoitti paikallislehteen jutun nimeltä Lehmänluinen kaulanauha. Tiedän että minulla on se tallessa, mutta ihan tähän hätään en löytänyt sitä. Minulla on useampia leikekirjoja, joihin olen tallentanut mielenkiintoisimpia juttuja erilaisista asioista ja tapahtumista, olinhan ennen monessa harrastuksessa mukana. Yhden suuren leikekirjan lahjoitin kyläyhdistyksellekin, se on koottu parinkymmenen vuoden tapahtumista omassa kotikylässämme. Työtä ja harrastusta tuollaisen leikekirjan teko vaatii paljon, mutta se on mieluista ja henkisesti antoisaa puuhaa.

Muistoja tältä matkalta kerron teille vielä lisää, onhan kuvia vielä suuret määrät skannattuina. Muutama vuosi sitten etsin netistä Santa Maria hotellin, jonka silloiset hinnat olivat mielestäni kallistuneet valtavasti, taisi olla jo 70 dollaria/ vuorokausi. 

Ainakin minä jouduin matkamuistomyyjien uhriksi, niitä oli joka paikassa eikä niiltä voinut välttyä. Paras muisto oli silkkimatto Elämänpuu, jonka ostin ja lahjoitin pojalleni Petrille. Hän jatkaa minun ja meidän yhteistä elämänpuutamme viiden tyttären voimin.

***

Mies on jälleen vierailulla Viipurissa venäjän ryhmän kanssa. Minulla on aikaa keskittyä näihin tietsikkajuttuihin ja harrastuksiin. 10 vuoden valokuvatkin ovat vielä panematta albumeihin, ennestään on 28 albumia. Ja joskus pitää jatkaa myös leikekirjaharrastusta...

Enää alle kaksi viikkoa jouluun, ja ne joulukortit!

Oikein hyvää sunnuntaipäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Runoilijan elämää

Tilasin kylmän talven

 ja se saatiin

 paukkuvat pakkaset, postikorttimaisemat,

sydän kieltää minut ja minä sydämen, on laulu.

 Ja minä asetun sivuun, katson matkijoitteni

kultivoitunutta kieltä, yleistä pyhäinhartautta;

vainajien intimiteettirauhaa tässä rikotaan.

Nilkkoja myöten runoissa laahaudun iltaan,

mietin miksi meidän täytyisi mahtua postimerkkiin?

Jäänsärkijöitten. Sulan, tietysti sulan, rakastan, tietysti

heti, ihan heti kun rauta lävistää heikot miehet

kun heikot miehet ottavat minulta tämän 

avaruustuskan: ottaisivat jo minulta avaruustuskani.

Ette koskaan pääse takaisin äitinne kohtuun.

Ette voi kääntää aikaa taaksepäin.

Sekoittakaa paremmin! Sisäistäkää!

Kertakäyttölyriikka on ikävää.

Kerran, kaksi syksyä voi vesi maistua viiniltä.

Vesitorni vuotaa! Jos huonosti käy, me hukutaan kaikki,

jos hyvin - vain statistit.

Laitan 159 postikorttia tuuleen. Jos tyhjä vastaisi.

Kirjoitan sinulle: en minä osannut elää, enkä kuolla,

mutta kai minun tuskani toi teille edes

jotain huvia?

Arja Tiainen

***

Ei tuo runoilijan elämä taida olla kovin hääviä, ainakin jos Arja Tiaista on uskominen. Runoja riittää jokaiseen lähtöön ja lisää niitä kirjoitetaan koko ajan. Runoilijalla ei ole sitä sädekehää mitä kirjailijalla. Runoilija mielletään tavallisesti jonkinlaiseksi huuhailijaksi, joka on kaukana maailmasta ja arkipäivästä. Jalat maassa oleva runoilija on luonnonvastainen ilmestys, runoilija asuu jossain sfääreissä, maan ylä- ja ulkopuolella. Runoilija kuuluu olla ulkoasultaan rähjäinen ja virttynyt, ehkäpä hiukan hutikassakin. Ei tällainen pultsarin oloinen ihminen herätä kenenkään kateutta tai intohimoja.

Mutta annas olla kirjailija: siinä on sana joka herättää lähes kaikkien kateuden, ainakin niiden, jotka kadehtimaan pystyvät. Kirjailija-sanalla on niin korkea statusarvo, että sen edessä ihmiset menevät mykiksi, mutta selän takana kielet laulavat sitäkin kerkeämmin. Voi uskoa, kumpaa puhutaan enemmän, hyvää vai pahaa ? Veikkaan tuota jälkimmäistä, vaikka tietysti edessäpäin ollaankin niin "ystävällisiä", suorastaan siirappimaisia. Tämän suuntaisia huomioita olen tehnyt---.

Taiteilijoitakaan ei kadehdita niin paljon kuin kirjailijoita. Taiteilijan elämä on epävarmaa ja usein apurahojen varassa, mutta niinhän on valtaosalla kirjailijoistakin. Kirjailijan työ on yksinäistä ja edellyttää melkoista, jopa ankaraakin puurtamista ja yksinäisyyttä. Miksi siis sitä ammattia niin kovasti kadehditaan? Selittäkää te, jotka sen osaatte. Kaikki nämä ovat luovia ammatteja tai joillekin meille  harrastuksia.

***

Parina päivänä olen katsonut lapsenlastani Pippuria, joka on sairauden takia ollut kotihoidossa. Todella kilttejä nämä pojantyttäret, niin kuuliaisia ja hyvin kasvatettuja kuin ikinä olla voivat. Lasten äiti opiskelee ja isä tekee metsätilan hommia ukin kanssa. Onneksi on joutilas mummo, joka voi auttaa tarpeen niin vaatiessa.

Keittelin ison kattilallisen lanttuja laatikkoa varten ja lämmitin tuvan uunin. Siitäpä sitä jouluherkkua valmistuu pakasteeseen pantavaksi. On niin hyvä mieli, kun jotain omatekoista on ruokapöydässä. Ei se ostolaatikko ole niin hyvää, olen minä kokeillut niitäkin.

Oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Helvi Hämäläisen sanoin...

 

 

 

UNOHTUNEET

 

I

 

Seisoit suuren teloitusryhmän edessä kun aurinko nousi,

tuhansien punaisten pisaroiden sataessa sinusta

ruohon muuttuessa silmissäsi siniseksi,

purppuraisen taivaan äkkiä saadessa siivet

hartioihisi kasvoivat aamuruskon siivet suoraan taivaasta,

ne kantoivat vapauteen.

katsoit kuuta, se oli valkea,

katsoit aurinkoa se hehkui punaisempana kuin ennen

ja toinen puoli sinusta oli viheriässä ja valkeassa kuussa

toinen puoli kylpi purppuraisessa virrassa.

Taivaalla ovat hajallaan sinipunaiset hiukset,

ne hohtavat valoa,

linnut lentävät niiden lävitse,

kampaavat niitä siivillään,

vievät pesiinsä pilven suortuvia.

II

 

Tämän puun alle on haudattu nuorukainen arpi otsassaan,

hänen tukkansa hulmuaa auringossa kun puut kukkivat

ja hänen hevosensa on haudattu tämän puun alle.

Joku sanoo: hänen hevosensa haudattiin, kun maa oli vihreä

ja puu upotti hänet tummien juurihiustensa huntuun kuin nainen.

Rautaa on hänen suussaan,

hän ostaa sillä matkan kaukaisten vesien taa,

joilla siniset purjeet kulkevat syttyen tuleen,

purjenuotiot roihuavat ympärillä.

Suunsa raudalla hän maksaa veneen.

III

 

Älkää nousko:

paadet liikkuvat,

älkää nousko.

Kaikkialta olette poissa,

edes kuolemanvirtaan ette enää kuvastu.

Kaikkialta olette poissa.

Ota vangiksesi omat haukkasi,

kurista leijonat, jotka loit,

älä anna kotkan syntyä,

murskaa nyrkissäsi sydämet.

Et ole silloin minun jumalani.

Me rakastamme  leijonien jumalaa.

Itse luotuasi leijonan taivaaseen sen henki päästä.

Älkää nousko,

paadet liikkuvat,

älkää nousko.

Kaikkialta olette poissa.

IV

Repäise auki haavasi

punaisia kuiluja ovat ne lihassasi,

hirvittäviä suita, jotka kirkuvat tuskaasi.

Sitoivat kiven jalkaasi,

joka oli siipiä täynnä.

Tuhat purppuraista mekkoa antoivat sinulle.

V

Katso ei mikään ole vapautta enemmän

kädessäsi ei tarvitse olla muuta,

se on siivet suuremmat kuin taivaanranta, jylisevät siivet,

jotka minä olen saanut tänään.

Olen vapaa, huudan kuiluihin, vankiloihin,

porttien, piikkilankojen taakse,

kahleisiin sidotuille:

vapaa, vapaa, suuni on täyttynyt tämän sanan merellä,

suuri huuto, vapaa, vapaa.

Minun on taivas, minun on taivas äärettömiin,

minulla on miljoonien muuttolintujen siivet ruumiissani.

HELVI HÄMÄLÄINEN TEOKSESSA VALITUT RUNOT (1981, 1. painos 1973)

Mummo ja joulutonttu konsertissa

LAMAJOULUA

- Osta nyt maksa ensi vuonna ja

muista meitä kolahtavat postilaatikkoon

viisikymmentä miljoonaa tervehdystä

osoitteesta toiseen

Hyvää joulua

Iloista Joulua

Joulurauhaa

Armorikasta Joulujuhlaa

"Heinillä härkien kaukalon nukkuu

lapsi viaton"

Riemuitkaatte, riemuitkaa

supermarketissa silmät korvat täynnä

joulutunnelmaa

joulupukit porot pulkat

nisset nasset tonttulakit enkelhapset

joulukääröt ruoat ynnä muut.

- Osta nyt! Tee meidät kaikki onnellisiksi

joulu on vain kerran vuodessa.

- Lamajoulua sinulle ystäväni!

AN kokoelmassa Elämänpelto (1991)

Kuten kuvasta näette, joulutonttukin on hyvin väsynyt kiireeseen ja jouluhöösäykseen. Tuossa se vain istuu sohvalla kädet ristissä, mutta juuri äsken se otti imurin kauniiseen käteen ja rupesi siivoamaan. Sitä ennen se lämmitti tuvanuunin, joten ei se ihan joutilaana ole ollut. Ja muutenkin, kyllä muori pitää huolen siitä, että tontulla riittää pientä puuhaa, tärkeää tai sitten vähemmän tärkeää.

Eilen illalla olimme Joensuussa Rakastan Elämää konsertissa, jossa esitettiin oopperaa, operettia ja ikivihreitä, järjestäjänä Joensuun Oopperayhdistys. Esa A. Luukkainen toimi tuottaja-juontajana, ja puuhasi meille valmiit kyydit paikanpäälle. Muusikot olivat kansainvälisiä, primaksena Vasile Pantir, romanialainen viuluvirtuoosi. Solisteista mainittakoon sopraano Elina Risku, mezzo-sopraano Maarit Aura, tenori Joonas Eloranta, baritoni Riku Pelo ja basso Jari Parviainen. Mukana oli myös oopperakuoro 15 hengen voimin. Orkesteria ja kuoroa johti musiikkituottaja Pekka Mustaniemi. Harmonikkataiteilija Arto Tarkkonen sekä säesti että lauloi useita kappaleita. Kuuluttaja Esa Luukkainen yllätti yleisön iloisesti kuuluttamalla, että Arto Tarkkonen juhli 50v. syntymäpäiväänsä!

Mieluinen yllätys meille tohmajärveläisille oli se, että myös "Laulava Puutarhuri" Esa Luukkainen esitti useita kappaleita venäläisiä sävelmiä sekä duettona Elina Riskun kanssa operetista Iloinen leski. Menneinä vuosina Esa L. lauloi oopperaa ja operettia, ehkä haaveilikin musiikillisesta urasta, mutta sitten tiede vei voiton, ja nykyään hän on paneutunut opiskeluun ja väitöskirjatyöhön. Esa on monilahjakkuus, joka on menestyksekkäästi kokeillut useita eri elämänaloja. uskonpa että saamme kuulla Esasta hyvin pian---. Onnea miehelle, joka ei takerru lillukanvarsiin!

Basso Jari Parviainen esitti oopperakuoron kanssa Rakastan Elämää- konsertin nimikappaleen konsertin päätteeksi. Aplodit olivat mahtavat; kädet ovat tänään kipeät taputtamisesta. Yleisö lähti hyvin tyytyväisenä konsertista koteihinsa. Paljon kiitoksia järjestäjille ja esiintyjille hienosta taide-elämyksestä!

Jälleen on pitkä viikonloppu, onhan maanantaina itsenäisyyspäivä; vaikka itsenäisyyttä ei enää ole, ainakin päivä (noin silmänlumeeksi) on jäljellä. Mainio huvinäytelmä veronmaksajille, saa osallistua ihan kotisohvalta käsin. Suosittelen!!

Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!