Google+ Followers

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Muistojenpäivä

KursiiviKuva Kaivolta 13.03.2010. Tiskin takana Pirkko Salminen. Kuva AN.

Tänään on kaksikertainen merkkipäivä: Kahdeksantoista vuotta pojan kuolemasta ja kaksitoista vuotta lehmien lähdöstä tilamme navetasta.
Kummankin päivän seuraamukset olivat erinomaisen raskaita kantaa. Poikani kuolemaa työstin aktiivisesti ainakin seitsemän vuotta, lehmistä näin unta lähes joka yö ainakin kolme vuotta.

Viimeksi mainituissa unissa olin aina salaa unissani hoitamassa ja lypsämässä karjaa, vaikka tiesin olevani eläkkeellä. Maito meni meijeriin ja maitotili saatiin, mutta pohdin jatkuvasti, miten meidän käy, kun lopetamme karjan, peritäänkö meiltä eläkkeet takaisin? No, onneksi se karjanhoito unissa ei ollut niin vaarallista, mutta jos todellisuudessa näin olisimme tehneet, silloin varmasti ei kunnian kukko olisi laulanut.

Vuonna 1998 kylässämme oli vielä 20 lypsykarjatilaa, nyt enää kuusi. Voi olla, että muutamien vuosien kuluttua niitä on jäljellä enää 2-3.
Naapurikylä Onkamo pääsi jo lypsykarjattomaan talouteen keväällä 2004.

Kun kulut jatkuvasti kasvavat, ja tulot laskevat, on siitä helppo tehdä johtopäätöksiä. Kymmenen senttiä maidon litrahinnasta pois on iso raha tuottajalle. Mitä suurempi tuottaja, sitä isompi raha. Tohmajärvellä on useita lypsyrobottitiloja, joilla on 60- 120 lehmää navetassa. Ne tilat ovat investoineet paljon euroja tuotantoonsa, miljooniakin. Ellei lainojen lyhennyksiä saada maksetuksi, ei tilallista paljon naurata. Vielä en ole huomannut konkurssi-ilmoituksia paikkakunnalla, mutta nämä jututhan kuulemma hoidetaan pankissa suljettujen ovien takana, ja kaupat tehdään suoraan ilman konkurssihuutokauppaa.

Meillä oli Tohmajärven toiseksi paras karja. Pääsimme siihen 30 vuoden jalostustyön tuloksena. Oli hirveän suuri menetys hävittää ne lehmät, mutta onneksi muutamat yksilöt pelastuivat, ja jatkavat sukuaan muualla Suomessa. Haikun jälkeläisiä löytyy mm. Etelä-Karjalasta, saattaapa olla täällä omassa maakunnassakin. Onnea vaan uusille omistajille! Olin Haikun 100 000 maitokilon tuotosjuhlissa vuosia sitten, tapasin siellä isäntäväen lisäksi myös Faban (jalostusyhdistyksen) edustajan, Auli Himasen, joka luki Hullun lehmän tanssista runojani. Esillä oli mm. pilkkaruno Eurolandiaan, Eurolandiaan, joka löytyy toisesta blogistani, Tanssi Elämänpellossa.

Haiku eli pitkän elämän , ja tuotti muistaakseni ainakin 137 000 maitokiloa, joka on melkoinen elinikäistuotos friisiläislehmälle tai holstainilaiselle, joka on nykynimitys. Haiku synnytti myös paljon lehmävasikoita, päinvastoin kuin emänsä Ulpukka. Näin se elämä jatkuu yhä meidän jälkeemmekin, sukupolvi toisensa jälkeen.

Oikein aurinkoista keskiviikkopäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

7 kommenttia:

  1. Hei Aili-mummo!

    Olipa raskasta aikaa ja on sanottava, että sitä se EU tekee.
    Kaikki menee pahempaan suuntaan ja köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuvat köyhien avulla.
    Olin jo ennen Eu:ä sitä vastaan.
    On kamalaan ajatella mihin se vielä johtaakaan; surullista surullista!

    Mutta kuitenkin hyvää jatkoa ja kevään odotusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos osaaottavasta kommentista Rea!

    Näin se on ollut maailman meno: EU säätää ja herrat päättää. Meillä taviksilla on hyvin vähän siihen sanomista, ja vaikka jotain yrittäisimme sanoa, ei sitä kuitenkaan kuunnella.

    Kerron tässä ihan omakohtaisia asioita, ja miten omalla kotikylälläni menee. Kylä voi muuten kohtuullisen hyvin, mutta viljelijät alkavat olla kovin vähissä.

    Hyvää ja antoisaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Haikeaa kerrottavaa, sillä tämä on varmasti raskas päivä sinulle vieläkin. Muuten, ainakin minun koneellani blogisi teksti on kamalan pientä. Täytyy oikein tihrustaa. Mistä mahtaa johtua? Siis tekstin pienuus, oman vaivani nimen kyllä tiedän: ikänäkö ym. silmävaivat.

    VastaaPoista
  4. Hymyilevä eläkeläinen24. maaliskuuta 2010 klo 19.27

    Kannattaisi varmastikin ajatella Suomi-brändinä koko maan hyvinvointia ja panostaa siihen ennen kuin haaskataan rahoja teennäisen Suomi-kuvan luomiseen. Olkoon se kuva muun maailman silmissä millainen tahansa, kunhan ihmiset olisivat onnellisia tai ainakin kohtuullisen tyytyväisiä.

    Ihailen tätä 137 000 maitokilon lehmää enemmän kuin Beckhamin jalkaa. Ihmeellisiä olentoja. Ihailen ihmistä, joka ymmärtää tuota eläintä, josta saa maitoa ja jäätelöä.Ilmeisesti ovat persoonia nämä ystävälliset maitolehmät.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa Villiviili blogiini ja kommentoimaan!

    Minä saan tekstin suurennettua painamalla näppäimiä Control+, ja pienennettyä Control-. Teksti näkyy niin suurena kuin olen halunnut. Minulla on myös nättöpäätelasit, joita käytän aina koneella ollessani. Pitäisi kääntyä silmälääkärin puoleen, jos neuvomani juttu ei auta. Ikänäkö toi minulle tullessaan taittovirheen, joka haittaa lisää.

    Tällaiset elämän merkkipäivät jäävät kyllä mieleen...

    Kiitos kommentistasi Villiviini!

    Hymyilevälle:

    Jokainen lehmä on yksilö niin kuin ihminenkin. Minun rakkain lehmäni oli Ulpukka, tämän Haikun emä. Ulpukka lypsi myöskin paljon, yli 16 000 maitokiloa vuodessa, elinikäistuotos jäi 80 000 kiloon, koska lopetimme karjanpidon ja myimme Ulpukan Lihakuntaan. Ja se vielä, että Ulpukka oli itse tehdyn jalostustyön tulos, ei ostettu, kasvanut kotona vasikasta alkaen.

    Minä pidin työstäni, se oli raskasta mutta antoisaa.

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä!

    VastaaPoista
  6. upeaa tekstiä, aili!

    molemmat luopumisesi ovat sellaisia, että niihin tarvitaan muutakin kuin kansalaisluottamusta...

    mutta olet pystyssä edelleen, ja kirjoitat. ja kirjoittaminen on selviytymisen yksi tae.

    kaunista kevättalvea tikkalaan

    toivoo aapöllö

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista Anonyymi!

    Jokaisella on oma kohtalonsa, minun on tällainen.

    Oikein kaunista kevättä sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥