Google+ Followers

torstai 13. toukokuuta 2010

Kevät ja mummot säteilevät!

Kevään hentoa viherrystä Ailinkalliolta nähtynä Kostamon vaarojen suuntaan. Kuva AN.

Kasvamisen kirkasta iloa/ tässä hetkessä/
tuhansin silmuin räjähtämässä/ auki luomisihmeeseen.//
Lintujen ääntä ei kuulu enää./ Ne ovat vaiti keskipäivän kiireessä/
rakentamassa, rakastamassa/
synnyttämässä uutta elämää/
miljoonin pyrähdyksin.//
Ihmisen laulujen aika ohi,/ elämän helteessä/ monenmuotoista kiirettä/
pysähtyä, viipyä, kuunnella/ luontoa/ toista ihmistä/ omaa sisintään.//

AN kokoelmassa Elämänpelto (1991)
***
Eilen iltapäivällä tulin pois Tikkamäeltä säteilevänä mummona, olin saanut radioaktiivista ainetta suoniini luuston kuvaukseen. Nyt minut siis voidaan nähdä myös luurankona, eli paljaimmillani. Olisi se hauska kokemus, ehkä suorastaan tyrmäävä. Luultavasti itse en näitä kuvia näe, mutta voinhan ensi viikolla kysyä lääkäriltä, kun käyn siellä uudemman kerran tutkittavana.

Meitä oli kaksi mummoa Hellin alueelta Keski-Karjalasta samassa huoneessa, ja meillä oli oikein mukavaa, vaikka paljon kuolemasta puhuimmekin. Taisi se aihe paljon askarruttaa huonetoveria, vaikka onhan se askarruttanut itseänikin. Aiheeseen on opittava suhtautumaan, sillä jokaisella se vuorollaan on edessäpäin. Hurttia huumoriakin löytyy, ja se onkin mielestäni hyvä asenne, vaikka useimmille meistä asia saattaa olla kipeänä mielen päällä. Sairaus kypsyttää ihmistä ottamaan tämänkin vieraan vastaan myönteisesti: Mitä vaikeammin sairas ihminen on, sitä helpompi asia on hyväksyä. Kuolema on vaikeasti ja parantumattomasti sairaille helpotus ja siunaus. Sen huomasin aikoinaan, kun isäni kuoli leukemiaan talvella 1969.

Tikkamäki kasvaa ja kehittyy koko ajan, sairaalassa tehdään remonttia jatkuvasti. Myös se neljäs kerros, missä me olimme, suljetaan kesäksi; osasto A4 siirtyy 11. ja viikonlopuiksi muistaakseni 9. kerrokseen pienimuotoisempana.
Nyt remontti on menossa, 5., 6. ja 7. kerroksessa. Uusi lisärakennus tehdään vielä mielenterveyspotilaille, jotka pääsevät Paiholasta ihmisten ilmoille. Saapas nähdä parantuvatko paremmin ja nopeammin, kun on vilskettä ympärillä. Näin voidaan kuulemma tehostaa kalliiden laitteiden käyttöä, kertoi minulle eräs hoitaja.

Reumalääkäreiden kohdalla tilanne on nähtävästi hyvä, ainakin yksi lääkäri on siirtynyt Joensuuhun Heinolasta. Itse olen osaston ylilääkärin potilaana, ja hän antoi minulle rohkaisevia tietoja. Saa nähdä kun tutkimukset on loppuun suoritettu.
***
Uusia kasvojakin olen saanut lukijoikseni: Toivotan heidät lämpimästi tervetulleiksi! Taitaa aa-pöllö nimimerkki olla joku tohmajärveläinen uskalikko, Annu puolestaan kirjoittaa blogia Turkin pippurit jonka olen liittänyt omaan blogilistaani.

Ihanaa todella, kesä on jo tosi lähellä, lämmintä on ollut tänään päälle 22 astetta. Toivoa on siis paremmasta, ja myös siitä, että paranen joskus tästä oudosta sairaudesta.

Oikein hyvää ja lämmintä Helatorstai-iltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

6 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen13. toukokuuta 2010 klo 19.02

    Sinulla on hieno asenne sairauteen; hurtti huumori auttaa aina.

    Nyt vasta eläkeläisenä minäkin tajuan, että kuolemasta pitäisi puhua aina silloin tällöin. Se on osa elämää ja kuten sanoit usein helpotus tuskallisten vaivojen keskellä.
    Mutta nyt hymyillään aurinkoisesti kilpaa auringon kanssa!

    VastaaPoista
  2. Hymyilevä

    Kuten joku viisas sanoi: "Huumorin kukka se on kaunehin kukka", myös näitä vaikeita asioita käsitellessä. Nyt isona uskaltaa jo paremmin ottaa kantaa tähänkin juttuun ihan levollisella mielellä.
    Lapsena minua peloteltiin möröillä ja vainajilla, piti mennä katsomaan kuollutta ukkia 4v. pimeään riiheen. Isäni oli kova kertomaan kummitusjuttuja.

    Iloista iltaa sinulle Hymyilevä, ja kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  3. oikein ailinkallio :) vaan niin se on että kuolo tulee ja korjaa, jotain jää jälkeen, elämään muistona, paranemaan ja saamaan kultaisen silauksen.

    VastaaPoista
  4. Hei Isopeikko!

    Se Ailinkallio nimi tuli tälle 2 hehtaarin asuintontille silloin, kun lohkoimme sen päätilasta. Nimi on ihan oma keksintöni. Nykyisin eivät pane nimeä peruskarttaan kuten vanhoina aikoina tekivät.

    Asumme melko korkealla vaaralla, josta on näköaloja etelän suuntaan.

    Talonkin luonnoksen piirsin itse, mutta lopputyön teki ammattitaitoinen rakennuspiirtäjä.

    Varmaan jokainen meistä haluaa jättää jotain merkkejä itsestään tuleville sukupolville.

    Kesä on vihdoin tainnut tulla, ulkona on jo äsken yli 27 astetta.

    Kiitos kommentista Isopeikko, ja paljon aurinkoisia ilmoja sinne satumetsään :)))

    VastaaPoista
  5. Hei Aili
    Tänään ei todellakaan voi muuta kuin hymyillä tämän ihanan kesäpäivän myötä.
    Olen saanut luokkakokoukseen tulijat vihdoin kasaan, todella ikävää on se, ettei yhteinen ystävämme, Sirkka, pääse mukaan. Kuitenkin sain 24 tulijaa, mikä oli melkoinen yllätys jo sekin.

    Vai olet sinä nyt säteilevä mummo! luulen kyllä, että olet sitä aina, tosin hiukan eri tavalla.

    Nyt tarvitset vielä runon, ja liitän sen tähän, vaikka se on sinulle varmasti tuttukin.

    TIEN SELÄLLÄ
    Tittamari Marttinen

    Vanhat naiset ne täällä kukkivat, tanssivat
    tien selkärankaa pitkin,
    tien mutkittelevaa skolioosirankaa,
    naisilla on sukat makkaralla,
    hiukset kiharalla,
    haaveet hukassa
    kuin setelit ja muut paperit,
    kasvoilla tähtikartta.

    He nauravat. Ei heleää
    vaan karheaa naurua.
    He koristelevat terälehdillään
    tiet ja kujat joita pitkin kulkevat.
    Vanhan kaupungin kujat,
    vanhan rakkauden tuoksu.
    se säilyy heissä, ei härskiinny.
    heidän kasvonsa tulevat iän uurteista esiin,
    ja he nauravat,
    väkevät tummat sireeninkukat.

    VastaaPoista
  6. Heippa Eila ja kiitos hienosta kommentista!

    Sinulla lausujana riittää noita runoja toisillekin jaettavaksi. En muista koskaan edes lukeneeni tuota Titta Maria Marttisen runoa meistä vanhoista naisista. "Kasvoillaan tähtikartta", hauskasti sanottu iän tuomista rypyistä; kauniisti sanottu "väkevät tummat sireeninkukat".

    Tässä runossa ei ole mitään negatiivista, vaan vanhuuskin on nähty pelkästään positiivisessa valossa. Kyllä siihen kuuluu paljon muutakin, mutta jospa vain sen muun voisimme unohtaa ja keskittyä niihin hyviin juttuihin, niin kaikki olisi paremmin.
    --------
    Tiesin sen, että Sirkka ei tule kokoukseen, ei kuulemma ehdi ja sitten on vielä jotakin terveyshäikkää. Tänä talvena en ole ollut Sirkkaan niin paljon yhteydessä kuin muulloin, aika menee hoidellessa näitä blogijuttuja ja s-posteja. Pitää kohtapuolin soittaa Sirkalle.

    Lämmintä kesän alkua sinulle ja miehellesi Eila!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥