Google+ Followers

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Hellin hellässä huomassa

Piipahdin lähes 1,5 vuotta sitten Budapestissä, jolla reissulla minulta breikkasi oikea polvi. Sain kotiintultua terveyskeskuksessa särkyyn kortisonipistoksia ja "kukonhelttauutetta" kipeään polveen. Kolme lääkäriä piikitti minua, mutta yksikään heistä ei käskenyt tai lähettänyt edelleen mihinkään hoitoon, nähtävästi se heidän mielestään ei ollut tarpeellista.

Diabeteksen takia päivittäinen kävelylenkki on minulle välttämättömyys, mutta puoli vuotta tapahtuman jälkeen polvi oli niin kipeä, ettei sillä kovin paljon kärsinyt lenkkeillä. Kävelin kuitenkin jonkin verran 2-3 km kerrallaan. Luulimme että se oli polven nivelrusto, joka oli särkynyt, mutta tänään sain tietääkin, että se oli "vain" nivelkierukka, joka oli särkynyt. En itsekään osannut epäillä sitä, arvelin että ovathan ne lääkärit minua viisaampia.

Useiden kuukausien jälkeen eräät terveyskeskuksen työntekijät yllyttivät kuitenkin minua kääntymään yksityislääkärin puoleen, mutta ajattelin niin, että se polvi oli ollut niin pitkään ja pahasti kipeä, ettei sitä ainakaan vähään aikaan sorkittaisi lisää. Joten ei mua huvittanut enää juoksennella yksityislääkäreillä kaiken sen piikittämisen ja muun kärsimyksen jälkeen.

Olen onnellinen, että nyt meillä on terveyskeskuksessamme ainakin yksi (nuori) lääkäri, joka tietää jotakin ihmisen sairauksista. Kovin korkeaa arvosanaa on muille aika mahdotonta antaa...

Olen kävellyt tämän talven "puita pitkin" kuin pikkulapsi, samoin olen nähnyt monen noin kahdeksankymppisen tekevän niin. Pirullista ajatella, että kuulun jo samaan sarjaan, vaikka olen iältäni heitä paljon nuorempi. Kävelylenkit ovat myös lyhentyneet reiluun kilometriin kerrallaan.

Niin se on, sanotaanhan: "elämä opettaa, jos ei muuta, niin hiljaa kävelemään". Minun kohdallani tämä viisaus on jo aikaa sitten toteutunut.

Oikein reipasta mieltä kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥