Google+ Followers

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Nyt kesä mennyt on...

Viileä hiekkaranta
syksynkirkas
lämpimänpureva henkäys
veden yllä laineet.

Äiti-Aurinko, älä putoa!
Lahjoita lämpösi minulle.
Syksyni olisi kuin
tämä päivä
viiltävän kaunis, levollinen.

Kokoelmasta Elämänpelto (1991).

Perjantai-iltana kävivät tämän kesän ensimmäiset ja viimeiset saunavieraat.
Oikeastaan se kesä meni jo ennen tuloaan. Oli välillä yksi päivä viikossa vähän lämpimämpi kuin muut, parikymmentä astetta.

Marjastusta on riittänyt. Jos vielä jaksaisi kävellä pari kertaa metsässä, olisi koossa metsävadelmia viisikymmentä litraa. Raakileita on vieläkin, mutta ilmat ovat viilentyneet jo 7-9 asteeseen, joten sormet alkavat olla siinä lämpötilassa kohmeessa.
****
Osallistuin joitakin vuosia sitten Maaseudun Sivistysliiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään kirjoituskilpailuun Ei auta sano nauta.
Siihen lähetti tekstejä lähes 3000 kirjoittajaa. Niistä teksteistä on tehty jo kaksi kirjaa: Meidän lehmät ja Ei auta sano nauta. Viimeksi mainitun ostin alemyynnistä kirjakaupasta, ensimmäisen tilasin. On sanottava, ettei minulle tullut menestystä. Ehkä aiheen käsittelyni oli liian laaja, se alkoi lapsuudesta ja päättyi 42 vuotta myöhemmin. Keskityin lähinnä lehmien sairauksiin, jota aihetta en usko kovin monen käsitelleen. Tarpeellinen tieto löytyi karjantarkkailukirjoista, joita meillä on noin 30 vuoden ajalta.

Viimeksi ilmestyneestä teoksesta löytyi myös Anna Dannenbergin kirjoitus Vasikkaa kyydissä, joka kuvaa tohmajärveläistä tapaa kuljettaa vasikkaa henkilöautossa.

Myös kirjailija Ville Kuronen kuljetti vasikkaa samalla tavalla pikkuautossa, joten se lienee ollut aika yleinen 1970-80 luvuilla, monellakaan ei ollut pakettiautoa tai muuta sopivaa kalustoa eläimen kuljettamiseen.

Anna D. on eläinlääkäri Hurmalaisen tytär, meille monille tuttu ihminen.

Myös emäntäaiheesta järjestettiin juuri äsken kirjoituskilpailu, mutta siihen en osallistunut. Ei ollut aikaa eikä voimia, piti pitää muun muassa sukukokous. Tiedän kuitenkin erään tuttava emännän osallistuneen, jännitän hänen puolestaan. Toivottavasti hänellä on onnea siinä kilpailussa.

Oikein kaunista sunnuntaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Luomakunnan kruunu

Hänessä soip torvet ja sempalot,
kokonainen sinhvoniaorkester
paskapillin törräys kun
tuomijopassuunan iän
appeena kevätuamuna.

Kyläkauppijas sylttyy keittää.

***

Tuo arkajalaka rotta tuossa,
luulookohas se
nielasevasa kiärmeen?
Oikeutesa silläkkii
Luojan luomana olemassaolloosa.
Kiärmeen rakastajana ei minkäällaisela ehola.

Ja rottii on mualimassa paljo
pienii ja surkeita
suurii ja röyhkeitä.
Aina kiärme viisauvvessa rotan selättää
kaikenkokosen.

***

Voi voi, hiän sannoo,
seun tää ikä, tää ikä.
Nii-ih, ikähä se.
Eipäs virka
mitä muuta se suattas olla
- ijankaikkista pullonpohjiin tutkistelluu.
Ei, sitä hiän ei varmasti kerro.
Miehuus männy ik'ajoks
tottuuven huastamisen lahja mukanaan.
Tok hiän sen ihe tietää
- seun tää ikä.

Kokoelmasta Ruistähkähumppa (2008).


Oikein hyvää illan jatkoa toivoo Aili-mummo





perjantai 22. elokuuta 2008

Hässäkkää on riittänyt

Kaikenlaista kiirettä ja hässäkkää on viime viikkoina ollut ihan liikaa, lisäksi nettiyhteys oli poikki maanantai-illasta tämän viikon perjantaiaamuun asti. Joten näistä syistä kirjoittaminen on jäänyt: en ole voinut olosuhteista johtuen. Lisäsin blogini blogilistalle, josta syystä pari kommenttia on tullut eri aiheisiin. Toista en julkaissut, sillä sen aihe oli ihan henkilökohtainen. Listan osoite on: http://www.blogilista.fi

Uusia nettituttavuuksia tulee koko ajan, ei vähiten sukuseuran takia. Valitettavaa että kukaan ei halua uudeksi sukuseuran puheenjohtajaksi/esimieheksi. Sukuasioista kiinnostuneita ihmisiä on pilvin pimein ja lisää tulee koko ajan.
****
Tänään kävimme asiareissulla Joensuussa, minulla oli mammografia. Saa nähdä, onko vastauksessa jotakin poikkeuksellista.

Kävimme myös Kenkätorilla ostamassa yhdet kävelykengät. Minulla on hyvin suurikokoinen jalka, numeroa 42, ja lisäksi neuropatia. Juhlakengistä olen saanut jo luopua, sillä en kärsi ahtaa jalkojani pieniin, suippokärkisiin ja korkeakorkoisiin jalkineisiin. Minulle riittää hyvin suuret, pehmustetut ja ongelmajaloille tehdyt kotimaiset kävelykengät. Niillä on hyvä tepsutella...

Myös vaatteiden ostamisessa on omat hankaluutensa. Pahinta on kun en löydä mieleisiäni puseroita. Nykyään niissä on mahdottoman suuret kaula-aukot, mikä ei käy minun makuuni, ja lisäksi kaulani on arka kylmälle. Sairastan vähän väliä kurkkutulehduksia, josta syystä kaulani on oltava hyvin suojattu.

Tällaista se on vanhan elämä, ei paljon naurata.
****
Kolme viikkoa on kulunut metsässä lastenhoidon ohella. Marjoja on kertynyt suorastaan kiitettävästi, pakastimet on täynnä. Kun päivällä kerää vadelmia yhteen menoon viisi tuntia, ja illalla siivoaa ja pakastaa ne, on loppu vapaa-aika helppo käyttää. Eikä jaksa enää yhtään mitään, paitsi lukea jonkin aikaa vuoteessa ennen unen tuloa.

Oikein hyvää loppukesää teille kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 14. elokuuta 2008

Siitä on jo 60 vuotta...

Olin pieni tytönrääpäle syksyllä 1948. Pyrin Tikkalan kansakouluun, olin 6½-vuotias, reipas ja rohkea naisenalku. Koulumatkaa minulle olisi tullut yli viisi kilometriä yhteen suuntaan. Opettaja Jenny Siitonen oli päätellyt, että en pärjäisi heidän koulussaan. Joten en päässyt Tikkalan kouluun oppilaaksi.

Samana syksynä aloitettiin kuitenkin Riihiahossa supistettu kansakoulu Alapihan tuvan nurkassa, ja siihen kouluun minut sitten hyväksyttiin.

Opettajana toimi hammaslääkäri S. Siitonen, Jenny Siitosen sukulainen.

Supistetussa kansakoulussa oli opetusta 1-2 luokille kaksi viikkoa syksyllä ja keväällä kuutena päivänä viikossa, muulloin koulua oli vain lauantaisin. Viitenä päivänä viikossa opettaja opetti luokkia 3-7. Vähällä työvoimalla siis pärjättiin. Kouluaterian tarjosi talon emäntä tai muu talon naisväki. Meillä oppilailla oli koulussa mukana omat eväät, leipäpalaset ja maitopullo kunnan antaman keittolautasen höysteenä.

Opin ainoana oppilaana lukemaan syksyn -48 aikana, toiset oppivat vasta kevätkaudella.

Kirjat olivat vanhoja, ja niistä olivat jo monet oppilaspolvet aikaisemmin opiskelleet. Oppikirjoista, opettajista ja koulutarvikkeista oli silloin sotien jälkeen huutava pula; saimme kuitenkin aapiset, vihkot, lyijykynät ja kumit kunnan puolesta.
****
Lapsenlapseni, Ellu, aloitti tänä syksynä peruskoulunsa Tikkalassa. Hänen kirjansa ovat uusia, ja ainakin laskukirjaan tehdään merkintöjä, ei siis lasketa vihkoon. Koulumatkaa on saman verran eli viisi kilometriä, kuin meidän pojillamme, ja se kuljetaan taksilla. Meidän aikanamme oli kuljettava omilla kyydeillä eli jalkaisin ja suksilla. Jos matka oli liian rasittava, piti hankkia asunto, jossa voi olla kouluviikon ajan.

Muutoinkin olosuhteet ovat kokonaan erilaiset kuin sukupolvia aikaisemmin. Onneksi lasten kannalta ovat erilaiset, ja muutenkin ihmisten elintaso on valtavan paljon parempi kuin silloin vuosikymmeniä sitten.

Tohmajärven kunnassa on vuosia riehunut väittely siitä, mitkä koulut pitäisi lopettaa. Tällä valtuustokaudella ei yhtäkään koulua lopeteta, mutta seuraavalla kaudella on varmaan pakko. Oppilaat kuulemma vähenevät kyliltä radikaalisti, ja oppilasennusteet ovat huonot. Onneksi näin ei ole omassa kylässämme Tikkalassa. Täällä asuu ja tänne muuttaa paljon nuoria, kasvavia perheitä, joihin syntyy lapsia.

Tikkalan koulun kotisivuja olen ihmetellyt. Niitä ei ole päivitetty moneen vuoteen. Uudessa koulussa on nyt kolme opettajaa niin kuin koulussa tulee ollakin, lapsiluku lienee yli 40. Esikoululaiset kuljetetaan Kemieen asti, siis 25 kilometrin päähän. Tulee siinä autossa istumista pienille ihmisille! Esiopetustiloja ei Tikkalaan rakennettu säästösyistä.

Aika näyttää mihin nämä koulukiemurat päättyvät. Toivottavasti olen vielä vähän aikaa niitä ihmettelemässä, ja seuraamassa seuraavan sukupolven edistymistä. Lapsissa meillä on aina toivoa!

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Oliko tämä oikea vai huijauskirje?

Sain muutama päivä sitten kirjeen Saksasta, osoite on: F.Delbanco GmbH & Co. KG, International Books & Journals, Bessemerstr. 3/ P.O Box 1447, D-21339, Lüneburg, Germany.
Englanninkielisessä kirjeessään he pyytävät minua lähettämään runokirjani Ruistähkähumppa heille, ja laskuttamaan heitä tililleni. Kirje on kokonaan konetulostettu, ei allekirjoituksia.

Tiedän että kaikkien kustantajien tiedot löytyvät netistä, josta myös osoitteeni on saatu.

Koskaan aikaisemmin minulta ei ole pyydetty lähettämään minnekään ulkomaille kirjojani. En myöskään usko, että asialla ovat oikeat kirjakauppiaat, vaan huijarit, jotka yrittävät kalastella ihmisten tilinumeroita. Sähköpostin kauttahan saa usein huijausviestejä, joissa ilmoitetaan milloin mistäkin arpajais- tai muusta voitosta; tarvitsee vain lähettää heille vastauspostia. En ole vastannut mihinkään englanninkielisiin viesteihin enkä kirjeisiin. Huijauskirjeitä olen saanut joskus ennenkin, silloin oli muistaakseni hollantilainen osoite.
****
Etsin netistä tämän F. Delbanko yhtiön sivuja, ja löysin niitä varsin vakuuttavan määrän. Ehkäpä kyseessä on todella ihan oikea, rehellinen firma. Voisihan heille lähettää yhden kirjan ja katsoa miten käy...
****
Vadelma-aika on alkanut metsissä. Ajattelin käydä marjastamassa tänään vattuja, sain homman viikko sitten alkuun. Metsässä olen ollut 3 - 3,5 tuntiin, entisaikoina jaksoin olla jopa 5 tunnin ajan, mutta tähän mennessä sen vatukon, jossa käyn, ehtii kerätä kyllä kolmessakin tunnissa.

Viime kesänä vadelmia ei meidän läheisyydessä ollut, taimikot olivat kasvaneet liian suuriksi. Vadelma vaatii paljon valoa. Kun valo taimikon kasvaessa vähenee, kasvavat vadelman varret edelleen, mutta marjoja ei enää tule.

Isäntä on taas Venäjällä bensanhakureissulla, samalla hän tuo sieltä myös mustikoita, joita en pysty keräämään. Oikein erinomaisia lakkojakin on ollut saatavilla, olen pakastanut ne pieniin rasioihin. Mauri toi viimeksi myös tosimakeita mansikoita yhden laatikon, jonka söimme suurimmaksi osaksi. Mansikkaa olemme ostaneet seitsemän laatikkoa. On lapsilla talvella millä herkutella; lakat eivät kuitenkaan heille kelpaa.

Oikein kaunista sunnuntaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Rosvoverotusta

Eilen sai mieheni kiinteistöverolipun. Hänellä on nimissään entinen viljelystilamme, ja sillä sijaitsevat rakennukset. Ailinkallio on yhteinen kotimme, se jossa asumme. Päätilalla asuu poikamme perheineen, ja rakennukset ovat hänen perheensä käytössä, korvauksetta.

Asia, joka nosti tukkamme pystyyn, oli se, että entinen, aikanaan maatalouskäytössä ollut navettamme, oli muuttunut arvorakennukseksi, ja siitä oli määrätty sama kiinteistövero kuin esimerkiksi kesähuvilalle. Rakennuksen poistamaton arvo oli verotuksessa noin 4000 euroa, mutta jostakin syystä nyt verottaja oli päättänyt korottaa sen arvon 51 000 euroon eli lähes 13 kertaiseksi. Ja huomattakoon ettei meillä ole ollut yli 10 vuoteen minkäänlaista maataloustuotantoa, ainoastaan metsätaloutta. Olemme eläkeläisiä, joiden kuukausieläke on 700 euroa verottomana henkilöä kohden. Miehen kiinteistöverot tekevät yhteensä 628, 98 euroa, ja siihen lisäksi minun kiinteistöveroni 91,04 euroa. Myös maapohjien ja rakennuspaikkojen arvoa on nostettu, samoin niistä määrättyä veroa 0,65 veroprosenttiin.

Tällainen verotus on huutava vääryys, en paremmin sano. Varmaankin myös muille aikoja sitten lopettaneille tiloille on kannettu kiinteistöverolippu, jossa 100 vuotta sitten rakennetun kivinavetan arvo on noussut tähtitieteelliseksi. Kyllä meidän nyt kelpaa, eläkettä saamme tuskin sen vertaa että pysymme hengissä, mutta kunta muistaa meitä näillä suurenmoisilla verolipuilla. Tuloja näistä kiinteistöistä ei ole ollut, ainoastaan menoja, emmekä voi niitä mistään tuloista myöskään vähentää.

Kun näytin verolippua miniälle, hän sanoi että tämä on vääryys ja siitä on valitettava.

Näyttää siltä että Tohmajärven kunta on vararikon partaalla, muuten en voi tätä ymmärtää. Kuntafuusiot on saatava käyntiin, ja joutavaa väkeä on vähennettävä kunnan "töistä".

Iloista kiinteistöveromieltä kaikille toivoo Aili-mummo