Google+ Followers

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Ihana kesän aromi...

Lintulan kirkko 29.06.2009. Kuva AN.

Tästä minä menen/ yli viljapellon/ ja kaste jaloissani/ kuin niljakas eläin./

Ahven ponnahtaa/ järven pinnasta/ ja putoaa kuin ammus,/
hetken värisee vesi/ ja minä/ kuin yhtä sen kanssa olisin.//
***
Vain käteni mahtui/ usvan ja veden väliin./ Männyt kylpivät kasteessa/
ja hevonen laitumella/ oli pysähtynyt ja odotti./
Juuri sillä hetkellä/ pyörähti aurinko/ metsän harjalle,/
pilvien vuoksi sitä ei näkynyt/ mutta tunsi.//

Mirja Kuivaniemi antologiassa Asemalaiturilta minulta pusertui kaikki. Kokkola 1976.

Koululaisen ja toisen kaksosen kanssa kerättiin mansikoita metsästä tienvarresta. Äiti ja kolme muuta lasta olivat käymässä Joensuussa asioilla. Hiki virtasi ja itikat purivat minkä kiireiltään ehtivät. Onneksi oli tuuli, joka aina välillä puhalteli niskaan. Palasimme melkoisen väsyneinä mummolaan ja rupesimme syömään...

Kyllä tytöille maistuivat mansikat, pelkäsin, että he "maistelevat" koko kerätyn mukillisen, mutta onneksi siitä jäi vielä toisillekin. Ainakin maistiaiset. Isompi kaksonen on vielä niin pieni itsekin, että lupasin hänen syödä kaikki keräämänsä marjat ja lisäksi vielä mummonkin keräämiä. Koululainen taas innostui mustikoista, kun sattui matkan varrella niitä hoksaamaan. Toppuuttelin niitä keräämästä, sillä kaikki mustikat eivät ole vielä kypsiä, eikä mustikat niin pian pilaannu kuin mansikat. Lopulta tyttö lopetti mustikoiden jahtaamisen, ja tuli perästämme mansikoita keräämään. Koko saalis taisi jäädä alle puolen litran, mutta tietenkin ne ovat erinomaisia aromiltaan ja maultaan, ei niitä voi edes verrata viljeltyihin mansikoihin.

Vanhin tyttö on tullut siihen ikään, että hän ikävystyy hirveän helposti. Sain kuulla monta kertaa: "Milloin se äiti tulee?" Taisi mennä peräti kolme tuntia lähdöstä, kun äiti tuli toisten tyttöjen ja mansikoiden kanssa. Minäkin tilasin meille yhden laatikollisen, eivät olleet nämä sengat kovin hyviä, oli paljon homeisia ja litskaantuneita marjoja. Laitoin niistä pääosan hilloksi. Tänä vuotena en aio säilöä niin paljon mansikoita kuin edellisinä vuosina, mansikka ei ole mielimarjani, varsinkaan viljeltynä. Sen sijaan metsämansikoita suorastaan rakastan, mutta nyt niillä on ollut parempia suita syömässä. Lapset tietenkin ovat tärkeämpiä kuin me vanhat huuhkajat.

Olisi vielä ehdittävä kierrellä niissä kesäteattereissakin, pian niitä ei enää ole...

Oikein hyvää keskiviikkoiltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos komentistasi! ♥