Google+ Followers

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Afrikan morsian naurattaa Tohmajärvellä


Liisa Heiskasen kirjoittama komedia Afrikan morsian esitettiin Tohmajärven kesäteatterissa 29.07.2010. Lipun oli ostanut noin 350 henkilöä. Kahvituksesta vastasivat Murtoin Martat ja makkaran myynnistä Kaurilan Erä.

Rantapallo kainalossa menossa uimaan Tuure Tella (Teemu Jaatinen), joka teki onnistuneen roolityön tapansa mukaan. Liina Murikka (Katariina Susi) ja Matti Murikka (Visa Forsblom) keskustelevat tilanteesta, joka perustui väärinkäsitykseen. Tuure Tellaa luullaan ensin Taneli Moilasen ( Juuso Kotilainen) 'tyttöystäväksi' ja sitten 'poikaystäväksi'. Tuure Tella sai aluksi Moilasen virkamiesperheeltä ja Taina Moilaselta (Raili Björn) kalsean kohtelun. Näytelmän aihe on ihmisten suvaitsemattomuus ja ennakkoluulot, joita näytelmällä tuuletetaan. Olisi mielestäni kannattanut panna enemmän farssiksi. Vahingonilo ja kyttääminen näytelmän lähtövoimana ei kanna kauas, se saatiin nähdä jo Pirttipohjalaisissa vuonna 2000.

Kuvaamisen kannalta paikkani olisi voinut olla parempikin. Näytelmässä oli mukana lähes 20 henkilöä, ja tilanteet levittäytyivät kovin laajalle näyttämöä. Ensimmäinen katsojarivi istui melkein näyttelijöiden varpailla. Koirallakin oli 'rooli', jota ei ohjelmassa ole mainittu.


Kodinturvajoukot on perustettu kylälle, niihin osallistuvat Mieloset ja Murikat, joukkoa johtaa Petra Mielonen (Heini Valtanen). Äkseerauksen välissä on vähän juoruiltava naapurien kuulumisia ja pohdittava ulkomaalaistilannetta. Ja välillä kuului aina karjahdus: "Karjala takaisin!" Keskeinen paikka oli kaivon kansi, jolla istuvat (vas.) Katri Mielonen, (Mervi Venäläinen) ja Hilja Murikka (Helena Järveläinen).

Vasemmalla Pauli Mielonen (Petrus Martiskin) on vaihtanut morsianta, vieressä istuu Annabella (Arina Gazy) ja Petra Mielonen (Heini Valtanen) mielitiettynsä Taneli Moilasen (Juuso Kotilainen) kanssa. Annabella oli päätähti, se Afrikan morsian, jonka rooli ei kuitenkaan ollut suuren suuri.



Kaivon edessä seisova Emma Mielonen (Milja Lievonen) oli näytelmän tähti, joka joutui opiskelemaan roolinsa noin kuukaudessa, kun henkilö jonka oli määrä näytellä Emmaa, loukkaantui pahasti. Ja Milja hoiti homman kotiin ihan kiitoksen arvoisesti! Kaikille näyttelijöille ei näytelmässä ollut sopivaa roolia, joissa he olisivat päässeet loistamaan.
Näytelmä oli uuden ohjaajan, Seija Pirhosen, ensiesitys kesäteatterissa, josta kiitokset hänelle. Ensi vuonna tulemme näkemään Aimo Vuorisen Votkaturistit, sen ohjaa Jouko Tyyni. Votkaturistit esitettiin Tohmajärvellä 30v. sitten Elina Simpuran ohjauksessa. Se oli suuri menestys, jonka vielä sen nähneet hyvin muistavat.

***
Eilen oli mummolla vieraina viisi virkeää kaunotarta, joita en ole tavannut ainakaan viikkoon. Mummolla ja ukilla on ollut
kiirettä marjojen kanssa, mutta koska eilen luvattiin kauhean kuumaa, ja väsytti kovasti, päätimme pitää lepopäivän keskellä viikkoa. Mummo tarjosi neidoille piirakoita, munia, mehua, maitoa ja jätskiä, joihin kaikki olivat tyytyväisiä. Sitten osa tytöistä piirsi mummolle kauniita kuvia, osa katsoi Tikua ja Takua DVD:ltä. Paukku keskittyi niin innokkaasti elokuvan maailmaan, että kaikki leikit unohtuivat. Illalla menimme sitten Kemieen kesäteatteriin, jossa tapasimme joitakin ystäviä. Ja hauskaa oli! Päivällä ulkolämpötila kohosi varjossa 34,42 asteeseen. Venäjältä tuli tänne savua, samoin Oulun korkeudelle saakka.
Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Juhanantupa Kesälahdella

"Otan nenän ohoiltani,/ vainun tuntemattomaksi,/ otan korvan ohoiltani,/ korvan kuulemattomaksi,/ otan silmän ohoiltani,/ silmän näkemättömäksi!" Runonlaulaja Juhana Kainulainen (1788-1848) lauloi mm. näin Elias Lönnrotille keväällä 1828. Löysin yllä olevan runonpätkän Pasi Klemettisen kirjoituksesta Juhana Kainulainen/ Kirkkokuria ja karhunpeijaisia.

Lönnrotin tullessa Kainulaisen kotiin isäntä ei ollut kotona, vaan häntä joutui odottelemaan. Lönnrot kirjoitti Kainulaiselta runoja yli 50 kappaletta, aikaa siihen meni kaksi päivää ja yksi ilta. Kainulainen oli Lönnrotille varmasti suuri elämys hänen ensimmäisellä runonkeruumatkallaan.
Juhanan tupa on Kesälahden kunnan kulttuurimuistomerkki suuren runonlaulajansa kunniaksi. Ulko- ja sisäpuolta koristavat taiteilija Leo Karppasen suurenmoiset veistokset, uniikkia taidetta aidoimmillaan. Talo on rakennettu vuonna 1989, ja sen eteisen yläosaa koristaa Karppasen veistos Mehtolan neiot.

Talossa toimii pitopalvelu, sitä pyörittää nuori yrittäjä Timo Holopainen. Lounasaika oli jo melkein ohi, kun pistäydyimme sisällä juomassa kupit kahvia korvapuustin kanssa. Vaikuttavaa oli, ja siistiä. Karppasen taide oli hyvin esillä myös sisäpuolella. -Tuvan massiivinen uuni on tehty liuskekivestä, kaikki on hyvällä maulla toteutettua ja aitoa materiaalia, ei mitään rihkamaa.

Marjatta ihailee tuvan toista ovensuunurkkaa ja Karppasen tauluja. Työt ovat nähtävillä tämän kesäkauden syksyyn asti.
Aito himmeli riippuu ruokailutilassa pöydän päällä, ikkunoiden päällä sisä- ja ulkopuolella on Karppasen veistokset, ja runopetäjä on päässyt myös laulajineen tähän korkeaan veistokseen. Mielestäni tämä talo on yhtä suuri nähtävyys kuin Ilomantsin Runonlaulajan pirtti, jossa olen käynyt useita kertoja. Mateli Kuivalatar oli Ilomantsin suuri runonlaulaja.


Takana oleva Lönnrotin petäjä on muistona meille vanhoilta ajoilta. Sitä kelpaa nykypolvenkin vielä ihastella.


Kesälahdelta Lönnrot jatkoi matkaansa Kiteen Potoskavaaraan ja Tohmajärvelle Jouhkolan hoviin. Kiteelle on pystytetty Lönnrotille muistomerkki 1949 tästä käynnistä. Tuo takana oleva maisema voisi kuvat tyypillistä karjahakaa, jota meillä sanotaan "opotaksi".


***
Sää lämpesi uudelleen ihan todenteolla. Kelpaa tuolla metsissä etsiskellä suuhunpantavaa ensi talveksi!
Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Saiho-ateljee - taidetta tulvillaan!

Seikkailimme eilisen päivän Kiteellä, ja kävimme ystävien kanssa Leo Karppasen Saiho-ateljeessa. Edellisestä käynnistä oli jo muutamia vuosia, ostin silloin sieltä yhden puuveistostaulun, johon olen ollut hyvin tyytyväinen. Olen ajatellut jo vuosia että käymme ostamassa sohvaseinälle lisää Karppasen puutaidetta, ja loppujen lopuksi kävikin hyvin, sain yhden taulun, tuon yllä olevan Aatamin, Eevan ja käärmeen. Eeva on parhaillaan poimimassa omenaa miehensä olkapäillä istuen, ja Aatamilla taitaa olla muut mielessä. Jotain pientä täydennystä tähän ikivanhaan Raamatun tarinaan vielä kaipaisin, jotta toivomani triptyykki olisi valmis---.

Saiho-ateljee sijaitsee Kiteen Heinoniemellä. Se on ainakin yhtä suuri nähtävyys kuin Lieksan Eeva Ryynäsen ateljee ja pihapiiri kirkkoineen. Piha on koristettu runsain ruusu- ja kukkaistutuksin, lisäksi tulevat Karppasen vuolukivi- ja rautaveistokset. Puuveistokset, maalaukset ja patsaat sijaitsevat useassa eri rakennuksessa. Suurin määrä taidetta on hienosti laitetussa navettarakennuksessa kahdessa, osittain kolmessa kerroksessa. Navetan ikkunat on koristettu lasimaaluksilla ja tiffany -töillä. Navetassa on vierastiloja, sauna ja uima-allas. Vanha riihi on myös taidetta pullollaan. Lisäksi tänä keväänä on pihaan noussut kaksikerroksinen hirsiaitta. Saiho on auki nyt heinäkuussa joka päivä: su - pe klo 12-18, la klo 10 - 15, muina aikoina sopimukse
n mukaan. Saihon yhteystiedot löytyvät linkistä Leo Karppasen Saiho-ateljee

Taiteilijan luvalla kuvasin Saihoa sekä ulkoa että sisältä. Tulette näkemään näitä kuvia vielä monien juttujen yhteydessä.

Alimmassa kuvassa taiteilija Leo Karppanen esittelee hienoa pihaansa tikkalalaiselle Marjatta Nousiaiselle. Tässä vesialtaassa on myös suihkulähde. Ruusut ja pensashanhikit kukkivat runsaina ja suurikukkainen kärhö kiipeilee seinille. Ihmettelimme sitä, miten yhden miehen aika riittää kaikkeen tähän---.
Kävimme samalla reissulla myös Kesälahdella Juhanan tuvalla, josta toisella kertaa lisää. Kiitokset naapureille yhteistyöstä ja kyydistä! Hieno päivä, meillä oli kolme kohdetta kaikkiaan. Se jää mieliimme pitkäksi aikaa. Lämpimät kiitokset myös Leo Karppaselle kestityksestä ja taidekeskuksen sekä töittensä esittelystä!

Kiteeläiset eivät tiedä mitä heillä on, muutoin Karppasella olisi suurempi ruuhka!
Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Reposen talon touhuja



Näytelmän nimi oli Reposen Onni, jonka on kirjoittanut Raimo Turula ja ohjannut Veijo Tikka. Mukava huijaritarina, jossa asiat kääntyvät päinvastoin kuin huijarit olivat suunnitelleet. Yläkuvassa Reposen miesväkeä kolmessa polvessa. Takana vaari (Raimo Tiittanen), joka puhdistaa junanvaihteita ja odottelee Mannerheimin junaa tulevaksi; siinä sivussa tiputtelee omia juomiaan. Onni Reponen (Paavo Hämäläinen), itse talon isäntä, suunnittelee juonia huijareiden päänmenoksi poikansa Ville Reposen (Kuisma Lipponen) kanssa. Värtsilän teatteri on toiminut vuodesta 1997 kansalaisopiston ja nuorisoseuran puitteissa. Se on ainoa yhä toimiva Tohmajärven kyläteatteri. Värtsiläläiset ovat säilyttäneet yhteishenkensä, jota voi seurata Värtsi-lehden sivuilta (linkki oikealla alhaalla).

Loppulaulun aikana toiset olivat piilossa eturivin esiintyjien takana. Vasemmalta Heli Hyttinen alias Maisa Sutinen, Ville Reponen alias Kuisma Lipponen, posteljooni Koponen alias Aleksi Hämäläinen, vaari alias Raimo Tiittanen ja Bergqvist alias Kalle Lintunen. Näytelmä oli hyvää tiimityötä, kuten tavallista. Päiväkahvit joimme entisessä viljamakasiinissa.

Katsojia oli paikalla noin sata henkeä. Kaikki lienevät olleet tyytyväisiä näkemäänsä ja kuulemaansa. Kiitos värtsiläläiset!


Keräsimme lauantaina tyttöjen kanssa (Eve ja Ellu) metsämansikoita, ja saimmekin lähes litran verran näitä ihania herkkuja. Kutsuin toiset lapset äitinsä kanssa päiväkahville. Kaikki söivät mansikoita ja jäätelöä. Jotkut oppivat pitämään mansikkamaidosta, josta itse olen tykännyt eniten. Varmaan niitä saa lisääkin lähiaikoina - katselin sillä silmällä tiepuolia.

Tohmajärven teatterin esitys on vielä näkemättä, mutta sekin puute poistuu varmaan lähiaikoina. Sadetta on tullut useampana päivänä ja ilma on viilentynyt ja raikastunut. Tuskin kukaan kaipaa enää yli 30 asteen helteitä, en minä ainakaan. Tänä kesänä ei huonojen säiden takia kukaan tarvitse matkustaa ulkomaille säiden takia!

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Ulkomailla Värtsilässä II

Värtsilän naulatehtaan pääportti. Naulatehdas antaa monille paikkakuntalaisille työtä. Lieneekö ollut juhlat 02.07. 2010
kun naisväki marssi tehtaalle hienoissa kesämekoissaan. Milliisi (poliisi) oli myös paikalla, ja vaikka mies ajeli kevyenliikenteen väylää pitkin autolla, ei sakkoja tullut; miliisi myhäili partaansa. Miehillä oli päällään verkkareita, ei pyhäasuja.
Portin päällä lukee jotakin, mutta en ottanut siitä selvää---.

Viisikerroksinen asuintalo Värtsilässä, siinä asuu mm. alakuvassa olevan koulun opettajia. Koulu on todella suuren näköinen. Muuan opettaja poimii meille metsämarjoja, mustikoita, lakkoja ja puolukoita sekä karpaloitakin. Hän kuulemmaa hankkii sillä tavoin enemmän kuin varsinaisella leipätyöllään eli opettamisella. Akateemisillakin aloilla palkat ovat pienet, tavalliset työläiset hankkivat paremmin---. Tässä talossa ei ole hissiä. Polkupyörän joutuu kantamaan mm. viidenteen kerrokseen ja sieltä alas. Varkaat ovat suuri riesa paikkakunnalla kuten muuallakin Venäjällä. Jotkut asukkaat ovat vaihtaneet asuntonsa ikkunat, mutta kaikkien asuntojen ikkunoita ei ole vaihdettu. Portaikko on ulko-oven yläpuolella, siinä on lasitus, mutta suuri osa laseista on rikki, ja aukkoon on pantu pahvia tai muovia. Talo on useamman vuosikymmenen ikäinen, on tuhruinen ja "koristeltu" paikallisten "taiteilijoiden" toimesta graffiteilla. Lisäksi erinäisiä kaapeleita roikkuu talon ulkoseinillä. Sisällä asunnoissa en ole käynyt, mies sanoi, että portaat ovat kapeat ja korkeat, ne eivät sovellu nivelrikkoisille. Mauri vie Värtsilässä käydessään viemisiksi marjanpoimijoille kahvia ja suomalaista voita---.
Värtsilän koulun miesopettaja pitää liikunta- ja voimistelutunteja lapsille. En muistanut rouvalta kysyä, paljonko tässä koulussa on oppilaita. Koulu on asuintalon pihaa vastapäätä, joten työmatka on todella lyhyt. Kylän lämpölaitos on näköjään vastikään uusittu, otin siitä kuvan. Rouva puhui auttavaa suomea, mutta joistakin sanoista oli erikseen otettava selvää eikä hän kunnolla ymmärtänyt suomea. Ehkä kieli olisi pitänyt vaihtaa englanniksi, mutta mieheni ei olisi taas sitä ymmärtänyt---.
***
Tänään on ukkostanut monen otteeseen, ja jopa satanutkin. Se on kasveille enemmän kuin tervetullut tämän kauhean paahteen ja kuumuuden jälkeen. Ulkona on ainakin raikkaampaa, mutta itikat olivat hulluna hurmiosta, kun en viitsinyt laittaa myrkkyä postille mennessäni. Mies kävi tänään tankkaamassa autoa Venäjällä, viipyi ilta viiteen asti. Lähti aamulla joskus kukonlaulun aikaan.

Noin puolessa vuodessa tuli 10 000 lukijaa täyteen; kiitoksia kaikille lukijoille, ja oikein hyvää pyhänseutua teille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Se Vatasen musta lehmä

Kaisa Karhutar (Saara Saastamoinen) ja Jussi Vatanen (Mikko Lauronen) kosiskelevat tässä toisiaan. Takana soittelee kitaraansa Antti Ihalainen alias Erkki Räsänen, tangokuningas joidenkin vuosien takaa. Tohmajärven kesäteatterilla 13.07.2010, esittämässä Marianvaaran kesäteatteri. Koko näytelmä esitettiin viiden henkilön voimin, joista useilla oli kahden tai kolmen roolin esitys.
***
Saimme nähdä eilen illalla 13.07.2010 klo 19.00 alkaen varsin upean esityksen Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa teoksesta, joka ilmestyi 100v. sitten. Maiju Lassila on ollut Tohmajärvellä boikotissa vuodesta 2000 alkaen, jolloin viimeksi esitettiin Lassilaa, ja valintana oli teos nimeltä Pirttipohjalaisia. Tulitikut esitettiin uudessa kesäteatterissa Tohmajärvellä pari kertaa yhdeksänkymmentäluvulla, mutta vuosilukua en nyt saanut esiin. Nyt nähty esitys oli ohjaaja Juhani Joensuun dramatisoima, ja se kesti väliaikoineen alle kaksi tuntia. Koko teos oli pantu uuteen kuosiin, sitä oli vaikea tunnistaa entiseksi Lassilaksi, paitsi aiheeltaan. Näyttämökalusteena oli yksi ainoa puulaatikko, joka oli monessa mukana: Se toimi muun muassa saunana kahden miehen, Ihalaisen ja Vatasen kylpiessä siinä. Kaikki näytelmän laulut (6 kpl) oli säveltänyt ja sanoittanut Erkki Räsänen.

Tahvo Kenonen (Mikko Lauronen) sai kokea kuumat paikat, kun kuolleista ylösnoussut Antti Ihalainen (Erkki Räsänen) palasi vaimonsa Anna Liisan ( Leena Vähäkoski) luokse. Mutta pääsihän Kenonen kuitenkin Anna Kaisa Hyvärisen ( Pilvi Hämäläinen) sulhoksi ja kotivävyksi Jussi Vatasen (Mikko Lauronen) sijasta. Muutoin Anna Kaisa olisi jäänyt ilman sulhasta, ja se olisi ollut talon ainokaiselle tyttärelle liian suuri pettymys!
***
Tulitikkuja lainaamassa alkaa: "Jokohan lie Littilän Vatasen musta lehmä poikinut", puhui Liperin Kutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen, leipiä uuniin pannessaan---. "Johan se kuuluu poikineen", myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut vieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. -Tulihan se tämäkin repliikki jossakin välissä näytelmää ilmi. Mutta Lassilan jahkailu oli saanut kokonaan jäädä pois, näytelmäsovitus oli kokonaan uusi. Eniten minua vaivasi näytelmän miesten puvustus, joka olisi voinut olla kaikilta osiltaan samaan kuosiin sopiva, ei vähän sitä ja tätä; ei kumisaappaat jalassa vaan ihan oikeat lapikkaat. Ihalaisen kohdalla puvustus oli vielä heikompi. Piiput olivat kuten ennen ja niistettiin näppiin (muka vanhan mallin mukaan). Ei olisi ehkä kannattanut korostaa tätä niistämistä niin paljon, koska sen luonnollisuudessa oli toivomisen varaa. Laulut olivat kivoja ja nostattivat tunnelmaa. Näyttelijät osasivat myös laulaa.
He toimivat myös kertojina, joten juoni eteni joutuisasti. Äänivarat olivat etenkin naisilla mahtavat, aivan kuin ihan oikeilla näyttelijöillä. Maarianvaaran teatterin nettisivut
Näytöksiä on kuukauden ajalla yhteensä 22, joista tämä Tohmajärven esitys oli kahdeksas kerta. Kiteellä on esitys 22.07. klo 19.00 ja Kesälahdella 31.07. klo 15.00. KKN:n sivuilta pääkirjoituksesta voi lukea Esa Luukkaisen kehumiset (ks. linkit oikealla).

Tällä joukolla Tulitikut esitettiin ja hyvin esitettiinkin. Ohjaaja Juhani Joensuu ei ilmaantunut kumartelemaan yleisölle. Kulttuuritoimi ojensi kukat näyttelijöille. Yleisöä lienee ollut paikalla noin 150 henkeä. Yleisö poistui tyytyväisenä kesäteatterista klo 21.00, ja näyttelijät omille tahoilleen. Tänä iltana on esitys Vuonislahdessa Lieksassa klo 19.00.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ulkomailla Värtsilässä I.

Teimme perjantaina 2.päivä heinäkuuta ulkomaanmatkan Venäjän Värtsilään. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, mutta helle ei ollut ihan tappava. Kuvasarjan alin kuva on ensimmäisestä kaupasta Värtsilässä, jossa kävimme ostoksilla, ja nautimme kaupan tarjoamat kahvit. Palveluvuorossa ollut nuori neitokainen osasi suomea melkoisen hyvin ja kyseli minulta kaikenlaista. Ihmettelin sitä, miksi hän näytti niin väsyneeltä ja uniselta; vastaus oli: "Minun työvuoroni on 24 tuntia" eli hän oli palvellut asiakkaita kokonaisen vuorokauden yhteen jaksoon!

Kaupoissa meitä palveltiin hyvin ja ystävällisesti, sellaista ankeutta kuin viime syksynä Novgorodissa koimme, emme täällä tavanneet. Värtsilässä kaupat ovat pieniä ja tavallisesti oman perheen voimin ylläpidettyjä, ne ovat auki vuorokauden ympäri. Tuota alimmassa kuvassa olevaa kauppaa laajennettiin parhaillaan---.

Ylimmän kuvan kauppa oli vanhalla kylällä, joka on hieman sivussa. Tiet ovat mahdottoman huonossa kunnossa; niissä on kestopäällyste, mutta sitä ei ole uusittu sitten Aatamin syntymän jälkeen. Pitää ajaa hiljaa ja varovasti, jos aikoo selvitä ilman autoremonttia.

Tällaisia taloja oli kylällä, mutta oli siellä paljon surkeampiakin. Tämä oli suhteellisen siisti maisema, mutta Värtsilästä löytyy hyvin monenlaisia taloja, jopa osittain purettuja ja romahtaneita. Maisema on vähän samanlainen, ympäristönhoito on lähes tuntematon käsite noin laajasti ottaen. Onko syynä välinpitämättömyys vai mikä, laiskuus ehkä, en jaksa ymmärtää. Suurien pääteiden varsia on kyllä alettu jo muotoilla ja siistiä, mutta se ei koske Värtsilää, tätä entistä suomalaiskylää. Uskon kyllä, mitä enemmän venäläiset liikkuvat Suomessa, sen enemmän he huomaavat, että täällä kiinnitetään erityistä huomiota tienvarsien ja ympäristön siisteyteen. Kaatopaikka ei tarvitse olla omalla pihalla niin kuin se usein on Venäjällä.

Kasvimaitaan venäläiset osaavat hoitaa ihan mallikkaasti, tuohan se leivänjatketta pienituloisille ihmisille. Tavallisesti näitä hoitavat vanhat mummo, baabuskat, joille lasten perheiden tulevaisuus on tärkeä. Mummot ovat sellaisia Venäjälläkin, ajattelevat myös muita.

Menomatkalla emme tarvinneet jonottaa tullissa ollenkaan, tulomatkalla on pitkä jono, mutta se meni kuitenkin tunnissa ohi. Ihan kiva reissu, ja uusia tuttavuuksia saa suomalaisista koko ajan. Kirjoitan vielä toisen jutun lisää tältä matkalta.
Illalla on Kemiessä Marianvaaran kesäteatteri vierailulla, ja esittää meille Lassilan Tulitikkuja lainaamassa. Se onkin tarpeen, koska tohmajärveläiset, Lassilan väki, ei ole jaksanut esittää Tulitikkuja yli 10 vuoteen!

Oikein lämmintä viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Karjalaisia kauppamiehiä ja neuvoksia

Joensuun torilla on näin kesällä ohjelmaa, vuorossa laulaja-kitaristi, jonka nimeä en tiedä. Kuva 9.7.2010 AN.

Suurkaupungit I.
Me eletään uutta aikaa/luhtakerttu kuolleessa hedelmässä,/ terassilla tuulee,/ minun sielullani on päivälläkin yöpuku päällä/ ja muuten sille käy niin kuin yhdelle Lasselle,/ että se menee metsään/ ja seisoo päällään/ ja luhtakerttu laittaa/
pesän sen haarojen väliin./ Vaahto lentää lasista/ niinkun valkoinen koira/ joka lentää tuulisella säällä./
Minulla on vanha sielu/ mutta sinulla on eri paria silmät kaksi kaupunkia/ oi Muusa!/ Profeetat heristää nyrkkiä sinulle/ kun sinun silmäsi/ on kaksi ihanaa kaupunkia/ niinkun Sodoma ja Gomorra./ Meidän elämältä puuttuu juuret ja se seisoo päällään,/ se on luhtakerttu ja se laulaa levylle joka on musta kuu,/ se on lentävä koira kuolleessa hedelmässä./------. Pentti Saarikoski teoksessa Runot 61-66. Toim. Janna Kantola ja H.K. Riikonen. Keuruu 2008
***
Kävimme torstaina Joensuussa, oli kutsu sukulaisvierailulle. Kauppaneuvos Olavi Nupposen isä, Mikko Nupponen JR, aloitti Joensuun Kauppakoulussa opiskelunsa tasan 100v. sitten. Kysymyksessä oli koulun toinen vuosikurssi. Mikon kanssa kauppakoulua kävi myös serkkupoika, Aarne Nupponen, joka oli tullut VR:n palvelukseen ja siirtynyt Imatralle. Molempien juuret johtavat meidän taloomme, Nuppolaan, Aarnen isä oli suutarimestari Simo Nupponen,
joka oli käynyt Pietarissa asti ottamassa oppia suutarin ammatista, ja osasi tehdä mieleiset jalkineet myös kaupungin herrasväelle. Simon tytär, Aini Ahola tunnetaan Joensuussa hatuista ja hattukaupasta.

Mikko Nupponen JR (1890-1943), siirtyi Karjalaan Salmin kirkonkylään kauppiaaksi ja erään pankin konttorin hoitajaksi, avioitui ja perusti perheen. Pojat Martti Nupponen (s.1926) ja Olavi Nupponen (s. 1932) syntyivät Salmissa. Mikon vaimo, Anna Kronholm kuoli 1939 Salmissa, ja mies avioitui uudelleen Fanny Saikkosen kanssa 1941. Onni ei kestänyt kauan, sillä sodan aikana Mikko Nupponen kuoli 1943, ja rintamalinjojen pettäessä 1944 perhe siirtyi Joensuuhun, missä Fanny-rouva piti kauppaa Kalevankadulla omassa talossaan. Martti pääsi ylioppilaaksi sotien jälkeen, ja opiskeli diplomi-insinööriksi paperialalle jatkaen työikänsä Serlachiuksen palvelukseen. Nuorempi veli opiskeli keskikoulun Joensuussa, ja sai myös kaupallisen alan koulutusta (en tunne asiaa tarkemmin), sekä jo aikuisiällä suoritti kultasepän tutkinnon. Serkukset Olavi ja Mauno Nupponen perustivat Joensuuhun Joenkulta-nimisen liikkeen, myöhemmin tuli liikkeitä lisää, mm. Kulta-Silta, parhaimpaan aikaan Nupposilla oli viisi eri liikettä, Kuvanmaailma ja silmälasiliike.

Saimme Olavi Nupposelta lahjaksi teoksen Karjalaisten kauppamiesten ja neuvosten matkassa, toim. Salme Ripatti, joka on Joensuun kauppaopetuksen historiikki vuosilta 1909-2009. Teoksen on kustantanut Joensuun Kauppaopetuksen tukisäätiö, jonka puheenjohtajana Olavi Nupponen toimi 1977-94. Säätiö hankkii varoja vähävaraisille, lahjakkaille oppilaille stibendeinä jaettavaksi, ja tukee muutenkin kauppaoppilaitoksen (v. 1996 Ammattikorkeakoulu) toimintaa.

Oli melko hiljainen päivä Joensuun torilla, mansikat maksoivat maltaita!

Sain Kauppaoppilaitoksen oppilasluettelon kopion vuosilta 1909-1917, josta huomasin, että myös Kontkasia on kauppaopetus kiinnostanut paljon, kolme Kontkasta on merkitty tähän samaan luetteloon. Kusti ja Anna Kontkanen ovat (luultavasti) olleet Huokkolan väkeä, Heikki Kontkasen sukujuuria en osaa arvata.
***
Olimme päivällä taas Kaivolla akupunktiohoidossa molemmat, mieskin innostui siellä käymään. Kaivolla on kiva käydä olipa asiaa tai ei, siellä on aina ystävällinen ilmapiiri. Piirakan ostajia olisi ollut vaikka miten paljon, mutta ne loppuivat jo ennen puolta päivää. Näin kuumalla ei oikein kukaan jaksa leipoa eikä lämmittää isoa uunia; nekin piirakat, jotka Päivi Orho oli leiponut, oli varmaankin tehty sähköuunissa. Päivi tarjoili meille kahvia, ja viihdytti asiakkaita. Sirkka Huttunen avustaa Lasse Leppästä asiakaspalvelussa ja vastaanotossa.

Näin on päästy taas viikonvaihteeseen, oikein hyvää pyhänseutua lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Helteistä heinäkuuta ja pieniä vieraita

Jouhkolan Hovin lauttavene Tohmajärvellä. Kuva 22.05.2010 AN.

Heinäilmoja on pidellyt, kirjaimellisesti. Eilen oli mittarissa varjossa lähes 28 astetta, keräsimme mansikoita tienvarresta. Saalis oli todella vähäinen, ja Eve söikin heti kaikki itse keräämänsä marjat ja lisäksi mummon keräämät.
Ellu jätti sentään kotiin viemisiäkin pikkusiskoille, maistiaisia. Kun lapset saivat kuulla, että kesänaapurimme ovat saapuneet mökille, he halusivat heti sinne kylään, joten tietysti poikkesimme samalla matkalla heidän luokseen. Mauri-ukki vei aamulla heille oman kalansaaliinsa, koska ei ilmeisesti halunnut perata niitä, ja lisäksi meillä on paljon kalaa pantu pakasteeseen. Itse en tykkää pakastekalasta enkä oikein paljon tuoreestakaan kalasta, mutta kyllä savustettu kirjolohi on todella hyvää ruokaa, ja pidän siitä. Myös pikkumuikut menettelevät heti pyyntituoreena paistettuina.

Tytöt pelasivat naapurien nurmikolla petangia, jota talon isäntä heille auliisti esitteli. Olohuone on näin kesällä pihalla, varsinkin kauniilla ilmalla. Sisällä on liian lämmintä, koska ruoka keitetään puuhellalla. Talon emäntä toi ensin mehua neitosille ja sitten pannukahvia meille muille. Nautimme kahvin hyvän kahvikakun kanssa. Evellä taisi olla nälkä, ensin hän söi kaksi isoa kakkupalaa, mutta sitten vielä nähtävästi mieluili kolmattakin palaa, ja tietysti isäntäväki sen hänelle höylisti (lue: ystävällisesti) lupasi; mummoa nolotti. Setä-naapuri kujeili ja härnäsi aina välillä Ellua, joka siitä riehaantui leikisti kiistelemään ja nauramaan lähes hervottomasti. Kahvia juodessa soitti mies, paljonko hän keittää kahvia, ja milloin tulen kotiin. Kysyin isänniltä, riittääkö vielä kahvia miehellekin, ja koska vastaus oli myöntävä, kutsuin myös hänet kahville. Sitten mies sanoi, että nyt pitää joutua lämmittämään savusaunaa; kutsuin naapurit eilen saunomaan meidän kanssamme, ja niissä merkeissä ilta vierähti lähelle puolta yötä. Paistoin tarjoiluksi juustomaidosta pannukakkua, jota söimme lakka- ja vadelmahillojen kanssa palanpainikkeena hyvää teetä. Kuulumiset ja tarinat tuli kerrottua, mitä kenellekin oli tapahtunut vuoden aikaan, ja mikä oli vointi. Tahtovat nämä terveys-/sairausasiat kulkea mukana joka paikkaan. Itse en pidä pahana niiden kertomista, ainahan ihminen tarvitsee myötämielistä kuulijaa. Ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Jokainen meistä tepastelee oman aikansa---.

Tänään aamulla soitti pojan vaimo ja kysyi, mitkä on päivän suunnitelmat. Koska sanoin, ettei mitään erikoista, hän toi kolme pienintä mummolaan katsottavaksi, ja siinä se päivä kuluikin kahden seudulle lapsia ruokkiessa ja videoita katsellessa. Pannareille ja jätskille oli tänäänkin käyttöä, samoin munille. Joskus tuntuu, että lapsilla on aina nälkä, mutta se voi olla herkkujen nälkää, kun he tietävät, että mummolassa on aina jotakin hyvää.

Olo- ja työhuone on kuin pommin jäljiltä, kukaan ei ehtinyt siivoamaan, kun äiti ja isä tulivat niin äkkiä hakemaan. Vievät kuulemma ponitamman astutettavaksi Kiihtelykseen; viime kesänä se oli Iisalmessa saakka, ja nätti pieni tammavarsa syntyi tänä kesänä. Näin ne päivät menee, ja kasvimaalla rikkaruohot rehottaa. Poutaa on ollut jo liikaakin, meillä on kulovaroitus parhaillaan.

Vuoden kuluttua aloittavat kaksoset jo esikoulun. He ovat eläneet koko tähänastisen elämänsä yhdessä, ja ovat kovin kiintyneitä toisiinsa, vaikka niin erilaisia ovatkin. On ilo katsella heidän puuhiaan ja leikkejään, he leikkivät yleensä hyvin sopuisasti, ja osaavat ottaa myös pienen sisarensa, Paupaun huomioon.

Oikein hauskaa ja antoisa kesäelämää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Lapset ja heinätyöt

Talo Venäjän Värtsilässä 02.07.2010. Kuva AN.

Lapsuus
Silmissä, kedonkukkien väreilevä meri/ Kämmenissä, silkkiheinän pehmeä käsi/ Ilmassa tuoksut kilpaa juoksi/ Herneenpalkoja essuntaskut pullollaan,/ ladon heinille heittäydyn/ siestaa viettämään/
Nenääni ryystän yrttien hajut/ peukalonkärjellä poksautan palkoveneen/ kielellä lasken sen makeat soutajat// Anneli Kaarna

Eilen tehtiin Nuppolan pellolla heinää eli paalattiin sitä; heinää tarvitaan hevosille. Selvyyden vuoksi kerrottakoon kaikille, ettei Nuppolassa ole enää tukiaisilla ylläpidettyä maataloutta, se loppui jo v. 1998. Nyt nuoripari ainoastaan harrastaa hevostaloutta, josta ei kirjata tuloja eikä menoja. Eikä tuloja olekaan, koska pollet ovat perheen omia lapsia varten.

Rääkkylästä ja Joensuusta tuli apuväkeä Mauri-ukin ja mummon lisäksi heinätöihin. Minun osuuteni oli toimia sisällä lapsenvahtina, ja leikkiä pikkuisen Paupaun kanssa. Välillä leikkeihin osallistui myös Pippuri, joka antoi Paukulle mahtavat kyydit taaperovaunulla pitkin tuvan ja eteisen lattiaa. Pikkuinen hihkui riemusta ja välillä pelosta, kun vauhti oli niin hurja. Näki että Paupauta sekä pelotti että ihastutti tämä hirveä meno, mummonkin sydäntä välillä kylmäsi, kun ajattelin mihin pienen neidon kyytineuvo törmääkään. Onneksi ei törmännyt eikä Pippuri paiskannut vaunua menemään omia aikojaan.

Angi-neito - tuleva koululainen - katsoi Junior-teeveetä ja välillä pelasi netissä Pippurin kanssa. Alussa ihailimme tuvan ja ison makuuhuoneen ikkunasta heinien kokoajia, jotka ajoivat kahdella traktorilla, toinen paalaten ja toinen keräten paaleja kuormaan. Oli ihanalle tuoksuvat kylvöheinät, joita vesi ei ollut kastellut. Kyllä hepojen kelpaa ensi talvi niitä rouskutella! Ellu ja Eve olivat aikuisten mukana töissä. Ellu istui kuorman päällä Venla-tädin apuna, ja Eve raahasi paaleja lähemmäs kärriä, josta aikuiset ne nostivat kuormaan hangolla. Nämä kaksi tyttöä ovat aitojan ulkoilmaihmisiä, ja myös Paukusta tullee nähtävästi myös sellainen.

Kerran annoin Paupaulle voileipää ja mehua, kun pikkuinen istui pöydän päähän, ja arvelin että hänellä saattaisi olla nälkä. Vauhti alkoi hiipua kun kello läheni kahdeksaa, ja heti kohta kahdeksan jälkeen lapsi oli jo unessa. Noin vartin yli kahdeksan tulivat heinämiehetkin töistä pois, ja pääsimme ukin kanssa lähtemään kotiin iltaruoalle.
***
Tänään sulatin keittiön pakasteen. Ellu ja Eve sekä heidän isänsä kävivät meillä asioilla ja päiväkahvilla. Tytöt etsivät talon ympäriltä kypsiä mansikoita, ja söivät jätskiä mehun kanssa. Huomenna menemme porukalla metsästämään tienvarresta ensimmäisiä metsämansikoita. Tytöt kerää ja mummo vahtii, jotta mitään pahaa ei lapsille satu. Minun päätäni huimaa kun kumartelen, ja tulee paha olo ja pyörryttäminen.

Ja sitten olisi vielä kasvimaa, miten sen saisi kitkettyä, ihmettelen---.
Oikein hyvää tätä viikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Tommyn muistolle

Vainajien muistelupaikka Tikkalan hautuumaalla, suunnittelu Ville Rautiainen. Kuva AN.

Sinun hoivaavien reisiesi kyydissä/ ylösnousemuksen mysteeri/ saa luonnollisen selityksensä//
***
Minä olen mustia täpliä täynnä,/ minussa viihtyvät synnit hyvin,/ pesivät, lisääntyvät, livertävät/
minussa riittää enkeleillä/ kuurattavaa pyykkipäivänään,/ saavat hosua hiki hatussa,/ kaivaa esille kovimman harjansa/ Muuta täysin puhdasta/ ei minussa, tässä raihnaisessa/ majassa/ kuin talttumaton himo Sinuun/
Muulle en vanno uskollisuutta,/ muuta lippua en suutele,/ kuin tälle/ kaipauksen suulla/ huutavalle halulle/
Kaipauksen suulla huutavalle halulle,/ en millekään muulle//
***
Kun minä kuolen/ polttakaa/ pikkuhousuni/ ja levittäkää tuhka/ puhelinmuistiooni/ Kun minä olen kuollut//
***
Hitustakaan räpyttämättä, varmalla kädellä/ kuolema noukkii yhden kerrallaan/ pärekoriinsa/ kuin vanha puutarhuri/ Turha asettua tyrkylle!/ Itse se parhaiten tietää/ mitä on milloinkin vailla,/ ketä tarvitsee seuraavaksi/
--------/ Tuulee tylysti/ Hyvinvointivaltiossa,/ koivunlehtiä putoilee/ linttaan astuttujen/ kenkien seutuville/
kuin köyhiä verkon läpi/ Miksi? Kipu säteilee/ niin kuumana ettei/ sitä voi silittämällä rauhoittaa/
Taipumattomien kuriton joukko/ harvenee tappio tappiolta/ kuin sodassa/ jonka aina kuvittelee/ voittavansa//
***
Kun tulee aika lähteä/ on lähdettävä/ vastaan mukisematta/ Kun tulee aika lähteä/ sitä kerää luunsa/ja sulkee silmänsä/ Kun tulee aika lähteä/ on lähdettävä/ ylpeänä ja kiitollisena/ siitäkin/ mikä jäi saamatta/ Kun tulee aika lähteä/ on hyvä lähteä/ viemättä/ tuhlaamatonta rakkautta mukanaan/ Kun tulee aika lähteä/ on tullut aika lähteä//

Tommy Tabermann kokoelmissa Aistien alamainen ja Lauluja suuresta halusta

Kukapa sen paremmin olisi osannut sanoa kuin Tommy itse: Kerran on aika lähteä matkalle, jolta ei ole paluuta.
Säilyt muistossamme sinä 80 teoksen mies, Runoilija Tommy Tabermann.
Hyvää iäisyysmatkaa toivottaen Aili-mummo!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Elämänteatteri

Nupposen sukuhauta 27.06.2010. Kuva AN.

Vielä joskus, muistuttavat pilvet/ lapsuutta, keinuvat hiljaa peltojen yli,/
suurenmoiset ja turhat./ Mutta lapsuudesta tahtoi pois, pois/
nolatuksi tulemisen uhasta, alistuneisuudesta./
Tahtoi mennä aikuisia kauemmas, kasvaa jättiläiseksi./
Seistä voimakkaana maailmassa. Ja hallita kaikkea.//
***
Ihmisiä kidutetaan kaiken aikaa,/ kaiken aikaa kuollaan leivän puutteesta/
ja rakkauden./ Ja tietäjiltä kysellään/ pääsenkö koskaan naimisiin/
ja mihin katosivat nahkahanskat?/ Tumma vai vaalea/
on pinnallisuuden ainoa ongelma.// Arja Tiainen

Oli käyntiä taas kirkonkylässä, asioilla. Sielläpä sitä piipahdellaan tuhkatiheään, kun ne hoito- ja ostospaikat ovat Kemiessä. Kaivolta sai kahvia ja ehtaa ruisleipää uunituoreena. Ostin vielä Hirvosen Kaarin kaupasta kauniin punaisen begonian, jonka sitten kotiin tultua veimme Kontkasen ukin ja mummon haudalle. Kun pääsimme perille hautuumaalle, rupesi ukkonen jyrisemään ja taivas mustui. Tuli kiire soittaa pojan porukalle, sillä kaikki piuhat jäi seinään, myös tietokone. Onneksi poika oli kotona ja vastasi puhelimeen; lupasi myös käydä päästämässä irti tietokoneen ja tv:n johdot. Nippa nappa ehdimme lakaista haudat ja istuttaa kukan sekä paluumatkalla kastella toisten hautojen istutukset ja lopuksi lakaista Nupposen sukuhaudan. Viime hetkellä pääsin autolle, jonne mies ehti ennen minua, ja taivaasta alkoi tulvia vettä. Ajoimme pari kilometriä, ja sitten alkoi sataa herneen kokoisia jäärakeita. Mies tuumasi, että kukka istutettiin ihan oikeaan aikaan, saattoi mennä pilalle koko begonia. No, sen näemme kun liikumme toistamiseen siellä päin, tuumasin hänelle.

Tähän asti olen yksin hoitanut yhdeksää hautaa jo noin 40 vuotta, ja nyt sitten tuli kaksi lisää. Hoidan niitä niin kauan kuin jaksan, mutta toisille en testamenttaa muuta kuin Nupposen hautojen hoidon.

Kemiessä tapaa aina tuttuja, joiden kanssa on mukava jutustella. Kansaa parveili kaupoissa ja kylällä aika paljon. Nyt alkaa myös paikkakunnan pitäjäjuhlat, Potsipäivät, jotka on saaneet nimensä Tohmajärven kuuluisan kirjailijan, Maiju Lassilan mukaan. Viimeisenä 10 vuotena ei ole meilläkään esitetty Tulitikkuja lainaamassa- näytelmää, joka menneinä Elina Simpuran aikoina oli joka vuosi vakionäytelmä, lisäksi kyläteattereissa esitettiin muita Lassilan teoksia. Itsekin olin mukana 1984-86 esittämässä Lassilan Manasse Jäppistä, josta tehtiin ihan opetusvideokin koulua varten; siinä puhuttiin vain paikkakunnan murretta mitä nyt koulumestari Erkki Lehikoinen kirjakieltä arvokkaasti laususkeli. Ohjaajana meillä oli opettaja Raili Närvänen, joka jaksoi meistä kantaa huolta melkein koko Tikkalan näytelmäryhmän toiminnan ajan. Lassilan Pirttipohjalaisia oli Kemien teatterissa kesällä 2002, eikä se ollut mikään yleisömenestys. Se oli viimeinen esitys, johon olen osallistunut.

Heinäkuu on alkanut, ja säät ovat lämpimät - mitäpä muuta voisi toivoa?

Oikein hyvää heinäkuuta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!