Google+ Followers

tiistai 27. tammikuuta 2009

S-Market vai K-Market

Meillä tohmajärveläisillä on kirkonkylässä, Kemiessä, kaksi päivittäistavarakauppaa. Se toinen on K-Market Tiilikainen, toinen taas PKO:n omistama S-Market. Olen asioinut kummassakin, mutta viime aikoina käyntini ovat siirtyneet yhä enemmän tähän yksityiseen K-Markettiin. Näin on mennyt jo joulukuusta lähtien.

Viime aikoina S-Marketissa on ollut menossa täydellinen myllerrys. Uusitaan kaikki hyllyt, pannaan järjestys täydellisesti sekaisin, on kuulemma ihan uusi myymälänhoitaja. Niinpä kaupasta ei löydä mitään mitä etsii, opasteet eivät pidä alkuunkaan paikkaansa, tuotteet ovat vanhentuneita tai vanhentumassa. Mieheni vieraili eilen illalla S-kaupassa, ja sanoi, että siellä oli valtaisa määrä vanhentumassa olevia ruokatarvikkeita, hän ei löytänyt mistään kinkkuleikettä. Piti siis mennä K-Markettiin. Uskonpa että Tiilikainen on hyvillään tästä menosta.

On kuulemme Amerikassa tehty tutkimusta siitä, että aika ajoin tämä perustavanlaatuinen sekasorto täytyy käydä läpi. Se kuulemma lisää myyntiä. Mutta saattaa käydä myös niin, että kuluttajat äänestävät jaloillaan kilpailevaan liikkeeseen. Minun kaltaiseni vanhat ihmiset eivät jaksa etsiä tai juosta ostoksien perässä kilometrikaupalla, vaan mennään siihen liikkeeseen, josta kohtuukävelyllä löydetään tarvitut asiat.

Kun Joensuun Prisma laajensi itsensä mammuttikaupaksi, loppuivat varmaan monilta muiltakin ikäihmisiltä siellä vierailut. En ole ovea avannut, ei myöskään mieheni. Mieluummin käyn keskikaupungilla ostoksilla, jos on pakko käydä S-liikkeen myymälöissä.

Tohmajärven S-Marketissa sijaitseen myös posti eli Itella, jonka vuoksi ainakin joudun siellä käymään.
Annetaan nyt niiden liikevoittojen lisääntyä ihan rauhassa. Voin sitten vuosien perästä kysyä, lisääntyivätkö ne kuinkakin paljon.

Oikein hyvää tiistaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

2 kommenttia:

  1. Mikko Koo Kommentoi Saunakarilta tuota s-markettiasiaa. Juttelin Ammattikoulukaverini (Joku myymäläpomo) kanssa joulun seutuvilla aiheesta. Hyllyjen vatvominen on kuulemma logistiikkaa.Ympäri Suomenniemen jaeltavat trukkilavat ja häkit sisältöineen määräävät, mitä markettien hyllyvälistä löytyy. Eli joku siis muutti keskusvaraston järjestystä...ei naurata kylän miestä eikä naista.
    Voimia sinne Riihiahoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mikko K. kommentistasi!
    Varmaan totta mitä sanot, mutta minulla on ollut se käsitys, että kaupan myynnin lisääminen on näiden asioiden takana. Olipa kumpi syy hyvänsä, niin en pidä siitä yhtään. Ihmisillä (ainakin meillä vanhoilla) on muutenkin paljon hankaluuksia omassa elämässään. Mutta rahahan se on joka ratkaisee, yleensä.

    Myyjillekin koituu lisähankaluuksia, kun asiakkaat joutuvat kyselemään sitä mistä löytäisivät etsimänsä.

    Oikein hyvää sunnuntaita sinne Saunakarille!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥