Google+ Followers

perjantai 27. marraskuuta 2009

Mitä Tikkalassa tapahtuu

Tikkalan kyläkuoro esiintymässä Tikkalan vanhalla koululla jossakin juhlassa, johtajana Teuvo Latvala. Kuva AN.

Tämä arktinen taivas/ kuin grafiikanlehti,/ puut hiilenmustat/
suonet, tussia veri!/ Ihoon pinttynyt talvi/ säteilee/ kuin atlaskuvioinen/
silkki, sen lävitse kutoudumme/ ja siihen kääritään/ meidät jokainen, aina/
erikseen, yksin.//

Kirsi Kunnas kokoelmassa Valoa kaikki kätketty. Porvoo 1986.

Pian sen pitäisi ilmestyä, Tikkalan koulun muistelukirjan. Kyllä sitä on odotettukin, ja monet puheet olen saanut kuulla siitä, miksi se ei tullut valmiiksi jo vuosia sitten. Ei tullut tietystä syystä. Joka tapauksessa olen iloinen kun se ilmestyy Sari Tuuva-Hongiston toimittamana. Teinhän siihen lähes vuoden ilmaisen työn. Miksi minut onkin luotu tekemään juuri tuota talkoota, en ole ollut käsi ojossa odottamassa palkanmaksua niin kuin useimmat tekevät. En ole osannut rahastaa. Rahastajia kyllä aina löytyy, kun joku tekee työn (lähes) valmiiksi.

Tikkalan kyläkuoro on myös päättänyt toimintansa ainakin toistaiseksi. Ihmiset tulevat vanhoiksi ja sairastuvat tai muuttavat "tuonilmaisiin". Kuorolaiset vaihtuvat tiuhaan ja ihanat laululintuset lentävät muualle visertämään. Ei ole johtajallakaan helppoa. Kuorohomma on lisäksi varsin sitovaa, paikalla pitäisi olla vaikka ei voisi laulaakaan, oppimisen takia. Se on melkein yhtä kovaa kuin näytelmäryhmissä toimiminen, pitää olla aina paikalla kun harjoitellaan tai esitetään.

Tikkalassa ei ole odotettu kädet ristissä valmista esittämällä vain vaatimuksia, on myös oltu aktiivisia ja toimittu itse. Näin projekti lähtee käyntiin kuin itsekseen eikä ole tarvis pommittaa kuntaa kymmenillä kirjeillä, jotta kunta tekisi sitä tai tätä. Onhan kunta tehnytkin, hankkinut tarvittaessa rakennusmaata kylään muuttaville ihmisille, ja monia muita panostuksia. Se on hyvä kun on maata mille rakentaa. Ja kuulin vielä yhden uuden positiivisen jutun: Tikkalan kaupalle kutsu käy meille "vanhoille tikkalalaisille" päiväkahvien merkeissä tiistaina 1. päivä joulukuuta klo 12.00. Jotain tarinatuvan tapaista suunnittelevat, joten pankaapa mieleen ja lähtekää liikkeelle. Paikka on entisen kampaamon tiloissa takahuoneessa, jonne pääsee suoraan talon Viesimontien puoleisesta päädystä.

Ajattelin panna lammaskaalin kiehumaan, on valmiina pyhänseutua varten. Ja leivät odottavat pakastamista.

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

2 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen27. marraskuuta 2009 klo 12.47

    Tuo suhtautuminen kulttuuriin on vallan outoa nykyään: rakennetaan miljoonia maksava Aalto-yliopisto, kun rahavirrat ja Suomen kupailukyky vaativat, ja toisaalta niinkin pieni yksikkö kuin kunta ei osaa arvostaa minkäänlaista kulttuuria, kaikkein vähiten sitä talkootyötä, ihmisten innostusta.

    Vain pakolliset koulut pidetään pystyssä - toistaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kunnat ovat mahdottoman ahtaalla nykyään, ja yhä vaikeammaksi näyttää käyvän. Saapas nähdä miten kauan kirjastot ovat kansalaisille ilmaisia, veikkaan ettei kovin pitkään. Veroprosenttia on nostettava lähes joka vuosi, eikä mikään riitä. Pelkään että tavallinen kuntalainen on kohta yhtä vaikeassa tilanteessa kuin kunnat nykyään. Meillä Pohjois-Karjalassa on työttömyyttä enemmän kuin muualla, tulotaso vain puolet siitä mitä se on Helsingin seudulla, joten ei ihme että verotulot jäävät liian pieniksi.

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥