Google+ Followers

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kuvakirjan värkkäämistä

Tämä viikko on kulunut lähes kokonaan siihen, kun olen miniän kanssa tehnyt ryhmätyönä kuvakirjaa erään Nupposen perheen elämästä vuonna 2008. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme sen näin laajasti, viime vuonna riitti 13 sivuinen valokuvakirja. Siihen meni aikaa paljon vähemmän.

Sen kuvien käsittelyn tekee tietysti miniä, minä olen ollut työtä vain avustamassa: tekstittänyt kuvasivuja ja antanut itse ottamiani valokuvia kirjaan, sen lisäksi oli otettava sitten poikani perheen valokuvat. Näin homma paisuikin aika laajaksi, sivuja tuli 42 ja kuvia 60. Viimeiseksi tuli Paupaun syntymä ja ristiäiset, joka oli vasta viikko sitten.

Kun lapset olivat äidin mukana, oli mummollakin puuhaa lähes koko ajan.

Kuvakirja ehtii nippanappa jouluksi, toisessa firmassa työ ei enää olisi ehtinyt ennen joulua. Pelkät valokuvat tulisivat tietysti halvemmiksi, mutta tällä tavoin kuvat saa valmiiksi kirjaan, ja tekstitettynä. Tilasimme niitä kolme kappaletta lahjana annettavaksi.

Minusta kuva- tai valokuvakirja vuoden perhetapahtumista on mainio idea, jäähän lapsille ja lapsenlapsille pysyvä muisto. Dvd olisi myös hyvä juttu, mutta se taitaa vaatia aikaa ja viitseliäisyyttä vielä enemmän. Yhden "rompun" miniä teki kolme vuotta sitten, ja sitä on hirveän hauska katsella. Lapset itsekin katsovat sitä mielellään.

Minulla on monta videofilmiä muistona näytelmistä ja Noiduttu tanssi runomatineasta, jotka
pitäisi saada ajan kanssa dvd:lle, myös muita perhemuistoja suuremmista tapahtumista löytyy veljeni Mikon kuvaamina. Harmittaa kun 1980-luvulla Tikkalan näytelmäryhmässä esitetty Lottopotti jäi kuvaamatta videolle, mutta silloin ei videokameroita ollut ihan jokaisella.

Leikekirjojen kokoamista olen harrastanut vuosikymmenien ajan. Se on suuritöinen juttu, ainakin jos on usein ja monia tapahtumia. Kaikki itseäni kiinnostavat jutut olen ottanut talteen ja pannut ne leikekirjaan. Lehtijuttuja voi tulostaa myös netistä suoraan eri lehtien palstoilta. Viimeisin Juvosten sukukokouksesta kirjoittamani juttu ilmestyi Sukuviesti lehdessä numero 6/2008 noin viikko sitten.

Joulutervehdykset pitää saada postiin ensi maanantaina, ainakin jos mielii päästä halvemmalla maksulla.

Oikein hyvää pyhänseutua kaikille toivoo nuhainen Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥