Google+ Followers

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Ovi eiliseen

Elias Kettusen perhettä Rääkkylästä. Vasemmalla edessä istuu vävy, Antti Manninen vaimonsa Ainan (os. Kettunen) ja pienen poikansa, Janne Mannisen kanssa. Kuva on otettu Viipurissa kesällä 1906.

Tartuin ovenripaan kuin eiliseen

Tartuin ovenripaan kuin eiliseen/ avasin vai suljinko/ kun silmän jäänkirkas lasi/
sälöytyi/ lumen pirstoiksi/ läpinäkymättömäksi kuuroksi/ tässä valkeudessa välimatkat katoavat/ kuin vuodet/
ja kaikkien paikkojen henki/ nyt kuin merellinen saari minussa/ jäätyy rannoiltaan kiinni toisiin/
kuin yksi ja sama päivä ja sen vuodenajat/ on nyt lumenkattama elämä/
täynnä valoa vaikka on yö, meren ja maan/ pilkkopimeä.// Kirsi Kunnas
***
Jos isäni eläisi, sanoisi:/ hyvä tyttö, hyvä,/ tätä minä tarkoitin./
Mutta isä nukkuu jo/ ja äiti ja Liisa ja,/ kaikki ne rakkaat/ joita kovasti kaipaan./
Laskeutuivat varhain levolle.// Eeva Heilala teoksessa Tuhat koivua (1978)
***
Joskus sattuu sellaisia sukusattumia, että saa joltain suvun jäseneltä vanhan valokuvan, tiedetäänpä sekin, keitä vanha kuva esittää. Mitenkään itsestään selvää ei ole, että vanhaan kuvaan olisi merkitty keitä, missä ja milloin kuva esittää. Sellaisia kuvia on runsaasti meidänkin sukualbumissamme, joista ei ole mitään tietoa. Oikein hyvällä onnelle saattaa joku hyvämuistinen sukulainen tietää, keitä henkilöt ovat. Näin on onneksi joidenkin kuvien kohdalla käynyt.

Tämäkin Kettusen ja Mannisen perhe oli nähnyt paljon vaivaa, matkustanut Rääkkylästä/Tohmajärveltä Viipuriin saakka helteisellä loppukesällä, oletan että junalla. Ehkäpä he nousivat junaan Tikkalan pysäkiltä, jossa ei vielä tuolloin ollut asemarakennusta, se valmistui vasta 1926. Kaikilla naisilla on täyspitkät hameet, jotka alkoivat lyhentyä tämän vuosikymmenen jälkeen. Kettusilla on kuvassa neljä tytärtä, joilta useimmilta lienee jäänyt jälkeläisiä. Ainakin Ainalla heitä lienee jopa satoja jo useammassa sukupolvessa. Aina oli ankaran uskovainen ihminen, joka opetti lapsilleen kurin ja herranpelon pienestä pitäen, samaa lajia oli isä Antti. Tuo sylissä oleva pienokainen, Janne, ei elänyt kuin yli 2,5v. Mieheni isä, Eero Elias, syntyi seuraavana v. 1908 ja eli 75v. Antti ja Aina Manninen saivat yhteensä yhdeksän lasta, joista vielä kaksi on elossa. Aina menehtyi lapsivuodekuumeeseen 30.12.1921 viimeisten lasten, kaksospoikien synnyttyä. Kuolinsyy oli siihen aikaan tavanomainen.

Vanhojen valokuvien kautta voimme kurkistaa jopa 100 vuotta ajassa taaksepäin. Voimme nähdä kuvasta, minkä näköisiä sukulaisemme ovat olleet, millaisessa talossa he ovat asuneet, heidän lapsensa ja perheensä ovat yleensä kerääntyneet heidän ympärilleen. Valitettavasti sen kauemmas ajallisesti me tavikset emme pääse; paremmissa piireissä maalattiin muotokuvia, joista näkee esivanhempia usean vuosisadan takaa.

Oikein hyvää keskiviikkopäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

6 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen10. helmikuuta 2010 klo 20.48

    Tuohan on jo noiden tetojen perusteella melkein kokonainen sukuhistoria! Mitä kaikkea tulevat sukupolvet miettivätkään, kuinka upeaa on omasta suvustaan tietää edes tämän kuvan verran.

    Tavattoman hyvä kuva myös teknisesti, yhtä hyviä emme saa nykyisilla digivehkeillä. Nuo kuvat eivät edes vuosien saatossa pahemmin haalistu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Hymyilevä!

    Tämä on suvussa kuljeksinut valokuva, joka vihdoin saapui meillekin. Entisaikaan ei rahaa ollut teettää monia valokuvia sukulaisille, vaan kuvat jaettiin suvun jäsenten kesken.

    Teetin tästä kuvasta kopioita miehen serkuille, jotka ottivat kuvat kiitollisina vastaan. Näin kuvasta koituu iloa useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Saattaapa olla, että muutamat suvun jäsenet lukevat tätäkin juttua.

    Oikein hyvää jatkoa sinulle Hymyilevä!

    VastaaPoista
  3. Anteeksi Rea, poistin kommenttisi vahingossa!

    Rea sanoi:
    "Onpa mahtavaa että sinulla on tuollaisia kuvia! Itselläni ei ole yhtä ainoata noin vanhaa!
    Olisin niin mielelläni tahtonut tietää, millaisia sukulaiset olivat aikoinaan.

    Kiitos tästä jännittävästä blogista! Hyvää illan jatkoa".

    VastaaPoista
  4. Realle:
    Omasta mielestäni en poistanut kommenttiasi, mutta näköjään vahinkoja sattuu.

    Vanhat valokuvat pitää ehdottomasti pelastaa, ja tiedot niissä olevista henkilöistä ja ajankohdasta tallentaa, muutoin kuva menettää lähes kaiken merkityksensä suvun jäsenille. Uuden sukupolven ihmiset eivät tunne menneiden sukupolvien ihmisiä.

    Muuten Rea, miksi tämä blogi on niin "jännittävä"?

    Kiitos kommentista, ja hyvää illan jatkoa sinullekin Rea!

    VastaaPoista
  5. Aili-mummo

    Minusta tämä on jännittävä ja kiinnostava siksi, että täältä löytää vaikka mitä!

    Kulttuuria, todellista elämää, välittämistä, rakkautta, elämänviisautta ja -kokemusta, upeita runojasi jostain toisesta blogista.

    VastaaPoista
  6. Kulttuuri on elämäni todellinen, suuri rakkaus, joka on antanut sanomattoman paljon sisältöä elämääni. Haluaisin jakaa osaltani sitä myös muille.

    Jotkut ovat sanoneet, että osaan kirjoittaa kiinnostavasti, ja miksi ihmiset muuten lukisivatkaan blogeja ellei niissä ole mitään kiinnostavaa. Jokainen tekee bloginsa itsensä näköiseksi, eikö totta Rea?

    Maalaisuus on myös tapa elää tutussa yhteisössä. Kun tuntee naapurinsa, ei tarvitse pelätä olemattomia.

    Kiitos valaisevasta kommentistasi Rea, ja hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥