Google+ Followers

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Iloista isänpäivän iltaa

Juhlakausi on alkanut, on isänpäivä. Pikku Paupau kävi sisariensa ja äitinsä kanssa onnittelemassa ukkia, joka juhlii tänään työnmerkeissä.
Päivän kunniaksi isommat neidot piirsivät monta kuvaa muistoksi. Paupau taas puolestaan näytti, että käveleminen jo alkaa sujua, ainakin pari metriä meni ihan supsikkaasti. Ei kestä kauan kun matka jatkuu, varmaan jo tämän kuun aikana. Lähti sitten puheeksi tämän vuotisen kuvakirjan tekeminen, ja otin kameran esille ja kuvasin useita kymmeniä kuvia tytöistä. Ellukin innostui kovasti, hän on oikea linssilude, tunki itseään vähän sinne ja tänne. Opettelemista on minullakin uuden kameran käytössä, mutta onneksi minä auttaa.

Karjalanpiirakat maistuivat ainakin Ellulle, Eve keskittyi kananmuniin. Pippuri tuskin söi ainoastaan yhden piirakan ja joi mukillisen maitoa, Angi söi tomaatteja, kurkkua ja jätskiä. Paras joululahja olisi, jos lapset eivät sairastuisi sikaflunssaan. Vasta viikolla 47 koululapset kuulemma rokotetaan.

Kävin pimeänhämärissä vielä kävelemässä, kun päivällä en ehtinyt. Matkalla tulivat naapurit vastaan kaksi kertaa. Kävelin ilman sauvoja, kun piikkisauvat ovat yhä liiterissä. Hartia- ja niskasärkyä on ollut viime aikoina, lieneekö johtunut neulomisesta, jota olen töllöä katsellessa tehnyt. Särkylääke on ollut ahkerassa käytössä. Kävelylenkkiä pidensin pari päivää sitten, ja huomasin, että polvia särki, vaikka kävellessä oli niin mukavaa.

Huokkolan tarina on tarkistuksia, lisäyksiä ja korjauksia vailla. Ensiksi on käytävä juttu läpi uudelleen lähdeaineiston kanssa. Toivon mukaan saan sen lähes tehtyä 28. päivään mennessä, jolloin on sukukirjatyöryhmällä kokous. Ja jouluakin on kohta valmisteltava, niin se aika kuluu.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

2 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen8. marraskuuta 2009 klo 18.18

    Hyvää isänpäivää; sitä on hieno viettää, kun on tuota pientä väkeä mukana!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Hymyilevä!

    Todella ihania ne lapsenlapset.
    Hyvää isänpäivää myös teille!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥