Google+ Followers

tiistai 23. elokuuta 2016

♥ Korree kirkonmäki ♥

Kiteen kivkirkko.


Olpa eilen (öylen) oikeen korree ilima, ja meilä ol' käynti Kitteelä Keski-Karjalan piäkaapunnissa. Mie kävin  kiireelä tutustumassa siihen Kiteen uuteen terveyskeskukseen, jota en ollut vielä ehtiny katsastookkaan. Vilimasivat miun jalakoo. Tohmajärven röntken pantiin jo vuosii sitte telakalle, ja nyt usseimmat kuvvauspaikat ja laitteet kuuluut samale omistajalle, nimittäin Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle, lyhenne PKSSK. Kuvattavvii tuntuu piisoovan (riittävän) ihan jonoks' asti. 

Kitteelä on siis melekein tulterä terkkari, entinen tais männä uusiks hommeen takkii.
Van on se aikamoinen ihme, jotta home pilovaa nykyvvään melekein kaikki rakennukset, mittään ei ehitä rakentoo kunnola, kun on liijjan kiire suaha valamiiks. Nää on valtavvii mänetyksii yhteiskunnale ja meile veronmaksajile. 

Oun lukenu jotta Kitteelä polttivat viis' puukirkkoo peräjäläkeen, siks' piti rakentoo kirkko kranniitista, joka on meleko kestävä ja pitkäikänen materijaali. Kirkko sijahtoo korkeela kirkonmäilä, ja sen evustala on luajat piha-alueet. Hautuumua on kirkon takana. 

Kirkon evustan puolela on myös nää sankarhauvvat, joista kaks' viimestä kuvvoo on otettu. Aluve on luaja ja hyvin hoijjettu. 

Kirkon suunnittel' arkkitehti Frans Sjöström, ja se valamaistu jo etuajassa vuonna 1886. Van het kohta se palo vihkimisen perästä vuonna 1887. Ja tuas piti kirkkoo kunnostoo kolome vuotta, ennen ku piästiin normaaliin tillaan 1890, eli kirkossa piettiin jumalanpalavelukset joka viikko kun myös muuttii kirkolliset toimitukset.

Vapaussodassa kuatunneet (1917).

Ens' vuuven alusta Riäkkylän evl-seurakunta yhistettään sittä Kitteen evl-seurakuntaan, joten Kitteetä on seurakunnala aika luajasti muata hallussaan. Ja niihen lisäks' usseita isoja kirkkoja ja kappeliloita sekä tietysti hautuumaita. Myös Kesälahti luterilaisine seurakuntinneen on yhistetty Kitteeseen samon ku koko (entinen) kunta. Van suap sitä Kesälahtee 'haukkuu' pitäjäks', niin ku ennen vanhaan immeiset teki.

Seun aika kallis harrastus tuo rakennuskiinteistöin omistaminen, siittä pittää kunta huolen kiinteistöverola, ja lisäks' mukkaan on laskettava lämmitys ja muu kiinteistöin huolto, jotka maksaa paljo valluuttoo. 

Seun nykyjjään valinkauhassa nämä kunta-assiit, ei oikkein tiijjä, miten ne ens' vuonna on. Valtasa myllerrys ja riitely kaikesta mahollisesta on kuulunu melekein joka assiista. Jospa jaksettas rauhottuu ja kahtoo, mihin tää mualima oikkein onkaan mänössä.
Kiteen sankarivainajat (1939-1944).


Toivottavasti semmosta myllerrystä ja pakolaistuluvoo ei tule, kun tul' viime syksynä. Ja toivottaan myös sitä, ettei immeisiltä ja kansoin johtajilta hävvii järki kokonaan. Pahalta näyttää esmerkiks Syyrijassa, missä aikoovat näköjään pommittoo miljoonittain immeisii muanrakkoon. Ei anneta ies huoltotaukoja niihin pommituksiisa, suatikka että pyssäyttäsivät koko älyttömän sovan. Van tuskin se Isis tästä mikskää hävijää, sivilit ja lapset vuan ovat tämmösten sottiin maksumiehinä. Niihän ne aina tekköö, avuttomimmat aina suap' kärsii.
Kiteen sankarivainajat (1939-1944).

Nyt on mummola säilöttävänä kurkkuja sankkokaupala. Viime viikola säilösin marjoja, sienii ja kurpitsoja. Tää syksy on työlästä aikoo, varsinnii meile hittaile ja huonokuntosile. Van ei auta, etteeppäin sano mummo lumessa!

Suahaan olla ilossii kun vielä jokkii onnistuu. Miula seun säilöminen! Ja tiskoominen on tietennii parasta ajankulluu! Kun jottain suap' aikaseks' riittää tiskoomista ja siivoomista pitkäks' aikoo. 

Ja olpa kiva, kun Ulla kävi tiälä minnuu kahtomassa. Kiitos siitä! Ruokapitoja en pie ennee muile kun lapsenlapsile, ja sekkii männöö vakikuavan mukkaan!

Kiitos kesästä, ystävät! 

Hyvvee ja aurinkosta elokuun viimestä viikkoo kaikile!
                      toivottaa Aili-mummo

lauantai 20. elokuuta 2016

♥ Karjalan maill...♥



KARJALA

Kuss' aallot Laatokan vuoriin lyö,
kuss' Imatran innot raukes,
kuss' uurtaa vaaroja, Pielisvyö,
siell' ensin silmäni aukes,
siell' leikin lasna ma rantamalla,
siell' lepää heimoni nurmen alla,
ja siellä neitonen Karjalan
sai lempeni leimuamaan.

Siell' elää kansa niin sitkeä
kuin vaahteran latva nuori,
se kyllin saanut on itkeä,
mut vankkana on kuin vuori;
se orjana ollut on ounaan herran,
se vaivaa nähnyt on toisen verran
kuin Suomi muu, mut murtumaton
ja hilpeä vielä se on.

Se soittaa vieläkin kanneltaan -
sit' usein lasna ma kuulin -
ja vanhoja Väinön-laulujaan
se laulavi partahuulin;
ja urhot astuvat kumpuin yöstä
ja kertovat muinaiskansan työstä
ja neuvovat polvea nousevaa -
Oi, Karjala, muistojen maa!

Ja siellä näin minä murheeksen',
kuin kärsiä kansa saapi,
jok' ei ole vain sopusointuinen,
vaan kahtia raukeaapi;
Kuink' alla kauhean veljesvainon
ja alla vierahan vallan painon
oot, Karjala, kauan värjyillyt -
yksmielinen olkosi nyt!

Kun oikeuttasi, uskoas
ja Väinön kieltäsi hoidat,
ei pelkoa sull' ole kateistas,
ei voittaa voi sua noidat:
Sä keväin kukkiva vanha tuomi,
sä jälleen nuortuva vanha Suomi,
sä talvet vihreä vanha kuus,
Sä Suomi Vanha ja Uus!


- ARVI JÄNNES (GENETZ)

////////////////////////////////////////////////////////////////

Toivotan lukijoilleni hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                         Aili-mummo


tiistai 16. elokuuta 2016

Karhumaista elämää

Sulo Karjalainen ja kaksi karhunpoikaa...


Tästä se lähti käyntiin yhteistyö ja elämä karhujen kanssa. Kuusamolainen Sulo Karjalainen löysi metsästä kaksi karhunpentua, joiden emo oli kuollut. Sulo 'adoptoi' löytämänsä karhunpennut, ja syötti niille maitojauheesta valmistettua äidinmaidonvastiketta tuttipullosta. Karhut asuivat yhdessä Sulon kansssa, ja leimautuivat 'ottoäitiinsä' loppuiäkseen. Nämä karhut jotka Sulolla on, eivät ole ihan ensimmäisiä, vaan niiden jälkeläisiä. 
Herkkupöytä Sulon lemmikeille, filmausryhmä tuli Amerikasta asti.

Sulon nykyiset lemmikit ovat pääasiassa tyttöjä. Poikia lienevät Juuso ja Vyöti,
Tessu, Nätti, Niisku ja Reetta ovat vastakkaisen sukupuolen edustajia. He ovat Sulon 'kaikkein kauneimmat ja kalleimmat ystävät', kuten Sulo itse sanoo videolla Tarinoita karhunkolossa. Se on tehty v. 2011, jossa näkyy, miten karhut syövät heille valmistetun herkkuaterian. Näissä kahdessa kuvassa karhut ovat maistelemassa sitä. Ja hyvin upposi lohen päiden kanssa hunaja, kerma ja tuoreet mansikat. Aterian tekoa ja syöntiä tultiin ihan Amerikasta asti kuvaamaan, ne kun ovat niin kovasti muodissa. 
Sinne uppoaa kauniit annokset: lohenpäät, hunaja, kermat ja mansikat.

Kuvasin tämänpostauksen kuvan Ylen 1 ohjelmasta, joka tuli ulos viime talven aikana. Ohjelma on siis videolla, kuvat otin pysäytyskuvina. Mutta tämän ohjelman löytää myös Ylen Areenasta  tästä linkistä. Lisätietoa voit saada myös tästä Kuusamon Suurpetokeskuksen linkistä. Vielä ehtinee käydä katsomassa, jos kiinnostaa, tänä syksynä. Toivottavasti Sulon polvet ja terveys ovat kunnossa... 
Tästä lihakalamassasta elämä alkaa joka aamu, ruokaa lemmikeille.

Täällä kylällämme asuu suurpetotutkija Erik Nyholm, josta Sulo puhuu videolla. Hän osti vaimonsa Helenan kanssa Onkamolta talon, missä asuu. Ainakin muutama vuosi sitten Erik Nyholm oli kysytty henkilö, kun lehdistö tai joku muu taho halusi tietää seutumme petoasioista. Eniten täällä ovat puhuttaneet sudet, joiden runsastumiseen ihmiset eivät ole erityisen hyvin tottuneet. Karhuja ei täällä ole ollut ongelmaksi asti vuosiin, ne osaavat piiloutua hyvin ihmisiltä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aikani on mennyt säilöntähommissa aika tarkkaan. Mutta silloin on säilöttävä, kun on jotakin säilöttävää. Sadetta on saatu enemmän kuin tarpeeksi, nyt voisi jo hiljentää sillä rintamalla. Muutoin ei maajussit saa viljojaan pois millään ilveellä.

Kaunista ja sateetonta elokuun jatkoa sinulle toivottelen!
                             Aili-mummo

perjantai 12. elokuuta 2016

♥ Ruskan aikaan ♥



KERTOMUS MATKALTA


Lappi, hiljainen pirtti,
vain siniset verhot paikoillaan,
ei emäntää joka yltäisi riisumaan ne.

Yksinäisen talon pihalla nainen haravoi lehtiä
lienee sama
joka pari vuotta sitten kujallaan lapioi lunta
- nyt kumaraisempana.
Vieressä seisoo mies,
toinen yksinäinen.

Särestön piha on kuloheinän peitossa
kerran se kukki
ei Reidari kaikkia värejä tauluihinsa ottanut
mutta nyt on syksy.

Ateljeessa ovat taiteilijan 
pensselit järjestyksessä
poisnukkuneiden kunnioittajia
seuraa siunaus.

Kahvion pöydän kulmalla kirjoitan postikortit
tapa josta en luovu
paperi kellastuu,
sanoilla on kissan henki.

Jatkamme matkaa,
mies ajaa
kapeat kuuset kuin rukoukset.

Ruska alkaa olla ohi,
sanomme kuin yhdestä suusta,
syksyn läpi näkyy kevät
kuin lapsuus pitkän matkan takaa.

Koivujen valkoiset varret hehkuvat
tämän maiseman kädet ovat pitkät
paljon koskettaneet
paljon hyvästelleet.


- EEVA HEILALA -

\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\

Toivotan lukijoilleni aurinkoista ja hyvää viikonloppua!
                      Terveisin Aili-mummo
                 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

♥ Joku järjestys...♥

Kuva: Kiteen Puhoksen Perinnepäiviltä 2016.

Kun hämärtää ja sataa
kun lapset ovat kaukana
ja mies vielä kauempana
lado astiat kaapista,
pyyhi hylly
järjestä kupit ja kulhot
niin kauniisti kuin suinkin osaat.

Tehtyäsi kaiken istahda,
sano itsellesi:
Tänään en suurempaan pysty.

----------------------------------.

- EEVA HEILALA -



Anteeksi ystävät, en ole päässyt nettiin moneen päivään. Syy ei ole selvinnyt. Onko ehkä vika Soneran laitteissa, jotka vasta asennettiin vai heidän "nettitikussaan". Kallis vehje, maksoi toista sataa euroa, noin vuoden käytössä ollut. Lisäksi jouduin hankkimaan ulkoisen antennin, joka myös maksoi jonkin satasen. Puhun nyt siis G4 yhteydestä, josta koko kylä puhuu ja manaillee.

Lähes aina on kutsuttava poika apuun, kun en saa laitteita toimimaan. Keljuttaa. Joinakin päivinä en jaksa edes istua koneen ääreen, ja tehdä tyhjää työtä. Marjat odottavat että ne kerättäisiin. Tosin on se jo aloitettu. Puutarhamarjoja tuleekin paljon tänä vuotena, mikä on ilahduttava asia.

Tuokin on totta, mitä runossa kerrottiin. Jaksamisen raja tulee helposti vastaan.
Ennen tehtiin kaksi työpäivää peräjälkeen, ja kyllä sitä jaksoi, vaikka raskasta oli.
Nyt minä maksan hintaa entisestä ahkeruudestani. Sitä en tiennytkään että niin kävisi.

Kuva: Suur-Onkamolta Rääkkylästä.


Paljon on elämä muuttunut minun elinaikanani. 3/4 vuosisataa ei ole vuosissa paljon, mutta kylä on elänyt oman kehityksensä huipun, ja nyt on sen kuihtumisen vuoro. Lapsuudessani ja nuoruudessani junalla matkustettiin paljon, nyt tuskin yhtään minnekään. Aina otetaan oma autonkottero käyttöön, kun jonnekin lähdetään. Linja-autot ei näillä teillä kulje eikä tavaroiden rahtaus suju käsipelillä.

Lisäksi valtiovalta on päättänyt, että meiltä Pohjois-Karjalan asukkailta voi rautatiet kääriä hyvin rullalle, koska niitä tarvitaan niin vähän. Onneksi minun ei enää tarvitse lähteä matkoille VR:n mukana. 

Mutta erityisesti kriisiaikoina maa tarvitsee hyvin toimivat kuljetussysteemit. Sen saimme nähdä vuosina 1939-1945, jonka kaltaista en haluaisi enää meillä voitavan kokea. Mutta mistään ei ole takuuta, kaikki on mahdollista!

Kuva: Vanhasta Puhoksesta.

Viime sunnuntaina kävimme katsomassa värtsiläläisten näytelmän; Heikki Luoman kirjoittaman Taistelevat koppelot. Sen viimeinen esitys oli tänään. Hauska näytelmä kaikin puolin. Toivoisin silti, että nuori väki ottaisi teatteriharrastuksen sydämenasiakseen! Kiitos hauskasta esityksestä, oli ilo käydä katsomassa teitä jälleen...

Useimmat kesäteatterit lopettelevat esityksiään, joskin monet ovat venyttäneet esityksiään elokuulle saakka. Se on mielestäni hyvä, jää aikaa kierrellä eri kylien teattereissa isommalla alueella. Täällä Keski-Karjalassa teatteriliput ovat yllättävänkin edullisia verrattuna joihinkin muihin. Varsinkin jos vetonauloiksi on palkattu julkkiksia, saa varautaua suolaiseen lipun hintaan. Niinpä olenkin ne jättänyt käymättä, kun meillä ei ole omaa setelipainoa. Joku tolkku näissä harrastuksissa on oltava, muutoin tulee konkurssi.

Sadetta on saatu harva se päivä, kyllä nyt jo riittäisi! Pitäisi viljojenkin valmistua, että ne saataisiin puitua ennen lumien tuloa.

Hyvää elokuisen uuden viikon alkua kaikille lukijoilleni!
                       Aili-mummo

tiistai 2. elokuuta 2016

Kristiina Vuori: Neidonpaula

http://www.adlibris.com/fi/kirja/neidonpaula-9789513187880

Luin SSKK:sta ostamani Bon-pokkarin, Kristiina Vuoren historiallisen romaanin Neidon paula. Romaanissa on 555 sivua, joten yölukemisena se on aika raskas teos ja nielee aikaa. Kirja on jatkoa alle kaksi vuotta sitten lukemalleni romaanille Näkijän tytär, ja kiinnosti siksi minua. Neidon paula on ilmestynyt ensimmäisen kerran vasta 2015, joten kovin vanhakaan kirja ei ole. Kustantajana on Tammi, ja kirja on painettu EU:ssa, eli jossain Balttiassa. ISBN 978-951-31-8788-0.

Kuka oikein lienee tämä Kristiina Vuori? Kerrotaan että se on kirjoittajan taiteilijanimi, ei oikea. 

Tapahtumat on sijoitettu 1400-luvulle Suomeen ja Ruotsiin Maunu Tavast piispan aikaan, jolloin perustettiin mm. Naantalin naisluostari.

Sisältää juonipaljastuksia!

Tuohon aikaan piispan tehtäviin kuului mm. käräjänkäynti. Eräs nainen valittaa piispalle, ettei heillä olen miehen kanssa aviollista yhteiselämää. Mies välttää yhteyttä vaimon kanssa kaikin keinoin. Kyseessä on rälssimies, joka on menettänyt miehen kykynsä, kertoo rouva Kyllikki itselleen Maunu piispalle. "Minä haluan miehen elämääni tuon entisen akan sijaan"! kertoo Domina Kyllikki. Ja haluaa miehen kykenemättömyyden varmistamista.

Koe suoritettiin, ja eräs toimelias leskivaimo teki tarvittavat temput. Tästä syystä jäi herra Olavi kiinni huijauksesta, sillä kokeessa hänen oksansa oli kovettunut leskivaimon toimekkaissa käsissä.

Piispa kehoitti pariskuntaa sovintoon, ja elämään kristittynä parina edelleenkin. "Ystäväni Olavi", piispa täsmensi, "et voi elää kuin munkki ilman puolisosi vapaaehtoista suostumusta. Sinun on lyötävä kättä sovinnon merkiksi ja muistettava mahdollisuutesi miehenä ja perheen päänä!" Sovinnon kättä lyötiin ja työn tuloksena parille syntyi kaksostytöt, Brita ja Truda, oikealta nimeltään Gertrud. Toisen väri oli käsivarsipaulassa sininen, toisen vihreä. 

Imettäjänä oli toiminut piika nimeltään Pirjetta, joka oli äskettäin menettänyt oman lapsensa kuolemalle. Onneksi Pirjettan täti tarkkasilmäisenä oli huomannut, että pormestarin perheeseen tarvittiin kaksostyttöjen imettäjää. Ja kävipä niin onnellisesti, että tässä huomattavassa perheessä Pirjetta yleni ihan emäntäpiiaksi asti.

Tyttöjen äiti Domina Kyllikki Jaakontytär kuuluu Ilveksen sukuun, joka tunnetaan salaperäisistä voimistaan henkimaailman kanssa. Mies oli Naantalin pormestari ja siis huomattava henkilö.

Olavi isäntä sai selville, että hänen vaimonsa irtautui yöllä ruumiistaan, ja juoksi sutena pitkin metsiä. Kun mies sanoi tämän, vaimo oli väittänyt vastaan ja rimpuillut kovasti. Mies pelkäsi, että vaimo vahingoittaisi lapsiaan taikatempuillaan ja noitavoimillaan. Mutta kävikin niin, että vaimo itse sairastui. Mikään konsti ei parantanut häntä, ja lopputuloksena oli talon rouvan kuolema.

Se oli tietysti rouva Kyllikkiä surettanut, ettei hän ehtinyt opettaa lapsilleen Ilveksen naissuvun konsteja, kun niiden aika tulisi.

Ja Ilveksen suvun veri kyllä tuli esiin nopsaan. Seuraavat viisisataa sivua kertovat niistä. Britasta tuli sisar Naantalin luostariin ja Trudasta tuli aviovaimo. Mutta paljon muuta tapahtui ennen niitä, kun maalarinkisälli Lucas Danske tuli Naantalin luostarikirkkoon tekemään katto- ja seinämaalauksia.

Viihdyttävä kirja, tykkäsin kovasti! Uskon että monet teistä naiskavereista, jotka ette halua lukea dekkareita, olisitte ihastuneita Kristiina Vuoren romaaniin / romaaneihin. Nyt on nousut uusi kirjailijasukupolvi, joka kantaa kaikella kunnialla sekä Kaari Utrion perinnön sekä lisäksi vielä muidenkin historiallisten naiskirjailijoiden perinnöt.

Viihtyisiä lukuhetkiä teille arvoisat lukijat!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaunista ja hyvää elokuuta kaikille ystävilleni ja kavereilleni!
                               Terveisin Aili-mummo









perjantai 29. heinäkuuta 2016

♥ Väärästä paikasta ♥

Taiteilija tutkistelee kättensä jälkiä. 
YSTÄVÄN MUOTOKUVA


Ensin hänelle ei mikään ollut kyllin: Kosmos, Tellus, Eurooppa,
Suomi, Meret, maat, metsät, erämaat, kaupungit ahdistivat. Opiskeli
kaikkia kieliä, teki monia töitä, suurissa pankeissa iso saldo.
     Elettiin vuosikymmen, hänelle riitti maapallo, pian maanosa,
mielivaltaisine rajoineen, kuten hän sanoi, "joita keisarit ja kuninkaat
juovuspäin sodissa ja rauhoissa piirtelivät".
     Elettiin puoli vuosikymmentä, hänelle riitti pelkkä pääkaupunki,
olihan siinäkin, torit, kadut, puistot. Ajan kuluttua hänelle kelpasi
kaupunginosa sairaalan ja kirkkomaan välillä, siinä oli kaikki.
     Isossa asunnossaan hän alkoi sulkea ovia saleihin, halleihin;
vierashuoneet jäivät käyttöä vaille. Ennen pitkää riitti arki- ja 
makuuhuone, mutta kun lakkasi syömästä, keittiö ja wc kävivät 
tarpeettomiksi.
     Makuuhuoneen verhot veti ikkunain eteen, peiton päälleen.
Raajat kutistuivat, selkäranka, vatsa, kaula, silmät kuihtuivat rusi-
noiksi rypäleistä.
     Hän seurasi aikaansa
     virtuaalikypärä päänsä ympärillä,
     vaikka maailmankaikkeus oli sisällä.


- AKI LUOSTARINEN -

///////////////////////////////////////////////////////////////

Toivotan lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua ja elokuun alkua!
                           Aili-mummo