Google+ Followers

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Saihosta Arja Tiaisen Casanovaan

Vallan Casanovat


Kutsuuko kukaan Casanovaa/ kiertopalkinnoksi?/ Sanotaanko don Juanista ikinä:/ "Sehän on nyt kaikkien kanssa."/
Miehet vetävät yhtä köyttä,/ ja naiset säestävät heitä, tukevat Casanovia./ Jokainen vuorollaan kuvittelee/ parantavansa don Juanin./ Se on näköharhaa, ajatusvirhe: mitä iloa/ meille olisi entisestä donjuanista?/ -----//

Että nuoret naiset lankeavat,/ ei ole ihme; he saavat mitä ansaitsevat,/ välttämättömät unelmat, niiden rikkoutumiset,/ - ei Casanova kulissejaan riko kenenkään tähden -/ myös keski-ikä sulaa sulaa Casanovan edessä/ alkaa leperrellä, se on/ että puhuu kuin puhuisi sängyssä/ ei sanat vaan sävy./ Naiset ovat Casanovan paras äänestäjäryhmä./ Ei miehet, sillä he vihaavat ja kadehtivat häntä.//


Kun leijona on syönyt antiloopin,/ ilmaantuvat kojootit ja haaskalinnut./ Niin pyörii Casanovankin ympärillä miehiä/ kärkkymässä tähteitä Casanovan pöydästä./ Sillä se mikä kelpasi Casanovalle, kelpaa/ kaikille, se on taattua tavaraa, maukasta/ valmiiksi lämmitettyä, erikoista aina.//----//

Pettääkö Casanova? Lupaako taivaat ja maat./ Se romanttinen koodi on naisessa valmiina./ Lääkärisarja, Angelika, puhekuplat, elokuvat -/ kuvitelmien, toden ja toiveiden synteesi, sisäistys./ Intohimo ja järki? Ovatko ne joskus olleet/ samaan aikaan saman tukan alla?//

Valta on sairastunut tautiin nimeltä/ korruptio, lahjonta, suku, suhteet, pärstäkerroin./ Valta vaikenee, työ on vaimoa tärkeämpi, työ tulee/ kotiin, koti on firman haaraosasto, edustustilat./ Perityn rikkauden ohittaa koulutettu teknokraatti./ Vallan vapaa-aikaa valvoo kilpailijat, kaltaiset./ Kaikki on julkisuutta, esilläoloa, näyteikkunaelämää./ Vallan työhuoneeseen virtaa tietoa, tilastoja,/ imartelijoita, pyyntöjä, päälliköitä, päättäjiä./ Vallan on oltava huippukunnossa, valpas ja terävä./ Viina syö voimia, terveyttä, naiset unta./---//


Sinun korvasi kuulevat salaiset asiat,/ miten sinä jaksat kantaa itseäsi, muita?/ He kantavat sinua, naiset, jotka rakastit/ aikuisiksi. He eivät pääse sinusta, he/ ovat yhä lumouksen vallassa, onnettomat./ Käytätkö sinä rakkautta vallan välineenä?/ Käytävillä lojuu uhreja, metsässä/ olet kulkenut leimaamassa itsellesi/ kauneimmat puut, ja minua sinä sanot/ sinisilmäiseksi. Minua joka näen.// Arja Tiainen kokoelmassa Vallan Casanovat. Porvoo 1982.
Lyhennys AN.

Vaalitkin lähestyvät, etsitään eduskuntavaaliehdokkaita. Ja on niitä jo paljon saatukin, vaikka politiikka on huonossa huudossa, ei vähiten vaalirahaepäselvyyksien takia. Tästä Arja Tiaisen runosta käy selville se seikka, että naisia käytetään hyväksi näissä politiikka-asioissa, kun joku Casanova on saatava eduskuntaan tai peräti ministeriksi. Kauniilla naamalla saa paljon ääniä, sen voi Jyrki Katainenkin todistaa. Komeassa miehessä on vetovoimaa, joka vie naisilta jalat alta. Casanova on aina ylitse muiden. Leikki Matti Vanhanenkin Casanovaa kauan aikaa, mutta lopulta veto loppui yht'äkkiä. Casanova lannistui ja kompastui omiin jalkoihinsa. Luulen, että seuraavien vaalien Casanova on Katainen, hänellä on siihen kaikki edellytykset.

Casanova rakastaa - itseään, vaikka uskottelee rakastavansa muita. Älä usko Casanovaa, hän valehtelee aina uskottavasti. Valta on sairas, ja samoin Casanova. Usko nainen mieluummin itseesi kuin politiikan helppoheikkeihin!




Otin tähän blogiin kuvia Saihosta, Leo Karppasen ateljeesta. Elokuu on lopuillaan, ja ilmat jäähtyivät jopa alle 10 asteen, tänään oli pari astetta lämpimämpää. Outoa miten nopeasti sää muuttuukaan helteisestä melkein hyisevän syksyiseksi, elokuussa. Mutta näin on; keväthän tuli jo varhain, minikesä oli jo huhtikuussa.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille ja hyvää alkavaa viikkoa toivoo Aili-mummo!

perjantai 27. elokuuta 2010

Sirkustelua Kassan baarilla

Naisten jälet


Ei v***u hyvistä tehty/ ei hyvistä, ei pahosta./ Tehty kuusta, tehty voista/ tehty tetrem mättäästä/ sivuttu sijal lihasta/ mahol lehmäm makkaroista/ pyöritelty pyyl lihosta./ Ellös viikkuu vihatak/ ellös kauvvas kannustellak./ Ei mies manallej jouvvak/ pitkätukka tuonellaan./ Otav v*****en vihas/ kokkakarva kannukses./ Juho Riikonen Tikkalasta, loitsu Naisten jälet. Teoksesta Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

***
Tämä Kassan baari on Tikkalan kylän kuuluisin paikka. Kaksi viikko sitten baarin ja kyläkaupan pihalla pidettiin Mehtätivolin tilaisuus, josta nyt kertoo Seura-lehti peräti kuudella sivulla. Netistä lisää tietoja linkeistä Mehtätivoli
ja Maaseutufestari Mehtätivoli. 

En ehtinyt sinä iltana paikalle kiireitteni vuoksi, piti välttämättä saunoa. Tikkalan kyläyhdistys on saanut viime aikoina paljon näkyvyyttä siksi, että Tikkala valittiin viime syksynä Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi. Kassan baarin ansiosta kylä on saanut paljon enemmän lehtijuttuja kuin konsanaan kyläyhdistyksen. Kassan baarin perustajajäseninä ovat useat tunnetut henkilöt.
Posti ja pankki menetettiin jo vuosia sitten. Uudelleen kylään saatuja palveluja ovat kyläkauppa ja Kassan baari. Kyläkoulu on uusi ja ajanmukainen, oppilasmäärä lienee kasvusuuntainen, yhdistetäänhän ensi syksynä Tikkalan kouluun myös Onkamon oppilaat. Opettajia on kyläkoulussa kolme.


Nämä kyläasiat pyörivät aina ja useimmiten koulun ympärillä, onhan koulu kylän tärkeimpiä ellei tärkein asia. Näin on ollut niiden menneiden 30v. aikana, jonka olen kyläyhdistyksen toimintaa seurannut ja ottanut osaa. Nykyään on muotia olla ns. kyläaktiivi, ja helposti sen nimityksen monet ovat ottaneet itselleen aika köykäisin ansioin.

Ainakaan 1980-luvulla ei baaritoiminnasta jaettu pisteitä kyläkauppiaalle, palaute oli enimmäkseen negatiivista. Mutta silloinhan siellä kävivät vain nämä "paikalliset juopot", joiden läsnäoloa ei nykyään tunnuta toivottavan. Kävin tosin minäkin useissa pikkujouluissa ja vastaavissa tilaisuuksissa, mutta nyt ei ole enää tarvis pikkujoulutella, vaan hyvällä syyllä voin istua kotona senkin aikaa.


***
Tuossa blogin alussa lainasin tikkalalaisen, seppä Juho Riikosen loitsua. Hän sai 1800-luvulla toimia paikallisena "lääkärinä" ja sairauksien hoitajana. Toisella puolen tietä asui Pekka Eronen, joka toimitteli myös samoja hommia. Näin hyvin nämä terveysasiat hoidettiin silloin ennen, nyt ne ovat Hellin hyvässä hoivassa valuneet "tuntemattomaan suuntaan", josta ei kenelläkään taida olla oikein hyvää kerrottavaa---. Nämä loitsijat, taikojat ja hierojat tekevät työt melkoista halvemmalla kuin lääkärit; on siis koulutettava lisää väkeä näihin ammatteihin---.

Viikonloppu alkaa jo tästä illasta. Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


tiistai 24. elokuuta 2010

Kuvia Kaalamolta

Ajelimme 16.8.2010 Venäjällä käydessämme myös Kaalamolla ja Puikkolassa, josta sain paljon kauniita kuvia. Kerron toiste niistä lisää. Pientalo Kaalamolla oli siitä siistimmästä päästä. Kylän yleisilme oli ankea, kukkia ei paljonkaan näkynyt, mutta tässä pihassa niitä oli silmiä ja mieltä ilahduttamassa. Kylässä oli myös kauppoja, joista yhdessä kävimme. Mies osti sieltä Suomi-salamia itselleen. Lapsilla oli avarilla pihoilla leikkipaikkoja ja kiikkuja, ihan kaupan edessä oli yksi lähistön lasten leikkipaikka.

Mäellä oli vesitorni. Tässä oli aika siistit näkymät. Tiet pölisivät kuivuuden johdosta valtavasti, muutaman minuutin välein tuli aina sora-autoja vastaan, jotka jättivät jälkeensä mahtavat hiekkapilvet vastaantulijoille nieltäväksi. Venäjällä ei käytetä tiesuolaa. Monta vuosikymmentä sitten Suomessakin oli samanlaista, nyt ei enää - onneksi - niin ole. Venäläiset sähköpylväät ovat hyvin usein pahasti kallellaan, jopa lankojen varassa. Se antaa maasta ankean ja huolimattoman kuvan.




Näiden talojen kohdalta käännyimme pois. Jonkin matkan päässä olisi ollut kirkko, muistaakseni. Kasvimaita ja kasvihuoneita on Venäjällä runsaasti. Omavaraisuus vihannesten ja kasvisten suhteen antaa lisätuloja ihmisille, joilla muutenkin on toimeentulo ankeaa.
***
Olipa kerran omenapuu
täynnä
punaisia omenoita
.Se kasvoi kaukana
Mikä-Mikä-maassa.

Sen juurella asui Noita.

Ei antanut kenenkään
muun syödä
näitä herkullisia omenoita.
Se muille karjui:
Suksikaa suolle!
Minä olenhan paha Noita!

Aili Nupponen, Lasten kuvat ja runot

Nyt eilen sen keksin: Windows Explorerin kautta saa Bloggerin blogin kaikki sivut tulostettua. Firefox ei anna kuin yhden sivun tekstin/kuvat. Jouduin käyttämään Exploreria, kun Firefox ei suostunut yhteistyöhön. Sitten on vielä Google Crome, jota en ole kokeillut---.
Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Marmoria ja "mukuloita"

Jumaluustaru
Reikassa vielä nyttii/ jumalat harhailoo kaula./ Mie tapasin ihe Tseuksen, Apollo ja Eeroksen/ van Tionyysosta en tavannu./ Se suomalanen Tionyysos on jo/ vanhastaan tuttu/ ajan suatossa jonnii verran rähjäätynä./
Hiän ei tosin nauti viinii.// AN kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008)
***
Kävimme Ruskealassa käydessämme tietenkin sen kuuluisimmalla nähtävyydellä, entisellä marmorikaivoksella. Tässä oheisena on sieltä otettu kuvasarja. Marmorikaivos on täytetty/täyttynyt vedellä, ja siellä voi tehdä katselukierroksen veneellä. Rantaan alas on jyrkät portaat, joita polvivaivaisena pelkäsin. Siksi lähdimme kiertämään kaivoksen oikeaa puolta, jonne on tehty hyvä sorastettu kävelytie, ja sen reunat on on kauniisti kivetty. Polun reunassa on myös sähkövalaisimet.
Ihmisryhmät, joita tapasimme, olivat venäläisiä, suomalaisia ei näkynyt. Parkkipaikalla on matkamuistojen myyjiä, mutta minulle riittivät matkamuistoksi valokuvat. Marmorin oli keksinyt pastori Samuel Alopaeus, joka lähetti kivistä näytteet keisarinna Katariina Suurelle. Kaivos aloitti toimintansa vuonna 1768, ja mm. Talvipalatsissa ja Iisakin kirkossa on tämän kaivoksen marmoria käytetty. Enemmän linkistä Ruskealan marmorikaivos

Veneet soutivat kaivosaukoille, joista on entisaikaan kuljettu, voisi varmaan kulkea nytkin, jos kiinnostaisi. Tuo kaivoslampi on paikoitellen aika syvä, mutta tuossa pinnan alla näkyy kivilohkareita, jotka kuultavat pinnan läpi, ja antavat oman säväyksensä näille kuville. Aitakin on myös rakennettu tämän louhikkoalueen eristämiseksi liikenteeltä, saattaisi olla vaaran paikka, jos nuo lohkareet lähtisivät liikkeelle.

Tästä pysäköintipaikan rannasta veneet lähtivät liikkeelle kohti kaivoskuilujen suuaukkoja; ja kun ne oli katseltu, palattiin aloituspaikkaan takaisin. Korkeimmillaan louhos oli noiden kahden ylimmän kuvan kohdalla.
Eilen keräsin viimeiset pensasmarjat ja pakastin ne. Perjantaina kävivät mummon kullat meillä äitinsä kanssa, ja mummo luki lapsille ainakin kolme pitkää satua. Tuntui ihan ihmeelliseltä, kun koko tyttökatras kerääntyi mummon ympärille kuuntelemaan. Vanhin lapsista on alle yhdeksän vuotta, nuorin 1v 10 kuukautta, joten ikähajonta on melkoinen. Ihania lapsia, ovathan ne sukuakin! Lasten äiti huolsi taas tietokonettani, mummo kun ei itse ole kaikkea oppinut eikä opetellut. Nettiin pääsy on viime aikoina ollut kiven takana, myös tänä aamuna. Linjamaksu on Soneralla yli 70 euroa kuussa, vaikka linja ei toimisikaan; minusta se on aika paljon---.

Päästään taas uuden viikon alkuun. Oikein hyvää tulevaa viikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kalevi ja Iiris: Ruskealan kirkon rakentajat

Iiris ja Kalevi Keinonen hoitavat luottamustehtäväänsä yhdessä pöydän takana istuen ja suunnitellen, välillä Kalevi käy jossakin katsastamassa työntekoa paikan päällä, palaten sitten taas takaisin pöydän päähän. Kalevilla on ikää jo 84v.

Kävimme maanantaina 16.08.2010 paljon puhutussa Ruskealan kirkossa. Saimme siltä matkalta tietoa ja kuvia runsaasti, joita riittää moniin kirjoituksiin. Kalevi Keinosesta löytyy netistä suuri määrä tietoa, niitä löytyy myös blogista Pajapellon nurkasta, jonka linkki on oikealla luetuissa blogeissa.

Keinoset ovat eläkkeellä oleva opettajapari; Kalevi sai kutsun (1989) lähteä sukunsa juurille Ruskealaan tekemään vapaehtois- ja palvelutyötä kansan keskuuteen. Aluksi pari vuokralaisina kunnosti Ruskealan pappilan, mutta sitten valtio myi ja luovutti sen yksityishenkilölle, ja pappila on nykyään yksityiskäytössä.

Ruskealan suuri puukirkko oli sodan aikana palanut; rauniot ovat muistomerkkinä yhä jäljellä. Otimme raunioistakin paljon kuvia, rappuset ja kivijalka on kauniista paikoilleen ladottuna yhä hyvin nähtävissä.

Keinoset tahtoivat rakentaa suomalaisille matkailijoille ruokailu- ja yöpymispaikan, kirkkorakennuksessa on kirkkosalin lisäksi ruokala, josta ihmiset voivat ostaa ruokaa ja kahvia. Talkoisiin voivat suomalaiset osallistua, ja rahalahjoituksia otetaan myös vastaan. Kirkkosalin nimi on Herran kukkaro; rakennus on ristinmuotoinen ja kolmikerroksinen.




Kirkossa pidettiin adventtina 2009 ensimmäinen jumalanpalvelus ja kirkko vihittiin käyttöön 17. päivä huhtikuuta 2010. Kirkko kuuluu Inkerin kirkon luterilaiseen seurakuntaan, mutta se on ekumeeninen, ja ortodoksit osallistuvat myös jumalanpalveluksiin. Ruokasalin peräseinällä on Ruskealan pappilasta tuotu ikoni lampukkoineen, johon uskovaiset voivat panna tuohuksensa palamaan.

Iiris-rouva on hyvin iloinen, lämmin ja puhelias ihminen, vaikka onkin hämäläinen. Meillä kului pari tuntia kuunnellessamme hänen tarinoitaan, jotka välillä naurattivat meitä kovasti. Puheen aiheeksi tuli hautausmaatalkoot, joihin mies innostui ilmoittautumaan mukaan kuultuaan kiteeläisen kaverinsa tulevan raivaustalkoisiin. Kävelimme hautausmaalla, jonne on haudattu ja haudataan venäläisiä ihmisiä. Vanhat suomalaisten kivet on nosteltu kolmeen riviin, joista voi käydä lukemassa vainajien tiedot. Vain muutama kivi on särkynyt. Siellä on myös suomalaisten sodissa kaatuneitten muistomerkki.


Rakentamista riittää, työ jatkuu kun rahaa saadaan lisää. Jokainen ruokailija jättää muutaman roposen kirkkorakennuksen hyväksi. Nyt tehdään lisää majoitustiloja suomalaisten käyttöön. Työvoimana ovat paikalliset ihmiset, jotka saavat ansiotyötä. Varsinkin naisia kehuttiin kovasti. Rakennusmiesten työtä valvoo työnjohtaja.

Nykyään Keinoset ovat tohmajärveläisiä, tästä on lyhyt matka rajan yli Ruskealaan. Terveyspalvelut on haettu Tohmajärveltä Hellin "hyvästä hoivasta".

Kiitokset Keinosille vieraanvaraisuudesta! Pitkää ikää toivottaen Aili-mummo!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Leena Lumi: Suvisunnuntain suloa ja vähän tulevasta

Elämä on taidetta


Salkoruusut taiteilija Leo Karppasen puutarhassa. Kuva AN.

Olen Mansikki muu

 ja nimeni on Kultasuu.
 
Näin vihreä on pääni, sen tietää koko lääni.
Vaskikello kaulassani kilkkaa,

nyt menen laitumelle kiireenvilkkaa.
Onneksi ei kärpäsiä tässä

 ole ympärillä pörräämässä. 

Vain yksi hännänhuiske ja/
loppuu itikoilta kuiske. 

Ammuu ammuu 
on nimi Kultasuu.


 Aili Nupponen,  Mummo ja muusat  (2010)
~~~~
Palaisimmeko vielä taiteilija Leo Karppasen ateljeehen ja töihin, otin sieltä runsaasti mielenkiintoisia kuvia.


Yksinomaan jo talon pihamaa on nähtävyys monine ruusu- ja muine kukkalajeineen, puhumattakaan sitten eri rakennuksista ja niissä olevista töistä. On kaunista ja hyvällä maulla toteutettua taidetta suuret määrät, vaikka näin kesällä myös kauppa käy, ja taideteokset saavat muualta uuden kodin. Monet ryhmät tekevät retkiä Karppaseen, ja se on erinomainen käyntikohde, katseltavaa riittää, vaikka ei olisi taidetta ostamaan lähtenytkään. Suosittelen muillekin!

Leo Karppanen tekee myös lasimaalausta ja Tiffany-töitä, myös puusta, metallista ja kivestä veistoksia, kuten jo aikaisemmin kerroin. Hänellä on käytössään erilaisia puunveistotyylejä, joista tässä on seinällä näytteitä. Öljy- ja vesivärimaaluksiakin löytyy heille, jotka sellaisia haluaa.

Muutaman viikon päästä loppuu tämän kesän sesonki, ja taiteilija pääsee omiin töihinsä ja harrastuksiinsa. Mutta tässä taiteenteossa ja sen markkinoinnissa on harrastusta tarpeeksi, luulisin---.


Vanhan riihen mustat seinät ovat hieno tausta tällaisille veistostauluille. Kuvassa on riihen uuni, josta ylin kerros on purettu pois. Riihen uuni on muuten samanlainen kuin savutuvan uuni; ylinnä uunissa on päälaki, jossa on kaksi reikää ylhäällä etunurkissa, joista savu tupruaa ulos - ihan kuin sieraimet ihmisellä---.
~~~~
Bloggerin kanssa on ollut viime aikoina hankaluuksia, koska en ole päässyt kirjautumaan sisään vastatakseni kommentteihin ja toisten blogeihin. Pari kertaa kuitenkin Blogger on erehtynyt näistä periaatteistaan, ja onneksi silloin olen voinut päivittää näitä juttujani.

Olen keräillyt pensasmarjoja ja käynyt kesävierailulla naapurissa, eilen olin akupunktiossa Kaivolla. Kiirettä on pitänyt ja vielä enemmän pitäisi ehtiä käydä ystävien luona ja kestailla heidän kanssaan. Sähköposteihinkin vastaaminen on viivästynyt, pyydän anteeksi laiskuuttani!



Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 12. elokuuta 2010

Lämpimiä muistoja

Ystäväni Raili Närvänen ihailemassa suihkulähdettä ja patsasta 07.08.2010. Kaikki kuvat Retretistä. Kuva AN.

Sanon kesäpojalleni:/ hae minulle kukkia ja laita painojen alle,/
teen ystävilleni jouluksi kortteja
./ Poika tekee työtä käskettyä./
Joulun alla leikkaan pahvia,/ sepitän säkeitä./
Seuraavana kesänä poika löytää/ Tuntemattoman sotilaan sylistä/
mesimarjan, metsätähden ja orvokin:/ Eivätkö nämä kelvanneetkaan?
Punastun: miksi kaunein aina unohtuu?// Eeva Heilala


Lisää video Kesä on laukannut loppuaan kohti, on säilöntäaika kiivaimmillaan. Eilen säilöin kurkkusalaattia lähes 1,5 sangollista, ja lisää varmasti saadaan. Lupasin pojankin perheelle. On ollut erinomaisen lämmin kesä, ja kun vettä, ravinteita ja lämpöä riittää, tulos on hyvä. Sen sijaan viinimarjat odottavat keruutaan, muutamia päiviä meni lasten kanssa, tänään kävin aamupäivällä Tohmajärvellä. Jossain välissä on sitten saunavieraat, sitten kun jaksetaan ja ehditään. Jopa auringonkukatkin alkoivat kukkia, mitä en muista näin aikaisin tapahtuneen. Mies toi Venäjältä mustikoita, ja toivossa on saada niitä lisää.
Eilisen päivän temppuili Blogger eikä antanut minun kirjautua sisään: tai kun kirjauduin piti kirjautua yhä uudelleen ja uudelleen. Tänään siivosimme porukassa miehen kanssa.

Tuo ylimmässä kuvassa oleva rouva on opettaja, joka ohjasi Tikkalan näytelmäryhmää melkein koko sen toiminta-ajan. Hänen kanssaan oli mukava toimia, ja iloa riitti kaikille näytelmäporukan jäsenille. Hän joutui uhraamaan osan kesälomastaankin näiden harrastusten vuoksi, joten suurkiitokset hänelle vielä kerran!

Aloitin runoblogiini Tanssi Elämänpellossa kirjoittaa neljättä runokokoelmaani Ruistähkähumppa. Kun vielä saisin kivoja kuvia siihen, mutta minulla ei ole Leena Lumen kaltaista kuvamäärää enkä oikein osaa skannata kunnolla. Jos aloittaisin syksyllä kansalaisopistossa kuvankäsittelykurssin, niin saisin ehkä parannettua kuvatilannettani.

Ilmat ovat viilentyneet ihan huomattavasti, onneksi. Lupasivat kuitenkin pyhänseuduksi vielä lämmintä säätä; toivottavasti ei sentään ukkosmyrskyä enää---.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 9. elokuuta 2010

Voihan Veera!

Eeva Ryynäsen teos metsänjumala Tapiosta Lustolla Punkaharjulla.

Että mitäkö odotan elämältä?
Elämyksiä:
iloa ja moraalisia ongelmia.// Eeva Kilpi

Keskiviikko 04.08.2010 oli Veeran nimipäivä. Veera-rouva järjesti meille itäsuomalaisille ison yllätyksen, ukkosmyrskyn, joka piti meitä pimeydessä melkein tasan neljä vuorokautta. Se on ehdoton ennätys meidän elämässämme. Lähes kaikki tikkalalaiset saivat sähkönsä vajaan vuorokauden kuluessa myrskystä, mutta kun on vanha ja eläkeläinen, ei ole niin kiire panna asioita kuntoon. Pitkä aika se vajaa vuorokausi on ollut lypsykarjatilallisille, joita on lähietäisyydellä kaksi. Hauskaa ei ole ollut heilläkään, kun ei tule edes vettä eläimille eikä lehmiä saa lypsettyä ellei ole omaa tarpeeksi suuritehoista agregaattia. Ja jos on jollain keinoin saanut lypsettyäkin, on joutunut laskemaan maidon viemäriin, koska sitä ei ole voinut jäähdyttää. Mies kertoi erään naapurin isännän olleen myrtsinä: hän oli lasketellut sekä sopivaa että sopimatonta tekstiä sähkömiehille.

Onneksi saimme mekin vuorokauden kuluttua yksivaihevirran, joka oli kuitenkin suljettu pääkatkaisimesta, ja sanottu ettei ole hyvä riskeerta laitteita, voi tulla ylijännitettä. Meillä oli kolme pakastinta sulamaisillaan ja lisäksi jääkaappi vailla virtaa. Huomasin että pesuhuoneeseen saimme sähköä, samoin eteiseen ja kahteen pistokkeeseen keittiössä. Sanoin miehelle, että hän etsii pitkiä roikkajohtoja, joilla saa sähkön siirrettyä pesuhuoneesta ulkoeteiseen ja keittiöön, ja niin tilanne oli lähes pelastettu. Kylmälaitteet saivat virtaa---.

Pystyimme keittämään myös kahvia ja teetä, mutta ei muuta ruokaa; sähköliesi on 3-vaihevirralla toimiva. Tosin olisihan meillä ollut puuhella, mutta näillä keleillä ei oikein homma huvittanut. Ruoka oli yksipuolista, voileipää lisukkeineen; yhden kerran saimme pojan perheeltä keitettyjä perunoita, joka sekin oli juhlaa, kalan ja suolasienien kanssa oikea herkkuateria. Vesi tuli meille kunnan verkosta jo vajaan vuorokauden kuluttua myrskystä, ja se pelasti vedenajolta ja vessaongelmilta. Suihkustakin saimme lämmintä vettä pesuihin, astiat pesin käsin.

Lauantaina olimme Okran mukana Retretissä ja Lustolla Punkaharjulla, tulomatkalla poikkesimme Kerimäellä ihailemassa Suomen suurinta ( ja oliko myöskin Euroopan suurinta) puukirkkoa. Parhaillaan oli häät menossa, ja toiset tulossa. Lämpömittari näytti 33 astetta, oli polttavan kuumaa kadulla, öljysora höyrysi kuumuudesta. Onneksi Punkaharjulla ei ukkonen ollut tehnyt pahaa jälkeä, vain muutamia yksittäisiä puita oli kaatuneina.

Teimme ensin Retretin näyttelykierroksen, jossa oli suomalaisia naistaiteilijoita esillä. Näyttelyn nimi on Helene Schjerfbek ja taiteilijasisaret. Ystäväni Raili laski, että Helenen töitä oli esillä n. 30 taulua. Näyttelyä ei saanut kuvata, vain pihalta otin muutamia kuvia. Outoa sentään, Salmelassa ei käydessämme ollut kuvauskieltoa kolme vuotta sitten. Ruokailimme Lustolla, jossa saimme maukkaan ja hyvän aterian. Kiersimme myös Luston pysyvän näyttelyn. Retretistä ostin kirjan Pekka Halonen Neljä vuodenaikaa.

Pyydän vieläkin teiltä anteeksi, etten ole voinut teille vastata, koska en päässyt nettiin sähkön takia! Sellaista sattuu näin kuumana kesänä. Lupasivat taas täksi illaksi uutta ukkosmyräkkää; toivottavasti ei heti tänne samanlaista!

Oikein hyvää loppukesää teille kaikille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Leena Lumi: Suomalaiset marjat

Historiaa Onkamon kannakselta

Näin ihanalta näyttää suur-Onkamon järvi tyynenä elokuun iltana. Välillä aurinko paistoi kirkkaasti, ja välillä oli taas pilvessä, jolloin sain napattua valokuvan järvestä vasten aurinkoa.

Tahtoisin
1. Tahtoisin istua laiturilla/ kun järvi on yksin/ ja tummuu,/ kun tuuli tyyntyy/ ja usva nousee./
Tahtoisin istua laiturilla,/ talo naurua täynnä kun loistaa./
Nouse usva ja peitä talo,/sen kovat äänet, sen lampun valo./ Tahtoisin istua laiturilla/ kunnes yö on hiljainen.//
****
2. Anna minulle pehmeä askel,/ yö jota katson,/ yö jolla on./
Kaste tulee niin hiljaa/ ja usva ja aamu./
Yksi ainoa pehmeä askel!/ Kätken sen ja siirryn sillä/ elämästä kuolemaan./
Ei menneisiin, ei tuleviin,/ ei edes minusta sinuun.// Eila Kivikk'aho
****
Onkamon kannaksen kylätie kulkee Vannilan (talo alakuvassa) pihapiirin läpi. Asunrakennusta on arveltu rakennetuksi vasta v. 1890- luvulla. Sen kahdella seinällä on pärevuoraus, muualla vuorilaudoitus. Talo on aikoinaan maalattu punaiseksi. Talon aitta on alempana rinteessä. Tämä talo ja viereinen Harjula löytyvät myös netistä Tohmajärven kunnan ympäristöohjelmasta (sivulta 84) nimeltä Kotikuusten kunnailla.

Onkamon kannas on kapeimmillaan vajaan yhden kilometrin välinen suikale kahden järven, Suur-Onkamon ja Särkijärven välillä. Se on valtion toimesta luokiteltu erittäin arvokkaaksi maisemaksi. Kannas on Onkamon vanhinta asutusta, siellä oli jo taloja 1500-1600 luvuilla. Nämä asukkaat olivat ortodokseja, kunnes he ruptuurisodan aikana pakenivat Venäjälle. Sodan jälkeen muutti tilalle savolaisia asukkaita.

1700-luvun loppupuolella maaherra Ramsayn aikana tehtiin tie Tohmajärveltä Onkamon kannasta pitkin (Vannilan talon ohitse) Rääkkylään, ja siitä edelleen Liperiin, toista haaraa pääsi Ohvanaan, joka on nykyistä Joensuuta (ja entistä Pyhäselkää). Myöhemmin uusi tie rakennettiin Tikkalan kautta Honkavaaralle ja Pielisensuuhun (nykyiseen Joensuuhun).

Vannilan talon ja tilan osti 1900-luvun alkuvuosina Tahvo Nupponen (1865-1936), joka muutti kotitilaltaan Riihiahosta vaimonsa Riitta Paasosen (1881-1951) kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista Otto kuoli aikuisena. Tahvon tytär, Emma Nupponen (1907-2003) jatkoi elämää kotitilallaan äitinsä Riitan kanssa. Toiselle sisarelle, Hannalle, lohkottiin osa maista, ja hän asui omalla osallaan perheensä ja aviomiehensä kanssa. Toinen poika, Viljami Nupponen asettui Onkamoon Lapinahoon, hän oli töissä VR:llä. - Nyt Vannilan omistaa Emma Nupposen poika, Heimo Nupponen, joka on käyttänyt tätä taloa perheineen kesäasuntonaan. Nykyisin vanha talo on varastona.

Läheisellä Rantalan tilalla, vanha numero 4, (uusi nimi Kauppila), asui 1820-31 rokottaja Sirelius, joka ensimmäisenä teki mm. isorokkorokotuksia Tohmajärvellä. Jotkut varakkaammat ihmiset halusivat suojella vaaralliselta isorokolta lapsensa, ja maksoivat itse lastensa rokottamisen. Yhteiskunta ei millään muulla tavoin tullut avuksi tarttuvia tauteja vastustamaan, ainoastaan piirilääkäri eristi tarttuviin tauteihin sairastuneet sairastupiin, jotta nämä eivät levittäisi sairauttaan muihin ihmisiin.

Kalastus on ollut Onkamolla tärkeä elinkeino. Siellä oli jo 1700-luvulla kruununkalastamo, josta osakkaat maksoivat kruunulle veroa. Onkamon muikku on kuuluisa kala, se oli kookas ja sitä oli runsaasti. Suur-Onkamo on matala järvi, keskisyvyys vain 4 metriä, syvin kohta 13 metriä. Viereinen Särkijärvi on 8 metriä korkeammalla, ja sen syvyys on myös suurempi kuin Onkamojärven. Lisää Onkamosta näiltä sivuilta.
****
Aamupäivä meni lasten kanssa, mies lähti Venäjälle ostoksille. Ilmat ovat taas lämpenemässä ihan hurjasti, lauantaina on luvassa jo 33 astetta, ihan kamalaa!!! On tänä kesänä aurinkoa riittänyt vaikka toisillekin antaa, vettä kun vielä saisi! Hautakukatkin nääntyvät kuivuuteen. Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

maanantai 2. elokuuta 2010

Kesäinen kylämaisema

Jouhkolan Hovin kota hovin rannassa 22.05.2010. Kuva AN.

Kissankäpälätän

Mun täytyy kaatta tämä talo./ En tahro mut kaaran./ Ens huusholli tyhjäks,/ purut pois välikatost/
sit seinä kerralas laval,/ joku sen hakke ja rakentta jottan paremppa/ taik pittä huushollis lämmiän yhren talve.//

Voi sunt mun kissankäpälätän,/ ko sun munt pit mennä valittema./ Kunnet samantiä ottanu/ Joonatanin sulkka,/
omenantoukkasen kukka./ Murhei-murhei olen sul tuanu,/ musti lokei istuma kaffepöyttä,/
niitten karva ei kiillä keväses aurinkos.//

Nii vaikkia on kattu semssi/ mitä on puhtal miälel tehny,/ mut sunt mun olis tarvinnu kuljetta/
hamehelman käärittynäs/ joskkus turva,/ jonkkus misä on/ kaik karonnu avame.// Heli Laaksonen

****
Mettäkaffel

Hulda/ sanno Tapio/ ja laitta sinise ja mustan kupi takasi reppu/ tekisit mul pannumyssy/ semse lamppankarvase/
eskimokoiravillase/ lunnimuatose./ Jos mää lähren täält enne/ sin misä viherkäisil niityil o levitet filt mul valmiiks/
ja tuattu fatilline vett vilvotteluks/ piräissin kaffen kuuman/ sunt varrotes.// Heli Laaksonen
****
Näyttää siltä, että pahimmat helteet ovat jo tältä kesältä ohi. Onneksi. Tänään on ollut ulkona varjossa 10 astetta vähemmän lämmintä kuin viime viikon torstaina, ja se on paljon se. Eilen en jaksanut lähteä enää Kiteelle teatteriin katsomaan Lassilan ruusujen kukintaa eikä ole intoa enää kirjoittaa joka näytelmästä jotakin. Ensimmäinen näytelmä oli paras tänä kesänä katsotuista. Nyt voi jo ajatella taas saunavieraita ja heidän kestitsemistään, kun mitään oikein maata kaatavaa ei ole kaatumassa päälle.

Marjat kypsyvät ennätysajassa näiden poutien takia, ja se on hyvä. Viime kesänä vattuja kerätessä paleli varpaita, kun ne olivat kypsiä vasta elokuun loppupuolella ja kylmää oli "kuin ryssän helvetissä". Anteeksi, taisi olla rasistisesti sanottu!
Mustikoitakin olisi kiva saada, mutta minusta ei ole niiden kerääjäksi. Puutarhamarjoja sen sijaan tulee varmasti, mutta kypsiä ne eivät vielä ole.
****
Ennen ihastelin aina Tikkalan Vanhanaseman kylämaisemaa, mutta tänä kesänä huomasin sen muuttuneen ja pusikoituneen ihan erinäköiseksi. Ne puskat ja pajupensaat leviävät kuin jättiputki tuolla naapurivaltiossa. Olisi kyläyhdistykselle siinäkin tekemistä: pitäisi patistella ihmisiä katsomaan ympäristöään "sillä silmällä". Kylämaisema on avoin paikka ja kaikille yhteinen, ei sitä pidä jättää hoitamatta.

Itselläni olisi puuhaa tuolla kasvimaalla (kitkemistä). Kurkut kasvavat oikein rehevästi, kiitos mieheni ahkeran kastelun. Auringonkukatkin ovat saaneet tänä kesänä aurinkoa runsaasti, joten ne ehtivät ajoissa kukkimaan. Sieniä ei taida paljon näkyä. Otimme vielä suolasieniä kellarista syötäväksi, niitä jäikin vielä kellariin. Näin se loppukesä sitten menee, ja välillä retkeillään jonnekin.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!