Google+ Followers

torstai 28. toukokuuta 2009

Historiaa ja Marttakokouksia

Riihiahon marttoja Perinnepihassa lounaalla, edessä puheenjohtaja Eila Simonen. Tunnelmallinen tupa, ikoni nurkassa.
Honkavaaran ekumeeninen siunauskappeli läheltä katsottuna. Todella massiivisesta hirrestä rakennettu.

Olemme taas tänään saaneet viettää aurinkoista kesäpäivää, vaikkakaan ei kovin lämmintä. Lämpötila on ollut jossain 18 asteen vaiheilla ja tuuli on pureva. Marttamme kokoontuivat viimeiseen viralliseen kokoukseensa Riihiahoon Alapihan taloon, jonka seinien suojassa kävin vuosian 1948-53 kansakoulua peräti viiden vuoden ajan. Talo on tosin toinen, mutta piharakennukset ovat entisiä. Kaikki hyvässä kuosissa ja maalissa vaikka vanhoja ovatkin. Se vanha talo, jossa kävin koulua, oli rakennettu 1800-luvulla.
Alkuperäisen tilan nimi oli Hästilä, ja nykyinen tila sijaitsee talon alkuperäisellä paikalla. Ensimmäinen isäntä Hästilässä oli Kostamon Anttilan tilan (nro 12, vanha/nro 17, uusi) Mikko Simonen (1760-1810), joka hallitsi tilaa 1803-1810. Mikko Simonen oli harrastanut perunanviljelyä, joka on jäänyt historiankirjoihin. Simoset ovat olleet yritteliästä ja oma-aloitteista väkeä, joista olisi paljonkin kerrottavaa, ovathan he asuneet Onkamossa noin 300 vuotta. Myös omat esi-isäni liittyvät Simosen sukuun. Lisää Simosen suvusta voi lukea teoksesta Havutar, hyvä emäntä, jonka olen koonnut.

Meillä oli hauska ja rattoisa kokous. Puheenjohtajana toimi taas Eila Majoinen, ja sihteerimme Raili Kuronen kirjoitti pöytäkirjat. Talonemäntä Tuula Simonen ja minä toimimme pöytäkirjan tarkastajina. Pari Mattiakin vilahti mukana osan aikaa, pitäähän olla kyytimies. Yhdistys lopetettiin ihan sovinnossa, yhtään tappelua ei 50 vuoden aikana ole järjestetty, vaikka puheenjohtaja sitä muka epäilikin.

Ukki taas oli lapsenvahtina minun puolestani. Kävi ihan kateeksi, kun hän kertoi tyttöjen puuhista. Oli ollut kiikkumista, sitten leikkimökin siivousta ulkona. Se oli sujunut siten, että toinen kaksonen oli pidellyt mahallaan maaten pöydällä rikkalapiota pystyssä ja toinen oli harjalla lakaissut mökin lattiaa. Sitten vuoroja oli vaihdettu. Viime keväänä sain minä ihan sovussa siivota mökkiä, joka oli hiekan, kivien ja muiten roskien vallassa. Sitten oli menty sisälle, Pippuri oli tuonut Lasten raamatun ukille, ja sanonut mitä luetaan. Kaksoset olivat istuneet toinen ukin polvella, toinen vieressä, Angi oli istunut tuolilla. Sitten hän oli laulanut kauniilla äänellään seurakunnan kerhossa oppimiaan lauluja.

Niin se meni mukavasti tämäkin päivä iltaan. Aamulla oli sähköt poikki jo toisena päivänä PKS:n linjatöiden vuoksi. Kävin aamupäivällä Tohmajärvellä hammaslääkärissä Hellin tykönä.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥