Google+ Followers

perjantai 11. syyskuuta 2009

Historia kirjoittaa itseään meissä

Budapest 04.10.2007 usvaisena syyspäivänä. Kuva AN.

Minua on aina kiehtonut historia. Lapsena uppouduin Grimbergin Kansojen historian lumoihin vuodesta 1956 lähtien, jolloin olin 14v. Ostin koko kirjasarjan kangaskansissa muutama kirja kerrallaan Saikkosen kirjakaupasta Joensuusta. Sarjassa on 22 osaa, joihin vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyi vielä 3 lisäosaa. Valitettavasti ne ovat vieläkin lukematta, mutta eiväthän ne olekaan enää Carl Grimbergin kirjoittamia. Myös
Jousi-sarjan historialliset romaanit olivat hirveän kiinnostavia, joiden rinnalla muut "hömppäromaanit" jäivät kirkkaasti toiselle tilalle.

Nyt vanhemmalla iällä eniten olen ollut kiinnostunut oman kotiseudun historiasta ja sen ihmisistä. Kotikylällä on mielenkiintoinen menneisyys, toivottavasti myös tulevaisuus on samanveroinen. Tikkalan neljä vuosisataa ilmestyi 1993, ja se oli minun, untuvikon ensimmäinen koettelemus. Olemattomalla kokemuksellani toimitin sen, ja myös kirjoitin siihen noin 50 sivua erilaisia historiikkeja. Työ oli haasteita täynnä, sillä minun oli korjattava itseäni paljon lukeneempien ihmisten tekstit. Ei uskoisi, miten huonoa suomea opettajat kirjoittavat! Työ vietiin kunnialla finaaliin, ja Tikkalan kylätoimikunta sai "sulan hattuunsa".

Tästä kokemuksesta viisastuneena aloitin Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006) teoksen ihan yksin. Huomasin näet että suurin osa omista voimistani kului toisten tekijöiden patisteluun ja heille soitteluun ja kirjoitteluun, kun valmista ei tullut. Siitä syystä jouduin kirjoittamaan ison joukon historiikkejä, kun tehtävän saaneet eivät osanneet panna toimeksi. Ainoa ja paras neuvonantajani Havuttaren kokoamisessa oli maisteri Leila Hurmalainen, jonka antamien ohjeiden pohjalta aloitin uudelleen alusta. Leila on ihminen, jonka arvostelukykyyn ja rehellisyyteen luotan täydellisesti. Nykyään hän vaikuttaa Joensuun yliopistossa opettajana. Paljon kiitoksia vielä kerran Leilalle!

Myös parin sukukirjan tekoon olen osallistunut, joten niistäkin on tullut hiukan kokemusta. Sukuhistoriat kertovat paljon meille nykyajan ihmisille omista juuristamme. Ja voisihan tässä mainita Tikkalan koulun muistelukirjankin, joka tosin ei vielä ole ilmestynyt. Kokosin siihen aineiston lähipitäen yksin.
***
Viikko on valunut näissä syyspuuhissa, säilöntää on riittänyt. Kun vielä ehtisi pestä talon kaikki ikkunat lähiaikoina. Eilen ajelin taas Tohmajärvellä omilla ja miehen asioilla. Pian pitänee käydä Kiteelläkin valittamassa kiinteistöveroista, jotka lankeavat maksuun 19. päivä syyskuuta. Outo juttu että entinen kivinavetta jaksaa yhä kummitella veropapereissa. Sen on verottaja nähtävästi päättänyt panna meidän huvilaksemme, vaikka meillä ei ole sille mitään käyttöä. Vero tuosta rakennuksesta on peräti 333 euroa vuodessa!!

Oikein hyvää perjantai-iltapäivää ja viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

2 kommenttia:

  1. Onnittelut ja ihailut kirjoittamistasi historiikeista, siinä tarvitaan tosiaan tarmoa ja kärsivällisyyttä!

    Kotiseudun historia ei ehkä nykynuoria kiinnosta nyt, mutta varmasti muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

    Olet siis tehnyt arvokasta työtä, jota joka tyttö ei pysty tekemään.

    Hyvää viikonloppua

    Hymyilevä eläkeläinen

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Anonyymi Eläkeläinen!

    Historia on minulle rakas harrastus samoin kuin runoileminen tai niiden esittäminen.

    Näin ikäihmisenä ei enää jaksa niin paljon kuin ennen, vaikka nyt on aikaakin enemmän. Tärkeysjärjestys on nyt toinen, lapsenlapset ovat etusijalla.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥