Google+ Followers

lauantai 28. toukokuuta 2011

Hämäränhuilu soittaa kehtolaulua

Mauri-isä ja pojat Punkaharjulla 1970-luvulla. Kuvannut AN.
Hämäränhuilu soittaa hopeapajussa 
    kehtolaulua.
Nuku hienoilla hiekkalakanoilla.
Tuulen suhina pyhä.
Nimesi kivessä rakas, ikuinen.
Nuku lapseni. Äitisi valvoo.
~~~~~
Enkelit, pienet enkelilapset,
kantakaa rakkaani Tuonenvirran yli.
    Hyvät kiltit enkelit,
lohduttakaa lastani. Minne hän meni
minä en voi häntä seurata.
    Kiltit pienet enkelit,
viekää lapseni kukkaniitylle
poimimaan ilonkukkia.
    Hänellä oli niitä
liian vähän elämässä.
Hyvät enkelit, varjelkaa
katkeruudelta ja itsesääliltä.


AN kokoelmassa Hullunlehmän tanssi (1999)


Lisää näitä runoja tästä linkistä.

Vainajien muistelupaikka Tikkalan hautausmaalla. Suunnittelu Ville Rautiainen.
Elokuussa tulee 40 vuotta täyteen siitä, kun kylämme postinkantaja EM jäi tai jättäytyi junan alle noin kello kahdeksan aikaan aamulla mennessään Tikkalan vanhalle asemalle. Tämä tapahtui siis elokuussa 1971. Kyseinen paikka, vartioimaton rataylikäytävä sijaitsi Tikkalan koulun lähellä, vain 100-200 metriä koulusta. Paikalle olivat rynnänneet ainakin koulun pojat, tytöistä en tiedä. Joukossa oli myös meidän vanhin poikamme, Mikko, joka juuri oli aloittanut toisen luokan. Poikamme kertoi, että miehen jäännöksiä olivat poliisit keränneet säkkiin radalta ja sen varrelta.


Olen miettinyt monesti, mikä merkitys tuolla tapauksella oli poikani ja kolmen hänen vanhemman toverinsa tekemään itsemurhaan? Vai eikö asialla ollut mitään merkitystä---. Vuonna 1988 teki poikamme paras ystävä sen lopullisen teon omassa elämässään, ja siitä lähtien tiedän poikamme pohtineen samaa asiaa; hän kertoi itse siitä minulle itkiessään ystävänsä kuolemaa syvästi järkyttyneenä. Meidän poikamme aika tuli täyteen maaliskuussa 1992, hän lähti samalla tavalla kuin ystävänsä Reijo.


Näitä asioita miettii moni saman kokenut, täälläkin on useita lukijoita, jotka ovat kokeneet elämässään katastrofin lapsensa tai veljensä kuoleman kautta. Ja sitten on niitä, jotka ovat menettäneet lapsensa vaikean sairauden takia. Kaikille meille menetys on ollut suuri, ja tuskallinen, siitä selviäminen vie paljon aikaa, jotkut eivät toivu koskaan.


Tiedän että monelle on suuri apu elävästä uskosta, itselläni sitä turvaa ei ole enää ollut. Usko antaa voimaa ja luottamusta korkeamman voiman apuun. Joskus muinoin, nuorena, uskoin minäkin, mutta sitten se vain katosi, koska en saanut vastauksia kysymyksiini. Jumalalla tuntui olevan vain suuri joukko mahdottomia vaatimuksia, liian suuria minulle. Mutta sain siitä paljon voimaa nuorempana, kun elämäni oli kovaa ja karua, menetyksiä täynnä.  Silloin se oli suurin apuni elämässä.


Tiedän olevani se epäilevä Tuomas, josta raamatussa puhutaan. Epäilen kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Tapahtuneesta on jo 19v, mutta ajatukset siirtyvät aina joskus näihin kysymyksiin. Vähä vähältä aika lievittää kipua ja tuskaa, mutta unohdusta ei koskaan tule---.


Syyllisyys ja itsesyytökset kiusaavat meitä menetyksen kokeneita. Aluksi nousee hirmuinen viha tällaista vääryyttä kohtaan, jotakin on pakko vihata! Minä vihasin miestäni, poikaani en voinut vihata, hän on lapseni, ja rakas minulle. Sitten kadotin muistini, jouduin tekemään myöhässä olevan veroilmoituksen (ainoa kerta), mutta millään en tahtonut osata tehdä sitä, vaikka olen koko ikäni tehnyt niitä. Muuan tuttavani sanoi, että tuollainen on joku psyyken suojamekanismi. Sitten muistan hysteerisen naurun, johon vähän väliä purskahtelin; samoja merkkejä olen tavannut muillakin saman kokeneilla. Kirjoitin katkeria ja pahoja runoja, joihin purin huonoa oloani. Mutta vasta seitsemän vuoden kuluttua kirjoitin tuon alimmaisen runon, josta voin jo sanoa, että toipuminen on alkanut omalla kohdallani. Se riipaisi niin syvältä, että persoonallisuuteni muuttui. Entinen iloinen luonteeni pantiin hautaan, ja multaa päälle poikani ruumiin viereen. Sain pitää häntä luonani lähes 29v.


Näissä surullisissa muistoissa eläen toivotan teille oikein hyvää viikonvaihdetta!
                                                                                   Aili-mummo


Ps. Viimeisen vuoden aikana 35 000 lukijaa ja 2224 kommenttia: Kiitos ystävät!
                                                                                Aili-mummo

26 kommenttia:

  1. Surullinen ja hyvin koskettava on elämäntarina. Kuulun myös siihen joukkoon jolla on kipeitä kokemuksia.
    Aina ne vaan ovat mielessä, mutta, kuten kirjoitit, niiden kanssa oppii elämään ja iloitsemaan hyvistä asioista ihan eri tavalla. Mutta ikinä ei suru väisty
    Runo on kaunis.
    Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Moi Minttuli!

    Hyvin monella meistä on menneisyydessä lähiomaisen menetys takana. Otin taas puheeksi omani, jotta toiset ehkä uskaltavat sanoa muutaman sanan omasta kokemuksestaan.

    Se on totta, että oppii arvostamaan elämää ja sen tuomia hyviä asioita ihan uudella tavalla, ne ovat ikäänkuin suurempia lahjoja. Ja se, että voi ymmärtää myös toisia saman asian kokenutta.

    Tuntuu siltä, että osa itsestä on kuollut sen omaisen mukana; vain suru jää<3

    Kiitos kommentistasi, Minttuli, ja oikein hyvää viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  3. Hei Aili!

    Sinun blogisi on osa minunkin lapsuuttani. Muistan itsekin monta juttua, mistä kirjoitat ja monesta tapauksesta olen kuullut vuosien varrella.
    Olenhan kotoisin samalta kylältä, vaikka minun tieni johti kauas kotiseudulta.
    Luen blogiasi kiinnostuksella... joskus päivittäin/viikottain välillä unohtuu pitkäksikin aikaa.
    Tämä tietokone on ihmeellinen värkki:) Ajattele että sen välityksellä pääsen takaisin juurilleni... silloin kun muistan ja haluan.
    Kiitos Aili!

    Voimia sulle! Muistaminen tekee joskus liiankin kipeää. Sanovat että aika parantaa haavat, mikä ei ole totta.
    Kun laastari irtoaa tekee se yhtä kipeää kuin silloin vuosia sitten.

    Ajattelen usein isääni... isän tyttö kun olin ... omasta mielestäni.

    Hyvää viikonloppua! Toivottavasti pääsette pian perunakylvöön:)

    Terveisin Riitta

    VastaaPoista
  4. Hei Aili-mummo.
    Kyynelsilmin luin tuota sinun lapsesi menetystä.
    Voimia sinulle tulevaan arkeen. <3

    " Aika kuluu, suru muuttaa muotoaan. Kyyneleet puhdistavat, muistot säilyvät."

    Voimia antava halaus sinulle.
    T; eila

    VastaaPoista
  5. Surullinen on tarinasi, mutta tuo runo on ihana toivoa antava.

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Hei Anonyymi!

    Taidan tietää, kuka sinä olet, naapurin tyttö, asut nykyään Ruotsissa. Oikein mukava kun löysit minut; netti on ihmeellinen;)))
    Myös sukulaisia on löytynyt tämän blogin välityksellä, vaikka olethan sinäkin sukulaiseni:)
    Tuntuu että puoli Suomea on sukua minulle, ja se ei ole vähän. O_O

    Kun olen jo vanha, ja vanhoista tarinoista ja tapahtumista kiinnostunut, kerron niitä myös muille. Uskon että se on osa kulttuuriperintöä. Oma kylä on ollut aina lähellä sydäntäni, ja olen kasvanut siihen kiinni.

    Sinä ajattelet isääsi, hänhän kuoli vuonna 1996. Varmaan käyt kesällä näissä maisemissa äitiäsi ja taloa katsomassa, voisimme ehkä jutellakin, jos haluat.

    Kipeät muistot ovat osa elämää, ja siksi arvokkaita. Ne kulkevat mukana aina hautaan asti.

    Perunansiemenet ovat itäneet, pitää piakkoin saada ne maahan, mutta maa taitaa olla vielä kylmää.

    Kiitos kommentistasi Anonyymi, ja oikein lämpöistä ja hyvää kesää sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Hei Eila!

    Lämmin kiitos hienoista sanoistasi ja "halauksestasi".

    Kaikki on kohdattava, mikä meille elämässä annetaan---.

    Oikein hyvää lauantai-iltaa ja pyhää sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Moi Unelma!

    Pitää oppia se, että kuolema on osa elämää<3

    Vaikea läksy meille kaikille---.

    Kiitos, Unelma, ja hyvää viikonvaihdetta sinulle<3

    VastaaPoista
  9. Mielenkiinnolla luin tarinaasi, muistan jotain vakavistakin tapahtumista siellä, ehkä tuonkin hyvin hämärästi, lähdin juuri tuossa 70 luvun taitteessa pois sieltä, junan alle jäi joku muukin, puomeja kun ei ollut. Tänään oli keinutuoli tapahtuma Turussa, laitan jotain kuvaa myöhemmin. Samoin kaunista viikonloppua sinne päin.t. pipsa

    VastaaPoista
  10. Moi Pipsa!

    Taisi jäädä yksi koulutyttökin junan alle tuolloin 1970-luvulla, ja toinen linja-auton alle. Selvitysten mukaan tämä oli itsemurha, ja mies ajoi tahallaan kuolemaansa.

    Mutta tuollaiset jutut, että lapset ryntäävät katsomaan, pitäisi pystyä estämään. Se on jättänyt ainakin näihin poikiin pahan trauman, josta tuli neljä itsemurhaan päätynyttä ihmistä.

    Sinä olet ollut Suomen Turuuuus, kerro sitten lähemmin siitä.

    Kiitos kommentistasi, Pipsa, ja mukavaa pyhänseutua sinulle<3

    VastaaPoista
  11. Kirjoituksesi on äärimmäisen koskettava, samoin kommentit kirjoitukseesi. Täytyypä palata vielä uudelleen lukemaan tämä kirjoitus, se vihlaisi sydänalassani.:)

    VastaaPoista
  12. Kyynel silmässä luin kertomaasi. Niin monet vaikeat hetket palautuivat mielenpohjalta silmien eteen. On kokemuksia, joista ei koskaan pääse lopullisesti eroon, eikä tarvikkaan, sieltä ne aina sillointällöin pulpahtaa esiin muistuttamaan elämän vaikeat hetket. Olet niin kauniisti ne sanoiksi pukenut. Tuo runo, oh, miten kaunniisti siinä kerrotkaan. Elämä osaa joskus kurittaa, mutta suo myös hyviä hetkiä. lohtua vaikeuksien jälkeen.
    Hyvää sunnuntai päivää sinulle!

    VastaaPoista
  13. Moi Pitsit sekaisin!

    Lapsen kuoleman jälkeen kaikki on erilaista. Joka päivä joutuu katsomaan elämäänsä suurennuslasin läpi, ja tutkimaan tekojansa. Toiset meistä ottavat asian raskaasti, mutta on ihmisiä, joita asia tuskin koskettaa mitenkään, vaikka olisivat kuinka läheisiä olleet.:/

    Meillä itsemurha on jälkeenjääneiden kriisi, Japanissa se on suuri uroteko, jonka tehnyttä kunnioitetaan. Kulttuurit muokkaavat ihmisten asenteita.

    Menneinä aikoina itsemurhan tehneet tuomittiin rikollisina haudattaviksi kirkkomaan ulkopuolelle, ja papitkin tuomitsivat nämä onnettomat ihmiset. Minusta se on väärin---.

    Kiitos kommentistasi, Pitsit sekaisin, ja hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  14. Käväisit sivuillani, kiitän!
    Olin siellä ns. sukulaiskansamme keskuudessa, jossa olen säänöllisen- epäsäänöllisesti ollut jo 1998v.lähtien. !968 kävin jo ekäkerran kun asuin Itävallan Insbruckissa! Unkari ja Suomi ovat olleet näitä omankäden oikeutta käyttäneet oman elämänsa kanssa etusijoilla maailmassa!

    Viellä on Unkarissa edullista olla ja täytin 65v. siellä ja sain oikeuden käyttää ilmaiseksi yleisiä kulkuvälineita, jo muuten tuntu mukavalta! Pelkkä eläkeellä olo ei piisannu, vaan nyt sain vasta mennä tosi hurukyytiä!Palaillaan...;)

    VastaaPoista
  15. Moi Mummeli!

    Uskon että itsemurha on kuolleen läheisille se kovin kokemus. Useimmat meistä syyllistää itsensä, pitää miettiä tarkkaan omat puheensa ja tekonsa; mikä on minun osuuteni tähän kuolemaan.

    Ja sitten on niitä, joita ei mikään kosketa; heistä kimpoaa kaikki takaisin, panssari on niin kova---.

    Ehkä on niin, että jokaisella on oma kohtalonsa. Me sivulliset vaikutamme siihen vähän tai paljon. Tärkeintä on että muistaa---. Tapahtuneesta voi oppia jotakin, jos halua on---.

    Kiitos kommentistai, Mummeli, ja hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  16. Moi Maikku!

    Vai Unkarissa olet ollut, sepä hauskaa:D

    Tuntuu hyvältä, kun ihan vieraassa maassa saa ilmaista kyytiä niin paljon kuin sielu sietää, sitä mekin ihmettelimme. KÖyhä Suomi vaatii ainakin puolet lipun hinnasta, vaikka uskon, että Unkari on Suomeakin köyhempi.

    Budapest on upea kaupunki, mutta maaseutuakin olisi kiva nähdä.

    Ovatkohan unkarilaiset yhtä sisäänlämpiäviä kuin suomalaiset? Veljeskansaa kuitenkin---.

    Olet kansainvälinen ihminen, Maikku! Sinulla on kokemusta ja näkemystä, luulisin.

    Kiitokset kommentistasi, ja oikein mukavaa sunnutaipäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  17. Runojasi oli mukava lukea,surullista se on kun menettää lapsensa,ja vastauksia ei koskaan saada vaikka niitä kuika kyselee ja miettii,oikein hyvää pyhäpäivää sinulle:)

    VastaaPoista
  18. Moi ritva!

    Itsemurha on hyvin epätoivoinen teko, eräänlainen pako elämästä ja todellisuudesta. Kyllä minä luulen löytäneeni jotakin, ja paljonkin, syntyjä syviä pohtiessani. Ja vaikutus oli, että se muutti minut.

    Tosin en toivo kenellekään muulle tätä kokemusta, niin raskas se on.:(

    Kiitos kommentistasi, ritva, ja mukavaa sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  19. Kova on elämäntarinasi.
    Itkien minäkin tätä luin.
    Voiko pahempaa tapahtua kuin menettää lapsena tuolla tavalla?( Miksi miksi miksi?)
    Runostasi kuitenkin huomaa että olet ylittänyt kuilun.
    Aika parntaa haavat mutta arvet jäävät.

    Rukoilen sinulle voimia,( vai saanko?)
    Taivaan Isä ei jätä meitä vaikka joskus niin tuntuu.
    Emme aina ymmärrä mikä tarkoitus tapahneella on.
    Siunausta sinulle Aili.

    VastaaPoista
  20. Kiitos kommentista keinutuoli juttuun, en pysty vastaamaan omaan blogiin kenellekkään,jokin vika on vieläkin siinä, niin pitää tulla tänne vastaamaan. Katsoin tänään netistä siitä peijoniemen koulusta, kyllä on mennyt halvalla iso koulu, asuimme muutaman vuoden koulun lähellä, eli kävin 4 vuotta sitä koulua ja loput kemien ja aseman koulua.Mitäs Turusta 38v. on täällä asuttu ja eläke ikä kun koittaa, niin mikä ettei, muuttais takaisin sinne, mies kävi myös samaa koulua.t.pipsa

    VastaaPoista
  21. Hei Sylvi!

    Jokaisella meistä on omat koettelemuksensa ja kokemuksensa. Kenelle on annettu mitäkin, toisille harvinaisen paljon raskaita menetyksiä, toisille vähemmän. Hyvin moni sortuu tämän taakan alla, tai joutuu ikuiseen lääkeriippuvuuteen. Onneksi minulle ei käynyt niin.

    Totta kai, Sylvi-ystävä, saat rukoilla puolestani, ei minulla mitään sitä vastaan ole. Olen oppinut tuntemaan oman pienuuteni ja voimattomuuteni, ja tunnustan tarvitsevani apua avuttomuuteeni.

    Kesti tosiaan seitsemän pitkää vuotta, että kirjoitin tuon viimeisen runon. Silloin tajusin, että pääsen vielä tuosta painajaisesta ulos menettämättä järkeäni.

    Kiitos, Sylvi, tuestasi ja rukouksestasi. Ajattelen sinua kiitollisin mielin.

    Kiitos myös kommentistasi, ja oikein hyvää sunnuntai-iltaa ja uutta viikon alkua sinulle<3

    VastaaPoista
  22. Moi Pipsa!

    Onhan siinä koulutalossa neliöitä ja kuutioita, lämmitys maksaa paljon rahaa. Siksi ne koulutalot on myytävä pilkkahintaan, on ostajan markkinat.

    Mikäs siinä: kun jäät milloin eläkkeelle, tule taas Tohmikselle asumaan<3 Toivottavasti terveyspalvelut korjaantuvat siihen mennessä, tämä Helli ei toimi;/Terveyskeskus on laajennettu ja saneerattu, vain lääkärit puuttuvat vastaanotolta.

    Toivotaan että blogiongelmat korjaantuvat, ja pääset kommentoimaan omassa blogissasi. Kiitos kommentistasi, Pipsa<3

    VastaaPoista
  23. Peikolta käpy, se antaisi muutakin jos tietäisi mitä. Ole huvä.

    VastaaPoista
  24. Otan kävyn kiitollisena vastaan: Kiitos Peikko<3

    VastaaPoista
  25. Hei Aili!
    Satuin eilen katsomaan televisiosta Jumalanpalveluksen, joka televisioitiin Pyhän Henrikin ekumeenisesta taidekappelista. Saarnan pitänyt taiteilija-pastori Hannu Konola tempaisi minut mukaansa, oli kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Ehkäpä juuri sen vuoksi television eteen jouduin.
    Olen tietyllä tavalla tapauskovainen, mutta ilman uskoa en kuitenkaan tulisi mitenkään toimeen. Tästähän olemme ennenkin puhuneet (=kirjoitelleet)
    Siihen olen kasvanut ja se luo pohjan elämälleni.
    Olen myös kertonut sinulle siskostani, jonka poika teki 17 vuoden ikäisenä itsemurhan. Sisarelleni kävi ihan päinvastoin kuin sinulle. Hän ei oikeastaan ennen kovinkaan vahvasti uskonut, mutta pojan äkkinäinen väkivaltainen kuolema vei hänet hyvin vahvasti uskonnon pariin, ja hän löysi apua sisäisiin ristiriitoihin, joita kuitenkin jatkuu yhä edelleen. Myös minulle asia on ollut vaikea. Kaikin tavoin olen yritänyt muiden sisarteni kanssa yhdessä tukea poikansa menettänyttä, ja yhä edelleen huomaan minäkin kysyväni "miksi näin tapahtui?"
    Kukapa äiti ei siinä tilanteessa syyttäisi itseään, tai purkaisi vihaansa johonkin, joko toiseen ihmiseen, tai Jumalaan. Se on ainoa mahdollinen tie, joka on kuljettava. Kun sisin hajoaa, on palasia vaikea koota. Ihminen on vain ihminen.
    ---
    Sinä löysit tuskan keskellä tien kirjoittamisen kautta. Ensin runosi olivat katkeruutta täynnä, mutta ajan kuluessa muuttuivat. Molemmat oheen liittämäsi runot ovat äärettömän kauniita ja koskettavia, senkin olen jo varmasti sinulle aiemmin kertonut.
    ---
    Kesä on taas ympärillämme. Ihmiset kaunistavat pihojaan ja tonttejaan. Joku pappi sanoi kerran, että me ihmiset yritämme luoda maan päälle palan omaa paratiisiamme, ja niinhän se taitaa olla.
    ---
    Eilisessä postauksessani olevat esikot kasvavat kyllä ihan luonnonvaraisina tuossa lähellä järven rantaa. Luonto on äärettömän kaunis parhaillaan, siispä nautitaan siitä nyt, kun vielä meillä henki kulkee :))

    VastaaPoista
  26. Hei EilaM!

    Niin - ihminen on vain ihminen, sanoi jo Peräkylän profettakin. Tapauskovainen tai ei, minusta se edellyttää kyllä jonkin sortin uskomista. Ehkä minäkin olen "tapauskovainen", kun riipun yhä kirkon helmoissa kiinni, ja vieläpä siinä mihin minut on kastettu. Usko edellyttää luottamusta, että luottaa siihen, mihin uskoo. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä voin sanoa luottavani isään Jumalaan ja hänen poikaansa, kuka tietää...

    Elöämä on täynnä ristiriitoja, olen hyvin ristiriitainen ihminen omastakin mielestäni. Toivon silti, etten ole paha ihminen, vaan haluan tehdä hyviä tekoja.

    Kuka meistä täyttää asettamansa kriteerit?

    On hyvä että olet tukenut pahan menetyksen kohdannutta siskoasi, se on oikeaa rakkautta. Sellaisia ystäviä ja sukulaisia ihminen tarvitsee elämässään kipeästi. Ihmisen sisimmän hajoaminen on hirveän lähellä, jos surutyö menee liian pitkälle ihmisen psyykeen. Tuntuu siltä, että se on vain hiuskarvan varassa.

    Tällaisen menetyksen kohdanneet ovat joskus enää ihmisraunioita, joiden sielu on hajonnut paineen alla.
    -----

    Luultavasti kirjoittaminen pelasti minut hajoamiselta, vaikka joskus tuntui, etten jaksa enää kantaa vastuuta maatilasta, eläimistä, kaikesta. PÄivällä piti nukkua, jotta illalla olisi jaksanut mennä navettaan, mutta sairaslomalla en ole ollut. Silti laiminlöin monia tehtäviä, tein vain pakolliset työt, en jaksanut enempää.
    ------

    Kesän kauneus ja lämpö on ihana kokemus. Olen kiitollinen siitä, että olen elänyt vielä tähän kesään saakka, tulevista ei tiedä.

    Toivottavasti sinä ja sisaresi iloitsette tästä hienosta kesästä, keräätte voimia tulevaa talvea varten. Pitää löytää syitä, minkä vuoksi kannattaa elää, minäkin etsin niitä joka päivä. Sinulla Eila on lapsesi ja pienet lapsenlapset, sekä aviomiehesi, ja sisarellasi varmaan oma jälkikasvunsa ja perheensä. Elämällä on vielä paljon annettavaa meillekin, jos olemme valmiit ne lahjat ottamaan vastaan. Ja antamaan itsemme toinen toisillemme rakkauden hengessä.
    -----

    Sydämelliset kiitokset EilaM kommentistasi, ja oikein suloista suvea sinulle ja läheisillesi<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥