Google+ Followers

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

"Kun aika siirtää valon arkaa viivaa"

Budapest 2007 lokakuussa. Hieman usvaa ilmassa.

Ei suruja monta ihmislapselle suotu:/ Yks sydämen suru, elon huoli toinen/
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.//
Eino Leino teoksessa Sanoista kauneimmat. Juva 2003.


Monta on matkalle lähtenyttä palaamatta enää meidän joukkoomme. Kylä tyhjenee yksi kerrallaan, uudet ihmiset tulevat poisnukkuneiden tilalle. On melkoinen shokki, kun mies parhaassa iässään päälle nelikymppisenä lähtee joukostamme jonnekin, mistä ei ole paluuta. Vasta muutama vuosi sitten saimme sen kokea, ja nyt taas. Jotta ei totuus unohtuisi. Suru koskettaa omaisia, ja etenkin äitiä, joka kokee ehkä elämänsä suurimman menetyksen. Ei puolison menetys ota vielä niin pahasti, kuin oman lapsen menetys. Se on lopullinen eikä sitä korvaa mikään. Me sivulliset voimme vain ottaa osaa, jos se ketään lohduttaa.

Kitsaasti luopuu rajakivistään kuolema/ kun aika siirtää valon arkaa viivaa/
jättää vastaamatta/ kun kysyn/ kenen ovat nämä ääret, kenelle jätän/
kenelle rakennan,/ mitkä kivet leimasin mitkä leimasimme/ ahnaalle elämälle.// Kirsi Kunnas.
***
Pitkästä aikaa kävi pojan tytöt kahvilla. Kolme viikkoa on pitkä aika näkemättä pikkuisia, jotka ovat niin ihania. Isompi kaksonen lausahti pois lähtiessään: "Muistahan mummo käyvä meilä ensviikolla". Olipa mukava kuulla tämä toivomus. Ja taidetta syntyi rivakassa tahdissa, jopa useita piirustuksia samalta lapselta. Paukku nukkui eteisessä vaunuissaan "päikkäreitä" eli päiväunia. Jospa se korvatulehdus alkaa helpottaa, hymyili niin kauniisti mummolle. Ukki oli taas Venäjällä asioilla, palasi päiväkahvien aikaan.

Koul
ulainen oli taas ihmeellisen kiinnostunut mummon runokirjoista, jotka olen omistanut lapsille. Yksi on pelkästään nyrkkipajassa tehty, kannessa suloinen kissanpoika. Tyttö otti kirjat mukaan ja alkoi lukea niitä. Sanoin etteivät ne ole lasten runoja, mutta siitäkö tyttö välitti. Sanoi että mummo saisi lausua niitä ääneen, väitin että voi niitä lukea lausumattakin, ihan itsekseen. Eilen oli koululla myyjäiset, joissa tokaluokkalainen oli tietysti mukana, kehui ostaneensa tavaroita melkoisesti. Mummo joutui menemään toiselle suunnalle, eikä siis ehtinyt myyjäisiin, valitettavasti.

Hyvää adventin iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

perjantai 27. marraskuuta 2009

Mitä Tikkalassa tapahtuu

Tikkalan kyläkuoro esiintymässä Tikkalan vanhalla koululla jossakin juhlassa, johtajana Teuvo Latvala. Kuva AN.

Tämä arktinen taivas/ kuin grafiikanlehti,/ puut hiilenmustat/
suonet, tussia veri!/ Ihoon pinttynyt talvi/ säteilee/ kuin atlaskuvioinen/
silkki, sen lävitse kutoudumme/ ja siihen kääritään/ meidät jokainen, aina/
erikseen, yksin.//

Kirsi Kunnas kokoelmassa Valoa kaikki kätketty. Porvoo 1986.

Pian sen pitäisi ilmestyä, Tikkalan koulun muistelukirjan. Kyllä sitä on odotettukin, ja monet puheet olen saanut kuulla siitä, miksi se ei tullut valmiiksi jo vuosia sitten. Ei tullut tietystä syystä. Joka tapauksessa olen iloinen kun se ilmestyy Sari Tuuva-Hongiston toimittamana. Teinhän siihen lähes vuoden ilmaisen työn. Miksi minut onkin luotu tekemään juuri tuota talkoota, en ole ollut käsi ojossa odottamassa palkanmaksua niin kuin useimmat tekevät. En ole osannut rahastaa. Rahastajia kyllä aina löytyy, kun joku tekee työn (lähes) valmiiksi.

Tikkalan kyläkuoro on myös päättänyt toimintansa ainakin toistaiseksi. Ihmiset tulevat vanhoiksi ja sairastuvat tai muuttavat "tuonilmaisiin". Kuorolaiset vaihtuvat tiuhaan ja ihanat laululintuset lentävät muualle visertämään. Ei ole johtajallakaan helppoa. Kuorohomma on lisäksi varsin sitovaa, paikalla pitäisi olla vaikka ei voisi laulaakaan, oppimisen takia. Se on melkein yhtä kovaa kuin näytelmäryhmissä toimiminen, pitää olla aina paikalla kun harjoitellaan tai esitetään.

Tikkalassa ei ole odotettu kädet ristissä valmista esittämällä vain vaatimuksia, on myös oltu aktiivisia ja toimittu itse. Näin projekti lähtee käyntiin kuin itsekseen eikä ole tarvis pommittaa kuntaa kymmenillä kirjeillä, jotta kunta tekisi sitä tai tätä. Onhan kunta tehnytkin, hankkinut tarvittaessa rakennusmaata kylään muuttaville ihmisille, ja monia muita panostuksia. Se on hyvä kun on maata mille rakentaa. Ja kuulin vielä yhden uuden positiivisen jutun: Tikkalan kaupalle kutsu käy meille "vanhoille tikkalalaisille" päiväkahvien merkeissä tiistaina 1. päivä joulukuuta klo 12.00. Jotain tarinatuvan tapaista suunnittelevat, joten pankaapa mieleen ja lähtekää liikkeelle. Paikka on entisen kampaamon tiloissa takahuoneessa, jonne pääsee suoraan talon Viesimontien puoleisesta päädystä.

Ajattelin panna lammaskaalin kiehumaan, on valmiina pyhänseutua varten. Ja leivät odottavat pakastamista.

Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tanssi Elämänpellossa


Jo elokuusta lähtien olen miettinyt sitä, että tekisin runoblogin, ja nyt eilen sen tein. Asiaa ehdotti eräs ystävä, minusta se oli hyvä ajatus.
Blogin nimi on Tanssi Elämänpellossa.
Olen ajatellut julkaista siinä järjestyksessä kuinka ne ovat pantu kokoelmiin. Vanhinta kokoelmaa ei ole enää saatavissa, sillä sen 500 kappaleen painos on loppunut jo vuosia sitten. Myös toisesta kokoelmasta Hullun lehmän tanssista otin samansuuruisen painoksen, sitä toki on vielä saatavilla. Kolmas kokoelma on nyrkkipainos, itse tehty, vain noin kolmisenkymmentä kappaletta. Ruistähkähumpasta olen ottanut 100 kappaleen painoksen, mutta toki siihen saa lisää, jos tarvetta on.

Netti on nykyaikana ylivoimainen ja halpa julkaisuväline. Kun itse tekee, ei maksa mitään. Ilmaisia hienoja blogipohjia saa monelta eri tekijältä, on useita kotimaisiakin blogeja. Bloggerin heikkous on se, ettei se tulosta pitkiä tekstejä, vain yhden sivun. Bloginhan kuuluisi olla lyhyt, siksi kai näin on säädetty.

Lauantaina on sukukirjatyöryhmän kokous, sitä varten pitää valmistella Huokkola-tarinaa. Valmiiksi en sitä vielä saa, koska palaute on saamatta. Tekstin muokkausta pitää varmasti tehdä lisää, jokainen lause on tarpeen miettiä yksi kerrallaan. Varsinkin kirjoitus, jossa on paljon lukuja ja päivämääriä, on ongelmallinen. Joidenkin mielestä tarkat päivämäärät ovat tarpeellisia, mutta luettavuuden kannalta minusta siihen riittäisivät vuosiluvutkin, tällöin teksti on paljon luettavampaa ja näyttää paperilla paremmalta.

Huomenna on ruisleiväntekopäivä, viime kerrasta on jo kolme viikkoa. Neulonut olen lähes joka päivä jonkin verran, olkapää ei salli paljoa. Sauvakävellä voisi enemmän, mutta siitä ei olkapää myöskään pidä. Joskus tämä raihnaisuus kiukuttaa, mutta siihen on tyydyttävä.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Onnitteluja

Lintulan luostarin vanha päärakennus, jossa kesäisin toimii kahvio (vasemmalla). Kuva kesällä 2009 MN.

Päämäärä
Pääni hienoissa unissa/ mitä syntyikään?/ Haurasrakenteinen unelma,/
teräksinen välähdys?// Heräsi tämä epäily:/ unelmat eivät riitä, ne jätä,/
luo kovin käsin lujat hahmot/ haaveita kantavammat.//

Viljo Kajava, Maan ja meren runot. Helsinki (1992)

Sunnuntai-iltaan ollaan menossa. Kevät on tullut jo monta kertaa tänä syksynä, taisi olla jo kolmas. Varmaan puut rupeavat pian aukaisemaan uusia silmuja, kun lämmintä on ollut jopa viisi astetta (eilen). On aika vaisu olo, pojan perheessä on ollut sairautta jo viikkoja. Pahinta taitaa olla lasten äidillä, joka yrittää pysytellä jalkeilla viiden pienen lapsen takia. Minäkin olen huolestunut heistä. Rokottaa ei ehditty kuin nuorimmainen lapsi.

Lämpimät onnittelut Katja Asikaiselle, joka on valittu Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi selvällä äänivyöryllä! Katju on harvinaisen viisas ja älykäs nuori nainen, joka ehtii vielä vaikka mihin. Opinnot ovat päässeet hyvään alkuun Itä-Suomen Yliopistossa. Toivottavasti hän ei turhaudu politiikan mutkikkaisiin juoniin, se vaara on olemassa. Ja päälle päätteeksi tulee tietenkin pahat puheet ja haukkumiset, joita kademieliset ihmiset levittävät. Katjun kotikunta on Kesälahti, jonka valtuustossa tämä "ylioppinut" opiskelija istuu.

Onkamon Metsästysseura on juhlinut tänään Tikkalan koululla 50v. toimintaansa. Mies kävi osallistumassa juhliin, muuta ei perheestä mukana ollutkaan. Metsästysseura myi talo-osuutensa Tikkalan seurantalosta TiVelle, joka nyt omistaa koko talon. Ehkä niin on selvempää. Onkamon Maamiesseura luovutti jo aikaisemmin oman osuutensa TiVelle, koska seura laittautui uinailemaan "ruususen unta". Tikkalan Kyläyhdistys ei omista Tikkalan seurantalosta mitään, vaikka Hanna Kirjavainen sivuillaan niin väittääkin.

Kyläyhdistys on uudistanut nettisivunsa ja laittanut tiedoitukset Twitteriin, jonne pääsee ainakin Outi Forsblumin sivujen kautta. Ainakaan minä en ole päässyt muuta kautta kyläyhdistyksen sivuille. Paljon onnea pian 30v. toimintaansa juhlivalle yhdistykselle! Pysytte ajassa hyvin mukana ja taas uudella tarmolla eteenpäin.

Minulla on ollut ilo saada toinenkin lukija, hän on blogin Naisen silmin kirjoittaja Sofia Tanninen, jonka sivuille panen linkin viereiselle linkkilistalle.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!







keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Onko kirjailija profeetta omalla maallaan?

Isä ja poika Ukko Kolin kalliolla ehkä vuonna 1972. Tällaiset olivat maisemat, ja ihmiset. Kuva AN.

Kävin Tohmajärven kirjastossa tänään. Minulla on ollut kirjailijana oikeus mennä sisään mihin aikaan vain, kunhan joku henkilökunnasta on paikalla. Nyt näköjään käytäntö on muuttunut, kenties siksi, että meillä on uusi kirjastotoimenjohtaja. Kello oli noin varttia vaille 13, kun rimpautin ovikelloa peräti kolme kertaa. Sitten tuli kaksi miestä ovesta ulos, ja toinen heistä lausahti, ettei kirjasto ole auki ulkopuolisille. Sanoin, että minulla on ollut sellainen lupa, että kirjastoon pääsee, kunhan joku on paikalla. Tiskille istuutui hyvin nuori tyttö, joka sanoi minulle myöskin, ettei minulla ole oikeutta tulla kirjastoon, koska kirjasto ei vielä ole auki. Sanoin, että minulla on oikeus, ainakin ollut sellainen tähän asti. Nainen ei esitellyt itseään, enkä ollut häntä koskaan nähnyt. En myöskään minä esitellyt itseäni, mitä turhia. Nainen otti kirjat vastaan ja näpytteli ne tietokoneelle.

Entisaikaan kirjastoon oli kiva mennä, henkilökunta oli ystävällistä, ja osasi jopa hymyillä. Ikävä tulee entisiä Helenan ja Kaarinan aikoja. Nyt en tunne ketään eikä kukaan tunne minua. Eivät varmaan tunne muitakaan tohmajärveläisiä ns. kirjailijoita. Vai tuntevatko ehkä Maiju Lassilan, sitä en osaa sanoa. Hän ei ainakaan ole tunkemassa itseään kirjastoon. Se on näköjään vain virkailijoita varten.

Mukavaa kun virkailijoilla on lokoisat oltavat siellä kirjojen läheisyydessä. Hymyillään kun tavataan, tai sitten ei...

Hyvää illan jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Kuinka ennen hulluus parannettiin

Figaro-laiva Savonlinnan satamassa 1970-luvulla.

Tikkalalainen kyläseppä Juho Riikonen oli toinen suurista kylämme tietäjistä. Häneltä ja Pekka Eroselta kerättiin erikseen yli 60 loitsua ja taikaa 1889-91, jotka on muistiinmerkinnyt J.H. Hakulinen. Nämä jutut olen etsinyt Joensuun Kansanrunousarkistosta (KRA Filmirulla 59). Olen julkaissut ne Havutar, hyvä emäntä teoksessa v.2004, jonka olen myös koonnut.
Juho Riikonen oli kuullut alla olevat taiat joutomies Olli Tenhoselta Tohmajärven pitäjän Kaurilanvaaran kylästä. Tenhonen oli ollut kova velho ja suuri juoppo.
Wiijjään (hullu) umplammin laijalle. Siinä nostetaan penger lammin laijasta kohollej jotta tulloo reikä sinne lampiin. Sittä paiskattaam mies nuoriin kainaloistaan ja ähkätään alastomana sinne lampiin umppeähän ja sittä veitään pois reijän kautta siitä penkereen alatik. Sittä ol jo ennen tehty panta, kerättiin siihen pihlajat ja kaikkii suurii puita, veistettiin sittä lastuja hongam poskuksesta ja pantiin ne palamaaj ja pistettiin pystyyn siihev vanteeseej ja siitä vanteesta sittä pujotettiin se mies läp, lammista nostettuu ja sittä panttiim puhtaat vuatteet peälle.
Toinen taika samasta asiasta, sama kertoja.
Vietiin pohjoseem päinj juoksevaj join rannale, siinä riisuttiiv voatteet peältä pois ja pantiin selälleen join äprääle, - ol polovillaam moassa vieressä ja ol leikkoovinnaam peän ja sano: "elä leikkook, leikkoon, elä leikkook, leikkoon, elä leikkook", kolomannela kerrala sittä leikkas , löi niät piäm pohjiin kirveelä, narras kehnuu; kun sai leikatuks, jokkeem pyöräytti virram mukkaan mänemään, nuorasta vuan kiini piettiin, sittä veittiin moalle ja pantiim puhtaat vuattiit piälle, likaset jätettiin sinne join varrele puuhun. Sittä kun lähettiin pois, valittiin tuo semmonen petäjä, joka soatiin seisaallaan keskii halk, niij jotta latvasta ja tyvestä jäi ehhyyks kiinnik, ja se halastiij jotta siitä mies sop ja siitä sittä mies pyöriteltiil läp.
Samasta asiasta olisi vielä ollut kolmas taika, jossa tarvittiin myös kirkkomaata, mutta jätän sen nyt tähän laittamatta.
Näin siis ennen kansaa parannettiin, kun ei vielä tunnettu näitä nykyajan parannustapoja eikä lääkäreitäkään ollut kuin ehkä yksi tai kaksi läänissä. Heidän tehtävänsä oli vastustaa tarttuvia tauteja, jotka riehuivat kansan keskuudessa.1800-luvun loppupuolella oli jo isorokkorokote keksitty, sitä sai ostaa jos oli millä ostaa. Harvat varakkaammat sitä ostivat esimerkiksi lastensa suojaksi. Oma tätini, isäni sisar, Miina Juvonen sairasti isonrokon kaksi kuukautta vanhana, ja selvisi taudista ilman rokotusta. Täti eli äitinsä Kaisan tavoin 87-vuotiaaksi, mikä on kunnioitettava ikä 1800-luvun ihmiselle.

Oikein hyvää pyhäiltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 12. marraskuuta 2009

"Torstai on toivoa täynnä"

Siit paikast mää sen tiäsi et nyt ollan koto,/ kuulus paari vessa oven takka: "Onks täsä jono?"/
Voik kuvitel mittä sen kaunemppa,/ olkko Salomaa Hiski taik Ahmatova.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Keuruu 2001

Se on talvea nyt ainakin lumimäärästä päätellen. Tällaiset näkymät ovat talomme takaovelta, etualalla on talouskellari. Lunta on puissa paljon, eilen oli sähkökatkojakin, ei tosin pitkäaikaisia. Pian on tulossa se muuan "makkara kakkara kainalossa", kaupat valmistautuvat ostohysteriaa varten. Saattaa olla, että liikkeellä oleva sikaflunssakausi hiljentää jonkin verran markkinatunnelmaa. Rokotuspiikkien ottajia oli terveyskeskus pullollaan, joskaan ei tarvinnut hyvin kauan odotella. Tosin ei sitä sikapiikkiä vaan ihan tavallista kausiflunssapiikkiä. Sikapiikki annetaan työikäisille riskiryhmiin kuuluville sekä pikkulapsille. Toivotaan että kausi jatkuu meillä päin hiljaisena kuten tähänkin asti, mutta pianhan ne tilanteet muuttuu. Pojan perheen lapsista on vasta nuorin rokotettu.

Olen tällä viikolla kävellyt lähes joka päivä ja puurtanut talohistoriikin parissa. Harvinaisen kinkkinen homma, varmaan korjauksia ja täydennyksiä tulee, onhan aihe minulle outo. Oman kylän taloista tiesi jo paljon entuudestaan, mutta kyllä se Simosten historiikki oli myös kinkkinen homma, ajatella sai paljon ja pitkään ja etsiä monia eri lähteitä. Onneksi oli teetetty sukututkimusta Simosista, joten se oli paras apu saada juttu kasaan. Suku- ja henkilötiedot ovat tärkeitä, niitä ei voi sivuuttaa. Ortodokseilla on vieläkin hankalampaa, koska tiedot saattavat olla puutteellisia ja poiketa muiden lähteiden tiedoista. Luterilaisia voi onnitella siitä, että heidän kirkonkirjansa on säntillisesti pidetty. Ne ovat aina luotettavimmat lähteet sukututkimuksessa, muita sen veroisia ei ole.

Pian on taas viikko pulkassa, mutta torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Oikein hyvää viikon loppupuolta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Iloista isänpäivän iltaa

Juhlakausi on alkanut, on isänpäivä. Pikku Paupau kävi sisariensa ja äitinsä kanssa onnittelemassa ukkia, joka juhlii tänään työnmerkeissä.
Päivän kunniaksi isommat neidot piirsivät monta kuvaa muistoksi. Paupau taas puolestaan näytti, että käveleminen jo alkaa sujua, ainakin pari metriä meni ihan supsikkaasti. Ei kestä kauan kun matka jatkuu, varmaan jo tämän kuun aikana. Lähti sitten puheeksi tämän vuotisen kuvakirjan tekeminen, ja otin kameran esille ja kuvasin useita kymmeniä kuvia tytöistä. Ellukin innostui kovasti, hän on oikea linssilude, tunki itseään vähän sinne ja tänne. Opettelemista on minullakin uuden kameran käytössä, mutta onneksi minä auttaa.

Karjalanpiirakat maistuivat ainakin Ellulle, Eve keskittyi kananmuniin. Pippuri tuskin söi ainoastaan yhden piirakan ja joi mukillisen maitoa, Angi söi tomaatteja, kurkkua ja jätskiä. Paras joululahja olisi, jos lapset eivät sairastuisi sikaflunssaan. Vasta viikolla 47 koululapset kuulemma rokotetaan.

Kävin pimeänhämärissä vielä kävelemässä, kun päivällä en ehtinyt. Matkalla tulivat naapurit vastaan kaksi kertaa. Kävelin ilman sauvoja, kun piikkisauvat ovat yhä liiterissä. Hartia- ja niskasärkyä on ollut viime aikoina, lieneekö johtunut neulomisesta, jota olen töllöä katsellessa tehnyt. Särkylääke on ollut ahkerassa käytössä. Kävelylenkkiä pidensin pari päivää sitten, ja huomasin, että polvia särki, vaikka kävellessä oli niin mukavaa.

Huokkolan tarina on tarkistuksia, lisäyksiä ja korjauksia vailla. Ensiksi on käytävä juttu läpi uudelleen lähdeaineiston kanssa. Toivon mukaan saan sen lähes tehtyä 28. päivään mennessä, jolloin on sukukirjatyöryhmällä kokous. Ja jouluakin on kohta valmisteltava, niin se aika kuluu.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 5. marraskuuta 2009

Maustekatu: Mielipidekirjoitus

Maustekatu: Mielipidekirjoitus

Lue Katjun kirjoitus! Siinä on ytyä!

"Pakollisia määräyksiä"

Vienankarjalainen kylä kesäkuussa 2000. Kuva AN.

Esitän teille dokumentin eli virallisen asiakirjan vuodelta 1914:
Liperin Nimismiehen lupa Konsta Kontkaselle "oikeutetaan omistamallaan polkupyörällä matkustamaan, minkä Pakollinen määräys 11/24 päivältä Elokuuta 1914 N:o 7 itsekulkevilla ajoneuvoilla matkaamisesta kaupunkiasutusten ulkopuolella säätää kolmen kuukauden ajan tästä päivästä. Valokuva seuraa tätä todistusta.
Liperin piirin Nimismiehen konttorissa 1. päivänä syyskuuta 1914.
N:o 20
Lun. 1:20 p" Nimikirjaimet ilman selvennystä ja sinettileima (alla).

Polkupyörällä ajamisen on siis tarvittu ihan nimismiehen lupa. Tuota en ole tiennytkään; oli oikein säädetty "pakollinen määräys" sitä varten.
Hyvin on osattu kansaa kyykyttää vanhoinakin aikoina. Vai on polkupyörä muka "itsekulkeva ajoneuvo", sitä en ole myöskään tiennyt. Sellaista polkupyörää, joka ajelisi itsekseen, en ole vielä nähnyt. Mutta varmaan sellainen osattaisiin jo nykyaikana rakentaa, joka toimisi kauko-ohjauksella ja jos pyörässä olisi joku moottori.

Pääsin tällä viikolla Huokkolan historiikin kirjoitukseen käsiksi. Aiheeseen sisälle pääsy otti ihan voimille, kun en siitä ennestään mitään tiennyt. Asiakirjoissakin on ristiriitoja kuten ortodokseilla hyvin usein on. Talossa on ollut sellainen tapa, että miesväki on syönyt pöydässä istualtaan, mutta naiset söivät seisten uunin luona. Ihan tosi! Enpä haluaisi olla sellaisen talon emäntä; mutta jos sellaiseen tyytyy, saa emäntä (varmaankin) syyttää itseään...

***
Kävin tänään hakemassa kortisonipiikin oikeaan olkapäähän. Se on ollut kipeänä jo useita viikkoja. Kävi kerrankin niin, ettei päivystykseen ollut tungosta - yhtään muuta potilasta ei näkynyt. Naislääkäri jutteli kanssani lukemisesta ja kirjoista. Ensiksi kuitenkin minulta kysyttiin: "Onko sinulla influenssaa?" Joten varpaillaan ollaan, ehkä siinä oli selitys, ettei porukkaa paljon näkynyt. Taitaa Tohmajärvellä rokotukset kulkea jälkijunassa, vasta terveyskeskuksen työntekijät on rokotettu. Totta kai kiteeläiset ovat etusijalla, sitten tulee vasta muut...
***
Kesälahden nuori Katja Asikainen on hyvin aloitteellinen nuori poliitikko. Hän on kirjoittanut Keski-Karjalan yhteistyöstä ja asioista paitsi blogissaan myös sanomalehti Karjalaisessa. Oikein hyvä Katju! Jatka samaan malliin; kelpaisi vanhempienkin poliitikkojen ottaa oppia Katjun aloitteellisuudesta ja yhteistyöhaluista. Täällä ei tehdä muuta kuin riidellään ja junnataan paikoillaan. Mutta jos ja kun Kiteen määräyshalun alle jäädään, siellä varmasti pysytään. Toisilla kunnilla ei tule olemaan muuta kuin menetyksiä. En jaksa uskoa yhteistyöhön Kiteen kanssa...

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!