Google+ Followers

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Hyvää saunailtaa, hyvät ystävät

Näin lauantai-iltana joillakin meistä on tapana käydä saunassa ropsuttelemassa oikein vastan kanssa. Minulla ja miehelläni se tapa on ollut jo kymmeniä vuosia, enkä halua luopua siitä missään nimessä. Sauna ilman vastaa on ihan turha homma, se ei tunnu yhtään miltään. Vastalla on hyvä lämmittää kipeät polvet ja ja muut särkevät paikat. Saunomisen perästä - varsinkin kun saa olla lauteilla makuullaan - on niin rentoutunut ja raukea olo, että se on melkein parasta täällä maan päällä. Ainakin jos on kylpenyt kunnon savusaunassa kuten meillä on ollut kesällä tapana. Ei ole tarvis mennä kesämökille kun talvimökillä saa kaikki palvelut ihan samaan hintaan. Tietysti silloin puuttuu se seikka ettei tutuille ja sukulaisille voi röyhästellä hienolla tai vähemmän hienolla kesäasunnolla. Kesällä saa nauttia lisäksi uusista tuoksuvista vastoista, joita länsisuomalaiset nimittävät vihdoiksi. Ja ne saa metsästä ihan ilmaiseksi, ainakin omasta metsästä. Jonkin verran viitseliäisyyttä se vaatii kun tekee saunavihdat omalle porukalle ja vieraille.

Nykyään pitää kaikki tapahtua pikapikaa, hetkessä, myös saunan lämmitys ja kylpeminen. Minusta sellainen hötkyily on typerää, eikä se anna osallistujalle sitä nautintoa kuin mitä paljon suurempitöinen saunan lämmitys on. Hyvää ei saa helpolla, vaikka hyvin moni niin luuleekin. Myös jotkut kertalämmitteiset saunankiukaat , kuten Aito-kiuas, ovat ihan hyviä, niissä tuntee rentoutuvansa ja saunassa on oikean saunan tuoksu.

Kesämökkikausi alkaa näinä aikoina, moni varmasti käy talven perästä katsastamassa oman "huvilansa". Kyllä nykyään monilla jo onkin ihan oikea huvila, jonka varustetasoon on panostettu paljon rahaa. Useinhan sitä sanotaan kakkosasunnoksi. Talveksi mennään sitten kaupunkiin nauttimaan sen suomista palveluista. Meillä nämä palvelut eivät ole kaupungin tasoa, mutta emme sitä haluakkaan, luonnonrauha asumisympäristön ohella on meille maalaisille se tärkein pointti sekä kesällä että talvella. Hienointa kävelyllä on seisahtua kuuntelemaan muuttolintujen laulua, saa ottaa vastaan sielun virkistykseksi luonnon oman konsertin, johon ei tarvitse pääsylippuja.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo.


perjantai 25. huhtikuuta 2008

Tietotekniikasta ja kevääntulosta

Viimeiset päivät olen tapellut tietotekniikan kanssa. Yritin näet lisätä mainoksia näille sivuilleni, mutta valitettavasti minun piti luovuttaa. En jaksa taistella enää mainosasioista, pitäisi näköjään olla vähintään datanomin tiedot ja taidot. Ja eikä ole aikaakaan, pitää tehdä muutakin.

Tulostin Googlesta ohjeita ainakin parikymmentä sivua ihan suomenkielellä. Aluksi sain vain englanninkielisiä ohjeita, mutta vähin erin niitä alkoi tulla suomeksikin. Pyysin myös miniää auttamaan, joka on aika haka tietotekniikka-asioissa, suorittanut A-ajokortin ja osaa paljon enemmänkin. Hänkin sanoi ettei osaa asiaan perehtymättä antaa minulla apua.

Niinpä sitten annoin periksi ja sanoin tilini irti. Nyt saan kirjoitella mitä päähäni pälkähtää näille sivuille.

***

Joitakin päiviä sitten saapuivat ensimmäiset kevään airuet, muuttolinnut, pitämään konserttiaan lähimetsiin. Peipponen siellä ainakin oli ensimmäisten joukossa. Lumet hupenevat joka päivä, haihtuvat ilmaan. Pian lunta on enää metsissä, nyt sitä on vielä varjopaikoissa muuallakin. Joka kerran kevään ihme on yhtä ainutlaatuinen; itsellenikin se on jo 67. kerta elämäni aikana. Osaisinpa taas kirjoittaa runoja siitä, pitää oikein keskittyä siihen asiaan. Luontorunoja olen kirjoittanut aika vähän, enemmän minua kiinnostavat ihmiset, eläimet ja oma napa, tietenkin. Oman elämäni olen kartoittanut kirjoittamalla runoja neljän kokoelman verran.

***

Eilen kävivät kaksoset ja Angi kylässä äitinsä kanssa. Paistoin heille pannareita sähköuunissa. Tuvan uunia ei oltu lämmitetty, sen lämmitys on harvenemaan päin muutenkin kun ilmat lämpenevät. Keskikesällä emme lämmitä isoa uunia, vaan silloin pärjäämme sähkölieden uunilla.

On ihanaa seurata myös lastenlasten kasvua ja kehittymistä vierestä pitäen. Eve on kevättalven aikana oppinut sanomaan ärrät ja ässät hyvin selvään artikuloiden, Pippuri ei osaa sanoa läheskään kaikkia konsonantteja, esimerkiksi koota, joka muuttuu teeksi. Mutta tällaisiahan me ihmiset olemme, erilaisia itse kukin.

Oikein hyvää perjantaita itse kullekin teistä toivoo Aili-mummo.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Rakkaat lemmikkimme

Mehtäkissa

Silitän pitkee tuuheeta karvoos,
ketreet ja miun kainalloon käperryt.
Ahne suus pussovvaa miun poskee.
Pemeilä hampaillas näykit
minnuu kyynärtaipeesta.

Out kuumaverinen peto jota mie
ruokin ja rakastan.
Sie sängyssä leikit ja keikistelet
käin alla
häntäs pystyyn nostat kun
lipputangon.
Out retliininvärinen mehtäkissä,
salamyhkänen ja villi.
Mie naurain antauvun!

Teoksesta Ruistähkähumppa (2008).


Rakkaimmalle kissalleni Shemeikalle olen kirjoittanut monia runoja. Ensimmäinen runo oli kokoelmassani Elämänpelto (1991). Siinä kerrottiin poikakissan miehuuden menetyksestä. Siinä eläinlääkärimme Juha pääsi kissan ohella pääosaan.

Shemeikka eli kolmetoista ja puolivuotta onnellista poikamiehen elämää. Viimeisenä elinvuotenaan se sairasti munuaistautia, ja se jouduttiin päästämään paremmille metsästysmaille lokakuussa 2001.

Suruni oli suuri. Tuntui kuin lähin omainen olisi poistunut kodistamme. Kirjoitin sen jälkeen runon Jäähyväiset Shemeikalle:

Äiti-maan hellään syliin
sinut peitän,
iäisesti lämpimään kohtuun,
jossa saat levätä rauhassa.
Sinä kuihduit pois.
Rakkautemme ei sammu koskaan,
se elää kehräten lämpimiä
muistoja sydämissämme.

Olet rakkaani nyt muisto
joka ei sammu koskaan...

Kokoelmasta Äiti-Maan hellään syliin (2003).

Pari viikkoa ennen Shemeikan lopullista lähtöä meille muutti poikani kissa Misu (s.1989). Se oli pitkäkarvainen norjalainen metsäkissa, joka asui nuoruutensa kaupungissa, muutti meidän luoksemme maalle 1993, ja viihtyi hyvin vapaassa maalaiselämässä. Kesällä 1996 muutimme päätilalta tänne nykyiseen taloomme, missä olemme asuneet siitä lähtien.
Shemeikka ja Misu olivat hyviä ystäviä keskenään, kumpikin kävi ahkerasti kylässä toinen toisensa luona. Kun läksimme jonnekin yökylään, meni Shemeikka asumaan entiseen kotiinsa, ja päinvastoin. Kun sitten pojan perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi, Misu tuli mustasukkaiseksi ja muutti kokonaan meille. Näin me saimme uuden kissan itse sitä hakematta. Ja siitä lähtien Misu elelikin meidän kanssamme kuolemaansa, syksyyn 2007 asti. Misu oli jo 18v, ja hyvin sairas, niinpä taas eläinlääkärimme Juha päästi sen pois kärsimästä.

Ennen istui tuvan portailla kissa kotiin tulessamme odottamassa meitä. Nyt ei enää kukaan odota kotiin tulevia. Pihamaa on tyhjä ja autio. Ikävä kalvaa mieltä. Shemeikka sai viimeisen leposijan asuinpaikkamme läheisyydessä olevassa metsikössä, johon on myös muut kissamme haudattu.

Oikein hyvää keskiviikon jatkoa teille toivoo Aili-mummo



maanantai 21. huhtikuuta 2008

Onko Juvosen sukuseuralla tulevaisuutta?

Sukuviesti lehti julkaisi viime viikolla kirjoitukseni edellä olevasta aiheesta. Siteeraan nyt itseäni:

"Sukuseuramme on toiminut vuodesta 1987 vuoteen 2008. Ensi kesänä pidämme Liperin Vaiviossa sukukokouksen, joka saattaa olla viimeinen pitkään aikaan. Syynä on se , että seurallamme ei tunnu olevan jatkajia. Me nykyiset seuran toimihenkilöt, Sirkka Kosunen, sukuseuran perustajajäsen ja minä, olemme tehneet sukuseuratyötä jo pitkän rupeaman, ja ikä on tehnyt myös tehtävänsä. Vanhana ja sairaana ei enää jaksa niin paljon kuin ennen, ja asioita joutuu panemaan uuteen tärkeysjärjestykseen".

"Tarvitaan uusia ja innokkaita ihmisiä jatkamaan siitä, mihin me pian lopetamme. Sukuseuran hallituksessa on muutama jäsen, joka on kiinnostunut viemään työtämme eteenpäin, mutta emme voi kaikkea työtä vain yhden ihmisen kontolle. Tästä syystä vetoamme vielä teihin arvoisat sukumme jäsenet, voisivatko jotkut teistä ottaa sukuseuramme tulevaisuuden omaksi asiakseen. Tarvitsemme ihmisiä, joilla on valmiuksia tietotekniikan käyttöön. Sukulehtemme Juvosten Juurilla tarvitsee myös toimittajaa ja edelleen kehittäjää..."

"Toivon että tapaamme ensi kesänä Liperin Vaiviossa ja saamme tämän asian hyvään ratkaisuun. Muussa tapauksessa joudumme panemaan sukuseuramme "nukkumaan Ruususen unta".

"Aili Nupponen, Juvosen sukuseuran hallituksen puheenjohtaja".

Sukuseuraamme kuuluu merkittävä henkilö, metropoliitta Ambrosius, jonka äidin 100v. syntymäpäivää vietimme metropoliitan lapsuudenkodissa Tohmajärvellä. Läsnä tilaisuudessa oli sukulaisia ja naapureita Vatalasta.

Myös monissa muissa yhdistyksissä on kova puute vetäjistä. Meidän kylämme marttayhdistys, Riihiahon My, on vaikeuksissa vetäjän vanhuuden takia. Mutta onhan se ensi helmikuussa jo toiminutkin 50 vuotta. Saavutus sekin, ja siihen on varmaan hyvä lopettaa tämän yhdistyksen toiminta.

Hyvää maanantain jatkoa kaikille toivoo Aili-mummo




lauantai 19. huhtikuuta 2008

Kyliemme menneisyys ja tulevaisuus

Neljä vuostuhatta sitten
kampakerraaminen mehättäjä
usko makiaan ja usko loihtimisseen.
Kalastel järvestä ruokasa.
Keihäilä ja ansola pyyvvysti
mehänviljan. Muata ei viljelly.

Neljätuhatta vuotta
kotkylän historijjoo
kivkirveistä rautakauteen ja
internettilöihen.
Oikeista turkiksista
keinoturkkiloihen ja kännyköihin.

-Miten lienöö ne jälestä tulevat
neljätuhatta vuotta?

Teoksesta Ruistähkähumppa (2008).

Nämä kotikylät, meidän pienlähiömme, ovat rajusti muuttumassa. Uuden aikakauden maaseudulle toi EU ja Suomen liittyminen siihen. Maatalous on saanut antaa rajusti tilaa muulle asutukselle, ja peltoja on istutettu puupelloiksi, metsiksi. Näin on käynyt myös meidän tilallemme monien muiden tilojen ohella. Mutta silti on uskottava että elämä jatkuu...

Kaikeksi onneksi Tikkala on kuitenkin valtakunnallisen kuutostien varressa, joten sen tulevaisuus ei luultavasti ole niin uhanalainen kuin monen muun syrjäisemmän kylän näyttää olevan. Julkinen valta eli valtio on 1990-luvun alkupuolelta asti vetänyt palvelujaan maaseutu- ja kirkonkylistä pois, samoin myös muut ns. valtionyhtiöt. Teurastusvuorossa ovat seuraavaksi kirkonkylät, joissa vielä tähän saakka ovat toimineet useimmat palvelut. Tosin Tohmajärveltäkin jo posti (nykyinen Itella), verotoimisto sekä nimismies ja poliisilaitos ovat aikoja sitten muuttaneet naapurikaupunkiin, josta taas eteenpäin vielä isompaan kaupunkiin. Mihin tässä vielä oikein päädytäänkään. Nyt ollaan teurastamassa maaseudun terveys- ja koulutuspalveluita. Oletetaan että pian ihmiset tekevät tästä kaikesta johtopäätöksensä ja muuttavat suurimpiin kaupunkeihin. Tärkeintähän on tietysti mahdollisimman suurien säästöjen saaminen hinnalla millä hyvänsä. Mennään ojasta allikkoon, mutta tämähän on vain yhteiskunnan uudistumista. Kun aikanaan tehtiin pankkipalvelujen huononnuksia, puhuttiin vain uudistuksista. Samoin on nytkin. Silmänlumetta pitää olla, jotta tyhmä kansa uskoisi herrojen hyviin puheisiin ja päämääriin. Kun sitten seuraavat valtiolliset vaalit koittavat, luvataan taas kansalle yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Lupaukset tuppaavat kuitenkin unohtumaan hyvin nopeasti. Samoin kävi myös perintöveron uudistuksen, jossa ei päästä tasapuoliseen ratkaisuun. Rikkaat ja hyvätuloiset saavat koko ajan lisää etuja ja veronalennuksia, köyhät eivät niistä hyödy. Se on varmaa että ruoka ja peruselintarvikkeet kallistuvat, joten köyhillä on edessäpäin mielenkiintoiset ajat: miten selvitä hengissä pienillä tuloilla. On siirryttävä Venäjän malliin, otettava käyttöön viljelypalsta, oma lehmä ja sianporsas. Sillä tavoin sitä kansaa on ruokittu menneinä aikoina eikä se liene huono keino nytkään.

Onneksi jätimme puolenkymmentä hehtaaria istuttamatta puulle, joten tiukan paikan tullen voi sitten itse viljellä leipäviljaa ja lypsää sitä kotitarvelehmää. Kunpa vielä pystyisi kyykistymään lehmän alle ja nousemaan siitä ylös, mutta enää se ei ole mahdollista nivelrikon takia.

Toivotan herroille herkullisia ruokahetkiä kotimaisen leivän parissa - niin kauan kun sitä vielä on. Aika epävarmalta se tosin näyttää Aili-mummon mielestä. Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

torstai 17. huhtikuuta 2008

Tekstiviestit ja politiikka

Aivan viime aikoina olemme saaneet nähdä, miten politiikkaa on alettu tehdä mitä ihmeellisimmillä asioilla kuten tekstiviesteillä. Median on ollut helppo paisutella sinänsä vähäpätöisiä juttuja, yksityisiä tekstiviestejä joillekin kuuluisuuden kipeille naishenkilöille. Niillä he ovat tehneet rahaa ja mainetta itselleen. Ja media on mieluusti auttanut ja antanut runsaasti palstatilaa heidän päämääriensä toteuttamiseksi.

Näyttää siltä että seuraava uhriksi valittu kohde on meidän pääministerimme Matti Vanhanen.
Ulkoministeri Kanervan kohdalla tämä myyräntyö onnistui, ja siitä he saivat taas uutta puhtia aikomuksilleen. Takana ovat tietysti poliittiset vastustajat ja muut vihamiehet, jotka käyttävät kaikki keinot päämääränsä toteuttamiseksi.

Muutoinkin nykypolitiikka on enemmän sirkustouhuja kuin kansalaisten etujen ajamista. 1970-luvulla populismista ja sirkushuveista huolehti kansanedustaja Veikko Vennamo, joka kahdesti kannettiin ulos eduskunnasta. Viime kaudella sirkusteli Tony Halme, jonka edesottamuksia saimme seurata lähes päivittäin; samoin eduskunnan kaunottarien puuhia. Tärkeintä nykymaailmassa on näkyä ja kuulua julkisuudessa, väliä ei ole sillä mikä on jutun aihe.

Sirkustelu ei saisi tulla politiikkojen päämääräksi. Vaikka onhan se kansanhuvia tavallaan, ihmiset saavat nauraa itseään merkittävimmille henkilöille. Näin ei tarvitse muistaa omaa huonoa itsetuntoaan kun saa mollata muita.

Ei kuitenkaan taida olla paluuta entiseen, asialliseen politiikkaan ja sen uutisointiin. Nyt on median valta, ja se tietää sen.

Hyvää päivän jatkoa toivoo Aili-mummo.


maanantai 14. huhtikuuta 2008

Elämän arvot

Olen muutaman päivän ajan pohtinut nykyihmisten elämänarvoja, jotka tuntuvat poikkeavan melkoisesti oman ikäluokkani elämänarvoista. Nykyajan yhteiskunnalla on erilaisia turvaverkkoja kansalaistensa suojaksi, joita entisaikoina ei tunnettu. Vielä 1800-luvulla paras turva olivat sukulaiset, jotka otti elämän huonoimmalla puolen eläneen jäsenen suojiinsa antaen suojatilleen ruuan ja asunnon sekä mahdollisen muunkin hoidon.

Me nykyajan ihmiset saamme tämän palvelun sekä paljon muita yhteiskunnan järjestäminä. Emme enää hoida pahoin sairaita ja kuolevia kotona, vaan sairaaloissa, joissa päämaksajana on yhteiskunta. Paljon muitakin sosiaalietuuksia tunnemme, meille tärkeät eläkkeet, sairaspäivärahat, asumistuet, lapsilisät, sairaskassamaksut ja työttömyyspäivärahat. Kuka niitä kaikkia edes tuntee.

Joskus kiukuttaa ihmiset, jotka roikkuvat ja keinottelevat tämän turvaverkon avulla maailmassa helpon elämän toivossa. Meidän vanhojen on vaikea ymmärtää päivärahoilla kikkailua, sillä emme ole koskaan olleet työttöminä päivääkään, vaan työtä on ollut lapsesta saakka liikaakin. On tehty työtä niin nuoresta että koulut ovat jääneet käymättä, mutta vastuu omasta ja toisten elämästä on pitänyt ottaa jo rippikouluikäisestä asti.

Olen tuntenut itseni hyväksi käytetyksi koko elämäni ajan. Samoin lienee nykyinen yhteiskunta, jonka tulot eivät riitä järjestämään meidän kansalaisten odottamia palveluja.
Niinpä nyt olemmekin siirtymässä palveluyhteiskunnasta itsepalveluyhteiskuntaan.

Myös ihmisten ahneus on lisääntynyt valtavasti. Toisten on saatava koko maailman rahat ja omaisuudet. Valitettavasti ne jäävät kuitenkin tänne maan päälle sillä "käärinliinoissa ei ole taskuja".

Hyvää päivän jatkoa toivoo Aili-mummo.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kansalaisopiston juhlaa

Tohmajärvellä juhlittiin tänään kansalaisopiston 40-vuotista toimintaa. Tilaisuus oli perusteellisesti valmisteltu ja sisälsi monia eri elementtejä. Kädentaidot olivat näyttävästi esillä, ja lisäksi niissä annettiin työnäytöksiä. Kahvitarjoilu oli lukion salissa, missä en valitettavasti ehtinyt käymään.

Itse juhla kesti yli 1,5 tuntia. Se pidettiin suuressa Tietäväisen koulun juhlasalissa. Juhlan juonsi opettaja Esa-Matti Savinainen.

Tervehdyssanat esitti sivistyslautakunnan puheenjohtaja Seppo Pusa kertoen kansalaisopiston pitkistä perinteistä. Vuosikymmeniä Kansalaisopisto toimi Tohmajärven-Värtsilän kansalaisopiston nimellä siihen saakka kunnes kunnat yhdistettiin. Aikoinaan kansalaisopistolla oli johtokunta, johon minäkin olen jäsenenä kuulunut. Yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosina johtokunta sitten lakkautettiin ja toiminta siirtyi sivistyslautakunnan päätösvaltaan.

Rehtoreina ovat toimineet Tenho Närvänen, yhtäjaksoisesti 27 vuotta (1968-1995), Helena Niminen (1995-2006) ja Pentti Huttunen (2006-).

Oma osallistumiseni kansalaisopiston opetukseen on ollut runsasta ja monipuolista aivan viime vuosia lukuun ottamatta. Pisimpään olin mukana Tikkalan näytelmäryhmässä, jossa meitä ohjasi opettaja Raili Närvänen. 1980-90 luvuilla Tohmajärven kylillä toimi yhtä aikaa jopa kuusi näytelmäryhmää, nykyään ainoastaan toimii Kemien ryhmä, mutta sitäkin isommin ja näyttävämmin. Kemieen on rakennettu suurehko, katettu kesäteatteri, jossa eri puolilta kuntaa koottu porukka esittää kesällä komediaa suurelle yleisölle. Juhlassa saimme nähdä katkelman tulevasta Seppo Juhani Ruotsalaisen näytelmästä Hirveät paineet ja kauhee pulssi. Kälyni Eeva Manninen, lahjakas komedienne, esitti päähenkilöä tässä katkelmassa. Joten hupia on luvassa tulevanakin kesänä, tervetuloa vaan Tohmajärvelle katsomaan!

Musiikkiesityksiä oli useita hyvin korkeatasoisia, mainitsen vain Kansalaisopiston kuoron johtajanaan Teuvo Latvala. Ammattimies oli ollut asialla kuoron harjoittamisessa. Viikon kuluttua on kuorolla konsertti lukion auditoriossa klo 13.00.

Saimme nähdä myös liikunta- ja tanssiesityksiä. Aikamiesten kuntojumppa kukkamekkotyttöjen kanssa oli hauska ja sävähdyttävä esitys, jonka kruunasi kuoron laulu Taakse jäivät nuoruusvuodet.

Juhlapuheen piti Joensuun seudun kansalaisopiston rehtori Erkki Martikainen kertoen menneistä ja tulevista opintoryhmien aiheista. Ansiomerkit jakoivat Pentti Huttunen, Ritva Lassila ja Seppo Pusa kymmenelle kansalaisopiston opettajalle, joilla oli 30, 20, tai 10 vuotta suoritettua työsarkaa takanaan. Yhdyn onnitteluihin.

Muutamia vuosia olin mukana myös Tohmajärven-Värtsilän kansalaisopiston opistolaisyhdistyksen riennoissa, rahastonhoitajana ja puheenjohtajana. Vuonna 1994 yhdistys - entiseltä nimeltään Kansalaisopiston oppilaskunta - lopetti toimintansa. Kepeät mullat sen muistolle!

Olen saanut olla monessa mukana, kiitos kansalaisopistolle ja sen mukaville opettajille. Toivottavasti saamme vielä juhlia Tohmajärven kansalaisopiston 50-vuotisjuhlia 2018.

Hyvää illan jatkoa teille toivoo Aili-mummo.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Kevät ja lapsenlapset

Miksi se kevät ei jo tule,
mitä se viivyttelee, mitä se kuhnailee,
mitä se lorvii ja pakoilee?

Minulla on niin ikävä kevättä
sen linnunlaulua,
sen vihreää ruohoa,
tuoksuvia hiirenkorvia ja leskenlehtiä,
lämmintä multaa johon upottaa sormensa,
uutta saunavihtaa koivunoksista,
jotka ovat niin pehmoiset, niin pehmoiset.

Olisipa nyt jo toukokuu kun
kaikki herää uuteen kukoistukseen.
Ilma on laulua täynnä
peipposten ja kottaraisten liverrystä.
Kaikki rakastavat ja tulevat rakastetuiksi.
Sinä olet kaihoa täynnä kevät.

Vanhan sydän rinnassa
sykähtää lämpimästi rinnassa.
Minä muutun nuoreksi koivuksi
jossa virtaavat väkevät mahlat.

Teoksesta Äiti-Maan hellään syliin (2003)


Ihanaa odotella uutta kevättä ja ajatella lapsenlapsia, joiden kanssa puuhaamme ja leikimme yhdessä luonnon helmassa. Kerron nyt heistä.

Ellu on 6v. ja esikoulussa Onkamossa, menee syksyllä Tikkalaan kouluun. Pitkä, vaalea, hoikka ja taiteellinen lapsi, voitti nuorimpien sarjassa Sukuviesti-lehden piirustuskilpailussa jo nelivuotiaana. Rakastaa tanssimista ja piirtämistä.

Angi, ikä 5v, on terävä ja pirteä lapsi. Häntä kiinnostaa kirjainten opettelu, atk, palapelit ja laulaminen. Tyttö käy seurakunnan kerhossa tiistaisin Tikkalan koululla. Angi menee oman kylän, Tikkalan kouluun pari vuotta myöhemmin kuin sisarensa Ellu.

Sitten kaksoset Pippuri ja Eve, ikä 3v. Niin erilaisia kuin yö ja päivä. Samaa on siniset silmät ja vaalea tukka kuten toisillakin sisarilla. Eve on hyvin herkkä ja empaattinen lapsi, energinen ja ehtii joka paikkaan. Jo alle yksivuotiaana kutsuin häntä emännäksi, kun häntä kiinnostivat kovasti mummon keittiöpuuhat ja muu emännöiminen. Lempilukemista on Mintun lääkärikirja.

Pippuri taas on hyvin sähäkkä, nopea ja intohimoinen luonne, rakastaa palapelejä. Mutta itsepäinen ja ihana lapsi. Jos Pippuri päättää jotakin, se myös tapahtuu vaikka läpi harmaan kiven.

Silloin ennen, joskus 30-40 vuotta sitten, en osannut arvostaa lapsia sillä tavoin kuin nyt.
Edustavathan lapsemme ja lapsenlapsemme meidän itsemme ja sukumme tulevaisuutta sitten kun meitä ei enää ole. Onneksi sitä ihminen viisastuu vanhetessaan, panee asiat uuteen tärkeysjärjestykseen, siihen lopulliseen. Varsinkin kun huomaa voimien vähenevän, samoin tulevien keväiden lukumäärän hupenevan yhden kerrallaan.

Ihanaa tulevaa kevättä teille toisillekin, toivottavasti teilläkin on jatkumoa tulevaisuuteen toivoo Aili-mummo.




tiistai 8. huhtikuuta 2008

Oikein hyvää arkitiistaita, ystävät

Nyt se siis alkaa, se bloggaaminen, se on nyt muotia.
Minäkin, melkein tavallinen mökin mummo, pääsin tähän muotivillitykseen mukaan.
Lähes kaikki asiat tuntuvat nykyään liittyvän nettiin ja sen käyttöön.

Niinpä minäkin vanha nainen, luen aamulla ensiksi netistä uutiset, lehdet kun tulevat vasta iltapäivällä, jolloin ne ovat jo roskapostia. Meitä maalaisia ei Itellan tarvitse kohdella samanarvoisina ihmisinä kuin esimerkiksi kaupunkilaisia. Ja tosiasiassa lienevätkö hekään kaikki edes samanarvoisia puhumattakaan että olisivat joitakin etuoikeutettuja kansalaisia.

Puheenaiheitani tulevat olemaan lapsenlapset, kirjat ja kirjoittaminen, luonto ja maaseutu. Myös jotkin ajankohtaiset asiat ja teemat voivat löytyä jutusteluistani, varsinkin politiikka kiinnostaa minua kovasti näin sivusta katseltuna.

Asun Joensuun kaupungin naapurilähiössä, Tikkalassa, missä olen viettänyt melkein kaikki elämäni 66 vuotta. Sen yhden vuoden aikoinaan vietin Kolilla Pielisjärven kunnan hommissa, saan siitä hiukan jopa eläkettä.

Tikkalan kylä on mielenkiintoinen asuinpaikka. Kyläyhdistyksen nettisivut: http://www.tikkala.fi
Olen tutustunut sen historiaan kahden kirjan verran: Tikkalan neljä vuosisataa (1993) ja "Havutar, hyvä emäntä" (2004). Edellisen toimitin sekä kirjoitin siihen kaikkiaan n. 50 sivua tekstiä, jälkimmäisen kokosin ihan yksin. Näiden ohella olen tehnyt runokirjoja neljä kappaletta: Elämänpelto (1991), Hullun lehmän tanssi (1999), Äiti-Maan hellään syliin (2003) ja Ruistähkähumppa, joka ilmestyi painosta viikko sitten. Niin, ja sitten vielä on Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset (2002), jonka kokosin Sirkka Kosusen kanssa.

Ja sitten on vielä ne pienet ja hauskat lapsenlapset. Kerron heistä ensi kerralla. Nyt on keskityttävä niihin mummon velvollisuuksiin, sillä kaksoset ovat tulleet kylään näin päiväsydämellä.

Oikein hyvää jatkoa teille kaikille toivoo Aili-mummo