Google+ Followers

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Noijuttu valssi

Nyt immeinen tanssi, vuan tanssi
kun elämä sinnuu viep.
Jos yhtääle meinoot männä,
sinnuu elämä toisaale viep.
Sie ihe tanssivas luulet,
se toisaala piätetty on.
Tää raskas ja vaikee tanssi
on ohjooma kohtalon.

Se siun syntymästäs alakaa
ja hautaan piättyvä on.
Nyt immeinen tanssi, vuan tanssi
tätä valssii kohtalon.
Se millon viimen on loppu
sitä kukkaa tiijjä ei,
vuan meijjät kaikki, kaikki
tähän tanssiin elämä vei!

Kokoelmasta Ruistähkähumppa (2008)

Näin se männöö, miun mielestä.

Näin 12-13 vanhana unen, jossa miun elämän kohtalo ennustettiin. Tosin en vielä sillon tienny sitä, vasta joskus 80-luvulla mie sen assiin ymmärsin. Sen painajaisen mie siis näin joskus 1953 tai niitä seutuja.

Mie olin pihaopotassa, jossa meijjän (Juvolan) lehmii piettiin yöaijjassa. Yhessä kohtoo sitä laijjunopottoo ol' iso käkkyräpetäjä. Sen juurela ol' iso voikorvo ja suur puukauha, jolla sitä voita kirnusta siihen mätettiin. Sitten siinä unessa ol' paha noita-akka, joka sillä suurela puukauhala mätti sitä voita miun niskaan. Aina kun mie meinasin lähtee siitä puun juurelta pois, mie sain kauhallisen siitä korvosta voita niskaan. Tämä tapahtu miule monta kertoo. Mie en millonkaa piässy siitä voikorvon ja käkkyräpetäjän luota lähtemmään pois. Se voi ol' ihan noijjuttuu, kun se ikkäänku sito miut sen puun juurele. Lehmii ei kuitenkaa missään ollu näkösälä.

Muuta mie en siitä unesta muistakkaa, van se un' jäi miule elävästi mieleen.

No, sitten käv' silleen, jotta äit' sai piähäsä lähtee kottoo pois, kun olin 14 ikänen. Sillon jäi kotpiha ja karja miun vastuule, kun muitakkaa ei sielä ollu.
Yritinhä mie sittä opiskellakkii, van jäi tutkinnot suorittamata. Ja sittä törmäsin tähän nuapurin poikaan. Tul' ukko ja laps' yhessä myräkässä. Män' kolomisen vuotta kotpihassa muatalloustöissä, sittä piäsin Kolile kunnan hommiin; keittelin soppoo, siivosin ja lämmitin koulutalloo pienen pojan kansa. Ja tuas rupesin outtammaan lasta. Ol' kovat paikat, kun ajattelin miten mie jaksan pikkulapsen kansa tehä tätä kouluhommoo, työpäivät olivat yötöineen ainahhii 12 tuntissii, ja siihen vielä pitäs jaksoo hoitoo se laps' ja vielä sekkii vanhempi poika.

Van sittä puuttu kohtalo pelliin. Miehen ukki, Nuppolan isäntä, kuol' kevväälä -67, ja siitä se assii alako varmisttuu, jotta mikä se miun tuleva kohtalo on: seun lehmän lypsäminen. Ja se homma piti leivässä vuoteen 1998 asti. Ei levveessä, van kuitennii leivässä.

Joskus mie oun kyselly iheltän, onko miula liikoo tuota velevollisuuventuntoo, kun aina pittää ottoo vastuu toisiinnii asijoista. Näkys sitä seleviivän helepommallakkii, ei aina pitäs ottoo vaikiimman kautta.

Sen ainahhii tiijjän, jotta raha ei ou ollu miun elämän piämiärä. Sen jutun opetti miule Helly-opettaja: "Pittää ehtii semmossii aarteita, joita ei koi syö eikä ruoste raiskoo". Helly ol' uskovainen immeinen, ja miun mielestä hiän on oikiissa vielä nyttii.

Hyvvee tiistai-iltoo teile, ystävät toivoo Aili-mummo

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Pitäjän tuvalla Kirkkoniemessä

Olin lauantaina Kirkkoniemen pitäjäntuvalla kahvittamassa siellä käyneitä ihmisiä taideyhdistys Okran puolesta. Seurakunta on palkannut sinne kesäksi kesäapulaisen, ja yhdessä me hoitelimme kahvivieraat. Tulot kahvituksista menevät lähetystyön hyväksi.

Kävijöitä ei ollut paljon, vain 14-15 henkeä eikä siis myyntikään ollut suurta. Mutta oli monta mielenkiintoista keskustelua siellä käyneiden ihmisten kanssa.

Useat kertoivat käyneensä rippikoulua pitäjäntuvalla. Samoin tein minä 1956-57, kaksi viikkoa syksyllä ja toiset kaksi keväällä. Neljä viikkoa ahkeraa ulkolukua Katekismuksesta, Raamatun historiasta ja virsikirjasta. Tosi helppoa muutamille, mutta toisille taas tosi vaikeaa.

Joulukuussa 1956 kuoli rovasti Siilas Leskinen, joka piti kappalaisen, Toivo Roivaan kanssa meille syksyllä rippikoulua. Keväällä hänen sijalleen astui Värtsilän kirkkoherra Leino Hassinen, josta vuosikymmeniä myöhemmin tuli myös piispa; ei tosin Suomessa.
****
Pitäjäntupa on nykyään hienossa kunnossa. Seinät on puhdistettu hiomalla, ikkunoilla kukkivat ihanat pelargoniat, jotka Maija Kukkonen kasvattaa ja hoitaa. Pöydille on pantu aidot valkoiset pellavalinnat, ehkä vähän liiankin hienonnäköiset. Lattioita peittävät pitkät, perinteiset räsymatot.

Kunnostus on tehty seurakuntalaisten talkootyöllä. Talo on 100 vuotta nuorempi kuin kirkko, joka on rakennettu 1756. Kaksi vuotta sitten Tohmajärven seurakunta juhli 250v. kirkkoaan. Vieraita olikin tullut paikalle muistaakseni yli 400 henkeä. Kirkkokahvit joimme Kirkkoniemen vanhassa pappilassa, joka on nykyään leiri- ja juhlakäytössä.

Kirkkoniemiprojekti alkoi monia vuosia sitten maiseman ympäristön kunnostuksella. Pappilan pellot oli useita vuosikymmeniä aikaisemmin metsitetty kuuselle, ja näkymät Tohmajärvelle olivat peittyneet synkeään kuusikkoon. Kuusikko kaadettiin ja kaskettiin, ja kaskialuetta laidunnettiin. Myös kirkko ja sen ympäristö kunnostettiin ennen varsinaisia juhlia. Kirkon läheltä kaadettiin pois suuret, vanhat koivut. Mielestäni ne olivat tämän kirkon hienoin koriste, mutta ne olivat kuulemma jo lahoja, joten ne oli pakko ottaa pois.
Kellotapuli sai 1990-luvulla paanukaton, joka oli Okran ja taiteilija Hellä Juvosen yhteisponnistus. Löytyisipä vielä uusi Hellä, joka hommaisi paanukaton myös kirkkoon! Silloin vasta vanha kirkko olisi arvoisessaan kunnossa.
****
Perinteiden kunnioitus on onneksi tohmajärveläisillä vielä jäljellä. Uskomme vielä menneiden polvien arvoihin sekä niiden kunnioitukseen. Tämä on parasta tohmajärveläisyyttä, jonka ei toivoisi koskaan loppuvan.

Hyvää maanantaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Parhainta mansikka-aikaa

Juuri nyt, viikolla 29, elämme parasta mansikka-aikaa. Olemme ostaneet Joensuusta jo pakastemansikat, ja tulevalla viikolla hankimme hillomansikat. Lajike oli vanha tuttu Senga-Sengana, kovin harvoin saatavilla. 1970-luvulla myös itselläni oli viljelyssä Sengoja, pidän niiden mausta ja aromista.

Myös metsämansikat teiden varsilla kypsyvät hitaasti mutta varmasti. Viikon sisällä olen käynyt pari kertaa poimimassa niitä Ellun kanssa. Hän on jo niin iso, että uskallan ottaa hänet mukaan tienvarren mansikkareissuille.

Vanha selkäni on yhä huonommassa kunnossa, samoin nämä liikkumisvälineet. Neuropatian lisäksi niissä on nivelrikko, joka ei pidä metsämaastossa tallustelusta. Ellu poimii noin puolet saaliista, joten mummolle jää vähemmän mansikanpoimintaa.

Saalis ei tosin ole päätä huimaava, mutta saavathan pienet lapsenlapset ainakin ihanan iltapalan.

Ennen söimme metsämansikoita mansikkamaitona, ja samaa tapaa me vanhat noudatamme edelleen. Mielestämme mansikkamaito on maailman paras herkku, mansikat riittävät paljon pidemmälle kuin ilman maitoa. Eli pienellä määrällä mansikoita saa ison määrän mansikkamaitoa. Ripauksen verran voi lisämausteena käyttää hienoa sokeria, jos haluaa. Itse käytän; tosin en tiedä onko se suositeltavaa diabeetikolle.
***
Mansikka-ajasta käynnistyy säilöntäkausi, jota riittääkin pitkälle syksyyn. Viimeisiä säilöttäviä ovat puolukat, sienet ja hapankaali, jonka säilön vasta kun syyskaali on halvimmillaan. Kilohinnaksi ei tule paljoa. Yhteen sangolliseen sopii lähemmä 10 kiloa kaalia, mikä on hämmästyttävän suuri määrä. Siitä riittää ruokapöytään höystettä kevääseen asti. Kotisäilöntä on taloudellisesti hyvä homma, vähät rahatkin riittävät pidemmälle.

Mustikoita en ole montakaan nähnyt näillä seuduilla, en tiedä saako niitä edes Venäjältä. Lakkoja varmaan saa. Niiden hinta on ollut näihin asti viisi euroa kilo, mikä ei ole paljon hienosta luonnonmarjasta. Tienvarsien kaupustelijoilta ei yleensä kannata ostaa, vaan tutuilta myyjiltä, joiden marjojen laatu on hyvä.

On todella hyvä marjavuosi, jos kaikkia marjoja on meillä saataville. Uskon että tänä kesänä ei kaikkea Suomen luonnosta saa, ei ainakaan meidän maisemista. Eikä omenistakaan näytä olevan toivoa, ei myöskään omenahillosta.
***
Ensimmäisen kerran tänä kesänä ukki lämmitti savusaunan. Hienoa päästä nuuhkimaan savuisia, ihania saunan ja vastan tuoksuja, niitä ei mikään muu elämys maailmassa voita - ei ainakaan kesällä!

Oikein hyvää saunailtaa kaikille toivoo Aili-mummo





tiistai 15. heinäkuuta 2008

Möllärimestarikilpailu 2008

Löysin netistä huhtikuussa Päätalo-instituutin järjestämän Möllärimestari 2008 kilpailun, johon osallistuin kahdella teoksella. Tämä kilpailu on järjestetty meille omakustannekirjailijoille.

Sain kritiikin molemmille teoksille; ne löytyvät osoitteesta http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/
Möllärimestari 2008. Kilpailussa ei tullut voittoa, ei edes kunniamainintaa, mutta sain kuitenkin mielestäni varsin mairittelevat työryhmän antamat lausunnot. Lainaan osaa "Havuttaren" tekstistä: "Hengästyttävästi asioita yhdessä kirjassa. Onneksi aiheet rajautuvat eikä eksytä lavealle tielle loruilemaan. Kirjaa ei kannata käydä läpi sanasta sanaan. Kappale sieltä, toinen täältä joko summamutikassa tai harkiten hakemistosta etsittynä saa hymyn karehtimaan suupielissä. Paksuutta ja tekstiä on kirjassa sikäli paljon, että joutoaikaa saa siihen sijoittaa. Kirja joka avautuu paljon Tikkalaa ja Onkamoa laajemmalle alueelle".

Huomasin että "Havutar" on ostettu mm. Tornion kaupungin kirjastoon!

Lisää "Havuttaresta" voi lukea sivuilta: http://www.genealogia.fi/kauppa

Ruistähkähumpasta sain tällaisen lausunnon:
"Kirja, jossa saa itkeä ja nauraa. Nimi on hieno, mutta vielä hienompi se olisi kieliopillisesti oikeassa muodossa Rukiintähkähumppa. Runot on kirjoitettu savo-karjalan murteella".
"Kokoelma on epätasainen. Jonkin verran mukaan on jäänyt tyhjäkäyntiä. Heikoin on osasto, jossa käsitellään kivikauden elämää. Se jää kaukaiseksi, kun muut osastot käsittelevät mm. rakkautta ja kuolemaa. Naisen osa ja elämä ovat runoissa vahvasti läsnä, ja asioita käsitellään huumorinkin keinoin. Erityisen hieno on osio, joka alkaa upealla Noijuttu valssi -runolla. Murrerunoja kirjoitetaan nykyään paljon, ja valitettavan usein murteen käyttö antaa tekstille tahattoman koomisen sävyn; tässä kokoelmassa niin ei käy. Noijuttu valssi on upea esitys tavanomaisesta aiheesta, ja murre antaa sille erityistä lisäarvoa - laulajana on kansannainen. Vielä vahvempi runosta tulee, kun sitä seuraa muutama kuolemaruno. Kansanrunous tulee muutenkin kokoelmasta mieleen: murre, vahva kieli ja vahvat aiheet".

Kylästämme on jo tehty historiikki v. 1993 nimellä Tikkalan neljä vuosisataa, jonka toimitin. Tästä syystä "Havutar" ei sisällä samoja asioita. Ajattelin kyllä kootessani "Havutarta", että siitä saisi kunnialla kaksi kirjaa. Tikkalan ja Onkamon sukuja ja taloja olisi voinut olla eri kirjana, mutta ajattelin sitten että koska tein kirjaa yhtenä koosteena, en viitsi jakaa sitä kahteen osaan. Myös kustannussyyt painoivat asiassa, yksi kirja on halvempi kustantaa kuin kaksi. Mielestäni lukijalla on lukemista koko rahan edestä, ja aika mielenkiintoista asiaa, huumoriakaan unohtamatta.

Näin sadepäivinä on aikaa vaikka lukemiseen tai netissä surffaamiseen. Eipä taida mansikat tykätä näin paljosta vedestä...

Oikein hyvää sadepäivän iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!




maanantai 14. heinäkuuta 2008

Juvosten sukujuhlat on juhlittu

Viime lauantaina 12.7.2008 kokoontuivat Juvoset Liperin Vaivioon 11. sukukokoukseensa. Paikalle oli saapunut ympäri Suomea n. 45 henkeä, joista 3 lasta.

Juhla alkoi kappelissa pastori Matti Innasen pitämällä hartaustilaisuudella. Häntä avusti sukuseuran hallituksen pj. Aili Nupponen lukien päivän psalmitekstin.

Kappeli oli mieleen painuva, siinä oli pyöreä kupolikatto, jossa vilkkuivat tähdet (ledvalot) taivaalla. Saarna oli ihmisiä puhutteleva, se oli kohdennettu sukuasioihin.

Erinomaisen lounaan jälkeen aloitimme sukujuhlan klo 13. Kari Tolvasen hanurisoolon jälkeen piti Aili Nupponen tervehdyspuheen kertoen lyhyesti sukuseuran historiasta 21 vuoden ajalta. Tämän jälkeen hän luki muutamia runoja viimeisestä kokoelmastaan Ruistähkähumppa.

Sukututkija Tuula Kiiski piti havainnollisen esitelmän nykypäivän sukututkimuksesta internetin avulla. Juttu kiinnosti monia suvun omia tutkijoita.

Kokouksen osanottajien esittelykierroksen aloitti Erkki Juvonen, joka suoritti tehtävän ihan piirtoheitinkalvojen ja ajan kanssa. Yleisön toivomuksesta siirryimme kesken kaiken kahvipöytään nauttimaan ja virkistäytymään mansikkakakkukahville.

Juhla jatkui tauon jälkeen ja loput paikalla olleet Juvoset suorittivat oman esittelynsä.

Välittömästi juhlan jälkeen aloitettiin sukukokous n. klo 15. Avauksen jälkeen valittiin puheenjohtajaksi toimitusjohtaja Aulis Juvonen Ulvilasta, ja kokouksen sihteeriksi Aili Nupponen. Käytiin läpi normaalit kokousrutiinit: ilmoittelu, tilit 2005-07, ja toimintakertomus.

Yhtäkkiä poikettiin puheenjohtajan tekemästä kokouksen esityslistasta. Aulis Juvonen kutsui varapuheenjohtaja Raija Voutilaisen kaverikseen, ja alkoi ansiomerkkien jako. Ensimmäiseksi Sukuseurojen Keskusliiton kultaisen ansiomerkin sai rintapieleensä emäntä Sirkka Kosunen, joka on toiminut sukuseuran aktiivisena työntekijänä koko sen toiminta-ajan. Merkki oli työllä ansaittu. Toiseksi sai kutsun emäntä Aili Nupponen, joka on ollut mukana 15 vuotta hallituksessa, josta 9 vuotta puheenjohtajana. Olipa yllätys tämä merkkiasia! Raija Voutilainen oli toiminut puheenjohtajan tietämättä, ja anonut merkit Sukuseurojen Keskusliitolta.
Kiitin merkeistä meidän molempien puolesta.

Kokouksessa keskusteltiin sukuseuran tulevaisuudesta. Koska ketään uutta vetäjää ei seuralle löytynyt, päätettiin se jättää "nukkumaan" seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Seuraavan sukukokouksen kokoonkutsujaksi lupautui Aili Nupponen. Tili- ja tarvikeasioita hoitaa edelleen Sirkka Kosunen. Puheenjohtajan kiitettyä yleisöä kokous päättyi klo 17.00 ruusujen jakoon suvun aktiivihenkilöille.

Tässä on lyhyesti kerrottuna koko tapahtuma. Ansiomerkin jälkeen tunsin itseni petturiksi, ei ollut erityisen hyvä olo eikä ole vieläkään.

Oikein paljon onnea kaikille Juvosen suvun jäsenille toivoo Aili-mummo


lauantai 5. heinäkuuta 2008

TikkaRokkia ja muuta kulttuuria

Muutaman tunnin kuluttua alkaa Tohmajärven Huviniemessä TikkaRokki, jonne on järjestetty kuljetus Tikkalan kaupalta mennen tullen matkahuollon kautta Huviniemeen. Järjestäjinä toimii Tohmajärven Rock-väki. Innostajana ja touhussa mukana on kyläkauppias Vesa Raninen, jolla ideoita riittää.

Huomenna on vuorossa Maiju Lassila- salissa Kulttuuriyhdistys Apollon järjestämät tapahtumat. Ensimmäisenä on klo 14.00 Itäkulttuuri 2040- seminaari. Klo 17.00 kuullaan Eino Leinon runoja lausuen ja musisoiden. Esittäjinä Alanko- Tarkkonen- Luukkainen.

Sokerina pohjalla klo 19.00 on paljon mainostettu Lahjattomien Laulukilpailu.
Yleisöllä on kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy. Eipä voi sanoa, että kulttuuri on kallista.

Ihmiset yleensä maksavatkin kaikesta muusta paitsi kulttuurista. Sama on huomattavissa myös valtion toimista. Dopingurheiluun on kyllä rahaa panostettavaksi, mutta ei kulttuuriin, sehän on ylellisyyttä tai suorastaan turhuutta.
****
Kesäteatterit pyörivät myös täysillä. Tohmajärvellä on farssikomedia Hirveät paineet ja kauhee pulssi, jonka näimme pankin Elohopea- kerholaisille ostamana näytöksenä tiistaina 1.7. Väkeä oli tietysti katsomo täynnä ja tunnelma katossa. Kannattaa käydä muualtakin katsomassa.

Rääkkylän Kihaus on vielä parhaillaan menossa, mutta emme ehdi/jaksa tällä kertaa mennä sinne. Isännän oli mentävä metsätaitokilpailuihin Tuupovaaraan; niitä ei voi koskaan jättää väliin.

Olen ollut itsekin menneinä vuosina n. 10 näytelmässä mukana. Nyt on tuntunut jo kauan siltä, että katsominen on paljon hauskempaa. Joskus ennen kävimme katsomassa jopa kahdeksan näytelmää eri puolilla Pohjois- Karjalaa, nyt jää varmasti paljon vähemmälle. On se ihme, että kulttuuria tarjotaan kesällä ihan mielettömästi lyhyellä aikaa; eikö tilaisuuksia voisi järjestää vähän tasaisemmin vuoden ympäri? Ei ne kesävieraatkaan ehdi joka paikkaan, vaikka kuinka haluaisivat osallistua mökkikylän tapahtumiin.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Ensimmäiset metsämansikat

Kaksoset tulivat ukin mukana kylään mummon luo. Aluksi kiikuttiin pihalla puutarhakeinussa ja tutkailtiin kesäkukkia ja muita kasveja. Talomme ympärillä on paljon kukkivia metsämansikoita, mutta sitten yht'äkkiä Pippuri huomasi että kuistin kupeessa oli kypsän näköisiä mansikoita. Ne olivat melko suuria ja herkullisen punaisia. Hyppäsin keräämään mansikoita toisten kasvien yli, pyysin että tytöt pysyisivät siellä missä olivat, ei auttanut. Niinpä ne muut, vielä kypsymättömät marjat, tulivat aika hyvin poljetuiksi. Saalis oli kolme herkullista marjaa, niistä Pippuri sai kaksi ja Eve yhden.

Niin tuli tämän kesän mansikkakausi avatuksi.

Menimme sitten tupaan. Kysyin mitä syötäisiin. Pippuri halusi jäätelöä kahta lajia ja Eve söi kaurahuttua kaksi isoa kulhollista. Sitten lopuksi Pippurikin otti yhden kaurahuttukulhon jälkiruuaksi.

Menimme taas ulos kiikkumaan, tytöt kastelivat kukkia ja tomaatintaimia. Ei olisi ollut tarvetta kasteluun, mutta se oli nyt sivuseikka. Sitten päätimme joukolla lähteä takaisin kotikonnuille. Ensiksi menimme ukin ja mummin aittaan, jossa oli kiva peuhata sängyllä. Taas meni noin puolituntia. Sitten jatkoimme matkaa talolle, Pippurin ja Even kotiin. Katselimme mansikoita kulkiessa, mutta kypsiä ei vielä löytynyt. Huomioimme sen sijaan, että harakankellot kukkivat jo tiepuolessa, samoin ensimmäiset päivänkakkarat ja matarat; kurjenpolvia on ollut tänä kesänä hyvin runsaasti aivan tienvarret sinipunaisena.

Tulimme talolle. Tyttöjen isä ajeli ruohonleikkurilla heiniä pihasta, oli aikaisemmin pöyhinyt hevosenheiniä pellolla. Tytöt halusivat kiikkua omassa lastenkeinussa, siihen mahtuu kerralla neljä vekaraa. Kiikuttiin, kiikuttiin ja mummo antoi vauhtia selkäpuolelta. Eve osaa ottaa vauhtia jo itsekin, mutta Pippuri ei ole vielä osannut sisäistää sitä hommaa. Tässä kului ainakin tunnin verran. Sitten siirryimme hiekkalaatikolle, mutta laatikko oli lähes tyhjä. Viimeisenä ulkoleikkipaikkana oli leikkimökki, missä tytöt kokkailivat ruokaa. Iskä pörräili omenapuiden alla kuin iso mehiläinen, Pippuri taisi hieman pelätä leikkuria.

Vihdoin viimein menimme sisälle, tytöt kyselivät taas ruokaa. Eve tahtoi voileipää, mutta ei hänellä vielä ollutkaan nälkä. Pippuri halusi herkkua, kermaviiliä. Sitten yht'äkkiä tytöt huomasivat että äiti ollut tullut Angin ja Ellun kanssa kotiin, muut asiat unohtuivat. Mummo halusi lähteä kotiin päiväkahville, kello jo yli kolmen. Mutta ei ollut puhettakaan, Pippuri tarrasi kiinni ja hyppäsi syliin. Istuttiin sitten jonkin aikaa sylikkäin. Sitten Eve muistutti että mummo oli luvannut leikkiä piilosta. Pakko mikä pakko. Menin apukeittiöön ja luin siellä seitsemäänkymmeneen. Läksin etsimään neitejä tutkien huone huoneelta missä tytöt olivat piilossa. Löytyivät lopulta tuulikaapista istumasta kaikki neljä vieri vieressä. Eve kysyi: "Mistä sinä arvasit?"

Näin monien kommervenkkien jälkeen pääsin lähtemään kotiin. Sain palkaksi yhden lämpimän suukon poskelle, ja maksoin samalla mitalla takaisin.

Ihanaa kun on lapsenlapsia!
Sitä samaa teille toisillekin toivoo Aili-mummo