Mitä olen saanut tai menettänyt vuonna 2009

1959-2009 toimi Riihiahon Marttayhdistys ry. Tässä viime keväältä eräs kuva muistojen kirjaan pantavaksi Honkavaaran Perinnepihan pihamaalla. Pj. Eila Simonen ei kerinnyt tähän kuvaan mukaan. Kuva AN.

Joskus täytyy luovuttaa, vaikka ei mielikään tekisi. 50v. marttayhdistyksen jäsenyyttä ja toimintaa on ihmisen mitassa pitkä aika, nuoresta tulee vanha. Oli 17v, kun marttayhdistys perustettiin kylällemme, kun se loppui, olin jo lähes Metusalemin ikäinen - tai ainakin melkein.
Yhdistyksellä ehti olla tänä aikana vain kaksi puheenjohtajaa, josta ensimmäinen oli kuusi vuotta, ja tämä viimeinen "vain" 44 vuotta. Pankaapas paremmaksi!

Tikankolo kerho perustettiin muutamia viikkoja sitten ikäihmisten tapaamistarpeisiin. Me kylän kanta-asukkaat kun tuskin näemme toisiamme paljon missään. Ennen olimme mukana monissa toimivissa yhdistyksissä ja harrastusryhmissä, joista useimmat ovat enää muisto vain. Ikävä on sitä entistä kansalaisopiston Tikkalan näytelmäryhmää, jossa olin mukana vuosikymmenien ajan. Viimeinen tapaaminen tapahtui 13.12.09. Joensuun Areenalla Markku Köntän järjestämässä konsertissa Joulumieltä Jokaiselle 2009. Parikymmentä entistä näytelmäryhmän jäsentä ja perheenjäsentä kuunteli ja katseli konserttia, jossa oli monenlaisia tähtösiä, kirkkaimpana oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano. Hän on laulajatähti isolla Teellä. Minun piti kirjoittaa tästä jo heti konsertin jälkeen, mutta silloin tuli kiireellisempää asiaa, ja kirjoittaminen jäi.

Tikkala valittiin Pohjois-Karjalan vuoden 2009 kyläksi, aikamoinen saavutus 30 vuotisen puurtamisen perästä. Olin itsekin sen toiminnassa alusta asti 12 vuotta yhteen menoon sekä vielä kaksi vuotta tein kylähistoriikkia Tikkalan neljä vuosisataa, joka julkaistiin v. 1993.

Kaksi viikkoa sitten juhli Tikkalan koulu ja kyläyhdistys pyöreitä vuosiaan. Juhlan kunniaksi kyläyhdistys julkaisi kirjan Tikkalan koulumuistelmat 2004 palaneesta opinahjosta. Näin ne vuodet kulkee ja lapset kasvaa; juuri heistä parhaiten huomaa lasten kasvamisen ja ajan kulumisen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika lentää!

Keväällä 2009 perustettiin myös virtuaalilehti KeskiKarjalanNeloset, jonka sivuilla saan olla mukana eräänä pienenä osana. Pääasiassa kirjoittelen blogeja (2 kpl), mutta olen lähetellyt postia myös Aika Entinen palstalle. Runoblogin perustin vasta marraskuussa, sen nimi on Tanssi Elämänpellossa. Nelosten kiinnostus kohdistuu pääasiassa Hellin toimintaan, mutta myös kulttuuripuoli ja ajankohtaiset asiat ovat näkyvästi mukana. Hellin toimialaa ovat Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveysasiat, joista riittää jutun juurta samoin kuin alueen kuntien esityksistä ja päätöksistä.

Siinäpä tämä vuosi lyhyesti kerrottuna omalta osaltani. Mitään suurta ja maata kaatavaa on tuskin syntynyt, mutta mielenkiintoista on ollut.
Niin, ja onhan vielä tietenkin Kontkasten sukukirja, jota olen omalta osaltani yrittänyt viedä eteenpäin.

Ja melkein parasta kaikista: Onhan meillä tämä netti, jonka parissa olen viihtynyt mitä parhaiten.

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Joulumuistot kansien väliin

Monilatvainen joulukuusi on "luonteikas" Ville Riekkisen mukaan, isäntä oli metsästä löytänyt sellaisen.
Meidän joulumme sujui supsikkaasti kotona, kahdestaan. Aatto kului erilaisten töiden merkeissä, leivoin joulutähtiä ja valmistelin jouluruokia tarjoilukuntoon pantaviksi. Pieni pöytäkuusi koristeltiin aluksi yhdessä. Mies ripusti tähden latvaan ja kahdestaan taiteilimme kynttilät kuuseen. Olki- ja huopakoristeet laitoin itse paikoilleen. Mies kävi viemässä hautakynttilät haudoille iltapäivällä kello 15-16 välillä. Koska olen ollut kipeänä jo viikkokausia, en viitsinyt lähteä mukaan. Kaikki isommat lihakset ovat olleet hirveän kipeät jo ainakin pari viikkoa, nuhaa ja kurkkukipua oli alussa aivan vähän. Aloitin joulun alla fysioterapian lääkärin lähetteellä, toivottavasti se joskus auttaa.

Joulupäivänä kävi pojan perhe lounaalla, jonka tarjosin perinteisesti. Ruokapöytä oli aluksi ahdas, pikku Paupau istui äitinsä sylissä, muutoin ei joukkue olisi mahtunut syömään yhtä aikaa. Olihan meitä 9 henkeä yhteenlaskettuina, joten eipä ihme...

Syötyä piti tietysti raivata pöytä tyhjäksi ja panna astiat tiskikoneeseen. Odottaminen oli lapsille vaikeaa, sillä lahjapaketit kiinnostivat kovasti kaikkia. Vihdoin päästiin joululahjoihin käsiksi, ja jotkut olivat kovin onnellisia, ja muutamat taas onnettomia. Angi sai hyvin terapeuttisen pelin, jota äititonttu oli vihjannut hankittavaksi. Perhe sai yhteisen, hienon kuvakirjan pojan perheen ja lasten menneestä vuodesta. Se oli A4 kokoa, kuvia noin 150 kpl, ja kuvasivuja yhteensä 48. Mukana olivat Rääkkylän serkut ja ukit ja mummit sekä tietysti kummit. Muuan Eila-niminen tätikin miehensä Veikon kanssa oli pistäytynyt vierailulla Nupposen perheen luona. Kaikkien lasten syntymäpäivät ja juhlavieraat ja sukulaiset ovat kirjassa mukana. Kansikuvana oli Aili-mummon otos Pippurista ja Evestä hoitamassa mummon kukkia, toiset sisaret pienissä kuvissa kannessa. Eniten sai huomiota Paupau-neito, jonka ensimmäisen vuoden kehitystä seurattiin tarkasti vaihe vaiheelta. Mainio juttu tämä kirja, se on tullut jo perinteeksi, ja sitä pitää ehdottomasti jatkaa. Painos oli kokonaista kolme kappaletta, kuten viime vuonnakin. Paukku kantoi kaikki saamansa lahjat mummolle takaisin, ei oikein ymmärtänyt koko lahjusjupakkaa.

Lapset varttuu niin mahdottoman nopeasti, joten ei kannata jättää muistojen taltiointia unohduksiin, vaan koota ne kirjan kansien väliin joka vuosi. Poika ja Silja saivat lisäksi Tikkalan Koulumuistelmat kirjan, koonnut tohtori Sari Tuuva-Hongisto. Kirjan kokoaminen alkoi syksyllä 2004, kun vanha koulu paloi. Kirjantekovaiheita selostettiin virheellisesti paikallislehdessä. Ensimmäisen työryhmän muodostimme minä, Outi Forsblom ja maisteri Aira Kuronen. Työryhmä kuitenkin hajosi, kun jo kirjan aineisto oli lähes valmis. Niinpä se sai jäädä odottamaan vuoroaan tuntemattomaan tulevaisuuteen, joka sattui nyt koulun 120v. juhlien yhteydessä. Aikaa julkaisemiseen kului yhteensä viisi vuotta. Myös miniä, Silja Nupponen, otti osaa tekemällä kuvankäsittelyn.

Olen saanut uuden lukijan, jonka nimi on Vaarinkukka. Tervetuloa lukijakseni, olen oikein iloinen, että aina joskus joku rohkea ilmoittautuu joukkoon mukaan. Naisenergiassa on voimaa!

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille toivoo optimistinen Aili-mummo!

Meneehän se joulu vaikka perunoita keitellessä...

Johannekse joululaul

Tääl o niin kaunist ja hiljast/ näkisitki, kuulisitki,/
voi ko pääsisit tulema,/ mut et sä tair pääst./
Hajin kuusenki,/ ko ajattelin et jos,/ ja petasin uure lakana.//

Johanneksen kuuses killuva/ punasipula, rautlankal kii,/
ja latvas o fasanisulkki,/ lintulaura alt juur aamul löyrys.//

Mää laitan tääl peruni kiehuma/ keitän koko suvise saro,/
seittemän kaikkias./ Niil o nimiki jokasel/ ja yks niist o rakkamp ko muut.//

Sää varma olet menos jo,/ miähes autta sul takki selkkä./
Seisotte rinnatuste/ kuulustelemas joulurauhajulistust,/
näen teijät telkkaris./ o siinäki pari,/
toine o unhottan karvlakkis päähä Maamme-laulu ajaks/
ja sää et muist sanoi, liikuttelet huulias vaa./
Luven niit tarkka,/ nee sanova:/

Tuan oman perunan tullessan.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Sulavoi. Helsinki 2006

Ja vielä kerran: Joulun jatkoja kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Joulurauhan toivotukset omin sanoin

Joulukuvaelma Tikkalan koululla 16.12.2009. Kuva AN.

Muuan Jouluyö

Ei aivan tavallinen Maria -
häntä hurskaaksi kutsuttiin.
Hän odotti pienokaista.
Oli sulhasmies ja yhdessä
Betlehemiin matkattiin veronmaksua varten
kirjoihin pantaviksi.
Tuli laskettu aika, ja jouluyönä
Maria - muiden Marioiden tavoin -
poikansa synnytti,
ei kuninkaan linnaan vaan
aasien asuntoihin.

On matala maja ja köyhät sen
asukkaat. Ja ulkona kadulla
räiskyvät taistelun äänet.
On sota syttynyt maailmaan,
taas tankeilla jyräten
katuja ajetaan.

- Missä asut Jouluyön rauha?
Et majaile kansanjohtajain asunnoissa.
- Kuka lapset ja aikuiset
tappaa ja tuhoaa kun
Allahin, Jeesuksen nimiin
pommeja rakennellaan?

On loistava tähti halvan majan yllä.
Se ehkä viisaat valoon johdattaa,
jos he kysellen lasten tavoin
rauhaan, ystävyyteen ja anteeksiantoon
voisivat tiensä suunnistaa.

Aili Nupponen.

Näillä sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni Joulurauhaa ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2010!

Kauniin Tikkalan juhlat jatkuu

Tikkala, Tikkala, Tikkala, Tikkala, kaunis Tikkala.
Kylän kauniin tunnetko sen, Särkijärven kirkkauden.
Pellot viljavat vaarojen, koivut tuuheat, valkoiset.
Täällä työtäni teen, olen onnellinen, uskon uuteen huomiseen.
Täällä työtäni teen, olen onnellinen, uskon huomiseen.

Tikkala, Tikkala, Tikkala, Tikkala, kaunis Tikkala.
Kesäpäivät lämpöiset, illan sillat kuutamoiset.
Kalasaaliit verkoista veen, metsämarjoista piirakat teen.
Näitä maistellen olen onnellinen, uskon uuteen huomiseen.
Näitä maistellen olen onnellinen, uskon huomiseen.

Tikkala, Tikkala, Tikkala, Tikkala, kaipaan Tikkalaan.
Jos vain muutan muualle, kotikylää kaipailen.
Kesämökkiä haaveilen, saunailtoja ystävineen.
Tätä aatellen olen onnellinen, uskon uuteen huomiseen.
Tätä aatellen olen onnellinen, uskon huomiseen.

Kaunis Tikkala - Sanat: Marja Ilvonen. Sävel: Teuvo Latvala
Yläkuvassa johtajaopettaja Matti Luostarinen ja koulun oppilaita esittämässä ohjelmaa. Pöydällä palaneen koulun pienoismalli, jonka on tehnyt Ville Rautiainen, koulun entinen oppilas. Seinäkoristeet on taiteilija Marja Ilvosen käsialaa. Alakuvassa menossa kuvaelma Jouluevankeliumi ja Enkeli taivaan.

Ystävällinen lanttulaatikko/ sianpotkan seurassa lievittää/
synttärijuhlien hautajaistunnelmaa./ Mistellinoksan alla Jeesus uusi/
juhlamaihari yllään jakaa/ lahjuksia hyväosaisille./
Hoosianna!/ Hoosianna!/ Hoosianna!/

AN kokoelmassa Elämänpelto (1991)

Oikein hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Koulun ja kyläyhdistyksen merkkivuosi

Tikkalan Kyläyhdistyksen 30 v. ja Tikkalan koulun 120 julkaistiin myös Tikkalan koulumuistelmat - vihdoinkin. Samana syksynä aloin koota ja tehdä kirjasuunnitelmia ja haastatteluja vanhan koulurakennuksen palettua 2004 kesällä. Työryhmäkin oli, mutta se hajosi kesken kaiken.
Kirjanteko siirtyi vähää vaille valmiista tähän asti, ja kirjan toimitti nykyinen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sari Tuuva-Hongisto. Myös Outi Forsblom oli mukana kirjatyössä, jatkaen siitä mihin silloin jäätiin. Kirjassa on 116 sivua, kuvankäsittelyn teki miniäni Silja Nupponen, pääasiassa, kansi on Ville Rautiaisen käsialaa.

Kiva ettei kirja jäänyt vain pelkäksi haaveeksi, se olisi ollut monelle pettymys. Kaikki haastatellut eivät varmaan tiedäkään, että teos on viimein ilmestynyt. Se on varmasti monelle heistä oikein hyvä lahja pukinkonttiin tai vastaavaan. Tohmajärvellä kirjaa saa ostaa Kirja-Alasimesta eli paikallislehden kirjakaupasta. Muutamilta on jopa kahden ja kolmenkin sukupolven haastatteluja/kirjoituksia.

Juhlivaa kyläyhdistystä onnitteli kunnanjohtaja Olli Riikonen avustajanaan rehtori/koulutoimenjohtaja Arto Juntunen, molemmat tikkalalaisia. Kommenttina sanoisin, että nykyään myös kunta suhtautuu ihan eri tavalla pieniin maalaiskyliinsä kuin silloin 1970-luvulla, kun kylätoimikunta perustettiin. Silloin me kyläläiset olimme paha uhka kirkonkylälle, ainakin viranhaltijat suhtautuivat meihin sillä tavoin. Erään kerran sain jopa "täyslaidallisen" viranhaltijan ohjeistuksia, mutta siitä lähtien sain parempaa kohtelua, joten kannatti ottaa ryöpytys vastaan.

Koulunjohtaja Matti Luostarinen kiitteli onnittelijoita ja luki onnitteluja. Oppilailla oli paljon hienoa ohjelmaa, ja entinen johtajaopettaja ja kylätoimikunnan sihteeri Maija-Liisa Jääskeläinen piti puheen. Kylän ikioma kanttori Teuvo Latvala soitti pianoa ja säesti esiintyjiä sekä yhteislauluja. Kyläyhdistys oli koonnut näyttelyn yhteen luokkaan, ja kahvitarjoilu oli koulun ruokalassa hienojen täytekakkujen kera. Myös Ellu oli esiintymässä joulukuvaelmassa, nyt jo toisena vuotena peräkkäin. Ehkä jo ensi vuonna on Angikin mukana, kuka tietää. Hänellä on hieno lauluääni Halosten tapaan.

Tikkala valittiin, kuten muistatte, Pohjois-Karjalan vuoden 2009 kyläksi. Paljon onnea kylälle, kyläyhdistykselle ja koululle! Hienoa että yhä löytyy ihmisiä, jotka laittavat itsensä likoon.

Kaikkea hyvää lukijoille ja kyläläisille toivoo Aili-mummo

Onko syytä juhlia?

Keskustan ansiomerkkejä jaetaan Tikkalan seurojentalolla syksyllä 2008. Oikealla liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Tänään tekee Tohmajärven valtuusto kohtalokkaan päätöksen: terveyskeskuksemme vuodeosasto (luultavasti) lakkautetaan, tilalle tulee tehostetun palvelun osasto. Jos siis keskustalaiset päättävät niin. Useimmat meistä joutuvat elämänsä loppuvaiheessa käyttämään paljon sairaaloiden vuodeosastojen palveluja, yllä olevassa kuvassa on pari esimerkkiä kotikylältämme Tikkalasta. Kaksi heistä on jo edesmennyttä, ja onneksi niitä, jotka eivät enää niitä palveluja tarvitse. Meille lopuille kuvassa oleville ei nähtävästi kannata enää järjestää kunnallista sairaanhoitoa. Toivottavasti emme sellaista tarvitsekaan missään vaiheessa elämäämme!

Päätoimittaja sanoi poliitikoilla olevan yhtä paljon selkärankaa kuin lapamadoilla. Yhdyn hänen mielipiteeseensä, ainakin Tohmajärvellä tämä pitää paikkansa. Me vanhat järjestökonkarit olemme jo mennyttä kauraa, mutta meidän jälkeemme tulee teidän vuoronne, nykyiset ns. päättäjät. Ettehän te päätä mitään, vaan teette niin kuin teitä käsketään tekemään. Se asia on nyt nähty ja koettu moneen kertaan.

Olisi liian sinisilmäistä luottaa siihen, että meidän "yksinkertainen enemmistömme" ottaisi järjen käteensä, ja tarkastelisi asioita hieman kriittisemmin. Ei sitä vielä nelikymppisenä tunnu olevan minkäänlaisen sairaalahoidon tarpeessa, mutta entäs sitten kun aikaa kuluu useita vuosikymmeniä? Kuis meillä sitten hurisee?!

Ajattelin tänään kirjoittaa ihan muista aiheista, mutta tämä asia ajoi nyt edelle.

Keskustan päättäjiä tervehtien selkärankainen Aili-mummo!

Elämästä ja iloitsemisesta

Riihiahon marttoja Honkavaaran tsasounalla keväällä 2009. Kuva AN.

Ellei tiedä, minne on matkalla, päätyy todennäköisesti jonnekin muualle. (Laurence J. Peter)
Ihmisen elämä on sellaista miksi hänen ajatuksensa sen tekevät. (Marcus Aurelius)
Hän ei tiennyt, ettei sitä kukaan pysty tekemään, niinpä hän meni ja teki sen. (Tuntematon ajattelija)
Onni on kuin terveys: se on, kun sitä ei huomaa. (Ivan Turgenev)
Paras elämässä on ilmaista. (Sanonta) - Pulmat ovat työpukuisia mahdollisuuksia. (Henry J. Kaiser)
Hyvin arvattu on puoliksi tiedetty. (Tuntematon ajattelija)
Kirjoittaminen on paras tapa puhua joutumatta keskeytetyksi. (Jules Renard)

Mietelauseet teoksesta Kultaisia sanoja, toim. Anne Seppälä. Hämeenlinna (2008)

Muistin verestämiseksi kirjoitin nuo itsestäänselvyydet, kun äskettäin ostin tämän kirjan. Jotta voisimme arvostaa elämää, meidän on koettava elämässämme kärsimyksiä, sairauksia ja muita koettelemuksia. Kun on nuori ja terve, ei osaa antaa arvoa terveydelleen. Nuorena ei arvaa mitä elämä tuo mukanaan vanhuuden päivinä. En minäkään sitä tiennyt, vaikka elin nuoruuteni kahden vanhan ihmisen taloudessa, joista toinen oli sokea. Vasta kokemus tuo mukanaan elämänviisauden, jota toivottavasti opimme arvostamaan. Kantapään kautta hankittu tieto on aina arvokasta, sillä se on omakohtaista, itse hankittua tietoa, ei mitään paperinmakuista kirjaviisautta.

Erilaiset haasteet elämässä antavat meille tilaisuuden oppia ja ratkoa uusia asioita, ne ovat mahdollisuuksia. Juuri uuden oppiminen elämässä on se mielenkiintoinen juttu, joka pitää (ainakin minut) kiinni elämässä. Ellei mitään uutta enää halua oppia, on jo valmiiksi pystyyn kuollut ihminen, joka näennäisesti elää ja hengittää vaikka ei enää olekaan elossa. Jokainen uusi päivä on haaste, joka pitäisi ottaa ilolla vastaan, vaikka siltä ei tuntuisikaan.

Ilo ei saisi kadota elämästämme, sitä pitää ruokkia ettei se kuole ikävään. Jotkut meistä ovat mestareita tekemään toisetkin iloisiksi ja hyvälle tuulelle. Taisin itsekin ennen kuulua niihin ihmisiin, joilla oli hauskaa, vaikka elämä oli rankkaa. Ilon elämästäni vei poikani kuolema keväällä 1992. Nyt iloni on paljon vaisumpaa, sillä tunnen surun ja menetyksien raskaan painolastin. Jotenkin on vain selviydyttävä "vaikka sydän märkänis".

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Hyvää viidettätoista ex-itsenäisyyspäivää

Yhtä usein, kuin juomisen,/ sanon että tämä/ viimeinen/ runo/
en kirjoita enää en jaksa en tahdo/ en viitsi en osaa/ toistan/
niin kuin jumala kaikki tyhmyytensä/ byrokraatti/ aina/
ja silti, en osaa/ lopettaa,/ lopetan, yhtä usein, kuin alan,/
juodakin,/ joka, päivä, ilta.//

Paavo Haavikko teoksessa Viiniä, kirjoitusta. Jyväskylä 2000.

Eilen juhli lausuntataiteilija Anna-Liisa Alanko 50v. taiteilijajuhlaansa Joensuun pakkahuoneella Synnyinmaa esityksellään. Tekstit on koottu Paavo Haavikon ja hänen vaimonsa Marja-Liisa Vartion tuotannosta. Suurin osa runoista on Paavo Haavikon käsialaa. Musiikista vastasivat Arto Tarkkonen (hanuri ja laulu) ja Esa Luukkainen (laulu). Esitys oli koskettava, ja se kesti yhden tunnin. Yleisöä oli lähes täysi sali, vaikka kaikki kutsun saaneet eivät olleet saapuneetkaan paikalle.

Esa Luukkaisella on mahtava lauluääni, jota kelpaa kuunnella. Lopussa pojat lauloivat Sibeliuksen Finlandian, joka nosti ainakin minulle kyyneleet silmiin. Yleisö kiitti taiteilijoita kädestä pitäen, jotkut halaamalla lausujaa. Sitten nautittiin takahuoneessa yhdessä kahvia. -Kiitoksia Esa Luukkainen meidän Nelosten kolumnistien puolesta!

***

Tänään olemme siivonneet aamupäivällä, ja ulkoilun jälkeen kirjoittelin kuvakirjaan tekstejä. Suku saa taas hauskan kirjan muistoksi tästä vuodesta. Siitä on kiva katsella isojentyttöjen ja Paupaun puuhia jälkeen päin.

Pian alkaa televisiosta tämänvuotinen ex-itsenäisyyspäivän vietto. Se on jo viidestoista kerta. Sotaveteraaneille kelpaa valehdella Suomi-nimisen valtion "itsenäisyydestä", vaikka se menetettiin jo kauan sitten. EU on pian liittovaltio, ja sille on valittu jo valtioelimetkin. Sauli Niinistö sanoi, että Suomesta joutaa lopettaa koko presidentin virka, koska se on muuttunut vain seremonialliseksi tehtäväksi. Tulisiko suuri vanhinko, jos joulukuun kuudes ei presidentti olisi antamassa kättä hyväosaiselle kansalle eli eliitille, meiltä rahvaalta jäisi näkemättä hienot iltapuvut ja upeat kampaukset.

Oikein hyvää illanjatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Tikkalan Tikankolo-kerho

Eilen 1.12.2009 perustettiin kylälle kerho, jossa keskustellaan menneistä, tulevista ja mistä vain; nautitaan yhdessä kahvia ja seurustellaan keskenään. Tavoitteet eivät ole siis kunnianhimoiset, vaan kerhon tarkoitus on palvella ihmisten viihtyvyyttä ja tuttujen tapaamisen tarvetta. Asialla on kolme naista, Mikkosen Kerttu ja Riitta sekä Iittiläisen Kaisu. Paikalla oli kolme miestä ja kymmenen naista. Lisääkin entisiä ja nykyisiä kyläläisiä mahtuu.

Kokoontumispaikkana on Mikkosen liiketalon entinen Tikkalan postin ja kampaamon takahuone. Kahvipöytä oli pramea, oli pullaa ja kakkua sekä lisäksi täytekakku, pöydässä oikea pellavaliina. Kaisun ja Riitan johdolla sovittiin yhteiset säännöt ja nimi kerholle sekä päätettiin tulevista kerhotapaamisista. Seuraavaan kokoukseen 12.01.2010 klo 12.00 kutsutaan lehtimies paikallislehdestä. Lisää tietoja voi kysyä Mikkosen Riitalta, puhelin 050 567 92 63.

Ohjelmaa esitti tapansa mukaan Teuvo Latvala Erkki Lehikoisen avustamana. Kyläyhdistyksen edustaja Minna Susi-Ilvonen pistäytyi myös paikalla, ja vie varmaan terveisiä Tikkalan kyläyhdistykselle. Sovittiin neljästä seuraavasta kerhokokouksesta, jotka ovat: 12.01.2010 klo 12.00; 26.01.2010 klo 12.00; 09.02.2010 klo 12.00; 23.02.2009 klo 12.00. Lupasin kirjoittaa ajat myös kyläyhdistyksen vieraskirjaan, mistä ne myös löytää. - Toivotetaan kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

Etuhuoneessa toimii näiden kolmen naisen perustama kirpputori, jolta voi halutessaan ostaa jotakin mieleistä. Itse löysin kirjan, jota aion lukea ja mahdollisesti lainata tähän blogiini jonkin lämpimän tai merkittävän ajatuksen.

Oikein hyvää keskiviikkopäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

"Kun aika siirtää valon arkaa viivaa"

Budapest 2007 lokakuussa. Hieman usvaa ilmassa.

Ei suruja monta ihmislapselle suotu:/ Yks sydämen suru, elon huoli toinen/
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.//
Eino Leino teoksessa Sanoista kauneimmat. Juva 2003.

Monta on matkalle lähtenyttä palaamatta enää meidän joukkoomme. Kylä tyhjenee yksi kerrallaan, uudet ihmiset tulevat poisnukkuneiden tilalle. On melkoinen shokki, kun mies parhaassa iässään päälle nelikymppisenä lähtee joukostamme jonnekin, mistä ei ole paluuta. Vasta muutama vuosi sitten saimme sen kokea, ja nyt taas. Jotta ei totuus unohtuisi. Suru koskettaa omaisia, ja etenkin äitiä, joka kokee ehkä elämänsä suurimman menetyksen. Ei puolison menetys ota vielä niin pahasti, kuin oman lapsen menetys. Se on lopullinen eikä sitä korvaa mikään. Me sivulliset voimme vain ottaa osaa, jos se ketään lohduttaa.

Kitsaasti luopuu rajakivistään kuolema/ kun aika siirtää valon arkaa viivaa/
jättää vastaamatta/ kun kysyn/ kenen ovat nämä ääret, kenelle jätän/
kenelle rakennan,/ mitkä kivet leimasin mitkä leimasimme/ ahnaalle elämälle.// Kirsi Kunnas.

***

Pitkästä aikaa kävi pojan tytöt kahvilla. Kolme viikkoa on pitkä aika näkemättä pikkuisia, jotka ovat niin ihania. Isompi kaksonen lausahti pois lähtiessään: "Muistahan mummo käyvä meilä ensviikolla". Olipa mukava kuulla tämä toivomus. Ja taidetta syntyi rivakassa tahdissa, jopa useita piirustuksia samalta lapselta. Paukku nukkui eteisessä vaunuissaan "päikkäreitä" eli päiväunia. Jospa se korvatulehdus alkaa helpottaa, hymyili niin kauniisti mummolle. Ukki oli taas Venäjällä asioilla, palasi päiväkahvien aikaan.

Koululainen oli taas ihmeellisen kiinnostunut mummon runokirjoista, jotka olen omistanut lapsille. Yksi on pelkästään nyrkkipajassa tehty, kannessa suloinen kissanpoika. Tyttö otti kirjat mukaan ja alkoi lukea niitä. Sanoin etteivät ne ole lasten runoja, mutta siitäkö tyttö välitti. Sanoi että mummo saisi lausua niitä ääneen, väitin että voi niitä lukea lausumattakin, ihan itsekseen. Eilen oli koululla myyjäiset, joissa tokaluokkalainen oli tietysti mukana, kehui ostaneensa tavaroita melkoisesti. Mummo joutui menemään toiselle suunnalle, eikä siis ehtinyt myyjäisiin, valitettavasti.

Hyvää adventin iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Mitä Tikkalassa tapahtuu

Tikkalan kyläkuoro esiintymässä Tikkalan vanhalla koululla jossakin juhlassa, johtajana Teuvo Latvala. Kuva AN.

Tämä arktinen taivas/ kuin grafiikanlehti,/ puut hiilenmustat/
suonet, tussia veri!/ Ihoon pinttynyt talvi/ säteilee/ kuin atlaskuvioinen/
silkki, sen lävitse kutoudumme/ ja siihen kääritään/ meidät jokainen, aina/
erikseen, yksin.//

Kirsi Kunnas kokoelmassa Valoa kaikki kätketty. Porvoo 1986.

Pian sen pitäisi ilmestyä, Tikkalan koulun muistelukirjan. Kyllä sitä on odotettukin, ja monet puheet olen saanut kuulla siitä, miksi se ei tullut valmiiksi jo vuosia sitten. Ei tullut tietystä syystä. Joka tapauksessa olen iloinen kun se ilmestyy Sari Tuuva-Hongiston toimittamana. Teinhän siihen lähes vuoden ilmaisen työn. Miksi minut onkin luotu tekemään juuri tuota talkoota, en ole ollut käsi ojossa odottamassa palkanmaksua niin kuin useimmat tekevät. En ole osannut rahastaa. Rahastajia kyllä aina löytyy, kun joku tekee työn (lähes) valmiiksi.

Tikkalan kyläkuoro on myös päättänyt toimintansa ainakin toistaiseksi. Ihmiset tulevat vanhoiksi ja sairastuvat tai muuttavat "tuonilmaisiin". Kuorolaiset vaihtuvat tiuhaan ja ihanat laululintuset lentävät muualle visertämään. Ei ole johtajallakaan helppoa. Kuorohomma on lisäksi varsin sitovaa, paikalla pitäisi olla vaikka ei voisi laulaakaan, oppimisen takia. Se on melkein yhtä kovaa kuin näytelmäryhmissä toimiminen, pitää olla aina paikalla kun harjoitellaan tai esitetään.

Tikkalassa ei ole odotettu kädet ristissä valmista esittämällä vain vaatimuksia, on myös oltu aktiivisia ja toimittu itse. Näin projekti lähtee käyntiin kuin itsekseen eikä ole tarvis pommittaa kuntaa kymmenillä kirjeillä, jotta kunta tekisi sitä tai tätä. Onhan kunta tehnytkin, hankkinut tarvittaessa rakennusmaata kylään muuttaville ihmisille, ja monia muita panostuksia. Se on hyvä kun on maata mille rakentaa. Ja kuulin vielä yhden uuden positiivisen jutun: Tikkalan kaupalle kutsu käy meille "vanhoille tikkalalaisille" päiväkahvien merkeissä tiistaina 1. päivä joulukuuta klo 12.00. Jotain tarinatuvan tapaista suunnittelevat, joten pankaapa mieleen ja lähtekää liikkeelle. Paikka on entisen kampaamon tiloissa takahuoneessa, jonne pääsee suoraan talon Viesimontien puoleisesta päädystä.

Ajattelin panna lammaskaalin kiehumaan, on valmiina pyhänseutua varten. Ja leivät odottavat pakastamista.

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Tanssi Elämänpellossa

Jo elokuusta lähtien olen miettinyt sitä, että tekisin runoblogin, ja nyt eilen sen tein. Asiaa ehdotti eräs ystävä, minusta se oli hyvä ajatus.
Blogin nimi on Tanssi Elämänpellossa.
Olen ajatellut julkaista siinä järjestyksessä kuinka ne ovat pantu kokoelmiin. Vanhinta kokoelmaa ei ole enää saatavissa, sillä sen 500 kappaleen painos on loppunut jo vuosia sitten. Myös toisesta kokoelmasta Hullun lehmän tanssista otin samansuuruisen painoksen, sitä toki on vielä saatavilla. Kolmas kokoelma on nyrkkipainos, itse tehty, vain noin kolmisenkymmentä kappaletta. Ruistähkähumpasta olen ottanut 100 kappaleen painoksen, mutta toki siihen saa lisää, jos tarvetta on.

Netti on nykyaikana ylivoimainen ja halpa julkaisuväline. Kun itse tekee, ei maksa mitään. Ilmaisia hienoja blogipohjia saa monelta eri tekijältä, on useita kotimaisiakin blogeja. Bloggerin heikkous on se, ettei se tulosta pitkiä tekstejä, vain yhden sivun. Bloginhan kuuluisi olla lyhyt, siksi kai näin on säädetty.

Lauantaina on sukukirjatyöryhmän kokous, sitä varten pitää valmistella Huokkola-tarinaa. Valmiiksi en sitä vielä saa, koska palaute on saamatta. Tekstin muokkausta pitää varmasti tehdä lisää, jokainen lause on tarpeen miettiä yksi kerrallaan. Varsinkin kirjoitus, jossa on paljon lukuja ja päivämääriä, on ongelmallinen. Joidenkin mielestä tarkat päivämäärät ovat tarpeellisia, mutta luettavuuden kannalta minusta siihen riittäisivät vuosiluvutkin, tällöin teksti on paljon luettavampaa ja näyttää paperilla paremmalta.

Huomenna on ruisleiväntekopäivä, viime kerrasta on jo kolme viikkoa. Neulonut olen lähes joka päivä jonkin verran, olkapää ei salli paljoa. Sauvakävellä voisi enemmän, mutta siitä ei olkapää myöskään pidä. Joskus tämä raihnaisuus kiukuttaa, mutta siihen on tyydyttävä.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Onnitteluja

Lintulan luostarin vanha päärakennus, jossa kesäisin toimii kahvio (vasemmalla). Kuva kesällä 2009 MN.

Päämäärä
Pääni hienoissa unissa/ mitä syntyikään?/ Haurasrakenteinen unelma,/
teräksinen välähdys?// Heräsi tämä epäily:/ unelmat eivät riitä, ne jätä,/
luo kovin käsin lujat hahmot/ haaveita kantavammat.//

Viljo Kajava, Maan ja meren runot. Helsinki (1992)

Sunnuntai-iltaan ollaan menossa. Kevät on tullut jo monta kertaa tänä syksynä, taisi olla jo kolmas. Varmaan puut rupeavat pian aukaisemaan uusia silmuja, kun lämmintä on ollut jopa viisi astetta (eilen). On aika vaisu olo, pojan perheessä on ollut sairautta jo viikkoja. Pahinta taitaa olla lasten äidillä, joka yrittää pysytellä jalkeilla viiden pienen lapsen takia. Minäkin olen huolestunut heistä. Rokottaa ei ehditty kuin nuorimmainen lapsi.

Lämpimät onnittelut Katja Asikaiselle, joka on valittu Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi selvällä äänivyöryllä! Katju on harvinaisen viisas ja älykäs nuori nainen, joka ehtii vielä vaikka mihin. Opinnot ovat päässeet hyvään alkuun Itä-Suomen Yliopistossa. Toivottavasti hän ei turhaudu politiikan mutkikkaisiin juoniin, se vaara on olemassa. Ja päälle päätteeksi tulee tietenkin pahat puheet ja haukkumiset, joita kademieliset ihmiset levittävät. Katjun kotikunta on Kesälahti, jonka valtuustossa tämä "ylioppinut" opiskelija istuu.

Onkamon Metsästysseura on juhlinut tänään Tikkalan koululla 50v. toimintaansa. Mies kävi osallistumassa juhliin, muuta ei perheestä mukana ollutkaan. Metsästysseura myi talo-osuutensa Tikkalan seurantalosta TiVelle, joka nyt omistaa koko talon. Ehkä niin on selvempää. Onkamon Maamiesseura luovutti jo aikaisemmin oman osuutensa TiVelle, koska seura laittautui uinailemaan "ruususen unta". Tikkalan Kyläyhdistys ei omista Tikkalan seurantalosta mitään, vaikka Hanna Kirjavainen sivuillaan niin väittääkin.

Kyläyhdistys on uudistanut nettisivunsa ja laittanut tiedoitukset Twitteriin, jonne pääsee ainakin Outi Forsblumin sivujen kautta. Ainakaan minä en ole päässyt muuta kautta kyläyhdistyksen sivuille. Paljon onnea pian 30v. toimintaansa juhlivalle yhdistykselle! Pysytte ajassa hyvin mukana ja taas uudella tarmolla eteenpäin.

Minulla on ollut ilo saada toinenkin lukija, hän on blogin Naisen silmin kirjoittaja Sofia Tanninen, jonka sivuille panen linkin viereiselle linkkilistalle.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Onko kirjailija profeetta omalla maallaan?

Isä ja poika Ukko Kolin kalliolla ehkä vuonna 1972. Tällaiset olivat maisemat, ja ihmiset. Kuva AN.

Kävin Tohmajärven kirjastossa tänään. Minulla on ollut kirjailijana oikeus mennä sisään mihin aikaan vain, kunhan joku henkilökunnasta on paikalla. Nyt näköjään käytäntö on muuttunut, kenties siksi, että meillä on uusi kirjastotoimenjohtaja. Kello oli noin varttia vaille 13, kun rimpautin ovikelloa peräti kolme kertaa. Sitten tuli kaksi miestä ovesta ulos, ja toinen heistä lausahti, ettei kirjasto ole auki ulkopuolisille. Sanoin, että minulla on ollut sellainen lupa, että kirjastoon pääsee, kunhan joku on paikalla. Tiskille istuutui hyvin nuori tyttö, joka sanoi minulle myöskin, ettei minulla ole oikeutta tulla kirjastoon, koska kirjasto ei vielä ole auki. Sanoin, että minulla on oikeus, ainakin ollut sellainen tähän asti. Nainen ei esitellyt itseään, enkä ollut häntä koskaan nähnyt. En myöskään minä esitellyt itseäni, mitä turhia. Nainen otti kirjat vastaan ja näpytteli ne tietokoneelle.

Entisaikaan kirjastoon oli kiva mennä, henkilökunta oli ystävällistä, ja osasi jopa hymyillä. Ikävä tulee entisiä Helenan ja Kaarinan aikoja. Nyt en tunne ketään eikä kukaan tunne minua. Eivät varmaan tunne muitakaan tohmajärveläisiä ns. kirjailijoita. Vai tuntevatko ehkä Maiju Lassilan, sitä en osaa sanoa. Hän ei ainakaan ole tunkemassa itseään kirjastoon. Se on näköjään vain virkailijoita varten.

Mukavaa kun virkailijoilla on lokoisat oltavat siellä kirjojen läheisyydessä. Hymyillään kun tavataan, tai sitten ei...

Hyvää illan jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Kuinka ennen hulluus parannettiin

Figaro-laiva Savonlinnan satamassa 1970-luvulla.

Tikkalalainen kyläseppä Juho Riikonen oli toinen suurista kylämme tietäjistä. Häneltä ja Pekka Eroselta kerättiin erikseen yli 60 loitsua ja taikaa 1889-91, jotka on muistiinmerkinnyt J.H. Hakulinen. Nämä jutut olen etsinyt Joensuun Kansanrunousarkistosta (KRA Filmirulla 59). Olen julkaissut ne Havutar, hyvä emäntä teoksessa v.2004, jonka olen myös koonnut.
Juho Riikonen oli kuullut alla olevat taiat joutomies Olli Tenhoselta Tohmajärven pitäjän Kaurilanvaaran kylästä. Tenhonen oli ollut kova velho ja suuri juoppo.
Wiijjään (hullu) umplammin laijalle. Siinä nostetaan penger lammin laijasta kohollej jotta tulloo reikä sinne lampiin. Sittä paiskattaam mies nuoriin kainaloistaan ja ähkätään alastomana sinne lampiin umppeähän ja sittä veitään pois reijän kautta siitä penkereen alatik. Sittä ol jo ennen tehty panta, kerättiin siihen pihlajat ja kaikkii suurii puita, veistettiin sittä lastuja hongam poskuksesta ja pantiin ne palamaaj ja pistettiin pystyyn siihev vanteeseej ja siitä vanteesta sittä pujotettiin se mies läp, lammista nostettuu ja sittä panttiim puhtaat vuatteet peälle.
Toinen taika samasta asiasta, sama kertoja.
Vietiin pohjoseem päinj juoksevaj join rannale, siinä riisuttiiv voatteet peältä pois ja pantiin selälleen join äprääle, - ol polovillaam moassa vieressä ja ol leikkoovinnaam peän ja sano: "elä leikkook, leikkoon, elä leikkook, leikkoon, elä leikkook", kolomannela kerrala sittä leikkas , löi niät piäm pohjiin kirveelä, narras kehnuu; kun sai leikatuks, jokkeem pyöräytti virram mukkaan mänemään, nuorasta vuan kiini piettiin, sittä veittiin moalle ja pantiim puhtaat vuattiit piälle, likaset jätettiin sinne join varrele puuhun. Sittä kun lähettiin pois, valittiin tuo semmonen petäjä, joka soatiin seisaallaan keskii halk, niij jotta latvasta ja tyvestä jäi ehhyyks kiinnik, ja se halastiij jotta siitä mies sop ja siitä sittä mies pyöriteltiil läp.
Samasta asiasta olisi vielä ollut kolmas taika, jossa tarvittiin myös kirkkomaata, mutta jätän sen nyt tähän laittamatta.
Näin siis ennen kansaa parannettiin, kun ei vielä tunnettu näitä nykyajan parannustapoja eikä lääkäreitäkään ollut kuin ehkä yksi tai kaksi läänissä. Heidän tehtävänsä oli vastustaa tarttuvia tauteja, jotka riehuivat kansan keskuudessa.1800-luvun loppupuolella oli jo isorokkorokote keksitty, sitä sai ostaa jos oli millä ostaa. Harvat varakkaammat sitä ostivat esimerkiksi lastensa suojaksi. Oma tätini, isäni sisar, Miina Juvonen sairasti isonrokon kaksi kuukautta vanhana, ja selvisi taudista ilman rokotusta. Täti eli äitinsä Kaisan tavoin 87-vuotiaaksi, mikä on kunnioitettava ikä 1800-luvun ihmiselle.

Oikein hyvää pyhäiltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

"Torstai on toivoa täynnä"

Siit paikast mää sen tiäsi et nyt ollan koto,/ kuulus paari vessa oven takka: "Onks täsä jono?"/
Voik kuvitel mittä sen kaunemppa,/ olkko Salomaa Hiski taik Ahmatova.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Keuruu 2001

Se on talvea nyt ainakin lumimäärästä päätellen. Tällaiset näkymät ovat talomme takaovelta, etualalla on talouskellari. Lunta on puissa paljon, eilen oli sähkökatkojakin, ei tosin pitkäaikaisia. Pian on tulossa se muuan "makkara kakkara kainalossa", kaupat valmistautuvat ostohysteriaa varten. Saattaa olla, että liikkeellä oleva sikaflunssakausi hiljentää jonkin verran markkinatunnelmaa. Rokotuspiikkien ottajia oli terveyskeskus pullollaan, joskaan ei tarvinnut hyvin kauan odotella. Tosin ei sitä sikapiikkiä vaan ihan tavallista kausiflunssapiikkiä. Sikapiikki annetaan työikäisille riskiryhmiin kuuluville sekä pikkulapsille. Toivotaan että kausi jatkuu meillä päin hiljaisena kuten tähänkin asti, mutta pianhan ne tilanteet muuttuu. Pojan perheen lapsista on vasta nuorin rokotettu.

Olen tällä viikolla kävellyt lähes joka päivä ja puurtanut talohistoriikin parissa. Harvinaisen kinkkinen homma, varmaan korjauksia ja täydennyksiä tulee, onhan aihe minulle outo. Oman kylän taloista tiesi jo paljon entuudestaan, mutta kyllä se Simosten historiikki oli myös kinkkinen homma, ajatella sai paljon ja pitkään ja etsiä monia eri lähteitä. Onneksi oli teetetty sukututkimusta Simosista, joten se oli paras apu saada juttu kasaan. Suku- ja henkilötiedot ovat tärkeitä, niitä ei voi sivuuttaa. Ortodokseilla on vieläkin hankalampaa, koska tiedot saattavat olla puutteellisia ja poiketa muiden lähteiden tiedoista. Luterilaisia voi onnitella siitä, että heidän kirkonkirjansa on säntillisesti pidetty. Ne ovat aina luotettavimmat lähteet sukututkimuksessa, muita sen veroisia ei ole.

Pian on taas viikko pulkassa, mutta torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Oikein hyvää viikon loppupuolta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Iloista isänpäivän iltaa

Juhlakausi on alkanut, on isänpäivä. Pikku Paupau kävi sisariensa ja äitinsä kanssa onnittelemassa ukkia, joka juhlii tänään työnmerkeissä.
Päivän kunniaksi isommat neidot piirsivät monta kuvaa muistoksi. Paupau taas puolestaan näytti, että käveleminen jo alkaa sujua, ainakin pari metriä meni ihan supsikkaasti. Ei kestä kauan kun matka jatkuu, varmaan jo tämän kuun aikana. Lähti sitten puheeksi tämän vuotisen kuvakirjan tekeminen, ja otin kameran esille ja kuvasin useita kymmeniä kuvia tytöistä. Ellukin innostui kovasti, hän on oikea linssilude, tunki itseään vähän sinne ja tänne. Opettelemista on minullakin uuden kameran käytössä, mutta onneksi minä auttaa.

Karjalanpiirakat maistuivat ainakin Ellulle, Eve keskittyi kananmuniin. Pippuri tuskin söi ainoastaan yhden piirakan ja joi mukillisen maitoa, Angi söi tomaatteja, kurkkua ja jätskiä. Paras joululahja olisi, jos lapset eivät sairastuisi sikaflunssaan. Vasta viikolla 47 koululapset kuulemma rokotetaan.

Kävin pimeänhämärissä vielä kävelemässä, kun päivällä en ehtinyt. Matkalla tulivat naapurit vastaan kaksi kertaa. Kävelin ilman sauvoja, kun piikkisauvat ovat yhä liiterissä. Hartia- ja niskasärkyä on ollut viime aikoina, lieneekö johtunut neulomisesta, jota olen töllöä katsellessa tehnyt. Särkylääke on ollut ahkerassa käytössä. Kävelylenkkiä pidensin pari päivää sitten, ja huomasin, että polvia särki, vaikka kävellessä oli niin mukavaa.

Huokkolan tarina on tarkistuksia, lisäyksiä ja korjauksia vailla. Ensiksi on käytävä juttu läpi uudelleen lähdeaineiston kanssa. Toivon mukaan saan sen lähes tehtyä 28. päivään mennessä, jolloin on sukukirjatyöryhmällä kokous. Ja jouluakin on kohta valmisteltava, niin se aika kuluu.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Maustekatu: Mielipidekirjoitus

Maustekatu: Mielipidekirjoitus

Lue Katjun kirjoitus! Siinä on ytyä!

"Pakollisia määräyksiä"

Vienankarjalainen kylä kesäkuussa 2000. Kuva AN.

Esitän teille dokumentin eli virallisen asiakirjan vuodelta 1914:
Liperin Nimismiehen lupa Konsta Kontkaselle "oikeutetaan omistamallaan polkupyörällä matkustamaan, minkä Pakollinen määräys 11/24 päivältä Elokuuta 1914 N:o 7 itsekulkevilla ajoneuvoilla matkaamisesta kaupunkiasutusten ulkopuolella säätää kolmen kuukauden ajan tästä päivästä. Valokuva seuraa tätä todistusta.
Liperin piirin Nimismiehen konttorissa 1. päivänä syyskuuta 1914.
N:o 20
Lun. 1:20 p" Nimikirjaimet ilman selvennystä ja sinettileima (alla).

Polkupyörällä ajamisen on siis tarvittu ihan nimismiehen lupa. Tuota en ole tiennytkään; oli oikein säädetty "pakollinen määräys" sitä varten.
Hyvin on osattu kansaa kyykyttää vanhoinakin aikoina. Vai on polkupyörä muka "itsekulkeva ajoneuvo", sitä en ole myöskään tiennyt. Sellaista polkupyörää, joka ajelisi itsekseen, en ole vielä nähnyt. Mutta varmaan sellainen osattaisiin jo nykyaikana rakentaa, joka toimisi kauko-ohjauksella ja jos pyörässä olisi joku moottori.

Pääsin tällä viikolla Huokkolan historiikin kirjoitukseen käsiksi. Aiheeseen sisälle pääsy otti ihan voimille, kun en siitä ennestään mitään tiennyt. Asiakirjoissakin on ristiriitoja kuten ortodokseilla hyvin usein on. Talossa on ollut sellainen tapa, että miesväki on syönyt pöydässä istualtaan, mutta naiset söivät seisten uunin luona. Ihan tosi! Enpä haluaisi olla sellaisen talon emäntä; mutta jos sellaiseen tyytyy, saa emäntä (varmaankin) syyttää itseään...

***

Kävin tänään hakemassa kortisonipiikin oikeaan olkapäähän. Se on ollut kipeänä jo useita viikkoja. Kävi kerrankin niin, ettei päivystykseen ollut tungosta - yhtään muuta potilasta ei näkynyt. Naislääkäri jutteli kanssani lukemisesta ja kirjoista. Ensiksi kuitenkin minulta kysyttiin: "Onko sinulla influenssaa?" Joten varpaillaan ollaan, ehkä siinä oli selitys, ettei porukkaa paljon näkynyt. Taitaa Tohmajärvellä rokotukset kulkea jälkijunassa, vasta terveyskeskuksen työntekijät on rokotettu. Totta kai kiteeläiset ovat etusijalla, sitten tulee vasta muut...

***

Kesälahden nuori Katja Asikainen on hyvin aloitteellinen nuori poliitikko. Hän on kirjoittanut Keski-Karjalan yhteistyöstä ja asioista paitsi blogissaan myös sanomalehti Karjalaisessa. Oikein hyvä Katju! Jatka samaan malliin; kelpaisi vanhempienkin poliitikkojen ottaa oppia Katjun aloitteellisuudesta ja yhteistyöhaluista. Täällä ei tehdä muuta kuin riidellään ja junnataan paikoillaan. Mutta jos ja kun Kiteen määräyshalun alle jäädään, siellä varmasti pysytään. Toisilla kunnilla ei tule olemaan muuta kuin menetyksiä. En jaksa uskoa yhteistyöhön Kiteen kanssa...

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

"Tuonilmaisiin" siirtyneet

Misu-kissa siirtyi "rajan taakse" kaksi vuotta sitten. Alunperin Misu oli poikamme kissa, joka muutti asumaan meille lokakuussa 2001.

Meidän omat muistomme ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Muistot ennen eläneistä sukulaisista ja muista perheen jäsenistä. Jotenkin kauniit ja hyvät muistot tuntuvat olevan pyhiä, niitä emme antaisi pois mistään hinnasta. Muistot koskettavat syvältä jokaista meitä, vaikka ne olisivat kipeitä ja siksi arkoja. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, tämä maanpäällinen. Tai muusta ei ainakaan ole todisteita.

Näinä aikoina, kun ymmärtää itsekin olevansa pian vain muisto läheisille, ajattelee tarkemmin sitä, minkälaisen muiston jättää itsestään toisille. Millainen ihminen olen ollut lähimmäisiäni kohtaan, ajatellaanko minusta kuoltuani kaivaten vai sanotaanko, että hyvä kun lähti pois täältä. Kyllä muistolla on väliä, sillä miten meitä itse kutakin ajatellaan.
Kirjoitin muistorunon kissalleni Shemeikalle syksyllä 2001:

Äiti-maan hellään syliin/ sinut peitän,/ ikuisesti lämpimään kohtuun,/
jossa saat levätä rauhassa./ Sinä kuihduit pois./
Rakkautemme ei sammu koskaan,/ se elää kehräten lämpimiä/
muistoja sydämissämme./
Olet rakkaani nyt muisto/ joka ei sammu koskaan...//
****
Toivoin ja halusin että/ meidät peitettäisiin/
maan poveen sylikkäin, rakkaani./ Sinun vuorosi ensin, kultamussukka.//
Kehräsit rakkauden lankaa/ kolmetoista ja puoli vuosikilometriä./
Se riittää ikälopuksi/ minulle, meille./
Tuhansien muistojen sitein/ sinua rakastan -/
päivään jolloin mustaa vaippa/ laskeutuu silmieni eteen.//

AN kokoelmassa Äiti-maan hellään syliin (2003)

***

Kaksoset ja esikoululainen kävivät päiväkahvilla äitinsä kanssa meidän luona. Paistoin coktailpiirakoita ja vehnäpullia ja keitin kananmunia neitosille. Tytöt piirsivät niin innolla, etteivät meinanneet ehtiä syömään mitään. Jäätelö kuitenkin maistui kaikille kolmelle. Nyt on taas monta hienoa taideteosta valmiina. Ukki kävi naapurivaltiossa pikavisiitillä, ehti kotiin juuri kun kahvi oli valmista.

Angi kuulemma pitää kovasti esikoulusta, se on hieno juttu. Varmaan kaksosetkin sitten kun sinne asti ehtivät. Mainiota porukkaa kaikki.

Oikein hyvää pyhän jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Terveyttä ja ruisleipää

Prahasta Kaarlen sillalta Moldau-joen yli (= Tonava). Kuva AN keväällä 2000.

Antteks vaa/ täsä olla vähä joukom prättistynei/ tul tosa valvottu/
mää porsisi melkke vuarokaure/ kakstoist piänt sikka/
niin kaunei ja silussi/ mää sirosi heijä napanuara/
laito lämpölampu al/ pitusjärjestykses kuivama/
anno heil/ semssi nimi ko sioil pruukata antta/
Nominatiiv, Kenetiiv, Akkusatiiv,/ Partitiiv, Essiiv, Translatiiv,/
Ines, Ela, Illa/ Ares Apla, Alla/
Nii hyvä ol hämäräs maat/ pahna vatta al/
suari omiem poikkatte saparoi/ miätti mitä näistäkki ison tule//

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Keuruu 2001.

Paistan tänään ruisleipää toisen kerran tänä syksynä. Se on hyvä ja maistuva harrastus, vaikka ei sitä voi hankkeeksi sanoa. Mutta onpahan lisäaineetonta ja varmasti rukiista tehtyä. Kaupan leivistä ei niin voi sanoa; joissakin "ruisleivissä" on ruista alle 40 prosenttia jauhojen määrästä. Lisäksi teen ruiskukkosia perunasydämellä kuten Miina-täti teki ennen.

Talvi taitaa olla taas tulossa, kerran se jo tänä syksynä tuli, ja lumi kesti ainakin kaksi viikkoa, sitten se suli pois. Ensi viikolla on taas luvassa lämmintä säätä. Saahan nähdä milloin se talvi lopulta tulee, mutta arvelisin että ensi vuonna.

Olen kävellyt viime aikoina lähes joka päivä muutaman kilometrin, saattaisi olla että matkaa voisi jatkaakin. Äsken kävellessä kun pääsin tuohon talon ja meidän tienhaaraan, iski yhtäkkiä kova kipu vasempaan polveen ja sen alapuolelle. Lienee johtunut kylmästä, kun en muistanut laittaa välihousuja. Muutoin polvet ovat olleet melko hyvät, niitä ei ole pakottanut, vaan sen sijaan oikea olkapää on vihoitellut. Terveyskeskuksessa on töissä kaksi lääkäriä, kolmas on kuulemma isyyslomalla. Rankkaa on lääkäreilläkin, töitä täytyy paiskia hartiavoimin ja urakalla. Toivon että nämä lääkärit pysyvät meillä.

Eilen oli valtuusto päättänyt, ettei kunnansairaalaa lopetetakaan Tohmajärvellä eikä sitä saneerata tehostetun palvelun asunnoiksi. Olen samaa mieltä, ei ole mitään järkeä viedä kaikkea Kiteelle, vaan sairaala tarvitaan ehdottomasti omassa kunnassa. Kitee ahnehtii kaikki tärkeät asiat itselleen, jopa keskuskeittiönkin, joka kuulemma rakennetaan kaikkien Keski-Karjalan kuntien tarpeisiin. Sitäkään en ymmärrä, miksi Hellin ylimmäksi johtajaksi ei valittu lääkäriä. Tästä syystä meillä on jatkuva lääkärikato. Vain lääkäreillä on tietoa ja kokemusta ihmisten hyvästä hoidosta, ei millään maallikoilla voi sellaista tietoa olla. Joten niitä isoja palkkoja maksetaan näille johtajille tyhjästä, ei terveystoimen kehittämisestä.

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Juhlatunnelmissa

Karlsbad keväällä 2000, hienoja kylpylärakennuksia, jotka on rakennettu kuumien lähteiden "ympärille". Kuva AN.

Lauantaina osallistuimme Kontkasten sukuseuran kautta Kemal Achourbekovin 15v. juhlakonserttiin Joensuun konservatoriossa.
Taiteilija itse on asunut Suomessa tuon ajan, sanoi olevan kohtalo, joka johdatti hänet Suomeen. Siis nainen? Konsertin juonsi meille tuttu taiteilija Esa A Luukkainen. Huippumuusikoita oli konsertissa mukana pilvin pimein; Kemal itse on pianisti, oikea virtuoosi. Kuulin hänen soittavan ensi kerran viime kesänä Kontkasten sukujuhlassa yliopistolla. Muita maailmantähtiä oli mukana Romaniasta tullut viuluvirtuoosi Vasile Pantir, joka oli Joensuun tunnetuin muusikko vuosikymmenien ajan, mutta on nyt eläkkeelle jäätyään muuttanut takaisin entiseen kotimaahansa. Samoin pianisti Janne Mertanen tunnetaan maailmalla monessa maassa, kolmas pianisti oli Otto Korhonen.
Harmonikkataiteijoita olivat rehtori Pasi Hirvonen, ja Arto Tarkkonen, joka on monille tuttu. Laulua esittivät Raija Puhakka , Antti Soininen ja Grigori Smirnov. Musiikki oli monipuolista ja vaihtelevaa, viimeiseksi konsertissa esitettiin mustalaismusiikkia. Remu Aaltosen esityksen paikkasi Jasmin yhtyeineen, lisänä muut esiintyjät, tärkeimpänä Vasile Pantir. Hortto Kaalo esiintyi viimeisenä. Yllätysnumerona oli kolmen pianistin yhteisesitys nenillä soitettuna. Taiteilijoiden kukituksen jälkeen laulettiin yhdessä, taiteilijat ja yleisö, Kalliolle, kukkulalle, johon myös juontaja Luukkainen osallistui. Konsertti kesti väliaikoineen 3,5 tuntia, mikä oli mahtava yllätys yleisölle. Musiikki ja esiintyjät olivat huippuja; minua kiusasi ainoastaan alussa flyygelin äänen räminä, sillä Kemal soitti niin mahtavasti ja antautuen Sibeliuksen Finlandian, että tuntui siltä kuin vanha soittokone ei enää sitä kestäisi!

Konsertin perästä menimme ravintola Astoriaan syömään, jonne meille oli tilattu 59 henkilölle illallinen. Vasta puolenyön aikoihin alkoi ravintola tyhjentyä illallisvieraista. Kotona olimme noin puoliyhden aikaan yöllä. Eilinen kului vähissä voimissa, vasta päivällä nukutun "ettoneen" perästä virtaa tuntui tulevan lisää, joten kirjoittaminen jäi. Näistä syistä kartan iltavierailuja ja juhlia, kun en enää jaksa valvoa.

Oikein hyvää uutta työviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Runoutta ja teatteria

Prahan Vanhan kaupungin torilla keväällä 2000. Näyttelijöillä on asiakkaiden kalastus meneillään, kulttuuria oli tarjolla paljon ja monessa muodossa.

Lehm ja koiv

Mää tahro olla lehm koivu al.
Mää en taro olla luav./ Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma./
Mää en tahro selvittä äit-tytär suhret./ Mää en tahro viärä sitä kirjet posti./
Mää en tahro soitta Kelan tätil./ Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori./
Antakka mu olla lehm koivu al./ Viäkkä mu väsyne nahk kamarim permanol,/
kakluni ette.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Turku 2001.

Maanantaina teki Tilastokeskuksen haastattelija viidennen haastattelunsa siitä, olenko hakenut ansiotyötä viime aikoina työvoimatoimiston kautta. Minusta on outoa kysellä tällaisia asioita jo kauan eläkkeellä olleelta henkilöltä. En koskaan ole avannut työvoimatoimiston ovea siksi, että olisin tarvinnut työtä, sitä on ollut paljon ja liikaakin. Jo neljätoistavuotiaasta asti, kun jouduin hoitamaan kotitilan karjan ja kotitalouden, joten koulut jäivät, vaikka yritin toki itsekseni opiskella silloin kuten tähänkin asti. 42 vuotta seitsemänpäiväistä työviikkoa tehden tulee minulle työvuosia ainakin 10 lisää, ja jos otetaan lukuun päivien pituus, niin vielä lisää ainakin 10 vuotta. Ei ihme, jos kulumia ja muita vikoja on tullut pilvin pimein...

Pyydettiin Kemieen Eläkeliiton paikallisyhdistyksen opintokerhoon lukemaan runojani. Varmaan olivat monelle tuttuja ennestään. Uusia lapsirunoja en ole esittänyt, koska ne ovat vielä julkaisematta.

Eläkeliiton joululehdessä oli värikuva lehden alussa ja hyvän joulun toivotus neljästä lapsenlapsestani. Kuva on otettu vajaata kaksi vuotta sitten. Pyydettiin minulta lehteen joulurunoakin, ja lähetin sellaisen, mutta rovasti Savola ei ollut sitä kelpuuttanut. Varmaan siksi, että kritisoin kansanjohtajia, jotka sotivat joulunakin. Olisihan minulla ollut vanhoja runoja 80-luvulta, mutta en halunnut sellaisia lähettää. Minusta runo, jolla ei ole sanomaa, on tyhjän väärti.

Tänä iltana esitetään seurantalolla Idiotia-näytelmä, jonka Hanna Kirjavainen on kirjoittanut Dostojevskin Idiootin pohjalta. Mukana on kuuluisuuksia, kuten Taisto Reimaluoto. Varmaan väkeä sinne on menossa tungokseen asti.

Oma kyläteatteri loppui, kun Kemien teatteri alkoi menestyä ja tekijät siirtyivät sinne. Lisäksi me vanhat parrat olimme jo liian vanhoja näin sitoviin harrastuksiin. Olihan se hauskaa niin kauan kuin se oli hauskaa. Viimeiseksi esiinnyin vuonna 2000 Kemien teatterin Pirttipohjalaisissa, joka ei tosiaankaan ollut mikään menestys. Vanha kunnon Tulitikutkin olisi ollut parempi kuin se, ja kiinnostanut katsojia enemmän.

Oikein hyvää keskiviikkoiltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Suku ja lapsenlapset

Laulu- ja kansantanssiryhmä Jyskyjärveltä. Kuva v. 2000 AN.

Yön silmät
Yöllä on tuhat silmää,/ mutta ihmisillä niitä on miljoona/ ja jokainen niistä poraa/
pieniä, paheksuvia reikiä kaikkialle,/ kivun reikiä,/ syyllisyyttä/ muistatko?/
Yövartijat, lappuliisat,/ portierit ja lakananvaihtajat/ ja partioautoissa poliisit?/
ja se ryppyinen ukko/ yömajan nurkalla/ ja resuinen tyttö aseman kulmalla/
ja se herra, joka salkkua kantoi?/ ja kaikilla niillä ja kaikkialla/
ne miljoonat silmät auki.//

Maija-Leena Saarikangas antologiassa Kahdeksan minuuttia aurinkoon, toim. Jouko Lehtonen. Ukri 1991Talolla juhlittiin kahden neidon synttäreitä, vanhimman tyttären (8v.) ja Paukun (1v). Eilen oli koululaisella omat juhlat kavereille hevosharrastuksen merkeissä. Vieraat olivat päässeet harjaamaan shetlannin ponia, Nataa, joka on astutettu. Nata on kuulemma arka peräpäästään eikä anna siitä paljon itseään kosketella. Toivon mukaan se keväällä synnyttää pienen ponivarsan.

Eilen hoidin kotona Paukkua vieraiden ollessa koululaisen luona. Paukku olikin helppo hoidettava, kun sai nukkua tarpeeksi ja syödä itsensä kylläiseksi, hän leikki mummon kanssa tyytyväisenä. Otin joitakin kuvia pikkuisesta uudella kameralla, mutta niinhän se on, etteivät lapset pysy kauan paikoillaan, vaan siirtyvät paikasta toisen. Onnistuneita kuvia tulee varsin vähän. Tänään jatkettiin harjoituksia, ja uudelle kortille kertyi taas katseltavaa. Huomenna taas menen Talolle kolmen nuorimman lapsen luokse, kun muut menevät Joensuuhun.

Torstaina paistoin ruisleipää pitkästä aikaa, ja keskikokoisen perunakukon. Perunakukko mielestäni paras, kun se tehdään ruisleipätaikinasta.
Kaupasta en perunakukkoa osta, lanttukukon joskus.

Perjantai-iltana kävimme miehen kanssa Huokkolassa Viinijärvellä. Isäntä Kalle Korhonen, jonka äiti on Kontkasia, antoi lainaksi pari valokuva-albumia, joten miniälle on tiedossa kuvankäsittelyä. Työ on tehtävä pikavauhtia, sillä jutun pitäisi jo olla toimittajalla, ja sen perästä taittajalla. Ulla Jolkkonen lupasi auttaa minua jutun työstämisessä, joten siitä se sitten varmaan lähtee...

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Kirjoituksia yksinkertaisille

Elämänpakolaisia rientää matkalla jonnekin/ asunto jäljellä/ koti ryöstetty.//
Metsästäessäni totuutta löysin/ ikioman elämänvalheeni./
Harmaat ja mustat lampaat pistävät silmään/ puhtaan valkoisten joukosta./
Olen autuas - / siis yksinkertainen!//

AN kokoelmassa Elämänpelto (1991)

Eräässä paljon siteeratussa kirjassa sanotaan: "Autuaita ovat yksinkertaiset". Olen ymmärtänyt asian niin, että ihminen jolla ei ole täyttä ymmärrystä, on yksinkertainen. Sanalla voisi olla myös muita synonyymejä kuten tyhmä. Ainoita väriläikkiä puhtaan valkoisten lampaiden joukossa ovat joukosta erottuvat, mustat ja harmaat lampaat. Niistä riittää puhetta iltapäivälehtiä myöten, aina on oltava taivasteltavaa suurella massalla.

Olen alkanut kommentoida US:n eli Uuden Suomen blogeja, koska olen lukenut niitä jo pidemmän aikaa. Jotkut sielläkin haluavat muuttaa mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, syyllinen löytyy sieltä missä sen ei pitäisi olla. Tarkoitusperiä on niin monta lajia, että äkkiä niistä on vaikeat ottaa selvää, vasta sitten, kun on oppinut tuntemaan kirjoittajan, voi keskustella hänen kanssaan. Älyllistä haastetta riittää aina tuntemattomien ihmisten blogeja lukiessa.

Elämässä pitää olla huumoria, jotta sen jaksaisi elää. Minullakin sitä oli johonkin 50 ikävuoteen asti, mutta poikani kuoltua huumori lähes tulkoon katosi elämästäni. Syynä oli raskas suru ja persoonallisuuden muutos, joka oli selviämisen hintana. Se hinta on ja oli raskas.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Muistoja Novgorodista...

Novgorodin Kremlissä sijaitsee tämä Tuhatvuotinen Venäjä muistomerkki. Kuvannut AN 2003.
Olhava-joki virtaa Novgorodin kaupungin halki, jolle teimme iltaristeilyn. Se kesti 1 tunnin ja maksoi meille 17 hengelle 25 euroa per nuppi. Hinta herätti keskustelua ja paheksuntaa mukana olleiden keskuudessa, sillä siihen ei sisältynyt mitään muuta kuin matka isolla laivalla. No, varmaan isossa laivassa on isot kustannukset, ajattelimme. Toista on, kun laivaan tulee satoja henkilöitä. Kremlin alueella on museoita, kirkkoja ehkä kymmenittäin, ja alueen kiertävä muuri. Sekä tietenkin melko suuri puisto. Kävelyä tuli useita kilometrejä perjantaina 25 päivä syyskuuta, ensin päivällä ja vielä illallakin. Onneksi jaksoin...
Pyhän Yrjön luostari Novgorodissa 2003. Pistäydyimme siellä, myös kuuluisassa P. Yrjön kirkossa. Kuva AN.
Paikkoja on alettu kunnostaa turisteja varten, mutta onhan niissä kunnostamistakin. Varsinkin kirkot ja luostarit ovat olleet retuperällä suunnitelmatalouden jälkeen. Niitä on pidetty jopa hevostalleina. 2003 kävimme tässä luostarissa syömässä (muistaakseni).
Novgorodin vanhojen rakennusten museoalue syksyllä 2003. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, emme käyneet siellä. Kuva AN.
Vitoslavlitsyn rakennusperinnemuseoalueella on paljon siirrettyjä vanhoja rakennuksia, edessä puutalo Novgorodin piiristä 1800-luvulta, takana puukirkkoja. Kävimme myös sisällä tässä vanhassa monikerroksisessa talossa. Alueella oli mm. tuohiesineiden myyjiä, jotka pitivät kovaa hintaa tuotteistaan, maksoi jopa enemmän kuin Suomessa. Emme ostaneet...

***

Lauantaina pidimme kokouksen Kontkasten kirjatyöryhmän kanssa, johon oli ehtinyt vain neljä henkilöä. Ryhmän vetäjänä toimii Juhani Kontkanen, joka on joutunut koville tässä ja muissa luottamustehtävissään. Vasta heinäkuun alussa oli sukukokous, ja sukulehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa Juhanin vastuulla, ja sitten kirja. Ei käy kateeksi. Kirja pitäisi olla painossa huhtikuussa 2010, ja kirjoitukset ovat monen osalta pahasti kesken. Vastuu on suuri, mutta yritystä ei ainakaan ole puuttunut.

Tein eilen punajuurilaatikoita pakkaseen, kun mies lämmitti tuvanuunin. Äsken tiskasin, ja vielä pitäisi tehdä sangollinen hapankaalia tulevaa talvea varten. Onneksi ehdin tehdä rästityöt tällä viikolla, loppuviikolla on vielä Huokkolassa käynti ja Ellun ja Paupaun syntymäpäivät. Viime aikoina olen ollut väsynyt, onneksi nyt tuntuu jo paremmalta. Olen neulonut nuorimmalle kahdet sukat, menossa ovat lapaset, ja vasta sitten pitää neuloa myös toisille lapsille.

Oikein hyvää viikonjatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Tsarskoje Selosta arkipäivään...

Katariina Suuren palatsi Tsarskoje selossa 24.09.09. Nimi tarkoittaa keisarillista kylää, suunnittelijan oli kuuluisa arkkitehti Rastrelli, joka on tullut tunnetuksi myös Talvipalatsin suunnittelijana. Ensimmäinen palatsin asukas oli ollut Jelizaveta Petrovna. Kuva AN.

Vierailumme Pietarissa jäi melko lyhyeksi, sillä viivyimme siellä vain yhden yön. Menomatkalla Novgorodiin tutustuimme Pietarin nähtävyyksiin lyhyesti, lähinnä auton ikkunasta. Katunäkymät Pietarissa olivat entiseen verrattuna epätodellisen siistejä. Muistan vielä neuvostoaikaisen Leningardin, joka oli likainen ja nokinen, ei ilahduttanut silmää. Kultauksia Katariinan palatsissa pelkästään ulkopuolella on mahtava määrä, sanotaan siihen menneen 100 kiloa lehtikultaa. Valitettavasti emme käyneet palatsissa sisällä, kun nyt se kuuluisa meripihkahuonekin on uudelleen rakennettu. Kolme seinää lattiasta kattoon on koristettu meripihkamosaiikilla; se näyttää ihan kullanväriseltä. Huone saatiin valmiiksi Pietarin 300v. juhliin.

Missään muualla maailmalla en ole tavannut sellaista loistoa ja ylellisyyttä kuin Venäjän hallitsijoilla on ollut. Kaikki muut linnat ja palatsit vaikuttavat karun askeettisilta näihin keisarillisiin luomuksiin verrattuna. Tosin en ole varmaan maailman kaikkia palatseja nähnytkään, mutta oletan venäläisten palatsien olevan vailla vertaa mitä loistoon ja kultauksiin tulee.

***

Tilasimme pyhänä NetAnttilasta uuden kameran, joka jo tänään saapui postissa. Miniä sanoi, että joskus voi tilauksen saada jopa seuraavana päivänä, kun oikein hyvin käy. Miniä opasti minua kameran käytössä, joten otin jo muutamia kuvia Paupausta. Hän pääsee jo omin avuin nousemaan sohvalle ja osaa myös laskeutua sujuvasti sohvalta alas. Puolentoista viikon perästä on neidolla synttärit sisarensa Ellun kanssa.
Paupau on mukava luonteinen lapsi, ei kiukuttele eikä ole vaativainen, ja enimmäkseen hymyilee. Vain väsyneenä Paupau saattaa hermostua, tai sitten on jotakin muuta valittamisenaihetta.

Myös Angi oli joukossa mukana, tytöt söivät munia ja jätskiä. Sitten piirrettiin mummolle muistoksi ihanasta hetkestä. Kaksoset olivat seurakunnan kerhossa mukana.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Tikkala vs. Pohjois-Ii

Tikkalan v. 2004 palanut kaunis puukoulu, historiaa yli 100 vuoden ajalta. Kuva Jouko Mielonen.

Myöhästyneet onnittelut Tikkalan kyläyhdistykselle, joka tänä vuotena voitti Pohjois-Karjalan Vuoden kylä tittelin. Tämä huomionosoitus ei ole tullut ansiotta, vaan sen eteen on tehty tarmokasta ja määrätietoista työtä jo 30 vuoden ajan. Kaikin puolin Tikkala on mallikas kylä ja hyvin jaksanut pinnistellä eteenpäin olemassa olon taistelussa. Sen sijaan koko valtakunnan Vuoden kyläksi 2009 valittiin Oulun pohjoispuolella sijaitseva Pohjois-Ii, joka on asukasluvultaan enemmän kuin kaksinkertainen Tikkalaan verrattuna, ainakin yhtä suuri kuin Tikkala ja Onkamo yhteensä. Ehkäpä näiden viimeksi mainittujen kylien yhteistoimintaa kannattaisi lisätä, jos asukkaiden rahkeet sen kestäisivät. Lopputulos saattaisi olla molemmille osapuolille antoisampi.

Vuosien varrella olen tullut huomaamaan itsekin ollessani kauan kylätoiminnassa mukana, että jos jotakin hanketta Tikkalassa alettiin ajaa, heti paikalla siinä oli onkamolaisten nokkamiehet vesittämässä hanketta. Tikkala-Viesimotiekin olisi pitänyt heidän mielestään rakentaa Onkamoon. "Pihtisynnytyksen" kokenut tiekunta aloitti toimintansa syksyllä 1982, ja tie valmistui 1986, kaikesta riitelystä huolimatta. Kiitokset lankeavat kansanedustaja Reino Karpolalle ja työministeri Urpo Leppäselle, joka myönsi rahoituksen n. 5 milj. markkaa maksaneeseen hankkeeseen. Minä olin tuon kyseisen tiekunnan puheenjohtaja.

Tikkalan kylätoimikunta oli ensimmäisiä koko Pohjois-Karjalassa, joka teki omana työnä kylän kehittämissuunnitelman 1987. Kylähistoria valmistui 1993, kuuden vuoden työn tuloksena.

Toivotaan että lehti kääntyy, siitä on jo merkkejä olemassa. Toisia kadehtimalla ei paljon voiteta, yhteistyössä on voimaa!
Tohmajärven kunta on mielestäni suhtautunut positiivisella tavalla kylien kehittämiseen, ja ansaitsee kiitokset. Tonttimaata uusia asukkaita varten on ostettu aina tarpeen mukaan, siinä suhteessa kunnassa on oltu aktiivisia. Vielä 1980-luvulla kunnan johtavat viranhaltijat suhtautuivat vastentahtoisesti ja jopa vihamielisesti näihin kylänkehittämispuuhiin. Ei ymmärretty, että ilman kyliä ei koko kuntaakaan kohta ole, vaan että kylien elinvoima on välttämättömyys kunnan menestymiseksi.

Tohmajärven Teatteriyhdistys on tehnyt toiset nettisivut osoitteessa http://www.tohmajarventeatteri.fi/
Toiset sivut löytyvät kunnan sivujen kautta. Pohjois-Karjalan Vuoden 2009 kylästä voitte lukea osoitteesta
http://www.kotikarjala.fi/tikkalasta.htm

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Hekuman hetkiä

Pietarin ja Paavalin kirkko Pietarhovissa (1895-1904), arkkitehti N.V. Sultanov. Kuvassa Marjatta Nousiainen.

Tuskin kukaan tai ketkään puhuvat enää vanhoista mummoista ja vaareista, nyt puhutaan Ylen likasankojournalismin nostattamasta kohusta Matti Vanhasen muka saamista lahjuksista 13 vuoden takaa. Miltään asiantuntijalta ei asiaa ole kysytty, uskon niin, sillä verottajakin vaatii verotiedot viideltä viimeiseltä verovuodelta. On todella kova hinku saada Vanhasen hallitus kaatumaan tai vähintäin Vanhanen hallituksesta ulos, vaikka maa on Kekkosen sanoin hätätilassa. Nähtävästi siellä vasemmalla laidalla ei keinoja kaihdeta, vaan keinoiksi kelpaavat mitkä syyt tahansa.

Ei riitä, että on vaahdottu ainakin puolivuotta kansanedustajien ja puolueiden saamista vaalirahoista. Siinä suhteessa taitaa olla arveluttava tausta ainakin kaikilla suurimmilla puolueilla. On hyvä, että pelisäännöt käydään läpi tulevaisuutta varten, jotta kansanedustajat eivät enää usko olevansa maan lakien yläpuolella. Kun tunkiota tönkii, sieltä paljastuu kaikenlaista haisevaa ja epämukavaa, sekin että erilaisilla säätiöillä on paljon rahaa jaettavaksi poliittisille puolueille. Kun ei kuulemma ole resursseja valvoa näitä säätiöitä, riittää että tekee ilmoituksen oikeusministeriölle, siihen se sitten jääkin. Sama käytäntö kuin mitä on ollut vaalirahoituksen suhteen...

***

Keskiviikko ja torstai vilahti lasten kanssa, eilen olivat Angi, Paupau ja Ellu äitinsä kanssa meillä kaksosten kerhoajan. Angilla on syöntiongelmia eskarissa, hänellä on omat ruokansa, joita hän syö. Uusia ruokia Angi vain maistaa, jolloin ei nälkä lähde. Vihannekset ja erikoisesti tomaatit ovat suosikkiruokaa ainakin neljälle vanhimmalle lapselle, Paupau vasta totuttelee niihin. Mutta onhan se hyvä alku...

On pyydettävä anteeksi väärän tiedon levittäminen: Ei se pihassa käynyt ollutkaan karhu, vaan kaksi supikoiraa. Tämän tiedon oli kertonut Onkamon Olavi Ehrukainen, joka oli käynyt jätöksiä katsomassa. Supiparilla on kuulemma tapana liikkua yhdessä; kun toinen ulostaa, ulostaa myös toinen kuulemma samaan paikkaan. Tohmajärvellä on kuitenkin karhuja nähty mm. Sikosuolla, jossa on ollut neljän karhun lauma.

Iltapäivällä pesin ikkunoita, on vielä kahden huoneen osalta pesemättä.
Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Kulttuurikierros on tehty...

Kuten huomaatte, on Iisakin kirkkokin kallistunut. Kuvan ottanut 24.09.09 AN Pietarissa.

Matkalta palattua on kerrottavaa paljon, muun muassa se, että kamerani särkyi viime torstaina Pietarissa, kun läksimme kaupunkikierrokselle. Jäi monta kuvaa ottamatta, sain vain Pietarista muutamia. Tärkein asia, jota toivoin, olivat juuri valokuvat. Kauan se Canon PowerShot A70 kestikin, lähes 8 vuotta, mikä ei ole huono ikä digikameralle. Seuraavaksi on ostettava uusi PowerShot...

Olimme ensimmäisen yön Moskova-hotellissa. Se on melko uusi ja upea hotelli, joka täyttää eri liikkeineen kokonaisen korttelin. Samassa rakennuksessa on mm. paikallinen Prisma, jossa pistäydyimme peräti kaksi kertaa ostoksilla. Löysin sieltä koululaiselle syntymäpäivälahjaksi ihanan rannerenkaan, jota toivottavasti tyttö osaa arvostaa.

Kävimme matkalla monessa ortodoksikirkossa ja -luostarissa. Matkan aiheena oli kulttuuri, ja erityisesti ortodoksikulttuuri. Satuimme moneen jumalanpalvelukseen lauantaina ja sunnuntaina. Kun ei ollut kameraa, sain ostaa kuitenkin pari kirjaa sekä romppua, jotka osaltaan korvasivat kameran puutetta.

Hotelleissa oli meno muuttunut; paikat olivat hienoja ja palvelut pelasivat hyvin. Palveluskunta oli englanninkielen taitoista ja varsin nuorta, tytöt kauniita. Jos jostakin pitää valittaa, se on se, että kahdessa ensimmäisessä hotellissa ei ollut lämmitys ensinkään päällä, vaikka ilma oli kolea. Kolmannessa hotellissa oli ainakin kolmannessa kerroksessa lämmitys, mutta jotkut olivat yöpyneet kuudennessa kerroksessa, eikä siellä ollut ollut lämmitystä.

Ruoka oli pääasiassa länsimaista ja kevyttä, ei ensinkään samaa rasvaista mössöä kuin viisi vuotta aikaisemmin, kun kävimme Novgorodissa. Pyysin tuolloin diabeetikon ruokavaliota: se oli sitä, että sokeri oli jätetty pois, mutta rasvaa oli sitäkin runsaammin. Huonoa oli ravintolakahvi, ainoastaan erikoisliikkeessä eli kahvilassa sai hyvää kahvia.

Tiet olivat Venäjän puolella huonoja Pietarin ulkopuolella. Kuljettajan oli ajettava jopa 30-40 km/h, kun auto tärisi hirveästi kuopissa. Aikaa meni paljon ja matkanteko oli raskasta. Kun tulimme Viron puolelle, tiet olivat uusia ja vastarakennettuja, ja ajaminen oli melkein ilo. Tiet on rakennettu EU-rahoilla, tietenkin. Ainoastaan Viron tulli oli vähemmän miellyttävä yllätys, sillä siellä etsittiin keinoja ihmisten sakottamiseen. Venäjän viinaa ei paljon suvaittu, ainakaan jos oli kahta lajia. Sakot olivat naurettavan pienet, mutta se ajan menetys jäi kaivelemaan mieltä. Minua ei tosin sakotettu, mutta joitakuita muita sen sijaan...

Flunssa joka oli jo menossa pois, vahvistui ja tuli entistä ärhäkäämpänä takaisin. Edellinen yö meni kokonaan linja-autossa istuessa, tosin torkuin pienen osan matkasta. Tänään pesin ulkoapäin ikkunat, toisena päivänä jatkan harjoitusta. Matkaseura oli hyvin miellyttävää, samoin kuski, jolla oli omaperäisiä ja hauskoja ajatuksia elämästä ja meitä ympäröivistä asioista. Hyvää palvelua parhaimmillaan Itä-Suomen Tilausautot Ky:ltä, kiitokset siitä!

Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!