Google+ Followers

tiistai 24. helmikuuta 2009

Yleisön pyynnöstä





Laita Mansikki manalle

Kehuisin, minä ketale,/ tässä lehmän lerppahännän,/ maidonantajan makoisan.//

Lypsäjä lyhytnäköinen,/ tuo tarkka talonemäntä,/ lypsi lehmän liian tyhjäks/
mieliharmiksi havaiten:/ syntyi siitä maitomeri,/ voivuori, kermajärvi/
ikäväksi itsellensä,/ harmiks herroille hyville,/ parahille pappiloille!/
Syötti liiaks Mansikkia,/ joka herui; jota lypsi/ se tuhma talonemäntä/
ahneuksissaan ahkerasti.//

Elä syötä Mansikkia!/ Piä lypsikki nälässä/ parressansa parkumassa,/
itseksensä inumassa./ Tai sie tuhma talonjussi:/ jätä Mansikki mahoksi,/
tyhjäksi typerä lehmä./

Parempi pienessä pulassa/ kuin on ruuas runsahassa:/ oispa varsi vatsakaskin/
muojin mukaan muuttununna,/ sorjemmaksi soukennunna!//



Kokoelmassa Äiti-Maan hellään syliin (2003). Runo kirjoitettu 1984.

Ystäväni Erkki Jormanaisen toivomuksesta siirryn tässä kalevalamittaan. Alunperin oheinen runo oli Tikkalan kylätoimikunnan pikkujoulun puuropuhe. Sitä on tässä melkoisesti lyhennetty alkuperäisestä.

Tuolloin 1980-luvulla Suomessa oli maitoa huomattavasti liikaa, ja silloin meille määrättiin myös maitokiintiöt. Sana tarkoittaa sitä, että maitoa sai tuottaa niin paljon kuin kiintiössä oli varaa: jos kiintiö ylitettiin, joutui maksamaan kiintiösakkoa. Lehmät oppivat sen jälkeen lypsämään ihan likaa, ja mekin maksoimme v. 1993 kiintiösakkoja
isot määrät. Paljosta työnteosta sai vain sanktioita, se kyllä nostatti katkeruutta. Nyt ei tarvitse enää olla katkera. Myimme 1998 pois koko karjan, jossa paras lehmä lypsi 16 000 maitokiloa v. 1997. Sen lehmän tytär lypsi Etelä-Karjalassa, uudessa kodissaan, 17 500 maitokiloa, ja jätti taloon kuusi lehmävasikkaa. Paljon onnea Reijolle ja Helenalle.
Toivottavasti teille ei tule sanktioita siksi, että lehmänne lypsävät!

Tuo Helena-emäntä on kotoisin täältä Tikkalasta. Olen oikein hyvilläni, että Helena jatkaa miehensä kanssa meidän karjanjalostustyötämme. Tätä hävittämäämme lypsykarjaa me jalostimme 29 vuotta karjantarkkailussa. Voi vieläkin sanoa, että on ikävä niitä lehmiä niin monen vuoden jälkeen.

Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

3 kommenttia:

  1. Hyvinhän tuo sujuu, runoilu. Ihteäni on alkanut kalevalamitta kiinnostaa. Luontaista korvaa mulla ei sille kylläkään ole, kaikki pitää tehä "muotin" avulla.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyviä runoja on sinullakin, Erkki, olen minä niitä lukenut. Oheinen runo ei liene siitä parhaasta päästä, mutta se on sarkastisen hauska, vaikka itse sen sanonkin. Tai ainakin luulen sen olevan...

    VastaaPoista
  3. Minulla kalevalamitta sujuu ihan kantapään kautta, mutta siihen on pitänyt harjoitella melkoisen paljon runontekoa, oppia se rytmi käytännössä.

    1960-luvun alkuvuosina aloin niitä kirjoitella.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥