Google+ Followers

perjantai 28. marraskuuta 2008

Kirsi Härkönen, Rauha Kejonen ja muut

Intian pyhä
katsot minuun
lempeä Intian pyhä
luterilainen ylituontoyksikkö

kielenkäyttösi karkeaa:
samassa parressa ollaan
sinun riimusi kultaa
velkaa ja velvollisuutta
mutta eipä tätä häntää
jolla loiskauttaa kuset
lypsäjän silmille!

tuumaan joo,
kun olis edes pihatto
puret märepalloa
rupsautat silmää
mikähän olisi minusta
vientikustannusmaksu
Intiaan?
****
Saanko luvan
kyllähän lehmät kysyvät
tanssitaitoasi
opettavat jos et osaa
potku eteen
potku taakse
sitten kiertäen sivulle
hännän huiskaus
tahdissa vasen, oikea
lypsäjän silmiin
ruhon ravistus
ja taas potku eteen
potku taakse
jalan vaihto
lypsimet seinään
kyllä se siitä kun oppii
rumbaa turvasaappaissa
tykytinten tahtiin

Kirsi Härkönen teoksessa Runo kasvaa maasta. Toim. Liisa Salo. Jyväskylä 1992
Lahden Runomaraton järjesti 1991 kirjoituskilpalun nimellä Runo kasvaa maasta, johon myös minä osallistuin. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 995 nimimerkkiä, joilla oli yhteensä 5000 arkkia runoja. Parhaista kirjoituksista julkaistiin samanniminen, lähes 300 sivuinen antogia, kustantajana Gummerus.
Pääsin mukaan kahdella runolla, Akan elämää ja Joutavat kaupunkeihin ja kirkonkyliin.
Nurmekselainen emäntä Kirsi Härkönen osallistui antologiaan hauskoilla, maatalousaiheisilla runoillaan. Koko potin voitti toinen nurmekselainen kirjailija,
Rauha Kejonen 10 proosarunon sikermällään. Kaikki edellä mainitut kirjoittajat ovat Ukrilaisia.
Antologiasta löytyy runoja moniin eri tilanteisiin, myös esitettäviksi. Valitettavasti Tohmajärven kirjasto ei hankkinut tätä teosta kokoelmiinsa.

Jouni Kytöahon sanoin:
Olen mies joka kulkee omia polkujaan.
Kun alan mummoutua ostan huopatossut
ja muutan maalle.
Kesytän kulkukoiran Sertillä
ja jos poliisi kulkee ikkunani alta
tarjoan hänelle teetä.

Eipä taida olla sitä "vaaraa", että poliisi kulkisi ikkunan alta...
Oikein hyvää perjantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo



keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Juttuja Perivaarasta

Tädiltäni Miina Juvoselta (1880-1967) kuulin sanonnan: "Hyvältäkkii pittää silimä puhkasta, pahalta kaks". Lause tarkoitti sitä, että paikkakunnan taloissa oli tapana petkuttaa liian saitaa talon isäntää raha-asioissa. Ennen ei annettu rahaa talon muulle väelle, etenkään naisille. Niinpä talon naisväki ja aikuiset pojat tekivät vilppiä: joko varastivat tai myivät jopa omia tavaroita talon isännälle. Joissakin taloissa oli tapana - jopa tulitikutkin - pitää lukkojen takana.

Eeva Stiina ja Heikki Hakkaraisella oli mökki Aholammin takana Liipin salolle mentäessä. Heikki oli toiminut muun muassa Juvolan työmiehenä. Kun Heikki kuoli 13.9.1948, pani hänen tyttärensä Hilda Kitunen lehteen kuolinilmoituksen, joka alkoi sanoilla: "Ilolla ilmoitamme..."

Nupposen Janne (1888-1967) rupesi 1900-luvun alkupuoella hankkimaan itselleen emäntää. Tolvasen kaupassa Tikkalan pysäkillä oli näpsäkkä kauppakoulun käynyt myyjätär, Iida Paajanen, Parikkalasta. Janne ei osannut silloin lukea eikä kirjoittaa, sillä hän ei ollut käynyt kansakoulua. Jannella oli kauppakoulun käynyt veli, Mikko Nupponen, joka kirjoitteli kirjeitä Jannen puolesta. Lokakuussa 1910 vihittiin Iida ja Janne kristilliseen avioliittoon. Myöhemmin Iida, ollessaan jo Jannen vaimo, opetti miehensä lukemaan ja kirjoittamaan. Aina pakkasiltoina käydessään asioilla pihan perällä tähtien tuikkiessa taivaalla, Janne lausahti tyttärenpojalleen Maurille: "Nyt on tuas Tolovasen nappikauppa auki".

Viljo Immonen oli jonkin sortin taivaanrannan maalari. Hän asui perheineen Tikkalassa kuutostien varressa pienessä talossaan, jossa aikaisemmin asuivat Ilona ja Toivo Myller, talon rakentajat. Aikaisemmin Immoset asuivat vuokralaisina 1950-luvun alkupuolella Perivaarassa Tahvo Kurosen talossa. Villellä oli mieleenjäävä käheä ääni ja hihittävä nauru.

Perivaaran Juvolaan rakennettiin kesällä 1962 uutta asuinrakennusta. Ville oli tekemässä sisämaalauksia maalaten silloin uuden talon ikkunanpieliä. Työmiehellä oli niin paljon selittämistä, että maali valui pitkin käsivarsia. Kaikki ikkunanpielet olivat täynnä valumia. Ville oli ollut kieltolain aikana 1930-luvulla pontikan salakuljettajana, ja näistä sankariajoista riitti tarinoita. Poliisit olivat ampuneet Viljoa jalkaan pakomatkan aikana, josta syystä hän ontui. Hänellä oli muistini mukaan puujalka.

Syksyllä ennen Mikkelin päivää 1944, sodan päättyessä, kävi Juvosen Oskari (1883-1969) pienen tyttärensä Ailin kanssa teurastamassa Nuppolassa lampaan, koska Janne-isäntä ei sitä tehnyt. Miehet lähtivät lampaan teurastukseen tytön jäädessä Iida-emännän seuraksi tuvalle. Silloin 2,5v. pikkutyttö laukaisi: "Panehan Iita kattila tulele ja lammaskual kiehummaan". Kaali tietysti keitettiin, sitä en kuitenkaan muista, syötiinkö sitä sinä päivänä. Olin pienenä hyvin ehtiväistä lajia. Ehkä siitä syystä talon emäntä pani minut "tiskaamaan" astioita. Iida laittoi tulevan emännän seisomaan jakkaralle tiskipöydän ääreen, ja tiskaaminen alkoi. Muistini mukaan astioita ei särkynyt.

Teoksesta Aili Nupponen: Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004.

Oikein hyvää keskiviikkopäivää kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 25. marraskuuta 2008

Potsipäivien isä (1868-1918)

Tällä viikolla juhlitaan Tohmajärvellä, kotikunnassani, kirjailija Maiju Lassilaa. Alkuaan hänen nimensä oli Algot Tietäväinen, myöhemmin Untola. Hän käytti myös salanimiä J.I.Vatanen ja Irmari Rantamala.

Kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta, ja kuolemasta 90 vuotta. Algot Tietäväinen syntyi kansan keskuudessa, hän oli maalaispoika. Jo nuorena poikana hän oli renkinä sukulaistalossa. Oppikouluun hän ei päässyt, köyhä kun oli. Sitten aikuisena hän hakeutui Sortavalan seminaariin ja valmistui kansakoulun opettajaksi. Opettajana hän toimikin alkuaikoina, mutta sitten myöhemmin hän siirtyi sanomalehtimieheksi. Lassilan elämänvaiheet olivat hyvin vaihtelevat, hän toimi jopa liikemiehenä Venäjällä.

Maiju Lassilan nimellä on julkaistu kansanhumoristiset teokset: Tulitikkuja lainaamassa (1910), Manasse Jäppinen (1912), Kilpakosijat (1913), Liikaviisas (1915), Kuolleista herännyt (1916), Pirttipohjalaisia (1911), ja näytelmät Nuori mylläri(1912), Purasen häät (1897), Kun lesket lempivät (1911), Luonnon lapsia (1912), Kun ruusut kukkivat (1912), Mimmi Paavalinna (1916), Ikiliikkuja (1962, postuumisti).

Romaaneista on myöhemmin tehty näytelmiä, joilla on ollut hyvä kansansuosio. Tulitikkuja lainaamassa näytelmää on esitetty vuosikymmeniä Tohmajärvellä, mutta ainakin 10 viimeisen vuoden aikana sitä ei meillä ole esitetty. Itse olen ollut mukana Manasse Jäppisessä (1986-87) ja Pirttipohjalaisissa (2000). Täytyy sanoa, että viimeksi mainittu ei ollut menestys. Teos on kirjoitettu romaaniksi, sen tekeminen näytelmäksi on ollut fiasko. Näytelmässä on ehdottomasti liian paljon ihmisiä, ja juoni kehittyy liian hitaasti; sen "hauskuus" perustuu riitelyyn ja eripuraan.

Maiju Lassilan teokset ovat jääneet elämään syvän ja ymmärtävän huumorinsa ansiosta. Se mitä Tietäväinen-Untola kirjoitti nimillä J.I.Vatanen ja Irmari Rantamala, ei ole kestänyt aikojen saatossa.

Lassilalla on ollut valtaisa luomisvimma, joita me sata vuotta myöhemmin syntyneet ihmiset voimme ihailla ja kadehtia.

Tuon otsikon nimi, Potsipäivät, ovat tulleet Tulitikkuja- teoksessa olleesta sianporsaasta, jota kansa sanoi "potsiksi". Näitä Tohmajärveläisten pitäjäjuhlia alettiin viettää Maiju Lassilan muistoksi, ja tekemään hänen syntymäpitäjäänsä Tohmajärveä tunnetuksi siinä siivellä.

Toivotan kaikille hauskoja Maiju Lassila-juhlia 2008!

Oikein hyvää tiistaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 20. marraskuuta 2008

Tupakkalakko

Isäni, maanviljelijä Oskari Juvonen Tikkalasta, oli jo vanha mies (58v ja risat) kun synnyin. Hän oli myös kova tupakkamies, poltteli itse tekemiään "sätkiä" kotona kasvatetusta kessusta, myös Sikarinlehdistä ja Jymystä. Paperi oli tietysti sanomalehdestä saatua.

Olin kolmevuotias, kun minuun iski tupakanhimo. Tiedämme kaikki, että pikkulapset ovat kovia matkimaan isoja ihmisiä. Oikeastaan pikkulasten oppiminen perustuu aikuisten matkimiseen.

Polttelin joitakin isän tekemiä sätkiä. Mutta sitten isä saikin päähänsä pistää pieneen suuhuni ison ja mahtavan sikarin. Minä poltin sikaria, mutta en muista poltinko sen kokonaan vai jäikö homma kesken. Minua oksetti ja huimasi ja sain oikein hirvittävän päänsäryn sikarinpolton seurauksena. Se oli viimeinen tuntumani tupakointiin enkä ole tätä tupakkalakkoani koskaan katunut.

Jäljellä on vain jonkinlainen allergia tupakansavua kohtaan, punaiset silmät ja kova päänsärky.

Meidän huushollissamme ei ole kukaan tupakoinut vuosikymmeniin. Menneinä aikoina vieraat saattoivat sauhutella toisten kodeissa piittaamatta talonväestä. Ja joskus 1970-80 luvuilla miesväki poltteli surutta kokouksissa, ilma oli sakeana savusta. Siinä oli vaikeaa istua ja olla mukana. Mutta kertaakaan en lähtenyt kesken pois.

Sanotaan että tupakasta on vaikea irtautua. Uskon sen. Onneksi minun kohdaltani asia loppui jo ennen kuin pääsi edes alkuun. Nykyään on lisäksi apuneuvoja tupakasta irtautumiseen, nikotiinipurkkaa ja -laastaria. Meille monille terveytensä menettäneille tupakanpolton lopettaminen on niitä tärkeimpiä ja ratkaisevimpia päätöksiä elämämme tiellä.

Savutonta ja hyvää loppuelämää kaikille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Haista kukkanen Sonera!

Sain muutapäivä sitten sinulta kirjeen. Siinä luki muunmuassa:

"Hyvä asiakkaamme, Sonera siirtää alueellasi laajakaistapalveluja vuoden 2010 alusta kiinteää puhelinverkkoa edullisempaan langattomaan verkkoon, jonka tilaajaksi sinun on mahdollista siirtyä jo nyt. Asut alueella, jolla kiinteän puhelinverkon huolto- ja ylläpitokustannukset ovat koko ajan kasvaneet, eikä toiminta asiakaskunnan vähentyessä ole nykymuodoissaan kannattavaa. Muutamme hinnat paremmin kustannuksia vastaaviksi. Haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme myös tulevaisuudessa..."

"Kiinteän puhelinverkon laajakaistaliittymäsi kuukausihinta on 1.1.2009 lähtien 69,90 euroa. Määräaikaisen sopimuksen tehneillä asiakkailla hinta muuttuu vasta määräaikaisuuden päättyessä".
---
Sitten Sonera tarjoaa nähtävästi 450 verkkoa. Onpas juhlallista ellei suorastaan upeaa.
Että ihan tätä leikkipeliä. Nyt minulla on ollut käytössä hieman yli 2 megaa, vaikka hinta 51 e/kk edellyttäisi 8 megaa. Sen käyttö maksaa siis ensi vuonna 70 euroa/kk.
Mene suohon Sonera! Onko taas tarkoitus ostaa jostakin ulkomailta tyhjää ilmatilaa kymmenillä miljardeilla niin kuin joitakin vuosia sitten? Sellaisiahan ne sinun sijoituksesi ovat. Muille luvataan jo 100 megan valokuitua, mutta meitä maaseudun asukkaita kyykytetään; luvassa on melkein tyhjää. Pitäneekö surffailu lopettaa kokonaan, ja muukin netin käyttö. Siitähän kerkesikin melkein jo tulla tapa...

Jos ja kun siirryn kaikenmaailman mokkuloihin tai vastaaviin, ei firman nimi ole varmasti Sonera, vaan joku muu. Saatavilla on toivottavasti parempia ja halvempia palveluja kuin Soneralla.

Lankapuhelin loppui, kun se kallistui mielettömästi, samoin vaihdoimme kännykkäliittymää, ensin Elisaan ja nyt DNA:han. Se on toiminut kohtuullisella maksulla ja paremmin kuin Elisa tai Sonera, eli kuuluvuus on parempi.

Kyllä meitä maalaisia sorretaan - ja rahastetaan surutta. On Soneralla varaa ostaa vaikka tyhjää ilmatilaa jostakin maasta taas tulevaa niin sanottua tarvetta varten.

Ahneella on paskanen loppu, vai mitä Sonera?


Oikein miellyttävää sunnuntai-iltaa kaikille toivoo äkäinen Aili-mummo

torstai 13. marraskuuta 2008

Kiärmeenlummooja

Niän itkevän petkelleen nousevan
pystyyn, heiluttavan piätään
kun pyyttonin.
Mie oun kiärmeenlummooja.
Tippa silimässä myö hypnotisoijjaan
toinen toistammu.
Toivon ja pelon vallassa kuulostelen
voisko hiän löytee
miun toivomuslähteen silimän
mikä on
ahas portti taivaaseen.

****

Ei, ei kiitos miule
härkätaistelijoita
viitanliehuttajjii
palopuhujii
eikä myöskään
sovinistisikoja
tahi pullistelijamiehii!

Mie tarvihen yksinommaan
lämpimän sylissäpitäjän,
ystävän, veljen, puolustajan
ja mualiman parraan rakastajan.

Mikä lienöönnii hänen nykyosotteesa?
Tuntuu myötääsä muuttavan majjoosa
paikasta toiseen.
Koskaa, millonkaa en
häntä sua hännästä kiini.
Aina hiän vettää minnuu
katalasti huulesta.

Teoksesta Ruistähkähumppa. Joensuu 2008

Oikein hyvvee torstai-illan jatkoo kaikile toivoo Aili-mummo



tiistai 11. marraskuuta 2008

Pontikkajuttuja Tikkalasta

Eeva Latvala kertoo isästään Teuvo Hietalasta: Isäni toimi Tikkalassa maanviljelyksen ja mylly- ja sahatoiminna ohessa kyläpoliisina. Sotien jälkeen ja niiden aikana oli monia hämäräperäisiä juttuja, joihin isä joutui sekaantumaan viranomaisena. Isä ei aina lähtenyt virka-asioihin ennen kuin oli saanut ylemmältä taholta eli nimismies Ruuthilta komennuksen.

Kerran tuli komentokäsky mennä Atte Erosen taloon Riihiahossa. Aten näet tiedettiin keittävän pontikkaa. Isä kurkisti sisään saunan ovesta ja sanoi: "Tyhjiihän nuo näkkyy olevan". Lasipurkit olivat niin täynnä, piripinnassa, että niitä olisi voinut luulla vaikka tyhjiksi.

Eräillä oli vain yksi lehmä, ja isä joutui tekemään ulosmittauksia. Hänestä tämä tehtävä tuntui vaikealta, hän kirjoitti siitä kerran jopa lehteen: "Siäl huttuu, siäl mahhoo". Hyvin tiukassa paikassa isä maksoi jopa omasta kukkarostaankin näitä, koska tuntui aivan mahdottomalta ulosmitata köyhiltä näiden ainoaa lehmää.

Kerran nimismies Ruuth käski isän luokseen, jotta hän voisi tunnistaa pontikankeitosta epäiltyjä henkilöitä kyläläisiä. Isä pyysi nähdäkseen pontikkapullon, maistoi sitä, ja sanoi: "Ei oo Tikkalan miesten keitoksia, tämä on kiteeläistä".

Kerran taas isä yritti saada putkaan humalassa ollutta seppää, mutta se ei onnistunut, koska isä oli pieni mies ja talutettava oli suuri. Isä sanoi: "Ei onnistu kun livettää". Tästä lähti puheenparsi: "Livetti kun Tikkalan poliisia".

Kerrotaan jopa kyläpoliisin varoituksista: "Pankeepa vehkeet piiloon, myö tullaan ehtimmään niitä".

Eräs säkäniemeläinen kertoi: "Kun muutimme asumaan Säkäniemelle, piti talon emäntä meille tulokestit, ja me nautimme talon tarjoiluista. Talon rappusille ilmestyi reppuselkämies, joka meni tapaamaan talon isäntää kamarin puolelle. Talonemäntä tunsi miehen viinakauppiaaksi. Meidän lapset kertoivat omalle isälleen viinakauppiasta, mutta isä ei ostanut. Illalla tuli naapuri kylään, ja sanoi ettei viinakauppiasta tarvinnut pelätä. Sehän on siisti, tuohtaalainen mies Kiteeltä, joka keittää ja tuo viinoja sitä mukaa kuin viinaa tarvitaan".

Teoksesta Aili Nupponen, Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004

Oikein hyvää päivän jatkoa toivoo Aili-mummo

maanantai 10. marraskuuta 2008

Jukka Kemppinen

Miehen mieli on kuin miehen metsä.
Tähän kirjan takaseinään naulasin nahat,
metsästysmuistoja runomailta,
missä laulut soivat
ja kalat rupeavat pyydyksiin.
Missä metsä kohoa synkkänä kuin mieli
ja pyyntimies laskee linnustajan ansaan
tai veden valoisa kuvajainen vapisee metsän
rungoilla.

Tämä on neljäs kirja joita rummutan

menneet kuvat tuleviin ääniin
tulen loimussa kuolleet eivät saa unta.

Jukka Kemppisen runokokoelmasta Mahdollinen metsä. Porvoo 1987

Olen vähän aikaa seurannut Jukka Kemppisen blogia päivittäin. Hänen sivuillaan on ruhtinaallisen paljon lukijoita, eikä ihme. Kemppisellä on paljon meriittejä: professori, tuomari, filosofian tohtori, kirjailija ja kääntäjä useista eri kielistä. Tietoa löytyy monilta eri alueilta, ja professori jaksaa kirjoittaa joka päivä. Sellaiseen pystyy vain harva. Kemppinen kirjoittaa myös Ylen sivuilla. Jos haluatte kokeilla, sivut löytyvät osoitteesta: http://kemppinen.blogspot.com/

Mielenkiintoni Kemppiseen herättivät hänen runonsa, joita olen lukenut ja lainannut kirjastosta. Varsinkin tämä mainitsemani kokoelma, Kemppisen neljäs. Mutta kummallista, vaikka tämä ja toinenkin Kemppisen runokokoelma ilmestyivät jo 1980-luvulla, monikaan ei ollut niitä lukenut.

Yö laskeutuu päälle kuin pimeä...
Yö putoaa päähän kuin pata...
tipahtaa silmille kuin ruukku,
jonka äiti, aamu, rikkoo vasaralla.
Yö on hauras kuin porsliinimalja;
päivä se syö - yö antaa
omenia.
Yö on kuin huuliharppu.
Sen
tuuli vetää henkeä ja puhaltaa
merkillisen soinnun.
Maailmassa on reikiä...
Yössä on tilava komero, lämmin.
Valo loistaa pimeydessä:
yön musta valo!

Jukka Kemppisen kokoelmasta Linnusta länteen. Porvoo 1985.

Sanoiko joku, että helppoa tekstiä? Minusta monet Kemppisen runot ovat suorastaan nonsenssiä.

Nykyäänhän luetaan taas paljon runoutta. Mirkka Rekolaa lukee tuskin monikaan, vaikka häntä väitetään hyvin erinomaiseksi kirjoittajaksi. Mitäs siitä, jos runoilija ajaa yli lukijan käsityskyvyn, tavallaan ali-/yliarvioi lukijaa. Katsotaanpa miten hyvin tämä uppoaa lukijan tajuntaan? Tohmajärven kirjaston ahkerana runokirjojen lukijana voisin sanoa, että tavallinen ihminen ei jaksa tai viitsi kiusata itseään runoilla, jotka eivät anna hänelle mitään. Vaikka ne olisivat kuinka viisaan ihmisen kirjoittamia.

Tämän hetkinen runous antaa lukijoille jotain ajattelemisen ja mielenkiinnon kohteita. Onneksi. Heli Laaksonen murrerunoilijana on ollut uuden tyylisuunnan tiennäyttäjä, mutta hänestä kirjoitan toisella kertaa.

Oikein hyvää maanantaita kaikille toivoo Aili-mummo



perjantai 7. marraskuuta 2008

Kuuluisa Kassan baari

Sanomalehti Itä-Savon reportteri Auli Terävä vieraili eilen kuuluisaksi tulleella Kassan baarilla Tikkalassa. Ihmeekseni minutkin kutsuttiin tilaisuuteen mukaan; nähtävästi siksi, että olen kirjoitellut jonkin aikaa tätä blogia. Muutoinhan en ole mitenkään ansioitunut tämän baarin suhteen, kävin siellä ensi kertaa nyt sen uuden tulemisen jälkeen.

Nykyään täytyy olla mediassa hyvin mukana. Mia Rouvinen, osuuskunta Tikkalan Kassan hallituksen puheenjohtaja, on sitä. Sanomalehti Karjalainen on hänen leipäpuunsa, ja tiedottaminen on hänen työtään. Se näkyy ja kuuluu Kassan baarin tunnettavuudessa. Myös se, että osakkaina on hyvin nimekkäitä ja kuuluisia ihmisiä, on varmasti antanut suurta julkisuutta kyläbaarille.

Maaseudun Tulevaisuuden syyskuun kuukausiliitteessä Kantrissa oli peräti kolmen sivun juttu nimeltä Kassan baari kokoaa kylän. Teksti oli Sari Penttisen ja kuvat Jaakko Kilpiäisen. Muistaakseni Maaseudun Tulevaisuus on Suomen toiseksi suurin valtakunnallinen päivälehti, ja lukijoita sillä on paljon. Syksyn kuluessa myös Helsingin Sanomat on raportoinut tästä baarista, jossa nähdään ja kuullaan nimekkäitä ja vähemmän nimekkäitä yhtyeitä ja henkilöitä. Baari/ravintola on perustettu sitä varten, että kyläläiset - ja tietysti ohikulkijatkin - voivat viettää vapaa-aikaansa siellä. Osakkaita kuulemani mukaan 47 henkilöä eri puolilta Suomea, Nigtwishin Tuomas Holopainen ehkä yksi tunnetuimmista; samoin oman kylän Janne Hongisto, Kotiteollisuus-yhtyeen ja osuuskunta Tikkalan Kassan hallituksen jäsen.

Ainakin näin aluksi pikkujoulutilauksia on tullut ihan mukavasti. Monet haluavat nähdä tämän "legendaarisen Kassan baarin". Olihan sitä legendaa jo vuodesta 1973 saakka, kun Yrjö Mikkosen liikekiinteistö valmistui, ja Lahjan baari aloitti toimintansa. Myöhemmin paikka tunnettiin Tikkalan baarina, ja sitä hoitivat Lahjan jälkeen Olli ja Päivi Orho, sekä heidän jälkeensä Seppo Jääskeläinen perheineen vuoteen 2000 asti.

Ralliraita elokuvaa baarilla filmasi ohjaaja Markku Pölönen viime kesän ja syksyn kuluessa, joten baarin tunnelmia voi haistella ja etsiä tuttuja avustajia elokuvasta.

Käsityökerho Kälättävät ämmät kokoontuu baarilla lauantaisin, joten tervemenoa kerhon kokouksiin mukaan. Kuka tietää, ehkäpä joskus lähden sinne itsekin. Nettisivut löytää osoitteesta: www.kassanbaari.com

Valoisaa tulevaisuutta Kassan baarille toivottaa Aili-mummo


keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Paljon onnea Obamalle!

Tänään on oikein hieno päivä: USA:ssa valittiin uusi presidentti, Barack Obama. Toivokaamme hänelle paljon onnea ja menestystä nyt ja tulevaisuudessa...

Pian on Georg W. Bushin hallituskausi takanapäin, onneksi. Se on ollut kuin pahaa painajaisunta. Pahemmin tuskin kukaan toinen olisi voinut mokata hänen vastuunalaisessa tehtävässään. Mutta äänestäjäthän hänetkin valitsivat, joten syyllisiä ovat siis loppujen lopuksi äänestäjät.

Äänestäjillä on suuri valta, sillä he päättävät kuka valtaa käyttää. Äänestäminen vaatii ajattelukykyä ja viisautta valita monista erilaisista ehdokkaista parhaat päältä.
****
Elämässä meillä jokaisella on monia valintatilanteita. Koko elämämme on valintojemme summa, joko hyvien tai huonojen. Voimme jossitella jälkeenpäin asioita ja elämämme kohtaloita, miten olisi käynyt jos olisin tehnyt toisin: valinnut toisen puolison, käynyt niitä ja näitä kouluja, saanut lapsia toisen ihmisen kanssa tai en olisi saanut ollenkaan lapsia.
Luonteemme mukaisesti teemme itse omat valintamme tai sitten annamme jonkun toisen päättää puolestamme. Yleensä toisten syyttely on täysin turhaa, syyllinen löytyy melkein aina kun katsoo peiliin, siellä se möllöttää.

Voimme katsella asioita myös positiiviselta kannalta: onneksi valitsin niin, nyt minulla on asiat näin ja näin, muutoin ne olisivat toisella tavalla. Jokainen meistä on oman onnensa seppä, sanotaan. Päteekö tämä kehitysmaihin, sitä en osaa sanoa, mutta useimmissa tapauksissa väitteessä on vinha perä.

Näin elämän ehtoopuolella näkee asiat jo lähes selvästi, on perspektiiviä katsella mennyttä ja toivottavasti myös tulevaa pitkällä polttovälillä. "Elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään". Sen oppii jokainen, jos elää riittävän vanhaksi.

Oikein hyvää iltapäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinmiesten päivä

Alkuaan, jo vuodesta 835, kristillisessä kirkossa vietettiin marttyyrien muistopäivää. Meillä luterilaisessa kirkossa tämä päivä on omistettu myös edesmenneille pyhille, sukulaisille ja läheisille, joita tänään saamme kiitollisuudella muistella.

Kansanperinteessä pyhäin(miesten)päivä merkitsi sitä, että haluttiin kestitä ja palkita henkiä: he saivat olla juhlavieraina entisen sukutalonsa saunassa ja juhlapöydässä. Pyhäinpäivän aattona ei saanut meluta eikä tehdä meluisia töitä, sillä aattoyönä pyhät olivat joukolla liikkeellä. Sauna valmistettiin huolella pyhille, savusaunan tuli olla hyvin siintynyt, heille haudottiin vastat ja valmistettiin pesuvedet. Sitten odotettiin tuvassa hiljaa kun pyhät kylpivät, emäntä kattoi pyhille juhlapöydän. Tämän jälkeen siirtyi talonväki itse saunaan, ja pyhät saivat ruokailla rauhassa ennen talonväkeä.

Kustaa Vilkuna kertoo, että parhaiten tämä tapa oli säilynyt pohjoiskarjalais-savolaisella alueella. Myöhemmin näitä pyhiä oli alettu kutsua keyrittäriksi, joka nimi taas viittaa kekriin. Kekrihän oli entisaikaan merkittävimpiä vuotuisjuhlia, päättyihän satovuosi silloin, ja ruokaa oli laareissa yllinkyllin.
Teoksesta Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. Keuruu 1998

****

Perinteet muuttuvat ajan mukana. Tulee myös uusia perinteitä, kuten nykyään kynttilöiden vieminen haudoille pyhäinpäivänä. Amerikasta on tullut myös riehakas karnevaali- ja kummitusperinne. Nämä perinteet ovat nähtävästi eri pohjalta lähteneitä. Mielestäni meidän oma perinteemme on kauniimpi ja kunnioittaa edesmenneitä sukupolvia, eikä pilkkaa ketään.
Kuolema on jokaisen kerran kohdattava omalla kohdallaan, läheisen kuolema on monelle myös kova ja ahdistava kokemus. Kuolema vapauttaa kovista kärsimyksistä ihmisen tuonpuoleiseen, missä kaikilla on hyvä olla.

Oikein rauhaisaa pyhäinpäivän iltaa toivottaa Aili-mummo