Google+ Followers

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kansalaisopiston juhlaa

Tohmajärvellä juhlittiin tänään kansalaisopiston 40-vuotista toimintaa. Tilaisuus oli perusteellisesti valmisteltu ja sisälsi monia eri elementtejä. Kädentaidot olivat näyttävästi esillä, ja lisäksi niissä annettiin työnäytöksiä. Kahvitarjoilu oli lukion salissa, missä en valitettavasti ehtinyt käymään.

Itse juhla kesti yli 1,5 tuntia. Se pidettiin suuressa Tietäväisen koulun juhlasalissa. Juhlan juonsi opettaja Esa-Matti Savinainen.

Tervehdyssanat esitti sivistyslautakunnan puheenjohtaja Seppo Pusa kertoen kansalaisopiston pitkistä perinteistä. Vuosikymmeniä Kansalaisopisto toimi Tohmajärven-Värtsilän kansalaisopiston nimellä siihen saakka kunnes kunnat yhdistettiin. Aikoinaan kansalaisopistolla oli johtokunta, johon minäkin olen jäsenenä kuulunut. Yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosina johtokunta sitten lakkautettiin ja toiminta siirtyi sivistyslautakunnan päätösvaltaan.

Rehtoreina ovat toimineet Tenho Närvänen, yhtäjaksoisesti 27 vuotta (1968-1995), Helena Niminen (1995-2006) ja Pentti Huttunen (2006-).

Oma osallistumiseni kansalaisopiston opetukseen on ollut runsasta ja monipuolista aivan viime vuosia lukuun ottamatta. Pisimpään olin mukana Tikkalan näytelmäryhmässä, jossa meitä ohjasi opettaja Raili Närvänen. 1980-90 luvuilla Tohmajärven kylillä toimi yhtä aikaa jopa kuusi näytelmäryhmää, nykyään ainoastaan toimii Kemien ryhmä, mutta sitäkin isommin ja näyttävämmin. Kemieen on rakennettu suurehko, katettu kesäteatteri, jossa eri puolilta kuntaa koottu porukka esittää kesällä komediaa suurelle yleisölle. Juhlassa saimme nähdä katkelman tulevasta Seppo Juhani Ruotsalaisen näytelmästä Hirveät paineet ja kauhee pulssi. Kälyni Eeva Manninen, lahjakas komedienne, esitti päähenkilöä tässä katkelmassa. Joten hupia on luvassa tulevanakin kesänä, tervetuloa vaan Tohmajärvelle katsomaan!

Musiikkiesityksiä oli useita hyvin korkeatasoisia, mainitsen vain Kansalaisopiston kuoron johtajanaan Teuvo Latvala. Ammattimies oli ollut asialla kuoron harjoittamisessa. Viikon kuluttua on kuorolla konsertti lukion auditoriossa klo 13.00.

Saimme nähdä myös liikunta- ja tanssiesityksiä. Aikamiesten kuntojumppa kukkamekkotyttöjen kanssa oli hauska ja sävähdyttävä esitys, jonka kruunasi kuoron laulu Taakse jäivät nuoruusvuodet.

Juhlapuheen piti Joensuun seudun kansalaisopiston rehtori Erkki Martikainen kertoen menneistä ja tulevista opintoryhmien aiheista. Ansiomerkit jakoivat Pentti Huttunen, Ritva Lassila ja Seppo Pusa kymmenelle kansalaisopiston opettajalle, joilla oli 30, 20, tai 10 vuotta suoritettua työsarkaa takanaan. Yhdyn onnitteluihin.

Muutamia vuosia olin mukana myös Tohmajärven-Värtsilän kansalaisopiston opistolaisyhdistyksen riennoissa, rahastonhoitajana ja puheenjohtajana. Vuonna 1994 yhdistys - entiseltä nimeltään Kansalaisopiston oppilaskunta - lopetti toimintansa. Kepeät mullat sen muistolle!

Olen saanut olla monessa mukana, kiitos kansalaisopistolle ja sen mukaville opettajille. Toivottavasti saamme vielä juhlia Tohmajärven kansalaisopiston 50-vuotisjuhlia 2018.

Hyvää illan jatkoa teille toivoo Aili-mummo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥