Google+ Followers

tiistai 27. syyskuuta 2016

♥ Hidasta valssia ♥

Rääkkylän Paksunniemen venesatama heinäkuussa 2015.

EI AIROJA, EI TUULTA


Näen tyhjän tuolin pöydän ääressä.
Kenen? Kenenkäs muunkaan? Ketä petän?
Vene odottaa. Ei airoja, ei 
tuulta tarvita. Jätän avaimen
tuttuun paikkaan. Tiedät minne..
Muista minut ja kaikki mitä yhdessä teimme.
Pitele minua nyt. Noin juuri. Suutele minua
lujasti huulille. Siihen. Päästä minut,
nyt rakkain. Päästä.
Emme tapaa tässä elämässä enää,
joten suutele minua hyvästiksi.
Siihen, suutele uudelleen.
Vielä kerran. Siihen. Riittää.
Nyt, rakkaimpani, anna minun mennä.
On aika lähteä.


- RAYMOND CARVER -
(suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen).
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Anteeksi että kesti kauan, olen hidas - hitaampi - hitain. Eilen vielä säilöin, tänään harjoitimme lymfahierontaa. Kohde olin minä ja hieroja naapurimme sairaanhoitaja. Tekee 'eetvarttia' turvonneille jaloille. Lääkärin suosituksesta otan sitä kerran kuussa, alkuun viisi hoitoa 2-3 kertaa viikossa. 

Käyn läpi näitä kunnan järjestämiä palveluja yksi tai kaksi kerrallaan, mutta lymfahoito ei kuulu niihin. Ei edes Kela avusta roposillaan. Pian se Siun sote aloittaa taipaleensa ja me potilaat olemme 'koe-eläimiä' siinä keitoksessa. Täällä on oltu suorastaan innoissaan mitä tämä uusi ihmeasetus tuo meille taviksille. Miten pitkän matkan päähän meidän on ajettava, jotta pääsemme asianmukaiseen hoitoon.Välimatkat Itä-Suomessa ovat pitkiä, kymmeniä kilometrejä. Ja jos ajokortti menee, on kallista ja vaikeaa kyydin saaminen hoitopaikkaan. Eikä samalla reissulla saa tehdä kuulemma ruokaostoksiakaan. Pitää oppia olemaan syömättä, joten ei pelkoa lihomisesta! 

Miehen ajokortti on onneksi uusittu, mutta omani on vielä uusimatta. Olen ajellut itse omiin hoitoihini ja muille asioilleni. Pääasiassa käyn Tohmiksella ja joskus Kiteellä, harvemmin Joensuussa tai muualla. Kansalaisopistoihin en enää viitsi osallistua, pidän opinnot omassa työhuoneessani, kun minua ei hyväksytty edes kuvankäsittelykurssille. Silti olen tehnyt jo kuusi kuvakirjaa eri aiheista. Terveisiä vaan rva Lassilalle, ja hyviä eläkepäiviä!

Ruskaa on ollut odotettua enemmän, sillä tämä syyskuu oli aika vähäsateinen, onneksi. Toivottavasti viljat on saatu laariin kautta Suomen, ja voimme odottaa talvea levollisin mielin. Odotettavissa on silti, että monet maitotilat sulkevat ovensa lopullisesti. Olkoon kohtalo heille suopea, sillä ainakaan tämän hallitus ei ole sitä ollut, on antanut vain turhia lupauksia. 

Toivotan kauniita syyskuun viimeisiä päiviä teille!
                       Aili-mummo


perjantai 23. syyskuuta 2016

♥ Ihanaa viikonloppua! ♥

Kuva ja musiikki: Youtube ja Joel Hallikainen. 


LÄHTEVIEN LAIVOJEN SATAMA

Minä olen vain satama pieni
joka laivoja rakastaa,
jossa aina öisin palaa
pari lyhtyä kalpeaa.
Minun luonani laivat ei viihdy,
olen pieni ja maineeton.
Pois suuria purjeita aina
meri kaunis kutsunut on.

Minä nytkin merelle katson.
Sydän itkeä melkein vois,
sillä syksyllä luotani lähti
se laiva ihana pois,
joka suurempi muita oli
ja jota mä rakastin,
kun se saapui korkein keuloin
ja purjein ylpeilevin.

Sekin laituri harmaat jätti.
Jäi veteen jäljet vain.
Minä kauan ja ikävöiden
sen valoja mereltä hain.
Tuli laivoja muita kyllä
tulisoitossa musiikin
ja tuoksuvin hedelmälastein...
Minä niitäkin rakastin.

Mutta niitten lähtöä koskaan
en itkenyt niinkuin sen,
jonka jälkiä vieläkin öisin
sydän vavisten hyväilen,
kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat.


- OIVA PALOHEIMO -

////////////////////////////////////////////////////

Toivotan hyvää ja onnellista viikonloppua!
                   Aili-mummo        


tiistai 20. syyskuuta 2016

Ihmissuhde

Ihmissuhde paistattelee auringossa.


etsit ihmissuhdetta
et kestänyt kun

löysit ihmisen

ensimmäinen virhe

           yrittää muuttaa toista

toinen virhe

            toinen yrittää muuttua

ei me voitu olla
mikään perheyritys

kaikki kipakat kiistamme

meidän ahdistava akatemia

       siinä jäi koulut kesken

kuolema ei meitä erottanut vaan elämä

sinä kirjoitit että rakastumme rakkauteen
se on niin vanha vitsi ettei
vitsi enää

mutta että rakastut rakkauteen  jota ei ole

se on jo tuoreempaa huumoria


- arno kotro -   

Tässä muuan ihmissuhde. Kuva vuodelta 2001.

Nykyisin  päättyneet ihmissuhteet ovat muuntautuneet runokirjoiksi, joita kansa innostuneena lukee. Tai miten milloinkin. Arno Kotron kokoelma Musta morsian, Like 2005, sisältää paljon kariutuneen ihmissuhteen runoutta, joka sattuu sieluun asti. Myös näyttelijä Outi Mäenpään runokokoelma Naarassika sisältää paljon ahdistavaa avioerorunoutta. Lainasin niitä  3-4 vuotta sitten ahkerasti. Rajua kamaa, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Toiset meistä erottaa elämä, mutta vielä useammin meidät erottaa kuolema. Molemmat tavat ovat tuskallisia eikä niistä toivuta helposti. Jotkut sentään pakenevat oman elämänsä vaikeuksia eroon, vaikka tietävät että kovalla työllä liiton voisi saada vielä toimimaan. Ainakin jos on luottamus toiseen vielä tallella. Paljon siinä tarvitaan kuitenkin anteeksi antoa ja anteeksi pyytämistä, että selvittäisiin eteen päin.

Yhtään täydellistä ihmistä ei ole vielä maailmaan syntynyt, vaan silti vaadimme toiselta täydellisyyttä elämässämme. Olemmeko itse sitten niitä 'erinomaisia' ihmisiä, joista ei vikaa löydy? Ei tosiaankaan. 'Täydellisiä' ovat vain narsistit, mutta harva meistä haluaa olla narsisti.

joskus me puhuttiin sarastuksiin asti
valvottiin yö salaisuuksista auki

mutta toisinaan todellisuus kosketti
vain sitä tapaa
jolla sitä paettiin

ei etsintä pääty kun löytää toisen
siitä etsiminen alkaa

me nähtiin toisessa itsemme

me oltiin peilisaleissa
me oltiin taiteiden yössä

sinua on niin monta ja
niin on minuakin

minussa myös monet maailmat

joskus kun olin tavoittamassa sinua tajusin
ei kannata

jokin kohta 
aina jää kohtaamatta

 ja näissä asioissa
ei löytäjä saa pitää

- arno kotro -

Nykyään halutaan selvitä usein helpoimman kautta. Olen itsekseni ihmetellyt sitä, mihin se johtaa? Seuraavaan pettymykseen. 'Suuri' rakkaus ei ollutkaan niin suuri, vaan luulot siitä, että se on suuri. Haluamme muuttaa toisen aivan uudeksi ihmiseksi. Mikä rakkaus se sellainen on? Itserakkaus. Jos sille linjalle lähdemme, meidän pitää muuttaa itsemme paremmaksi ja rakastavammaksi puolisoksi toiselle. Kuka on sitä kokeillut, tietää ettei mistään helposta asiasta ole kysymys. 

Ruska on tullut tänne Susirajalle, tänään on aurinko helottanut pilvettömältä taivaalta.
Kultaiseksi ovat koivut värjäytyneet, ja taitaa tulla parempi ruskasyksy kuin olen odottanut. 

Toivotan lukijoilleni onnellista ja hyvää syyskuuta AD 2016!
                         Terveisin Aili-mummo

perjantai 16. syyskuuta 2016

♥ Terveydeksi! ♥

Tyrninmarjat ovat syksyinen herkku!

Olen istunut tässä tuolissa jo pitkään
ja katsonut edessäni riisuuntuvaa puuta.

Pääseekö siitä ääni, kun lehti putoaa
osaksi mädänkeltaista merta?

Kun muutimme tänne,
yritin heittää tämän tuolin pois,
pestä ikkunat ja kehystää valokuvat.

Mutta tuoli oli liian painava,
huomasit aikeeni ja pelastit sen.
Puu puhisi ikkunat sumeiksi viikossa
valokuvalaatikko hävisi jäljettömiin.
Luulet että heitin sen pois,
mutta olet väärässä.

En ole tehnyt muuta,
kuin istunut tässä tuolissa.


- JUULI NIEMI -

Puutkin riisuuntuvat syksyllä!


Syksyllä meidät riisutaan kuin puut ja muu luonto, joka rauhoittuu talven lepoon. Tarkoitan tällä elämämme syksyä, jolloin edessä on pitkä matka. Silloin on oikea aika tuntea oma pienuutensa ja voimattomuutensa ikiaikaisen Majesteetin edessä.

Miehelläni on ollut tapana pitää kamera mukanaan hautausmaalla käydessään. Hyvin usein se minullakin on mukana, mutta käyntini täällä ovat valitettavasti harventuneet. Olisi aika viedä haudoille kellokanervat, kävely ja työnteko kahden kepin varassa on erityisen hankalaa. Niitä pitäisi käyttää ainakin kaksi kuukautta ohjeen mukaan.

Vähän kerrassaan tulee terveyskeskuksen apuvälineosasto tutuksi milloin minkin asian merkeissä. Onneksi siellä on auttavainen ja ystävällinen hoitaja, jolle kiitos.

Epätoivon vimmalla olen tehnyt säilöntähommia ahkerasti, nyt on enää riput jälellä. Suolasieniä voisimme vielä hankkia lisää eli haaparouskuja. Onneksi mies on ahkera sienestäjä.

Monta asiaa jää silti nyt tekemättä, kun pitää noudattaa sääntöjä. Ja käyhän se istuminenkin työstä! Neuloa voisin omalle perheelleni, en enää lapsenlapsille. On heillä muitakin sukulaisia ja paremmissa voimissa kuin me kaksi huonoa. Ja voisivat neidot itsekin neuloa, jos tarvetta on. Ei oppi ojaan kaada heitäkään.

Tyrni voi olla joillekin kohtalokas marja, sillä se sisältää suuren määrän kaliumia. Niinpä minun osaltani tyrnit jäävät mieheni ruuaksi. Omalta kohdaltani lääkekierrettä on vähennetty varsin rajusti, menihän vereni niin sakeaksi, että jalat turposivat niin paljon, etteivät kengät enää sopineet jalkoihini. Jotain 'hyötyä' siitä viisivuotisesta kalkin syönnistä, sillä se ei ollut imeytynyt luustooni. Tilanne luuston osalta oli sama kuin ennen kalsium-kuurin aloittamista. Vallitseva olotila oli ja on ostopenia. 

Tänään on vielä pilvipoutainen sää. Toivotan kaikille hyvää viikonloppua!
                                  Terveisin Aili-mummo


maanantai 12. syyskuuta 2016

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja jatkuu!

Kuva: Aili Nupponen.


Olen edistynyt tosi hitaasti tässä ostamassani Sirpa Kähkösen romaanisarjassa, koska luen vain öisin, ja ikä tekee minulle jo haittaa.  Sarjan toisena romaanina ilmestyi kirja Rautayöt, 281 sivua; Otava 2002. ISBN 978-951-1-22218-7. Jatkosota ei suorastaan vielä ole alkanut, mutta kirja kuvaa ajan painostavia tunnelmia kuumana kesänä 1940. Tuoreessa muistissa on, mitä talvisodassa on tapahtunut. Lentokoneet ja kaupunkilaisia pelottaneet pommit ovat painajaisena ihmisten mielissä.

Juonipaljastuksia:

Sankarihautajaisia riitti romaanimme Tuomien perheessä. Miniä Anna Tuomi ja tytär Hilda Tuomi taluttivat perheen sankarivainajien äitiä ja pikkulasten mummoa Serafiinaa, kahden puolen sankarihautajaisista kotiin. Annan mies, Lassi Tuomi, oli palannut rintamalta mieleltään järkyttyneenä, niin ettei hän kyennyt tekemään työtä eikä hankkimaan perheelleen rahaa.

Myös naapurit ovat romaanissa tärkeässä roolissa, sillä ilman toisten apua tuskin kukaan kotirintaman ihmisistä olisi selvinnyt. Aina löytyy joku, joka voi pahassakin tilanteessa auttaa, jos halua on. Ja aina myös on niitä, jotka haluavat vain muiden kustannuksella rikastua. Annalla on pienet kaksoset, Otto-poika ja Pikku-Lilja, jotka vaativat joka hetkistä valvontaa ja huolenpitoa.

Vastuu kaikesta kaatuu kahden naisen, Annan ja Hildan, päälle. He ovatkin uupuneita, välillä jopa toivottomia, mutta sisu ja rakkaus auttaa pahoista kohtaloista selviämään. Pienin huolenaihe ei ole ruoka, vaan sen puute. Jostakin sitä on loihdittava nälkäisten suiden eteen. Onneksi on sentään kasvimaat ja puutarhat, joista saa paljon syömistä, kun taitoa ja halua on. Käypä kaupungissa laatuun kasvattaa myös sika tai pari kesän aikana. Mutta Kansanhuolto tietenkin ottaa veronsa, jos se on mahdollista. 

Jalmari-poika kaatui talvisodan sankarina, ja isoäiti Serafiina on surusta sekaisin.

Mielestäni aika ankea kirja, mutta tuskinpa paljon iloa tällaisesta elämästä löytyy. 

Hatunnosto sota-ajan naisille, jotka jaksoivat huolehtia sekä töistä että perheenjäsenistä, välillä vieraistakin. Eikä yhteiskunta huolehtinut lapsista, sairaista tai vanhuksista. Kaikki se kuului normaaliin elämänmenoon. Kirja on osa Suomen historiaa, vaikka sen henkilöt ovatkin kuvitteellisia olentoja. Jotakin särmää olisin kuitenkin toivonut enemmän!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva: Aili Nupponen.

Ostamani Sirpa Kähkösen Lakanasiivet, 398 sivua, Otava Seven-pokkari, 2007; ISBN 978-951-1-23150-9. Kirja on yhden päivän kuvaus sotakesältä 1941, jolloin Kuopion kaupunkia pommitettiin. Se on päässyt Finlandia-palkintoehdokkaaksi vuonna 2007. Sirpa Kähkönen jatkaa yhä Kuopio-sarjaansa, joten emme voi tietää, miten suureksi tämä kirjasarja kehittyy. Tämä ei ole huono tapa kuvata historian tapahtumia pienten ihmisten elämässä, vaan yksi niitä koskettavimpia muotoja. Kaikella on vaikutuksensa ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Tässä kirjassa on paljon enemmän toimintaa ja jännitystä kuin edellä kertomassani Rautayöt-romaanissa. Sotaan kuuluvat desantit ja vakoilijat, ja niiden etsiminen. Jokaista kulkijaa katsotaan 'sillä silmällä'. Sitten on tietenkin saksalaiset ('sakemannit'), jotka saavat toiset naiset kiihdyksiin ja sitten ne, jotka eivät sakemanneista tykkää eikä heidän heiloistaan. Melko pieni lapsi saa jäädä ajopuuna kuljeksimaan milloin kenenkin huomaan, mutta äidin on päästävä nauttimaan sakemannien anteliaisuudesta. Pelko versoo tästä epäluulon ilmapiiristä, se jättää pimeät jälkensä lapsen sielunmaisemaan.

Ravintola on mielenkiintoinen ympäristö tapahtumille ja ihmisille. Siellä on paljon sallittua ja vielä enemmän kiellettyä elämää. Tanssiminen on kielletty sodan aikana, sotamiehiä piti niin kovasti kunnioittaa, että iloitseminenkin kiellettiin. Selviää sekin että poliisi on myös ihminen, jopa aika hyvä ihminen.

Kirjan keskeisiä henkilöitä on sotaorpo poika Juho Tiihonen, joka pääsee varakkaan tohtorin ansiosta kouluun Kuopion lyseoon. Juho on hyvä ja lämminsydäminen poika, joka ottaa suojatikseen Saaralotan eli Charlotan, joka sairastaa jotakin tautia. Juhon rakkaudellisen huolenpidon ansiosta lapsi jää eloon, kun vanhempi eli 'äititäti' on tämän hylännyt. Juholla on omaisia vain viinaan ratkennut ukki, joka välillä unohtaa kokonaan lapsenlapsensa. 

     Ensio Mertanen oli automaatissa istuessaan hetken aikaa luullut, että Mizzi seisoi kadun toisella puolen ja katsoi suoraan häneen. Mutta auringon ja varjojen välke se vain oli tehnyt hänelle tepposet; ei kadulla ketään ollut.
     Mizzi oli kuitenkin kaupungissa, Mertanen mietti nyt kiirehtiessään kohti kotiaan. Mizzi oli luvannut etsiä hänet käsiinsä. Voi herraisä, mitä sekin merkitsi. Kunpa Mizzi ymmärtäisi soittaa, kunpa osaisi valita hetkensä. Sillä missä he voisivat tavata? Kotonako? Jonne Kerstin oli tulossa jonakin määräämättömänä hetkenä. Konttorissako? Kyllä sihteeri ja konttoripäällikkö ja työnjohtaja nostaisivat kummastuneen katseensa, kun  konttorin poikki purjehtisi Mizzin kaltainen jousitettu unelmien vaunu, tamdadamda fiuu.
      Miten Mizzi ylipäätään oli liikkeellä, sitä Mertanen ei voinut ymmärtää. Hän ei ensinkään tiennyt, mihin olivat nyt menneet kaikki ne, jotka rauhan aikana viihdyttivät muita: hyvät naiset ja herrat, kuuluisa tanssipari Denas ja Dupins! Tulkaa kaikki katsomaan, valkoinen sheikki ja ihmeelliset orjanaiset!
      Myönnettäköön, että hän oli joskus onnensa huumassa kuiskannut Mizzin korvaan: tule minua kysymään, jos olet pulassa. Kyllä Ensio Mertanen järjestää. Mutta se oli enemmänkin kiitollisuutta siitä kaikesta hyvästä, jota Mizzi oli hänelle tarjonnut. Ei sitä ollut tarkoitettu aivan todesta otettavaksi, ja hänen mielestään Mizzi oli kyllä sen ymmärtänyt, kuitannut tarjouksen naurahtaen.
     Mutta saattoihan olla, että tämä oli sellaista lupausten lunastamisen aikaa, Mertanen ajatteli haikeahkosti ja seisahtui silmäilemään kirjakaupan ikkunaa. Taisteluni, luki etualalle asetetun kirjan kannessa. Taisteluni, taisteluni, Mertanen hymisi lähtien taas kävelemään. Kirjakaupan varjoista markiisit vaihtuivat valkoiseen päivänpaisteeseen, värittömän paahtavaan, ja Mertanen siristi silmiään.
     Oli se Taisteluni sellainen kasvissyöjän hourekokoelma. Hän oli lukenut sen heti tuoreeltaan, kun se maaliskuussa ilmestyi suomeksi. Tahi sitten selannut, tietääkseen, mistä kaupungissa puhuttiin. Ja sitten sen olivat lukeneet hänen tyttärensä, kuten myös Kerstin.---------------.

Ensio Mertanen menetti romaanissa sahansa, joka antoi työtä monille miehille kaupungissa. Sahan sammutus oli kaupunkilaisten epätoivoinen yritys suojella omaa työpaikkaansa. 

Lakanasiivet oli koskettava ja hyvin kuvattu romaani, josta pidin yhtä paljon kuin aikaisemmin postaamastani kirjasta Hietakehto. Kähkönen osaa kyvyn kuvata kansanihmisten elämää mielenkiintoisesti. Toivon, että muutkin pohjoiskarjalaiset kuin minä pitäisivät Kuopio-sarjasta. Koskettavalla tavalla kuvattua kansanihmisten elämää, se on aitoa ja rehellistä kirjallisuutta meille, jotka vietimme lapsuutemme sotien aikana ja niiden jälkeen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa ja syyskuuta!
                                Terveisin Aili-mummo



perjantai 9. syyskuuta 2016

♥ Saima Harmajan tapaan ♥

Lapsenlapsen piirustus 'keiju'.

Laulu pienestä enkelistä


Olin Jumalan pieni enkeli,
vähän ylpeä oikeastaan.
Minä katselin salaa hymyillen
alas tähdistä kansaa maan.

Olin Jumalan pieni enkeli,
mutta hyvin oikullinen.
"Käy korviini", usein huokailin,
"humu mahtava taivaittaen."

Niin vihdoin Jumala vihastui
minut heittäen taivaasta.
Läpi äärettömyyksien putosin
sydän kurkussa.

Ja silmin kauhusta suljetuin
jäin maahan makaamaan,
- ei siellä elää, käsitin sen,
voi enkeli milloinkaan -

ja kärsin ja odotin kuolemaa,
joka viipyi, viipyi vaan.
Niin kunnes vaaleten ymmärsin:
voin elää päällä maan!

Minä itkin ja huusin, ja lopulta
luo ihmisten taivalsin,
söin, rauhoituin, irroitin siipeni pois
ja voin mitä parhaimmin.


- SAIMA HARMAJA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni onnellista ja hyvää viikonloppua!
                       Terkuin Aili-mummo


tiistai 6. syyskuuta 2016

♥ Muisto vain jää! ♥

 Puhoksen perinnepäivät Kiteellä kesällä 2015. Hevosta kengitetään!


Ei koskaan enää
     aamulypsyjä eikä ilta.
Kello kahdeksan ei käy
     maitoauto navetan ovella.
Ei kuskien kanssa rupattelua.

Ei enää iltalypsyjä
     rakas meijeri.
On etsittävä toiset lypsettävät.
Voi parahin Lihakunta:
    ei enää lehmänlihaa
sikahalvalla.

- AILI NUPPONEN -

Risuharalla harattiin kiviset pellot, ja hevonen oli siinä vetoeläimenä. Mies käveli haran vierellä.

Toisin kuitenkin kävi, sitten vasta myytiinkin lehmänlihaa sikahalvalla, mutta tuo lause tarkoitti, ettei meiltä enää lähtenyt lihaa sikamaisella hinnalla. Sitä ovat myyneet toiset, niin sanotut aktiiviviljelijät. Nyt saattaa jo narukiepin pää häämöttää. Viljelijä on pudonnut kelkasta jo kauan sitten, mutta viimeiseen asti he kuitenkin ovat sinnitelleet. Katsoin kaupasta, että naudan maksakin maksaa jo monikertaisesti sian maksan hinnan, se oli jotain kahdeksan euron seutuvilla ja ylikin naudan elimen hinta.Yksi tuotannonhaara kerrallaan ajetaan alas ja viljelijää 'halpuutetaan'. Baltiasta meille tuodaan elintarvikkeita Pirkka-merkin alla, niiden laatu on ihan erilainen kuin kotimaisten tuotteiden. Pirkka-maito ei kelpaa meidän miehelle, Valiota sen olla pitää. Samoin minä juon Valion Eila-maitojuomaa, koska minulta on mennyt maitosokerin sietokyky kokonaan. Juustoissakin luotan eniten Valion tuotteisiin.

Ja entäs jauhot sitten? Kahden kilon pussi vehnäjauhoja irtoaa jopa alle eurolla tai hieman päälle euron hintaan. Kotileipominen on hyvin edullista valmiina ostettaviin nähden, se kannattaa varmasti! Ainoa erotus on, jos ei kykene leipomaan. Vielä sentää jotakin leivon itsekin, vaikka erinäisistä syistä vaikeaa se voi olla minullekin. Onneksi nykyään on kaupoissa valikoimaa eri hintaluokissa. Pullaa en ole leiponut vuosiin, niin 'laiska' minusta on tullut. Mutta enpä ole muutenkaan enää siinä kunnossa, missä ennen olin.

Säilöminen sentään on sujunut vanhalla rutiinilla. Omenahillo on melkein valmis pakastettavaksi. Sieniä on saatu melko tavalla, ja niitä on myös syöty halukkaasti. Puolukat on mies osittain kerännyt itse, ja niitä onkin runsaasti. Vielä pitää säilöä kurkkuja ja kurpitsa-puolukkahilloa. Kyllä syksyllä on ruokavalio runsaimmillaan!

Suomenkarjan vasikoita samassa näyttelyssä.

Kyläämme on asettunut jo monia uusia asukkaita entisiin taloihin. Onneksi niitä on saatu eivätkä talot jää tyhjiksi. Vielä ainakin yksi asuintalo on tyhjä entisen asukkaan poismentyä tuonilmaisiin. Toivon mukaan koulukaan ei tyhjene, vaikka kunta tyhjentää 5 ja 6-luona ensi syksynä Tohmikselle. Mutta onhan se niin, kun kaksi luokkaa otetaan pois, voidaan sanoa: 'Lapsiahan on niin vähän ettei koulua kannata ylläpitää'! Juonien punonnassa meillä ollaan mestareita, uusi koulu on saatava Kemieen hinnalla millä hyvänsä. Lapset eriarvoistetaan jo pienestä pitäen, sillä täältä on Kemieen noin kahdenkymmenenviiden kilometrin taival yhteen suuntaan.

Eriarvoistaminen onkin päivän sana, sillä sitähän nykyinen hallituskin tekee. Meidän kansalaiset laitetaan moneen eri 'kastiin', hyvätuloisilla ja varakkailla on parempi toimeentulo ja arvostus kuin muilla ns. vähäosaisilla. Tämä aika kumartaa ja palvoo rahaa, muilla asioilla ei ole merkitystä, vaikka olisit kuinka lahjakas tahjansa. Köyhiä voi aina potkia päähän niin paljon kuin huvittaa, siitäkin saamme esimerkkejä lähes viikottain. 
Eräs muinoinen maatalon emäntä.

Vaikka Suomen maataloudesta ei jäisikään muuta kuin muisto, toivotaan silti että se olisi sentään kaunis muisto. Kuka lienee laskenut ne tuskaisen pitkät päivät ja joskus yötkin, kun piti jaksaa keskellä yötä poi'ittaa lehmä tai useampi; kun kävi niin, että että poikimisen perästä lehmä halvaantui, ja sille oli tilattava eläinlääkäri. Vaikka olin sairaslomalla, ei lomittaja tullut paikalle, mutta omistajana halusin kuitenkin pelastaa eläimen eloon ja tuotantoon. Vaikka mies oli poissa laskuista, hän oli juhlinut uutta vuotta perusteellisesti. Sentää ehdin ennen aamulypsyä päästä omaan vuoteeseeni. 

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta syyskuuta ja aurinkoisia päiviä!
                                 Terveisin Aili-mummo