Google+ Followers

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ajan hammas ja ihmisen mitta

Budapestiläinen katunäkymä 4.10.2007. Lämmintäkin oli yli kaksikymmentä astetta. Kuva AN.

Olemme virallisesti ottaen jo syksyssä. Kesä vilahti ohitse kuin lyhyt uni. Aika kiitää nopeutettua vauhtia eteenpäin ainakin meillä "vanhuksilla". Toivo Laakso sanoo teoksessaan Kuin ensi kesä: "On viiston auringon aika/ oma varjo tienä/ tultiin tumman veden äärelle/ häntä tapaamaan/ jolla ei ole olemusta mutta ilme/ Taulumaalari puhuu unissaan".//
"Ajan hampaalla/ on sinussa vielä syötävää/ Vainajien päivän jälkeenkin/ oikea tosi/ sinut saa tolaltaan/ mitä se on mitä tämä on"//

Ajalla on terävät hampaat, se nakertaa meitä kaikkia. Kukaan ei pysty vastustamaan ajanhammasta, se pystyy kaikkeen luotuun ja kaikkeen ihmisen tekemään. Yksikään rakennus ei ole ikuinen, mutta se voi olla vanha. Ainakin ihmisen mitassa. "Maalla yksinäisyys/ ei ole niin julmaa/ kuin kaupungissa", vakuutta Toivo Laakso edelleen. Ehkä ei, täällä naapuri tunnetaan, yleensä. Nykyään maallakin odotetaan kutsua kylään, oikeastaan ei ole sopivaa mennä noin vain kylään, paitsi tietenkin jos on asiaa. Maalla ei yleensä päiväsaikaan lukita ovia, vaan sisälle pääsee kuka tulija tahansa. Meillä saa käydä kaikki tavalliset ihmiset paitsi Jehovan todistajat. Heille olen antanut porttikiellon ihan oikeasta syystä. Kun poikani kuoli v.1992, meillä alkoi juosta tuhkatiheään jehovalaisia, jotka yrittivät käännyttää minut väkipakolla uskoonsa. Suutuin tosi pahasti tästä, ja annoin jehovalaisille porttikiellon, jota he muutaman kerran ovat yrittäneet rikkoa. Silloin kun ihminen on henkisesti kaikkein heikoimmillaan, hyökätään hänen kimppuunsa, ja yritetään nujertaa hänet pakkokeinoin. Tämä tuntuu olevan hyvin tehokas tapa käännyttää lahkoon uusia jäseniä. Näin olen kuullut sanottavan.

"Nauru itkettää/ kasvaa halu/ tulla näkymättömäksi/ setä sanoi/ mutta hyvät ihmiset/ älkää minua unohtako/ en minäkään teitä/
sitten se kuoli/ häipyi kuin lentokone pilveen"// jatkaa Toivo Laakso.

Mutta siellä pilvien takana paistaa aina aurinko. Oikein hyvää tiistai-iltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

2 kommenttia:

  1. Hauska tuo Toivo Laakson runo tuossa juttusi lopussa: ...sitten se kuoli/häipyi kuin lentokone pilveen.

    Mies on ilmeisesti pakkakuntalaisia, onko runoja julkaistu?

    Kiusana ne jehovat ovat täällä Turun puolessakin. Uskonnosta voi saada aikaiseksi hyvin kiusallistakin kuten tämä jehovien usko.

    Kunnon maalaiselämää sellainen, että oven voi jättää auki.

    Terveisin
    Hymyilevä eläkeläinen

    VastaaPoista
  2. Kiva että pidit Toivo Laaksosta.

    Hän on keskisuomalainen kirjailija, jolla on ainakin 15 runokokoelmaa, kustantaja on Otava. Laakso on meitä ikäihmisiä, s. 1944, julkaissut myös sarjakuvia. Toivo Laaksosta löytyy netissä paljonkin tietoa, eräs esittely on osoitteessa http://www.aforismi.vuodatus.net/blog/67784

    Elämä on aika hankalaa, jos pitää juosta koko ajan aukaisemassa ovia, varsinkin maalla se on mahdottoman epäkäytännöllistä. Harvoin täällä liikkuu sellaista väkeä, jonka ei toivoisi tulevan sisälle. Naapuriapu ei ole vielä kokonaan kadonnut luonnonvara. On sentään rippeet jäljellä entisajan yhteisöllisyydestä. Entisaikaan oli tapana tarjota ainakin kahvit ohikulkijoille, mutta jos sattui ruoka-aika, sitä tarjottiin myös vieraalle. Nuorenpolven keskuudessa tarjoilut ovat vähenemään päin, vanhempi väki vielä pitää yllä vanhoja perinteitä.

    Kiitos kommentistasi Anonyymi!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥