Google+ Followers

maanantai 10. marraskuuta 2008

Jukka Kemppinen

Miehen mieli on kuin miehen metsä.
Tähän kirjan takaseinään naulasin nahat,
metsästysmuistoja runomailta,
missä laulut soivat
ja kalat rupeavat pyydyksiin.
Missä metsä kohoa synkkänä kuin mieli
ja pyyntimies laskee linnustajan ansaan
tai veden valoisa kuvajainen vapisee metsän
rungoilla.

Tämä on neljäs kirja joita rummutan

menneet kuvat tuleviin ääniin
tulen loimussa kuolleet eivät saa unta.

Jukka Kemppisen runokokoelmasta Mahdollinen metsä. Porvoo 1987

Olen vähän aikaa seurannut Jukka Kemppisen blogia päivittäin. Hänen sivuillaan on ruhtinaallisen paljon lukijoita, eikä ihme. Kemppisellä on paljon meriittejä: professori, tuomari, filosofian tohtori, kirjailija ja kääntäjä useista eri kielistä. Tietoa löytyy monilta eri alueilta, ja professori jaksaa kirjoittaa joka päivä. Sellaiseen pystyy vain harva. Kemppinen kirjoittaa myös Ylen sivuilla. Jos haluatte kokeilla, sivut löytyvät osoitteesta: http://kemppinen.blogspot.com/

Mielenkiintoni Kemppiseen herättivät hänen runonsa, joita olen lukenut ja lainannut kirjastosta. Varsinkin tämä mainitsemani kokoelma, Kemppisen neljäs. Mutta kummallista, vaikka tämä ja toinenkin Kemppisen runokokoelma ilmestyivät jo 1980-luvulla, monikaan ei ollut niitä lukenut.

Yö laskeutuu päälle kuin pimeä...
Yö putoaa päähän kuin pata...
tipahtaa silmille kuin ruukku,
jonka äiti, aamu, rikkoo vasaralla.
Yö on hauras kuin porsliinimalja;
päivä se syö - yö antaa
omenia.
Yö on kuin huuliharppu.
Sen
tuuli vetää henkeä ja puhaltaa
merkillisen soinnun.
Maailmassa on reikiä...
Yössä on tilava komero, lämmin.
Valo loistaa pimeydessä:
yön musta valo!

Jukka Kemppisen kokoelmasta Linnusta länteen. Porvoo 1985.

Sanoiko joku, että helppoa tekstiä? Minusta monet Kemppisen runot ovat suorastaan nonsenssiä.

Nykyäänhän luetaan taas paljon runoutta. Mirkka Rekolaa lukee tuskin monikaan, vaikka häntä väitetään hyvin erinomaiseksi kirjoittajaksi. Mitäs siitä, jos runoilija ajaa yli lukijan käsityskyvyn, tavallaan ali-/yliarvioi lukijaa. Katsotaanpa miten hyvin tämä uppoaa lukijan tajuntaan? Tohmajärven kirjaston ahkerana runokirjojen lukijana voisin sanoa, että tavallinen ihminen ei jaksa tai viitsi kiusata itseään runoilla, jotka eivät anna hänelle mitään. Vaikka ne olisivat kuinka viisaan ihmisen kirjoittamia.

Tämän hetkinen runous antaa lukijoille jotain ajattelemisen ja mielenkiinnon kohteita. Onneksi. Heli Laaksonen murrerunoilijana on ollut uuden tyylisuunnan tiennäyttäjä, mutta hänestä kirjoitan toisella kertaa.

Oikein hyvää maanantaita kaikille toivoo Aili-mummo



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥