Google+ Followers

perjantai 27. helmikuuta 2009

Verta ja ruisleipää

Paistoin tänään ruisleipää ja perunakukon ruisleipätaikinasta. Sianlihaa kukkoon leikatessani leikkasin myös peukalonpääni, en tosin pahasti. Verta kuitenkin virtasi kohtuullisesti. Tuumin miehelleni, että pitäisiköhän paistaa tästä verilettuja...

Olen tämän vuoden aikana taas pitkästä aikaa opetellut ruisleivän paistamiseen. Taisi olla ainakin 10 vuoden tauko siitä, kun viimeksi sitä paistoin. Hapaketta oli pakasteessa tallessa, ja sillä tehden onnistui ensimmäinenkin leipä ihan kohtuullisesti, vaikka hiivaa en käyttänyt.

Sain sen taikinanjuuren lahjaksi v. 1996, kun muutimme tänne talolle asumaan. Se on ollut naapurissa ehkä 200 vuotta, ja maku on mitä mainioin. Monia sukupolvia on syönyt sillä juurella paistettua leipää. Kiitos Tuula vielä kerran!

Pippuri haisteli taikinankorvon tuoksua, ja sanoi: "Hyi, tuota en syö!" Happamelle tietysti kuuluu haistakin sen taikinan, eihän se muuten olisi hapanruisleipää.

Uuninlämmitystaito ruisleivän paistoa varten oli päässyt unohtumaan. Alussa uuni oli aina liian kuuma, ja leivät paloivat aika pahasti. Paistoaika ruisleivälle on kokonainen tunti, joten lämpötila ei ole 300 astetta, vaan alle 250 astetta riittää hyvin. Kyllä se tästä hyvin menee, kun hyvään alkuun on päästy.

Veroilmoituskin tuli viimein tehdyksi isännän osalta. Joskus toukokuussa verottaja lähettää sitten esitäytetyn ilmoituksen, jota korjataan jos on aihetta. Minun osaltani on vielä silloin tehtävä verottajalle selvitykset kirjojen myynnistä, niiden kustannuksista ja varastokirjoista. Tämä tietysti on tehtävä joka vuosi.

Sunnuntaina juhlimme sitten sakilla Angin synttäreitä pojan perheessä. Angi täyttää tänään kuusi vuotta. Oikein paljon onnea!

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

2 kommenttia:

  1. Mummo,
    opeta ruisleivän teko lapsenlapsillesi. Sitä taitoa tarvitaan vielä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Erkki kommentistasi!

    Toki mielihyvin opetan ruisleivänteon salaisuudet lapsenlapsilleni. Toivottavasti olen vielä silloin niin hyvässä kunnossa, kun opetuksen aika on. Kannattaa ehkä vielä joitakin vuosia odottaa h-hetkeä, sillä tytöt ovat vielä liian nuoria tähän asiaan.

    Olin viisivuotias, kun tätini opetti minut neulomaan villasukkia, ja hyvin meni sekin oppi perille. Karstaamista ja kehräämistä minulle ei sentään opetettu, enkä ole sitä taitoa tarvinnutkaan. Myös pellavienkäsittely on minulle tuttu vain teoriatasolla.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥