Google+ Followers

tiistai 30. joulukuuta 2008

"Ja maapallo pelastuu..."

Ihan viime aikoina on maailmanmenoa katsellessa tullut sellainen tunne ja ajatus, että ihmiskunta ei ole mitään oppinut kokemistaan kohtaloista ja tapahtumista. Ihminen on yhtä tyhmä kuin ennenkin, ja sellaisena se myös pysyy, älyltään ja tunteeltaan yksinkertaisena. Ihmisillä on loputon ahneus ja vallanhalu, joka ei periksi anna, vaikka koko maailma loppuisi. Ja loppuuhan se jonakin päivänä...

Pommitukset jatkuvat Lähi-Idässä. Pyhä valtio, Israel, on päättänyt murskata naapurinsa. Miten kauan USA:n tuki riittää tällaiselle hyökkääjävaltakunnalle, joka vahtii amerikkalaisten aseiden voimalla usalaisten ja muun rikkaan maailman etuja? Olisi totisesti Martti Ahtisaarelle ja presidentti Obamalle töitä ihan urakkapalkalla. Mistä löytyvät ne ihmiset, jotka saavat Lähi-Itään pysyvän rauhan, kysyn vaan? Mikä on YK:n rooli rauhantyössä, vai onko sillä enää mitään roolia?

Puhutaan maapallon pelastamisesta luonnonmullistuksilta. Mutta kuka pelastaa maapallon ihmiseltä? Ihminen tuhoaa ja tappaa, myös omaa rotuaan ja ennen muuta heitä. Ihmiseltä ei maapalloa kukaan pelasta, eikä ihmisen loputtomalta ahneudelta. Valitettavasti se on faktaa, ei fiktiota.

****
Ylihuomenna alkaa taas uusi vuosi. Meillä pitäisi olla optimismia ja toivoa elää rauhassa toistemme kanssa. Ainakin yrittää. Lasten takia ellei muuten. Heille toivon hyvää elämää, rauhaa ja rakkautta. Toivoa paremmasta huomisesta, ihmisestä huolimatta.

" Elämä on halveksua itseään/ ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta/
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko/ ja ilmassa lentävät kultaiset linnut/
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi./ Elämä on viitata lyhyet hyvästit/
ja mennä kotiin ja nukkua.../ Elämä on olla muukalainen itselleen/
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee./ Elämä on laiminlyödä oma onnensa/
ja työntää luotansa ainoa hetki,/ elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.//"

Edith Södergran (Dikter, 1916), suom. Uuno Kailas. Runoja 1942.
****
Huomenna olen taas kaksosten kaverina, saan leikkiä ja olla lapsi - jos vain osaan.

"Lapsellista" uutta vuotta kaikille teille, hyvät ystävät toivoo Aili-mummo

lauantai 27. joulukuuta 2008

Joulumakkarat ja muut entisajan jouluruuat

Muistelen tässä entisajan jouluruokia. Tarjoilu erosi hieman nykyisestä.

Lapsuudenkodissani Perivaarassa ei tarjottu jouluruuaksi kinkkua, vaan hyvissä ajoin ennen joulua äiti valmisti sian teurastuksen jälkeen ryynimakkaroita. Muistaakseni sika teurastettiin jo marraskuussa, jolloin sen lihat suolattiin aittaan lihatynnyriin. Sian suolet äiti siivosi ja kalttasi puhtaaksi, sen jälkeen ne täytettiin keitetyllä ohraryynipuurolla. Puuron seassa oli runsaasti sian rasvaa. Täyttämisen jälkeen makkarat keitettiin suolavedessä, ja vietiin kylmään odottamaan uunissa paistamista. Makkarat saivat jäätyä, ne säilyivät hyvin näin "pakastettuina". Kun talon tuvan uuni lämmitettiin, voitiin makkaroita panna uuniin paistinpannulle kypsymään, ja talonväki söi ne hyvällä ruokahalulla.

Toinen jouluruoka oli karjalanpaisti, sitä syötiin myös aina sunnuntaisin, kun tuvan uuni oli lämmitetty. Karjalanpaistin lisäkkeenä saattoi olla lanttulaatikkoa ja uuniperunoita, nehän kypsyivät hyvin samassa uuninlämmössä.

Niin, ja tietysti karjalanpiirakat olivat se ainainen välttämättömyys joka pyhänseutu, siitä ei passannut livetä, muutoin olisi talon isäntä suuttunut pahanpäiväisesti. Ainakin minun isäni, varmaan kaikki muutkin vanhan kansan miehet.

Riisi- tai ohraryynipuuro rusinasopan kanssa oli joulupöydän jälkiruoka. Luumuja en muista olleen sota-ajan jälkeen, mutta "väskynäsoppaa" sain maistella, se oli muistaakseni sekahedelmäkeittoa, mahdollisesti mukana oli myös rusinoita.

Maalla syötiin rehtiä maalaisruokaa, vain säätyläisemännillä lienee ollut tarjolla kokonaista joulukinkkua. Sianliha paistettiin uunissa pieninä, korkeintaan kilon tai puolentoista kilon, paloina. Vasta 1957 tai niillä seuduin meillä lienee ollut ensimmäinen joulukinkku. Opiskelin sen paistamisen keittokirjasta, muistaakseni keitin sen ennen paistamista. Kinkku muuten paistettiin entisaikaan taikinakuoren sisässä, ei näet ollut silloin saatavilla paistokelmuja.

Myös mämmit ja muut erikoisruuat jouduin opettelemaan itse kirjasta opiskellen, ja hyvin ne hommat opinkin. Elämä ja talouskoulu on opettanut sen jälkeen lisää.

Oikein hyvää ja herkullista vuoden loppua kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 23. joulukuuta 2008

Jouluaatto autiotalossa

On uunin hiljainen hiipumishetki./ Tuvan pitkällä pöydällä leivotaan./ Aattoaamu muuttui jouluiseksi/
kun lähdimme kuusta noutamaan./ Taas autiotalossa asutaan,/ savu naapurivaaralla huomataan.//

Tuhat joulumuistoa palavaa/ pihapiiri entinen mieleen saa./ Miten saisimme nuoretkin ymmärtämään,/ että saavumme muistojen pyhimpään.// Kun katselen takaa ruutujen,/ näen tutun maiseman lapsuuden./ se on muuttunut, seestynyt, hiljentynyt/ kuin oma sieluni nyt.//

Ei hiirenhyppyä saunatiellä,/ sauna on saartama nietosten,/ mutta kuitenkin illan hämärtyessä/ lämmitän joulusaunaksi sen.// Tallin luona pysähdyn muistelemaan/ joulumatkoja halki metsämaan./ Jouluyönä reki sai odottaa/ kello valmiina aisassaan/ jouluaamua sarastavaa,/ tuskin maltoimme mennä nukkumaan.//

Kun aisakelloa kilautettiin/ ja tallin oven takana kuunneltiin,/ polle lakkasi kauroja rouskuttamasta/ ja hirnahti: malttakaa - jouluna vasta/ minut kirkkoreen eteen valjastetaan./ Sitä kelloa - muistoista kertovaa -/
joulukellona orressa kilkutetaan.//

Tuvan tummie
n katto-orsien alla/ kuulemme joulun sanomaa:/ kun maassa on rauha/
niin vuoteemme oljetkin kultina kimaltaa. Nyt lapsenmielisten laulantaa/ tupa vanha taas kajahtaa.//

Teksti Otto Räsäsen runoteoksesta Sananjalkaiset Pitkospuut. Lappeenranta (1985)

Runo on myös sävelletty. Tekstin lyhennys minun.

Näillä sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista joulua 2008 sekä onnellista uutta vuotta 2009.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Toisinajattelijan joulu

Ystävällinen lanttulaatikko
sianpotkan seurassa lievittää
synttärijuhlien hautajaistunnelmaa.

Mistellinoksan alla Jeesus uusi
juhlamaihari yllään jakaa
lahjuksia hyväosaisille.

Hoosianna!
Hoosianna!
Hoosianna!

Kokoelmasta Elämänpelto (1991)

Siitä joulusta kun kirjoitin tuon runon, on kulunut jo 19 vuotta. Monta vuotta on virrannut elämäni joessa. Hyvin monta raskasta vuotta, jotka olisin voinut käyttää paremminkin kuin käytin. Mutta surut on surtava ajallaan, ja ilot iloittava taas omalla ajallaan. Paljon enemmän olisin muuten varmaan tehnyt kuin tein, mutta suru ja loppuunpalaminen veivät voimani niin tarkkaan, että hyvä kun selvisin taas siitä elettävätä päivästä. Töistäkin tein vain välttämättömän leipätyön eli karjanhoidon ja kotihommat, nekin ehkä miten kuten. Paras lääke ylivoimaiseen suruun tuntui olevan nukkuminen, sitten jaksoi tehdä taas seuraavan työvuoron navetassa. Monesti tuntui etten jaksa enää kantaa vastuuta talosta ja karjasta.

Onneksi kuitenkin sielunvoimat kestivät enkä joutunut pilleripurkkien orjaksi niin kuin monelle vastaavassa tapauksessa on käynyt. Lääkkeitä kyllä tuputetaankin, ehkä ne ovat avuksi pahimmassa shokissa, mutta pitkän päälle ne tekevät ihmisen niiden orjaksi.

Kolmen kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi 18 vuotta vanhemman poikani kuolemasta. Se on pitkä aika. Mitä silloin menetin ei tule enää koskaan takaisin. Ei myöskään elämänilo ja optimismi. Mutta hyvä kun edes näin: jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Melkoisen hienot kuvakirjat tulivat eilen painosta, viipyivät vain viikon.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Lamajoulua!

- Osta nyt maksa ensi vuonna ja
muista meitä
kolahtavat postilaatikkoon
viisikymmentä miljoonaa tervehdystä
osoitteesta toiseen
Hyvää Joulua
Iloista Joulua
Joulurauhaa
Armorikasta Joulujuhlaa
"Heinillä härkien kaukalon nukkuu
lapsi viaton"
Riemuitkaatte, riemuitkaa
supermarketissa silmät korvat täynnä
joulutunnelmaa
joulupukit porot pulkat
nisset nasset tonttulakit enkelhapset
joulukääröt ruuat ynnä muut.

- Osta nyt! Tee meidät kaikki onnellisiksi
joulu on vain kerran vuodessa.

- Lamajoulua sinulle ystäväni!

Kokoelmasta Elämänpelto (1991).

Kovasti samanlaista oli silloinkin (1990) kun kirjoitin tuon edellä olevan runon.
Lähes päivittäin kerjätään puhelimessa rahaa johonkin muka hyvään tarkoitukseen, pitkin syksyä ovat erilaiset järjestöt muistaneet postin välityksellä rahankeräyksillään, ja vielä kauppiaillakin on mahdottoman hyviä erikoistarjouksia meitä tavallisia tallaajia varten...

"Nyt sydämeeni, joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
nyt Jeesuslapsi syntyy uudelleen".

Vaikka puitteet joulun viettoon saattavat ollakin tärkeät, tärkeintä on kuitenkin rauhoittua sisäisesti ja saada oikea joulurauha sisimpäänsä. Muistaa sitä, miksi oikein vietämme joulujuhlaa.

Oikein hyvää keskiviikkoa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 15. joulukuuta 2008

Kansanperinnettä ja historiaa

Tilasin viime torstai-iltana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta kuusi teosta pääasiassa kansanperinteestä. Paketti tuli jo tänään ennen puoltapäivää, joten toimitus oli nopea.
Näin tuli joulukirjat tilatuiksi ja lukemista riittää pitkäksi aikaa. Muuan teoksista oli Jukka Sarjalan Poeettinen elämä. Jyväskylä 2005. SKS.

Kirjan takakannessa sanotaan: "Miten ihminen tekee itsestään taiteilijan? Miten hänen onnistuu elää poeettinen elämä, jonka tarkoituksena on etsiä uusia toiminnan ja luomisen muotoja yhteisön tapoja ja moraalia uhmaamalla?". Teoksen päähenkilö on Axel Ingelius (1822-1868), säveltäjä, kirjailija, konsertoija ja kriitikko.

Jukka Sarjala on meille tikkalalaisille tuttu henkilö, kävihän hän 1989 koulumme 100v. juhlissa, missä piti juhlapuheen. Hän oli muistini mukaan silloin opetusministeriön osastopäällikkö, virkansa loppuaikoina hän taisi olla korkein viskaali samassa virastossa.
Nähtävästi nyt eläkevuosinaan hän ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan on jatkanut tutkimuksiaan. Muistelen Sarjalan saaneen professorin arvonimen.

Sarjala puhui juhlapuheessaan koulutuksen haasteellisuudesta, ja siitä että olimme tuolloin suurten muutosten edessä. Sarjalan puhe samoin kuin Antti Huttusen pitämä historiikki on Erkki Lehikoisen tekemällä videonauhalla, mistä sen voi tarkistaa. Myös paikallislehden lehtileike samasta tilaisuudesta on minulla tallessa.

En ymmärtänyt silloin kaikkea Sarjalan sanomaa, mutta jälkeen päin ajattelin hänen jo silloin tienneen sen, että tietotekniikka ja sen kehitys tulee mullistamaan yhteiskunnan. Niin kuin tekikin. Itsekin kävin 1980-luvun lopulla kansalaiopistossa atk-kurssin ensimmäisillä kunnan hankkimilla tietokoneilla, jotka tallensivat "lerpulle" työn tulokset. Sen jälkeen en ole käynyt atk-kursseja, vaikka syytä ehkä olisi. Olen opetellut käytännössä omalla koneella vuodesta 1991 lähtien, paras opettajani on ollut pojan vaimo.

Mutta miten ihminen tekee itsestään taiteilijan?

Mielestäni siihen tarvitaan suurta intohimoa omaa taidelajia kohtaan, on tehtävä uhrauksia, puurrettava ja aherrettava, opiskeltava päämäärätietoisesti. Taitelija on monesti itsekeskeinen ihminen, keskittyy omaan taiteeseensa eikä välitä ympäristön mielipiteestä tai sovinnaisuussäännöistä; taiteilija on kokeilija, elää polttaen kynttiläänsä molemmista päistä. Ilman luovaa intohimoa ja ahkeruutta mitään kestävää ei voi saavuttaa. Ellei ole valmis uhraamaan lähes kaikkea taiteelleen, jää ikuiseksi keskinkertaisuudeksi kadehtimaan toisten taiteilijoiden menestystä.

Lahjat ovat vain pieni osa taitelijan ominaisuuksista, se loppu, raaka työ, muodostaa suurimman osan taitelijan menestykseen johtavista syistä.

Oikein hyvää maanantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kuvakirjan värkkäämistä

Tämä viikko on kulunut lähes kokonaan siihen, kun olen miniän kanssa tehnyt ryhmätyönä kuvakirjaa erään Nupposen perheen elämästä vuonna 2008. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme sen näin laajasti, viime vuonna riitti 13 sivuinen valokuvakirja. Siihen meni aikaa paljon vähemmän.

Sen kuvien käsittelyn tekee tietysti miniä, minä olen ollut työtä vain avustamassa: tekstittänyt kuvasivuja ja antanut itse ottamiani valokuvia kirjaan, sen lisäksi oli otettava sitten poikani perheen valokuvat. Näin homma paisuikin aika laajaksi, sivuja tuli 42 ja kuvia 60. Viimeiseksi tuli Paupaun syntymä ja ristiäiset, joka oli vasta viikko sitten.

Kun lapset olivat äidin mukana, oli mummollakin puuhaa lähes koko ajan.

Kuvakirja ehtii nippanappa jouluksi, toisessa firmassa työ ei enää olisi ehtinyt ennen joulua. Pelkät valokuvat tulisivat tietysti halvemmiksi, mutta tällä tavoin kuvat saa valmiiksi kirjaan, ja tekstitettynä. Tilasimme niitä kolme kappaletta lahjana annettavaksi.

Minusta kuva- tai valokuvakirja vuoden perhetapahtumista on mainio idea, jäähän lapsille ja lapsenlapsille pysyvä muisto. Dvd olisi myös hyvä juttu, mutta se taitaa vaatia aikaa ja viitseliäisyyttä vielä enemmän. Yhden "rompun" miniä teki kolme vuotta sitten, ja sitä on hirveän hauska katsella. Lapset itsekin katsovat sitä mielellään.

Minulla on monta videofilmiä muistona näytelmistä ja Noiduttu tanssi runomatineasta, jotka
pitäisi saada ajan kanssa dvd:lle, myös muita perhemuistoja suuremmista tapahtumista löytyy veljeni Mikon kuvaamina. Harmittaa kun 1980-luvulla Tikkalan näytelmäryhmässä esitetty Lottopotti jäi kuvaamatta videolle, mutta silloin ei videokameroita ollut ihan jokaisella.

Leikekirjojen kokoamista olen harrastanut vuosikymmenien ajan. Se on suuritöinen juttu, ainakin jos on usein ja monia tapahtumia. Kaikki itseäni kiinnostavat jutut olen ottanut talteen ja pannut ne leikekirjaan. Lehtijuttuja voi tulostaa myös netistä suoraan eri lehtien palstoilta. Viimeisin Juvosten sukukokouksesta kirjoittamani juttu ilmestyi Sukuviesti lehdessä numero 6/2008 noin viikko sitten.

Joulutervehdykset pitää saada postiin ensi maanantaina, ainakin jos mielii päästä halvemmalla maksulla.

Oikein hyvää pyhänseutua kaikille toivoo nuhainen Aili-mummo

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hälläpyörä

Pirkko Toivanen, entinen tohmajärveläinen, on kirjoittanut Hälläpyörä nimisen muisteluteoksen omakustanteena. Toivanen on ollut Kansansivistysliiton (KSL) kirjakurssilla vuonna 1995. Teos on omistettu kirjoittajan vanhempien, Helmi ja Erkki Toivasen, muistolle.

Teoksessa käsitellään aikaa 1945-1970 Tohmajärven Aseman seudulla. Piirroskuvitus on Sirkka Erolan, sivuja on yhteensä 120.

En ole koskaan tuntenut Pirkko Toivasta, hän lienee omaa ikäluokkaani. Uskoisin, että Tohmajärven kirjastosta tämä kirja löytyy, onhan se kotiseututeos. Vuosia sitten siitä kerrottiin myös paikallislehden sivuilla.

Ostin Hälläpyörän paikallisen kirjakaupan loppuunmyynnistä; luin sen nyt toiseen kertaan.

Tohmajärven Asemanseutu oli sotien jälkeen vilkas kylä, sijaitsihan siellä ainakin kolme teollisuuslaitosta: tiilitehdas, saha ja turvepehkutehdas. Viimeisenä niistä lakkasi muistini mukaan tiilitehdas, jolla oli niin hyvänlaatuiset tuotteet, että kilpailija (Lohja Oy) osti sen pois kilpailemasta, ja lakkautti koko tehtaan. Muistaakseni se oli joskus vuoden 1980 jälkeen.

Entisaikaan oli Tohmajärvellä melko paljon teollisuutta. Nykyään toimii MFG Components Oy. Netissä olevassa tiedotteessa sanotaan, että Kesla Component Oy fuusioidaan MGF Components Oy:n vuoden 2008 aikana. Kehitysjohtaja Petri Turusen toimipaikka on Tohmajärvellä.

Tohmajärven kunnan vahvuus on Venäjän matkailu, raja-asema on Niiralassa. Tohmajärven kauppiaat ovat palkanneet kiitettävästi venäjänkielisiä myyjiä liikkeisiinsä, joten palvelutaso lienee venäläisille asiakkaille riittävä. Joensuussa tuskin on yhtä hyvää palvelua tarjolla itäturisteille; miten lienee Kiteellä?

Ja siunatuksi lopuksi tohmajärveläisiä kaskuja Okran teoksesta Omilla mailla ja mualiman kuppiloissa, toimittanut Helena Nieminen (2006):

Piirilääkäri Ruuskanen määräsi eräälle mummolle lääkkeet ja vuodelepoa. Mummo tiedusteli, saisiko kuitenkin mennä saunaan. "Ka mikäs siinä, jos tahot keuhkokuumeen. Lauantaina saunaan, pyhänä keuhkokuume ja ei kun henki pellolle".

Lääkäri Kalle Ruuskanen kävi tutkimassa erään kurkkumätäisen tyttären, ja arvioi tuskaisen äidin kyselyyn: "Voiphan se tyttö paratakkii, vuan voiphan se kuollakupsahtoohhiik".

Eräs mummo oli kotonaan istahtanut vahingossa hellalle, joka olikin tulikuuma. Mummon ei auttanut muu kuin mennä Ruuskasen vastaanotolle valittamaan takamustaan. Ruuskanen nosti helmaa ja totesi: "Höh, vanha Högforssi".

Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 8. joulukuuta 2008

Se kallis suomalainen ruoka...

Viime aikoina on pidetty paljon porua "kalliista" suomalaisesta ruuasta. Kenestä mikäkin on kallista, mielestäni ei kuitenkaan suomalainen ruoka.

En muista kotimaisia ruokaskandaaleja näin yhdeltä istumalta. Yksi hullunlehmäntautitapaus löydettiin monta vuotta sitten, se jäi historiaan, mutta liha ei päässyt kulutukseen asti. Näyttää siltä, että suomalainen maajussi ei ole ollut hankkimassa pikavoittoja ainakaan eläinten ruokinnassa, eikä ole sotkenut melamiinia lähettämäänsä maitoon. Salmonellakin on meillä melkein tuntematon juttu.

Eilispäivän uutinen oli dioksiinin löytyminen irlantilaisesta sianlihasta. Syynä lienee ollut saastunut rehu, ja ongelma lienee alkanut jo syyskuussa.

****

Meijereillä on nähtävästi hätä kotimaisen maidon loppumisesta. Kiteellä puuhataan Idän Maidon aloitteesta 200 lehmän suurnavettaa, ja Keski-Suomessa pannaan paljon paremmaksi, siellä puuhataan jo 1000 lehmän navettaa. Tämän kokoiseen navettaan voi lypsyrobottejakin panna jo pitkän rivin: yhtä robottilypsäjää kohti lasketaan noin 60 lehmää. Valio haluaisi saada maitoraaka-ainetta vientiin Venäjälle, koska Pietarin markkinat ovat ihan ovella.

Saattaa olla, että kohtapuolin maitoa ei enää riitä edes kotimaan kulutukseen, mikä on minusta tärkeintä. Lihapuolella olemme jo paljon alle omavaraisuuden. Maataloutta on vaikeaa pitää yllä, jos tuottaja ei saa edes tuotantopanoksiaan takaisin, puhumattakaan itselleen tulevasta palkasta. Ei kenenkään talous pysy pystyssä, jos tulot ovat miinusmerkkisiä. Joten turhaa syytellä maajusseja tukiaisista, ne ovat todella tarpeeseen, ilman tukiaisia ei ole kotimaista ruokaa.

En ymmärrä valtavaa kateutta maataloutta ja maanviljelijöitä kohtaan. Eihän tehtaidenkaan tuotantolaitoksia ja niiden koneita kukaan kadehdi, mutta viljelijän traktori on usein suuri kateuden aihe, samoin kuin ammatin vaatimat tuotantorakennukset.

****

Pieni Paupau
kastettiin lauantaina 6. päivä joulukuuta. Juhlat pidettiin kotona entiseen tapaan. Karjalanpiirakat olivat ihania ja suussa sulavia, suuret kiitokset niistä Vuokolle. Perheen äiti itse oli valmistanut täyte- ja voileipäkakut. Minä vain keittelin kahvia juhlavieraille. Kastamassa kävi kirkkoherra Mikko Lappalainen.

Voimme valmistautua jouluun hyvällä mielin.
Oikein hyvää joulunalusaikaa kaikille toivoo Aili-mummo







perjantai 5. joulukuuta 2008

Juhlitaan, juhlitaan...

On pari päivää pitänyt kiirettä. Toissapäivänä olin kaksosten ja Ellun kanssa, kun muu pojan perhe oli kaupungissa ostoksilla ja muilla asioilla, eilen kävin Kemien "kaupungissa" omilla asioillani. Kun asuu näin kaukana oman kunnan keskuksesta, on keksittävä monia eri asioita yhdelle reissulle: kampaaja, kuntoutus, apteekki, pankki, kaksi kauppaa ja Kaivo. Meni seitsemän tuntia, ja eväät oli otettava mukaan. Näin käy nykyisin yhä useammin, kun matka kestää vähintään neljä tuntia. Onneksi rahat jäävät omaa paikkakuntaa rikastuttamaan eivätkä valu ison kaupungin liikelaitosten nieluun.

Huomenna on moninkertainen juhlapäivä. Pojan perheen nuorimmainen kastetaan, ja Suomi-niminen tasavalta juhlii olematonta itsenäisyyttään. Vuodesta 1995 olemme olleet jo osa Euroopan Yhteisöä, nykyisin Euroopan Unionia. Etyj-kokous jatkaa menoaan hienossa Helsingissä. Nykyään tuntuu siltä, ettei muuta Suomea enää olisikaan kuin tämä kulttuurikaupunki Hesa, joka joka askeleella haluaa määrätä koko muun Suomen elämän.

Itse olen sitä mieltä, että ilman muuta Suomea ei Helsinkikään olisi yhtään mitään, niin pieni kaupunki se on muun maailman mittakaavassa.

Vuoden parhaat sirkushuvit on aina kuudes päivä joulukuuta, sen myönnän. Kiva kun presidentillä on muutamana päivänä vuodessa oikeaa, käsinkosketeltavaa työtä. Ja vielä tämä Etyj kaiken muun hyvän lisäksi. Maailman mahtavat antavat kopraa toisilleen, ja puhuvat mukavia. Sellaista elämä on, sanoi Junnukin aikoinaan.

Oikein hyvää perjantaita ja itsenäisyyspäivän odotusta kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 1. joulukuuta 2008

Operetti nimeltä Rauhankyyhky

Ja paskanmarjat. Tämän operetin sinä varmaan haluaisit kuulla. Se oli Brahmsia tai Mozarttia. Joku taiteilija kuitenkin joka sen lurituksen sävelsi. Pari kimeä-äänistä sopraanoa kiljui kurkku suorana. Ja Caruso lauloi Jennistä, josta hän haaveili. Ja taas soi viulu. Sen soittaja lensi kohti uneksivaa kuuta.

Työläiset ja taiteilijat, liimautukaa yhteen sekä pajatsot ja rahakoneet. Paksut sikarit hampaissa rahamaailman miehillä. Sikariporras maalaa rauhankyyhkyjä Eiffeltornissa. Heil Hitler, puhu paskaa. Taas alkoivat pommitukset. Sotilaskypärä päässä rauhankyyhkyillä. Sota oli muka loppunut.

Pojat tappelevat muruista. Kerjäläisellä on nälkä vaikka hän soittaa viulua. Ja kuningas veisasi: God save the king! Sota oli muka loppunut. Sitten matkustettiin Skotlantiin. Bobby käveli kadulla kädet selän takana ja Bobbylla oli päässään pulun paskaa. Sikariporras maalaa rauhankyyhkyjä Eiffeltornissa.

Oli viulukin seinällä ja kubistinen taulu jota rakastaja esitti. Kuului olevan ihan Picasso, mies makuulla munasillaan. Lopulta Picasso pakeni luonnon rauhaan. Akka pakeni. rakastaja parkui sydäntäsärkevästi. Picasso piti esityksen ateljeessaan: tosi loistava kokoelma. Runsasraamiset taulut ja naiset. Ja taas soi viulu. Picassoa janotti. Hän kävi ostamassa pullon shampanjaa ja skoolasi suomalaisen Sirkan kanssa. Ja Sirkan tissit tanssivat balettia.

Kokoelmasta Hullun lehmän tanssi. Kitee 1999.


Oikein hyvää maanantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo