Google+ Followers

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Todella yllättävä Palkinto


Palkinto Aikateriinelta.
Sydämelliset kiitokseni aikatherinelle, joka antoi minulle tämän palkinnon!


Minä ja yhdeksän muuta blogistia saimme tämän palkinnon.


Tehtävänä on kertoa kolme totuutta itsestäni ja kolme tämän hetkistä toivettani ja jakaa palkinto kymmenelle blogistille eteenpäin.


Kolme totuutta minusta:

1. Olen kaunosielu, se sopii mielestäni runoilijalle.


2. Lapsesta asti olen halunnut oppia uusia asioita, ja usein se tapahtuu "kantapään" kautta.


3. Minulla on Januksen kasvot (yhdet kasvot katsovat eteen ja toiset taakse).


Sitten ne kolme toivetta:


1. Terveyttä toivon, sikäli kuin se on mahdollista. Perussairauksia on paljon, ja muita vielä lisää.


2. Toivon voivani olla avuksi poikani perheelle ja lapsenlapsille. 

3. Toivon että Suomi ja suomalaiset selvityvät suhteellisen vähin vaurioin tästä lamasta. Erikoisesti toivon maanviljelijöille selvitymiskeinoja näistä vaikeista ajoista.


Jaan Palkinnon kymmenelle blogistille.  Haluan antaa tämän kiitoksena vakituisille lukijoilleni ja kommentoijilleni. He antavat tarkoituksen kirjoittamiselleni.


http://anjareginanaitta.blogspot.com 


http://lohdunlohdun.blogspot.com


http://minttulinkuvat.blogspot.com


http://mammanmaailma.blogspot.com

http://hannelenparatiisi.blogspot.com


http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com


http://sofiatanninen.blospot.com

http://villiviinivaralla.blogspot.com


http://maiju-mnnikll.blogspot.com


http://himmujamummu.blogspot.com


Toivotan kaikille Palkinnon saajille iloista ja onnellista kesää! 


Jos kuka ei halua ottaa vastaan tai vastata tähän, sekin on ihan vapaa-ehtoista. Ymmärrän, että kesällä voi olla muitakin kiireitä tai lomajuttuja.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein iloista viikonjatkoa ja hyvää kesää!
                                                       Aili-mummo

22 kommenttia:

  1. ai kun kiva kuvaus tuo mulla on januksen kasvot, yhdet taakse yhdet eteen.. tuli heti mieleen äitiyden vuodet kun tuntui että olis pitänyt olla silmät sivullakin.. kivan jutun teit ja hyvin jaoit, onnea vaan kaikille.. tuo huomautus että ei ole mikään pakko ottaa jos ei nyt halua. voi pistää vaikka sivuun ja jatkaa syksymmällä. lomiahan tässä on nyt monilla.. minäkin jo juoksen mökille ja kotiin ja odotan parempia lääkkeitä että pärjäisin lomalla..tiukille ottaa kun nuo terkkaritkin menee kiinni..ja joutuu käymään kauempana..

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aili-mummo. Otan tuon haasteen vastaan ja paöaan siihen, kunhan vähän fundeeraan ensin.

    VastaaPoista
  3. Hei aikatherine!

    Anteeksi, etten jaksanut enempää. Tein paljon työtä saadakseni tuon palkintokuvan sivulleni, ei tahtonut onnistua millään;/ Sivupalkkiin en myöskään saanut kuvaa, mutta joskus miniä auttaa, kun ehtii.

    Ihan vapaaehtoisiahan nämä ovat, kiiressä ei monella ole aikaa, ja tuskin haluakaan.

    Kiitokset itsellesi, aikatherine, että jaksat ajatella meitä lähimmäisiäsi lämmöllä!

    Toivon että saat terveysasiat kuntoon ennen matkaasi toiselle puolelle maapalloa, ja voit turvallisin mielin matkustaa poikasi perheen luokse. Tuollainen reissu rasittaa sydäntä kovasti.

    Kiitos kommentistasi, ja oikein hyvää kesää ja matkaa sinulle<3

    VastaaPoista
  4. Hei mummeli!

    Ole hyvä vaan:))

    Oikein hyvää viikon jatkoa ja vointia sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Onnea,Aili-mummo palkinnostasi,oikein hyvää viikon jatkoa<3.

    VastaaPoista
  6. no kiitos kauheesti (?)
    Katotaan miten totuuksien kans käy..

    Kun oppii uutta, pysyy nuorena :)

    VastaaPoista
  7. Oi kiitos Aili-mummo, otan vastaan ja vataan kunhan kerkiän.
    Kivasti sinä olit vastannut.
    Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ritva onnitteluista<3

    Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  9. Moi Hannelen paratiisi!

    Eipä kestä kiitellä, ole hyvä vaan<3

    Uuden oppimisen halu pitää ainakin mielen virkeänä, ja jalat maassa kiinni---.

    Onnittelut sinulle vielä kerran<3

    VastaaPoista
  10. Ole hyvä, Sylvi: Onnea vielä kerran!

    Oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  11. Kiitos Aili-mummo.
    Vastaan tuohon heti, kun ehdin. Minulla on jo yksi toinenkin palkinto odottamassa,
    Mukavia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  12. Kiitos vaan Aili-mummo palkinnosta! Aina tällaisesta tulee iloinen mieli. Tultiin juuri mökiltä kotiin ja tuskailen virustorjunnan ja ulkoisen kovalevyn siirtohommien kanssa. Mutta lupaan vastata tähän heti kun helpottaa! Kiitos ja kumarrus ja mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Unelma, ole hyvä vaan!

    Hassua, että sattui kahdelta samaan aikaan;)

    Sinä olet hieno blogisti, Unelma, ja luen hyvin mielelläni juttujasi, ansaitset kyllä tämänkin palkinnon/ tunnustuksen.

    Oikein ihania kesäpäiviä myös sinulle, Unelma, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  14. Hei Anja!

    No se on kiva, että tulee hyvä mieli<3

    Joo, ei mitään hoppua, tee nyt ne tärkeämmät työt, virustorjunta on ihan ensiarvoisen tärkeä juttu!

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Anja-Regina, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  15. Kiitos kiitos Aili-mummo!

    Hyvä että kurkistin blogimaailmaan,
    ja sain iloisen yllätyksen.
    Palaan asiaan myöhemmin,
    kun saan aikaa ja pääsen
    koneelle.

    Kesäterveisin Herne♥

    VastaaPoista
  16. Hei Herne!

    Sinulla taitaa olla kesäkiireitä, kuten meillä kaikilla---.

    Lämpimät onnittelut samasi palkinnon johdosta<3

    Vastata aina kerkiää, ja pakollinen tämä ei ole;)

    Oikein hyvää kesää sinulle ja jälkikasvullesi, Herne, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  17. Kiitos Aili-mummo, olen otettu tästä!Vastaan kyllä jahka olen toipunut omasta nettikatastrofistani!

    VastaaPoista
  18. Moi Villiviini!

    Ei hätiä mitiä, ole hyvä vaan, kunhan joskus ehdit<3

    Kiitokset kommentistasi, ja hyvää viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  19. Kiitos paljon palkinnosta mitenkä tähän vastataan :)??
    Otan mielelläni vastaan sen.

    VastaaPoista
  20. Kiitos Aili-mummo yllättävästä ja hienosta palkinnosta. Otan ilolla vastaan ja vastaan kunhan ehdin. Tulin kotiin eilen myöhään illalla Turun matkalta.
    Kesäterveiset sinne♥

    VastaaPoista
  21. Moi Sofia!

    Teet suunnilleen samoin kuin minäkin olen sen tehnyt.

    1. Siirrät tuon ylläolevan palkintokuvan blogiisi.

    2. Kerrot kolme totuutta itsestäsi.

    3. Kerrot kolme suurinta toivettasi.

    4. Kenelle luovutat palkinnon (voi olla 10, tai vähemmän, tai voit sanoa, että halukkaat voivat ottaa palkinnon vastaan).

    Olisi hyvä, jos saajan sivun linkin laitat sivullesi, kuten minäkin tein.

    Lisäksi palkinnon saajille on hyvä ilmoittaa heidän blogeissaan kommenttipalstalla, että he saavat jotakin blogistasi.

    Palkinnon kuvan voi lisäksi laittaa sivupalkkiin.

    Näin yksinkertaista se on.

    Ja vielä kerraan onnittelut palkinnon johdosta, Sofia!

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  22. Hei Minttuli!

    Ole hyvä, Minttuli, vastaa ihan milloin ehdit; kesähän on kiireistä aikaa. Ja vielä kerran onnittelut sinulle<3

    Oikein upeaa kesän jatkoa sinulle, Minttuli, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥