Google+ Followers

perjantai 26. marraskuuta 2010

Tyhmäjärveläistä himoverottamista

Mummon mökiltä näkyy kaksi taloa, korkeakattoinen vanha Nuppola ja matala nykyinen päärakennus.

Eilen kävimme pitkästä aikaa Kiteellä verotoimistossa, kuten olin jo syksymmällä suunnitellut, mutta sitä en tiennyt että verotoimisto on auki vain maanantaista keskiviikkoon, loppuviikon verovalmistelijat keskustelevat puhelimessa toistensa kanssa. Jätin kuitenkin postilaatikkoon tekemäni verovalituksen kiinteistöverosta, josta jo kolmantena vuotena peräkkäin yritetään kiskoa mieletön vero vanhasta, pojan perheen käytössä olleesta navetasta. Tämä verottajan ihmeellinen vero maksaa suunnilleen saman kuin kahden asuintalon kiinteistövero yhteensä eli 461,95 euroa. Poistamaton hinta navetalla on noin 4000 euroa, mutta mielivaltaverotuksen piirissä se on "arvoltaan" 46 195,17 euroa. Vuokraa emme ole siitä pojan perheeltä perineet samoin kuin muistakaan päätilan rakennuksista. Koska tämä mielivaltaverotus on jatkunut jo kolme vuotta, katsoin parhaaksi tehdä kirjallisen valituksen, jotta tämä kiusanteko lopultakin päättyisi. Maatalousverotuksen aikana, kun Arto S. teki meidän verotuksemme, ei tällaisia hankaluuksia ollut koskaan. Kiitokset hänelle hyvin tehdystä työstä! Mutta nämä nykyiset verottajat eivät niitä kiitoksia ansaitse!!! Meidän kunnassamme nostettiin myös tuloveroprosentti 21,5 mikä on tällä hetkellä Suomen ennätys yhdessä erään muun kunnan kanssa.

Asukaskampanjat voi varmasti unohtaa, tuskin kukaan haluaa joutua maksamaan niin korkeita veroja näistä vähäisistä palveluista. Helli on sotkenut terveydenhoidon, "säästöjä" syntyy, kun ihmiset turvautuvat yksityislääkäreihin. Samoin minäkin jouduin tekemään viime talvena. Kouluja on lakkautettu ennätysvauhtia; ensi vuonna on enää kolme ala-astetta jäljellä. Tietysti myös lapset ovat vähentyneet; viiden lapsen perheitä taitaa olla tosiharvassa. Meidän perheessä on kouluruuhka vasta alkamassa; ensi syksynä aloittavat kaksoset esikoulun, kaksi muuta on jo ala-asteella.









Tikkalan kauppakin ajautui konkurssiin, joten silläkään ei ollut hyvää tulevaisuutta. Saa nähdä miten sen kuuluisan Kassan baarin käy: toivottavasti hyvin. Uusia blogejakin löytyy Tikkalasta, katsokaapa Anun maatilaa, jolle laitoin linkin blogilistaani. Anulla ja Markolla on kolme lasta ja oma maatila, sukupolvenvaihdos tapahtui noin 10v. sitten. Lähes ensi töikseen nuoripari rakensi uuden 40 lehmän navetan, jolle nostan hattua. Sellaisia pareja on meillä päin ollut liian harvassa, mutta tämä euroaika on muuttanut kaiken---.  Markolla on paljon luottamustoimia, jotka vievät aikaa; heillä on palkattu työmies, jota vanhaan tyyliin sanotaan rengiksi. Paljon onnea koko perheelle ja heidän maatilalleen!

Pian siirrymme adventtiin. Sitä ennen pitää tehdä vielä monta asiaa. Kutsuin sunnuntaiksi lounasvieraita, on mennyt jo useita vuosia, kun viimeksi meillä tapasimme. Viime talvena en olisi millään pystynytkään kestitsemään ketään, hyvä kun kahvit sain keitetyksi---.

Oikein hyvää viikonvaihdetta ja adventtia kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

16 kommenttia:

  1. Johan teillä on hankalaa, otan osaa. Hyvää adventin aikaa joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Seuraan tuota uutta blogia jostain syystä mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  3. Villiviini!

    Kiitokset osanotosta<3
    Rauhallista ja leppoisaa adventtia sinullekin<3

    VastaaPoista
  4. Moi Erkki!

    Ymmärrän hyvin syyn siihen :))

    Kiitos kommentistasi Erkki ja hyvää adventin aikaa sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Hymyilevä eläkeläinen26. marraskuuta 2010 klo 23.52

    Me pienet ihmiset maksamme veroja niska limassa ja sitten se Kataisen-pakana pelastaa niillä rahoilla seuraavaksi Irlannin pankit ja sen jälkeen luultavasti Portugalin.

    Pitäisi perustaa pankki, niin joku pelastaisi meikäläisenkin.

    VastaaPoista
  6. Leppoisaa adventti aikaa Aili-mummo ja kiitos kommentista ♥

    Mukavia lounashetkiä harvinaisten vieraiden kanssa.

    VastaaPoista
  7. Hei Hymyilevä!

    Kunhan tämä konkurssivaltioiden "pelastaminen" on ohi, Suomi ja suomalaiset itse ovat konkurssissa. Mutta ei hätää mitään; meillähän on Euroopan paras rahaministeri. Tai ainakin luulee olevansa.

    Suomalaiset saavat aina pelastaa itse itsensä, tai valtio jättää ahdingossa olevat oman onnensa nojaan. Ainoastaan suuripalkkaisten tuloja nostetaan, vaikka toisilla ei olisi edes leipää---. Tällaista on tämä "hyvinvointivaltion" ihmisten elämä, tosi hienoa ja amerikkalaista ;(

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä ja oikein rauhaisaa adventtia sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Hei Seijastiina!

    Mieluisat vieraat ovat aina ihania, ja heidän seuransa on mitä parasta juhlaa<3

    Kiitos kommentista itsellesi Seijastiina ja samoin oikein lämminhenkistä ja jouluista adventtia myös sinulle<3

    VastaaPoista
  9. Aili hyvä,
    ollaan aloittamassa uutta kirkkovuotta. Sille on perinteensä ajanlaskumme alusta, silloinkin koko maailma oli verollepantava. Siitä se kaikki alkoi, ei ollut sijaa majatalossa.
    Kiinteistöverotuksessa olen saanut päätöksen, ettei perintöni ollut lomakiinteistötontti, vaan vanha rakennuspaikka, jolla tyhjilleen jäänyt mummonmökki.
    Vaati monen vuoden valituskierteen. Samoja asioita kokee autioituva maaseutu joka puolella. Ministerit eivät näe, että sukupolvet voisivat jatkaa elämää luontaistaloudessa eläneiden vanhempien jälkeen. Kunnat houkuttelevat sijoittajia rannoilleen ja kierrätys alkaa.
    Tuusniemi velaton kunta, Tohmajärvi toinen kahdesta korotetulla veroprosentilla.
    Samat metkut kummallakin kunnalla alkuperäisten asukkaiden kustannuksella.
    Tämä on maan tapa ja kummallisemmaksi muuttuu.
    Vietetään joulua eikä uskota valepukkeihin. Minun toteamus; on sama puhuuko pukille vai poliitikoille.
    Taivaanvaloa ja rauhaa päälle maan.

    VastaaPoista
  10. Mammamia!

    Todella, uusi kirkkovuosi on alkamassa, minulla oli huono kirjoitusaihe, sorry!
    Mieluisamapaa olisi ollut toki puhua adventista ja mitä siihen liittyy, mm. hoosiannahymni.

    Jollain tavalla ymmärrän asiallisen veronmaksun, mutta näitä asiattomuuksia en ymmärrä. Verotushan on "laillista" rosvoamista ellei rahalle saa vastinetta yhteiskunnalta.
    Tuusniemi on toki paljon edullisemmassa asemassa kuin meidän Tohmajärvemme, koska sillä ei ole velkaa, mutta rosvousta sekin harrastaa. Sinä olet taistellut oman taistelusi rosvokuntasi kanssa ja nähtävästi voittanut sen; onnittelut sinnikkyydestä!

    Tämä yhteiskunta riistää ihmisiä, varsinkin heikompiosaisia kansalaisiaan, mutta herroilla juhlat jatkuvat Kapernaumissa. Epärehellisyys maan perii, tunnutaan siellä ylemmissä portaissa ajateltavan, ja se joka ei pysty itseään puolustamaan, on tosi heikoilla.

    Me tiedämme että maailma tanssii valepukkien ja roistopoliitikkojen mukaan. Muuta emme voi kuin pitää kovaa meteliä.

    Hiljentykäämme adventtiin ja joulun odotukseen Mammamia. Kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  11. Aili hyvä,
    olen pahoillani, jos kommenttini saa sinut tuntemaan, että kirjoitusaiheesi on huono. Ei todellakaan sinulla ole huonoja kirjoitusaiheita. Kaikista niistä löydän mieltäylentäviä ajatuksia.

    On juhlaa ja arkea, työtä ja taidetta, kaikesta iloitsen.
    Vastamäessä toivon kestävyyttä asioiden oikeille raiteille asettumista. Muuten ollaan tilanteessa, että pitää ottaa lusikka pois sopasta ja jatkaa omaa polkua.

    Mummon runot, muusien piirrokset ovat ihanat, yhtä ihanat kuin mummo ja muusat livenä työssään.

    Pidetään aina lapsia opettajina ja silmät täynnä luontoa ja pannaan hyvä kiertoon.

    VastaaPoista
  12. Aika komea talo. Peikko voisi vaikka ruveta sinne rengiksi, varsinkin jos siälä on somia piikalikkoja :)

    VastaaPoista
  13. Mammamia!

    Oikein ihanaa adventin iltaa sinulle<3

    Kiva kun suhtaudut noin positiivisesti näihin kirjoituksiini. Jokaisen meidän pitäisi löytää arjesta se juhlapäivä. Vähän sellaista elämä on ollutkin---. Ilon tulee kuulua elämäämme, silloin jaksamme tehdä työtä ja palvella toinen toisiamme. Minäkin iloitsen sinun kirjoituksistasi Mammamia<3 Olet hyvin luova kirjoittaja.

    Lapset ovat meidän upein lahjamme, se mikä jää meidän jälkeemme. Lapsen kaltoin kohtelu on anteeksiantamatonta, älkäämme itse siihen syyllistykö.

    Viisaasti sanot Mammamia, että pidetään lapsia opettajina. He osaavat opettaa avoimuutta ja lapsenmielisyyttä, katsovat uusia asioita uteliaina ja kiinnostuneina.

    Luontoa rakastan niin paljon etten osaa kuvitella itseäni kaupunkilaisena tai edes kirkonkyläläisenä. Hyvän kierrättäminen toisille on upea ajatus, jonka soisin toteutuvan.

    Kiitos kommentista Mammamia ja oikein hyvää tulevaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  14. Moi Isopeikko!

    Piikalikkoja ei nykyään enää maalaistaloissa ole, mutta niitä pieniä likkoja on useitakin.Joten tervetuloa vaan rengiksi Peikko, varmaan yhdelle peikolle tilaa löytyy---.

    Kiitos kommentista ja hyvää adventin iltaa sinulle Peikko<3

    VastaaPoista
  15. Veroprosentti on monessa kunnassa suomenmaassa yli 20, onko se sitten neljänneksen.puoli vai puolitoista yli sen, ei merkitystä. Omassa kunnassanikin myös ja nousee vielä... Kyläkouluja on lakkautettu kautta Suomen ja myös suurissa kaupungeissa. Mutta olisi hyvä jo yli 50 oppilaan koulut säilyisivät. Aili mummo, gooletin Tikkalan kylän ja teillähän on hyvät kotisivut ja virkeä kylä. Kyläkoulu ja paljon toimintaa, kiitos teille kylän puuhanaisille ja miehille. Eikun samaa rataa!

    VastaaPoista
  16. Hei Anonyymi!

    Ymmärrän sen korkean veroprosentin näissä syrjäisissä pienissä kunnissa.
    Valtio on ajanut kunnat ahtaalle, ja siitä syystä veroprosentti nousee.

    Mutta sitä en ymmärrä, että suoraa mielivaltaa käytetään esimerkiksi kiinteistöveroasioissa. Meidän kiinteistöveromme on n. 1000 euroa, ja puolet summasta tulee vanhasta kivinavetasta, joka on ollut pojan perheen harrastehevosten tallina ilman korvausta. Varmaan se verottajan mielestä on joku luksushuvila, vai miten se asia pitäisi ymmärtää;((

    Sitä enemmän pieni- ja keskituloisia verotetaan kun suurituloisille ja rikkaille on annettu jo vuosikymmenet maksettavat verot anteeksi "heitä kun on niin vähän". Tähän kuoppaan ovat kaikki suuret puolueet langenneet.

    Tikkalalla on ollut tuuria, sillä kylällä on olleet tomerat edunvalvojat ja kylä sijaitsee valtakunnallisen kuutostien varrella, matkaa Joensuun keskustaan vain 35 km, kaupungin raja on kylän vieressä. Voi käydä niin että mekin olemme pian joensuulaisia---.

    Kiitos kommentistasi Anonyymi ja oikein hyvää adventin aikaa sinulle<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥