Google+ Followers

tiistai 14. syyskuuta 2010

Onko mummo kova jätkä?

Pienet sormenjäljet ikkunalasissa.
Ilta-aurinko pilkistää 
ruutujen läpi.
Katso mummo
missä ovat vieraasi?

Mummo-kulta,
sinun iltasi on
heidän aamunsa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Niin vaelsi mummo
ikkunasta ikkunaan
päivät pääksytysten
illat ja yötkin kesäisenä aikana.
Lapset lentäneet maailmalle
muistot mukanaan,
nuorin pakeni 
kirkkomaahan.

- Aili Nupponen -

Tuli mieleen kirjoittaa mummoista. Mummoilu on nyt jotenkin muotia, olihan vasta äskettäin uusintana Anja Räsäsen Mummo-sarja televisiossa. Sarjassa esitti mummon toista poikaa Ahti Jokinen tyttärensä Maiju Jokisen kanssa; Riitta-Liisa Helminen oli Annan (Maijun) äiti. Sarja on vielä uusintanakin jaksanut naurattaa kansaa silmät vesissä.

Tällainen sarjamummoilu, kun se tehdään iloisessa ja hyväntuulisessa hengessä, kohottaa mummon imagoa huomattavasti ylöspäin. Saattaapa olla, ettei mummona olemista enää niin kovasti kammoksuta kuin aikaisemmin on tehty. Ei ole suuri häpeä olla mummo, se on ihan iloinen ja kiva juttu. Tunnen sukulaisia, jotka eivät suurin surminkaan halua olla olla mummoja eikä ukkeja. Olen ihmetellen suhtautunut näihin ihmisiin, minusta mummona olo on hienoa. Tosin tuohan se velvollisuuksiakin mukanaan tuo nimitys, mutta kun Aili-mummo tulee lastenlasten kotiin, ilmassa on iloa ja riemua, mummoa halataan ja suudellaan. 

Eilisen päivän kaitsin pojan lapsia, oli paljon melua ja melskettä. Kukaan ei joutanut istumaan tietokoneen ääreen, Paupau ei ehtinyt nukkumaan edes päiväunia. Lasten äiti on ottanut itselleen suururakan, josta en nyt puhu. Minullekin se oli yllätys: toivottavasti hanke onnistuu!

Pihtiputaalla valitaan joka kolmas vuosi uusi Pihtiputaan Mummo; viimeksi vuonna 2009 tuli valituksi Paula Kivinen. Googlasin kuvahaun sanasta mummo, ja sain siitä 55 sivua tuloksia.

Mummo on mielletty dementoituneeksi, pahanilkiseksi vanhaksi naiseksi, joka tekee läheistensä elämän sietämättömäksi. Varsinkin miniän elämän mummo on olemassaolollaan pilannut, onhan hän se paha anoppi. Anoppi, joka joutaa ampua hornantuuttiin---.

***

En muistanut kertoa, että sienikausi on alkanut täälläkin. Viime viikolla mies keräsi tatteja, joita siivosin 1,5 tuntia, ja eilen kävellessä löysin kanttarelleja. Jotkut ovat löytäneet myös haaparouskuja, jotka ovat suolasieniä parhaasta päästä. Joten tästä se lähtee, sienestäminen ja niiden säilöntä.

Oikein hyvää ja iloista viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

18 kommenttia:

  1. Mummoja ja pappoja ja muitakin ihmisiä on monenlaisia.

    VastaaPoista
  2. Hymyilevä eläkeläinen14. syyskuuta 2010 klo 18.31

    Kyllä mummo on aina mummo eikä mummoa voita mikään. Oikea mummo on selvästikin nousussa statukseltaan.

    Tätä mummokuvaa on ollut sekoittamassa kaikenmaailman kuolemankuvat kuten Aira Samulin ja Lenita Airisto, jotka yrittävät näyttää 60 vuotta nuoremmilta mitä ovat. Hirveitä olentoja.

    Kunnon mummo on sellainen tavallinen, ei lihava eikä laiha, vaan justiinsa sen näköinen kuin "meidän mummo" on. Ja kyllä mummo saa hupsu olla, suorastaa vähän tärähtänyt: voi kirjoitella blogeja, voi kirjoitella runoja, joku voi maalata, joku keksii mitä kumallisempia harrastuksia itselleen.

    Mummoja on nähty Eurajoen ydinvoimalan vastaisessa mielenosoituksessa, mummoja on silloin tällöin eduskunnan rappusilla. Mummot muuttaa maailmaa!

    Mummot pussailee lapset kilteiksi, syöttää hyvää ruokaa ja antaa moitteetkin hienovaraisesti.

    Lapsi ilman mummoa on jotenkin vajaa. Niitä onkin sellaisia varamummoja ainakin joillain paikkakunnilla.

    VastaaPoista
  3. Ja nam! sitä oikeaa rouskusalaattia, johon hakataan mukaan sipulia, ja pitää olla kolmen sortin rouskuja ja sitten kuohukermaa ja kai oli hiukan suolaakin.

    Aili, meillä on niin erilaisia kutsumuksia ja elämänaikoja. Nyt vasta viimeinen lähti pesästä, niin ei mitään kiirettä mummoksi. Kun olemme molemmat toista kierrosta, on niin kuin kiintiö tullut lapsista nyt täyteen ja välillä pitää saada jotain ihan, ihan muuta. Erityisesti mieheni on aika 'kypsä', sillä hän aloitti aikaisin.

    Mummous sinänsä on ihan muotia. Minä ihailen omaa isänäitiäni Amandaa ja taidankin alkaa vähitellen muistuttamaan yhä enempi häntä. Paitsi, että hän oli tumma ja minä vaalea, mutta muuten.

    Nauti sinä, Aili mummona olostasi ja rupea sunnittelemaan mitä ihania säkeitä keksitkään Paupaun kuvittamaan kirjaan...

    VastaaPoista
  4. Peikko:

    Oikeassa olet Peikko, meitä on monta sorttia, sekä mukavia että ikäviä. Mutta nyt on mummot kyllä hyvässä nosteessa;))

    VastaaPoista
  5. Hei Hymyilevä Tuula!

    Saman huomasin minäkin, mummot ovat jo melkein "must" kuten fiinisti sanotaan.

    Minusta Aira Samulin on hyvin hauska ja energinen ihminen, elää varmaan satavuotiaaksi, eikä hän lannistu mistään. Siinä mielessä hän ansaitsee ihailua, vaikka tuo Lenita A. ei niin kummasti innostakaan. Hänessä kun ei ole vikoja---.

    "Tärähtänyt mummo" on oikein hyvä sanonta, saa mummo toki sitä olla, oikeastaan hänen kuuluu ollakin juuri sitä. Hupsuttelu vanhalla iällä on hyvin suotavaa, senhän määrää jo ikäkin. Ja elämässä pitää olla jotakin hauskaa, tosikko ei pidä olla. Kaikkein tärkeintä on itselleen nauramisen taito, ja se kaikilla mukavilla mummoilla on iän tuomana lahjana.

    Hyvä kun mummot näkyvät vähän joka paikassa, tärkeissä ja niissä hulluissa paikoissa myös. Se joka ei halua olla mummo, on paha tosikko, ottaa itsensä liian vakavasti.

    Ne joilla ei ole omia jälkeläisiä, voivat ruveta niiksi varamummoiksi ja -ukeiksi. Silloin kaikilla on hyvä ja turvallinen olotila, eikä kenenkään tarvitse olla yksin.

    Lisäsit uusia ulottuvuuksia tarinaani. Kiitos kommentistasi Hymyilevä Tuula<3

    VastaaPoista
  6. Hei Leena!

    Ymmärrän kun luen henkilöhistoriaasi, ettet juuri nyt halua tulla mummoksi. Sinulla tuo lasten kasvatus on kestänyt monta vuosikymmentä, ja nyt vihdoin haluat nauttia uudesta vapaudestasi. Se on oikein hyvä asia ja suotakoon se sinulle hyvillä mielin.

    Minun poikani aloitti avioliiton aika myöhäisellä iällä, ja pääsin melko vanhana mummoksi vajaata yhdeksän vuotta sitten. Muilla minun ikäisilläni naisilla jo lapsenlapsetkin ovat aikuisia. Tiedän muutaman mummon päässeen jo isomummoksi minun iälläni. Mutta toiset meistä ovat ehtiväisempiä kuin toiset.

    Toki nyt haluan lapsista nauttia, heistä on minulle melkein pelkkää iloa.
    Runokuvakirjaan pitää paneutua ja sitä toistakin suunnitella. Piirustuksia ja maalauksia tulee varmasti riittämään;
    onneksi paperi on halpaa eivätkä kynätkään paljon maksa;))

    Kiitos kommentistasi Leena ja hyvää sienisyksyä sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Hei Erkki!

    Huomasin netistä, että myytävänä on t-paitoja, joissa on teksti "Mummo on kova jätkä". Varastettua tavaraa siis, ei itse keksimääni O_O

    Hyvää syksyn jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että netistä. Sait Erkinkin hereille.
    Minulle se on tyttöjen antama tunnustus, kun läksin syöpälasten kanssa Kuorttiin isovanhempien ja lastenlasten leirille. On painettu pääkappaleeseen (huiviin). Kaikki on otettava vastaan, osamaksulla arvonimikin - Varhennettu Vanhus. Kumpi on parempi, mummo halvempi eläkeläisenä tytöille, kalliimpi Kelalle maksajana minun vinkkelistä.

    VastaaPoista
  9. Moi Mammamia!

    Duoda-duoda, sitä en osaa sanoa, kumpi on parempi, pitänee kysyä jokaiselta itseltään.

    Oliko se vanhus, joka on täyttänyt 65v? Sitten olen jo sellainen, mutta käytän tätä mummo-nimitystä siksi, että olen jo viiden tyttölapsen mummo. Oikeastaan se on minulle arvonimi, kaikille se ei kuitenkaan kelpaa.

    Pieni on minunkin eläkkeeni, ja siitäkin Kela maksaa noin kolmannen osan. Suureläkeläisille Kela ei maksa mitään.

    Olen pahoillani Mammamia, että olet ns. väliinputoaja työhistoriasi tähden. Luen kyllä blogisi aika tarkkaan, joten minulla on aika selvä käsitys asioista.

    Olisi kiva, jos tuo Erkki ei nukkuisi kokonaan, vaan jaksaisi kirjoitella hullutuksiaan meille toisille mummoille.

    VastaaPoista
  10. Voi, minäkin haluaisin mummoksi. Olen äärettömän kiitollinen omalle äidilleni, sillä hän oli oikea mummo minun pojalle ja kaikille neljälle lapsenlapselleen sen minkä kerkesi olemaan ennen kuolemaansa. Nyt isosiskoni hoitaa mummin tehtäviä samalla intensiteetillä kuin meidän äiti. Odotan ja toivon, että minäkin kerkiäisin vielä mummoksi niin että minusta olisi iloa ja apua ;))

    VastaaPoista
  11. Punatulkku!

    Sinä kyllä vielä ehdit mummoilla ihan sydämesi halusta, kunhan poikasi saa lapsia. Tai voithan sisaresi tavoin ruveta jo ennakkoon toisten lasten mummoksi. Mutta tuskin sinä nyt ehdit, kun olet hyvin aktiivisesti työelämässä. Mummona oleminen vaatii aikaa ja paneutumista, osanottamista jälkikasvun asioihin ja heidän hoitoonsa. Se on hyvin antoisa harrastus; palkka maksetaan suukoissa ja lämpimissä halauksissa.

    Oikein hyvää syksyä sinulle Punatulkku<3

    VastaaPoista
  12. Hei Hannele-mummo!

    Kiva kun osasit tänne blogiin.

    Olen samaa mieltä kuin sinä, eli mummona oleminen on parasta.

    Kaikkea hyvää sinulle ja iloista syksyn jatkoa ;))

    VastaaPoista
  13. Mummot ovat tosi Ihania!

    Minua oikein huvitti, kun
    kiikutin lapsenlapseni
    tervehtimään monivuotista
    vanhaa ystävääni, kenet
    onnekseni sain houkuteltua
    tuolta Jumalan seläntakaa tänne,
    ihan kävelymatkan päähän.

    No, Kaarina on oikein
    suurikokoinen kaikinpuolin,
    ja sitä vielä korosti
    hänen suurikukallinen ja
    riemunkirjava pitkä leninkinsä.

    Kun sitten lähdimme, lapsenlapsi
    tuumasi, että olipa oikein
    tosimummu! Kerroin tämän
    Kaarinalle, ja kyllä hän oli
    mielissään!

    On mukava lukea Mummoista,
    kiitos Aili-mummon!

    VastaaPoista
  14. Hei Herne!

    Kiva kun osasit tähänkin blogiini. Olemme kokeneet hieman samanlaisia kohtaloita, joten hyvin ymmärrämme toisiamme.

    Mummon elämä on meille kummallekin tärkeä ja antoisa osa. Mummo ymmärtää aika paljon elämään ja sen lainalaisuuksia.

    Oikein hyvä Herne, että lapsenlapset tuovat iloa ja hauskuutta sinun elämääsi. Siihen jokaisella mummolla on etuoikeus<3

    Kyllä vanhat ja nuoret viihtyvät hyvin yhdessä, he saavat toisistaan parhaat puolet esiin. Uskon että ystäväsi Kaarinaa on naurattanut, kun hän kuuli lapsenlapsesi kommentin "tosimummu".

    Kiitos kommentistasi Herne ja oikein hyvää viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  15. Niinpä niin, nyt ovat mummot muotia. Ehkä maailma on huomannut, ettei mummoja ole mitään syytä unohtaa, heissä saattaa olla piilevää voimaa.

    Nykymummoilla on parempi mahdollisuus auttaa pienten hoidossa, kun pääsevät eläkkeelle monet hyvissä voimissa. Enää ei myöskään tämän päivän mummoilla ole itsellä niin paljon lapsia, että kaikki voimat olisivat menneet heidän kanssaan, jaksetaan paremmin olla nuorten apuna, kun heillä on omassa elämässään kiihkeimmät vaiheet.
    --
    Onhan niitäkin mummoja, jotka eivät missään tapauksessa halua auttaa lasten kanssa, vaan liipastavat kaikki tanssipaikat, bingot ja muut harrastukset. Meillä kiihkeimmät harrastukset jäivät silloin kun mieheni sairastui, nyt vain toimitaan näissä muissa harrastuksissa, tosin taas niissäkin on tekemistä. Iltamien järjestelyssä menee kiinteästi tämä viikko, toivottavasti saan kaiken valmiiksi, ja ohjelmat kohdilleen. Onneksi on musiikkipuolella rautaiset ammattilaiset, eikä heidän panostaan tarvitse jännittää.
    --
    Pihtiputaan mummon valinta on median kautta tuttu täälläkin. Hienoa, että perinne jatkuu. Kyllä meidät mummotkin jo kohta huomioidaan kaikkialla, sillä "arvon mekin ansaitsemme", eli pidetään puolemme.
    Itse rakastan olla mummi, mitään en tee mieluimmin, kuin tyttöjä hoidan, on ihanaa kun he sanovat, että "ota mummi sylkköön"!
    Toivon saavani nähdä heidän kasvavan kunnollisiksi nuoriksi, huomisesta ei kuitenkaan tiedä, se tulee mitä on tullakseen.

    VastaaPoista
  16. Moi Eila!

    Ihan totta on kuten sanoit: mummot on muotia. Ja hyvä meille kun niin on ;)

    Monet "mummot" ovat mielestään niin nuorekkaita tai muodikkaita, ettei heidän imagoonsa mummoilu sovi. He haluavat viettää itselleen mukavaa ja hauskaa elämää vailla mitään sitoumuksia jälkikasvuun nähden. Ja sitten on "mummoja", jotka eivät siedä miniöitään tai vävyjään, joten meitä on moneksi ;-?
    -----------
    Uskon kyllä että entisajan mummot ovat tehneet työtä ja lapsenhoitohommia niin paljon kuin ovat jaksaneet, ja jopa enemmänkin. Olihan ennen suuria perheitä, ja lapsia syntyi tuhkatiheään. Lapsenhoitotyöt lykättiin vanhuksille, jotka saattoivat olla hyvinkin huonokuntoisia. Myös muu väki "hoiti" lapsia tai sitten laiminlöi heitä.

    Minusta on nykyään hienoa se, että isovanhemmat haluavat auttaa jälkikasvuaan ajattelematta omaa mukavuuttaan tai hauskuuttaan. Niin sen pitääkin olla---.
    -----------
    Oikein hyvä, että sinulla on myös muita harrastuksia kuten tuo lausunta ja iltamien järjestely. Omaa aikaa pitääkin olla, siitä saa virtaa itselleen ja myös toisille. Iltamaperinne on hieno asia.

    Uskon että kun lapsi saa rakkautta ja huolenpitoa läheisiltään, hänestä kasvaa hyvä ja toisista huolehtiva ihminen. Voit Eila-ystävä luottaa siihen ja toivoa parasta.

    Oikein hyvää viikon alkua sinulle<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥