Google+ Followers

perjantai 2. toukokuuta 2008

Vappu tuli ja Vappu meni

Nopeat ovat olleet Vapun liikkeet, ripsakka tyttö, vaikka ei enää niin nuori.
Lämmintä on ollut kuin kesäkuussa, päivälämpötilat ovat 20 asteen paikkeilla. Hiirenkorvat eivät vielä vihoita, mutta jos tällaista ilmaa riittää, niin ei mene enää kovin kauan siihenkään.

On pitänyt kiirettä joitakin päiviä, piti saada sukulehti Juvosten Juurilla tehdyksi, puuttuu kuvat ja taitto. Sukukokous painaa päälle, ja siitä tiedottaminen. Nyt onkin jännät ajat: saammeko jatkajia tälle sukuseuratyöllemme, vai jääkö seura uinumaan... Nykymaailmassa ei tunnu löytyvän oikein järjestökonkareita vetämään erilaisia yhdistyksiä. 1970-2000- luvulle saakka olen omalta osaltani yrittänyt pitää yhdistyksiä pystyssä. Nyt olen jo niin vanha, että on pakko hellittää, sairaudet painavat päälle. Lisäksi haluan omistautua lapsenlapsilleni ja kirjoittamisharrastukselleni. Viimeksi mainittu onkin jo päässyt hyvään vauhtiin.

Lapsukaiset pistäytyivät tervehtimässä meitä leskenlehtikimppujen kera, tuli maljakko täyteen kullankeltaisia aurinkoja. Päälle juotiin mehua ja syötiin jätskiä. Sitä on oltava ympäri vuoden, muuten Angille tulee itku. Olemme pitäneet aina perusvaniljaa varastossa, erikoisjäätelöt saavat jäädä ostamatta. Ellu varsinkin on kova ronklaamaan jäätelöstä, hän on hyvin nirso ruuan suhteen. Kun valittamisesta ei tullut loppua, päätin että meillä on vain halpaa perusjäätelö, ei erikoisuuksia.

Piha on kokonaan vielä siivoamatta. Siinä riittää raapimista muutamiksi viikoiksi. Ensi viikolla olen lapsenvahtina kaksosilla useana päivänä.

Aurinkoista jatkoa teille toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥