Google+ Followers

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Mari voitti Maurin: Onnea!

Juuri näillä hetkillä parhaillaan ratkaistaan Suomen Keskustan tuleva puheenjohtaja, joka on joko Mari Kiviniemi tai Mauri Pekkarinen. Uskoisin äänten menevän melko lailla tasan. Jos voitto tulee Kiviniemelle, se tulee lähinnä imagosyistä: On muotia valita nuori nainen puolueen puheenjohtajaksi. Kokemus ja tieto on mielestäni kuitenkin Pekkarisella, jota olen itse kannattanut keskustajohtajan virkaan.

Keskustalla on edessä kinkkiset ajat, sillä vaalit ovat esillä jo noin 10 kuukauden kuluttua. Voi olla, että Timo Soini poimii parhaat palat keskustalaisista äänestäjistä, ainakin meistä monista kriittisistä maalaisjunteista. Populismia ovat harrastaneet kaikki puolueet ainakin vaalien edellä, turha väittää, etteivät monet vaalilupaukset ole sitä. Minusta Vanhanen meni siinä metsään, että hän tyytyi Kokoomuksen aisankannattajaksi hiljaa ja mielellään, kaikki paha on mennyt Keskustan piikkiin. Tefloniin ei mikään tartu kuten ei Kataiseenkaan. Myös vaalirahajupakka on ainoastaan Keskustan paha, muut ovat päässeet luikahtamaan kuin koira veräjästä. Keskustan imago on tahriintunut pitkäksi aikaa, ei se muutamassa kuukaudessa häviä.

Oletan että puoluesihteerikisan voittaa Timo Laaninen, joka hoitaa homman omaan tyyliinsä, itsestään melua pitämättä. Korhonen laskettiin maakuntien ääneksi, koska Vanhanen ei sitä ollut, hän edusti rikkaita rintamaita ja asutuskeskuksia. Helsingin kaupunki jopa palkitsi Vanhasen heidän asioidensa hyvästä hoidosta. Puoluejohtajan tehtävät saivat olla retuperällä. Myös Katainen kiittää Vanhasta, onhan Kokoomuksesta tullut Suomen suurin puolue!

Juuri tulleen tiedon mukaan Keskustan puheenjohtajavaalin voitti Mari Kiviniemi yli 300 äänellä. Nainen siis voitti: Onneksi olkoon! Älä kulje Annelin jalanjäljissä Mari!

Kullero ja metsämansikka kukkivat mummon pihassa. Kullero ja akileija ovat menneet yhteen: ensin kukkii kullero, sitten vasta akileija.

Eilen oli harvinaisen lämmin sää, jopa 20 astetta. Kutsuin tytöt kahville vanhempineen ja paistoin pannareita. Kivasti menivät kaupaksi kuten piirakatkin. Otimme sitten ulkona valokuvia tulevaan muistojen kirjaan. Alppiruusu aukaisi ihanat punaiset kukkansa, joita myös kuvattiin. Eve oli oppinut ajamaan polkupyörällä ilman tukipyöriä, ja näytti pihamaassa meille taitojaan.

Kasvimaakin vihottaa, ja taimet ovat nousseet. Pian pääsee kitkemään, jos siihen kykenee. Vasen ranne ja käsi on kipeä, sitä pitää varoa liikaa rasittamasta.
Puut ovat vielä heleän vihreät, mutta ihan kohta ne muuttuvat tumman vihreiksi. Herkin ja kaunein kevätaika on ohi tämän vuoden osalta.

Vielä yksi uutinen Tikkalasta: Rokkari Janne Hongisto on perustanut jalkapallojoukkueen kotikylälleen Tikkalaan. Sen nimi on FC Kassa, ja joukkueen kapteenina toimii itse Hongisto eli Kotiteollisuusyhtyeen basisti. Joukkue on koottu rockmuusikoista. Näyttää tänä kesänä olevan muusikoilla paljon vapaata aikaa, joten yhtyeen auto joutaa jalkapalloporukan käyttöön. Kotiteollisuusyhtyeen tunnetuin jäsen on Marco Hietala.

Tämän sadelauantain uutiset olivat tässä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

8 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen12. kesäkuuta 2010 klo 18.48

    Jaahah, nuori nainen sitten voitti vanhan konkarin. Toivon menestystä, on tiedossa ankeat ajat.

    Tuulista on ja sateista täällä. Kesä kuitenkin!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua sinullekin, Aili-mummo t. Villiviini

    VastaaPoista
  3. Hei Hymyilevä!

    Mari jatkaa hallituksessa Vanhasen linjaa, hän on sitä maata. Toivottavasti ei yhtä 'huonomuistinen' eikä yhtä kova valehtelemaan. Teflonpuolueella pyyhkii hyvin;)

    Kivaa kesänjatkoa ja sunnuntaita sinulle Hymytyttö:D

    VastaaPoista
  4. Lauantai-iltaa Villiviini!

    Kiitokset toivotuksista ja 'kommentista'!

    VastaaPoista
  5. Heissan Aili!
    Ihanan aurinkoisia ja vehreitä kuvia sinulla. Nyt tuntuu kesä sielläkin olevan samassa pisteessä kuin täällä. Tosin syreenit ovat täälläpäin jo melkoisen lakastuneet. Unkarin syreeni on puolestaan vasta avannut kukkansa ainakin meidän takapihallamme.
    --
    Hoitorupeama on meidän kohdalta ohi, ja tunnustettava on, että ihan helppo se ei ollut. Toisaalta oli niin surku, kun isompi tytöistä kovasti ikävöi vanhempiaan, eikä voinut kuin yrittää selittää heidän pian tulevan takaisin. Lapsi ei ymmärrä vielä ajan kulkua aikuisen tavoin. Kohta se on kuitenkin ohi ja vanhemmat ovat taas pian kotona.
    ---
    Täällä on nyt oikein kunnolla satanut ja rikkaruohot ihan innolla tunkevat esiin maasta. Siinä sitä työtä piisaa, mutta alkuinnostuksen jälkeen ei enää niin kovasti jaksa piitata jokaisesta ruohosta, vaan osa jää kyllä kitkemättä.
    ---
    Suomessa on nyt tämä tasa-arvon buumi meneillään ja naisia valitaan näkyville paikoille. Minä en sitten tiedä, mutta kallistun kyllä enemmän kokemuksen puoleen näissä asioissa. Tosin saattaa olla, että tietyissä asioissa voi nuoruus olla myös etu, tiedä häntä.
    Toivotaan, että tämä uusiutuminen näkyisi myös viisastumisena tuolla politiikan monivivahteisella saralla.
    ---
    Älä rasita rannettasi! Kesäterveisin Eila

    VastaaPoista
  6. Moi Eila!

    Kyllä ihastella pitää niitä sinun kuviasi, minä en osaa kuvankäsittelyä. Ehkäpä minunkin pitäisi hankkiutua kansalaisopiston kurssille-.
    ------
    Lastenhoito on vaativaa työtä, etenkin kun pitää hoitaa ne lapset pitempiä päiviä ja öitä. Tiedän kokemuksesta, että lapset ovat kovia ikävöimään vanhempiaan. Vanhin lapsenlapseni on ainakin hirveän kova ikävöijä, ei voinut ajatellakaan, että hän olisi ollut yön meidän luonamme. Muut tytöt eivät ole olleet niin riippuvaisia äidistään.

    Aina oppii jotakin uutta ja mielenkiintoista, lapsistakin. On hyvä että lapsilla on lähettyvillä kahdet isovanhemmat, voitte hoitaa pikkuisia vuoron perään.
    -------
    Meilläkin on satanut lähes joka päivä. Perjantaina oli kaunista ja lämmintä, mutta sen jälkeen on tullut paljon vettä. Tänään ei näytä niin sateiselta, mutta lämpöä on vain vähän päälle 10 astetta. Olemme taas lapsenvahtina kaksosille, kun toiset menivät Joensuuhun. Viimeiset kesäkukat on vielä hankkimatta, mutta ehkä he ostavat ne meille sieltä, annoin ainakin ohjeet.

    Rikkaruohot kasvavat myös täällä, itävät siinä missä hyötykasvien taimetkin. Pian pääsee kitkemään; se vähän pelottaa ;(
    -----------
    En osaa sanoa, oliko tämä 'uusiutuminen' Keskustan kohdalla hyväksi vai pahaksi, mutta viimeksi mainittua pelkään. Tiedän että Mari jatkaa Vanhasen linjaa ja hänen jalanjälkiään. Meillä maaseudun ihmisillä ei taida olla enää muuta kuin Persut jäljellä. En ole koskaan heitä äänestänyt, mutta ehkä nyt on pakko, kun muuta ei ole näkyvissä.
    ---------
    Kiitos hyvistä toivotuksista ja kommentista Eila! Oikein kaunista ja mukavaa viikon alkua sinulle :)))

    VastaaPoista
  7. Peikko kuuli sanottavan että kun nyt on saatu lopultakin akkavalta, niin asiat alkavat järjestyä. Onkohan se totta? Vai olikohan siinä sanomisessa takana sarkasmia?

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Isopeikko!

    Aika sen näyttää mitä akkavalta tuo mukanaan. Jos entisistä on merkkiä, niin entistä pahempaan ollaan menossa ;( Toivottavasti ei sentään---.

    Kiitos kommentista Isopeikko ja mukavaa kesää sinulle Peikkometsään :)))

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥