Google+ Followers

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Pitäjän tuvalla Kirkkoniemessä

Olin lauantaina Kirkkoniemen pitäjäntuvalla kahvittamassa siellä käyneitä ihmisiä taideyhdistys Okran puolesta. Seurakunta on palkannut sinne kesäksi kesäapulaisen, ja yhdessä me hoitelimme kahvivieraat. Tulot kahvituksista menevät lähetystyön hyväksi.

Kävijöitä ei ollut paljon, vain 14-15 henkeä eikä siis myyntikään ollut suurta. Mutta oli monta mielenkiintoista keskustelua siellä käyneiden ihmisten kanssa.

Useat kertoivat käyneensä rippikoulua pitäjäntuvalla. Samoin tein minä 1956-57, kaksi viikkoa syksyllä ja toiset kaksi keväällä. Neljä viikkoa ahkeraa ulkolukua Katekismuksesta, Raamatun historiasta ja virsikirjasta. Tosi helppoa muutamille, mutta toisille taas tosi vaikeaa.

Joulukuussa 1956 kuoli rovasti Siilas Leskinen, joka piti kappalaisen, Toivo Roivaan kanssa meille syksyllä rippikoulua. Keväällä hänen sijalleen astui Värtsilän kirkkoherra Leino Hassinen, josta vuosikymmeniä myöhemmin tuli myös piispa; ei tosin Suomessa.
****
Pitäjäntupa on nykyään hienossa kunnossa. Seinät on puhdistettu hiomalla, ikkunoilla kukkivat ihanat pelargoniat, jotka Maija Kukkonen kasvattaa ja hoitaa. Pöydille on pantu aidot valkoiset pellavalinnat, ehkä vähän liiankin hienonnäköiset. Lattioita peittävät pitkät, perinteiset räsymatot.

Kunnostus on tehty seurakuntalaisten talkootyöllä. Talo on 100 vuotta nuorempi kuin kirkko, joka on rakennettu 1756. Kaksi vuotta sitten Tohmajärven seurakunta juhli 250v. kirkkoaan. Vieraita olikin tullut paikalle muistaakseni yli 400 henkeä. Kirkkokahvit joimme Kirkkoniemen vanhassa pappilassa, joka on nykyään leiri- ja juhlakäytössä.

Kirkkoniemiprojekti alkoi monia vuosia sitten maiseman ympäristön kunnostuksella. Pappilan pellot oli useita vuosikymmeniä aikaisemmin metsitetty kuuselle, ja näkymät Tohmajärvelle olivat peittyneet synkeään kuusikkoon. Kuusikko kaadettiin ja kaskettiin, ja kaskialuetta laidunnettiin. Myös kirkko ja sen ympäristö kunnostettiin ennen varsinaisia juhlia. Kirkon läheltä kaadettiin pois suuret, vanhat koivut. Mielestäni ne olivat tämän kirkon hienoin koriste, mutta ne olivat kuulemma jo lahoja, joten ne oli pakko ottaa pois.
Kellotapuli sai 1990-luvulla paanukaton, joka oli Okran ja taiteilija Hellä Juvosen yhteisponnistus. Löytyisipä vielä uusi Hellä, joka hommaisi paanukaton myös kirkkoon! Silloin vasta vanha kirkko olisi arvoisessaan kunnossa.
****
Perinteiden kunnioitus on onneksi tohmajärveläisillä vielä jäljellä. Uskomme vielä menneiden polvien arvoihin sekä niiden kunnioitukseen. Tämä on parasta tohmajärveläisyyttä, jonka ei toivoisi koskaan loppuvan.

Hyvää maanantaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥