Google+ Followers

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Vanha Mannila Särkijärven rannalla

Salomo Mannisen tupa ennen purkamista 1960-luvun alussa. Kuva: Reino Mannisen arkisto.
Pellot sängellä,
varikset liidossa niiden yllä.
Niitty kasvaa sumua,
mustat lehmät laiduntavat ilmassa.
Savu tuoksuu,
syys kulottaa mennyttä kesää.
Maailma! sinun kauneuttasi
katoavaista vasten.

- Helena Anhava -


Reino Manninen antaa kyytiä Amerikan vierailleen 1950-luvun lopulla.
Kerron nyt Mannisen suvun saapumisesta Tikkalaan, ja suvun asettumisesta paikoilleen. Monista suvunjäsenistä olen kertonutkin jo aikaisemmin; kirjoitukset löytyvät hakusanalla Manninen.

Suvun kantaisä, Kustaa Emmanuel Manninen (1820-1902), syntyi Mikkelin Hirvensalmella, josta lähti jo 8v. erään herrasväen mukana. Hän päätyi rengiksi Tohmajärven pappilaan (1843-45), jossa asui tuolloin kirkkoherra Erik Johan Andelin. Kustaa oli roteva- ja suurikokoinen mies, joka tunsi myötätuntoa vähäosaisia kohtaan, näin kertoo meille Lauri Saloheimo. Muutaman välipaikan jälkeen Kustaa Emmanuel meni nimismies Karl Gråstenin taloon Kemien Suoniemeen, ja siitä edelleen toiselle nimismiehelle,  Gabriel Steniukselle Oravaaraan. Siitä Kustaa suunnisti käräjätuomari Karl Ferdinand Forströmin palvelukseen, joka asui Kemien käräjätalossa (Lauri Saloheimo 1957).

Jostakin syystä Kustaa otti pestin uudelleen nimismies Steniukselle, viipyen talossa kaksi vuotta. Samassa talossa palveli myös Leena Kokko (1843-1920), ja vuonna 1863 pari vihittiin kristilliseen avioliittoon. Mies oli vanhapoika, jo 43v, morsian vasta täyttänyt 20v. Aluksi pari kierteli torppareina, mutta 1874 päätti nuoripari lähteä Onkamolle, mistä Stenius tarjosi heille vuokrattavaksi Kauppilan tilaa numero 26. Tuolloin Mannisille oli jo syntynyt kolme poikaa, joista kasvoi pian heille työapua. Kuuden vuoden jälkeen Manniset muuttivat Hernevaaralle tilaosakkaiksi numerolle 46, joka on nykyisin Mika Kurosen hallussa.

Hernevaaralaisten naapureiden kanssa heillä oli huonot välit, ja Mannisiin suhtauduttiin vihamielisesti. Luulenpa tietäväni syynkin asiantilaan: Manninen oli kannellut naapureistaan virkavallalle, sillä naapureita oli sakotettu pyhäpäivän rikkomisesta, kiroilusta, ja vankien huonosta kohtelusta. Naapurit olivat Simosia. Olen todennut asian seurakunnan rippikirjoista, joihin ennen merkittiin kaikki rikokset ja rangaistukset.

Manniset olivat saaneet säästöön jo rahaakin, ja he päättivät ostaa maatilan Tikkalasta (tuolloin Onkamosta) Särkijärven rannalta. Tuo paikka on nykyään Marko Mannisen omistuksessa oleva tila, numero 2:32, Mannila. Särkijärvelle he tulivat vuonna 1883. Muutamien vuosien perästä alettiin rakentaa rautatietä Tikkalaan, jolloin valtio osti rautatien pohjamaan ja maksoi siitä korvauksen.

Kaikkiaan Manniset saivat kahdeksan lasta, joista poikia oli viisi. Siitäpä suku sikesi, tuosta laajalle levisi...
Mannisen pojat päreitä höyläämässä. Reino Mannisen arkisto.
Tälle Mannisten kantatilalle jäi asumaan Kustaan ja Leenan nuorin poika, Salomo Manninen (1877-1962), joka tunnettiin Tikkalassa sääprofeettana. Hän oli käynyt kristillisen kansanopiston ja tunnettiin paikkakunnalla hyvänä puhujana. Salomo avioitui v. 1905 rääkkyläläisen Aina Jumppasen (1884-1965) kanssa. Parille syntyi 10 lasta, joista puolet tyttöjä. Vanhempien kuoleman perästä 1960-luvulla tilaa asuivat Manniset veljekset kolmistaan, Tauno (1917-97), Reino (1924-2004) ja Eino (1926-), joista viimeksi mainittu meni kotivävyksi vaimonsa Meeri Turtiaisen kotitilalle Savonrannalle, ja  tekivät työtänsä maanviljelijöinä. 

Tauno Manninen jäi vanhaksi pojaksi, ja asui ja teki töitä veljensä taloudessa elinaikansa. Tauno tunnettiin paikkakunnalla hevosmiehenä. Myös veljen lapset olivat Taunolle rakkaita.

Mannilan tilalla isäntänä toimi Reino Manninen, joka avioitui vuonna 1966 Mirja Jormanaisen kanssa. Tilalla hoidettiin lypsykarjaa. Mirja ja Reino saivat viisi lasta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, joista vanhempi, Marko Manninen, on Mannilan nykyinen isäntä. Markolla on vaimo Anu Vatanen, ja kolme yhteistä lasta. Pari on tehnyt uuden nykyaikaisen navetan 40 lypsylehmälle, ja Marko toimii kunnanvaltuutettuna ja poliittisissa luottamustehtävissä innolla mukana. 

Reino Manninen osti lisää maita ja maatiloja pojalleen Markolle, joka jäi jatkamaan isänsä työtä. Mannilan kantatila oli aikaisemmin jaettu moneen osaan, olihan Kustaa Emmanuelilla ollut viisi poikaa, joiden oli saatava oma tila ja koti. Näin oli tapana entisaikaan. Tytöille annettiin jotakin pientä, muutama kotieläin ja "myynit" eli kapiot, joilla asianomainen sai pärjätä loppuelämänsä.

Mannisista voisi kirjoittaa vielä monta tarinaa - ja kirjoitankin. Toisia tarinoita kirjoitan taas toisista suvuista. Vanhoja valokuvia on vielä paljon... 

Salomo Mannisen talo Särkijärven rannalla. Reino Mannisen arkisto.
Viime viikolla sairastuin influenssaan, palelsi ja kuumensi vuoronperään. Sitten väki innostui kantamaan sieniä, joita en olisi jaksanut puhdistaa enkä säilöä, vaan pakko oli. Säilöä pitäisi nytkin, mies on kerännyt puolukoita, joista aion tehdä kurpitsa-puolukkahilloa. Joten puuhaa riittää, kun vain jaksaisi tehdä. Tällaista se on maalaisakan elämä syksyisin, vuoden työteliäin aika käsillä.

Mutta mitäpä näistä, toista se oli entisaikaan, silloin ei ollut koneita eikä vempaimia, joista olisi ollut apua kotitöissä. Nyt on kaapit täynnä kaikenmaailman koneita ja vempaimia, jotka käyvät sähköllä. Painaa napista vaan, niin tulosta syntyy! Ja olen minä niitä koneita käyttänytkin. Yksi yleiskone kului puhki Nuppolassa emännöidessäni, ruotsalainen Elekrolux. Melko monta taikinaa kerkisin sillä tehdäkin... Sillä sai 1½ litran pullataikinan, joten ihan tyhjää ei tarvinnut kyhäillä. Samanlainen vanhempi malli oli Joensuun talouskoulussa 1966, kun siellä olin opiskelemassa ruoanlaittoa, kotitaloutta ja leipomista. Tuolloin oli tärkeänä osana esillä säilöntäoppi, jossa sai opetusta koko kotisäilönnän laajalta alueelta. Enpä usko, että umpiointia enää nykyisin opetetaan. Joensuussa on lopettu myös talouskoulun kurssit, ainoastaan ammattikoulutusta järjestetään enää.  Minusta tuon viiden kuukauden kurssin lopettaminen on nykynuorison vahinko, ei oppi ketään ojaan kaada!
Mv. Salomo Manninen emäntänsä Ainon ja lapsenlapsen, Rauha Mannisen kanssa.
 Mutta asiasta kolmanteen:


1950-luvulla ei maaseudulla vielä paljon henkilöautoja näkynyt, huonot olivat myös tiet. Silloin isännät nikkaroivat tuollaisen kuljetuslaatikon traktorin perään, tai oikeastaan tuo taitaa olla hevoslippakiesi, josta on aisat otettu pois, ja kiinnitetty traktorin perään. Mikäpäs oli lähteä kyläreissulle konevoimalla. Toiseksi ylimmässä kuvassa Reino Manninen kuljettaa Amerikan vieraitaan sukuloimaan lähiseudulle. Tikkalan Mannisia muutti ainakin kaksi henkilöä Amerikkaan vuosisadan alkupuolella. Ensimmäinen muuttaja oli Iida Kustaantytär Manninen (1891-1968), joka muutti ensin 1913 Viipuriin ja sieltä Amerikkaan, jossa avioitui Johan Algot Ohmanin kanssa. Ehkä tuo kuva onkin vuodelta 1961, kun Iida oli vieraillut puolisoineen Suomessa.  Kalle Kustaanpoika Manninen (1900-1963) muutti Amerikkaan 1922. Sukulaisen kertoman mukaan hän oli lainannut matkarahat veljeltään Vilho Manniselta.


Alimmassa kuvassa Mannilassa on 1950-luvulla käynnissä kivenraivaus, josta maksettiin palkkio. Minulla on hyvin huonolaatuinen kuva katerpillarista (puskutraktori) töissä Mannisten pellolla. Kaikki kuvat ovat edesmenneen Reino Mannisen kuva-arkistosta.


Muutamissa vuosikymmenissä Mannisen suku levisi paikkakuntamme yhdeksi suurimmista Simosten ja Kurosten jälkeen. Voi sanoa, että Kustaa Emmanuel ja Leena Mannisen jälkeläisillä on ollut runsaasti siunausta. Nykyään asuu Tikkalassa ja Onkamossa enää muutamia perheitä Mannisia, nuorten muuttaessa muille paikkakunnille ja vanhojen tuonimaisiin.


Apuna jutun kirjoittamisessa olen käyttänyt teostani Havutar, hyvä emäntä (2004) sekä Vieno Kekäleen Manninen-Kokko sukuvihkosta vuodelta 1985.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa!
                                                                         Aili-mummo

24 kommenttia:

  1. Oikein taas eläydyin maaseudun elämään kertomuksessasi. Vanhat valokuvat kertovat lisää, antaen oikean tunnelman.

    Nyt tuntuu tarinasi niin mukavalta, kun olen kokopäivän kaivellut omia juuriani kirkonkirjoista. Saa nähdä sitten milloin pääsen niin pitkälle, että valmiita tarinoita alkaa syntyä. Tiedoissani on aukkoja vielä niin paljon.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista ja elävää tarinaa Mannisista. Niin samankaltaista se elämänmeno on näilläkin savolaisilla mailla ollut. Omaa sukuani on tutkittu ja hallussani on vanhoja asiakirjoja aina 1800n luvun puolivälistä. Kauniilla käsialalla kirjoitettuja. Osa ruotsisi, osa venäjäksi ne vanhimmat. Luovutan ne jossain vaiheessa tyttären haltuun. Ehkäpä tutkijana osaa antaa niille kuuluvaa arvoa...
    Kiitos Aili tästä ja hyvää loppuviikkoa.
    PS: Toivottavasi syysflunssa helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Kaiken kiireesi keskellä kirjoitit hyvän tarinan tuosta suvusta. Ihanaa kerrontaa vanhasta ajasta. ja nuo kuvat tukevat niin elävästi kerrontaasi. kiitos taas sinulle tästä!
    Toivottavasti flunssa jättää sinut pian ja jaksat taas paremmin noiden askareiden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Hei Pikoliini!

    Sinäkin olet siis innostunut suvustasi, ja haluat varmaan julkaista oman sukukirjan..;)
    Omat juuret kiinnostavat monia, minulle tämä juttu kuuluu miehen sukuun, ei omaani. On kuitenkin osa kotikyläni historiaa.

    Tiedoissa on aina aukkoja, aukottomaan tietoon saattaa olla jopa mahdoton päästä. Mutta hyvä että tietää mahdollisimman paljon, kaikkeahan ei voi jukaista, vaikka tietäisikin.

    Nuo valokuvat perhealbumeissa ovat usein heikkotasoisia, mutta parempia ei ole saatavissa. Nämä kuvat olivat 6x6 sm, mutta kovin hämäriä ja epätarkkoja. Pienestäkin kuvasta saa hyvän suurennoksen, jos sen kontrasti on hyvä ja terävä.

    Muutakin tietoa ja tarinaa sukukirjoissa pitäisi olla, kuin kirkonkirjatiedot. Silloin vasta juttu muuttuu todelliseksi ja eläväksi.

    Oikein hyvää jatkoa sukututkimuksen parissa sinulle Pikoliini, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  5. Moi Minttuli!

    Manniset ovat mieheni sukua, omalta kylältä kuitenkin. Olen seurannut tilojen ja talojen historiaa, mutta tämä ei ole mikään sukututkimus, vaan -tarina. Mukava tietää näistä suvuista, ja siitä, mistä he ovat kyläämme tulleet. Tuota Kustaa Emmnuelia olisi voinut käsitellä laajemminkin, mutta olisi tullut jatkokertomus...

    Mukavaa, että olet koonnut vanhoja oman sukusi asiapapereita, joita tyttäresi ammattilaisena voi tutkia. Niissä tarvitaan kielitaitoa ja vanhojen käsialojen lukutaitoa ennen muuta.

    Meilläkin on Nuppolan tilasta tallella 1840-luvulta lähtien, ja ne ovat ruotsinkielellä kirjoitettuja. Samoin isojakokartta on tallella ja kunnostettu.

    Varmaan tyttäresi osaa arvostaa vanhoja papereita asianmukaisella tavalla. Meillä on kopiot alkuperäisistä, ja ne alkuperäiset tallennettu kunnan arkistoon. Vanhat paperit murenevat helposti, joten kannattaa käsitellä varovasti.

    Flunssa on jo kovasti helpottanut, ei tosin vielä kokonaan...

    Oikein miellyttävää syysviikkoa sinulle, Minttuli, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  6. Hei Mummeli!

    Toki meni aikaa, kun näin pitkän jutun sain aikaiseksi. Mutta työt odottavat, eivät ne tartu liepeisiin...;)

    Juuri siksi, että minulla on paljon kuvia ja tietoa kylämme menneisyydestä, näitä tarinoita kirjoittelen. Nämä sukutarinat ovat melkein parasta Havuttaren antia, ehkä jotain muutakin. Kyllä 280 sivuun aika paljon mahtuu A4 koossa.

    Samaa toivon minäkin, taidan välillä olla saamaton, mutta sairaina useimmat on sitä.

    Oikein mukavaa syyskuuta sinulle, Mummeli, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  7. Peikko onkuullut, että ihmiset ovat käyttäneet kaiken suolan, eikä mistään saa enää lisää. Silloin varmaan pitää itkeä kurkkujen ja sienien päälle.

    VastaaPoista
  8. Ai kuinka ihanaa lukea tuota tekstiäsi, sinulla on kertojan taito, voin melkein kuulla kun kerrot tosi tarinoita :) ja muutoinkin kun itsekkin jotenkin liityn iso Äitini kautta Mannisiin, hän oli Johanna Manninen, en muista mistä päin savoa syntyisin kun tuota Mannisen sukukirjaa minulla ei ole, mutta Tädilläni Turussa on jota olen joskus lainannut.

    Nyt minun teksi kamalasti mieleni tutkia Isäni sukua joka on Kiteeltä lähtöisin kummatkin Isovanhempani Isän puolelta.

    Joskus jos näet kärpäsen kuuntelemassa kun kirjoitat, älä läpsäsytä sitä se voin olla minä katselemassa ;))
    Ihania syyspäiviä sinulle Aili-mummo-

    VastaaPoista
  9. Moi Peikko!

    Vaikuttaa siltä, että Peikko on kuullut väärin: en usko, että suola loppuu..;)

    Kyyneleet eivät ole niin suolaisia, että kurkut ja sienet sillä säilyisivät!

    Hyvää paivänjatkoa sinulle, Peikko<3

    VastaaPoista
  10. Moi Pirkko Vaarinkukkanen!

    Mannisten jäljet taitavat johtaa sinne Kangasniemelle, näidenkin Mikkelin Mannisten jäljet. Manniset on suuri suku, lieneekö yli 10 000 jäsentä, muistaakseni.

    Ei minullakaan mitään Mannisten sukukirjaa ole, paitsi tuo Vieno Kekäleen vihko omasta lähisuvustaan, Mannisista. Onko tuo kirja Riitta Heinon käsialaa, tiedätkö? Varmaan netistä löytyy lisää tietoa googlettamalla.

    Joo, lupaan etten tapa kärpäsiä, varsinkaan kirjoittaessani...;D
    Mukavaa jos tulet kärpäsenä katsomaan touhujani.;) Nyt en muista mitä kiteeläistä sukua isäsi oli, kerran sen kerroitkin, vuosia sitten. Toivottavasti isäsi sukujuuret selviää; Ahti Kopperi on kiteläinen sukututkija, jolta voisit saada ehkä tietoja.

    Oikein mukavaa ja mielenkiintoista syyskuun jatkoa sinulle, Pirkko, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  11. Hieno Anhavan runo!

    Älä välitä jos en kommentoi sukujuttuja, en edes omiani. Äitini on kävelevä Valkjärvi-tietokirja ja saan kuunnella häntä aika-ajoin paljon koskien pakkoluovutetun Karjalan mahtipitäjän kaikesta. Myös varmuudeksi hän on hankkinut minulle kaikki kirjat, jotka koskevat Valkjärveä. Ja käytykin on. Tiedän, että minulle tulee aika noille asioille, siskoa ei voisi väempää kiinnostaa, mutta vielä ei´ole se aika. Serkkuni on myös nauhoittanut mammamme tarinoita Valkjärveltä ja Viipurista.

    Suloista syysviikonloppua sinulle, ihaNainen!

    VastaaPoista
  12. Miten ihanasti kerrot suvusta, ja nuo kuvat kertovat paljon,kiitos.Hyvää loppuviikoa<3

    VastaaPoista
  13. Hei Leena!

    Niin ihania runoja on olemassa, ne eivät ole omiani. Minusta on hienoa, että voin etsiä niitä, ja julkaista sitten blogissani. Saa tämäkin töherrys jotakin glooriaa ympärilleen...;D

    Lähetin spostissa sinulle kirjavalintani, se on Susan Fletcherin Noidan rippi.

    Uskon sen, ettei monia tälläinen maratonpituinen sukujuttu kiinnosta, mutta luulisin ainakin paikallisia kiinnostavan. Kuvat ovat huonoja, tunnustan sen, mutta parempia ei ollut saatvissa, ne on kyllä käsitelty asianmukaisesti.

    Valkjärvi on minulle ihan outo paikka, siellä luovutetussa Karjalassa. Varmaan netistä tietoa löytyy siitäkin asiasta. Hyvin harvat nuoret ihmiset sukujutuista kiinnostuvat, mutta annas olla, kun eläkeikä lähestyy, kyllä kiinnostusta löytyy.

    Aina sukutarinoita, papereita, kuvia jne, kannattaa tallentaa, vaikka ei itse niitä käyttäisikään. Joku kirjantekijä voi olla niistä ikikiitollinen. Oman suvun historia on omien juurien historiaa, näin minä olen sen mieltänyt.

    Oikein nautinnollista viikonloppua sinulle Leena LumiNainen, ja lämpimät kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  14. Hei Ritva!

    Kiitän kiitoksistasi, toivottavasti sinua kiinnosti..;)

    Hyvää viikonloppua sinulle, Ritva<3

    VastaaPoista
  15. Hymyilevä eläkeläinen8. syyskuuta 2011 klo 18.37

    Hienoa työtä!

    VastaaPoista
  16. Hei Hymyilevä Tuula!

    Kiitos mielipiteestäsi, oli mukava lukea..;)

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  17. Voi kun minä tykkään näistä
    sukutarinoista! Osaat kirjoittaa niin mielenkiintoisesti, Aili-mummo.


    Olisi todella kiinnostavaa saada niitä kirkonkirjoja selailla, oman suvun kohdalta; mutta täältä ei nyt niin vain selailla! Niihin kun kirjoitettiin yhtä sun toista
    silloisen ajankohdan asiaa.

    Toissakesänä luin vanhoja
    papereita syntymäkodissa
    käydesäni, ja oikein huvitti, kuinka tarkkaan niissä oli selostettu kaikkien maapaikkojen nimetkin.


    Oli Kurkivallia ja Varismäkeä
    ja Majaniemiä ja muita mukavia
    nimiä. Sitten se vanha virkakieli oli vielä niin arvokkaan tuntuista, että oikein
    tuli virallinen olokin.

    Kyllä Sinulla on oikein Aarre-aittoja nämä sukuasiatkin, eikös vain?


    Hyvää viikonloppua Teille sinne, ja ota nyt rauhallisesti, että lunssa paranee, se on tässä iässä hankala vaiva, kun venyy muuten pitkäksi, jos ei ota levon kannalta välillä!

    VastaaPoista
  18. Hei Herne!

    Kiva että tykkäsit; monet eivät pidä siitä, että kirjoitan heille vieraista asioista, toisen paikkakunnan sukujutut eivät kiinnosta - moniakaan, mutta ehkä sentään muutamia.

    Tällä Tikkalan Mannisten kantaisällä ja -äidillä on satoja jälkeläisiä ympäri Suomea ja maapalloa, jotkut heistä voivat lukeakin näitä juttujani. Siinä toivossa ainakin elän!

    Saahan yli 100 vuotta vanhoja kirkonkirjoja lukea netissä, mm. Narcissa, jota olen käyttänyt. Ja Hiskissä on lisää tietoa, mutta aikoinaan yritin etsiä erästä sukuni esiäitiä sieltä, eikä häntä löytynyt, löytyi Narcista.

    Oikein hyvä, että sinäkin pengot vanhoja papereita, ja löydätkin niistä jotain mielenkiintoista. Minun mielenkiintoni syttyi noin 40v. sitten Nuppolassa, kun talossa oli vanhoja ruotsinkileisiä asiapapereita, joita yritin selvittää, mitä niihin oli kirjoitettu. Vanhimmat niistä olivat jo isojaon ajoilta eli 1830-luvulta. Myöhemmin kuvaan tuli sukututkija Martti Nupponen, jolta meni n. 15v. kunnes tutkimus oli valmis.

    Oman kylä ja sen sukujen selvittäminen on mielenkiintoinen projekti, jota voisi laajentaa vaikka kuinka paljon. Ehkä tyydyn nyt kuitenkin näihin sukuihin, jotka liittyvät omaan historiaani.

    Olen hissutellut tämän viikkoa tupamummona, pääasiassa. Aina ne flunssat on parantuneet ennemmin tai myöhemmin.

    Oikein mukavaa ja aurinkoista syyskuuta sinulle, Herne, ja lämpimät kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  19. Sinä tuota Mannisten sukua tunnet noin laajasti. Meillä asui Esppossa asuessamme Matti Manninen naapurina, insinöörismies. Matti on 50-luvun alun lapsia. On naimisissa Katriinansa kanssa ja heillä on kaksi lasta: Karoliina ja Santeri. Ovatko nämä samoja Mannisia?

    VastaaPoista
  20. Hei Irene!

    Eipä taida ainakaan lähisukuun kuulua, mutta kuulluu tietenkin Mannisen sukuun.

    Muuan toinen Matti Manninen oli Helsingissä diakonina, mutta on nyt jo eläkkeellä.

    Uskoisin kaikkien Mannisten jälkien johtavan Kangasniemelle, kun mennään parisataa vuotta taaksepäin, myös tämän Tikkalan Mannisten suku menee sinne Hirvensalmen kautta.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle, Irene, ja kiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista
  21. Sinä olet ihana Aili-mummo, paljon tietoa ja taitoa sinusta löytyy ♥
    Ihania vanhat valokuvat, nuo mustavalkeat, en tunne henkilöitä, mutta en käsitä ,miksi tykkään niitä katsella, ja miettiä, minkälaista meininkiä silloin joskus oli.
    Kiva viihtyisä pirtti eka kuvassa radioineen.
    Tuo runo on aivan ihana, tykkään myös Anhavan runoista ♥
    Voi vai flunssa iski, se ei ole kivaa, ja vielä sieniä toivat, on siinä jaksamista.
    Joo, ennen leivottiin paljon, äitikin ,vaikka oli töissä, leipoi aina lauantaina, muistan miten se meistä lapsista oli ihanin päivä viikossa.

    Kyllähän ne koneet helpottaa elämää, toista oli ennen, miten paljon he jaksoivat touhuta, oli pakko tehdä!

    Minä tästä kohta, kun Matti saapuu töistä,(jatkuva kolmivuoro)lähden metsä kierrokselle.
    Oikein leppoisaa ja viihtyisää sunnuntaita Aili-mummo ♥

    VastaaPoista
  22. Hei Seijastiina!

    Itse olet oikea moniosaaja, maanmainio kuvaajakin olet kaiken muun ohessa. Minä esitän vain näitä, mitä olen opetellut elämäni varrella. Historia ja suvut ovat sydäntäni lähellä, siksi paasaan näistä, ja tietysti oma kotiseutu..;)

    Sinulla on blogissasi paljon kättesi jälkiä, en voi olla niitä ihastelematta.:D Leivonnaiset ovat upeita ja maukkaita, niitä on ilo lukea ja oppia resepteistä. Olet myös esteetikko, joka ilahduttaa meidän lukijoiden silmiä, ja muuten ihana persoona<3

    Miehesi ahertaa kolmivuorotyössä, jossa rytmit muuttuvat varmaan viikoittain. Se vaatii hyvää fysiikkaa ja sopeutumiskykyä---.

    Lämmin kiitos kommentistasi, Seijastiina, ja oikein antoisaa pyhäpäivää sinulle ja miehellesi<3

    VastaaPoista
  23. Ihmeellinen tämä netti, täältä löytyy uutta tietoa isoisoisäni elämänvaiheista. Olenkin tässä kuluneen kesän aikana alkanut aprikoida, miten renkinä ollut Kustaa oli saanut ostettua ison maatilan. Rengistä talolliseksi pääsemisestä on ollut siunausta jälkipolville. Selitys näyttää olevan työnteko ja säästäväisyys.

    Valokuvia Kustaasta ei taida olla olemassa. Tulipa tässä selville se, että hän on ollut isokokoinen. Siksi siis monet Manniset ovat pitkiä ja rotevia ja onpa tämä ominaisuus periytynyt minulle asti.

    Huikeaa katsella noin kauaksi menneisyyteen, kun isän isoisä on syntynyt jo vuonna 1820 eli 191 vuotta sitten, vaikka itsekään en ole kovin vanha.

    Kiitos näistä ja aikaisemmista valokuvista, kuten aikaisemmin julkaistusta syntymäkotini ilmakuvasta.

    Terveisiä Tikkalaan ja koko laajalle Kustaan jälkeläisjoukolle Raijalta Porista.

    VastaaPoista
  24. Hei Anonyymi Raija!

    Arvaan kuka olet, isäsi on Toivo M.?
    Hän on mieheni isän velipuoli, joten olet mieheni Maurin serkku.

    Olisi ollut enemmänkin tuosta Kustaasta kirjoittamista, mutta olisi tullut jatkokertomus; venyi muutenkin ylipitkäksi.

    Siellä ukkisi Antin tontilla on upea talon paikka, johon ei kukaan rakenna. Sääli että menee hukkaan, sellaiset näköalat ja Särkijärvi!

    Nuo mainitsemasi ominaisuudet ovat pitäneet varmasti "pinnalla", useat Manniset ovat oikeita työmyyriä ja säästäväisiä...

    En tiennyt sitä, että sinäkin olet syntynyt tuossa Ihalan talossa, jossa aikoinaan pidettiin Tikkalan kansakoulua ennen oman koulutalon valmistumista.

    Kustaasta en ole nähnyt missään yhtään kuvaa, joten en usko että hänestä tai hänen vaimostaan ei niitä varmaan ole otettu...

    Olen kirjoittanut Mannisista monta tarinaa, ja saatan kirjoittaa vieläkin, kuvia löytyy vielä melkoisesti. Kokosin niitä Havutarta varten, ja siihen liitettyä sukutarinaa.

    Oikein mukavaa ja hyvää syksyä sinulle, Raija, ja suurkiitokset kommentistasi<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥