Google+ Followers

tiistai 17. toukokuuta 2011

Vapaa-aikaa vanhojen valokuvien hengessä


Sökörinki. Kuvassa (vas) Toimi Simonen, Pekka Kolehmainen, Tauno Kinnunen, Manne Simonen, Antti Eronen ja Otto Simonen.  Kuvannut: Yrjö Martikainen. Lähde: Museovirasto.
Nuorisoa veneretkellä Lahnalammilla.

Lumous


Oi kuulautta näiden kevätöiden,
kun kaikki taivaan valo ikäcvöiden
maan päällä viipyy, hennomatta pois,
kun heleimmillään hymyy kevään multa,
kun puistot hohtavat ja arkaa tulta
säteilee ikkunat, kuin lumotut ne ois.
Ui punertuen pilvet meren yli,
se syvään hengittää, niin kuultavana syli,
se, kirkas, taivaan armautta juo.
Hymyssä auerten en nähdä saata,
mi vettä, valoa, mi taivasta tai maata.

Jää pilvi rantaan, säde mullan luo,
ja siipi kantaa aavainääriin asti.
Niin säde liene, tuuli, lintunen -
Mut kesken kirkkauden taivaisen
maan kevään tuomet kukkii huumaavasti.
Ma mitä lienen? Miksi tänne jäinkään?
Min lumouksen silmissäsi näinkään?
Mua mikä sitoo? Valo aaltoon vaipuu,
yö kevään, nuoruus, rakkaus ja kaipuu -
Mik' on tää murhe, joka ahdistaa?
Niin kaunis olet, taivas, kaunis, maa.


- Saima Harmaja -
~~~~
Entisajan nuorisokin osasi huvitella. Kiikkumäki  joka sijaitsi mieluummin kalliolla, oli nuorison mieluisa kokoontumispaikka. Siellä voitiin pistää tanssiksi ja polttaa kokko juhannusiltana. Piirileikit olivat samoin nuorison suosiossa niihin liittyvine lauluineen. Sieltä saattoi löytää sen heilankin, jos onni potkaisi huopatossut jalassa. Kovasti pelättiin vanhaksi piiaksi jäämistä, jotka vietiin "Raatikkoon, Raatikkoon, Kyöpelinvuorentaa, ettei niitä, ettei niitä, pojat nähdä saa!" Kuulinpa sitä laulettavan pikkutyttönä serkkuni häissäkin. Ehkä morsian oli jo vanhapiikaiässä, eli 25v. Minua kutsui naapurin emäntä vanhaksi piiaksi jo 19v!


SItten oli tietysti Tikkalan nuorisoseura (perustettu 1906), josta oli paljon hupia ja oppia sekä miehille että naisille. Heillä oli opintokerhoja, näytelmiä ja kansantahuja, joita harjoiteltiin ahkerasti iltamia varten. Sillä koottiin rahat toimintaan. Aluksi ns-väki kokoontui taloissa, mutta myöhemmin hankittiin oma talokin kylälle. Se ei tosin kauan ollut seuran omistuksessa, vaan se jouduttiin myymään Tikkalan osuuskassalle. Nuorisoseuratoiminta oli tervehenkistä toimintaa, joka päättyi vuoden 1955 tienoilla. 


 Tikkalaan evl-seurakunta rakensi seurakuntatalon, joka vihittiin käyttöön 1950. Seurakuntatalolla oli monenlaista toimintaa, siellä pidettiin jumalanpalveluksia, muistotilaisuuksia, sekä lapsi- ja nuorisokerhoja. Kylässä toimi myös NMKY. Lapsille pidettiin yksityiskodeissa pyhäkoulua. Pyhäkoulunopettajat olivat palkattomia, vapaaehtoisia seurakuntalaisia, ja meidän kylällämme aina naisia. Partiotoimintaa oli 1950-60 luvuilla seurakunnan suojeluksessa. Tyttö- ja poikavartiot kokoontuivat aluksi seurakuntatalolla, myöhemmin omassa "kolossa" . Partiotoiminta  kylässämme  päättyi siihen, kun 1970-luvulla partiomaja purettiin. Siitä oli tullut paheiden pesä.


Kesällä oli hyvä kokoontua yhdessä luonnonhelmaan veneretkelle, ja mennä vaikkapa johonkin saareen päiväksi. Miesväki pelasi korttia, ja sökörinki on kuva kylämme miesporukasta ehkä 1930-luvulta. Lapsuudestani muistan yhden korttiporukan lähinaapurista, missä miehet istuivat talon saunassa kortilla. Tästä ei talon tomera emäntä pitänyt, hän otti vesisangon, täytti sen vedellä, ja viskasi korttiporukan päälle. Jopa hävisi korttirinki nopeasti, ja varmaa on, ettei sen talon saunassa enää nämä porukat kokoontuneet! 


Tikkalan kylällä toimi hyvin aktiivinen korttiporukka, jossa muutamat miehet tulivat aina kynityiksi. Selvää on, että pelissä käytettiin vilppiä, saattoipa hyvin etevä peluri elättää itsensä petkuttamalla toisia pelaajia.


Vapaa-aikaan kuuluu tietysti myös urheilu. Oma seura perustettiin keväällä 1908,  TiVe täytti 100v  vuonna 2008. Kyläseura TiVe toimii yhä, niin vahvahenkistä on porukka ollut. Entisajan pitkäaikaisista toimijoista mainitsen opettaja Kalle Massisen (seuran perustaja), Veikko Kurosen ja opettaja Antti Huttusen.


TiVellä on pitkät perinteet kylämme nuorison kasvattajana. Poikani lapset osallistuvat TiVen rientoihin.


Vapaa-ajan viettoa oli sekin, kun pistäydyttiin yllätysvierailulle naapuriin. Se saattoi joskus tapahtua vaikka kolme kertaa päivässä. Minä pistäydyin noin kolmivuotiaasta alkaen Simosessa, lähinaapurissa, jossa tytöt kampasivat mm. takkuisen kiharatukkani. Siellä minua myös narrattiin milloin milläkin tavalla, yhden kerran he yllyttivät minua  syömään maitokiisseliä liikaa, tuli tosi paha olo, en muista, oksensinko.


Sekin talo on kauan sitten purettu, ja ihmiset menneet maailmalle. Jäljellä on enää vanha aittarakennus ja kivinavetan rauniot. Jonakin päivänä kerron tuosta talosta ja sen ihmisistä.


Tiedoksi kaikille tikkalalaisille ja onkamolaisille: Hautausmaan siivoustalkoot Tikkalan hautausmaalla torstaina 19. päivä toukokuuta klo 10.00. Tervetuloa mukaan työvälineiden kanssa, seurakunta tarjoaa kahvit!


Oikein mukavaa toukokuista viikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!



34 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen17. toukokuuta 2011 klo 18.47

    On maailma muuttunut nopeasti, eikä ollenkaan tavallisen ihmisen kannalta parempaan suuntaa. Ennen ihmiset itsekin keksivät kaikenlaista ajanvietettä ja siallistakin toimintaa. Nykyään pitää olla hiihtoputket ja sählyyhallit.

    Mynämäeilläkin ruma sählyyhalli piti rakentaa keskelle kylää, vanhalle viljapellolle, joka sentää kertoi jotain mennesstä (kivkirkon ohella, jota toistaiseksi ei ole purettu). Bisnestä!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa luettavaa nämä muistelut. Paljon on samaa kuin omassa kotikylässä. Meillä ei tosin partiotoimintaa ollut kylillä, ainoastaan keskustan lapsilla oli siihen mahdollisuus. Niin, ja äitini oli pitkään pyhäkoulun opettajana.
    Hyvää viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tuosta tarinastasi ei voi muuta sanoa kuin, aika entinen ei enään koskaan palaa. Moni asia on maallakin muutunut niin hurjasti. Onneksi kylillä kuitenkin vielä on jonkinmoinen yhteishenki jäljelläOikein kivaa keväistä viikon jatkoa sinne.

    VastaaPoista
  4. Nuo kylätarinat ovat mukavia.

    Näyttää mainioilta nuo vapaa-ajankuvat. Vrkkareita ja tuulipukuja ei vielä oltu keksitty. Herrat siellä istuvat nurmella puku päällä ja huopahattu päässä.
    Aarteita nuo vanhat kuvat.

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo vanhat kuvat,kaunis on runo,kyllä sitä ennen mentiin tostavaan kylään, nykyjään tarvii soittaa ensin, niin sitä ajat muuttuvat.Terveisin Ritva.

    VastaaPoista
  6. HeiHymyilevä Tuula!

    Nykyään harrastetaan rahan kanssa, ja vertaillaan harrastusten kalleutta. Muodissa on ns. röyhästely ja toisille näyttämisen halu. Näistä syistä hankitaan vaikka mitä, jotta voidaan kehua toisille, mitä minulla/meillä on.

    Paljon hyviä ja kehittäviä harrastuksia oli ennen ihmisillä ei ollut edes kansalaisopistoa, kirjasto jonkinlainen oli 1900-luvulla. Piti oppia elämää varten, usein kantapään kautta, koulutus oli heikkoa.

    Kunhan kansa köyhtyy, pitää ottaa käyttöön vanhan ajan konsteja ja taitoja. Me joudumme vielä tiukoille näiden nykyajan poliitikkojen takia, ja maksamaan huijareiden laskut.

    Sählyhallia ei meillä ole, eikä varmaan koskaan tulekaan. Uimahallitkin ovat 35-40 km:n takana (yhteen suuntaan), joten sekin hyvä harrastus saa jäädä.

    Mutta olkaamme tyytyväisiä siihen mitä meillä on: pitkä maantie ja paljon raitista ulkoilmaa.;)

    Kiitos kommentistasi, Tuula, ja oikein miellyttävää viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Moi Minttuli!

    Samaan tapaan sitä ennen on eletty ympäri Suomea. Onhan niitä paikkakuntakohtaisia eroja, mutta ajanhenki määrää sen, mitä on muodissa. Ja kehitys tietysti.

    Kävin lapsena minäkin pyhäkoulua, muutamia vuosia olin myös nuorena (14v) opettajana.

    Kiitos Minttuli kommentista, ja kivaa viikonjatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Hei Mummeli!

    Luultavasti niin on, kuten sanoit: "Aika entinen ei koskaan enää palaa"!

    Onhan sitä yhteishenkeäkin vielä, mutta nykyään ihmiset vetäytyvät "yksityisyyteensä" nnin halukkaasti, ettei paljon kukaan ota vastuuta esim. yhdistyksistä.
    Mieluummin ja helpommin vetäydytään vastuusta, mutta arvostellaan kovasti muita toimijoita. Vielä enemmän elämä muuttuu, kunhan vanha polvi poistuu takavasemmalle aikanaan. Sitten sitä vastuullisuutta saa hakemalla hakea...

    Kiitos kommentistasi, Mummeli; mukavaa loppuviikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  9. Hei Unelma!

    Entisaikaan ei ihmisillä ollut vaatteita joka lähtöön, piti panna päälle mitä sattui löytymään. Korttirinkiin puku päälle, se oli oikeastaan hupaisaa, ei ollut vapaa-ajan asusteita. Oli "riihiremputtimet" ja "kirkkokemputtimet", ei paljon muuta.

    Minulla on paljon näitä vanhoja kuvia tietokoneellani, olen tehnyt kirjoja, joista kuvat ovat jääneet. Itse kokosin kuvat, aineiston, ja ihmisten haastattelut. Näistä tekemistäni kirjoista on nyt hyötyä.

    Kiitos Unelma, kommentista, ja kivaa toukokuuta sinulle<3

    VastaaPoista
  10. Moi Ritva!

    Ajat ovat kovasti muuttuneet viime vuosina ja vuosikymmeninä. Kutsumatta tulevat hyvin harvat ihmiset käymään, joillekin on ilmoitettava jo päiviä ennen kyläilyä käynnistä. Asialla nyt ainakin voi käydä ilmoittamattakin, omasta mielestäni. Ennen tarvittiin ns. naapuriapua ja tehtiin talkootyötä syyskesällä ja syksyllä elonkorjuussa.

    Ehkä tämä on hyväkin asia, en tiedä, mutta entisaikaan oltiin minusta avuliaampia kuin nykyisin.

    Toki harmajan runo on kaunis, se on nuoruuden lempirunojani.

    Kiitos kommentista, Ritva, ja hyvää toukokuuta<3

    VastaaPoista
  11. Kyllä on maailma muuttunut sökörinkien kuvista. Muistan miten miehet pelasivat sunnuntain iltapäivisin kannon ympärillä metsässä. Pienestä tytöstä se oli jännää, koska siihen liittyi kiellettyä. Mutta miten me lapsetkin keksittiin kaikenlaista ajanvietettä; nukuttiin ja pompittiin heinäladossa, tehtiin sänkypeitoista telttoja joissa yövyttiin, talvella kaivettiin rantatörmään pitkiä tunneleita, rakennettiin lumilinnoja, juostiin ulkohuussissa ja pelättiin kummituksia, myöhemmin pelattiin kylän kentällä lentopalloa, opeteltiin tanhuja ja pidettiin pikkuiltamia kylän keskellä olevassa puimalassa. Ei meillä koskaan kukaan sanonut, ettei muka ole mitään tekemistä. Rahaa oli, kun kerättiin marjoja ja vietiin ne kylän osuuskauppaan.
    Nyt haetaan mansikat viljelmiltä, kaupat on kilometrien päässä, vanhukset palvelutaloissa, nuoret hamuavat asutuskeskuksiin. Hattua nostan niille nuorille, jotka sukupolven vaihdoksen jälkeen vielä yrittävät maatalouden parissa. Onneksi on koneet. Ennen oli niittokone ja haravakone. Hevonen vaan ei traktoria. Aika nopeasti kehitys on kulkenut tähän aikaan, eikä kaikin osin yhtään parempaan suuntaan. Mutta ollaan niin globaalikansaa. Lapset kuljetetaan jo ala-asteikäisinä kirkonkylän koululle taksikyydein. Miten ihmeessä ennen riitti koulu ja pari kauppaa joka kylään? Mutta tuskin tänään ollaan yhtään sen onnellisempia kuin silloin, vaikka ei telkkaria ollut. Radiotakin kuunneltiin suhteellisen vähän.
    Kylään saattoi poiketa koska vaan. Ja partiotoimintaan ja seurakunnan kesäleireihin osallistuttiin aina.
    Vai kultaako aika muistot???

    VastaaPoista
  12. Ennen olikin hyvä vaan mennä, ei ollut tarvetta soittaa ja pyytää lupaa.

    VastaaPoista
  13. Hei pitkästä aikaa!

    Kirjoititpa taas kiinnostavasti ja herätit paljon muistoja.

    Nuorisoseurojen toiminnassa olen vielä sentään minäkin ollut mukana.
    Täällä toiminta oli erittäin aktiivista niihin aikoihin, kun omat lapseni olivat kouluikäisiä. Ohjasin koulu-ikäisten toimintaa ja mukavaa oli. Harjoittelimme aina näytelmän, jota tulivat katsomaan vanhemmat, mummit ja kummit.
    Silloin tuntui aika riittävän kaikkeen. Oikein ihmetyttää se harrastusten määrä. Ehkäpä silloin ei tarvinnutkaan nostaa jalkoja ylös -- ja vain olla kellotella!
    ---
    Isälläni oli aina veitikka toisessa silmäkulmassa, vaikka hän olikin, varsinkin vanhemmiten, hyvinkin vakaa uskossaan ohjaten aina siihen meitä lapsiakin. Nuorempana hän lauleskeli paljon piirileikkilauluja, ja häneltä opin monet renkutukset. Isä oli hyvä laulamaan, ja on huvittavaa, että kaikille lapsille periytyi hyvä lauluääni, vaikka äiti ei laulanut lainkaan.
    Lapset laulavat, elossa olevat edelleen.
    Suuressa pääsiäiskonsertissa Salo-Uskelan kirkossa lauloimme kaikki jäljellä olevat seitsemän sisarusta, ja oli se jotenkin erityisen juhlallista ja mukavaa.

    Molemmat, sekä isäni että äitini olivat kielellisesti lahjakkaita ihmisiä. Ehkäpä heistä toisissa olosuhteissa olisi tullut ihan jotain muuta. Äiti eli hyvin vaatimattoman elämän pienviljelijän vaimona monine synnytyksineen, ja isä yritti saada ruokaa pöytään suurelle lapsikatraalle.

    Nyt on ihanaa, kun on sisaruksia, ja kipeää on tehnyt toisten poistumiset rajan taa. meillä on vahva suhde toisiimme, eikä riitoja sisarusten välillä ole. Onneksi.
    ---
    Tästä tulikin ihmeellinen kirjoitus, asiassa en tainnut pysyä lainkaan.

    ---
    Parasta mahdollista jatkoa taas sinulle. Luen kyllä blogiasi, vaikka vastaisinkin harvemmin.
    terveisin Eila

    VastaaPoista
  14. Hei Aili mummo
    Ihania kuvia ja kaikenlisäksi tunnistin sukulaisia siitä,tosin en heitä oppinut tuntemaan kovin hyvin mutta muistan...
    Tikkala on aina ykköspaikka mun sydämessäni,olin siten missä lie itse ja seuraan Tikkalan tapahtumia aina kun vain voin.
    Kesällä olen särkijärven rannalla 2 viikkoa ja käyn Lahnalammella Erkin luona vanhassa mummolassa ja kastelen hautausmaan kaikki Simoset.Ja yhden pienen Siiri tytön haudan,koska hän on oman tyttöni kaima.
    Kaikkea hyvää Aili mummolle
    Niina simonen

    VastaaPoista
  15. Hei Anja-Regina!

    Olipas tämä muisteluni hedelmällistä, kun sinäkin yhtäkkiä muistit paljon kivoja asioita. Näin matkan päästä katsottuna näyttävät entiset jutut ehkä ruusuisemmilta kuin ovatkaan, mutta minusta muisteleminen on kulttuuriteko. Se voi saada lapset nuorena koukkuun kaikenlaisen vanhaan ja omaan historiaan. Niin kävi itsellenikin noin kolmevuotiaana.

    Kaikilla lapsilla on loistava mielikuvitus, jota he käyttävät joka päivä leikeissään. Olen seurannut lastenlasteni leikkejä ja elämää, ja se on ollut minusta hirveän rikastuttavaa, mummokin on oppinut niistä aika paljon.

    Maalla oli ennen ja on vielä nytkin, aina työtä ja tekemistä, mutta niiden lomassa lapset saattoivat leikkiä, ainakin sitten, kun työt oli tehty. Kasvoi jalat maassa olevia kansalaisia, jotka tuntevat juurensa ja tietävät elämästä sen perusasiat.

    Nykyihmisillä ei monesti ole niistä hajuakaan.;/

    Raha oli ansaittava itse työllä: me keräsimme käpyjä talvella metsästä, jotka veimme osuuskauppaan, ja rahat pantiin visusti talletustilille. Niillä rahoilla ostin itselleni automaaattisiteet suksiini, ei niitä muutoin olisi saanut.

    Meidän kylällämme oli neljä kauppaa, ja kolme koulua, ja suuri määrä virkeitä yhdistysksiä. Ihmiset eivät tunteneet silloin vapaa-ajan ongelmia, toimeentulo-ongelmia kyllä sen sijaan oli.

    Kaunis kiitos kommentistasi, Anja<3

    VastaaPoista
  16. Tiedätkö Peikko, mikä muutti tilanteen: Oliko se teevee, yksityisyyden halu, vai mikä muu?

    Kiitos kommentista, Isopeikko, ja iloista kevätaikaa sinulle.:))

    VastaaPoista
  17. Moi EilaM!

    Meillä nuorisoseura meni juuri silloin "tuonilmaisiin" kun olisin ikäni puolesta päässyt mukaan. Taisi käydä niin, että aktiivit menivät naimisiin, ja jokaiselle tuli omia kiireitä, muuttipa muutama heistä pois paikkakunnaltakin.

    Sen sijaan olin mukana seurakunnan nuorisotoiminnassa mukana, joten tanssilavat jäivät käymättä ihan kokonaan.

    Nuorisoseuratoiminta on varmasti ollut hauskaa ja kehittävää, sinäkin olet ollut siinä mukana täysin rinnoin. Eivätkä lapset haitanneet, päinvastoin. Sait heidän näytelmienohjauksestaan paljon hienoa kokemusta ja hauskoja muistoja.
    -----

    Oikein mainio juttu, että te kaikki lapset saitte isältänne laulun lahjan. Yhteinen konsertti yhdistää varmasti varmasti teitä ja tuo ihania muistoja elämäänne.
    Teillä lapsilla on vahva yhteys keskenänne, olette osanneet vaalia sitä. Se on onnea, kaikilla ei ole sellaista. Riita, kateus ja eripura tuhoavat sisarrakkauden, sen voin todistaa.;(
    -----

    Oikein hyvä, Eila, että sait kerrottua itsellesi tärkeitä asioita. Ymmärrän että me olemme jo sellaisella trasolla, että voimme keskustella läheisesti keskenämme, vaikka tunnemme toisemme vain netin välitykselä. Siinäkin oppii tuntemaan toisen ihmisen melkoisen hyvin. Ymmärrän sen, ettet voi aina kommentoida, ei se mitään. Sinulla on omat rakkaat velvoitteesi, ja haluan tukea sinua niissä kaikesta sydämestäni.
    ----

    Parasta jatkoa itsellesikin, Eila, ja oikein mahtavaa kesää sinulle<3
    Kiitos kommentistasi, se oli paljon ajatuksia herättävä...

    VastaaPoista
  18. Moi Pienenpienipienoinen!

    Onko Erkki S. setäsi vai enosi? Voitko sanoa vanhempasi etunimen, haluaisin tietää sen, kun tunsin varmaankin hänet. Minun aikanani oli koulussa Helga, Veli, Aarne, ja myöhemmin Eeva ja Erkki. Helga oli samalla luokalla, vain vuotta vanhempi, kuten luokkani toisetkin oppilaat. Isoäitisi nimi oli Niina, ja ukkisi Arvi.

    Olisipa ihan kiva nähdä sinut, kun olet melkein paikkakuntainen. Jos et halua tulla käymään, voimme tavata hautausmaalla tai baarissa, se tosin ei ole aina auki.

    Sinä tunnut pitävän kovasti suvustasi, kastelet solidaarisesti suuren osan hautausmaan kukista. Simosia kylällä on ollut paljon useammasta sukuhaarasta.

    Oikein mukavaa kevättä ja kesää sinulle, Niina, ja jos haluat jutella, ota yhteyttä. Postisi voit laittaa kommenttilaatikon kautta, se tulee sähköpostiini eikä minun tarvitse julkaista sitä kaikkien luettavaksi. Voi lähettää sinulle myös osoitteeni, jos haluat.

    Kiitos kommentistasi, Niina<3

    VastaaPoista
  19. Mukavaa historiaa, ihana kun jaksat näistä asioista kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  20. Moi Maiju!

    Onhan se historia mielenkiintoista, vaikka ei aina mukavaa.

    Jaksan kirjoitella tästä lemppariaiheestani, kun on noita kuviakin<3

    Kiitos kommentistasi, Maiju, ja kivaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  21. Niinpä. Ajat muuttuvat ja kauniit muistot jäävät.
    Miekin muistan kuinka lapsuudessani oli ihan erilaista kuin nykyään. Käytiin kylässä, eikä tarvinnut ilmoitella milloin tullaan kyläilemään. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita, silti hyvin pärjättiin. Talkoohenkeä oli, vaikka onhan sitä vieläkin jossain määrin. Aktiivisia ihmisiä löytyy vieläkin. Onneksi.

    Mutta nyt on nyt ja eletään tätä päivää ja ollaan positiivisella mielellä.

    Kiitos taas kertomiksestasi, kuvistasi ja runosta.
    Hyvää loppuviikkoa ja auringonpaistetta elämääsi.

    VastaaPoista
  22. Hei Eila!

    Tosi on, että ajat muuttuvat nopeasti, etenkin viimeisten vuosikymmenien aikana. Voi sanoa, että digitaaliset vempaimet ja muu tekniikka, on muuttanut elämämme hyvin erilaiseksi kuin aikaisemmin. Nyt kun melkein silmänräpäyksessä kaikki katastrofit ovat melkein käsin kosketettavina, lähellä, on elämä muuttunut hektiseksi, ja kiireiseksi. Ja jos ei kenellä ole, niin sitten vain teeskennellään niitä olemattomia kiireitä. Se on tärkeilynhalua. Muuankin mies, joka halvaantui jo 1980-luvun alussa, on muka kovasti kiireinen, vaikka vuosikymmeniin ei ole tehnyt (paljon) yhtään mitään, passauttanut vaimollaan vain itseään.

    Elämää on vaikea kuvitella ilman tietokonetta tai kännykkää, niistä on tullut osa jokapäiväistä elämää.;) Vielä 1980-luvulla pärjäsin ihan hyvin ilman pc:tä, mutta jo v. 1991 ostin sellaisen itselleni. Ja kovassa käytössä ne ovat olleet...

    Tulin äsken siivoustalkoista hautausmaalta. Onneksi väkeä oli tullut paikalle, lähetin 11 tekstaria tuttavilleni. Seurakunnan miehet jäivät ajelemaan roskakasoja pois mönkijällä.
    ----

    Jokainen eletty päivä on hyvä päivä, pitää ajatella (vaikka ei niin kovin hyvä oisikaan). Positiivisuus auttaa kummasti selvitymistä elämässä, tietää että vielä se joskus aurinko paistaa:)

    Kiitokset kiitoksistasi, ja kommentistasi Eila<3
    Hyvää viikon loppua sinulle<3

    VastaaPoista
  23. Hieno runo siinä ja vanhat kuvat ovat nostalgisia, oikein savotta porukka kuva, mutta niinhän ne ennen tekivätkin miehet kovasti töitä, samoin naiset, siinä sivussa hotivat lapset ja karjan, eikä valittanneet.Huomenna kiekko leijonia katsomaan, koitan saada jonkun kuvan lisättyä. t. pipsa

    VastaaPoista
  24. Hei Aili mummo
    Aivan oikein ,mummoni oli Niina simonen ja ukkini Arvi.Ja kaikkienhan kanssa ilmeisesti olet koulua käynyt.
    Isäni on aarne.Kuoli kylläkin Tampereella 1989 serkkunsa Lilja Ratilaisen luona.
    Minä asun täällä Turussa ja odotan vain aina kesää että pääsen edes hetkeksi Tikkalaan.Enään en yövy Erkin luona vanhassa mummolassa niinkuin lapsena vaan nyt kun on omia lapsia niin vuokraamme mökkiä Särkijärven rannalta.
    Se voisikin olla hieno tavata hautausmaalla,voisit kenties kertoa keitä he siellä asustelevat ovat ,kun olemme joka kesä ahkeraan heitä käyneet moikkaamassa.Kun en tunne sitä elävää sukuani niin siletä löytyy ainakin sukunimeltä samoja kuin minä.
    Minä siis olen syntynyt juuri kun äiti ja isä erosivat,isääni en niinkään tuntenut.Mummon kyllä.
    Toivottavasti tämä tulee perille kun en oikein tunne tätä blogia vielä,en osaa käyttää.Omanikin on vain harjoitelma...
    Olemme Tikkalassa 11.6-26.6
    Vaihdetaan numerot sitten.

    VastaaPoista
  25. Olipas mukava kuva Sököringistä!

    Meillä päin vielä 1980 luvulla kesäisin ukot pelasivat sököä ulkona, Osuuskaupan tuntumassa, josta saivat sitten virkistysjuomiakin, varsinkin lauvantaisin lähellä nuorisoseurantaloa, oli montakin sökörinkiä.

    Nyt ei ole enää, ei edes nuorisoseurantaloa jäljellä, eikä osuuskauppakaan enää palvele kyläläisiä.

    Vanhat mukavat ukkelit ovat jo puukehdoissa ikilevolla, niinkuin monen topakat eukotkin, jotka pitivät muka ukkojaan ojennuksessa.

    Kaikki muuttuu. Nyt on tarpeeksi
    touhua kun jaksaa keskittyä lastenlapsiin ja matkustaa vain sen, mitä terveys kestää.

    Onneksi kesällä kuitenkin vähän piristyy, ikäänkuin herää jostakin horroksesta, kun on valoisaa ja lämmintä ja vihreää.


    Oikein mukavaa viikonloppua, Aili-mummolle, Ihanaan Koti-Suomeen!

    VastaaPoista
  26. Hei Pipsa!

    Tuo sökösavotta ei liene ollut niitä raskaimpia, vaan näille miehille rakas harratus. Savottarahat keräsi korttihuijari vähemmän älykkäältä porukalta omiin taskuihinsa, ei välttämättä tarvinnutkaan tehdä oikeaa työtä, kun voitti aina korttipelissä.

    Taidat olla Kiekkoleijonien harras ihailija? Minulla ei riitä virtaa eikä kapasitettia urheilulle, olipa se miten hohdokasta tahansa.

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Pipsa, sekä kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  27. Moi Pienenpienipienoinen!

    Ei ne kaikki Simosen lapset vielä siinä olleet, muistelen heitä olleen kahdeksan. Vanhin tytär, nimeä en nyt muista, oli jo koulunsa käynyt. Isäsi Aarne oli yläluokilla kun olin kahdeksanvuotiaana kolmannella. Helka (tai Helga) lähti Helsinkiin muistaakseni kolmannelta luokalta tätinsä Mainin luokse, enkä sen jälkeen ole häntä tavannut. Velikin jäi minusta jälkeen. Nuo nuoremmat kävivät koulua sisarusteni kanssa. Muistaakseni oli vielä Väinökin, jota en paljon muista, oli niitä nuorimpia.

    Eilen olimme siivoustalkoissa hautuumalla kolme tuntia, alareuna taisi jäädä siivoamatta kuten yleensä.

    Miehellä on synttärit 12 päivä kesäkuuta, mutta sen jälkeen voimme tavata, ja jutella vaikka mistä. Puhelimeni on 040 590 2126, johon voit soitella.

    Oikein mukavaa kesää sinulle, Niina, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  28. Heippa Herne!

    Niin ne ajat muuttuu ja sukupolvet samoin. Tämä ja eilinen menikin hautausmaiden merkeissä, eilinen siivouksissa ja tämä päivä seurakunnan henkilöstön ja kirkkovaltuuston mukana katselemassa paikkoja. Monet halveksivat evl-seurakuntaa, mutta ei se mitenkään merkityksetön ole, tekee paljon hyvää ihmisten parissa. Ja monet hakevat ja apua siltä. Ja sitten se hengellinen puoli, tuskin sitäkään voi vähätellä.

    Niin kuin sanoit, Herne, voimien mukaan sitä on mentävä: toisinaan kovemmin tai sitten hiljemmin, miten jaksaa...

    Oikein ihanaa kesää sinulle, Herne, ja voimia niiden lastenlasten kanssa! Sinä osaat antaa arvoa jälkikasvullesi, ja rakastat heitä pyyteettömästi<3

    Kiitos myös kommentistasi!

    VastaaPoista
  29. Moikka Hannele!

    Varmaan monellakin, mutta harvemmin näitä 1920-30 luvuilla otettuja kuvia ihmisillä on. Kamera oli vain muutamalla ihmisellä kylässä.

    Kivaa viikonloppua sinulle, Hannele<3

    VastaaPoista
  30. Hämmentävän kaunis runo! Aloin etsiä sitä nyt Saima Harmajan Kootuista runoista, mutt aolen vasta löytänyt runon Lumoissa, joka on eri...

    Nuo menneiden aikojen vapaa-ajan viettokuvat ovat kiinnostavia. Minullakin niitä joitakin.

    Kaikista vaikuttavin kuva on kuitenkin kuva isästäni sotasairalassa.

    Suununtai-iltapäivän rauhaa!

    VastaaPoista
  31. Hei Leena!

    Tämä Lumous-runo oli nuorempana oikein lempirunojani. Kirjoittaja Saima Harmaja on haltioissaan ja rakastunut, johon hän tietysti johtaa ajatukset ja tunteet.

    Lausuin nuorena Saiman runoja, on runo Keijukaissatu, josta kovasti myös pidän. Saimalla on koskettavia ja syvämietteisiä runoja, joita ihmiset rakastavat.

    vanhoissa kuvissa on nostalgiaa; nuokin kuvat on otettu jo vuosikymmeniä ennen syntymääni.

    Rakas isäsi on sinulle tärkeä ihminen, ja siksi kuva on niin vaikuttava.

    Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle, Leena, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  32. Hei pitkästä aikaa...nyt en tiedä enään mistä se löytyy mihin voi sähköpostia laittaa?

    VastaaPoista
  33. Moi Niina!

    Voit lähettää sähköpostia osoitteella ailinupponen (at) gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥