Google+ Followers

torstai 9. lokakuuta 2008

Surunkukkia

Metsäpolulla
Kuolema kävelee vastaan
keltaisin neulasin
maatuvin kesän lehdin.
Metsäpolulla häntä tervehdin
-
ole armelias kun riisut minutkin.

Kokoelmasta Elämänpelto (1991)

Ennen kuolemaa elämä riisuu meidät turhista koristuksista. Elämä alkaa ja usein se myös päättyy täysin arvaamattomasti. Uusia ihmisiä syntyy joka päivä käymään läpi oman elämänsä eri vaiheita. Jotkut elävät yli 100 vuotiaiksi, useimmat jäävät paljon alle sen.

Ihmisen elämän arvo ei ole sen pituudessa. Mutta kuka osaa sanoa miten mitataan meidän elämämme arvo ja merkitys? Ehkä tulevat sukupolvet sen tekevät jatkaessaan meidän elämäämme, jos pääsemme esivanhemmiksi asti. Näin olen ajatellut.

Jätämme jälkiä itsestämme, jokainen omanlaisiaan. Jonkun jälki on isompi kuin jonkun toisen, saappaathan ovat ihmistä myöten. On pienijalkaisia ja suurijalkaisia ja kaikkea siltä väliltä.

Näin syksyllä viemme kanervia hautuumaalle ja havutamme rakkaidemme haudat. Se on kaunis tapa, samoin kuin kynttilöiden vieminen haudoille vainajien päivänä ja jouluaattona.
Onneksi näitä uusia, kauniita tapoja syntyy koko ajan. Kukat ja kynttilät kuuluvat sekä suruun että iloon.
****
Viime perjantaina, 3.10. olin Kaivolla esittämässä runojani ja kirjojani. Väkeä kävi paikalla ihan mukavasti. Joidenkin kanssa syntyi syvällinen keskustelu kuolemasta, luin näet runoja Hullun lehmän tanssista jaksosta Hämäränhuilu soittaa hopeapajussa. Siinä kerrotaan poikani kuolemasta, joka jätti minuun pysyvän ja raskaan jäljen. Kuolema on lopullinen asia jokaisen meidän kohdalla, kenet se sitten korjaakin pois keskuudestamme. Kuoleman voima on väkevämpi kuin elämän, se sanoo aina viimeisen sanan.

Paikallislehti UutisAlasin lähetti paikalle lehtimiehen, joka teki jutun asiasta. Kiitoksia Arttu Laakkonen ja Kari Martikainen.

Neljä kirjaa sain myydyksi, joista yksi oli Havutar. Sekin on ihan hyvä määrä, harvoin saa myytyä enempää. En halua kenellekään tyrkyttää kirjojani, ostaminen on ihan vapaaehtoista.

Viime yö meni melkein valvomiseksi, tänään voimat ovat olleet vähissä. Millään ei enää jaksa valvoa koko yötä, tuntuu että "moottori" pysähtyy. Olen yrittänyt jaksaa lasten kanssa ja niiden takia. Lapsenlapset ovat olleet suuri ilo tähän asti elämässäni.

Oikein hyvää Ilonanpäivän iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥