Google+ Followers

lauantai 22. heinäkuuta 2017

♥ Sydän kaihoa täynnä! ♥

YouTube: Katri Helena - Mun sydämeni tänne jää (v.1980).

Toivotan kaikille ystävilleni hyvää ja kaunista viikonloppua Katri Helenan laulun myötä.

Nauttitaan kesästä, nyt on se aika! ☺ ♥

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ole kiitetty €lämä! ♥

Potsipäivillä 2016. Apteekin penkki keskuspuistossa.


LAPIN LAULU

Ole kiitetty, elämä,
vaikk' olit kota kolea
Lapinlaakson kämmenellä,
tuittu tuulten jäämeristen;

- vaikk' olit iloton kätkyt
kylmässä Lapinkylässä,
vaimo, lasta liekuttava
huolen-harmailla käsillä:

- vaikk' olit repalenuttu
laihan lapsen olkapäillä,
mehuton akanaleipä
järsiä nälännäkijän,
pahan hallin haukkuminen
isoisempien ovilla;

- vaikk' olit talvinen vaellus,
kulku hangen hartioitse
silmän pälveä pälyen,
korvan  kiurua kysyen
yössä päivän päivättömän,
lauluttomassa Lapissa;

- vaikk' olit veriset jäljet
tähtien tähyttävinä,
kipu jääksi jähmettynyt
lumin peitellä puhurin.

Yksi on laki Lapissa:
pystypäisenä pysyä
tunnoin tulta välkkävämmin,
silmin jäämeren-sinisin.

Kun sa suistut suu veressä,
revontulten roihutessa
hangelle, havahtuakses
Kalman koura olkapäällä,
yksi on ylväs huomenlaulu:
- Ole kiitetty, elämä!


- UUNO KAILAS -
Maiju Lassila, tohmajärveläinen kirjailija. Potsipäivien innoittaja ja Tulitikkujen tekijä.

Kirjailija-toimittaja Algot Untolan (e. Tietäväinen, 1868-1918) kuolemasta tulee ensi vuonna sata vuotta. Tulisieluinen mies murhattiin  mereen lähelle Suomenlinnaa, kun häntä oltiin kuljettamassa merellä veneessä.

Talluksen renkipoika otti viimeisen askelensa hypyssään mereen.

Voin uskoa, että Algot Untola joutui valkoisten silmätikuksi ammattinsa vuoksi. Hän oli Työmies-lehden toimittaja, joka ajoi verensä pakottamana köyhien asiaa. Suomen kansalla oli leipä vähissä eikä sitä riittänyt etenkään vähäväkisille, joilla ei ollut omaa maata viljeltäväksi. Silloinen Suomen hallitus ei halunnut tehdä ulkomaille velkaa ja ostaa leipäviljaa, sillä viljasta ei olisi saatu maksua viljan tarvitsijoilta. Joten raha ratkaisi tämänkin asian.

Vuoden kuluttua tätä Algot Untolan alias Maiju Lassilan teemaa juhlitaan Tohmajärvellä kirjailijan pääteoksen, Tulitikkuja lainaamassa, kanssa. Kirja on romaani, joka on myöhemmin dramatisoitu näytelmäksi. Näytelmä esitetään kuntamme kesäteatterissa.

Kestävintä  kirjallisuutta on hyväntahtoinen kansanhuumori. Niissä  säilyy tämän miehen, alle viisikymppisenä kuolleen, Algot Untolan elämä.

Tuo Uuno Kailaan runo, Lapin laulu, on kaunis ja koskettava. Se kertoo siitä taistelusta, jota raskasta työtä tekevän kansan on käytävä joka päivä ylipitkiä päiviä tehden. Näin oli itsellänikin monta vuosikymmentä, ja nyt korjaan sitä satoa, mitä itselleni aiheutin. Tosin en ollut leivätönnä, mutta kovaa työtä yli 40 vuotta ilman sunnuntai-lomia ja viikkovapaita. 

Uuno Kailas (1901-1933 ) kirjoittaa tässä runossa kuin  Eino Leino. Heidän 'käsialansa' on jotenkin niin samanlaista. Joitakin kertoja olen luullut lukevani Leinoa, vaikka se lopuksi on paljastunut Kailaaksi.

Toki olisin halunnut alle 32-vuotiaana kuolleelle lahjakkaalle miehelle, paljon pitemmän ja tuottoisamman elämän. Olihan hän suomentanut paljon muita lahjakkaita runoilijoita, kuten suomenruotsalaista Edith Södergrania.

Lahjakkuudet erivät lopu maailmasta. Heitä syntyy (ja kuolee) kaiken aikaa jossain päin maailmaa... 

Toivotan lukijoilleni menestyksellistä ja kaunista naistenviikkoa!
                     Terveisin Aili-mummo

perjantai 14. heinäkuuta 2017

♥ Suomalainen sielu ♥

YouTube: Mauno Kuusisto~Sunnuntai, sävel Martti Turunen.


SUOMI, SUOMI

Suomi, Suomi,
vedenpirstoma syntymämaani,
miten katselet minua järvisilmilläsi!

Kuulaassa, kuulaassa yössä
yhä vaeltaa lumottu valo
ulapalta ulapalle, ääriään tunnustamatta.
Sydän kulkee vaiti syvän kirkkauden halki,
taivas kahlaa rantavesissä
alasti ja ehdoitta kuin kaunein nuoruus.

Mitä etsit väsymättä, sinä sammumaton valo?
Kansani sieluako, talvien kohmettamaa?
Vai tulitko vihittäväksi
rantojen tulien kanssa
vannomaan uskollisuutta elämänrohkeudelle?

Suomi, Suomi, 
vedenpirstoma syntymämaani,
miten katselet minua järvisilmilläsi!

Joka on syntynyt, kasvanut täällä,
joka on tuntenut, tehnyt työtä,
joka on katsonut syvälle hien ja huurteen historiaan,
joka on lähtevä taistellen ihmisyyden
äärettömään matkaan.

Se on vastaava sinun katseeseesi,
sinun järvisilmiesi katseeseen,
se on pyyhkivä sinun kyyneleesi,
sinun järvisilmiesi kyyneleet,
se on vastaava, se on vastaava
sinun järvisilmiesi katseeseen!


- AULIKKI OKSANEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä laulussa ja runossa sen alla on kahden upean runoilijamme teksti. Mauno Kuusiston laulun sanoitus 1800-luvulta Aleksis Kiven kynästä lähtöisin, ja ihana Suomi, Suomi on Aulikki Oksasen runo. Kuin se olisi juuri tehty maamme Suomi 100 juhlavuoden onnittelurunoksi.

Kansansielumme voi olla pakkasten, talvien ja ankaran työn kovettama, mutta kuitenkin se sielu on. Sitä ei sovi epäillä. Kovuus ja herkkyys rinnakkain, kuin eräällä Aili-nimisellä mummolla.

Ihanan maan me saimme elääksemme ja tehdäksemme työtä. Kunpa osaisimme sitä hyvin hoitaa ja varjella kaikelta pahalta ja ikävältä tulevaisuudelta. Mutta kun omat kykymme ja voimamme loppuvat, voimme pyytää lisävoimaa Taivaan Isältä ja hänen Pojaltaan. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen! Amen.

Siunattua ja hyvää viikonloppua kaikille ystäville!
                      ♥ Terveisin Aili-mummo ♥



maanantai 10. heinäkuuta 2017

Heinät ja ruusut, mutta...

Marjatta-emäntä ulkona, puutarhassaan kesällä 2017, heinäkuussa.



Heinä kukkii. Ruusu kukkii,
          se on se aika,
ruusun aika kun ruusu puhkeaa,
          ja joskus
käy niin että ruusu mädäntyy, kuivuu nuppuunsa
          kuin tietyntyyppinen tyttö, nainen,
kuin symbolismi jota ironia kosii, ja,
ja tästä vuosikymmenestä jää ruusun tuoksu.


- PAAVO HAAVIKKO -    
Lumipalloheisi on suuri ja komea.


Tämä postaus on ystäni Marjatan eli Marin luota. Olen esitellyt hänen komeaa pihaansa moneen kertaan eri vuosina, ja tehnyt muutaman kuvakirjankin. Kesäaikana hänen aikansa on aika kiireistä, useistakin syistä, mutta en käy nyt tässä niitä luettelemaan. Vieraita ainakin hänellä käy paljon, hän on esimerkillinen emäntä. Joskus vuosia sitten hän osallistui miehensä kanssa myös pihanhoitokilpailuihin ja voitti palkintoja. Eikä ihme. Töitä on tehty ahkerasti keväästä syksyyn. Mari hoitaa myös aika suurta kasvihuonetta, josta löytyy monen sortin herkkuja, erikoisesti tomaatteja.

Tämä puoli puutarhaa on omenapuiden aluetta. Ja kukkien...


Onneksi näitäkin peltoja vielä viljellään. Ei omatoimisesti, vaan pellot on vuokrattu viljelijälle, joka asuu muutaman kymmenen kilometrin päässä naapurikunnan puolella. Heillä on emolehmänavetta, jossa kasvatetaan lihaeläimiä.

Kylässämme Tikkalassa on enää kolme lypsykarjatilaa, (joista suuria ei ole yhtään). Vuonna 1998 pienehköjä tiloja oli vielä kaksikymmentä. Tietysti lihatiloja on ainakin kaksi kappaletta. 

Nyt vasta herroihinkin iskee pelko, että maatalous loppuu Suomesta. Se lienee ollut myös eidän tarkoituksensa, uskon niin. Kaiken kaikkiaan  Suomessa on 50 000 maatilaa, joista 40 000 lopettaa seuraavan 20 vuoden aikana. Näin sanovat 'viisaat'.

Samat kukat kuin edellä, vain hieman lähempänä.

En varmasti ole tuota päivää näkemässä enää, mutta joitakin jälkeläisiäni uskoisin olevan. Eivät hekään maanviljelyksellä tule elämään niiden kivikoiden parissa, joissa mekin terveytemme haaskasimme raskaassa työssä. Kaipa sitä maailmalla leipää riittä myytäväksi tänne Pohjolan perille, mutta jos ei riitä, niin mitä sitten? Ja onko edes sitä rahaa?

Ihmiskunta paisuu kuin pullataikina. Muutamissa vuosikymmenissä maapallon väkimäärä on tuplaantunut. Vaikka keinoja olisi sen väkimäärän kasvun hillitsemiseen, niitä keinoja ei käytetä. Luonnonvarat ja vesi ja ruoka eivät riitä, niitä on liian vähän. Varsinkin kun se ihmismäärä kasvaa...

Ennen pitkää nälkä ja jano kolkuttelee ovillamme, vaikka muita katastrofeja ei tapahtuisikaan. Mutta kyllä niitäkin tapahtuu...
Juhannusruusu on kuukauden myöhemmässä kuin viime vuonna (2016).


Anteeksi että olin pessimisti, mutta muuta en nyt voi olla. En - vaikka haluaisinkin.

Tänään on ollut lämmintä ilmassa jotain 27 +astetta, eli on yksi tämän suven lämpimimmistä päivistä. Eläkää ja nauttikaa, hyvät lukijani, Suomessa on kesäiltapäivä menossa ja aurinko loistaa täydeltä terältä...

Nautinnollista heinäkuuta kaikille ystävilleni toivottaa Aili-mummo!


lauantai 8. heinäkuuta 2017

♥ Kyllä pienikin pärjää! ♥

YouTube: Värttinä -Ruskie neitsyt, valkie neitsyt...


Rääkkylän Kihauksen kunniaksi video Värttinän esityksestä. Kihaus on menossa vielä tämän illan ja iltapäivän. 

Toivottelen lukijoilleni hyvää viikonloppua ja kuluvaa heinäkuuta!
                                         Terveisin Aili-mummo

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Lucy Maud Montgomeryn Jane ja Saaren kutsu



Lucy Maud Montgomeryn (1874-1942) tuotantoa vasta äskettäin on suomennettu ja hänen tyttöromaanejaan on julkaistu postuumisti kauan kirjailijan kuoleman jälkeen. Yhden tällaisen romanttisen nuorisoromaanin olen postannut v. 2016 helmikuussa, tässä linkki.

Tämä nyt lukemani romaani on saanut nimen Jane ja Saaren kutsu. Sen on suomentanut Sisko Ylimartimo, kirjassa on 266 sivua, se on sidottu eli kovakantinen. Minervan kustantaman romaanin ilmestymisvuosi on 2013. Kanadassa romaani on julkaistu v. 1937 eli noin viisi vuotta ennen kirjailijan  kuolemaa. Se on viimeisimpiä Montgomeryn julkaisemia kirjoja. ISBN 978-952-492-717-8. Painopaikka on Bookwell Oy, Juva.

Meille ikäihmisille Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-sarjat ovat tuttuja vanhastaan, nuoruutemme ajoilta. Itsekin olin runotyttöihin kovin ihastunut, olinhan itsekin jonkinlaista runoilijaheimoa. Sielunsisaruutta siis. Annakin menetteli, mutta niissä kirjoissa oli enemmän valoa ja toivoa, kuin synkän pohjavirran omaavissa runotytöissä.

Jotenkin Janea en osaa asettaa yhtä korkealle kuin rakastamani runotytöt, jotka tosissaan täyttävät hyvin monen pikku- ja teinitytön odotukset. Lähtöasetelmat ovat näissä tyttökirjoissa hyvin samantapaiset. Oli orpotyttö - tai ainakin puoliorpo, jonka lapsuuden oli rikkonut toisen vanhemman kuolema. Suku otti vastuun lapsen kasvatuksesta, muuan ikäneito täti tai ehkä useampikin. Oli Prinssi Edwardin saari Kanadassa, jolla myös oli kirjailija kasvanut. Jane asui kuitenkin Torontossa, suuressa Kanadan kaupungissa.

Janella oli sikäli paremmin, että molemmat vanhemmat olivat elossa, mutta tytöllä ei ollut mitään tietoa isästään. Ikäänkuin hän olisi ollut kuollut. Se taas johtui rikkaasta isoäidistä, rouva Kenedystä, joka tyrannisoi koko linnamaisen kartanononsa asukkaita, omia tyttäriään ja lapsenlastaan, Janea, jota isoäiti kutsui Victoriaksi, mutta oma äiti kutsui häntä Jane Victoriaksi. Isoäiti ei antanut lupaa edes puhua Janen isästä, joka piti majaansa kesällä Prinssi Edwardin saarella.

Jane seurustelee pääasiassa mielikuvitusystävänsä kanssa, muuten elämä on tytölle liian harmaata ja yksinäistä. Äidillä on paljon juhlia ja ystäviä, hän liitää lähes joka ilta paikallisiin juhliin ja muihin tapahtumiin.  Äidin seuraelämä on runsasta ja paljon aikaa vievää.

Jane ja 'ystävä Jody' olivat molemmat yksitoista vuotiaita. Jane oli pitkä ikäisekseen. Eräänä päivänä hän löysi lauta-aidasta reiän, jos voi livahtaa naapurin puolelle. Siellä hän tapasi ikäisensä tytön, joka itki kirsikkapuun juurella. Jane tapsi sukulaissielun, johon hänen oli helppo tutustua. Jody haluaisi vain soittaa ja hoitaa puutarhaa - kunhan oppisi vain ensin soittamaan! Ja ainahan voi perustaa mielikuvituspuutarhan...

Kaiken lähtökohtana on hirviömäinen isoäiti, joka nälvii ja piikittelee tyttärentytärtään ilkeästi, missä sopiva tilaisuus löytyy. Koulusta löytyy lisää isoäidin hengenheimolaisia, jotka ilkeilevät Janelle sen minkä ehtivät. Muuan heistä kertoo, ettei Janen isä olekaan kuollut, vaan on elossa. Koska isä, Anrew Stuard oli elossa, ja köyhä mies, ei hän voinut eikä saanut elättää perhettään. Jane oli kiusankappale, joka ei olisi saanut olla edes syntynyt!

Isoäiti sanoi: "Hän teki äitisi elämän kurjaksi".----. "Et saa enää milloinkaan mainita isäsi nimeä minun tai äitisi kuullen," isoäiti varoitti. "Mitä meihin tulee....ja sinuunkin...hän on meille kuollut." 

Maailma on kovin mustavalkoinen Janen ympäristössä. Isoäiti ei tee kompromisseja, mutta ei niitä tee Janekaan...

Sitten tuli se päivä joka muutti kaiken: kirje tuli postin mukana huhtikuun alkupuolella, se oli osoitettu äidille. Osoite oli raskasta miehen käsialaa. Isoäiti salli kuitenkin tyttärensä, Robinin, lukevan sen. Äiti luki ja kalpeni, sitten luki isoäiti. Lopullinen päätös annettiin William-enon ratkaistavaksi, joka luki kirjeen.

     "Kaiketi teidän olisi parasta antaa Janen mennä" , William-eno sanoi viimein. 
     Vaikka sanottiin paljon muutakin, Jane pysyi vaiti. Isoäiti oli raivoissaan.
     Mutta William-eno huomautti:
     "Halutessaan Andrew Stuard voisi ottaa hänet huostaansa. Ja kun tiedämme, mikä hän on miehiään, hän todennäköisesti tekisi sen, jos te suututtaisitte hänet. Olen samaa mieltä kanssasi, äiti, että hän tekee tämän vain kiusatakseen meitä. Ja kun hän huomaa, ettemme suutu vaan suhtaudumme asiaan aivan rauhallisesti, hän ei enää milloinkaan vaivaa meitä Janen vuoksi."
     Jane meni huoneeseensa ja seisahtui sen keskelle. Epätoivoisin silmin hän katseli valtaisaa epäystävällistä tilaa. Hän näki isossa peilissä oman kuvansa heijastumana toisesta hämärästä ja epäystävällisestä huoneesta.
     "Jumala ei ole kiltti", Jane sanoi selkeästi ja hitaasti.

Tämän enempää en avaa juonta, olkaa kilttejä ja lukekaa itse! Varsinkin jos olette L.M.Montgomery fani, saatte tutustua jälleen yhteen tyttökirjaan. Minusta se on hauska ja miellyttävä kokemus. 

Montgomeryn kuolemasta tuli huhtikuussa 75 vuotta. Olin silloin noin 3 kuukautta vanha. Paljon on aikaa virrannut mummon tiimalasissa, tulee uudestaan lapsuus mieleen!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toivotan kaikille miellyttävää ja aurinkoista heinäkuun ensimmäistä viikkoa!
                                 ♥ Terveisin Aili-mummo  ♥









lauantai 1. heinäkuuta 2017

♥ Potsijuhla parhaimmillaan ♥


https://www.youtube.com/watch?v=UgY4aNnsKIs&feature=player_embedded
Esa A. Luukkainen Raimo Matikaisen haastateltavana 2013.


Tohmajärvi juhlii parhaillaan vuotuista pitäjäjuhlaansa, Potsipäiviä. Niitä on vietetty jo vuodesta 1975 kuntakeskuksessamme ja eri tapahtumina myös sivukylillä. Varsin suuri joukko entisiä ja nykyisiä tohmislaisia kokoontuukin yhteen muistelemaan vanhoja 'hyviä aikoja'. Monet sukupolvet kokoontuvat yhteen ja pitävät tapaamisiaan vanhassa koulukeskuksessa tai ehkä muuallakin. Lauantaipäivä on yleensä pyhitetty hauskanpidolle Potsitorilla, joissa itsekin olin viime kesänä mukana.

Nämä videot valitsin erään monilahjakkaan tohmajärveläisen (Esa A. Luukkaisen) kunniaksi. Mies joka on tehnyt yhtä ja toista kulttuurimme saralla ja tekee jatkuvasti. Musiikki on ollut hänelle voimavara ja mahtava elämys, kuten myös meille kuulijoille. Hän järjestää myös uusia oopperaesityksiä ja konsertteja Joensuussa iloksemme.

Vielä huomenna ehtii käydä tutustumassa Tohmajärveen, sen hienoihin maisemiin ja nähtävyyksiin. Myös tästä blogista löytyy suuri määrä esittelyitä pitäjämme eri kohteista. Netistä ja FB:sta saa lisää tietoa näistä. 

Toivotan lukijoilleni ihanaa heinäkuun alkua AD 2017. Olkoon se kaunis ja lämmin!
                                         Terveisin Aili-mummo