Google+ Followers

tiistai 6. tammikuuta 2009

Maatilojen tulevaisuudesta

PERIKUNTA

perikunta asuu Vaasan kaupungissa/ siltä saa neuvoja/ antaa kaiken olla niinkuin/ ennenkin

antaa peltojen kasvaa/ antaa olla jyviä laarissa/ perunoita kellarissa/
navetassa lehmää ja vasikkaa/ ne on niin IHANIA/ ja PEHMOISIA/
antaa olla niinkuin oli/ paapan aikana/ sanoo perikunta/
ja sitä oikein itkettää/ antaa olla/ en minä polta siltoja/ kuinka ne palaisivat/ betonirenkaat/
aina pääsee yli/ ladalla ja mersulla/
ja perikunta kysyy/ MITÄ JÄRKEÄ/ on tehdä heinää/
en minä tiedä/ lupaan sanoa heti/ kun saan sen selville.

Aune Kivioja antologiassa Runo kasvaa maasta, toim. Liisa Salo. Lahden Runomaraton (1991)

Tällaisia neuvoja antavat siis perikunnat: antaa olla niinkuin ennenkin. Mutta elämä ei mene eteenpäin sillä että antaa kaiken olla, tulevaisuuteen joutuu panostamaan, varsinkin maanviljelijä. Tästä syystä maatilojen jatkajia on enää vähän, sillä pelto ei kasva itsekseen viljaa tai rehua, karja ei menesty hoitamatta.

Hirveän typerää on lopettaa suomalainen ruuantuotanto. Älymystö olettaa, että kyllä Suomessa rahaa riittää ostaa kaikki elintarvikkeet ulkomailta. Tyhjää puhetta. Rahaa ei riitä eikä mistään saada niin puhtaita elintarvikkeita kuin Suomesta.

Maatilat siirtyvät perikuntien omistukseen, enimmäkseen. Niillä tiloilla ei ole tulevaisuutta, on vain menneisyys.
Kuka enää jaksaa ja viitsii tehdä seitsenpäiväistä työviikkoa, jossa työtunteja on kaksinverroin palkkatyöhön verrattuna? Muistoksi jää kuluneet nivelet, kivut ja säryt sekä surkea eläke.

Vielä on muutamia tiloja tässäkin kylässä, jotka yrittävät ansaita leipänsä maanviljelyksellä. Paljon onnea heille ja tulevaisuuden uskoa työhönsä toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥