Google+ Followers

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kahdeksan minuuttia aurinkoon

Naura aurinko mailleen/ sillä nauru on annettu/ vain ihmisille./
Eivät vuoret saa nauraa, ei aurinko/
eivät enkelit sylje hirveää naurua pitkin taivaankantta/
ei edes heinäsirkka naura/
Vain meidät on tuomittu iloon,/ meidät on tuomittu ikuiseen toivoon/

Käännä selkäsi auringonlaskulle/ ja syöksy pimeään/ aamuun.//
***

Kaksi vuotta sitten äiti haudattiin/ ja nyt vasta/

tulee uniin, kolisee porstuassa/ astuu sisään ja sanoo: Tulin käymään.../

Todella käymään; sillä on / uusi mekko ja kiire, kiire!/ kaikkeuden toiselle laidalle/
ja taas se reilaa/ tähdet kilisten/ ja hetkeksi sekoan laskuissani/
mitä sen luille haudassa kuuluu,/ mikä maatumisaste meneillään/
Aamulla haravoin lehtiä/ kompostoriin ja ihmettelen/ minkä ikäinen mahdan olla.//

Pirjo Uimonen Ukrin antologiassa Kahdeksan minuuttia aurinkoon. Toim. Jouko Lehtonen (1991)

Kävin muutaman talvikauden 1990-91 Reijolassa kansalaisopiston kirjoittajapiirissä, jonka ohjaajana toimi Pirjo Uimonen. Lienee yliopistoihmisiä. Tein silloin ensimmäistä runokokoelmaani Elämänpelto. Seuraavana vuotena olin Kiteellä Anneli Tuhkasen opetuksessa. Viimeksi mainitun opetusmetodeja oli kuvista kirjoituttaminen. Myös ääninauhoituksia käytettiin harjoitusten inspiraation lähteinä. Varsinkin nämä ääniefektit olivat mielikuvitukseen vetoavia juttuja. Pahaksi onneksi Annelin opetus jäi kohdaltani lyhytaikaiseksi. Seuraava opettaja oli lääninkirjalija Jouko Lehtonen, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut.

Anneli Tuhkanen on omistautunut ohjaamaan Kesälahden kirjoittajapiiriä, Haavilaisia, asuuhan opettaja Tuhkanen Kesälahdella. Mielestäni hän oli hyvin kiinnostava opettaja, hänellä oli omat opetusmetodinsa, joita en ole muilla ohjaajilla tavannut.

Joskus 1995-96 ostin kirjoittamisen opetusta KVSK:n eli Kansanvalistusseuran Kirjeopistosta, josta sain myös pari todistusta. Kolmas kurssi, jonka tilasin, jäi kesken. En vain jaksanut enää; surutyö poikani kuoleman jälkeen vei kaikki voimat.
***
Taas on uusi viikko aluillaan. Jo ensi sunnuntaina lapset käyvät virpomassa ukkia ja mummoa. Palmusunnuntai on yksi vuoden muistettavimmista pyhistä: suklaamunat on ostettu ja rahaa pitää käydä repimässä pankin seinästä. Ilmakin näyttää jo lämpenevän, joten kevät on varmasti tulossa, ja kevätlinnut niiden mukana.

Oikein hyvää tulevaa työviikkoa kaikille toivoo Aili-mummo



lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kateus ja kiima

Olen seurannut kauhulla ja mielenkiinnolla netissä käytävää tohmajärveläistä koulukeskustelua. Pahin palsta on sanomalehti Karjalaisen Mielipidesivuilla, jossa haukutaan ja vääristellään asioita. Kaiken pahan syynä ovat tietysti kepulaiset, joita kaikki yhdessä liittoutuneet vastustajatkaan ei ole voineet vielä selättää. Vahingonilo kokousmokista ja muusta kiusanteosta nostattaa mieltä maasta taivaisiin.

Tikkalan koulu viettää tänä vuotena 120v. juhlia. Jos olisi naapurikylän ihmisistä kiinni, sitä ei olisi koskaan rakennettu. Tikkalassa on kuitenkin Tohmajärven toiseksi vanhin koulu, ja siitäkin asiasta väännettiin aikanaan kättä kovasti. Tikkalassa on myös lapsia lähes 50 kouluikäistä Muuttoliike Tikkalaan on ollut voimakasta viimeisen 20 vuoden aikana.

Koulun 120v. juhlan kunniaksi ilmestyy palaneen koulun muistelukirja, jonka toimittaa tohtori Sari Tuuva-Hongisto. Itse olen kerännyt pääasiassa sen kirjan aineiston haastattelemalla ihmisiä, ja lisäksi kymmenet ihmiset kirjoittivat juttunsa itse. Sari T-H on nykyinen Tikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja.

Niin, se kateus ja pahansuopaisuus, joka näistä keskusteluista hyppää silmille, on raakaa ja ilkeää luettavaa. Monissa asioissa myös valheellista. Näitä lukiessa tulee mieleen eräs Kostamossa asunut perhe, jonka äiti riiteli ja tappeli koko kylän kanssa. Paikallinen tiekuntakin piti purkaa, kun elämä meni ihan mahdottomaksi. Sopii sieltä Liperistä lähetellä solvauskirjoituksia mielin määrin, näinhän asiat voi kostaa. Sen voin sanoa, että tuskin missään on kostamolaisia mukavampia ihmisiä, eivätkä tikkalalaisetkaan ole yleensä ensimmäisinä tappelua aloittamassa.

Kateus vie kalatkin vedestä, sanoo onkamolainen sananlasku. Totta joka sana.

Pitää syyttää entistä selkärangatonta valtuustoa siitä, että koulujen lopettaminen jäi uuden valtuuston tehtäväksi.
Paska on housuissa, ja pysyy. Ja se haisee, pahalle.

Järki käteen hyvät kansalaiset! Parempi elää laihassa sovussa kuin lihavassa riidassa, sanoi vanha isäni. Etenkin naapurien keskuudessa tästä olisi paljon hyötyä. Jos välit ovat huonot naapuriin, asioiden hoitaminen ja muu kanssa käynti menee mahdottomaksi. Riitely ja vahingonilo ei maailmaa pelasta, vaan sopu ja rauha. Toivon mukaan.

Oikein hyvää pyhänseutua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Salmonellaskandaali

Parin viimeisen viikon aikana on Suomessa levinnyt salmonellan aiheuttama ruokaskandaali maatiloilla. Salmonellaa on ilmennyt 23:lla kananmunia tuottavalla tilalla, ja sen lisäksi tartunnan on saanut ainakin seitsemän sikatilaa. Juttu voi vielä laajeta, mutta näyttää siltä, että laajeneminen on jo hiipunut.

Syynä on Raision rehutehtaan tuottamat rehut, jotka ovat näin saastuttaneet kymmeniä maatiloja. Vielä on ainakin puolet otetuista näytteistä tutkimatta, joten uusiakin tapauksia voi vielä ilmestyä. Maahan on tuotu rehusoijaa Etelä-Amerikasta, mutta rehutehdas on tehnyt virheen eikä ole tarpeeksi kuumentanut tuotua raaka-ainetta.

Useita vuosikymmeniä sitten, kun meijeri välitti lypsykarjatiloille soijaa, oli tilanväen velvollisuus ennen rehujen lehmille antamista kuumentaa rehu kiehuvalla vedellä. Tämä oli tietysti suuritöistä puuhaa, ja suuressa mittakaavassa mahdotonta toteuttaa, mutta meille pientilallisille homma ei kuitenkaan ollut ylivoimainen. Tietysti rehujen asianmukainen käsittely kuuluu rehutehtaalle eikä rehuja ostaneelle maatilalle, se on nykyään ihan selvää. Meitä viljelijöitä aina kuitenkin syytetään ja syyllistetään muidenkin tekemistä pahoista teoista ja laiminlyönneistä. Jos tilatarkastaja tai tukiavustaja tekee virheen, sekin on poikkeuksetta viljelijän syytä. Vastuu kuuluisi tietysti virheen tekijälle. Tämä kyykyttäminen ottaa pahasti pattiin. Sitten kun on viimeisenkin navetan ja muun tuotantorakennuksen ovet lopullisesti pantu kiinni, ehkä vihdoin loppuu räkytys ja maanviljelijöiden mollaus.

Mitä enemmän rehunvalmistusta tai ruuanvalmistusta keskitetään yhä harvempiin laitoksiin Suomenmaassa, sitä suurempia ja laajempia ovat myös skandaalit. Luultavasti tämä tulee näkymään myös lakkautettujen koulujen kohdalla, saattaa olla, että saadut säästöt menetetään moninkertaisesti. Rahat menevät, mutta ehkä toisesta budjetin kohdasta. Samasta kirstusta kuitenkin, kunnan kassasta.

Helli ei taida jaksaakaan kovin hyvin. Johtava lääkäri Martti Tolvanen on sanoutunut virastaan irti alle kolmen kuukauden virassa olon jälkeen.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lääkäri, joka kokosi kaskuja

Tohmajärvellä vaikutti 1950-luvulla kunnanlääkärinä nuori mies, Terho Toivonen. Tiedän että hän nyt on jo siirtynyt tuonpuoleiseen. Viimeksi hän oli Hyvinkäällä sisätautilääkärinä. Netistä en tietoja hänestä löytänyt, en Wikipediastakaan.

Syksyllä 1956 sain keuhkokuumeen, jonka johdosta jouduin Kemieen kunnansairaalaan. Se sijaitsi Laatikaisen talossa. Olin potilaana kahdeksan vuorokautta yhteen menoon, kesken kaiken jouduin käymään kerran Joensuussa keuhkoröntgenissä, joka taisi olla tuolloin tuberkuloositoimistossa.

Joka iltainen vieras sairaalassa oli Terho Toivonen, hän kävi päivittäisellä tarkastuksella potilaittensa luona. Muita kunnanlääkäreitä ei tuolloin ollut. Kalle Ruuskasella lienee ollut eri vastaanotto, isäni kävi hänen luonaan, silloin harvoin kun joskus tarvitsi lääkäriä.

Terho Toivosesta tuli lääkärikaskujen kokoaja, ja ainakin seitsem
än kirjaa, hän on yhteensä pannut kansien väliin:
Seuraava potilas (1962), Tuleeko tohtori (1963), Katsotaan, sanoi lääkäri (1965), Tosta poikki, sano tohtori (1969), Verenpaine (1977), Välskärin kertomuksia (1978) ja Airilasta Ylppöön (1987). Todennäköisesti kirjoja on enemmänkin kuin mainitut seitsemän teosta.

Yritin etsiä tohmajärveläiskaskuja, mutta löysin vain muutaman Kalle Ruuskasta koskevan jutun.
Alahärmän kunnanlääkäri, sittemmin Tohmajärven piirilääkäri Kalle Ruuskanen oli tulossa sairaskäynniltä jo kello seitsemän aikaan aamulla, kun ensimmäinen potilas oli tulossa vastaanotolle. - Missäs se tohtori on jo näin varhain ollut? - Missäs muualla kuin pappilassa. Kun on vanha mies ja pappi vielä eikä kuolis millään.

Kalle Ruuskanen Tohmajärveltä ajaa alamäkeä. Pyörä osuu pehmeään paikkaan ja Ruuskanen lentää nurin taittaen käsivartensa. Paikalle kerääntyy runsaasti väkeä ja joku joukosta kehottaa kutsumaan lääkärin paikalle. Ruuskanen nousee irvistäen kivusta ja sanoo: - Tässähän mie jo olen, mutta minkäs mie tälle mahan.

Suorasukaisen tunnetun entisen piirilääkärin R:n vastaanotolle tulee vanhuuttaan tutiseva potilas. R. kysäisee heti alkuun: - Joskos tulit kuolintodistustas hakemaan?

Silmälääkäri vietti 50-vuotispäiväänsä ja saman sairaalan gynekologi sattui onnittelukäynnille. Hän toi mukanaan kakun, jonka päälle oli koristeeksi muovailtu suurikokoinen silmän kuva. Lahjan saaja oli huomaavaisuudesta ihastunut, mutta sanoi: - Täytyypä miettiä miten kakkuni koristan sitten kun sinä täytät vuosia.

Hauskoja ovat kaskut. Tulevaisuuden kannalta olisi tosi hyvä, jos meillä keksuudessamme olisi näitä kaskujen kerääjiä. Antavathan ne iloa ja värikkyyttä kotiseudun meinneisyyden kuvaukseen. Ja siitä on hyvä, että kaskuja syntyy koko ajan yhä uusia, ne eivät koskaan lopu.

Oikein hyvää maanantaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Viirivehkat ja fiikukset

Vaihdoin tänään huonekasveille kukkamullat. Valitettavasti se tahtoo jäädä aina näin myöhäiseksi, kun mukamas on muita tärkeämpiä menoja ja puuhia. Pilkoin yhden viirivehkan kolmeksi eri kasviksi, näin se mahtuu leviämään taas entistä paremmin.

Fiikukset ovat olleet suosikkikasvejani. Kolme suurehkoa kasvia olen lahjoittanut Tohmajärven kunnan koulujen koristeiksi. Kaksi pienempää meni Tikkalan uudelle koululle 2006, ja yhden - todella laajan - lahjoitin 1997 lukiolle. Sen kävi kesällä hakemassa kuorma-auto. Kasvi itse oli kääritty sitä ennen pakettiin leveällä kelmulla, joka esti lehtiä karisemasta. Huoneesta fiikus piti viedä ulos suuren ikkunan kautta, ovesta se mitenkään olisi mahtunut. Olin kasvattanut sitä noin 30 vuotta, ja kasvilla oli laajuutta 4 neliömetriä. Siinä oli viisitoista haaraa.

Nykyään meillä on niin pieni talo, ettei siihen mahdu niin suuria huonekasveja, koska ne vievät liikaa tilaa. Siihen entiseen kyllä olisi mahtunut, mutta emme ole asuneet enää kantatilalla kesän 1996 jälkeen.

Tupaantuliaisiksi saamani ihmepensas on kasvanut, komistunut ja haarautunut melko suureksi puuksi. Se on aika hidaskasvuinen, onneksi. Vuoden verran se on kukkinut lähes kaiken aikaa, eli se on tullut "sukukypsäksi". Nähtävästi se ei kuitenkaan pysty itse itseään hedelmöittämään. Valitettavasti kukat pölisevät ja karisevat ikävästi, lisäksi sen lehdet ovat myrkyllisiä. Sietää olla tarkkana lasten kanssa tässä asiassa. Pippurilla oli ikävä tapa repiä lehtiä ja imeskellä niitä. Siitä syystä kukka piti viedä makuuhuoneen pöydälle, missä talvehtii muitakin kasveja.

Miniältä sain 6-7 vuotta sitten äitienpäivälahjaksi flamingonkukan, joka vuosia kukoisti ja kukki. Jaoin sen kahtia, ja kasvi rupesi kitumaan, siihen oli tullut tuholaisia. No, ne myrkytettiin, mutta kasvi ei innostunut siitäkään. Viime syksynä olin jo vähällä toisen niistä heittää pellolle, mutta en kuitenkaan raaskinut. Nyt vaihdoin molemmille mullat ja toivon parasta.

Kohtalonköynnöksellä on viime aikoina myös mennyt huonosti, se ei ole kukkinut. Samassa ruukussa asustaa nukkumatti, joka saattaa olla syynä siihen ettei köynnös kuki. Muita kasveja ovat kirjovehka ja peikonlehti. Sekin sietäisi uusia.

Kesälomalle siirrän useimmat kasvit ulkoeteiseen, jossa ne saavat olla silmänilona pitkälle syksyyn asti. Ihmepensasta en uskalla siirtää sisätiloista pois, se ei näet pidä vedosta eikä siirtämisistä paikasta toiseen. Käytössä on olleet vuosia altakasteluruukut.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 19. maaliskuuta 2009

Perinnealbumi

Kimy-Kustannus kokosi aikoinaan 1970-80 lukujen vaihteessa valokuvia ja tietoja Pohjois-Karjalan Perinnealbumia varten. Kuvien, tietojen sekä tilauksien kerääjät kulkivat talosta taloon uutterasti. Kirjatilaukset oli maksettava etukäteen, mikä tilaajan kannalta oli arveluttava juttu. Huonolla onnella maksetut rahat olisi menetetty eikä kirja koskaan ilmestyisi.

Läheltä piti, ettei tämä toteutunut. Kimy-Kustannus teki komean konkurssin. Mutta ihmeitten ihme: työtä jatkoi uusi yritys, Perinnetieto Oy Kuopiosta, ja kirja ilmestyi vuonna 1984. Ensimmäinen osa oli ilmestynyt jo 1982, ja kustantaja oli ollut Kimy-Kustannus Oy. Teoksessa on Tohmajärveltä mustavalkoisia valokuvia yli 50 sivua, joista voi seurata kuntamme elämänmenoa noin 100 vuoden ajalta. Kovin vanhoja kuvia teoksessa ei ole.

Suomalainen Perinnekuvasto (Kimy-Kustannus Oy) ilmestyi 1980, ja sitä myytiin samassa yhteydessä kuin Pohjois-Karjalan Perinnealbumiakin. Teos sisältää vanhempia valokuvia kuin tämä meidän kaksiosainen laitoksemme. Siitä näkyy se, miten surkeita asumuksia 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin on ollut maassamme. Kaikki se vanha maalaiselämä vyöryy näkyviimme, joka tuolloin vallitsi. Ehdottomasti tällaisten perinnealbumien julkaiseminen on ollut suuri kulttuuriteko, joka tuo meille monille jälkipolville silmiemme eteen paljon mennyttä historiaa.

Perinnealbumien kuvat on ryhmitelty aihepiirien mukaan. Pohjois-Karjalan PA I sisältää 800 sivua kuvia ja tekstejä, II-osa on 480 sivua. Suomalainen PA sisältää 800 sivua perinnetietoa ja kuvia teksteineen, joten yhteensä sivuja on 1080 sivua koossa A4.

Meilläkin olisi ollut joitakin kuvia liitettäväksi kirjaan, mutta valitettavasti kyseisistä kuvista ei ollut tietoja henkilöistä ja kuvauspaikoista. Kerääjät valittivat sitä, että varsinkin työkuvat olivat kiven alla. Ihmisethän aina pukeutuivat parhaaseen kostyymiinsä ennen kuvaamista.

Olisi aina pantava kuvien tiedot talteen. Tulevat sukupolvet eivät muutoin tiedä, ketä, mitä ja milloin kuvat esittävät.
Jälkeenpäin on kauhean suuritöistä lähteä etsimään henkilöitä, jotka voisivat tunnistaa kuvan. Hyvällä onnella niin saattaa käydä - joskus.

1975-77 ilmestyi kaksiosainen kokoomateos Pohjois-Karjalaa sanoin ja kuvin, jonka kustantajaksi on merkitty Karjalakokoelmat Oy Siilinjärveltä. Tohmajärven kunnan osuuden on teokseen kirjoittanut mv. Teuvo Eronen. Saariosta on kuva karhunpeijaisista vuodelta 1953. Yleensä otettuna valokuvat kirjassa ovat surkeita tässä kuntaosassa, ainoastaan värivalokuvat kirjan lopussa ovat parempaa tasoa. Kirjasta käy ilmi sen aikainen rakennuskanta, ei paljon muuta, ja isäntäväen nimet. Aika yksitoikkoista katseltavaa.

Yleensä otettuna, en kannata näitä kokoomateoksia, mutta makunsa kullakin. Perinnealbumi mielestäni puolustaa paikkaansa mahtavasti.

Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Rintsikat riekalleina

Ritsikat riekalleina/ suluhasen puutteessa./ Kalliit hyötyhetalleet./

Van siehän outtii hyötyelläin/ miun kaunis Soma./
Viiskymmentä maitokilloos/ sen joka päivä/ totteen näyttää.//

Se siun kuulusa rakastajas/ matkustaa keinosonnin mukana/
nestemmäiseen typpeen/ soluttautunneena/ kerran tahi kaks vuuvvessa./
Ja yheksän kuukauven perästä/ putkahtaa mualimmaan/
pien pyrri/ navettailimoo nuuhkimmaan.//

Aili Nupponen kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008)

Soma oli meillä 1980-luvulla karjamme runsaslypsyisin lehmä. Kesäaikana laitumella "rintsikat" menivät riekaleiksi syystä, että silloin oli aina kiimassa olevia lehmiä tai hiehoja, joiden selkään toiset lehmät sitten hyppivät. Soma oikein nautti tästä sonnin hommasta, se oli ehkä kaikkein innokkain lehmälläratsastaja.

1988 syntyi sitten Ulpukka, jonka päivätuotos oli korkeimmillaan 58 maitokiloa/päivässä. Ulpukka oli friisiläislehmä, jota nykyään sanotaan holstainilaiseksi. Se oli varsinainen supernauta, vuosituotos 1997 oli yli 16 000 maitokiloa. Se teki pääasiassa sonnivasikoita, vain kaksi tytärtä poiki karjassamme. Toisen panimme Lihakunnan kyytiin talvella 1998, koska sillä oli kahdessa utareessa hiivatulehdus, joka ei parantunut. Nuorempi tytär, Haiku, myytiin Etelä-Karjalaan Pitkon karjaan, missä se lypsi paikallisen ennätystuloksen n. 17 500 maitokiloa; elinikäistulos taisi olla 137 000 maitokiloa. Ja ainakin viisi lehmävasikkaa.

Ulpukka jätettiin mahoksi, kun lopetimme lypsykarjanpidon 1998, ja se päästettiin lehmien taivaaseen.

Ulupukka, miun oma musta lehmä./ Kiitos kun olit olemassa./
Kymmenen vuotta sitten kun sie/ synnyt, en ymmärtäny jotta sie/
olit oikii lottovoitto/ miun oma musta lehmä./
Kiitos ystävyyvvestäs. Myö aina/ ymmärrettiin toinen toistammu./
Kiitos maitokilosta jotka/ lypsit. Niilä mitattuna olit/ mittoomattoman arvokas./
Siun silimäs, Ulupukka,/ on miula aina mielssä./
Nyt sie suat käyskennellä/ taivaallisella laitumella/
missä ei sairauvet ja murreet ahista./ Nyt siula on ikkuinen kesä.//

Kokoelmasta Ruistähkähumppa (2008)

Oikein hyvää viikon alkua kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Lapikkaat ja sarkatakki out

Ripusta nahka vartaalle,
piru vie!
Eurooppalainen nauttii vain
viiniä ja olutta.
Maito out
Heluna out
maalaismollikat out
pukuni ommellaan brysselinpitsistä, yuo see.

Aili Nupponen kokoelmassa Elämänpelto (1991)

Juohtui mieleeni sellainen sana kuin tasa-arvo. Onko se tasa-arvoa, kun kunnan työntekijä (entinen) pääsee polvivamman vuoksi tutkimuksiin ja hoitoon välittömästi tapahtuman jälkeen, mutta maalaismummo, syntyperäinen kuntalainen, lapsesta asti työtä tehnyt veronmaksaja, saa lähetteen tutkimuksiin vasta lähes 1,5 vuotta tapahtuneen jälkeen?!

Luin äsken netistä polvikierukan vammasta, joka kuulemma pitäisi hoitaa kuuden viikon sisällä tapaturmasta. Mitkähän ovat hoitotulokset kun aikaa on kulunut pian lähes kaksi vuotta?!

***
Olin taas eilen kaksosten ja Ellun kanssa. Keitin munia, paistoin pannukakkuja ja ukki halstaroi muikkuja hiilloksella. Eve aloitti kalojen syönnin ja sanoi: "Mie maistelen kaloja". Ukki paistoi kokonaista kolme halstarillista muikkuja, Eve söi niistä ainakin yhden. Myös Pippurille maistui kala. Sitten Eve maisteli pari keitettyä kananmunaa ja kolme isoa palaa pannukakkua. Ellulle maistui vain yksi pala kakkua, munat eivät kelvanneet ollenkaan. Sitten jaksoikin jo leikkiä, ja hauskaa oli, kunnes isä tuli hakemaan pikkuneitoja kotiin neljän aikoihin. Oikein mukavaa oli mummolla ja ukillakin pikkuneitien seurassa.
***
Tänään kyläilimme Kostamossa. Talon emäntä oli keittänyt makoisan mademuhennoksen, joka maistui todella mainiolta. Jälkiruuaksi oli marjahedelmäsalattia ja kuulumisten kertomista. Viimeksi juotiin kahvit piimäpannarin säestyksellä. Kotiin tuomisiksi saatiin kaloja, joista voi keitellä toisen madekeiton tai uunihauen. Näin hienoja naapureita meillä täällä Tikkalassa on.

Oikein hyvää ja kaunista lauantai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo


keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

"Maustekatu:pienenpieni-blogimaailma" ja piruntorjunta

KeskiKarjalanNeloset-verkkolehteen on tullut jo mukaan useita blogisteja, joiden linkki löytyy kyseisen lehden Blogit-palstalta. Päätoimittajan ilmoituksen mukaan tulee kesälahtelaisen "ylioppineen" ja kunnanvaltuutetun, KatjaAsikaisen blogipalsta, http://cazgatan.blogspot.com/2009/03/pienenpieni-blogimaailma.html
Katja katselee kesälahtelaista maisemaa nuoren luottamushenkilön näkökulmasta. Ehkäpä meillä vanhoilla on häneltä jotain uutta oppimista; toivottavasti on.

Netistä, muistaakseni Blogilistalta, löysin yhden anonyymin kirjoittajan blogin, jonka osoite on http://kemienkupeelta.blogspot.com
Nimimerkki kirjoittelee pääasiassa lumitöistä ja pesäpallosta, jotka tuskin nostattavat suuria intohimoja kansan keskuudessa. Paitsi ehkä kuitenkin viimeksi mainittu.

Googlen blogihausta löysin taas mielenkiintoisen otsakkeen, Piruntorjuntaa ja muita hyviä aikomuksia. Tämän takana on teologian maisteri, pappi ja entinen lehtimies Markus Kontiainen, joka vaikuttaa leipätyössään Valtimolla. Markus on entinen Tohmajärven kunnanvaltuutettu ja Tohmajärven evl. seurakunnan luottamusmies. Markuksen blogin osoite, http://markusk.blogit.fi/
Markus kirjoittaa kaikki saarnansa nettiin, mutta siellä on myös yhteiskuntaa ja Tohmajärveä koskevia asioita.

***
Tuli taas käytyä eilen Hellin hellittävänä Kemiessä. Palvelu oli hyvää ja se pelasi. Kiitokset terveyskeskuksen väelle!
Sitä en minäkään oikein jaksa ymmärtää, miten jotkut kuvittelevat meidän pärjäävän ilman sairaalan toimintaa. Kaikki 40 vuodepaikkaa ovat täynnä, ja ainakin muutamia henkilöitä on sijoitettuna jopa Rääkkylään asti. Varmaan heitä on Iltarauhassakin, muistelen kuulleeni ainakin yhden tohmajärveläisen ihmisen olevan siellä, ellei sitten ole useampia.
Helli on niin uusi asia, ettei sille varmaan ole ehditty miettiä vielä oikein hyviä, toimivia sääntöjä. Tuntuu kuitenkin siltä, että sairaalan vieminen Kiteelle on melkoista hölmöjen hommaa. Samalla voidaan kohta sammuttaa kaikki valot Kemiestä, ja lopettaa koko kunta. Ja alijäämät sen kun kasvavat koko ajan...

Oikein hyvää keskiviikkoa teille kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Blogistelua

Meitä lukijoita varten on monissa lehdissä mukana blogit-sivusto. Niin on KeskiKarjalanVerkkonelosissa, paras mielestäni verkkolehti Uuden Suomen palstoilla. On Aamulehdelläkin ihan mukiinmeneviä blogeja, samoin MTV kolmosella, mutta valinnanvaraa on vähemmän ja kirjoitukset päivittyvät kovin hitaasti. MT eli Maaseudun Tulevaisuuden blogit ovat tainneet vajota syvälle suohon, kirjoittajat ovat unohtaneet ne kuukausiksi. Ei sellaista jaksa lukea eikä ymmärtää. Lisäksi sanankäyttö on tyhjänpäiväistä hölynpölyä useimmissa tapauksissa.

Myös Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen aloitti kirjoittelemisen noin kuukausi sitten, mutta nyt on kulunut jo kolme viikkoa mennyt ilman mitään tietoa asioiden etenemisestä. Ehkä sen ymmärtää, kun menossa on sekä kouluverkon alasajo että Hellin aloitus ja muut vaikeudet. Ei varmasti ole helppoa kunnanjohtajallakaan näinä aikoina.

Minä taas menin mukaan Verkkonelosiin sen takia, että minua pyydettiin. Ajattelin että voisin sitä kautta saada enemmän lukijoita. Kirjoituksistani vastaan itse, mutta toisten jutuista en ota vastuuta. Tämä on varmaan myös muiden Verkkonelosten kirjoittajakaartin kanta.

Verkkonelosilla on alku ollut päätoimittajan mukaan hyvin lupaavaa, jo 15 päivässä sivuilla oli käyty 20 000 kertaa. Toivottavasti voimme olla yhtenä lenkkinä keskustelussa mukana näinä vaikeina ja mielenkiintoisina aikoina. Toivottavasti keskustelu lisää tietoa ja antaa uutta uskoa kaikista vaikeuksista selviämiseen, onhan se meidän kaikkien yhteinen etu.

Oikein hyvää jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Kunniaa ja mainetta tarjolla...

Ensi torstai-iltana 12.03.2009 klo 18.30 on taas tarjolla joillekin halukkaille mainetta ja kunniaa. Tikkalan kyläyhdistys ry
pitää jokavuotisen kyläkokouksensa, jossa valitaan kyläyhdistykseen mm. uusi puheenjohtaja. Nykyinen pj. opettaja Outi Forsblom on nähtävästi jo saanut molempia tarpeeksi asti, ja nähtävästi jättänee tehtävänsä.

Tikkalan kylätoimikunta perustettiin 1979, joten työn jatkaja, kyläyhdistys, voi tänä vuotena juhlia 30vuotiasta taivaltaan.

Ja onhan sillä juhlinnan aihettakin. Muistammehan miten Tikkalan koulu paloi kesällä 2004, ja uusi koulu rakennettiin valmiiksi vuonna 2006, jossa nyt käy peruskoulua lähemmäs 50 oppilasta. Outin panosta uuden koulun saamiseksi ei voi sanoa mitenkään vähäiseksi, varmasti se oli oikea voimanponnistus. Me kaikki kyläläiset voimme olla kiitollisia Outille hänen panoksestaan kylämme ja lastemme parhaaksi tehdystä työstä.

Kylän hyväksi tehty työ ei tuo rahaa, harvoin mainettakaan, mutta joskus sitäkin saattaa tulla. Ja siitä näkyvyydestä monet ihmiset ovat hirvittävän kateellisia. Työstä josta ei palkkaa makseta, mutta jos sillä saa esimerkiksi lehtijuttuja, se on myrkkyä joidenkin sielulle. Sitä ihmettelen...

Kylätoimikuntaa ja -yhdistystä voimme kiittää myös siitä, että koulussamme on oppilaita näinkin runsaasti. Työ uusien asukkaiden saamiseksi aloitettiin jo 1980-luvun alkuvuosina, ja se on jatkunut näihin päiviin asti intensiivisesti.

Muistan mitkä taistelut käytiin myöskin 1980-luvulla, kun alettiin rakentaa tietä Tikkalasta Viesimoon. Kiteellä vaikutti kansanedustaja Reino Karpola, jonka myötävaikutuksella tielle saatiin rahaa työllisyysvaroista. Urpo Leppänen oli tuolloin työministerinä, siinä kaksi nimeä, joilla oli merkitystä Viesimontien rakentamiseen.

Tie rakennettiin yksityistienä, ja se oli Suomen suurin yksityistie, 13,5 kilometriä. Tuosta taistelusta olen vieläkin ylpeä, koska se voitettiin. Ehkä siksi, että olin kyseisen tiekunnan puheenjohtaja.

Kyläyhdistyksen toimista voisi kirjoittaa vaikka romaanin, on sillä niin paljon ansioita. Mutta yksityiset ihmiset ovat niiden toteutuneiden hankkeiden takana, uhraavat omaa työtään ja aikaansa vaivojaan säästämättä.

Paljon onnea kolmikymmenvuotiaalle Tikkalan kyläyhdistykselle, ja suurkiitokset Outi Forsblom!

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Päivän paras uutinen: Metsävadelmia maaliskuussa

Isopeikko haastoi minut 31. päivä tammikuuta -09 kirjoittamaan hyvän uutisen nettisivuillaan olleen kuvan pohjalta.
Hänen blogiosoitteensa on: http://isopeikko.vuodatus.net/blog/1779170
Valitettavasti en osaa käyttää näitä kuvalinkkejä ja muita hienouksia, joten kuva jää puuttumaan tästä jutusta.
***
Joensuun torilta Tikkalaan on matkaa 35 kilometriä valtatie kuutosta Lappeenrannan suuntaan ajaen. Kun tullaan Tikkalan kyläkaupalle, jonka nimi on Weskun Valinta, sen pohjoispuolelta on viitta, Viesimo 13. Tästä noin kilometrin päässä aivan tien laidassa vasemmalla on suurehko hakkuaukko metsän keskellä, joka on aivan täynnä kypsiä, punaisia metsävadelmia! Keskellä maaliskuuta ja mitä parhaimpia hiihtokelejä kypsyvät hienoaromiset metsämarjat, jota voimme vain ihmetellä ja taivastella. Miten luontoäiti onkaan voinut mennä näin sekaisin!

Monet paikalliset ihmiset ovat käyneet jo poimimassa kypsiä metsävadelmia, jotka ovat suurempia kuin aikuisen peukalonpää, ja mahdottoman hyvän makuisia. Minäkin pistäydyin suksilla hiihtäen poimimassa ensi kerran elämässäni maaliskuussa näitä ihania luonnonantimia, tuloksena oli sangollinen vadelmia - uskokaa tai älkää.

Kyläkaupan alakerrassa sijaitsee "legendaarinen Tikkalan Kassan Baari", jossa monet kuuluisuudet käyvät esittämässä ohjelmaa tai pistäytyvät muuten vain virkistäytymään sinne. Paikallisista voit tavata siellä Janne Hongiston, Kotiteollisuusyhtyeen basistin; tai elokuvan tekijän Markku Pölösen tai Nigtwishin Tuomas Holopaisen. Myös Marco Hietalan saattaa joskus nähdä Kassan baarilla, hän soittaa sekä Kotiteollisuudessa että Nigtwishissä. Samalla reissulla sinulla on siis - hyvällä onnella - mahdollisuus tavata näitä kuuluisuuksia, joista koko Suomessa puhutaan paljon.

Hyvää onnea sinulle marjojen ja kuuluisuuksien metsästykseen toivoo Aili-mummo

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Pekka Erosesta ja vähän muistakin

Loitsijan varomussanoja Pekka Eroselta Onkamosta

Nouse nyt luonton lovesta/ vielä haltiin havahe/ kerallan keikkummaan/
kansan kavehtimmaan!/ Tässä tarkka tarvitaan/ mies nopii nouvettaan/
kun Lapin kehno on loihettava/ ihosta imento raukan/ karvasta emon kateen/
emon tuoman ruumiista/ (tahi: Ruavas raukan ruumiista.) Onko se tuulen tuoma/
tuulen tuoma/ veen ajama/ vilun iliman vikooma/ uallon rannalle ajama?/
Mää tuuelen teitä myöten/ ahavan rekratoja/isäntäs iltasella/ emäntäs uamusella/
muun perees murkinalle./ Riehto aitoo repäsek/ viieltä vihasväliltä/
seihtemältä seipäältä/ rautasilta seipäiltä./ Ota kykkä kynnykseltä/
tähe laps lattiilta/ navetasta nahkaruavas/ ori tallista punanen/ kotiin mäntyys./
Isännältäs niskat taita/ emännältäs peä nökäsek/ kotiin mäntyys./
Käsin peälä käytyin/ hengin huokailtuin!/ Jiesuksella kun on väki väkevä/
Herran voima on voimallinen/ tulukoon luokses luomalleen/ tekemään terveyttä/
rauhoo rakentamaan/ käsin peälä käytyin/ hengin huokailtuin.//

Teoksesta Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen (2004)

Tutkija Ulla Piela kertoo teoksessa Runon ja rajanteillä (1989) teoksessa tikkalalaisista loitsijoista Pekka Erosesta ja Juho Riikosesta, joilta kummaltakin oli koottu yli 60 loitsua. Molemmat asuivat Tikkalan tilalla, numerolla Onkamo 41 (uusi). Pekka Eronen joka oli toiminut kulkukauppiaana, "purlakkana", oli matkoillaan oppinut loitsuja ainakin 13 eri henkilöltä, joiden nimet hän oli maininnut loitsujen kerääjälle J.H. Hakuliselle. Loitsut on kerätty 1880 ja 1890 lukujen vaihteessa. Juho Riikosen talo oli Tikkalan koulun läheisyydessä (ns. Monosen paikka) ja Erosen talo toisella puolen tietä. Nykyisen Särkilahden tienviitan paikalla luki ennen Tikkalan kylä. "Tikkasen lesken kontu" eli Tikkalan tila on tuonut nimen nykyiselle Tikkalalalle. Koko Tikkasen suku on paikkakunnalta hävinnyt jo kauan sitten.

Pekka Eronen ja Juho Riikonen ovat kummatkin olleet Pohjois-Karjalan suurimmat loitsujen taitajat. Miehet osasivat myös paljon taikoja.

Sain joskus vinkin tohmajärveläiseltä Teuvo Eroselta, joka oli koonnut SKS:n Kansanrunousarkiston Joensuun perinnearkistosta kaikki Pekka Erosen runot ja loitsut. Vuosia myöhemmin innostuin kovasti, kun päässäni alkoi kangastaa ajatus Havuttaren tekemisestä. Tieto lähtee ihmisen ja hänen perinteensä tuntemisesta, mielestäni sitten vasta tulee historia. Tiedän että useimmat teistä voivat olla täysin päinvastaista mieltä. Mutta historia ei anna paljoakaan, jos ei tunne sen aiheuttajaa, ihmistä.

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille toivoo Aili-mummo


maanantai 2. maaliskuuta 2009

"Vänrikki Nappula"

Kirjailija-kolumnisti Aino Suhola, kirjoitti lauanatain 28.2.09 Keskisuomalaisessa napakan ja ivallisen kolumnin Matti Vanhasesta: Yhteinen yksillä harteilla. Nyt maanantaina lauantain 28.2. haastattelu TV1 Ykkösaamussa tuli uusintana. Suomen hallitus on yksin päättänyt nostaa eri ammattialojen vanhuuseläkeikää vähitellen 65 vuoteen. Meillä maanviljelijöillä vanhuuseläkeikäraja on ollut juuri tuo 65v. Harvahko viljelijä kuitenkaan on ammatissaan tuohon ikään asti, vaan eläkkeelle on mahdollista siirtyä muiden luopumiseläkelakien ja sukupolvenvaihdosten kautta huomattavasti nuorempana. Harvoin viljelijöiden ja heidän emäntiensä terveys ja fyysinen kunto on niin hyvä, että he voivat toimia ammatissaan tuohon ikään saakka. Varsinkaan lypsykarjanhoitajien tilanne on heikko, ja ns. jatkajat ovat vastuuseen joutuessaan liian vanhoja siirtymään uuteen ammattiin.

On selvää, että kolmikantaneuvottelut on hallitus ja Vanhanen kokonaan unohtaneet, he siis käyttivät hallituksen saneluvaltaa. Suhola on sitä mieltä, että hallituksen työrauha tulee tästä seikasta johtuen pahasti häiriytymään.
Suhola lataa: "Takki jäi taas napittamatta ja demokratian mutkia tuli oiottua. Välille jäivät kolmikannat ja sosiaalitupot ja vähän eduskuntaakin, koska se kai nyt sentään vielä lait säätää."

Tämän jutun osoite on: http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/yhteinen-yksillä-harteilla/373571

Aino Suhola on entinen Keskustan kansanedustaja, joten hänen sanoillaan on painoarvoa.
Suhola kirjoitti aiemmin myös Keskisuomalaisessa blogeja, mutta muutama kuukausi sitten hän päätti niiden kirjoittamisen. Ainon kirjoitukset ovat aina lukemisen arvoisia.

***

Lukekaa netistä myös Koti-Karjalan sivuilta, osoitteesta http://www.kotikarjala.fi/tohtoriksi.htm

Ainakin sinä tapauksessa ettei teille tule kyseistä lehteä. Erinomainen Riitta Makkosen kirjoittama artikkeli Sari Kaasisen musiikintohtoriksi väittelystä, ja viidestä Sari Kaasisen järjestämästä tilaisuudesta, missä on eri kansanmusiikin osa-alueita käsitelty.

Kaikki keskikarjalaiset voivat olla Sari Kaasisen osaamisesta ylpeitä, erityisesti Rääkkylän väki.

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille toivoo Aili-mummo