Google+ Followers

torstai 21. syyskuuta 2017

Hulluus ja viisaus, uho ja tuho

Kanelit kypsyvät hitaasti...

Isoisäni, keisari, oli, kuten tiedämme, hullu,
          kirjoitti runoja kun toisia oli läsnä.
Te tahdotte sodan,
           se on saatavissa. 
                                      Te kuljette jäykin askelin
niin kuin sotilaat aina, hysteerikot, ennen kohtausta.
Hysteria on sairaus joka ei koskaan parane.
Hysteerikko on voittaja, ei anna koskaan myöten.
           Minun on turha puhua. Luen sen runon:

Sumu on niin sakea ettei sillalta näe vettä.
Kukat rupeavat raivoihinsa 
                                               kun niitten on 
           kuoltava mielettömästi.


- PAAVO HAAVIKKO - 

Näkymä Kemiestä asemalle päin. Pitkä alamäki tai sitten päinvastoin...

Me elämme nyt hulluuden aikakautta. Maailman mahtimiehet ovat valinneet kumppanikseen sellaisen voiman ja mahdin, jolle harvemmin löytyy vastusta. Ja huulluus ottaa omakseen, jos ja kun joku meistä niin haluaa tai jopa ilman haluamistakin.

Hulluutta emme voi itse hallita, vaikka kuinka niin tahtoisimme. Pahuudella on enemmän kuin seitsemän tuhannen hullun miehen voimat. 

Hullu istuu ja katsoo, kun ohjukset sinkoilevat avaruuteen, kun hän painaa nappia. Pelottelee sillä naapureitaan ja jopa suurta ydinasevaltiota toiselta puolen maapalloa. Hullua naurattaa ihan vesi silmissä, hän ei huomaa, että parempi olisi itkeä. Hullu ei huomaa, että uhoa seuraa tuho. Se vie kaiken...

Hän ei ole ainoa lajissaan. Heitä löytyy useampiakin, jos heidän kaltaisiaan lasketaan. Mitä tapahtuu, kun kaksi ja vielä useampi hullu sekoittaa lisää tilannetta? Tuhotaanko koko samantien koko maapallo kaikkine luomakuntineen? Pahalta näyttää, pelastuuko kukaan / mikään?

Ihmiskunnassa on varmasti useampiakin 'viisaita', jotka eivät halua ajaa tuhon asiaa. Mutta mitä he mahtavat saada aikaan: kukaties rauhanneuvotteluja? Voidaanko hullut laittaa parantumaan laitokseen? Ei luultavasti. Muutama hullu tekee tyhjäksi tuhansien 'viisaiden' työn ja sen tulokset.

Hullut eivät kumarra valtioiden tai YK:n lakeja. Heillä on omansa, hulluuden lait. Kun muut itkevät, hullua vain naurattaa. Mielettömästi!

Jotakin olisi tarvis tehdä, että sivilisaatiomme pelastuisi. Mutta onko se edes palastamisen arvoinen?!

Tässä on lisää iltarukouksen aiheita. Kunpa Jumala säästäisi armossaan palasen hyvää elämää tuleville sukupolvillemme. Kunpa kaikkea ei tuhottaisi hullujen huviksi ja ajanvietteeksi!

Siunattua ja armorikasta loppuviikkoa sinulle ja läheisillesi, lukijani!
                                         Terveisin Aili-mummo







perjantai 15. syyskuuta 2017

♥ Se näkyy lähelle / kauas ♥

Seija Simola: Kun aika on. YouTube.


Kello puoli kolme
kun sammutan valon
kun aion sulkea verhon viimeisen neljänneksen

pihamaa silmiin autiona lumineen lyhtyineen,
autot lumen peitossa, puut mustina, paljaina, ja 
silmä sammunut akkunan. Jokaisen.
Kaikki yhdentekevää,
             turhaa? sanoisinko, tai
             kaunista? alakuloista? kuollutta? tai
             hiljaa elävää, hengittävää?

Tappio? Vararikko. Umpikuja 
Vai loputon investointi - sijoitus, joka kerran tuottaa?

Vastauksena vanha läksy,
kertausharjoitus:
vaikka väsyttää, pelottaa (kevyt paine sydänalassa), vaikka
             hiukan palelee,
elämä ei ole takana.
Elämä ei ole edessä
             tai sivulla jossakin muualla.
Elämä on tässä.
Tuo piha joka kaatuu pitkänä kapeana kiilana mäntyjen syliin
ja minä joka kaadun uneen, pimeään
ja lumi joka meidät yhdistää:
lumi ulkona pihamaalla, unessa lumi, sen alla
Ihmispiirin hiusjuuret, tiehyet, näkymättömät kärhet

kylmän ja lämmön tuolla puolen, elävät.
Tämä on meidän yrityksemme, me olemme pääoma, työvoima, 
            liikevaihto ja tuotanto,
            johtoporras ja osakkaat,
            tappio ja voitto.
Me olemme elämä. Se tapahtuu juuri nyt. 


- LASSI NUMMI -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kaikille lukijoilleni toivotan onnellista ja kaunista viikonloppua!
                         ♥Terveisin Aili-mummo ♥


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kuka lopulta määrää?

Vanha Nuppolan päärakennus. Edessä omenapuita.

SYKSY

Ovelle koputetaan
mutta rappusilla ei ole ketään,
et haista kukkaa, et maista hedelmää
Syksy koputtaa ovea,
muistuttaa
kuka lopulta määrää

Oksista et laske lehtiä,
lasket lehtiä puun alla
Rakkauksia et muistele,
muistelet kesken menneitä,
kadonneita, pudonneita,
käärmeen ja arven
muodon ottaneita, öisin uikuttavia

Avaat ovet ja ikkunat,
niin voit nukkua rauhassa, pelotta,
ja niin voi vieras vapaasti tulla
milloin ikinä haluaa hakemaan tulla


- TOMMY TABERMANN -

Kanttarellit ovat syksyn herkkuja.


Sienien kanssa seurustella aika on kulunut kuin  siivillä, varsinkin kun olen niin vähätöistä lajia. Rouskuja mies kantoi vajaata kolme korillista, joka jäivät minun puhdistettavakseni. 

Sää on ollut viime aikoina kovin sateinen, eikä aurinko näyttäydy kuin joskus harvoin kainosti pilkistellen. Lämpötila on päivällä 12-13 astetta, joten tämä kesä jää muistoon niinä huonoina vuosina, jolloin ei viljakaan valmistu. Tuskin missään on vielä puitu vielä vuoden 2017 viljasatoa, ja voi olla ettei tulla puimaankaan varsinkaan alavilla mailla.

Sukulainen toi myös tyrnin marjoja syksyllä 2015.

Suomuurain-, lakka- eli hillasato on ollut tänä vuotena hyvä, mutta sattuneesta syystä lakatkin oli ostettava. Ja kohtuuhintaan niitä saikin, se etu runsaasta sadosta oli. Tosin mies toi niitä naapurista entisiltä hovihankkijoilta. Ihanaa että kuitenkin saimme näitä herkkumarjoja. Kelpaa niitä nautiskella lettujen kanssa tai ilman.


Oikealla Tikkalan-Onkamon hautausmaa, takana kappeli.

Syksyinen ruska on kaunis, vaikka näissä kuvissa keltainen on lähes yksinomainen väri. Ruostetta en koivuissa ole huomannut, vaikka on satanut paljon. Ruoste tekee ruskan samean harmaaksi. Talvikukat haudoille on vielä istuttamatta, mutta sateesta johtuen emme ole pitäneet kiirettä.


Nuppolan savusauna syksyllä 2015.  Lehtikuuset kellastuvat takana.

Viimeisinä ennen talvea pudottavat lehtikuuset neulasensa ja sen perästä sireenit. Viimeistään ensilumen aikaan tai juuri ennen sitä lehdet irtoavat...

Pensasmarjoista ei tänä vuotena ollut 'riesaa' koska niitä ei ollut. Pihlajanmarjoja on vaikka millä mitalla, mutta en enää käytä niitä mehuihin enkä muihinkaan säilykkeisiin. Joskus menneinä vuosina niitäkin tuli kokeiltua. Hillojakin keitin vain vähän ja laitoin ne pakkaseen.

Ihan näin lähellä talvea emme vielä ole. Nämä kuvat on otettu syksyllä 2015.

Toivotan lukijoilleni hyvää kuluvaa viikkoa!
                Terveisin  Aili-mummo ♥

perjantai 8. syyskuuta 2017

♥ Syystuulen mukana soi sanoma ♥

Anki Lindqvist & Cumulus: Syyslaulu (1975). YouTube.


Vastapäisellä rannalla poltetaan lehtiä, savu painuu maata pitkin.
Veteen on uponnut
pyöreä väritön kuu.
Yhtä hyvin voisi olla syksy.

________________

Iltakahvien aikaan katselemme
                 verannan lampun alla
miten piisami ui edestakaisin
viiltää tyynen veden haavoille, rakentaa kotia.
_____

Puiden lomitse elokuun kuutamo
osuu mustikanvarpuihin; lukemattomat
siniset lamput
                 sammuksissa.


- SIRKKA TURKKA - 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Rauhallista viikonloppua kaikille blogi- ja fb-kavereilleni!
                      Terveisin Aili-mummo

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen


Ostin keväällä SSKK:sta Virpi Hämeen-Anttilan psykologisen romaanin Tapetinvärinen. Siinä on yhteensä 318 sivua, ja sen on kustantanut Otava; Keuruu 2012. ISBN 978-951-1-26448-4.

Virpi Hämeen-Anttila on minun kirjailijasuosikkejani. Olen tehnyt hänen kirjoistaan useita postauksia, kuten kirjasta Suden vuosi; Muistan sinut Amanda  sekä Toisen taivaan alla.

Aika kipeä lapsuus on tällä lahjakkaalla kirjailijalla takana päin, josta hän on sitten myöhemmin aikuisena kaivanut tämän romaanin ainekset. Harvalla kuitenkin käynee niin, että välillä lapsuudessa ikään kuin muistikuvat sekaantuvat ja katkeavat. Tilalle tulee mielen mentävä musta aukko, joka uhkaa nielaista kaiken. Keitä olivat nuo lapsuuden parhaat ja pahimmat ystävät, missä he ovat nyt. Anna oli päättänyt selvittää sen. Myös Annan päiväkirjat olivat kadonnet, koska hän ei niistä löydä ainoatakaan. Mikä on niiden salaisuus? Ja kuka kirjoittaa Annan elämästä ja hänen salaisista asioistaan romaaneja ja muita kirjallisia tuotoksia? Anna Hopea on yksi näistä arvoituksellisista henkilöistä, joista romaanimme päähenkilö haluaa tuntea ja tavata. Toinen, vähitään yhtä tärkea on Mimi, jonka kanssa päähenkilö oli ollut koulussa lähes erottamaton. Anna Hopea leikki kirjailijaa, ja Mimi oli melkein yhtä paha kuin Anna. "Mimi oli vienyt minulta ne vuodet, jotka uskoin kadottaneeni, piti niitä hallussaan ja teki niistä ties mitä."

Ja olihan niitä muitakin, kuten Kristiina. Hän hankki tietoja ystävistä nimeltään Anna Hopea ja Mimi. Selvisi että Anna H. oli vähän tunnettu kirjailija, jonka Kristiina oli tavannut erään keskisuuren kustantajan syysjuhlissa. Anna H. oli kääntänyt balkanilaisia runoja antologiaan. Oli myös selvinnyt, että Hopea oli Annan miehen sukunimi. Mimi tunki itsensä ihan väkisin samalle tontille hänen kanssaan, päätteli romaanimme nainen.

---. Millään haulla ei löytynyt Anna Hopean yhteystietoja. Hänellä ei näyttänyt olevan vakituista työpaikkaa. Kustantaja, joka oli julkaissut antologiassaan hänen käännösrunojaan, kertoi nettisivuillaan vain että Anna Hopea on oululainen kääntäjä ja kirjoittaja. Soitto kustantajalle ei auttanut. Anna Hopea oli asioinut heidän kanssaan antologian toimittajan välityksellä. Tältä kannattaisi ehkä kysyä tietoja.
     Eniron kautta selvisi Ilpo Hopean katuosoite ja puhelinnumero ja Geologian tutkimuskeskus antoi sähköpostiosoitteen. Annaa ei ollut Eniron eikä Fonectan luetteloissa.
---.Miksei Anna Hopea halunnut tulla löydetyksi ja tavoitetuksi, vaikka oli olevinaan kirjailija, mukamas vielä tunnettu kirjailija, jos Kristiinan huomiokykyyn oli uskomista? Miksi hän väisteli katseita ja piilotteli miehensä selän takana? Mietin mahdollisia vastauksia ja päädyin lopulta epäilemään jopa sitä, että Anna Hopea oli todellinen ihminen. Ehkä hän oli pelkkä nukke, jota Mimi liikutteli jostain kulissien varjoista. Ehkä hänen hahmonsa oli varattu vain joihinkin rajattuihin tarkoituksiin ja Mimillä oli eri nimi ja persoona muuta elämää varten. Sitten totesin, että tarvitsen lasin punaviiniä. Onneksi meillä oli kaapissa eilen avattu pullo.
     Viinilasin rohkaisemana asetuin tutkimaan sitä, mikä oli toistaiseksi päätodisteeni Anna Hopean olemassa olosta, eli Kristiinan esiin kaivamaa Sara-lehden artikkelia kolmen vuoden takaa.

Keneltä oli varastettu päiväkirjat? Monien tutkimusten ja selvittelyjen perästä sekin asia selvisi...

Tässä Tapetivärinen romaanissaan Virpi H-A on kertonut omaa historiaansa. Hänellä oli ollut isänsä vuosi dissosiatiivinen identiteettihäiriö (suom. sivupersoona- tai monipersoonahäiriö). Minua on aina kiehtonut psykologiset arvoitukset ja niiden ratkaiseminen. Eniten ihmettelin sitä, miten jollain on suoranaisia 'mustia aukkoja' muistissaan.

Kaikkea en voi enkä haluakaan selostaa. Minua viehättää juuri tämän tyyppinen kirjallisuus, ellei historiallisia romaaneja oteta lukuun. Murhat saavat minut näkemään painajaisia, ja siksi yritän välttää niitä kaikin keinoin. 

Toivon että viihdytte Virpi H-A:an kanssa, ja etsitte kirjaan sivuilta mieltänne kiinnittäviä, jänniä arvoituksia. Huonompaankin voitte aikanne tuhlata kuin Virpi Hämeen-Anttilan romaneihin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan sinulle / teille hyvää alkanutta syyskuun viikkoa!
                               ♥ Terveisin Aili-mummo ♥

perjantai 1. syyskuuta 2017

Harvoin nähtyjä olentoja

Ruispelto kesällä 2016 Kostamossa.
Elokuun salaperäinen kuutamo houkuttelee...

HALTIAT


Ruispellon ojaa ne tulevat ruskeissa takeissa,
multaa, riihenpölyä harmaissa lakeissa.
Käsissä täydet haarikat koivunmahlaa
haltiat pellonpiennarta taloon kahlaa.
Heinässä virsut kastuvat.
Sydänyön hetkellä haltiat pihaan astuvat.

Seisovat pihlajan varjossa. Metsissä yökäet kukkuvat.
Viileissä aitoissa pojat ja tyttäret nukkuvat.
Vasikan tiuku kilahtaa koivikkohaassa.
Kastelupisarat välkkyvät kukkamaassa.
Uni on valtias talossa.
Palsamit kukkivat tuvassa kesäyön valossa.

Istuvat humalakutsuilla mahlahaarikat edessä.
Koivujen ritvat päilyvät öisessä vedessä.
Katsovat kaurasarkoja alhaalla suolla,
valkeita ruusupensaita aittojen puolla,
suoria perunavakoja,
kynnyksen alle tuotuja tuoreita hakoja.

Punertuu punertumistaan pohjoisen puolella.
Aurinko taivaalle ampuu jo kultanuolella.
Nyökkäävät tyytyväisinä toisillensa.
Painuvat jonossa asumasijoillensa.
ruistähkät seisovat vahdissa.
Tyhjät tuopit heiluvat astunnan tahdissa.


- YRJÖ TEPPO (KAIJÄRVI) 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan uskollisille lukijoilleni hyvää ja kaunista viikonloppua!
                     Terveisin Aili-mummo