Google+ Followers

torstai 14. tammikuuta 2010

Lapsellisia juttuja

Nuppolan talon miesväkeä kesällä 1972 Punkaharjulla. Kuva AN.

Loitsu
Leppäkerttu, perhonen,/ mustikka söi hevosen./
Kanalta lähti maitohammas./ Kuka sanoo: naukuva lammas./
Käkikello kukkuu viis,/ nukkumaan nyt varpaat siis./
Juokse, juokse tuulispää,/ Pistä pussiin possut nää./
Tulitikku, menitikku,/ suurensuuri,/ pikkupikku!//

Kaarina Helakisa teoksessa Pikku Pegasos, toim. Kaarina Helakisa. Keuruu 2005

Olin eilen pojan lasten perään katsojana noin kolme tuntia. Vanhemmat olivat menneet asioilleen, kuka minnekin.
Aluksi oli ihanan rauhallista, kaksoset katsoivat teeveestä Juniorin ohjelmia, ja Paupau leikki minun ja laulavan lehmänsä kanssa. Se oli synttärilahja viime syksyltä, ja Paupau näytti hyvin kiintyneeltä siihen. Välillä 'Paukku' - kuten isosisko sanoo - esitti lattialla pyörimistaitojaan, vaikuttavinta oli kun hän pyöri istualtaan peppunsa ympäri kuin paraskin break-tanssija, välillä taas toinen kaksosista pyöritti pikkuista käsistä ympäri niin että häntä huimasi. Mikä onkaan kun kaikkia pieniä lapsia tuo pyörimisleikki huvittaa niin kovasti? Sitten taas Paupau pyöritti pienempää kaksosta vasta vuoroon pyörivässä tuolissa ympäri, ja sekös oli kummastakin hauskaa.

Kello oli parikymmentä minutta yli kaksi eli neljätoista kun vanhin lapsi palasi koulusta, ja sitten alkoi talossa tapahtua! Tuvan katossa on riipuntakapula, jonka tyttö otti alas, ja alkoi roikkua pää alaspäin, kihara tukka lattiaa pyyhkien. Hän osaa riippua jaloistaan, ja se taitaa olla suorastaan hänen mielipuuhaansa. Sitten alkoivat kaksosetkin kovasti kiinnostua hommasta, ja kolme neitiä riippui yhtä aikaa samasta kapulasta, pää ylöspäin kaikilla kuitenkin. Kun tämä juttu oli läpikäyty, isosisko alkoi näytellä kämmeniään, jotka olivat rakoilla. Sanoin hänelle, että eikö noita kirvele, mutta tyttö väitti sen tuntuvan vain mukavalta.

Sitten isonsiskon ja toisen kaksosen välille kehittyi riidanpoikanen. Vanhin tyttö sanoi: "Jumalaa ei ole olemassa eikä joulupukkia".Isomman kaksosen kivenkova väite kuului: "Kyllä Jumala on olemassa, vai mitä mummo?" Mummon vaisu vastaus oli: "Jos sinä uskot niin..." Isosisko tiesi ihan vuorenvarmasti, että joulupukkia ei ole olemassa, ei ainakaan oikeata joulupukkia. Mummo istui hiljaa ja kuunteli.

Sitten kaksoset häipyivät omaan makuuhuoneeseensa ja hommailivat siellä jotakin. Koululainen kantoi mummon nähtäväksi hevosromaanit, jotka hän oli lainannut. Niitä oli kolme kappaletta, ja yksi oli lähes kokonaan luettu. Joten kyllä lukeminen näköjään kiinnostaa tyttöä samoin kuin hevosetkin. Varmaan äidin perintöä tuo hevosharrastus.

Isommalta kaksoselta sain lähtiäislahjaksi kymmeniä pusuja poskelleni, joten kyllä nyt kelpaa odottaa seuraavaa kertaa.Hän ja Paukku taitavat ollakin mummon tyttöjä - tai siltä ainakin mummosta tuntui. Kolme tuntia meni lähes vilahtamalla, ilta oli jo pimenemässä, kun vanhemmat tulivat yhtä aikaa, ja pääsin lähtemään kotiin postin haettuani.
***
Tikkalan Tikankolokerho kokoontuu seuraavan kerran vasta 9. päivä helmikuuta 2010 klo 12-14 entisessä paikassa. Peruutettu on 26. tammikuuta sovittu kokoontuminen, sillä kerhossa olleet 10 henkeä olivat päättäneet niin että kerran kuussa kokoontuminen riittää. Lisätietoja voi kysellä Riitta Mikkoselta, p. 050 5679 263. Minä ja Mauri emme olleet paikalla.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

4 kommenttia:

  1. Ihan kivan kuuloiselta kuulostaa tuo vilinä siellä sinun nurkissasi, itse teen töitä pienten lasten parissa, ja välillä on oikein ihanaaaaa,, kun kotosalla on hiljaista ;o) muta jostain syystä lastenlasten "pörinä" ei häiritse vaikka olisi vähän väsynytkin.


    Oikein ihanaa talven jatkoa sinun porukallesi :o)

    VastaaPoista
  2. Lapsenlapset ovat ihan erikoisen ihania ja mukavia, mutta jos eläisi koko ajan heidän kanssaan, kävisi se kyllä hermojen päälle. Onneksi tällä tavoin kun tapaa heitä lyhyemmän aikaa, se ei niin paljon hermostuta, vaan virkistää. Joskus tulee omakin lapsuus mieleen. Meidän ei kylläkään annettu vapaasti leikkiä eikä mekastaa, sillä isä oli vanha ja hermostunut. Ukiksikin hän olisi ollut liian kiukkuinen, vaikka oli jo yli kuusikymppinen, kun olin pieni, ja sisarukseni olivat vielä minua 3-5 vuoteen nuorempia.

    Nyt voin minäkin heittäytyä mukaan tyttöjen leikkeihin, ja varsinkin pikku Paulan kanssa on oikein kivaa.

    Kiitos kommentista Vaarinkukka, ja hyvää jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hymyilevä eläkeläinen16. tammikuuta 2010 klo 21.31

    Onnellinen Aili-mummo! Tuommoista haluasin kokea minäkin, mutta se poikalapsi näpyttelee vain sitä tietokonettaan...

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Se sinun ainoa lapsenlapsesi Hymyilevä taitaa olla jo hieman vanhempi.

    Näin se tavallisesti käy, kun lapset kasvavat ja viisastuvat, ukit ja mummot jäävät unohduksiin. Mutta voisi ainakin olettaa, että ukki olisi pojalle tärkeä, ja heillä olisi yhteistä puuhastelua.

    Kaikkea hyvää sinulle Hymyilevä!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥