Google+ Followers

torstai 20. tammikuuta 2011

Kohtaamisongelmia

Sukkia ja lapasia kullanmuruille jouluna 2010.
Tässä iässä/ olisi istuttava keinutuolissa/ ja kudottava sukkia./
Mutta olen laittanut puikot pöytälaatikkoon,/ sitonut ne punaisella nauhalla yhteen/
ja siellä ne nyt lepäävät/ kiiltävin kyljin vierekkäin./

Olen nähnyt niin monta kopallista/ valmiita sukkia,/ hyvin kauniita ja lämpimiä./
Mutta miksi ne eivät kohtaa/ paljaita ja palelevia varpaita,/
ovat vain joutilaina/ koristuksina korin pohjalla./

Miksi maailma kärsii kohtauspaikkojen puutteesta?/ 
Palelevat varpaat eivät kohtaa sukkia,/ eikä nälkäinen suu leipää,/
sota sopua/ eikä ihminen korkeampaansa.// Eeva Heilala


***


Meillä on siis kohtaamisongelmia; ongelmathan on parempi väistää useampien mielestä. Ja jos/kun on ongelma, sitä ei voi tunnustaa. Niin kuin sitäkin, että Hellillä menee päin prinkkalaa. Ennen käytiin lääkärissä yhden eli oman kunnan alueella, nyt matkustetaan matkojen päähän, jos/kun minne mahtuu. Oman kunnan lääkäriajat varaavat toisten kuntien asukkaat, hammaslääkäriin pääsy kesti yli 1,5 kuukautta, ja tilanne tietysti paheni. Proteesin painuma saattaa tulla mummolle kalliiksi, jopa uuden proteesin valmistamisen ja ostoon asti. Samoin muihin lääkäreihin ei ehdi aamulla saada aikoja, kun toisten kuntien sairaat ovat ehtineet varata meidän vähien lääkäriemme ajat. Siksi tämä sikatauti on syytä sairastaa kotona loppuun asti. 

Vuodepotilaatkin saavat kyytiä kunnasta toiseen; Helli varastaa röntgeninlaitteet, ja myy ne omiin loppumattomiin rahaongelmiinsa. Veronmaksajat maksavat veroa lakimääräisistä palveluista, joita eivät saa; autolla ajetaan satoja kilometrejä kunnasta toiseen ja sieltä takaisin.

Ottakaapa kartta eteenne ja katsokaa, miten iso alue on tämä Keski-Karjala! Matkaa tulee lähtipä minne tahansa!

Heilalan mukaan "maailma kärsii kohtauspaikkojen puutteesta" mutta minun mielestäni ihmiset ne kärsivät siitä, kuten näistä Hellin hommistakin. On helpompi kulkea ohi ja jättää toinen ihminen ja avuntarvitsija kohtaamatta. On vain kiire oman edun ajamiseen ja valtaan, jotta voisi entistä isommalta oksalta määrätä toisten ihmisten elämästä. Vaalien alla meillä on monensortin edustaehdokkaita, joista olisi tarvis osata erotella jyvät akanoista. Kuka heistä pitää sanansa eikä syö sitä heti ensi kättelyssä?

Lukekaapa Karjalan Maa-lehteä sen tämän päivän numeroa: päätoimittaja Pekka Puustinen puhuu asiaa, josta monet eivät pidä. Mutta eihän totuus koskaan ole ollut suosittu asia, vaan voiton on korjannut yleensä mehevin valhe. Karjalan Maa lakkaa olemasta jo huhtikuussa, ja Korpi-Jaakon perinne katkeaa. Kevyet mullat niiden muistolle!

Mummolta menee koko viikko harakoille tämän sairauden takia. En uskaltanut ottaa Angiakaan tänne siinä pelossa, että tartutan tautini häneen. Arvelen saaneeni taudin Rääkkylän ukin syntymäpäiviltä, missä oli mukana sairaita sukulaisia ja perheenjäseniä.

Muuten vilkaiskaapa oikealla olevasta linkistä Hymyilevän Eläkeläisen eilistä blogia. Hän puhuu Gambian miehistä ja eurooppalaisista ja suomalaisista naisista. Taas uusi näkökulma tiistai-iltana ykkösellä olleeseen ohjelmaan Tosi tarina: Bumsters. Sen voi katsoa myös Yle Areenalta, jos ette muistaneet katsoa lähetystä.

Anteeksi ettei ole virtaa riittänyt useampiin päivityksiin, mutta olen ollut ihan sippi tällä viikolla. Toivotaan että ensi viikolla olo on parempi.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


12 kommenttia:

  1. Peikolta heiniä elämän pehmukkeeksi. Niiden päällä voi lepäillä jos on vilu tai muu tauti.

    VastaaPoista
  2. Komeita sukkia on siinä kasa, sinäkö teit, vai vanhukset, kauniita ♥
    Kun on kauan postaamatta, on paljon asiaa.
    Mutta kiva kun jaksoit taa käydä moikkaamassa minullakin :)
    Runokin on kiva, pidin siitä!

    Levollista yötä Aili-mummo ♥

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos Peikko helläsydämisyydestäsi. Kyllä mummo muistaa sinut, Peikko<3

    VastaaPoista
  4. Moi Seijastiina!

    Kaksi paria sukkia on ystäväni neulomia, kaikki muut omiani.

    Minulla tulee pitkiä postauksia, kun teen niitä aika harvoin. En taida osata tehdä lyhyitä juttuja ollenkaan, minusta blogissa on oltava jotakin lukemista ja asiaa.

    Kiitokset Seijastiina kommentistasi, ja oikein hyvää loppuviikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Paranemisiin <3 Nyt tuntuu flunssa laittavan yhden jos toisenkin moneksi päiväksi pahnan pohjille lepäämään. Jos ei pääse edes lääkäriin tai pitäisi mennä jonottamaan sairaana moneksi tunniksi - ei kuullosta kivalta :(

    VastaaPoista
  6. Moi Punatulkku!

    Hidasta on tämä paraneminen, jo toinen viikko menossa, saa nähdä meneekö vielä kolmaskin viikko. Kiitos toivotuksistasi, Punatulkku<3

    Jos ei aikoja saa, kannattaa jäädä kotiin. Tosin olisihan minulla ollut luvassa aika seuraavana yönä Kiteellä, mutta arvelin, että parempi olla yönsä kotona kuin matkustella maanteillä.

    Hellillä ei ole ollut johtavaa lääkäriäkään vuosikausiin, koska virkaan ei ole hakijoita. Hellille ei kelvannut johtajaksi lääkäri, vaan erinäiset naiset johtavat tätä puljua oman tahtonsa mukaan. Mahtava soppa onkin saatu syntymään;-(

    Kiitos kommentistasi Punatulkku<3

    VastaaPoista
  7. Hymyilevä eläkeläinen21. tammikuuta 2011 klo 16.27

    Samat ongemat tuntuvat olevan ympäri maata tämän lääkärillepääsyn suhteen. Tuntuu kovasti ankealta, kun vielä kymmenkynta vuoitta sitten näytti, että hyvinvointivaltio kehityy sopuisasti.

    On aivan selvää, että nykyinen politiikan suunta. joka on niin paljon oikealla, että kohta tulee vasemmalta vastaan, on tässä osasyyllisenä ja rajusti. Politiikkaa tehdään rahamaailman ehdoilla.

    Nuoria ei kiinnosta politiikka ja se on varsin ymmärrettävää: nuorisotyöttömyys sen kun lisääntyy, pienetkin korvaukset pienenevät, tulevaisuus näyttää synkältä. Katainen onnistuu lopullisesti tyrimään Suomen talouden sählätessään isojen poikein joukossa.

    Mutta muutetaanpa kurssia!

    Ja sinä Aili otat rauhallisesti ja lepäilet niin paranet tuota pikaa!

    VastaaPoista
  8. Niitä kohtaamisongelmia tulee eteen joka paikassa. Minusta on ruvennut tuntumaan, että meillä kohtaavat liian harvoin talon asukkaat ja siivousvälineet. Sanoin hienosti talon asukkaat, vaikka kaiketi se homma on enemmän minun heiniäni. Ei vaan nappaa nykyisin joku pölynpyyhkiminen ja muu siivous.

    Tänään tilasin ajan ns.omalääkärille, kun tuntuu, että olen melkein aina väsynyt, vaikka nukun mielestäni tarpeeksi. Ulkoillakin olen yrittänyt, joten taidan vain olla siinä iässä. Ensi viikko pitäisi jaksaa hoitaa pieniä tyttöjä, saa nyt nähdä kuinka käy. Viikko on vielä tavallista pidempi, kun olen luvannut päästää nuorenparin iltaa viettämään perjantaina. Lasten äiti täyttää 30, kaipa se vaatii yhden illanvieton.
    Siitä sitten jo voit arvatakin, että tulevalla viikolla blogissani ei tapahdu mitään.
    Toivon, että sinä jo olet paremmassa kunnossa, ja olet sen flunssan selättänyt.

    VastaaPoista
  9. Hei Hymyilevä Tuula!

    Sitä minäkin olen kovasti ihmetellyt, miten ennen rahat riittivät kaikkeen tarpeelliseen ja välttämättömään, ensin parannettiin koulutusta, sitten tehtiin terveyskeskukset ja sitä rataa. Rahaa oli riittävästi, silloin.

    Mutta kuka varasti kansan rahat?
    Taisi se amerikkalainen oppi ja elämänmuoto, johon Esko Aho kävi oppia etsimässä pääkallonpaikalta asti, tehdä sen, että rahat päätyivät suurituloisten taskuun ja verot jäävät pienituloisille ja köyhille. Nykyiset lainlaatijat toteuttavat tätä mantraa ehdottoman epätoivoisesti, ja lisäksi muka pelastavat kaikki Euroopan konkurssimaat.

    Tällä tavoin maailma pelastuu, joidenkin puoluepukareiden mielestä. On vain minä ja me rikkaat ja isotuloiset, jotka otamme koko potin omaan käyttöömme. Olisi ehdottomasti tähän saatava iso muutos, mutta koskahan se tapahtuu, ja kuka sen tekee???

    Ei tule 70-luku takaisin enää---. Mutta onneksi kukaan ei mesoa myöskään hienosta aatteesta, kommunismista, joka silloin oli päällimmäisenä valtamedioissa.

    Nuoriso ei ymmärrä voivansa vaikuttaa asioihin, silloin 40v. sitten se vielä uskoi siihen.

    Kiitokset toivotuksista; jos ei petissä niin tuvassa pysytään, kuitenkin.

    Kiitos kommentistasi ja oikein hyvää viikonvaihdetta sinulle Tuula<3

    VastaaPoista
  10. Heippa EilaM!

    Anteeksi, kun Blogger teki taas temput: Minulle tuli yksin Hymyilevän kommentti, johon vastasin. Kun olin vastannut siihen, tuli sinun kommenttisi tuohon väliin, joten järjestys on nyt tämä.

    Ehkä sinulta valui energiaa juhliin?
    Onhan se hyvä käydä lääkärissä, jota väsymisen syy selviää. Ja sitä siivoamista pikkuisten kanssa on kyllä ihan riittävästi, varsinkin jos hoitaa niitä kotonaan. Olen itsekin huomannut, että voimat vähenevät ja anemia lisääntyy, on näet foolihapon puute. Joku syy löytyy varmaan sinultakin, toivottavasti ei mitään pahaa.

    Koetahan saada apua mieheltäsi siihen siivoamispuuhaan. Minä onneksi saan häneltä apua joka siivouspäivä. Ostimme sellaisen uuden imurinkin, jota mies käsittelee mielellään. Miehellä on homepölykeuhko, ja hän on huonepölyllekin allerginen.

    Sinulla on kova työ niiden lasten kanssa, kun hoidat heidät viikkokauden yksin, yöt ja päivät. Kyllä sellainen voimia syö, ei lastenhoito ole kevyttä työtä muutenkaan. Mutta toivottavasti syy väsymykseesi selviää, ja olet taas oma energinen itsesi.

    Toki yritän tästä selvitä vielä minäkin, en vielä aio antaa periksi. Samoin toivon, että sinäkin saat elämänilosi ja voimasi takaisin, pian<3

    Kiitos kommentistasi Eila ja oikein hyvää viikonvaihdetta ja sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  11. Ihana kuva :) Äitini antaa sukkia "meniäisiksi" kun hänellä vieraita.

    VastaaPoista
  12. Moi Hannele!

    Äitisi on ahkera neuloja vai pitäisikö sano kutoja? Minä en ole niin aikaansaapa ihminen, mutta omille kullanmuruilleni yritän neuloa, se on kunnia-asia.

    Kiitos kommentistasi Hannele, ja oikein hyvää sunnuntaipäivää sinulle<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥