Google+ Followers

torstai 28. tammikuuta 2010

Kyllä maalla on mukavaa...

Pitäjän tuvan kamari Tohmajärven Kirkkoniemessä. Nurkassa rovasti Kalken takoma kiikkutuoli. Kuva 03.08.2009 AN.

Kuka kertoi Aili-mummolle satuja lapsena? Vastaus: Ei kukaan. Kerroin niitä itse itselleni, kun olin pieni ja lehmiä paimenessa. Sen sijaan sain kuulla isältäni kummitusjuttuja, jotka pelottivat pientä lasta tietysti, ja Miina-täti kertoi minulle vanhoista ajoista, joista kiinnostuin kovasti. Jostain syystä halusin tietää enemmän minkälaista elämä oli entisaikaan ollut, minkälaisia vaatteita ihmiset olivat pitäneet, samoin minkälaisia ihmisiä silloin 1800-luvulla oli elänyt. Näistä kaikista kertoi täti, joka sokeutui ollessani kuusivuotias. Olin tädin tyttö, sillä äidilläni ei ollut koskaan aikaa lapsille, olimme vain välttämätön riesa kiireiselle emännälle.

Uskon olleeni noin kolme vuotias, kun tällä tavoin kiinnostuin nimenomaan lähihistoriasta, vaikka olen kyllä lueskellut muutakin historiaa.
Oma kylä ja sen ihmiset ovat olleet suurimman kiinnostukseni kohde, samoin kotiseudun kulttuuri.

Sitten kun meille saatiin ensimmäinen radio, joka toimi akulla, kuuntelin siitä Markus-sedän lastentunteja, ja jopa lastenkuunnelmia. Ne olivat jännittäviä juttuja, jotka kiihottivat mielikuvitusta. Varmaan kuuntelu kiihottaakin enemmän mielikuvitusta, kuin elokuvat tai televisio.

Ennen seurattiin iltaisin ja pyhäpäivinä ahkerasti kuunnelmalähetyksiä. Nuoriso piti Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuista ja Reino Helismaan tekemistä kevyistä kupleteista, jotka tavallisesti Helismaa oli sanoittanut valmiisiin sävellyksiin, tai saattoivat ne olla myös Helismaan omia sävellyksiä. Helismaata ei arvostettu eläessään, hän edusti ns. rillumareikulttuuria, jota korkeakulttuurin edustajat eivät lainkaan noteeranneet. Myös kevyet elokuvat, jotka oli tehty huvittamaan yleisöä, oli sitä samaa "alempiarvoista" tuotetta kuin edellä mainittu Reino Helismaan edustama linja, jonka syvin tarkoitus lienee ollut ihmisten viihdyttäminen. Maalaiset olivat sivistymättömiä, yksinkertaisia moukkia, jotka hyvin sopivat "sivistyneen" väen pilkattavaksi. Tai sitten se oli hienoa kartanoelämää, jossa rikas hienosto vietti seesteisiä kissanpäiviä, kun työkansa (se sivistymätön) hikoili raskaasti leipänsä edestä. Ai että: Kyllä maalla on mukavaa! Tehdään hienoja piknik-retkiä mitä ihanimpana poutapäivänä johonkin rannalle tai saareen; eipä ole huolta huomisesta! Ja vielä, jos pojalla oli ylioppilaslakki päässä, niin hänpäs oli jo "maisteri", vaikk'ei sitä ollutkaan. Kutsuttiin kuitenkin - varmuuden vuoksi - maisteriksi. Saattaisihan hänestä ehkä tullakin sellainen jonakin päivänä, jos vain viitsii edes vähän opiskella. Mutta varakkaanhan ei ole pakko, vaan se on vain mahdollisuus.

Tämä herrasväen viettämä reteä maalaiselämä poikkesi suuresti meidän oikeiden maalaisten työstä, jossa piti jokainen päivä ja erityisesti poutapäivä käyttää hyödyksi. Muuten ei talvella ollut leipää. Ja laki oli sama myös lapsille, ainakin sotien jälkeen: voimien ja kykyjen mukaan työtä oli tehtävä, muutoin ei kunniankukko laulanut.

Se oli ennen se. Nykyisyys sairauksineen ja vaivoineen on osaltaan tuon vuosikymmenien raatamisen tulosta, mutta ehkä vielä enemmän esi-isien ja -äitien perintöä.

Eilen tehtiin ukin polveen tähystysleikkaus, joten ukki ei nyt osallistu paikkakunnan rientoihin.
Oikein hyvää torstaipäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

6 kommenttia:

  1. Hei Aili!

    Olen täällä kipeänä ja istun koneella.
    Kirjoituksesi toi samankaltaisia muistoja mieleeni.
    Meillä lapsilla ei ollut myöskään satukirjoja,ja vaikka äitini olikin alkoholisti, hän oli kuitenkin niin hyvä äiti kuin osasi.
    Hän keksi itse satuja ja tarinoita.
    Muistan myös että kuuntelin radiosta kummitusjuttuja:"Vihreän kamarin kummitus" on jäänyt mieleeni samoin mainitsemasi Kalle Kustaa Korkki!
    Luin aina kirjoja peiton alla taskulampun avulla, kun isä oli sammuttanut valot.
    Viisikko sarjan kirjoja muistan lukeneeni n 10 vuotiaana.

    Hyvää päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rea kommentistasi!

    Kyllä minäkin luin koulussa ollessani paljon lainaston kirjoja, tavallisimmin ne olivat satukirjoja tai romaaneja. Mutta kotonani ei ollut ainuttakaan satukirjaa, vaan antoivat lapselle revittäväksi vanhoja kansakoulukirjoja. Ja ahkerasti muistan niitä repineenikin.

    Taisi tuohon aikaan kirja olla suorastaan ylellisyysesine, ainakin äidin mielestä. Hän ei olisi antanut minun lukea, vaan töitä olisi pitänyt tehdä kaiken aikaa. Joitakin nukkeja ja leluja sentään sain, mutta ei niitäkään ollut kovin monia. Suurin niistä oli poljettava puuhevonen, joka vastaa ehkä nykyistä kolmipyöräpolkupyörää.

    Ensimmäinen varsinainen "kirja", jonka sain, oli Kotiaapinen, kun aioin mennä kuusivuotiaana kansakouluun, ja myös meninkin. Opin myös lukemaan saman syksyn aikana, ensimmäisenä oppilaista, jotka kaikki olivat minua vanhempia.

    Pikaista paranemista, Rea sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ahaa joku muukin on kipeänä kuin minä. Täällä minulle myöskin nousi Markus-sedästä muistot mieleeni ja Helismaakin on tuttu kun naapurissa asuttiin muutama vuosi.

    Maalla suvat ihmiset saavat kaiken kunnioitukseni, arvostan heidän työtään, ja nautin lomillani maaseudun elmästä, osallistunkin siihen mieluusti taitojeni mukaan, silloin saa edes pikkuisen kuvaa siitä.

    Etenkin maatalojen emännät, kuinka he ovatkaan taitavia monessa asiassa.Ei mikään ihme jos kolottaa sitten vanhempana.
    Kolottaa se kyllä kaupunkilaistakin ;o)

    Mutta ei anneta niiden lannistaa mieltä vaikka kroppa välillä lannistuukin :o)

    Ihanaa talven jatkoa sinne sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Vaarinkukka!

    Kiva kun ymmärrät meitä maalaisia. Harvat meistä taitavat sitä kartanoelämää viettää, koska emme kuulu heidän kanssaan samaan sarjaan. Maalaisnainen vaikka onkin "emäntä" on kuitenkin enemmän "piika". Ainoat "palkolliset" ovat erilaiset koneet, joita voi käskeä.
    Kartanoromantiikka on tästä elämästä kaukana.

    Pikaista paranemista sinullekin Vaarinkukka,ja oikein hyvää kevättalvea!

    VastaaPoista
  5. Hymyilevä eläkeläinen30. tammikuuta 2010 klo 0.32

    Lämmöllä minäkin muistelen Markus-sedän lastentunteja ja ihania satukuunnelmia. Muistan myös, että joskus radiossa myös luettiin jotain lastenkirjaa, erityisesti mieleeni on jäänyt Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut.

    Kalle Kustaa Korkin seikkailujen aikana tyhjeni koko tienoo ja samoin kävi Helismaan hupailujen aikaan.

    Vaikka kirjoja ei juuri ostettu, kirjastossa käytiin ahkerasti!

    VastaaPoista
  6. Meillä oli vain tämän oman pienen koulun kirjasto, mutta sehän luettiinkin tarkkaan.

    Radiolla oli vielä 1940-50 luvuilla suuri merkitys, siitä kuunneltiin mm. kouluradiota ja istuttiin luokassa hiirenhiljaa. Vain opettaja neuloi jotakin ikuista käsityötään. Opettajalla oli mies ja kaksi pientä lasta, joille hän neuloi vaatteita. Opettajani muutti 1955 Paattisille Tortinmäen koululle, jotka saattavat olla sinulle Hymyilevä tuttuja paikkoja.

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥