Google+ Followers

tiistai 30. joulukuuta 2008

"Ja maapallo pelastuu..."

Ihan viime aikoina on maailmanmenoa katsellessa tullut sellainen tunne ja ajatus, että ihmiskunta ei ole mitään oppinut kokemistaan kohtaloista ja tapahtumista. Ihminen on yhtä tyhmä kuin ennenkin, ja sellaisena se myös pysyy, älyltään ja tunteeltaan yksinkertaisena. Ihmisillä on loputon ahneus ja vallanhalu, joka ei periksi anna, vaikka koko maailma loppuisi. Ja loppuuhan se jonakin päivänä...

Pommitukset jatkuvat Lähi-Idässä. Pyhä valtio, Israel, on päättänyt murskata naapurinsa. Miten kauan USA:n tuki riittää tällaiselle hyökkääjävaltakunnalle, joka vahtii amerikkalaisten aseiden voimalla usalaisten ja muun rikkaan maailman etuja? Olisi totisesti Martti Ahtisaarelle ja presidentti Obamalle töitä ihan urakkapalkalla. Mistä löytyvät ne ihmiset, jotka saavat Lähi-Itään pysyvän rauhan, kysyn vaan? Mikä on YK:n rooli rauhantyössä, vai onko sillä enää mitään roolia?

Puhutaan maapallon pelastamisesta luonnonmullistuksilta. Mutta kuka pelastaa maapallon ihmiseltä? Ihminen tuhoaa ja tappaa, myös omaa rotuaan ja ennen muuta heitä. Ihmiseltä ei maapalloa kukaan pelasta, eikä ihmisen loputtomalta ahneudelta. Valitettavasti se on faktaa, ei fiktiota.

****
Ylihuomenna alkaa taas uusi vuosi. Meillä pitäisi olla optimismia ja toivoa elää rauhassa toistemme kanssa. Ainakin yrittää. Lasten takia ellei muuten. Heille toivon hyvää elämää, rauhaa ja rakkautta. Toivoa paremmasta huomisesta, ihmisestä huolimatta.

" Elämä on halveksua itseään/ ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta/
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko/ ja ilmassa lentävät kultaiset linnut/
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi./ Elämä on viitata lyhyet hyvästit/
ja mennä kotiin ja nukkua.../ Elämä on olla muukalainen itselleen/
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee./ Elämä on laiminlyödä oma onnensa/
ja työntää luotansa ainoa hetki,/ elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.//"

Edith Södergran (Dikter, 1916), suom. Uuno Kailas. Runoja 1942.
****
Huomenna olen taas kaksosten kaverina, saan leikkiä ja olla lapsi - jos vain osaan.

"Lapsellista" uutta vuotta kaikille teille, hyvät ystävät toivoo Aili-mummo

lauantai 27. joulukuuta 2008

Joulumakkarat ja muut entisajan jouluruuat

Muistelen tässä entisajan jouluruokia. Tarjoilu erosi hieman nykyisestä.

Lapsuudenkodissani Perivaarassa ei tarjottu jouluruuaksi kinkkua, vaan hyvissä ajoin ennen joulua äiti valmisti sian teurastuksen jälkeen ryynimakkaroita. Muistaakseni sika teurastettiin jo marraskuussa, jolloin sen lihat suolattiin aittaan lihatynnyriin. Sian suolet äiti siivosi ja kalttasi puhtaaksi, sen jälkeen ne täytettiin keitetyllä ohraryynipuurolla. Puuron seassa oli runsaasti sian rasvaa. Täyttämisen jälkeen makkarat keitettiin suolavedessä, ja vietiin kylmään odottamaan uunissa paistamista. Makkarat saivat jäätyä, ne säilyivät hyvin näin "pakastettuina". Kun talon tuvan uuni lämmitettiin, voitiin makkaroita panna uuniin paistinpannulle kypsymään, ja talonväki söi ne hyvällä ruokahalulla.

Toinen jouluruoka oli karjalanpaisti, sitä syötiin myös aina sunnuntaisin, kun tuvan uuni oli lämmitetty. Karjalanpaistin lisäkkeenä saattoi olla lanttulaatikkoa ja uuniperunoita, nehän kypsyivät hyvin samassa uuninlämmössä.

Niin, ja tietysti karjalanpiirakat olivat se ainainen välttämättömyys joka pyhänseutu, siitä ei passannut livetä, muutoin olisi talon isäntä suuttunut pahanpäiväisesti. Ainakin minun isäni, varmaan kaikki muutkin vanhan kansan miehet.

Riisi- tai ohraryynipuuro rusinasopan kanssa oli joulupöydän jälkiruoka. Luumuja en muista olleen sota-ajan jälkeen, mutta "väskynäsoppaa" sain maistella, se oli muistaakseni sekahedelmäkeittoa, mahdollisesti mukana oli myös rusinoita.

Maalla syötiin rehtiä maalaisruokaa, vain säätyläisemännillä lienee ollut tarjolla kokonaista joulukinkkua. Sianliha paistettiin uunissa pieninä, korkeintaan kilon tai puolentoista kilon, paloina. Vasta 1957 tai niillä seuduin meillä lienee ollut ensimmäinen joulukinkku. Opiskelin sen paistamisen keittokirjasta, muistaakseni keitin sen ennen paistamista. Kinkku muuten paistettiin entisaikaan taikinakuoren sisässä, ei näet ollut silloin saatavilla paistokelmuja.

Myös mämmit ja muut erikoisruuat jouduin opettelemaan itse kirjasta opiskellen, ja hyvin ne hommat opinkin. Elämä ja talouskoulu on opettanut sen jälkeen lisää.

Oikein hyvää ja herkullista vuoden loppua kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 23. joulukuuta 2008

Jouluaatto autiotalossa

On uunin hiljainen hiipumishetki./ Tuvan pitkällä pöydällä leivotaan./ Aattoaamu muuttui jouluiseksi/
kun lähdimme kuusta noutamaan./ Taas autiotalossa asutaan,/ savu naapurivaaralla huomataan.//

Tuhat joulumuistoa palavaa/ pihapiiri entinen mieleen saa./ Miten saisimme nuoretkin ymmärtämään,/ että saavumme muistojen pyhimpään.// Kun katselen takaa ruutujen,/ näen tutun maiseman lapsuuden./ se on muuttunut, seestynyt, hiljentynyt/ kuin oma sieluni nyt.//

Ei hiirenhyppyä saunatiellä,/ sauna on saartama nietosten,/ mutta kuitenkin illan hämärtyessä/ lämmitän joulusaunaksi sen.// Tallin luona pysähdyn muistelemaan/ joulumatkoja halki metsämaan./ Jouluyönä reki sai odottaa/ kello valmiina aisassaan/ jouluaamua sarastavaa,/ tuskin maltoimme mennä nukkumaan.//

Kun aisakelloa kilautettiin/ ja tallin oven takana kuunneltiin,/ polle lakkasi kauroja rouskuttamasta/ ja hirnahti: malttakaa - jouluna vasta/ minut kirkkoreen eteen valjastetaan./ Sitä kelloa - muistoista kertovaa -/
joulukellona orressa kilkutetaan.//

Tuvan tummie
n katto-orsien alla/ kuulemme joulun sanomaa:/ kun maassa on rauha/
niin vuoteemme oljetkin kultina kimaltaa. Nyt lapsenmielisten laulantaa/ tupa vanha taas kajahtaa.//

Teksti Otto Räsäsen runoteoksesta Sananjalkaiset Pitkospuut. Lappeenranta (1985)

Runo on myös sävelletty. Tekstin lyhennys minun.

Näillä sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista joulua 2008 sekä onnellista uutta vuotta 2009.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Toisinajattelijan joulu

Ystävällinen lanttulaatikko
sianpotkan seurassa lievittää
synttärijuhlien hautajaistunnelmaa.

Mistellinoksan alla Jeesus uusi
juhlamaihari yllään jakaa
lahjuksia hyväosaisille.

Hoosianna!
Hoosianna!
Hoosianna!

Kokoelmasta Elämänpelto (1991)

Siitä joulusta kun kirjoitin tuon runon, on kulunut jo 19 vuotta. Monta vuotta on virrannut elämäni joessa. Hyvin monta raskasta vuotta, jotka olisin voinut käyttää paremminkin kuin käytin. Mutta surut on surtava ajallaan, ja ilot iloittava taas omalla ajallaan. Paljon enemmän olisin muuten varmaan tehnyt kuin tein, mutta suru ja loppuunpalaminen veivät voimani niin tarkkaan, että hyvä kun selvisin taas siitä elettävätä päivästä. Töistäkin tein vain välttämättömän leipätyön eli karjanhoidon ja kotihommat, nekin ehkä miten kuten. Paras lääke ylivoimaiseen suruun tuntui olevan nukkuminen, sitten jaksoi tehdä taas seuraavan työvuoron navetassa. Monesti tuntui etten jaksa enää kantaa vastuuta talosta ja karjasta.

Onneksi kuitenkin sielunvoimat kestivät enkä joutunut pilleripurkkien orjaksi niin kuin monelle vastaavassa tapauksessa on käynyt. Lääkkeitä kyllä tuputetaankin, ehkä ne ovat avuksi pahimmassa shokissa, mutta pitkän päälle ne tekevät ihmisen niiden orjaksi.

Kolmen kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi 18 vuotta vanhemman poikani kuolemasta. Se on pitkä aika. Mitä silloin menetin ei tule enää koskaan takaisin. Ei myöskään elämänilo ja optimismi. Mutta hyvä kun edes näin: jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Melkoisen hienot kuvakirjat tulivat eilen painosta, viipyivät vain viikon.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Lamajoulua!

- Osta nyt maksa ensi vuonna ja
muista meitä
kolahtavat postilaatikkoon
viisikymmentä miljoonaa tervehdystä
osoitteesta toiseen
Hyvää Joulua
Iloista Joulua
Joulurauhaa
Armorikasta Joulujuhlaa
"Heinillä härkien kaukalon nukkuu
lapsi viaton"
Riemuitkaatte, riemuitkaa
supermarketissa silmät korvat täynnä
joulutunnelmaa
joulupukit porot pulkat
nisset nasset tonttulakit enkelhapset
joulukääröt ruuat ynnä muut.

- Osta nyt! Tee meidät kaikki onnellisiksi
joulu on vain kerran vuodessa.

- Lamajoulua sinulle ystäväni!

Kokoelmasta Elämänpelto (1991).

Kovasti samanlaista oli silloinkin (1990) kun kirjoitin tuon edellä olevan runon.
Lähes päivittäin kerjätään puhelimessa rahaa johonkin muka hyvään tarkoitukseen, pitkin syksyä ovat erilaiset järjestöt muistaneet postin välityksellä rahankeräyksillään, ja vielä kauppiaillakin on mahdottoman hyviä erikoistarjouksia meitä tavallisia tallaajia varten...

"Nyt sydämeeni, joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
nyt Jeesuslapsi syntyy uudelleen".

Vaikka puitteet joulun viettoon saattavat ollakin tärkeät, tärkeintä on kuitenkin rauhoittua sisäisesti ja saada oikea joulurauha sisimpäänsä. Muistaa sitä, miksi oikein vietämme joulujuhlaa.

Oikein hyvää keskiviikkoa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 15. joulukuuta 2008

Kansanperinnettä ja historiaa

Tilasin viime torstai-iltana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta kuusi teosta pääasiassa kansanperinteestä. Paketti tuli jo tänään ennen puoltapäivää, joten toimitus oli nopea.
Näin tuli joulukirjat tilatuiksi ja lukemista riittää pitkäksi aikaa. Muuan teoksista oli Jukka Sarjalan Poeettinen elämä. Jyväskylä 2005. SKS.

Kirjan takakannessa sanotaan: "Miten ihminen tekee itsestään taiteilijan? Miten hänen onnistuu elää poeettinen elämä, jonka tarkoituksena on etsiä uusia toiminnan ja luomisen muotoja yhteisön tapoja ja moraalia uhmaamalla?". Teoksen päähenkilö on Axel Ingelius (1822-1868), säveltäjä, kirjailija, konsertoija ja kriitikko.

Jukka Sarjala on meille tikkalalaisille tuttu henkilö, kävihän hän 1989 koulumme 100v. juhlissa, missä piti juhlapuheen. Hän oli muistini mukaan silloin opetusministeriön osastopäällikkö, virkansa loppuaikoina hän taisi olla korkein viskaali samassa virastossa.
Nähtävästi nyt eläkevuosinaan hän ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan on jatkanut tutkimuksiaan. Muistelen Sarjalan saaneen professorin arvonimen.

Sarjala puhui juhlapuheessaan koulutuksen haasteellisuudesta, ja siitä että olimme tuolloin suurten muutosten edessä. Sarjalan puhe samoin kuin Antti Huttusen pitämä historiikki on Erkki Lehikoisen tekemällä videonauhalla, mistä sen voi tarkistaa. Myös paikallislehden lehtileike samasta tilaisuudesta on minulla tallessa.

En ymmärtänyt silloin kaikkea Sarjalan sanomaa, mutta jälkeen päin ajattelin hänen jo silloin tienneen sen, että tietotekniikka ja sen kehitys tulee mullistamaan yhteiskunnan. Niin kuin tekikin. Itsekin kävin 1980-luvun lopulla kansalaiopistossa atk-kurssin ensimmäisillä kunnan hankkimilla tietokoneilla, jotka tallensivat "lerpulle" työn tulokset. Sen jälkeen en ole käynyt atk-kursseja, vaikka syytä ehkä olisi. Olen opetellut käytännössä omalla koneella vuodesta 1991 lähtien, paras opettajani on ollut pojan vaimo.

Mutta miten ihminen tekee itsestään taiteilijan?

Mielestäni siihen tarvitaan suurta intohimoa omaa taidelajia kohtaan, on tehtävä uhrauksia, puurrettava ja aherrettava, opiskeltava päämäärätietoisesti. Taitelija on monesti itsekeskeinen ihminen, keskittyy omaan taiteeseensa eikä välitä ympäristön mielipiteestä tai sovinnaisuussäännöistä; taiteilija on kokeilija, elää polttaen kynttiläänsä molemmista päistä. Ilman luovaa intohimoa ja ahkeruutta mitään kestävää ei voi saavuttaa. Ellei ole valmis uhraamaan lähes kaikkea taiteelleen, jää ikuiseksi keskinkertaisuudeksi kadehtimaan toisten taiteilijoiden menestystä.

Lahjat ovat vain pieni osa taitelijan ominaisuuksista, se loppu, raaka työ, muodostaa suurimman osan taitelijan menestykseen johtavista syistä.

Oikein hyvää maanantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kuvakirjan värkkäämistä

Tämä viikko on kulunut lähes kokonaan siihen, kun olen miniän kanssa tehnyt ryhmätyönä kuvakirjaa erään Nupposen perheen elämästä vuonna 2008. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme sen näin laajasti, viime vuonna riitti 13 sivuinen valokuvakirja. Siihen meni aikaa paljon vähemmän.

Sen kuvien käsittelyn tekee tietysti miniä, minä olen ollut työtä vain avustamassa: tekstittänyt kuvasivuja ja antanut itse ottamiani valokuvia kirjaan, sen lisäksi oli otettava sitten poikani perheen valokuvat. Näin homma paisuikin aika laajaksi, sivuja tuli 42 ja kuvia 60. Viimeiseksi tuli Paupaun syntymä ja ristiäiset, joka oli vasta viikko sitten.

Kun lapset olivat äidin mukana, oli mummollakin puuhaa lähes koko ajan.

Kuvakirja ehtii nippanappa jouluksi, toisessa firmassa työ ei enää olisi ehtinyt ennen joulua. Pelkät valokuvat tulisivat tietysti halvemmiksi, mutta tällä tavoin kuvat saa valmiiksi kirjaan, ja tekstitettynä. Tilasimme niitä kolme kappaletta lahjana annettavaksi.

Minusta kuva- tai valokuvakirja vuoden perhetapahtumista on mainio idea, jäähän lapsille ja lapsenlapsille pysyvä muisto. Dvd olisi myös hyvä juttu, mutta se taitaa vaatia aikaa ja viitseliäisyyttä vielä enemmän. Yhden "rompun" miniä teki kolme vuotta sitten, ja sitä on hirveän hauska katsella. Lapset itsekin katsovat sitä mielellään.

Minulla on monta videofilmiä muistona näytelmistä ja Noiduttu tanssi runomatineasta, jotka
pitäisi saada ajan kanssa dvd:lle, myös muita perhemuistoja suuremmista tapahtumista löytyy veljeni Mikon kuvaamina. Harmittaa kun 1980-luvulla Tikkalan näytelmäryhmässä esitetty Lottopotti jäi kuvaamatta videolle, mutta silloin ei videokameroita ollut ihan jokaisella.

Leikekirjojen kokoamista olen harrastanut vuosikymmenien ajan. Se on suuritöinen juttu, ainakin jos on usein ja monia tapahtumia. Kaikki itseäni kiinnostavat jutut olen ottanut talteen ja pannut ne leikekirjaan. Lehtijuttuja voi tulostaa myös netistä suoraan eri lehtien palstoilta. Viimeisin Juvosten sukukokouksesta kirjoittamani juttu ilmestyi Sukuviesti lehdessä numero 6/2008 noin viikko sitten.

Joulutervehdykset pitää saada postiin ensi maanantaina, ainakin jos mielii päästä halvemmalla maksulla.

Oikein hyvää pyhänseutua kaikille toivoo nuhainen Aili-mummo

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hälläpyörä

Pirkko Toivanen, entinen tohmajärveläinen, on kirjoittanut Hälläpyörä nimisen muisteluteoksen omakustanteena. Toivanen on ollut Kansansivistysliiton (KSL) kirjakurssilla vuonna 1995. Teos on omistettu kirjoittajan vanhempien, Helmi ja Erkki Toivasen, muistolle.

Teoksessa käsitellään aikaa 1945-1970 Tohmajärven Aseman seudulla. Piirroskuvitus on Sirkka Erolan, sivuja on yhteensä 120.

En ole koskaan tuntenut Pirkko Toivasta, hän lienee omaa ikäluokkaani. Uskoisin, että Tohmajärven kirjastosta tämä kirja löytyy, onhan se kotiseututeos. Vuosia sitten siitä kerrottiin myös paikallislehden sivuilla.

Ostin Hälläpyörän paikallisen kirjakaupan loppuunmyynnistä; luin sen nyt toiseen kertaan.

Tohmajärven Asemanseutu oli sotien jälkeen vilkas kylä, sijaitsihan siellä ainakin kolme teollisuuslaitosta: tiilitehdas, saha ja turvepehkutehdas. Viimeisenä niistä lakkasi muistini mukaan tiilitehdas, jolla oli niin hyvänlaatuiset tuotteet, että kilpailija (Lohja Oy) osti sen pois kilpailemasta, ja lakkautti koko tehtaan. Muistaakseni se oli joskus vuoden 1980 jälkeen.

Entisaikaan oli Tohmajärvellä melko paljon teollisuutta. Nykyään toimii MFG Components Oy. Netissä olevassa tiedotteessa sanotaan, että Kesla Component Oy fuusioidaan MGF Components Oy:n vuoden 2008 aikana. Kehitysjohtaja Petri Turusen toimipaikka on Tohmajärvellä.

Tohmajärven kunnan vahvuus on Venäjän matkailu, raja-asema on Niiralassa. Tohmajärven kauppiaat ovat palkanneet kiitettävästi venäjänkielisiä myyjiä liikkeisiinsä, joten palvelutaso lienee venäläisille asiakkaille riittävä. Joensuussa tuskin on yhtä hyvää palvelua tarjolla itäturisteille; miten lienee Kiteellä?

Ja siunatuksi lopuksi tohmajärveläisiä kaskuja Okran teoksesta Omilla mailla ja mualiman kuppiloissa, toimittanut Helena Nieminen (2006):

Piirilääkäri Ruuskanen määräsi eräälle mummolle lääkkeet ja vuodelepoa. Mummo tiedusteli, saisiko kuitenkin mennä saunaan. "Ka mikäs siinä, jos tahot keuhkokuumeen. Lauantaina saunaan, pyhänä keuhkokuume ja ei kun henki pellolle".

Lääkäri Kalle Ruuskanen kävi tutkimassa erään kurkkumätäisen tyttären, ja arvioi tuskaisen äidin kyselyyn: "Voiphan se tyttö paratakkii, vuan voiphan se kuollakupsahtoohhiik".

Eräs mummo oli kotonaan istahtanut vahingossa hellalle, joka olikin tulikuuma. Mummon ei auttanut muu kuin mennä Ruuskasen vastaanotolle valittamaan takamustaan. Ruuskanen nosti helmaa ja totesi: "Höh, vanha Högforssi".

Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 8. joulukuuta 2008

Se kallis suomalainen ruoka...

Viime aikoina on pidetty paljon porua "kalliista" suomalaisesta ruuasta. Kenestä mikäkin on kallista, mielestäni ei kuitenkaan suomalainen ruoka.

En muista kotimaisia ruokaskandaaleja näin yhdeltä istumalta. Yksi hullunlehmäntautitapaus löydettiin monta vuotta sitten, se jäi historiaan, mutta liha ei päässyt kulutukseen asti. Näyttää siltä, että suomalainen maajussi ei ole ollut hankkimassa pikavoittoja ainakaan eläinten ruokinnassa, eikä ole sotkenut melamiinia lähettämäänsä maitoon. Salmonellakin on meillä melkein tuntematon juttu.

Eilispäivän uutinen oli dioksiinin löytyminen irlantilaisesta sianlihasta. Syynä lienee ollut saastunut rehu, ja ongelma lienee alkanut jo syyskuussa.

****

Meijereillä on nähtävästi hätä kotimaisen maidon loppumisesta. Kiteellä puuhataan Idän Maidon aloitteesta 200 lehmän suurnavettaa, ja Keski-Suomessa pannaan paljon paremmaksi, siellä puuhataan jo 1000 lehmän navettaa. Tämän kokoiseen navettaan voi lypsyrobottejakin panna jo pitkän rivin: yhtä robottilypsäjää kohti lasketaan noin 60 lehmää. Valio haluaisi saada maitoraaka-ainetta vientiin Venäjälle, koska Pietarin markkinat ovat ihan ovella.

Saattaa olla, että kohtapuolin maitoa ei enää riitä edes kotimaan kulutukseen, mikä on minusta tärkeintä. Lihapuolella olemme jo paljon alle omavaraisuuden. Maataloutta on vaikeaa pitää yllä, jos tuottaja ei saa edes tuotantopanoksiaan takaisin, puhumattakaan itselleen tulevasta palkasta. Ei kenenkään talous pysy pystyssä, jos tulot ovat miinusmerkkisiä. Joten turhaa syytellä maajusseja tukiaisista, ne ovat todella tarpeeseen, ilman tukiaisia ei ole kotimaista ruokaa.

En ymmärrä valtavaa kateutta maataloutta ja maanviljelijöitä kohtaan. Eihän tehtaidenkaan tuotantolaitoksia ja niiden koneita kukaan kadehdi, mutta viljelijän traktori on usein suuri kateuden aihe, samoin kuin ammatin vaatimat tuotantorakennukset.

****

Pieni Paupau
kastettiin lauantaina 6. päivä joulukuuta. Juhlat pidettiin kotona entiseen tapaan. Karjalanpiirakat olivat ihania ja suussa sulavia, suuret kiitokset niistä Vuokolle. Perheen äiti itse oli valmistanut täyte- ja voileipäkakut. Minä vain keittelin kahvia juhlavieraille. Kastamassa kävi kirkkoherra Mikko Lappalainen.

Voimme valmistautua jouluun hyvällä mielin.
Oikein hyvää joulunalusaikaa kaikille toivoo Aili-mummo







perjantai 5. joulukuuta 2008

Juhlitaan, juhlitaan...

On pari päivää pitänyt kiirettä. Toissapäivänä olin kaksosten ja Ellun kanssa, kun muu pojan perhe oli kaupungissa ostoksilla ja muilla asioilla, eilen kävin Kemien "kaupungissa" omilla asioillani. Kun asuu näin kaukana oman kunnan keskuksesta, on keksittävä monia eri asioita yhdelle reissulle: kampaaja, kuntoutus, apteekki, pankki, kaksi kauppaa ja Kaivo. Meni seitsemän tuntia, ja eväät oli otettava mukaan. Näin käy nykyisin yhä useammin, kun matka kestää vähintään neljä tuntia. Onneksi rahat jäävät omaa paikkakuntaa rikastuttamaan eivätkä valu ison kaupungin liikelaitosten nieluun.

Huomenna on moninkertainen juhlapäivä. Pojan perheen nuorimmainen kastetaan, ja Suomi-niminen tasavalta juhlii olematonta itsenäisyyttään. Vuodesta 1995 olemme olleet jo osa Euroopan Yhteisöä, nykyisin Euroopan Unionia. Etyj-kokous jatkaa menoaan hienossa Helsingissä. Nykyään tuntuu siltä, ettei muuta Suomea enää olisikaan kuin tämä kulttuurikaupunki Hesa, joka joka askeleella haluaa määrätä koko muun Suomen elämän.

Itse olen sitä mieltä, että ilman muuta Suomea ei Helsinkikään olisi yhtään mitään, niin pieni kaupunki se on muun maailman mittakaavassa.

Vuoden parhaat sirkushuvit on aina kuudes päivä joulukuuta, sen myönnän. Kiva kun presidentillä on muutamana päivänä vuodessa oikeaa, käsinkosketeltavaa työtä. Ja vielä tämä Etyj kaiken muun hyvän lisäksi. Maailman mahtavat antavat kopraa toisilleen, ja puhuvat mukavia. Sellaista elämä on, sanoi Junnukin aikoinaan.

Oikein hyvää perjantaita ja itsenäisyyspäivän odotusta kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 1. joulukuuta 2008

Operetti nimeltä Rauhankyyhky

Ja paskanmarjat. Tämän operetin sinä varmaan haluaisit kuulla. Se oli Brahmsia tai Mozarttia. Joku taiteilija kuitenkin joka sen lurituksen sävelsi. Pari kimeä-äänistä sopraanoa kiljui kurkku suorana. Ja Caruso lauloi Jennistä, josta hän haaveili. Ja taas soi viulu. Sen soittaja lensi kohti uneksivaa kuuta.

Työläiset ja taiteilijat, liimautukaa yhteen sekä pajatsot ja rahakoneet. Paksut sikarit hampaissa rahamaailman miehillä. Sikariporras maalaa rauhankyyhkyjä Eiffeltornissa. Heil Hitler, puhu paskaa. Taas alkoivat pommitukset. Sotilaskypärä päässä rauhankyyhkyillä. Sota oli muka loppunut.

Pojat tappelevat muruista. Kerjäläisellä on nälkä vaikka hän soittaa viulua. Ja kuningas veisasi: God save the king! Sota oli muka loppunut. Sitten matkustettiin Skotlantiin. Bobby käveli kadulla kädet selän takana ja Bobbylla oli päässään pulun paskaa. Sikariporras maalaa rauhankyyhkyjä Eiffeltornissa.

Oli viulukin seinällä ja kubistinen taulu jota rakastaja esitti. Kuului olevan ihan Picasso, mies makuulla munasillaan. Lopulta Picasso pakeni luonnon rauhaan. Akka pakeni. rakastaja parkui sydäntäsärkevästi. Picasso piti esityksen ateljeessaan: tosi loistava kokoelma. Runsasraamiset taulut ja naiset. Ja taas soi viulu. Picassoa janotti. Hän kävi ostamassa pullon shampanjaa ja skoolasi suomalaisen Sirkan kanssa. Ja Sirkan tissit tanssivat balettia.

Kokoelmasta Hullun lehmän tanssi. Kitee 1999.


Oikein hyvää maanantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

perjantai 28. marraskuuta 2008

Kirsi Härkönen, Rauha Kejonen ja muut

Intian pyhä
katsot minuun
lempeä Intian pyhä
luterilainen ylituontoyksikkö

kielenkäyttösi karkeaa:
samassa parressa ollaan
sinun riimusi kultaa
velkaa ja velvollisuutta
mutta eipä tätä häntää
jolla loiskauttaa kuset
lypsäjän silmille!

tuumaan joo,
kun olis edes pihatto
puret märepalloa
rupsautat silmää
mikähän olisi minusta
vientikustannusmaksu
Intiaan?
****
Saanko luvan
kyllähän lehmät kysyvät
tanssitaitoasi
opettavat jos et osaa
potku eteen
potku taakse
sitten kiertäen sivulle
hännän huiskaus
tahdissa vasen, oikea
lypsäjän silmiin
ruhon ravistus
ja taas potku eteen
potku taakse
jalan vaihto
lypsimet seinään
kyllä se siitä kun oppii
rumbaa turvasaappaissa
tykytinten tahtiin

Kirsi Härkönen teoksessa Runo kasvaa maasta. Toim. Liisa Salo. Jyväskylä 1992
Lahden Runomaraton järjesti 1991 kirjoituskilpalun nimellä Runo kasvaa maasta, johon myös minä osallistuin. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 995 nimimerkkiä, joilla oli yhteensä 5000 arkkia runoja. Parhaista kirjoituksista julkaistiin samanniminen, lähes 300 sivuinen antogia, kustantajana Gummerus.
Pääsin mukaan kahdella runolla, Akan elämää ja Joutavat kaupunkeihin ja kirkonkyliin.
Nurmekselainen emäntä Kirsi Härkönen osallistui antologiaan hauskoilla, maatalousaiheisilla runoillaan. Koko potin voitti toinen nurmekselainen kirjailija,
Rauha Kejonen 10 proosarunon sikermällään. Kaikki edellä mainitut kirjoittajat ovat Ukrilaisia.
Antologiasta löytyy runoja moniin eri tilanteisiin, myös esitettäviksi. Valitettavasti Tohmajärven kirjasto ei hankkinut tätä teosta kokoelmiinsa.

Jouni Kytöahon sanoin:
Olen mies joka kulkee omia polkujaan.
Kun alan mummoutua ostan huopatossut
ja muutan maalle.
Kesytän kulkukoiran Sertillä
ja jos poliisi kulkee ikkunani alta
tarjoan hänelle teetä.

Eipä taida olla sitä "vaaraa", että poliisi kulkisi ikkunan alta...
Oikein hyvää perjantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo



keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Juttuja Perivaarasta

Tädiltäni Miina Juvoselta (1880-1967) kuulin sanonnan: "Hyvältäkkii pittää silimä puhkasta, pahalta kaks". Lause tarkoitti sitä, että paikkakunnan taloissa oli tapana petkuttaa liian saitaa talon isäntää raha-asioissa. Ennen ei annettu rahaa talon muulle väelle, etenkään naisille. Niinpä talon naisväki ja aikuiset pojat tekivät vilppiä: joko varastivat tai myivät jopa omia tavaroita talon isännälle. Joissakin taloissa oli tapana - jopa tulitikutkin - pitää lukkojen takana.

Eeva Stiina ja Heikki Hakkaraisella oli mökki Aholammin takana Liipin salolle mentäessä. Heikki oli toiminut muun muassa Juvolan työmiehenä. Kun Heikki kuoli 13.9.1948, pani hänen tyttärensä Hilda Kitunen lehteen kuolinilmoituksen, joka alkoi sanoilla: "Ilolla ilmoitamme..."

Nupposen Janne (1888-1967) rupesi 1900-luvun alkupuoella hankkimaan itselleen emäntää. Tolvasen kaupassa Tikkalan pysäkillä oli näpsäkkä kauppakoulun käynyt myyjätär, Iida Paajanen, Parikkalasta. Janne ei osannut silloin lukea eikä kirjoittaa, sillä hän ei ollut käynyt kansakoulua. Jannella oli kauppakoulun käynyt veli, Mikko Nupponen, joka kirjoitteli kirjeitä Jannen puolesta. Lokakuussa 1910 vihittiin Iida ja Janne kristilliseen avioliittoon. Myöhemmin Iida, ollessaan jo Jannen vaimo, opetti miehensä lukemaan ja kirjoittamaan. Aina pakkasiltoina käydessään asioilla pihan perällä tähtien tuikkiessa taivaalla, Janne lausahti tyttärenpojalleen Maurille: "Nyt on tuas Tolovasen nappikauppa auki".

Viljo Immonen oli jonkin sortin taivaanrannan maalari. Hän asui perheineen Tikkalassa kuutostien varressa pienessä talossaan, jossa aikaisemmin asuivat Ilona ja Toivo Myller, talon rakentajat. Aikaisemmin Immoset asuivat vuokralaisina 1950-luvun alkupuolella Perivaarassa Tahvo Kurosen talossa. Villellä oli mieleenjäävä käheä ääni ja hihittävä nauru.

Perivaaran Juvolaan rakennettiin kesällä 1962 uutta asuinrakennusta. Ville oli tekemässä sisämaalauksia maalaten silloin uuden talon ikkunanpieliä. Työmiehellä oli niin paljon selittämistä, että maali valui pitkin käsivarsia. Kaikki ikkunanpielet olivat täynnä valumia. Ville oli ollut kieltolain aikana 1930-luvulla pontikan salakuljettajana, ja näistä sankariajoista riitti tarinoita. Poliisit olivat ampuneet Viljoa jalkaan pakomatkan aikana, josta syystä hän ontui. Hänellä oli muistini mukaan puujalka.

Syksyllä ennen Mikkelin päivää 1944, sodan päättyessä, kävi Juvosen Oskari (1883-1969) pienen tyttärensä Ailin kanssa teurastamassa Nuppolassa lampaan, koska Janne-isäntä ei sitä tehnyt. Miehet lähtivät lampaan teurastukseen tytön jäädessä Iida-emännän seuraksi tuvalle. Silloin 2,5v. pikkutyttö laukaisi: "Panehan Iita kattila tulele ja lammaskual kiehummaan". Kaali tietysti keitettiin, sitä en kuitenkaan muista, syötiinkö sitä sinä päivänä. Olin pienenä hyvin ehtiväistä lajia. Ehkä siitä syystä talon emäntä pani minut "tiskaamaan" astioita. Iida laittoi tulevan emännän seisomaan jakkaralle tiskipöydän ääreen, ja tiskaaminen alkoi. Muistini mukaan astioita ei särkynyt.

Teoksesta Aili Nupponen: Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004.

Oikein hyvää keskiviikkopäivää kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 25. marraskuuta 2008

Potsipäivien isä (1868-1918)

Tällä viikolla juhlitaan Tohmajärvellä, kotikunnassani, kirjailija Maiju Lassilaa. Alkuaan hänen nimensä oli Algot Tietäväinen, myöhemmin Untola. Hän käytti myös salanimiä J.I.Vatanen ja Irmari Rantamala.

Kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta, ja kuolemasta 90 vuotta. Algot Tietäväinen syntyi kansan keskuudessa, hän oli maalaispoika. Jo nuorena poikana hän oli renkinä sukulaistalossa. Oppikouluun hän ei päässyt, köyhä kun oli. Sitten aikuisena hän hakeutui Sortavalan seminaariin ja valmistui kansakoulun opettajaksi. Opettajana hän toimikin alkuaikoina, mutta sitten myöhemmin hän siirtyi sanomalehtimieheksi. Lassilan elämänvaiheet olivat hyvin vaihtelevat, hän toimi jopa liikemiehenä Venäjällä.

Maiju Lassilan nimellä on julkaistu kansanhumoristiset teokset: Tulitikkuja lainaamassa (1910), Manasse Jäppinen (1912), Kilpakosijat (1913), Liikaviisas (1915), Kuolleista herännyt (1916), Pirttipohjalaisia (1911), ja näytelmät Nuori mylläri(1912), Purasen häät (1897), Kun lesket lempivät (1911), Luonnon lapsia (1912), Kun ruusut kukkivat (1912), Mimmi Paavalinna (1916), Ikiliikkuja (1962, postuumisti).

Romaaneista on myöhemmin tehty näytelmiä, joilla on ollut hyvä kansansuosio. Tulitikkuja lainaamassa näytelmää on esitetty vuosikymmeniä Tohmajärvellä, mutta ainakin 10 viimeisen vuoden aikana sitä ei meillä ole esitetty. Itse olen ollut mukana Manasse Jäppisessä (1986-87) ja Pirttipohjalaisissa (2000). Täytyy sanoa, että viimeksi mainittu ei ollut menestys. Teos on kirjoitettu romaaniksi, sen tekeminen näytelmäksi on ollut fiasko. Näytelmässä on ehdottomasti liian paljon ihmisiä, ja juoni kehittyy liian hitaasti; sen "hauskuus" perustuu riitelyyn ja eripuraan.

Maiju Lassilan teokset ovat jääneet elämään syvän ja ymmärtävän huumorinsa ansiosta. Se mitä Tietäväinen-Untola kirjoitti nimillä J.I.Vatanen ja Irmari Rantamala, ei ole kestänyt aikojen saatossa.

Lassilalla on ollut valtaisa luomisvimma, joita me sata vuotta myöhemmin syntyneet ihmiset voimme ihailla ja kadehtia.

Tuon otsikon nimi, Potsipäivät, ovat tulleet Tulitikkuja- teoksessa olleesta sianporsaasta, jota kansa sanoi "potsiksi". Näitä Tohmajärveläisten pitäjäjuhlia alettiin viettää Maiju Lassilan muistoksi, ja tekemään hänen syntymäpitäjäänsä Tohmajärveä tunnetuksi siinä siivellä.

Toivotan kaikille hauskoja Maiju Lassila-juhlia 2008!

Oikein hyvää tiistaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 20. marraskuuta 2008

Tupakkalakko

Isäni, maanviljelijä Oskari Juvonen Tikkalasta, oli jo vanha mies (58v ja risat) kun synnyin. Hän oli myös kova tupakkamies, poltteli itse tekemiään "sätkiä" kotona kasvatetusta kessusta, myös Sikarinlehdistä ja Jymystä. Paperi oli tietysti sanomalehdestä saatua.

Olin kolmevuotias, kun minuun iski tupakanhimo. Tiedämme kaikki, että pikkulapset ovat kovia matkimaan isoja ihmisiä. Oikeastaan pikkulasten oppiminen perustuu aikuisten matkimiseen.

Polttelin joitakin isän tekemiä sätkiä. Mutta sitten isä saikin päähänsä pistää pieneen suuhuni ison ja mahtavan sikarin. Minä poltin sikaria, mutta en muista poltinko sen kokonaan vai jäikö homma kesken. Minua oksetti ja huimasi ja sain oikein hirvittävän päänsäryn sikarinpolton seurauksena. Se oli viimeinen tuntumani tupakointiin enkä ole tätä tupakkalakkoani koskaan katunut.

Jäljellä on vain jonkinlainen allergia tupakansavua kohtaan, punaiset silmät ja kova päänsärky.

Meidän huushollissamme ei ole kukaan tupakoinut vuosikymmeniin. Menneinä aikoina vieraat saattoivat sauhutella toisten kodeissa piittaamatta talonväestä. Ja joskus 1970-80 luvuilla miesväki poltteli surutta kokouksissa, ilma oli sakeana savusta. Siinä oli vaikeaa istua ja olla mukana. Mutta kertaakaan en lähtenyt kesken pois.

Sanotaan että tupakasta on vaikea irtautua. Uskon sen. Onneksi minun kohdaltani asia loppui jo ennen kuin pääsi edes alkuun. Nykyään on lisäksi apuneuvoja tupakasta irtautumiseen, nikotiinipurkkaa ja -laastaria. Meille monille terveytensä menettäneille tupakanpolton lopettaminen on niitä tärkeimpiä ja ratkaisevimpia päätöksiä elämämme tiellä.

Savutonta ja hyvää loppuelämää kaikille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Haista kukkanen Sonera!

Sain muutapäivä sitten sinulta kirjeen. Siinä luki muunmuassa:

"Hyvä asiakkaamme, Sonera siirtää alueellasi laajakaistapalveluja vuoden 2010 alusta kiinteää puhelinverkkoa edullisempaan langattomaan verkkoon, jonka tilaajaksi sinun on mahdollista siirtyä jo nyt. Asut alueella, jolla kiinteän puhelinverkon huolto- ja ylläpitokustannukset ovat koko ajan kasvaneet, eikä toiminta asiakaskunnan vähentyessä ole nykymuodoissaan kannattavaa. Muutamme hinnat paremmin kustannuksia vastaaviksi. Haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme myös tulevaisuudessa..."

"Kiinteän puhelinverkon laajakaistaliittymäsi kuukausihinta on 1.1.2009 lähtien 69,90 euroa. Määräaikaisen sopimuksen tehneillä asiakkailla hinta muuttuu vasta määräaikaisuuden päättyessä".
---
Sitten Sonera tarjoaa nähtävästi 450 verkkoa. Onpas juhlallista ellei suorastaan upeaa.
Että ihan tätä leikkipeliä. Nyt minulla on ollut käytössä hieman yli 2 megaa, vaikka hinta 51 e/kk edellyttäisi 8 megaa. Sen käyttö maksaa siis ensi vuonna 70 euroa/kk.
Mene suohon Sonera! Onko taas tarkoitus ostaa jostakin ulkomailta tyhjää ilmatilaa kymmenillä miljardeilla niin kuin joitakin vuosia sitten? Sellaisiahan ne sinun sijoituksesi ovat. Muille luvataan jo 100 megan valokuitua, mutta meitä maaseudun asukkaita kyykytetään; luvassa on melkein tyhjää. Pitäneekö surffailu lopettaa kokonaan, ja muukin netin käyttö. Siitähän kerkesikin melkein jo tulla tapa...

Jos ja kun siirryn kaikenmaailman mokkuloihin tai vastaaviin, ei firman nimi ole varmasti Sonera, vaan joku muu. Saatavilla on toivottavasti parempia ja halvempia palveluja kuin Soneralla.

Lankapuhelin loppui, kun se kallistui mielettömästi, samoin vaihdoimme kännykkäliittymää, ensin Elisaan ja nyt DNA:han. Se on toiminut kohtuullisella maksulla ja paremmin kuin Elisa tai Sonera, eli kuuluvuus on parempi.

Kyllä meitä maalaisia sorretaan - ja rahastetaan surutta. On Soneralla varaa ostaa vaikka tyhjää ilmatilaa jostakin maasta taas tulevaa niin sanottua tarvetta varten.

Ahneella on paskanen loppu, vai mitä Sonera?


Oikein miellyttävää sunnuntai-iltaa kaikille toivoo äkäinen Aili-mummo

torstai 13. marraskuuta 2008

Kiärmeenlummooja

Niän itkevän petkelleen nousevan
pystyyn, heiluttavan piätään
kun pyyttonin.
Mie oun kiärmeenlummooja.
Tippa silimässä myö hypnotisoijjaan
toinen toistammu.
Toivon ja pelon vallassa kuulostelen
voisko hiän löytee
miun toivomuslähteen silimän
mikä on
ahas portti taivaaseen.

****

Ei, ei kiitos miule
härkätaistelijoita
viitanliehuttajjii
palopuhujii
eikä myöskään
sovinistisikoja
tahi pullistelijamiehii!

Mie tarvihen yksinommaan
lämpimän sylissäpitäjän,
ystävän, veljen, puolustajan
ja mualiman parraan rakastajan.

Mikä lienöönnii hänen nykyosotteesa?
Tuntuu myötääsä muuttavan majjoosa
paikasta toiseen.
Koskaa, millonkaa en
häntä sua hännästä kiini.
Aina hiän vettää minnuu
katalasti huulesta.

Teoksesta Ruistähkähumppa. Joensuu 2008

Oikein hyvvee torstai-illan jatkoo kaikile toivoo Aili-mummo



tiistai 11. marraskuuta 2008

Pontikkajuttuja Tikkalasta

Eeva Latvala kertoo isästään Teuvo Hietalasta: Isäni toimi Tikkalassa maanviljelyksen ja mylly- ja sahatoiminna ohessa kyläpoliisina. Sotien jälkeen ja niiden aikana oli monia hämäräperäisiä juttuja, joihin isä joutui sekaantumaan viranomaisena. Isä ei aina lähtenyt virka-asioihin ennen kuin oli saanut ylemmältä taholta eli nimismies Ruuthilta komennuksen.

Kerran tuli komentokäsky mennä Atte Erosen taloon Riihiahossa. Aten näet tiedettiin keittävän pontikkaa. Isä kurkisti sisään saunan ovesta ja sanoi: "Tyhjiihän nuo näkkyy olevan". Lasipurkit olivat niin täynnä, piripinnassa, että niitä olisi voinut luulla vaikka tyhjiksi.

Eräillä oli vain yksi lehmä, ja isä joutui tekemään ulosmittauksia. Hänestä tämä tehtävä tuntui vaikealta, hän kirjoitti siitä kerran jopa lehteen: "Siäl huttuu, siäl mahhoo". Hyvin tiukassa paikassa isä maksoi jopa omasta kukkarostaankin näitä, koska tuntui aivan mahdottomalta ulosmitata köyhiltä näiden ainoaa lehmää.

Kerran nimismies Ruuth käski isän luokseen, jotta hän voisi tunnistaa pontikankeitosta epäiltyjä henkilöitä kyläläisiä. Isä pyysi nähdäkseen pontikkapullon, maistoi sitä, ja sanoi: "Ei oo Tikkalan miesten keitoksia, tämä on kiteeläistä".

Kerran taas isä yritti saada putkaan humalassa ollutta seppää, mutta se ei onnistunut, koska isä oli pieni mies ja talutettava oli suuri. Isä sanoi: "Ei onnistu kun livettää". Tästä lähti puheenparsi: "Livetti kun Tikkalan poliisia".

Kerrotaan jopa kyläpoliisin varoituksista: "Pankeepa vehkeet piiloon, myö tullaan ehtimmään niitä".

Eräs säkäniemeläinen kertoi: "Kun muutimme asumaan Säkäniemelle, piti talon emäntä meille tulokestit, ja me nautimme talon tarjoiluista. Talon rappusille ilmestyi reppuselkämies, joka meni tapaamaan talon isäntää kamarin puolelle. Talonemäntä tunsi miehen viinakauppiaaksi. Meidän lapset kertoivat omalle isälleen viinakauppiasta, mutta isä ei ostanut. Illalla tuli naapuri kylään, ja sanoi ettei viinakauppiasta tarvinnut pelätä. Sehän on siisti, tuohtaalainen mies Kiteeltä, joka keittää ja tuo viinoja sitä mukaa kuin viinaa tarvitaan".

Teoksesta Aili Nupponen, Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004

Oikein hyvää päivän jatkoa toivoo Aili-mummo

maanantai 10. marraskuuta 2008

Jukka Kemppinen

Miehen mieli on kuin miehen metsä.
Tähän kirjan takaseinään naulasin nahat,
metsästysmuistoja runomailta,
missä laulut soivat
ja kalat rupeavat pyydyksiin.
Missä metsä kohoa synkkänä kuin mieli
ja pyyntimies laskee linnustajan ansaan
tai veden valoisa kuvajainen vapisee metsän
rungoilla.

Tämä on neljäs kirja joita rummutan

menneet kuvat tuleviin ääniin
tulen loimussa kuolleet eivät saa unta.

Jukka Kemppisen runokokoelmasta Mahdollinen metsä. Porvoo 1987

Olen vähän aikaa seurannut Jukka Kemppisen blogia päivittäin. Hänen sivuillaan on ruhtinaallisen paljon lukijoita, eikä ihme. Kemppisellä on paljon meriittejä: professori, tuomari, filosofian tohtori, kirjailija ja kääntäjä useista eri kielistä. Tietoa löytyy monilta eri alueilta, ja professori jaksaa kirjoittaa joka päivä. Sellaiseen pystyy vain harva. Kemppinen kirjoittaa myös Ylen sivuilla. Jos haluatte kokeilla, sivut löytyvät osoitteesta: http://kemppinen.blogspot.com/

Mielenkiintoni Kemppiseen herättivät hänen runonsa, joita olen lukenut ja lainannut kirjastosta. Varsinkin tämä mainitsemani kokoelma, Kemppisen neljäs. Mutta kummallista, vaikka tämä ja toinenkin Kemppisen runokokoelma ilmestyivät jo 1980-luvulla, monikaan ei ollut niitä lukenut.

Yö laskeutuu päälle kuin pimeä...
Yö putoaa päähän kuin pata...
tipahtaa silmille kuin ruukku,
jonka äiti, aamu, rikkoo vasaralla.
Yö on hauras kuin porsliinimalja;
päivä se syö - yö antaa
omenia.
Yö on kuin huuliharppu.
Sen
tuuli vetää henkeä ja puhaltaa
merkillisen soinnun.
Maailmassa on reikiä...
Yössä on tilava komero, lämmin.
Valo loistaa pimeydessä:
yön musta valo!

Jukka Kemppisen kokoelmasta Linnusta länteen. Porvoo 1985.

Sanoiko joku, että helppoa tekstiä? Minusta monet Kemppisen runot ovat suorastaan nonsenssiä.

Nykyäänhän luetaan taas paljon runoutta. Mirkka Rekolaa lukee tuskin monikaan, vaikka häntä väitetään hyvin erinomaiseksi kirjoittajaksi. Mitäs siitä, jos runoilija ajaa yli lukijan käsityskyvyn, tavallaan ali-/yliarvioi lukijaa. Katsotaanpa miten hyvin tämä uppoaa lukijan tajuntaan? Tohmajärven kirjaston ahkerana runokirjojen lukijana voisin sanoa, että tavallinen ihminen ei jaksa tai viitsi kiusata itseään runoilla, jotka eivät anna hänelle mitään. Vaikka ne olisivat kuinka viisaan ihmisen kirjoittamia.

Tämän hetkinen runous antaa lukijoille jotain ajattelemisen ja mielenkiinnon kohteita. Onneksi. Heli Laaksonen murrerunoilijana on ollut uuden tyylisuunnan tiennäyttäjä, mutta hänestä kirjoitan toisella kertaa.

Oikein hyvää maanantaita kaikille toivoo Aili-mummo



perjantai 7. marraskuuta 2008

Kuuluisa Kassan baari

Sanomalehti Itä-Savon reportteri Auli Terävä vieraili eilen kuuluisaksi tulleella Kassan baarilla Tikkalassa. Ihmeekseni minutkin kutsuttiin tilaisuuteen mukaan; nähtävästi siksi, että olen kirjoitellut jonkin aikaa tätä blogia. Muutoinhan en ole mitenkään ansioitunut tämän baarin suhteen, kävin siellä ensi kertaa nyt sen uuden tulemisen jälkeen.

Nykyään täytyy olla mediassa hyvin mukana. Mia Rouvinen, osuuskunta Tikkalan Kassan hallituksen puheenjohtaja, on sitä. Sanomalehti Karjalainen on hänen leipäpuunsa, ja tiedottaminen on hänen työtään. Se näkyy ja kuuluu Kassan baarin tunnettavuudessa. Myös se, että osakkaina on hyvin nimekkäitä ja kuuluisia ihmisiä, on varmasti antanut suurta julkisuutta kyläbaarille.

Maaseudun Tulevaisuuden syyskuun kuukausiliitteessä Kantrissa oli peräti kolmen sivun juttu nimeltä Kassan baari kokoaa kylän. Teksti oli Sari Penttisen ja kuvat Jaakko Kilpiäisen. Muistaakseni Maaseudun Tulevaisuus on Suomen toiseksi suurin valtakunnallinen päivälehti, ja lukijoita sillä on paljon. Syksyn kuluessa myös Helsingin Sanomat on raportoinut tästä baarista, jossa nähdään ja kuullaan nimekkäitä ja vähemmän nimekkäitä yhtyeitä ja henkilöitä. Baari/ravintola on perustettu sitä varten, että kyläläiset - ja tietysti ohikulkijatkin - voivat viettää vapaa-aikaansa siellä. Osakkaita kuulemani mukaan 47 henkilöä eri puolilta Suomea, Nigtwishin Tuomas Holopainen ehkä yksi tunnetuimmista; samoin oman kylän Janne Hongisto, Kotiteollisuus-yhtyeen ja osuuskunta Tikkalan Kassan hallituksen jäsen.

Ainakin näin aluksi pikkujoulutilauksia on tullut ihan mukavasti. Monet haluavat nähdä tämän "legendaarisen Kassan baarin". Olihan sitä legendaa jo vuodesta 1973 saakka, kun Yrjö Mikkosen liikekiinteistö valmistui, ja Lahjan baari aloitti toimintansa. Myöhemmin paikka tunnettiin Tikkalan baarina, ja sitä hoitivat Lahjan jälkeen Olli ja Päivi Orho, sekä heidän jälkeensä Seppo Jääskeläinen perheineen vuoteen 2000 asti.

Ralliraita elokuvaa baarilla filmasi ohjaaja Markku Pölönen viime kesän ja syksyn kuluessa, joten baarin tunnelmia voi haistella ja etsiä tuttuja avustajia elokuvasta.

Käsityökerho Kälättävät ämmät kokoontuu baarilla lauantaisin, joten tervemenoa kerhon kokouksiin mukaan. Kuka tietää, ehkäpä joskus lähden sinne itsekin. Nettisivut löytää osoitteesta: www.kassanbaari.com

Valoisaa tulevaisuutta Kassan baarille toivottaa Aili-mummo


keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Paljon onnea Obamalle!

Tänään on oikein hieno päivä: USA:ssa valittiin uusi presidentti, Barack Obama. Toivokaamme hänelle paljon onnea ja menestystä nyt ja tulevaisuudessa...

Pian on Georg W. Bushin hallituskausi takanapäin, onneksi. Se on ollut kuin pahaa painajaisunta. Pahemmin tuskin kukaan toinen olisi voinut mokata hänen vastuunalaisessa tehtävässään. Mutta äänestäjäthän hänetkin valitsivat, joten syyllisiä ovat siis loppujen lopuksi äänestäjät.

Äänestäjillä on suuri valta, sillä he päättävät kuka valtaa käyttää. Äänestäminen vaatii ajattelukykyä ja viisautta valita monista erilaisista ehdokkaista parhaat päältä.
****
Elämässä meillä jokaisella on monia valintatilanteita. Koko elämämme on valintojemme summa, joko hyvien tai huonojen. Voimme jossitella jälkeenpäin asioita ja elämämme kohtaloita, miten olisi käynyt jos olisin tehnyt toisin: valinnut toisen puolison, käynyt niitä ja näitä kouluja, saanut lapsia toisen ihmisen kanssa tai en olisi saanut ollenkaan lapsia.
Luonteemme mukaisesti teemme itse omat valintamme tai sitten annamme jonkun toisen päättää puolestamme. Yleensä toisten syyttely on täysin turhaa, syyllinen löytyy melkein aina kun katsoo peiliin, siellä se möllöttää.

Voimme katsella asioita myös positiiviselta kannalta: onneksi valitsin niin, nyt minulla on asiat näin ja näin, muutoin ne olisivat toisella tavalla. Jokainen meistä on oman onnensa seppä, sanotaan. Päteekö tämä kehitysmaihin, sitä en osaa sanoa, mutta useimmissa tapauksissa väitteessä on vinha perä.

Näin elämän ehtoopuolella näkee asiat jo lähes selvästi, on perspektiiviä katsella mennyttä ja toivottavasti myös tulevaa pitkällä polttovälillä. "Elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään". Sen oppii jokainen, jos elää riittävän vanhaksi.

Oikein hyvää iltapäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinmiesten päivä

Alkuaan, jo vuodesta 835, kristillisessä kirkossa vietettiin marttyyrien muistopäivää. Meillä luterilaisessa kirkossa tämä päivä on omistettu myös edesmenneille pyhille, sukulaisille ja läheisille, joita tänään saamme kiitollisuudella muistella.

Kansanperinteessä pyhäin(miesten)päivä merkitsi sitä, että haluttiin kestitä ja palkita henkiä: he saivat olla juhlavieraina entisen sukutalonsa saunassa ja juhlapöydässä. Pyhäinpäivän aattona ei saanut meluta eikä tehdä meluisia töitä, sillä aattoyönä pyhät olivat joukolla liikkeellä. Sauna valmistettiin huolella pyhille, savusaunan tuli olla hyvin siintynyt, heille haudottiin vastat ja valmistettiin pesuvedet. Sitten odotettiin tuvassa hiljaa kun pyhät kylpivät, emäntä kattoi pyhille juhlapöydän. Tämän jälkeen siirtyi talonväki itse saunaan, ja pyhät saivat ruokailla rauhassa ennen talonväkeä.

Kustaa Vilkuna kertoo, että parhaiten tämä tapa oli säilynyt pohjoiskarjalais-savolaisella alueella. Myöhemmin näitä pyhiä oli alettu kutsua keyrittäriksi, joka nimi taas viittaa kekriin. Kekrihän oli entisaikaan merkittävimpiä vuotuisjuhlia, päättyihän satovuosi silloin, ja ruokaa oli laareissa yllinkyllin.
Teoksesta Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. Keuruu 1998

****

Perinteet muuttuvat ajan mukana. Tulee myös uusia perinteitä, kuten nykyään kynttilöiden vieminen haudoille pyhäinpäivänä. Amerikasta on tullut myös riehakas karnevaali- ja kummitusperinne. Nämä perinteet ovat nähtävästi eri pohjalta lähteneitä. Mielestäni meidän oma perinteemme on kauniimpi ja kunnioittaa edesmenneitä sukupolvia, eikä pilkkaa ketään.
Kuolema on jokaisen kerran kohdattava omalla kohdallaan, läheisen kuolema on monelle myös kova ja ahdistava kokemus. Kuolema vapauttaa kovista kärsimyksistä ihmisen tuonpuoleiseen, missä kaikilla on hyvä olla.

Oikein rauhaisaa pyhäinpäivän iltaa toivottaa Aili-mummo


torstai 30. lokakuuta 2008

Tarinoita Tikkalasta

Herätellessään aamulla hyvin aikaisin poikiaan työntekoon lauleskeli isä-Antti Manninen alkuviikolla poikakatraalleen: "Nouskoo, pojat, nouskoo, on sitä pyhhee lojjuu" ja loppuviikolla: "Nouskoo, pojat, nouskoo, tulloo pyhhee lojjuu".

Kerran oli Mannisen talosta hävinnyt lehmä, jota oli etsitty useita päiviä. Lopulta Antti läksi etsimään yksin kirves mukanaan ja istuutui kivelle lepäämään. Hän naputteli kirveen kasalla eli hamarapuolella sammalta pois kivestä palaten tyhjin toimin kotiin. Laihalammin Mikki Nupponen oli kertonut kyselijälle, että hän pystyy sen taian purkamaan, jos eläin on metsän peittoon taiottu. Oletetun alueen ympäri kierretään rihma ja rihman päät yhdistetään pujottamalla muurahainen lankaan. Tämän jälkeen etsittiin langan ympäröimä alue ja todettiin, että se sama kivi, jolla Antti istui, oli se kadonnut lehmä. Sen kupeessa oli kirveen tekemät jäljet, joita Antti oli ajatuksissaan naputellut.
Tämän kertoja oli lankoni Arvo Manninen, joka on Antti Mannisen pojan poika.

Kummitusjutun kertoi Kerttu Hartikainen:
Kukkakummun tilalla oli kaivontekijöinä kaksi miestä. Nuoriso päätti lähteä iltamiin sunnuntai-iltana Hammaslahteen. Toinen miehistä lähti mukaan, mutta toinen taas ei, sillä hänellä oli lähtö Joensuuhun seuraavana aamuna. Muitten lähdettyä tansseihin mies näki naisen tulevan valkoisissa vaatteissa. Hän luuli, että tätini Hilja Hartikainen oli tullut pelottelemaan, ja sanonut naiselle: "Minä en sinua pelkää". Yht'äkkiä hän huomasi, että haamun jalat olivat kuin viikatteet. Samassa haamu lähti menemään joelle päin. Naisen päästyä Särkijoen sillalle, haamu katosi. Miehen mentyä nukkumaan kuului talon yläkerrasta musiikkia.
Kun toiset tulivat yöllä tansseista, mies kertoi heille tämän tarinan. Toiset luulivat miehen nähneen unta. Seuraavana aamuna miehen matkustettua Joensuuhun kaksi miestä tappoi hänet.

Teoksesta Aili Nupponen, Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille toivottaa Aili-mummo

maanantai 27. lokakuuta 2008

Turpiin tuli Vanhaselle

Kansa on puhunut: se haluaa muutosta.
Tohmajärven kunnanvaltuusto koki sukupolvenvaihdoksen.
Ehkäpä kunnallisiin riitoihin on jo kyllästytty, siksi haluttiin uutta verta valtuustoon.

Kautta koko Suomen kulki sama peruslinja, Perussuomalaiset olivat näiden vaalien rökälevoittajat. Se on tulosta viimeisten vuosien kurjistamispolitiikasta, jolla ns. tavallista kansaa on kohdeltu.

Ja Kokoomus sen kun hymyilee. Sille sataa mannaa taivaasta, luulisi ettei se ole hallitusvastuussa ollenkaan, vastuu jää Keskustalle, ja Matti Vanhaselle.

Kemijärven paperitehtaan lopettaminen kävi Keskustalle ja Demareille kalliiksi, vaikka viimeksi mainitut eivät olleet edes hallitusvastuussa. Siinä yksi syy äänten vähyyteen Lapissa. Kyllä kansa tietää ja muistaa, sanoi Vennamokin aikoinaan.

Paljon onne uudelle valtuustolle! Tulette sitä todella tarvitsemaan. Erityisonnittelut kyläkauppiaalle, sait mahtavan kannatuksen kansalta. Nyt on muutama riidanlietsoja vähemmän hämmentämässä tätä kuntasoppaa. Tehkää viisaita päätöksiä.

Hyvää maanataipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Vain muutama askel kuolemaan...

Eilen oli erikoinen päivä. Kaksi tuttavaani haudattiin, naisia kumpikin.
Läheltä piti ettei myös minusta tullut vainaja. Näin se meni:

Olimme mieheni kanssa menossa järjestetylle retkelle Lustoon Punkaharjulle. Odottelimme linja-autoa Tikkalassa kaupan pihassa, autossa. Auto tuli vihdoin 45 minuuttia myöhässä. Satoi vettä koko ajan, mutta onneksi oli auto, jossa voi olla lämpimässä.

Auton piti lupauksen mukaan ajaa kaupan pihaan, mutta se ajoikin linja-autopysäkille, kauppaa vastapäätä. Lähdin autosta, katsoin oikealle ja vasemmalle sekä ylitin raviojan ja menin kuutostielle, joka on hyvin vilkasliikenteinen. Ehdin kävellä joitakin askeleita poikki tien kun Hannu Jaakkonen, tuttavani, huusi minulle: "Hei, älä mene, tule takaisin!" Sittten soi auton torvi. Ellei Hannu olisi huutanut, olisin ihan varmasti mennyt Joensuusta päin tulleen henkilöauton alle, joka ajoi ainakin kahdeksaakymppiä.

Näin läheltä kulki kuolema, taas tämän kerran. En tuntenut mitään tarvetta ylittäessäni tietä katsella uudestaan tiellä ajavia autoja. Näin helposti onnettomuus tapahtuu. Vain valppauden herpaantuminen ja yksi silmänräpäys, olet poissa.

Sanoin Hannulle ja muille: "Minun vuoroni ei ollut vielä. Minulla on jotakin tehtävää..."
****
Kävimme tänään äänestämässä ja naapurin Liisan haudalla. Siellä on kaunis kukkakumpu sukuhaudassa. Hautajaisia oli vietetty eilen läheisten kesken. Liisa oli eläessään valoisa ja nauravainen ihminen, ei sanonut pahaa sanaa kenellekään. Ei ainakaan minulle. Meille jäi kauniit muistot hänestä. Levätköön hänen sielunsa rauhassa pitkän ja raskaan koettelemuksen jälkeen. Osanottoni Liisan omaisille.

Martta-sisarta rakkaudella muistaen Aili-mummo

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kuntavaaliemme kauniit ja viisaat

Ensi sunnuntaina, ylihuomenna, valitsemme kuntiemme kauniit ja viisaat. Sanomalehdet ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia kuvia ja vakuutuksia, lisäksi olemme saaneet lukea myös ehdokkaiden omia mainoksia. Jotkut ovat panostaneet niihin paljon, muutamat vain vähän. Eräs mainostaa itseään vain netissä.

Ja yksi joensuulainen ehdokas mainostaa itseään häpeilemättä: häntä parempaa ei ole!
Selvästi sanottu, vai jäikö jollekin epäilyksenaihetta?

Joensuulaisilla varsinkin ja tulevilla joensuulaisilla, on runsaasti valinnan varaa, ihan ministereitä myöten. Sitä en tiedä, miten paljon ministerillä on aikaa seurata oman kotikaupunkinsa politiikkaa. Sen tiedän että eduskunta kokoontuu vasta tiistaina, joten maanantait jäävät muuhun käyttöön.

Äänestääkö oma kylän vai naapurikylän ehdokasta, kas siinä pulma. Muutamien vuosien kuluttua käydään varmasti kovasti kiistakapulan vetoa molempien kylien kouluista. Olen ajatellut niin, että sellainen ehdokas, jolla on monta omaa lasta tulossa kouluun, pitää ihan takuuvarmasti oman kylän koulun puolta. Poikamme perheessä on viisi tulevaa koululaista oman kylän kouluun, siksi meillä ei ole varaa äänestää naapurikylän erinomaisia ehdokkaita. Olen lukenut vaalimainokset tarkkaan. Niistä kyllä saa selvän siitä, kenen mielipide on sellainen, että hänet voidaan puhua ympäri.

Terveysasioiden ohella nämä koulupiiriasiat ovat tärkeimmät tulevan valtuustokauden päätökset. Tiedämme myös että veroprosentti nousee, kun on pakko. Onko kuntaliitos johonkin suuntaan tulossa, on vielä tällä hetkellä epävarmaa. Uskon, että juuri sitä asiaa valtio on ajanut pakottamalla kunnat jatkuviin säästötoimiin kuntatalouden eri sektoreilla. Mikäli kuntien alijäämät vain jatkuvasti kasvavat, kuntaliitokseen varmasti joudutaan.

Joka elää, hän näkee.

Oikein hyvää perjantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 21. lokakuuta 2008

Itse Tehty Elämä

Veli Granö: Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Maahenki 2007.
Parikkalainen Veijo Rönkkönen on ehdottomasti tämän hetken kuuluisin suomalainen kansantaiteilija. Rönkkösen n. 450 patsaan patsaspuisto sijaitsee Parikkalan Koitsanlahdella kuutostien varrella. Olen vuosia sitten käynyt siellä ohikulkumatkalla.

Rönkkösen taiteeseen tutustuminen ei maksa kävijälle mitään, näyttelyn saa katsoa ilmaiseksi. Kävijöitä riittääkin kuulemma vuodessa n. 30 000. Se on suuri määrä.

Noin vuosi sitten ilmestyi hieno Maahengen kustantama kuvateos nimeltä Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Sen on kuvannut ja tekstittänyt toinen taiteilija, valokuvaaja Veli Granö; tekstit on käännetty myös englanniksi. Hieno kirja vaikka lahjaksi, hintakin vain muistakseni 35 euroa tai niillä main. Minä lainasin teoksen kirjastosta.

Veijo Rönkkösen taiteesta löytyy paljonkin netistä. Nykykansantaiteen tutkija Minna Haveri on tehnyt hienot internetsivut, joilla voi tutustua 13 nykykansantaiteilijaan kuvagallerioineen. Veijo Rönkkösen sivut löytyvät osoitteesta: http://80.75.96.68./sptkul/userfiles/kansantaide/tmp/veijo_ronkkonen_18.html

Veijo Rönkkönen sai joku vuosi sitten taiteen Suomi-palkinnon, joka on merkittävä tunnustus taiteilijalle. Myös muita kansantaiteilijoita on nostettu yleisön tietoisuuteen. Maahenki on kustantanut ainakin 10 ITE-taiteijoita esittelevää teosta. Maaseudun Sivistysliitto on ollut ahkerasti hankkeessa mukana. Kesällä 2007 Tohmajärven Potsipäivillä kyseli MSL:n aluetoimiston sihteeri Markku Sivonen tällaisia keskuudessamme olevia taiteilijoita. Minäkin ilmoitin siihen yhden sukulaismiehen, joa asuu Rääkkylässä. En tiedä miten hän on asiaan suhtautunut.

Koulutetut taiteilijat suhtautuvat ehkä väheksyen näihin itseoppineihin ihmisiin, samoin olen huomannut myös monet koulutetut ihmiset suhtautuvat vähätellen itseoppineisiin kirjailijoihin. Eihän meillä ole koulun antamaa todistusta siitä, mitä osaamme. Minullakin vain kirjeopiston todistuksia, jotka eivät paljon merkitse. Mutta niin se on: ei kaikkea missään koulussa tai yliopistossa opita eikä opeteta. Monen oppineen luomistyö päättyy väkisin väännettyyn graduun, jota tuskin kukaan lukee, kaikki eivät saa aikaiseksi sitäkään. Jotenkin mielestäni nämä arvostusjutut ovat poskellaan.

Mutta onneksi meillä on näitä kansantaiteilijoita, jotka asuvat keskuudessamme. Myös meillä Keski-Karjalan alueella, joista toiste lisää...

Oikein hyvää tiistai-iltapäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 18. lokakuuta 2008

Lisää mummotettavia

Eilen juhlimme lapsenlapsemme Ellun syntymäpäiviä, hän täytti seitsemän vuotta. Tänään ennen puolta päivää Ellulle ja sisaruksille syntyi uusi pikkusisko. Onneksi olkoon äidille, lapselle, isälle ja koko perheelle! Kiva kun tulee oppilaita Tikkalan kouluun, ja mummolla riittää töitä. Se onkin mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa.

Eilen illalla nukutin koko porukan ensimmäistä kertaa. Ensin jouduin lukemaan viisi satukirjaa peräjälkeen, sitten hoputtamaan vessareissulle porukan, ja viimein etsittiin kaikkien yöpaidat. Sitten oli etsittävä kaikenmaailma pehmolelut, halattava ja pussattava. Kun kolme sai sänkyyn, neljäs pomppasi ylös ja alkoi rallin uudestaan. Viimeiseksi hyppäsi vanhin tyttö ylös sängystä lipaston päälle, ja julisti: "Eikös me ollakin mukavia?" Vauhtia ja vilskettä oli riittämiin, hyvä ettei hermot menneet kokonaan. Vihdoin joukko asettui yöpuulle, ja lasten isäkin palasi kotiin sairaalasta, minne oli lasten äidin vienyt. Niin pääsin minäkin kotiin nukkumaan hyvissä ajoin.

Toiset sukulaiset voivat yhdistää kahdet syntymäjuhlat ja rotinat. Tytöillä on lokakuussa kahdet syntymäpäivät ja helmikuussa kolmet syntymäpäivät. Angi juhlii vasta loppukuusta, joten hänelle on pidetty erilliset omat juhlat.
****
Tikkalan koulu täyttää ensi vuonna 120 vuotta. Sen kunniaksi julkaistaan muistelukirja, jota minäkin sain olla yli vuoden ajan tekemässä. Sattuneesta syystä kirjan teko keskeytyi kolmeksi vuodeksi, nyt taas on perustettu uusi työryhmä, joka toteuttaa aloittamani hankkeen. Minun osaltani kirja oli lähes taittamista vaille valmis. Työryhmän muut jäsenet eivät omalta osaltaan pystyneet tekemään työtään loppuun, enkä siksi minäkään voinut sitä tehdä. Kun yhteistyö ei pelaa, niin se ei pelaa. Tosi on!

Oikein mukavaa lauantaita kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 13. lokakuuta 2008

Lemmen loihtu

Otak kuppi kuun kylestä/ kauha päivän kainalosta/ jolla vettä kannetaan/ jolla vettä, jolla mettä/ kupilla kuparisella/ maljalla hoppeisella/ josta neitonen pesekse/ kylän kukka kuurohokse/ suluhasten sovittaviksi/ miesten mieliteltäviksi.// Pala tul, pala takla/ tämän neijon nuoren piäle/ tämäl lapsel lanteille/ tämän sikijön silimille.// Heitäp pois herjapaita/ luo pois riisripakko.// Panep piälles parasta/ helleitä helemolles/ kulleita kulumilles/ piältäs pahat pakinat/ pahat suastat sammuttele.// Nouse neiti lähtiistä/ hienohelema hettiistä/ tuop pullo puhasta vettä/ kannu kullan karvallista/ jolla neitonem pesekse/ kylän kukka kuurohokse.//

Lähde: SKS:n Kansanrunousarkisto. Kerääjä J.H. Hakulinen, tiedot antoi Anna Kaisa Vastapuu 1891 Tohmajärven Onkamosta.
Teoksesta Aili Nupponen, Havutar hyvä emäntä. Joensuu 2004.

Meillä Keski-Karjalassa kunnallisvaalien kuumin puheenaihe on Helli-liikelaitos, joka yhdistää alueemme neljä kuntaa, Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven. On sanottu, että Helli vie kuntien tuloista 70 %. Uusille kunnanvaltuustoille jää siis päätettäväksi enää 30 % menoerä, joka kuluu koulu- ja sivistystoimen osalle. Mitä merkitsee kuntamme ns. itsenäisyys tästä eteen päin, sitä voi vain arvailla. Onko kaikki ala-asteet lakkautettava, jos jatkuvasti on leikattava menoja? Onko kunnissa turhia virkoja, joita lakkauttamlla säästäisi rahaa? Johtajan paikkoja on ainakin Hellissä luvattu runsaasti, miten käy työntekijöiden ja meidän, jotka nautimme näistä terveyspalveluista? Sikariporras ainakin pitää huolen omista eduistaan, se on ihan saletti.

Vai pitäisikö palata ajassa yli 100 vuotta taaksepäin, ja mennä apua tarvitessaan loitsijan luokse? Jos ja kun ei ole kuin velkaa jälellä, miten sitten suu pannaan?

Rahakriisi on paha kriisi. Silloin katoaa luottamus johtajiin, pankkeihin ja tulevaisuuteen. Suuret johtajat osaavat aina keittää mahtavan sopan, joka on tavallisen kansalaisen nieltävä.
Mihin me äänestäjät voimme uskoa ja luottaa? Variksen valoja vannotaan, mutta varis syö aina sanansa.

Oikein toivorikasta viikon alkua kaikille toivoo Aili-mummo


torstai 9. lokakuuta 2008

Surunkukkia

Metsäpolulla
Kuolema kävelee vastaan
keltaisin neulasin
maatuvin kesän lehdin.
Metsäpolulla häntä tervehdin
-
ole armelias kun riisut minutkin.

Kokoelmasta Elämänpelto (1991)

Ennen kuolemaa elämä riisuu meidät turhista koristuksista. Elämä alkaa ja usein se myös päättyy täysin arvaamattomasti. Uusia ihmisiä syntyy joka päivä käymään läpi oman elämänsä eri vaiheita. Jotkut elävät yli 100 vuotiaiksi, useimmat jäävät paljon alle sen.

Ihmisen elämän arvo ei ole sen pituudessa. Mutta kuka osaa sanoa miten mitataan meidän elämämme arvo ja merkitys? Ehkä tulevat sukupolvet sen tekevät jatkaessaan meidän elämäämme, jos pääsemme esivanhemmiksi asti. Näin olen ajatellut.

Jätämme jälkiä itsestämme, jokainen omanlaisiaan. Jonkun jälki on isompi kuin jonkun toisen, saappaathan ovat ihmistä myöten. On pienijalkaisia ja suurijalkaisia ja kaikkea siltä väliltä.

Näin syksyllä viemme kanervia hautuumaalle ja havutamme rakkaidemme haudat. Se on kaunis tapa, samoin kuin kynttilöiden vieminen haudoille vainajien päivänä ja jouluaattona.
Onneksi näitä uusia, kauniita tapoja syntyy koko ajan. Kukat ja kynttilät kuuluvat sekä suruun että iloon.
****
Viime perjantaina, 3.10. olin Kaivolla esittämässä runojani ja kirjojani. Väkeä kävi paikalla ihan mukavasti. Joidenkin kanssa syntyi syvällinen keskustelu kuolemasta, luin näet runoja Hullun lehmän tanssista jaksosta Hämäränhuilu soittaa hopeapajussa. Siinä kerrotaan poikani kuolemasta, joka jätti minuun pysyvän ja raskaan jäljen. Kuolema on lopullinen asia jokaisen meidän kohdalla, kenet se sitten korjaakin pois keskuudestamme. Kuoleman voima on väkevämpi kuin elämän, se sanoo aina viimeisen sanan.

Paikallislehti UutisAlasin lähetti paikalle lehtimiehen, joka teki jutun asiasta. Kiitoksia Arttu Laakkonen ja Kari Martikainen.

Neljä kirjaa sain myydyksi, joista yksi oli Havutar. Sekin on ihan hyvä määrä, harvoin saa myytyä enempää. En halua kenellekään tyrkyttää kirjojani, ostaminen on ihan vapaaehtoista.

Viime yö meni melkein valvomiseksi, tänään voimat ovat olleet vähissä. Millään ei enää jaksa valvoa koko yötä, tuntuu että "moottori" pysähtyy. Olen yrittänyt jaksaa lasten kanssa ja niiden takia. Lapsenlapset ovat olleet suuri ilo tähän asti elämässäni.

Oikein hyvää Ilonanpäivän iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Budapest

Tasan vuosi sitten taideyhdistys Okra teki matkan Budapestiin, jolla olin mukana. Mukana oli vain kuusi Okran jäsentä, ei sen enempää. Minun huonetoverini oli Marjatta.

Perille saavuttuamme ensimmäisenä aamuna lämmintä oli 23 astetta, mutta viikon mittaan ilma viileni joka päivä. Me turistit kävelimme kaduilla hellevaatteissa, mutta paikalliset olivat jo siirtyneet talvivaatteisiin, ja kulkivat paksu pomppa päällä.

Pikku-Pariisi, kuten Budapestia myös nimitetään, on hieno ja kaunis kaupunki, jossa kävijälle on paljon nähtävää. Hinnat ovat meille edulliset, ja kaupunki/valtio antaa yli 65v. turistin matkustaa julkisissa kulkuneuvoissa ihan ilmaiseksi. Tarkastijille pitää kuitenkin joka paikassa näyttää alennuskortti, jossa on kuva ja matkustajan ikä selvästi esillä. Minulla oli sitä tarkoitusta varten hankittu Kela-kortti, joka jo ensimmäisellä reissulla maksoi hintansa.

Tonava virtaa kaupungin halki mutaisena, ei kovin houkuttelevana. Kaupunki oli jaettu Budaan ja toisella rannalla sijaitsevaan Pestiin, jotka myöhemmin muistaakseni 1900-luvulla yhdistettiin samaksi kaupungiksi. Pestin puoleisella rannalla on suuri kuninkaan linna, jota voi ihailla joen vastarannalta, tai mennä linnaan tutustumaan siihen lähemmin. Kävimme linnan pihalla koko joukolla, aikaa meni useita tunteja. Pihalla pidetään paraati tasatunnein. Kaupustelijoita ei ollut paikalla paljon, etupihalla ei yhtään, takaosassa sentään muutamia kojuja. Varsinaisena turistiaikana kauppiaita on kuulemma pilvin pimein, väkeä paljon, ja samoin varkaita. Säästyimme onneksi niiltä kokemuksilta.

Laskeutuessamme alas Linnavuorelta portaissa oikea polveni rusahti ja paukahti, polvirusto oli mennyt rikki. Pääsin kuitenkin omin jaloin hissukseen kulkemaan, ja vähitellen junalla menimme hotellille, toiset jatkoivat matkaansa vielä Parlamenttitalolle.

Kävimme vielä toisena päivänä Margitin saarella ihailemassa soivaa suihkulähdettä, ja Kansallismuseossa tutkimassa kansallisaarteita. Helena otti videokuvia kamerallaan, minä kuvasin tavallisia kuvia omallani.

Rantabulevardin varrella on runsaasti kauniita ja erikoisen hienoja rakennuksia. Myös kansallisrunoilijan patsas sijaitsee siellä puistikossa. Otin paljon valokuvia näiltä kävelyretkiltämme.

Kuljimme Sinikan ja Kuunon kanssa eri puolilla kaupunkia, eräässä suuressa tavaratalossa ostoksilla parikin kertaa. Piti ostaa tuomisia lapsenlapsille, t-paitoja ja sukkia, joku kirjakin taisi olla.

Viimeinen vierailupaikka oli paikallinen kylpylä, nimeä en muista. Kylpyläkulttuuri on täysin erilainen kuin meillä. Lämminvesialtaita on monia erilaisia ja ne ovat suuria. Väkeä oli pilvin pimein lillumassa altaissa. Niissä altaissa ei siis uida, vaan lillutaan. Monet miesjoukot tappavat aikaa pelaamalla korttia ringissä. Näytti siltä, että seksi oli hyvin monilla mielessä, siellä suudelttiin, halailtiin ja tehtiin luojaties mitä. Käyttäytymiskulttuuri erosi täydellisesti meikäläisestä, ei meillä tuollaista suvaittaisi.

Tämä oli viimeisiä hauskoja muistoja siltä matkalta. Nähtävästi tällä allasmatkalla vilustuin, lämpimästä vedestä noustua puhalsi aikamoinen viima lämpimään ihoon. Kävelimme pitkähkön matkan sisätiloihin, jossa vihdoin saimme vaatteet päälle.

Läksiäisiltaa vietimme porukalla kämpillä. Olipa mukava reissu. Lähtöpäivänä olin jo kuumeessa, ärhäkkä influessa oli iskenyt. Sairastin vielä kotona muistaakseni viikon ajan.

Budapest-oppaan löytää netistä suomenkielellä sivuilta: www.budapestinfo.hu

Oikein kaunista lokakuun sunnuntaita kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Ministerivierailu

Sunnuntai-iltana 28. päivä syyskuuta vieraili liikenneministeri Anu Vehviläinen juhlapuhujana Keskustan Tikkalan osaston 90v. juhlailtamassa.

Aluksi ministeri huomautti, että ministereillä on harvoin ollut tapana vierailla paikallistason juhlissa. Sen hän jätti mainitsematta, että eduskuntavaalien alla ministeritkin vierailevat vaali-iltamissa. On näet ne äänet jostakin kokoon saatava. Muistan Vehviläisen olleen useita kertoja seurojentalolla vaalipuhujana.

Tämä iltama oli myös Keskustan Tohmajärven kunnallisjärjestön vaalien avaus. Paikalla oli Keskustan valtuustoehdokkaita koko kunnan alueelta. "Keskustan tavoitteena on, että Tohmajärven kunta säilyy itsenäisenä. Tämän kauden tärkein päätös syntyi sosiaali- ja terveystyön osalta, kun kunta päätti liittyä Kiteen, Rääkkylän ja Kesälahden kanssa yhteiseen Helli-hankkeeseen", lausui kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Eronen.

Juhlaan saapui myös kunnanjohtaja Olli Riikonen vaimonsa Sari Riikosen kanssa. Viimeksi mainittu oli ehkä "syyllinen" siihen, että ministeri oli saatu paikalle, olihan Sari Riikonen Vehviläisen vaalipäällikkö. Myös Riikoset ovat tikkalalaisia.

Ohjelma oli kaikki kyläläisten suorittamaa. Paikalla oli myös Teuvo Latvalan johtama kansalaisopiston kuoro. Minäkin esitin pyynnöstä omia ja Kirsi Härkösen runoja maalaisnaisen elämästä. Ministerin vielä ollessa paikalla jaettiin ansiomerkit neljälle osaston aktiivijäsenelle, Juhani Hartikaisen saadessa kultaisen ansiomerkin 40 vuoden työstä Keskustan hyväksi.

Väliajalla juotiin täytekakkukahvit, ja ministerille taisi kunnan johtoportaalla olla jotakin evästystä annettavaksi.
****
Mainittakoon että on VR tehnyt mittavat radan oikaisutyöt Tikkalan ja Hammaslahden välillä. Työt ovat kestäneet kaksi vuotta. Entinen rata oli heikohkosti hetteiselle suolle tehty, eikä se kestänyt junien nopeuksien nostamista, josta syystä uusi rata oli tehtävä junttaamalla betonipaalut pohjattomaan suohon.

Oikein hyvää lokakuun alkua toivoo Aili-mummo

lauantai 27. syyskuuta 2008

Suomalainen mies

Kulunut sanonta on, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa eli ei osaa näyttää tunteitaan eikä sanoa selvinpäin mielipidettään asioista. Mutta annas olla kun on viikonloppu ja mies vetää perskännit: silloin puhetta tulee kuin putkesta, paljon sellaistakin joka saisi jäädä sanomatta. Alkoholi nostaa monen miehen mieleen ihan sairaitakin ajatuksia ja tekoja. Kun murhia ja itsemurhia tapahtuu, se suoritetaan tavallisesti humalatilassa. Selvänä suomalainen mies on jäyhä, rehellinen, ahkera ja hiljainen, usein syrjään vetäytyvä.

Nykyajan sielunhoitoa on painua kapakkaan tai baariin vetämään lanttu täyteen. Meillä ei hyvällä katsota sitä, jos pappi menisi kapakkaan kuten Englannissa ja Irlannissa. Niissä maissa bubi on tavallisten ihmisten olohuone; siellä kerrotaan ilot ja surut ystäville, osallistutaan yhteisön elämään.

Suomessa ovat naisverkostot ja yhdistykset joka päiväisessä käytössä. Naisten on meidän kulttuurissamme helpompi avautua ja kertoa murheensa naisystävälleen. Miesten kulttuurissa avaudutaan vain humalassa, hyvä jos silloinkaan. Ei ole ihme, että mies on ahdistunut ja hädissään, tekee ennemmin itsemurhan kuin että puhuisi jollekin asioistaan.

Tämä umpimielisyys on perintöä vanhoilta ajoilta. Mies tekee töitä ahkerasti, on luotettava kumppani ja kelvollinen isäkin, mutta puhua hän ei osaa. Vai eikö miehellä ole sanoja, ajatuksia tuppaa olemaan sitäkin enemmän, niin paljon että järki menee.

Salailukulttuuri saisi meiltä jo loppua. Sellaisesta ahdistuu kuka tahansa. Ellei ole jotakin tapaa purkaa ajatuksiaan ja paineitaan, olemme tuhon tiellä. Ei ole miehuuden merkki se, että mies ei itke. Jokaisella meistä on lupa itkeä ja nauraa, lupa olla välillä heikko. Ei tarvitse olla aina superihminen, sellainen on hölynpölyä. Kaikki me olemme jollakin tavalla heikkoja. Ehkä eri tavalla kuin joku lähimmäinen, mutta kuitenkin...

Pitää päästä sallivampaan kulttuuriin, saa olla erilainen ihminen kuin naapuri. Ei ole yhtä sopivaa ihmisen mallia, vaan hyvin monenlaisia on olemassa. Yhteisöllä on kuitenkin omat lakinsa ja sääntönsä, joita on noudatettava.

Rauhallista lauantai-iltaa toivottaa Aili-mummo

torstai 25. syyskuuta 2008

Laulu nukkumatista

Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö,
niin nukkumatti nousee

ja ovehen nyrkillä lyö.
On sillä uniset tossut,
ja niillä se sipsuttaa
ja hiipii ovesta sisään

ja hyppää kaapin taa....

Teoksesta Pikku Pegasos, Keuruu 2005. Sanat Martti Haavio, sävel Tapio Rautavaara.

Olin taas eilen pikkuisten, Pippurin ja Even, kanssa. Tunnin verran viivyimme heidän kodissaan, sitten puin pikkuprinsessat, ja kävelimme meille, mummolaan.
Paistoin taas pannareita Even toivomuksesta.

Syönnin jälkeen yritin johdatella pikkuneitejä kirjallisuuden pariin. Esitin edellä mainittua Pikku Pegasosta luettavaksi. Siinä on paljon vanhoja suomalaisia kansanrunoja ja myös muuta vanhempaa kotimaista lastenrunoutta lähemmäs 300 sivua sidottuna samoihin kansiin. Piirroskuviakin kirjasta löytyy. Pippuri valitsi luettavat runot aina kuvan mukaan, eihän hän kirjoitettua tekstiä osaa lukea, vasta kolme ja puolivuotias pikkutyttö. Eveä nämä jutut eivät enemmälti kiinnostaneet, mutta kyllä hänkin kuunteli sujuvasti.

Kun tuli esille kuva ja runo Laulu nukkumatista, muistin että siihen on olemassa kaunis sävel, jota olen ennen laulanut. Ääneni on päässyt huonoon kuntoon, sillä en ole laulanut moneen vuoteen; hävettää kun ääni rahisee ja särkyy.

Lauloin siis nukkumattilaulun kertaalleen, Pippuri kuunteli ihan hiljaa ja pää mummon kainalossa. Kun pääsin loppuun tyttö sanoi: "Laula mummo vielä". Ja eihän siinä muu auttanut kuin laulaa tämä hieno laulu uudelleen. Pippuri oli oikein liikuttunut ja mennyt syvälle nukkumatti satuun.

Olen yrittänyt saada lapsia kiinnostumaan runoista, saduista ja kirjallisuudesta, merkitseväthän ne minulle paljon. Sen rakkauden haluaisin antaa perinnöksi lapsenlapsilleni, rakkauden kulttuuriin ja omiin juuriin. Se on ollut elämäni suurin rikkaus ja rakkaus, jota ei ruoste raiskaa eikä kukaan ota minulta pois. Se on ja pysyy niin kauan kuin elän.

Pippuri on myös mainio kuvataiteilijan alku Ellun tavoin. Erinomaisen värikkäitä ja esittäviä piirroksia syntyy mummolle annettavaksi ja tallennettavaksi. Olen mapittanut niitä kansioihin suuret määrät, jotta lapset voisivat katsella niitä sitten isompana ja aikuisena.
Niin, ja käytän niitä myös omien lapsirunojeni raaka-aineena.

Lapset ja lapsenlapset ovat elämäni rikkaus kirjallisuuden ja kulttuurin ohella.

Nyt on päästävä reippaalle lenkille luontoon, sää on hieno ja ruska parhaimmillaan.

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 23. syyskuuta 2008

Hetkessä superjulkkikseksi

Tänään se taas tapahtui, joukkomurha. Matti Juhani Saari oli päättänyt kostaa koulutovereilleen (?) kokemansa vääryydet kertaheitolla, ja päästä samalla superjulkkisten joukkoon, josta puhutaan ja kirjoitetaan vielä paljon ja kauan.

Viime syksynä Jokelan koulusurmien jälkeen puhuttiin siitä, että nettiä on pidettävä silmällä, ja mahdolliset videot Youtubissa on otettava poliisin käsittelyyn ja murhatyöt estettävä. Poliisi oli eilen puhuttanut murhaajaa, mutta ei ollut nähnyt aiheelliseksi puuttua Saaren aseenkantolupaan eikä ottaa asetta häneltä pois. Tämä oli räikeä virhearvio, jonka sai maksaa hengellään ainakin yhdeksän Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksessa opiskellutta ihmistä.

Kuka enää uskaltaa mennä kouluun Suomi-nimisessä valtiossa, kysyn vaan. Hullut juoksevat irrallaan ja tappavat sen kun ehtivät viattomia ihmisiä. Pahimpia eivät olekaan itsemurhaajat, vaan nämä joukkosurmaajat. Ei ole kummankaan omaisilla helppo elää tällaisen tapauksen jälkeen, ei myöskään murhattujen opiskelijoiden omaisilla. Heitä tuskin kannattaa tuomita, ennemminkin tämä ihanneyhteiskunta, joka tuottaa näitä sekopäitä yhä enemmän.

Mielestäni on paha asia, että nämä joukkotappajat saavat mahdottoman runsaasti julkisuutta, se vain yllyttää toisia sekopäitä tekemään samoin. Muutamalla laukauksella pääsee megajulkisuuteen, ei tarvitse muutoin hikoilla ja ponnistella (jollain positiivisemmalla tavalla) muutamien ihailemaksi (???) sankariksi.

Jotkut löytävät syyn television väkivaltafilmeistä, ja siinä saattaa olla syytäkin. Jotakin on nuoren elämässä mennyt pahasti pieleen, kun on pakko ottaa näin raaka murhatyö aseeksi maailmaa vastaan. En usko että henkisesti terve ihminen on valmis joukkomurhaan; en usko. Meidän lapsiltamme ja nuoriltamme puuttuu perusturvallisuus, jota nykyajan elämäntapa ei osaa tarjota. Jo pienestä pitäen lapsilla ei ole pysyviä ihmissuhteita, vaan hoitajat vaihtuvat tuhka tiheään, samoin "isät" ja "äidit". Nykyään on nostettu itsekkyys päällimmäiseksi tavoitteeksi ja onnen mitaksi. Lapset maksavat siitä hinnan, joka on karsea. Miten hirveä on sitä seuraavan sukupolven kohtalo, sitä tuskin jaksaa kuvitella.

Näin ikävissä merkeissä teille kaikille rauhallista tiistai-iltaa toivoo Aili-mummo

lauantai 20. syyskuuta 2008

Melamiinimaitoa - terveydeksi!

Kiinassa on paljastunut maitoskandaali, johon ruotsalainen Arla-yhtiö on osallinen. Pikkulapsia on sairastunut ja kuollut munuaiskiviin ja munuaisten tuhoutumiseen. Tämä johtuu siitä, että roistoliikemiehet ovat sekoittaneet maitoon vettä saadakseen enemmän myytävää. Jotta veden lisäystä ei huomattaisi on vesimaitoon lisätty melamiinia "maidon" valkuaismäärän lisäämiseksi. Tämä on enemmän kuin moraalitonta, se on hirvittävä rikos!

Tästä "maidosta" on tehty imeväisille maitojauhetta, jolla äidit ruokkivat lapsiaan. Melamiinia on tavattu myös tuoremaidosta, jugurtista ja muistaakseni myös juustoista. Myös muun väestön munuaiset ovat siis vaarassa, sillä kuuleman mukaan maidon käyttö on Kiinassa lisääntynyt paljon.

Tiedän että Kiinassa samoin kuin monessa muussa maassa myös viranomaiset ovat lahjottavissa. Siis mitään kontrollia ei ole! Rikolliset voivat puuhailla mitä tahtovat eikä koira perään hauku.

On sentään hyvä ettei suomalainen Valio ole ollut tässä puuhassa mukana. Toivottavasti meillä on kotimaista jalostettavaa omissa meijereissä, ainakin suomalaisten tarpeiksi. Hirveää, jos joudumme tälläisten rikollisliikemiesten armoille; toivottavasti niin ei koskaan käy.

Sen olen nähnyt ettei liikemiesmoraalia ole, kunhan vain rahaa tulee ja paljon. Ja paljon sitä on tultava, että liikemies ja tehtailija olisi tyytyväinen. Ahneus on vallan kukkulalla, sitä ei voita mikään, paitsi tietysti vielä suurempi ahneus.
****
Kävimme miehen kanssa eilen Joensuussa. Huomasin että Tokmannin asiakasmäärä oli hirveän pieni entiseen verrattuna. Perjantaisin kello 16. aikoihin yleensä kaupoissa käy kova kuhina, kun kansa on tekemässä viikonlopun ostoksia, mutta nyt oli hiljaista ja autiota. Sen sijaan Lidlissä oli piha täynnä autoja, ja kansaa kaupassa että seinät pullisteli. Nähtävästi monet ovat tehneet saman liikkeen kuin mekin eli siirtyneet tekemään pääosan ruokaostoksista Lidliin. Ostin Tokmannilta ulkoilupuvun alemyynnistä, entinen on niin rähjäinen ettei sillä ainakaan kehtaa lähteä kylillä näyttäytymään.
****
Sain sentään niin paljon omenia omista puista että saatoin keittää niistä omenahilloa. Pakastin sen tänään. Nyt on pakastimet niin täynnä ettei niihin voi panna enää mitään.
Päivä on mennyt taloustöiden parissa oikein lennokkaasti.

Aloitin myös sukkien neulomisen pikkuisille, ja ostin lisää villalankaa. Ellulla on pian syntymäpäivä, ja myös jollain toisellakin...

Oikein hyvää ja kaunista lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Prinsessaelämää

Kaksi pikkuprinsessaa tanssii matolla tuvan lattialla. Eve-prinsessa laukaisee: "Laula mummo!" Ja mummo yrittää laulaa rahisevalla äänellään prinsessalaulua, jonka tahdissa pienet, pulleat jalat tepsuttavat. Välillä pienempi, Pippuri-niminen, käy voimistelemassa riipuntakapulassa, sitten taas on tanssin vuoro. Pippuri sanoo: "Minusta tulee jumppari". Saattaa vaikka tullakin, mummo tuumii itsekseen. Pikkuprinsessa on riski ja nopealiikkeinen, ehtii joka paikkaan. Välillä käy kiskaisemassa juhlamekon niskaan, eiväthän prinsessat tanssi muuten kuin juhlavaatteissa. Ja hauskaa on.

Eve peilaa kuvaansa vitriinikaapin peilistä, josta näkyy iloinen ja punapukuinen pikkutyttö. Prinsessoja laulattaa samassa tahdissa mummon mukana. Jos mummo laulaa jotain muuta laulua, Eve ojentaa heti: "Ei sitä, mummo!" Ja tietysti mummon on toteltava.

Mummo yrittää saada tyttöjä lähtemään mummolaan, se ei näytä paljon kiinnostavan. Tällä viikolla on oltu joka päivä mummolassa, mutta äiti sanoi, että Ellukin tulee koulusta mummolaan. Mummo keksii sitten sanoa, että mummolla on keitettyjä munia. Sekös naula vihdoin vetää, Eve on perso munille.

Puetaan ulkovaatteet päälle, ja lähdetään matkaan. Matkalla syödään punaherukoita villipensaasta, mutta Pippurilla on kiire päästä perille, ja hän juoksee. Ukki on onneksi kotona, ja ottaa tytön vastaan.

Eve ja minä tulemme jäljessä, Eve haluaa kiikkua pihakeinussa. Ukki jää lapsen kanssa ulos, Pippuri tulee sisään mummon kanssa. Riisutaan haalarit ja liiat vaatteet. Ruokapöytään on kiire, syödään munia ja kaurahuttua. Evekin ehtii eineelle, samat syöntijutut. Lopuksi mummo ottaa rikkalapion ja harjan ja siivoaa pöydän alukset munan paloista.

Myös Ellu tulee koulusta, ja syö kaurahuttua. Ellu käy keräämässä kaikki tomaatit ulkoa ja tuo ne mummolle keittiöön. Mummo on sillä välin tiskannut likaiset astiat, nyt on vihdoin kaikki siistiä. Tytöt leikkivät ukin ja mummon makuuhuoneessa keskenään. Sopu säilyy siihen asti, kunnes mummo löytää rojukaapista puisen avaimen perän, tullut kuka ties mistä. Se on niin arvokas kiistakapula, että siitä kannattaa kaksosten nahistella ja riidellä, kunnes mummo ottaa sen pois.

Kello on lähes kolme, kun prinsessojen äiti tulee matkaltaan ja vie pienet naisenalut omaan kotiin. Mummo on helpottunut kun pääsee vihdoin lehden lukuun.

Näin ne päivät kuluvat, tämä Ailinpäiväkin. Kaksi puhelinsoittoa on tullut ystäviltä. Kiitos niistä heille.

Oikein hyvää Ailinpäivän iltaa toivoo Aili-mummo

maanantai 15. syyskuuta 2008

Mummo-Ale

Luin eilen jostakin lehdestä, että mummon arvoksi on laskettu tuhat euroa. Se ei ole järin paljon, voisi sanoa jopa halpamyynniksi. Jollakin tavoin ymmärrän, että vanhoista ja raihnaisista mummoista ei kannata maksaa paljon mitään. Enimmäkseen mummot pyörivät vain riesana jaloissa. Pahinta on jos/kun mummo tulee kylään. Sitä pitää ruusata ja palvella kuin sitä itseään tikun nenään.

Tai vielä pahempaa on, jos mummo rupeaa hössäämään ja hääräämään talonväen jaloissa, niin ettei asukkaat saa sielunrauhaa. Sellainen mummo joutaa heittää vaikka pohjattomaan kaivoon! Vain siinä tapauksessa että mummolta jää perintöä, on mummolla jotain annettavaa jälkeläisilleen.

No niin, älkää ottako tätä ihan tosissanne. Minä laskin leikkiä. Kiva kun joku on laskenut mummolle hinnan. Onkohan ukin hintaa koskaan laskettu? Ehkäpä ukki on vähän kallisarvoisempi viisaiden mielestä, kuka tietää?
****
Kontkasen sukuseura pyysi keväällä minua kirjoittamaan aiheesta miksi minusta tuli runoilija. Sain jonkinlaisen jutun luonnoksen kyhättyä, pitää ehkä koettaa parannella sitä.
Olen kirjoittanut Kontkasten sukukirjaa varten kahden sukuhaaran sukuselvitykset. Äitini näet oli molempien vanhempiensa puolelta Kontkasen sukua, oikea tupla-Kontkanen. Niinpä ei ole ihmeellistä että ongelmia ja ristiriitoja on riittänyt jakaa vaikka muille asti. Näin oli myös äidilläni, jolla ei tainnut olla hyvää oloa missään vaiheessa elämäänsä. Uskoisin että siinä suhteessa minulla on häntä paremmin. Olen yrittänyt tyytyä siihen mitä olen kohtalolta saanut.

Muuten Kontkasten motto on: "Vaikka läpi harmaan kiven". Voisi tätä soveltaa minunkin, vähällä en periksi anna.
****
Taas tänään, huomenna ja ylihuomenna mummottelen kaksosten kanssa. Toivat tänne meille pehmokoirat/unilelunsa paperikasseissa. Heti eteiseen päästyään Eve tokaisi: "Mummo, paista nyt pannaria!" Minusta se oli hyvä ehdotus, ajattelin jo eilen tehdä niin, mutta lapsukaiset eivät olleet syömässä. Ensimmäisen uunipannullisen kaksoset laittoivat lähes kokonaan tuulensuojaan, vain yksi pala jäi tähteeksi. Jälkiruuaksi meni kupillinen jäätelöä parin tunnin perästä. Myös toiset sisaret tulivat lopuksi herkkuhetkeen mukaan. Angi ei syö pannaria, mutta jätskiä kuluu sitäkin enemmän.

Herkullista iltaa teillekin toivoo Aili-mummo

lauantai 13. syyskuuta 2008

Syksyn tuntua

Kuka heitti kultaa
koivujen oksille?
Kuka kiskoi veneet hiekalle
nukkumaan?
Kuka unohti jälkeensä
aution rannan ja
vihlovan ikävän?
Kaislikko vapisee ja huutaa
- tule takaisin,
tule takaisin kesä!


Kokoelmasta Elämänpelto (1991)

Syksy on saapunut pitkin askelin, puissa ovat syksyn värit, kulta ja punainen. Hallitseva väri on yhä vihreä. Syyskukat eivät ehtineet tänä vuotena kunnolla kukkia. Hallaa on odotettu vierailulle jo jonkin aikaa, mutta se ei vielä ole lakastuttanut kasveja. Peruna on meillä nostamatta, se on miesväen töitä. Minun syystöihini kuuluu ikkunoiden pesu, sekin on tekemättä.
****
Tämän päivän Karjalaisessa päästeli alakertakirjoituksessaan Helena Tahvanainen "poliitikon ketkuista", jotka taas vaalien alla ovat köyhän ja pienen ihmisen asialla. Olen samaa mieltä poliitikoista, vaalikarjaksihan me kelpaamme, emme muuhun. Saapas nähdä millaiset Tohmajärven ehdokaslistat tulevat olemaan? Tuntuu että olemme koko ajan menossa huonompaa suuntaan, eihän kuntapäättäjillä ole paljonkaan enää päättämistä.
Vaalien yhteydessä tehdään vielä kuulemma kysely halutaanko kunta yhdistää, mihin suuntaan vai halutaanko peräti säilyä itsenäisenä. Siinä sitä onkin pohdiskelemista...
****
Markku Pölönen oli kuulemma 11. päivä eli torstaina Tikkalan baarilla tekemässä elokuvaa. Katsoimme ohi kulkiessamme, miten paljon kaupan ympärillä oli autoja, niitä oli sekä taka- että etupuolella. Mauri huomauttikin minulle Ralliraidan kuvaamisesta.

Tänä iltana parhaillaan kuvataan Tuupovaarassa ralliradalla loppukohtauksia. Siellä saattaa olla myös tikkalalaisia "yleisön" joukossa. Oletan että ainakin ne tavalliset linssiluteet ovat paikalla katsomossa.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo