Google+ Followers

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuka heitti kultaa koivujen oksille?


Syksyn henki, syyslaulun savua./ Hämyinen tie, pilvinen niitty,/ 
alhaalla sananjalkojen mystinen metsä.//

Vuorilta lankeavat punaiset vedet:/ verinen vaahtera on kaatunut./
Joesta nousee sumu kuin hallava pensas,/ ja sumusta aineellistuu muinaisaikainen vene,/
veneessä keihäsmetsä.//

Soturit tulevat hävitetystä maasta/ jossa ruoho on korkeampaa ja vihreämpää:/
tapetut työntävät aina kirkkaampaa heinää.// Eeva-Liisa Manner.

Kiirettä on pitänyt, sieniä on siivottu ja säilötty, ja mies kantoi lisää metsästä. Tatteja ainakin on ensi talveksi, ja se on hyvä. Tänään kävin pääkylällä Kemiessä antamassa taas verinäytteen, ja samalla reissulla kävin kampaajalla, joka laittoi toivomani värin tukkaani. Nyt olen vanha, mutta en enää harmaa, vaikka eilen olin. Eilen kävi taas lehtinaisia kaksin kappalein Karjalaisesta, pääsin kuvaan kamalan hiuspehkoni kanssa. Kaikki tulee aina yllätyksenä, johon ei voi varautua etukäteen. Lauantain Karjalaisessa on kuulemma juttu sukututkimuksesta, johon pääsin yhdessä sukututkija Tuula Kiisken kanssa. Tuula on se ammattilainen, minä vain pahainen harrastelija. Tuula on tutkinut erikoisesti ortodoksisukuja, ja on tehnyt myös tutkimusta Kontkasen suvusta. Sukukirja pitäisi ilmestyä ensi kesänä.
 



Aika tuntuu kuluvan suorastaan lentämällä. Sunnuntaina runnoin runokuvakirjasuunnitelman. Luulin ehtiväni päivittämään blogiani useammin---.

Terveyskeskuksessa on päällä täysi mylläkkä: kuului hirveä kolina, pauke ja poran jyrinä, rakennuksen katolta varmaan. Muuan ulkomaalainen mieslääkäri tuli käytävälle, jossa me potilaat odotimme vuoroamme, sanomaan kovalla äänellä ja kovasti hermostuneena, että hän lähtee kohta pois, jos tilanne ei rauhoitu; hän ei kuule mitään potilaiden puheesta! Meteli oli tosiaan sitä luokkaa, etten tätä purkautumista ihmettele. Vastaanottoa saneerataan ja siinä työskennellään yhtä aikaa, meteli on kova. Autot oli pysäköitävä nurmikolle, kun parkkipaikka on täynnä rakennustarvikkeita ja autoja.
Myös keskussairaalassa on rakennettu jo vuosia, mutta siellä saneerauksen alla olevat osastot suljetaan siksi aikaa, kun työ on käynnissä. Hirveän suuri työ olisi myös siirtää terveyskeskuksen vastaanotto toisiin tiloihin siksi aikaa kun rakennetaan. Ja jos työ olisi iltaisin ja viikonvaihteessa, sekin tulisi varmaan kalliiksi. Näin jälkiviisaasti voisi sanoa, että rakentamista olisi ollut hyvä tehdä kesällä, kun terveyskeskuksessa ei ollut lääkäreitä. Silloin rakennettiin sairasosaston laajennusta ja saneerattiin sairaalaa.

Kaikki kansainvälistyy, myös syrjäinen Tohmajärvi. Asukkaat venäläistyvät ja myöskin lääkärit ovat monesti venäläisiä. Onhan se uutta verta tähän entiseen tohmajärveläiseen hapatukseen verrattuna, ainakin geenit vaihtuvat. Saattaapa olla, että jo piankin venäjänkieli voidaan ottaa sen pakkoruotsin tilalle. Ainakin sillä olisi täällä enemmän käyttöä kuin ruotsilla.

Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!


perjantai 24. syyskuuta 2010

Kaikuja korvesta ja elettyä elämää

Kujat tulevat punaisiksi, metsät keltaisiksi,/ vuoret tummuvat kaukaisessa sateessa,/ 
pihoilla palavat syyslehtien savut.//
Kirves helähtää kaikuvammin kuin ennen,/ metsän syvemmät äänet kertovat/ puunhakkaajan matkan Haukkavuoren rinteellä./ Kaiku kulkee vastarannalla, terävä ja kirkas,/ kuin joku näkymätön kaataisi tyhjällä rannalla/ luultuja puita.//
Joskus ne tervehtivät toisiaan,/ tämä ja se toinen, kaikujen mies,/ ja huutavat jotakin/ tyynen metsäjärven yli, syvän ja kylmän.// Eeva-Liisa Manner

Syksy on kauneimmillaan, värit eivät tästä parane, lehdet vain varisevat. Pian on edessä se kaikkein ikävin ja masentavin juttu, talven odottaminen loskassa, sateessa ja pimeydessä. Aivan kuin vanha ihminen odottaa oman "talvensa" tuloa, kaiken maallisen jättämistä. Mutta sitä ennen me kypsymme, jos mahdollista! 

Avandia diabeteslääke on kielletty myynnistä, mutta sitä myydään myös muilla nimikkeillä, minulla se on Avandamet. Saapas nähdä kielletäänkö sekin. Syön kaikkein voimakkaita lääkettä, ja sokeriarvot pysyvät hienosti kurissa. Minun lääkkeessäni on myös metformiinia, joten se on rosiglitatsonin ja metforminin yhdistelmä. Jos tämä lääke kielletään, on edessä uuden lääkkeen etsintä. Tiedämme, että metformini aiheuttaa anemiaa, joka minulla todettiin viime talvena. Ehkäpä myös nämä lihas- ja nivelsäryt ovat lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia, samoin krampit jaloissa ja hirvittävän kylmät kädet ja jalat. Joudun sisällä pitämään kynsikkäitä, jopa nukkuessa!


Kuulin pojalta, että Ilomantsissa on niin paljon karhuja, että metsäkoneen kuski joutuu ajamaan metsäkoneen aivan autonsa viereen, kun joka paikassa pensaan takana on karhu väijymässä! Karhuja näkee siellä ihan keskellä kirkasta päivää, kuka uskaltaa lähteä kävelylle tai sienestämään? Hienosti ovat luonnonsuojelijat päässeet tavoitteeseensa! Mikä lienee oikein tämän petokannan lisäämisen tarkoitus, vai halutaanko meidät maalaisjuntit ajaa täältä pois hinnalla millä hyvänsä?

Lehdistä saamme lukea, että maidontuottajatilat ovat pahoissa talousvaikeuksissa.Tilat joutuvat ottamaan luottoa kulutusmenoihinsa, kun tulot ovat romahtaneet. Ei tämä homma kauan tuolla tavoin pyöri, voi ennustaa, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua ei suomalaista maidontuotantoa enää ole! Nuoria yltiöpäitä on koko ajan yllytetty lisäämään tuotantoa ja rakentamaan miljoonanavettoja ympäri maata. Aina meille maalaisille on valehdeltu herrojen suulla, sitä nämä "neuvojat" osaavat, eivät mitään muuta! Jokaisen viljelijän on osattava arvioida itse omat tarpeensa, ei pidä koskaan luottaa neuvojiin; se on minun oppimani opetus---.

Kovalla työllä ja uhrauksilla on maajussi henkensä elättänyt Suomessa vuosisatoja. Työpäivä ei karjatilalla ole koskaan kahdeksantuntinen muille kuin lomittajille. Meille se oli kesäaikaan lasten ollessa pieniä 16-17 tuntinen, pyhinä vain 12 tuntia. Silloin piti passata vieraat---. Aina joutui tekemään valintaa, kun oli valittava ne, mitkä olivat niitä ehdottoman välttämättömiä töitä, ja mitkä niitä, että ne voi jättää seuraavaan päivään. Mutta varmaan siitä arviointikyky parani, kun pani asiat arvojärjestykseen.

Perunat on saatu laariin, saisipa vielä ikkunat pestyiksi! Kuvankäsittelyohjelma on koneella, mutta en ole varma, milloin alan sitä opetella. Runokirjassa on vielä tekemistä---.

Käymme viikonlopun viettoon. Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Syyskuvia Nuppolasta

Nuppolan vanha talo, vanhin osa rakennettu 1830 jälkeen. Kuva 17.09.2010 AN.
Jälleen viime yönä poika kuuli ryskettä ja melua tämän  alla olevan leikkimökin takaa. Karhun kulku käy talosta toiseen ja puutarhasta puutarhaan. Ei ole tarvis vahtia naapureita, kun pitää vahtia karhuja---.
Lasten leikkimökki ja kiikut. Mökin takana kuusi, jonka ohitse karhu kulki.
Joillakin ihmisillä ei ole muuta puuhaa kuin naapureiden vahtiminen, ja heistä juorujen kertominen. Niin vähästä se on elämä kiinni, mielestäni tosi vähästä---.

Komea kaneliomenapuu. Kuva AN.




Tässä pihassa karhu/t on vieraillut ruokaa etsimässä. Tuossa leikkimökin takana olevassa kuusessa oli riistakamera, joka ikuisti karhun silmät. Kerrotaan, että toissa yönä karhu on käynyt Perivaarassa Mikko Kurosen omenatarhassa.
Viime viikon perjantaina kävin Talolla kameran kanssa ja otin joukon syyskuvia. Tästä  syystä arvelin laittaa niitä tänne blogiini. Hyvinä vuosina omenia on ollut riesaksi asti, parhaina aikoina oli 20 omenapuuta. Joukossa on ollut myös taimesta itse kasvatettuja. Mieheni Maurin mummo, Ida Nupponen o.s. Paajanen (1891-1962), oli ahkera puutarhuri, joka oli pärekorilla (vasulla) kantanut ruokamultaa puutarhaan; ja melko hyvin on Ida-emännän puutarha säilynyt. Ida tuli emännäksi Nuppolaan tasan 100 vuotta sitten, lokakuussa. Sulhanen oli Janne (Juho) Mikonpoika Nupponen, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Ida oli puolestaan kauppakoulun käynyt, ja opetti myöhemmin aviomiehensä lukemaan. Idaa kutsuttiin kylällä aina Nuppolan emännäksi eikä Jannen Iitaksi, kuten muita vaimoja nimitettiin. Emäntiä ei ihan joka talossa ollutkaan---. Ida hoiti Nuppolan emännyyttä 52 vuotta yhteen menoon. Hänen aikanaan käytettiin talossa vielä naispalvelijoita. Vasta Idan kuoleman jälkeen saatiin taloon mm. vesijohto ja muuta koneistusta. Ida oli mielestäni hyvin esimerkillinen emäntä, hän oli myös hyvin vieraanvarainen ja ystävällinen ihminen. Mies on kertonut, että hän kävi kotikylässään Parikkalassa kokonaista kaksi kertaa tuon 52 vuoden aikana. Luulen että hän kävi vanhempiensa hautajaisissa. Kirjeenvaihto sukulaisten kanssa oli melko vilkasta. Pekka (Petter) veli oli muuttanut asumaan Amerikkaan, ja Idakin oli harkinnut sinne lähtöä. Ida oli tullut Tikkalaan Laitisen kauppaan Tikkalan pysäkille, josta Nuppolan tuleva isäntä hänet keksi. Mikko Nupponen, Jannen veli, oli toiminut kirjurina Jannen puolesta rustaten Idalle kirjeitä. Ja se naula veti! Ja Ida nai veljen, joka ei siis osannut lukea eikä kirjoittaa---. Mahtoiko hän olla petetty tai pettynyt?
Keitin toisen satsin omenahilloa, se pitää vielä pakastaa. Omenat ovat minun herkkuruokaani, sen sijaan pakastemansikoista en pidä. Olen vieläkin onnellinen siitä, etteivät silloin neljän vuorokauden sähkökatkon aikana marjapakasteet sulaneet. Kun vielä saisi niitä puolukoita; ehkä mies tuo niitä Venäjältä.
Valitan, etten saa tätä tekstiä suuremmaksi! Eilen Blogger oli niin tukossa että kirjoittaminen piti keskeyttää---.
Sain jälleen uusia ystäviä, tervetuloa Herne ja Seijastiina! Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!
Ps. Jos haluatte nähdä ihan oikean karhun omenatarhassa keskellä kirkasta päivää, etsikää linkki UutisAlasin sivun oikeasta reunasta, ja painakaa sitä! Kuva ei ole otettu meiltä---. Terveisin Aili-mummo! 


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Blogitunnustus - ihana kirsikkayllätys!


Lämmin kiitos Herneelle hienosta yllätyksestä, tuli herkullinen kirsikkaleivos!

Herne on hieno maaseutuhenkinen ihminen, joka pitää erityisesti runoista. Herneen olemukseen kuuluu sisäinen ja ulkoinen rauha ja rauhallisuus, hän kertoo luottavansa Jumalaan, joka ohjaa hänen elämäänsä.

Tunnustukseen liittyy myös kaksi tehtävää, joista ensimmäinen tehtävä on kertoa kolme itselle rakasta asiaa. Ne ovat minulle 
lapsenlapset
kotikylä
kirjat ja lukeminen

Toinen tehtävä on kuvailla minulle rakas kuva:

On kirkas aurinkoinen heinäkuun päivä 1966 Perivaaran Juvolan pihamaalla. Takana näkyy taloon johtava tie ja iso raita, talon hirsinen ulkosauna vasemmalla ja oikealla tallin pääty. Etualalla vasemmalla seisoo kolmevuotias pikkupoika muki kädessään ja syö metsämansikoita auvoisa ilme kasvoillaan. Pojalla on päässään lippalakki, jalassa polvisukat ja kengät, päällään tyttöjen uimapuvusta tehty leikkipuku ja pitkähihainen valkoinen t-paita. Sekarotuinen Nalle-koira haukahtelee innostuneesti pojan edessä. Poika katselee valokuvan ottajaan päin kuin haluaisi sanoa hänelle jotakin---. Hän on vanhin poikani Mikko, joka lähti 'tuonilmaisiin' keväällä 1992. Tämä kuva on syöpynyt sydämeeni. Kuva löytyy myös Havutar, hyvä emäntä-teoksesta sivulta 210, jossa kerrotaan Riihiahon Nupposen suvusta ja talosta.

Tahdon antaa tunnustuksen edelleen Punatulkulle ja Villiviinille

Haluan toivottaa tunnustuksen saaneille onnea ja menestystä!

 






torstai 16. syyskuuta 2010

Öinen omenarosvo

Meidän mökkimme pihassa on tällainen "kesy" karhu, jonka tekijä on Teuvo Pakarinen.

Nuppolan talolla on riistakamera nähnyt oudon yövierailijan, joka on käynyt muutama päivä sitten aamulla noin  kello puoli viiden aikoihin talon omenatarhassa herkuttelemassa. Varovainen täytyy olla, tuumii varmaan tämä salaperäinen vierailija, koska on valinnut vierailunsa ajankohdaksi juuri tuon ajan. Aamu alkaa juuri ja juuri hiukan hämärtää, silloin on sopiva aika iskeä herkkuihin kiinni. Talossa on viisi virkeää vekaraa, jotka tosin siihen aikaan ovat vanhempineen nukkumassa. Metsässä ei marjoja enää ole, sillä puolukatkin nähtävästi puuttuvat. Kuka sitä kehtaa ruuan ääreen nälkään kuolla? Syksyllä karhuilla on tapana lihottaa itsensä talvilepoa varten.


Karhujen lukumäärää ei varmasti tiedetä, onko niitä Pohjois-Karjalassa 600 vai tuhat eläintä. Mutta varsin paljon niitä on, vaikka niitä ei yleensä päiväsaikaan näe; karhu osaa olla näkymätön. Lasten kannalta kuitenkin karhujen runsaus on arveluttavaa, koska heidän on kuljettava koulumatka, ja näillä lapsilla se on metsäinen, vaikkakaan ei pitkä. Tämän viikon ajan lapset ovat saaneet koulukyydin omaan pihaan asti, mikä on tällaisissa tapauksissa yleinen varotoimenpide. Susiakin on melko lähellä nähty liikuskelevan päiväsaikaan. Susi- ja karhukanta lisääntyy vielä venäläisellä eläinjoukolla, jotka ilman passia siirtyvät maasta toiseen. Emme me täällä hysteerisiä ole, vaikka suurpetoja onkin liikkeellä paljon. Ihmetellä pitää sitä, kun karhu tulee Etelä-Suomeen jonkin kaupungin liepeille, alkaa hirmuinen hysteria ja joukkojen liikekannallepano. Kaatoporukka ei hellitä ennen kuin karhu on varmasti tapettu ja hengetön.


Karhu on ollut vanhoina aikoina myyttinen eläin, jolle on annettu monenlaisia hellittelynimiä. Otso, nalle ja mesikämmen ovat tunnetuimmasta päästä, mutta karhua on kutsuttu myös kultaiseksi metsän omenaksi. Oikeastaan karhun nimen suoraan mainitseminen on ollut kiellettyä, on pelätty että karhu suuttuu. Karhunpeijaiset olivat satoja vuosia sitten palvontariitti, jonka muisto elää vielä perinnetietona kansatieteilijöiden muistissa.
***
Tulin Talolta äsken Paupaun luota, kun molemmat vanhemmat olivat asioillaan. Katsoimme DVD:ltä muumeja ja mummo luki lehtiä. Välillä annoin Paukulle "elliä" (siis velliä), kun tuli nälkä pikkuiselle. Kaksoset olivat seurakunnan kerhossa, ja Ellu tuli koulusta puoli kolmen aikaan kotiin. Minun piti ottaa kamera mukaan kuvatakseni muutaman kaneliomenapuun ja vanhan talon, joka on maalattu uudelleen, mutta tietenkin unohdin sen. Pitää käydä huomenna varta vasten kuvaamassa ne.
Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Onko mummo kova jätkä?

Pienet sormenjäljet ikkunalasissa.
Ilta-aurinko pilkistää 
ruutujen läpi.
Katso mummo
missä ovat vieraasi?

Mummo-kulta,
sinun iltasi on
heidän aamunsa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Niin vaelsi mummo
ikkunasta ikkunaan
päivät pääksytysten
illat ja yötkin kesäisenä aikana.
Lapset lentäneet maailmalle
muistot mukanaan,
nuorin pakeni 
kirkkomaahan.

- Aili Nupponen -

Tuli mieleen kirjoittaa mummoista. Mummoilu on nyt jotenkin muotia, olihan vasta äskettäin uusintana Anja Räsäsen Mummo-sarja televisiossa. Sarjassa esitti mummon toista poikaa Ahti Jokinen tyttärensä Maiju Jokisen kanssa; Riitta-Liisa Helminen oli Annan (Maijun) äiti. Sarja on vielä uusintanakin jaksanut naurattaa kansaa silmät vesissä.

Tällainen sarjamummoilu, kun se tehdään iloisessa ja hyväntuulisessa hengessä, kohottaa mummon imagoa huomattavasti ylöspäin. Saattaapa olla, ettei mummona olemista enää niin kovasti kammoksuta kuin aikaisemmin on tehty. Ei ole suuri häpeä olla mummo, se on ihan iloinen ja kiva juttu. Tunnen sukulaisia, jotka eivät suurin surminkaan halua olla olla mummoja eikä ukkeja. Olen ihmetellen suhtautunut näihin ihmisiin, minusta mummona olo on hienoa. Tosin tuohan se velvollisuuksiakin mukanaan tuo nimitys, mutta kun Aili-mummo tulee lastenlasten kotiin, ilmassa on iloa ja riemua, mummoa halataan ja suudellaan. 

Eilisen päivän kaitsin pojan lapsia, oli paljon melua ja melskettä. Kukaan ei joutanut istumaan tietokoneen ääreen, Paupau ei ehtinyt nukkumaan edes päiväunia. Lasten äiti on ottanut itselleen suururakan, josta en nyt puhu. Minullekin se oli yllätys: toivottavasti hanke onnistuu!

Pihtiputaalla valitaan joka kolmas vuosi uusi Pihtiputaan Mummo; viimeksi vuonna 2009 tuli valituksi Paula Kivinen. Googlasin kuvahaun sanasta mummo, ja sain siitä 55 sivua tuloksia.

Mummo on mielletty dementoituneeksi, pahanilkiseksi vanhaksi naiseksi, joka tekee läheistensä elämän sietämättömäksi. Varsinkin miniän elämän mummo on olemassaolollaan pilannut, onhan hän se paha anoppi. Anoppi, joka joutaa ampua hornantuuttiin---.

***

En muistanut kertoa, että sienikausi on alkanut täälläkin. Viime viikolla mies keräsi tatteja, joita siivosin 1,5 tuntia, ja eilen kävellessä löysin kanttarelleja. Jotkut ovat löytäneet myös haaparouskuja, jotka ovat suolasieniä parhaasta päästä. Joten tästä se lähtee, sienestäminen ja niiden säilöntä.

Oikein hyvää ja iloista viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 11. syyskuuta 2010

Polkuja omia etsien

 Leo Karppasen ruusuja jälleen kesällä 2010. Kuva AN.
Olen kissa kirjavahäntä.
Olen pitkäturkki ja vähänläntä.
Mua aina yksin naurattaa,
on huisin mukavaa...
Miau-miau!
Minä lähimetsissä samoilen ja
polkuja omia etsien
löydän saaliin uuden ja herkullisen!
Miau-miau!
Minä metsissä vaeltelen...

Aili Nupponen , Lasten runot ja kuvat

Syysruska on jo täällä alkamassa. Kävimme päivällä Kemiessä Kaivolla akupunktiohoidossa, ja huomasin miten ihanasti puut saavat syysvärinsä. Kemien mäki on komea kuin Paratiisin puutarha; seuraavalle reissulle on otettava kamera mukaan, jotta te muutkin kuin tohmajärveläiset, näette miten kaunis paikka Tohmajärvi on. Keväällä ja syksyllä se näkyy erikoisen selvästi---.

Mystinen asia tuo akupunktiohoito. Missähän kunnossa nyt olisin, jos en olisi ottanut sitä? Päivällä kyseli terapeuttikin minulta, missä kunnossa olin kun hoidon aloitin. Olin todella sairaan näköinen enkä pystynyt enää oikein mihinkään, edes pukemaan kunnolla vaatteita päälleni, vaan miehen oli autettava minua siinäkin. Käsissä ei ollut yhtään voimaa, niitä särki yötä päivää, söin särkylääkkeitä kuin leipää viime lokakuusta kesään asti. Sitten oli pari kuukautta särytöntä aikaa, kun sain kortisonipiikkejä niveliin, ja elokuussa särky alkoi uudelleen, mutta ei tämä vielä paha ole. Reumaa ei kuulemma ole, mutta jotakin on, aika sen selvittää.

Kesä meni todella hyvin, paljon paremmin kuin osasin odottaakaan. Sain tehtyä työni ihan mukavasti, käsissäni on voimaa, mutta raskaita nosteluja pitäisi ehkä välttää. Jos nostelee raskaita, säryt lisääntyvät. Terapeutti sanoi, että minulla on rasvahappojen puute, se kuulemma aiheuttaa fibromyalgian.

Miniän kanssa on aloiteltu lasten kuvarunokirjan tekoa. Olen kirjoitellut neljän vuoden aikana runoja, jotka on yhdistettävä piirrettyyn kuvaan. Enin osa kuvista on vanhimman tytön piirtämiä, hän oli silloin nelivuotias, kun aloitimme. Koska nuorin lapsi, Paupau, ei ole vielä piirrosikäinen, päätimme vielä tehdä toisenkin vastaavan kuvarunokirjan, jos olen voimissani ja jaksan.
***
Marjoja ei lähimetsistä löydy, löytyneekö Venäjältäkään? Sen sijaan lähimetsistä parin kilometrin päässä on pari-kolme viikkoa sitten kaadettu karhu, kaatajana Antti Nousiainen. Samoihin aikoihin Karjalaisessa oli tieto, että Mässänlammella, noin neljän kilometrin päässä oli eräs mökkiläinen nähnyt suden, jonka oli kuvannutkin lehteen. Karhuilla ei ole marjoja metsässä syötäväksi, siksi ne etsivät muualta itselleen evästä. Eivät ole kotipihoihin asti vielä tulleet. Asumme melkein salolla, metsää on ympärillä joka puolella, naapureihinkin matkaa, Talolle vain 300 metriä. Mutta tällaisia metsäläisiä olemme, ja metsässä hyvin viihdymme. En ole koskaan halunnut mennä kaupunkiin tai edes kirkonkylään asumaan.

Täällä maalla on kivoja naapureita, ja hyvinkin avuliaita. Joskus nolottaa ottaa heidän tuomisiaan vastaan, kun eräät ystävällisesti tuovat lahjaksi muikkuja tai leipomuksia. Sitä tuntee aina olevansa huonommalla puolella, kun jää kiitollisuuden velkaan, miten sen toisille korvaisi. Raha ei käy, on oltava jotakin muuta. Vastalahja pitää nykyään olla, ajatellaan. Itse opin aikoinaan sen, että jos en ole jotakin pyytänyt, en ole siitä kenellekään velkaa. Minä ainakin olen antanut - sen minkä olen antanut - ajattelematta vastalahjaa tai korvausta siitä. 

Olemme päässeet viikonloppuun. Oikein hyvää ja lämmintä lauantai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


perjantai 10. syyskuuta 2010

Kirsikoita - ihanaa!



Blogisisko Anna Amnell lähetti minulle herkkuterveisiä. Haluan antaa samat terveiset, korillisen virtuaalikirsikoita  ja virtuaalileivoksia seuraaville bloggaajille:


Toiseksi:

Kerro kolme rakasta asiaa:

perhe (laajennettu), koti, harrastukset

Terveiset kaikille lukijoille tv. Aili-mummo!




tiistai 7. syyskuuta 2010

Oppimisen kiimaa ei voi vastustaa!

Saiho-ateljeen uima-allashuone Leo Karppasessa 22.07.2010. Kuva AN.
Kiima

Se on veressä, kiima, 
sillä ilman kiimaa veri on laimeaa, 
niin laimeaa
ettei se virtaa, seisahtaa

Koskaan älä kadota 
villihanhen kiimaa 
kerta kerran jälkeen 
lähteä kauas, pois, 
voittaa vaarat, väistää nuolet, 

ja villihanhen kiimaa 
palata, 
olla varoituksille kuuro, 
tehdä pesä 

Tommy Tabermann teoksessa Veren sokeri (2008).


Hankin ensimmäisen tietokoneeni vuonna 1991, ja siitä lähtien olen istunut sen ääressä lähes joka päivä useita tunteja. Käytössäni on järjestyksessä viides kone. Olen kirjoittanut tietokoneohjelmilla lähes kaikki kirjani, ensimmäistä runokirjaani lukuun ottamatta. Sen lisäksi käytin konetta maatalousohjelmiin, pankkiohjelmiin ja luoja tietää mihin kaikkiin ohjelmiin. Opetusta sain kansalaisopistosta 1988 tai -89 yhden talvikauden ajan. Käytössä  silloin oli ns. lerppukone, joka tallensi levykkeelle esimerkiksi tekstin, kiintolevyä ei siinä koneessa muistaakseni ollut. Nyt sitten viimein olisin ollut halukas opiskelemaan kuvankäsittelyä, mutta se alkeiskurssi ei pääse alkamaan. Rva Lassila ei hyväksy minua millekään muulle kuin alkeiskurssille, hän tarjosi minulle Tietotekniikan perusteiden kertausta, joka pitää sisällään seuraavat asiat:

Tutustutaan tietokoneen ja Windows 7:n peruskäyttöön, harjoitellaan hiiren, näppäimistön sekä yleisimpien ohjelmien käyttöä mm. tekstin kirjoittaminen, kuvan lisäys tekstiin ja tulostaminen, käsitellään tietokoneen hankintaan liittyviä asioita, opetellaan internetistä tiedon hakuja sähköpostin käyttö. Itse olisin halunnut Digitaalisen valokuvan muokkaukseen ja käyttöön, mutta siihenkään minua ei kelpuutettu.

No, hyvä on. Opetellaan tämäkin itse kuten kaikki muukin on tehty. Miniäkin lupautui tarvittaessa avustamaan, joten eiköhän tämä tästä---. Terveisiä rouva Lassilalle lämpimästi!!!

En ole ennen tiennytkään miten alas minun vähäinen älyni luokitellaan. Joskus muinaisuudessa olin kansalaisopiston johtokunnassa sekä opistolaisyhdistyksen eri tehtävissä, mm. puheenjohtajana, joten se siitä. 

Huomenna iltapäivällä tulee saunavieraita, jotka ovat viimeiset tältä kesältä. Kesä on tosin siirtynyt jo aikaa sitten muistojen joukkoon, pian voimme aloittaa joulun odotuksen ja joulupukista puhumisen. Olen neulonut sukkia itselleni, mutta pienet tyttökullat tarvitsevat myös niitä, ja odottavat saavansa jouluna vuoden villasukat lahjaksi---.

Oikein hyvää työviikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Jälleen tunnustuksia

V. 1912 otettu kuva Iisakki ja Anna Kaisa Rautiaisen (o.s Juvonen) perheestä. Pikkutyttö edessä vasemmalla on Henni Rautiainen (myöhemmin Jääskeläinen), metropoliitta Ambrosiuksen äiti.

Punatulkku on samannimisessä blogissaan heittänyt haasteen ja tunnustuksen Aili-mummolle. Olen tietysti kovin otettu tästä huomaavaisuudesta. Kuvakkeen näette tämän blogini oikeassa alareunassa, en siirrä sitä tähän. En haasta ketään erityisesti, vaan teen kuten Leena Lumi, ja annan tunnustuksen ottaa jokaisen joka sellaisen itse haluaa. Tunnustan seitsemän asiaa itsestäni, jotka eivät liene yleisessä tiedossa.

1. Tätini Anna Kaisa Juvonen on piispan (metropoliitan) isoäiti.
2. Kengännumeroni on 42-43.
3. Olin 1966-67 Pielisjärven kunnan Kolin koulun keittäjä-siivooja-talonmies.
4. Kiinalainen horoskooppini on käärme.
5. Olen kärsimätön introverttiluonne.
6. En oikein "sulata" sovinisteja.
7. Rakastuin lapsiin saatuani lapsenlapsia.
***
Yritin äsken tulostaa Punatulkun blogia Firefoxin kautta, mutta se ei onnistunut. Sen jälkeen otin Explorerin käyttöön, ja katso, tulosta syntyi. Kokeilkaapa te muutkin, joilla on samoja ongelmia.

Taas on viikko vierähtänyt ja siirtynyt muistojen joukkoon. Melkoisen vilkas se olikin, kävi harvinaisia vieraita ja sukulaisia kylässä. Paljon kiitoksia kävijöille, oli oikein mielenkiintoista keskustella teidän kanssanne!
***
Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni tämän lastenrunon myötä:

Siniset silmät hänellä on
ja heleänpunainen suu.
Tukka kullanvaalea, kiharainen
aina harteille laskeutuu.
Hän nauraa,
hän laulaa,
hän leikkii myös.
On klovnien päivä tää.
Ja temppuja tietysti
tekee hän ja
trapetsiin kipeää.


Aili Nupponen, Lasten runot ja kuvat

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Pikavisiitti Puikkolassa


Mitähän nämä hopeanväriset kuviot ovat tässä kivessä? Kivi itse oli valkoinen, varmaan kalkkikiveä. Tältä seudulta louhitaan myös kalkkikiveä, jota tuodaan Suomeenkin. Luonto on suuri taiteilija, vain harvat näkevät sen ja osaavat sitä hyödyntää---. Tämän pihan tehnyt ja suunnitellut ihminen on taiteilija!

Koska alue oli niin laaja, piti ottaa monta kuvaa pienemmistä osa-alueista. Kysyin luvan kuvaamiseen talon rapuilla istuneelta naiselta, onhan tämä yksityispiha. Aivan talon ohi kulkee päällystetty tie, jota pitkin on helppo ajaa.

Ja lopuksi vielä eräs lastenruno, jonka kirjoitin tulevaa runokirjaa varten:

Olipa kerran
Vieteriukko ja Vieteriakka.
Ne olivat toisilleen vihoissaan.
Ei akka pysynyt lihoissaan.
Se aina vain natisi ukolleen
ja ukko riiteli akalleen.

Aurinko taivaalla nauroi
ja punainen lintu
oksalla lauloi.
Oli linnun nimi
Elisa peippo.
Ei ole sen laulu heikko.

Niin Vieteriukko ja Vieteriakka
ne lakkasivat murjottamasta,
ja riitä päättyi
sulaan sopuun,
ei loppunut leikki suukopuun.

Ja taivaalla aurinko
leikisti nauroi
kun punainen peippo lauloi!

Aili Nupponen, Lasten runot ja piirustukset.