Google+ Followers

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hyvästi, rakas valkoinen ystävämme!


Mitsubishi Space Wagon vm. 1989  lähdössä vaihtoon...
Kuolemanvalkoisena kuin ensi lumi
seisoo japanilainen
ystäväni lähtöhetkellä.

Jää hyvästi, rakas!
Olit uskollinen koko
palvelusaikasi
kaksikymmentäkaksi ja puoli vuotta.
Hyvä ja uskollinen.

Ei kukaan voi enempää pyytää!

- Aili Nupponen -

~~~~

Vaikeinta ei ole talvi vaan sen jatkuva odottaminen.

Ensimmäinen lumi on aina toinen.
Se sataa meissä jo olevaan talveen.

Pakkaslumi kirjoittaa lauseensa ilmaan kuin oikea runoilija.
Uskomaton on totta.

Älä anna sen pettää.
Kaikki lumi on alta mustaa.

Näin pitkälle olen tullut.
Kuulen lumen äänen.

Se naukuu!

- Pekka Kejonen -
~~~~
Eilinen meni Joensuussa auton vaihdossa. Veimme kuvan Mitsubishin autoliike Hannu Hietalalle, ja ostimme sen tilalle toisen Mitsun, Space Starin, vm 2000. Tämä on muistokirjoitus hyvälle ystävälle, jolle lausuimme hellät jäähyväiset kaihoa tuntien. Se oli kuin pienen perheemme jäsen, palvellut meitä uskollisesti ja antaumuksella koko sen ajan, jonka oli meillä.

Emme ole ihan turhaan autoja vaihdelleet. Ensimmäinen oli kupla-Volski, ostettu uutena 1965. Ajoimme sillä 11 vuotta. Sitten se paloi, ja siitä tuli 'riisuttu malli', verhoukset olivat piloilla. Vaihdoimme 1976 VW Golfiin, jolla ajoimme kesään 1989. Paras auto näistä on ehdottomasti ollut tuo Mitsu. Enää ei meidän huushollissa palvota saksalaisia autoja. Kaikki autot olivat uusina ostettuja, mutta nyt emme enää raski haaskata niin paljon rahaa auton vaihtoon. Emme aja enää sillä monta vuosikymmentä, takaraja tulee vastaan ennen sitä. Tuskin mikään menettää arvoaan niin nopeasti kuin uusi auto. Hinta tippuu jo heti, kun se ajetaan ulos autoliikkeestä.

Onneksi tiet ovat parantuneet paljon siitä, mitä ne olivat 46 vuotta sitten. Kylätie varsinkin, se oli niin kapea, ettei vastaantulevaa autoa mahtunut sivuutamaan, vaan maitoautoa sivuttaessa joutui pistämään pakin päälle, ja peruuttamaan lähimpään tienhaaraan. Tein näin monia kertoja asuessani Perivaarassa. Koirivaarantiekin oli kapea, lisäksi kovin mutkikas, ja tiessä oli kiviä ja töyssyjä. Kun siirryimme Golfiin, oli ensimmäinen toimenpide pohjapanssarin asentaminen öljypohjan alle. Autolla joutui lanaamaan tietä, kun kunta ei tietä lanannut. Ja autorikkoja myös tapahtui, varmaan muillekin kuin meille.

Vitsinä on kylillä kerrottu, että naapurimme Manne Kuronen, oli nähnyt kunnan auton  'lanaavan' tietä kuljettaen sitä varovasti tien päällä, ei maassa. Manne-isäntä oli lausahtanut kuskille: "Minnekkä työ sitä lannoo kul(j)etatte?" Tämä tapahtui edellisen tiemestarin, Tiaisen, aikana. Tokihan hyvä lana kului, kun tiellä ei ollut hiekkaa, vaan isompia ja pienempiä kiviä. Ei kallista lanaa kannattanut särkeä jonkun kylätien takia!


~~~~

Uutisena eilen oli Karjalaisessa juttu siitä, että maanantaisen valtuuston jälkeen on kunnanjohtaja Olli Riikonen päättänyt ruveta kuntaliitosneuvotteluihin sekä Keski-Karjalan (siis Kiteen ja Kesälahden) että Joensuun kanssa. Ehdotettu veroprosentin korotus  samoin kuin kiinteistöveron korotus oli tullut valtuustossa tyrmätyksi, joten muuta mahdollisuutta ei jää kuin kuntaliitosneuvottelut. Saadaan nähdä, miten neuvotteluissa tulee käymään. Nähtävästi myös Hellistä irtautuminen kestää vuoden 2012 loppuun asti. Hellistä ei ole syntynyt säästöjä, vaan palvelut ovat entisestään kallistuneet. Totta kai, koska lääkärit tulevat yksityisiltä lääkäriasemilta. 

~~~~

Kehoittaisin teitä, joille sanomalehti Karjalainen tulee, kurkkaamaan tämän päivän lehteä sivulta 13. Siinä esitellään kirjailija Maaria Päivinen, eli nimimerkki Helmi-Maaria Pisara, entinen tohmajärveläinen. Hän on hyvin kansainvälinen ihminen, asuu nykyään Saksassa.

Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

22 kommenttia:

  1. Minulle on myös yksi autonvaihto ollut haikea. Siitä otettiin kuvia edestä ja takaa. Sillä autolla kuskasimme tyttären kaksosia monet kerrat, auto olikin valittu tähän tarkoitukseen sopivaksi.

    VastaaPoista
  2. Aili, tähän on pakko nyt minunkin jotain sanoa;-) Ei vaihdeta meilläkään autoja tiuhaan, mutta yhtä autoa ikävöin vieläkin...Se oli turkoosi, pieni Mazda CaprioTop eli kun napista painoi, katto aukesi, mutta vain päältä, ei sinne ihan alas asti. Siinä minut nähtiin huruttelemassa joka huhtikuu katto auki ja joku kirsikkapuu tms. etupenkillä. Auto tuli meille kuin vahingossa, sillä kun mies vei käytössään ollutta firman autoa huoltoon, hän sai sen turkoosin päiväksi ja tuli näyttämään minulle. Se oli rakkautta ensi katseesta. Sitten sain kuulla, että se on autolikeen omistajan rouvan henkilökohtainen kauppakassi. Minäpä puhuin rouvan ympäri autofirman pikkujouluissa ja niin siitä tuli minun oma turkoosi ihanuuteni 8 vudoen ajaksi.

    Kun sitten siirryimme suuremmasta firman autosta omaan, Lumimies laski väärin, täysin väärin, että mun autosta olisi tullut muka jotain kuluja. Ihan ehjä, täysin maksettu ja en ajanut pitkiä reissuja. Oudoissa paikoissa sitä joskus antaa tiukka nainen periksi. Kadun vieläkin. Ja kuvittele: Se on liikenteessä vieläkin, ollut jo yli 20 vuotta!

    En taida enää kiintyä autoon...

    Onnea uudesta autosta ja koita nyt kestää, Aili IhaNainen!

    VastaaPoista
  3. Mikä ihana vanha ystävä. Tosiaan autot ovat turha sijoitus, uudet siis, menettävät heti arvoaan ja kuulemien mukaan niiden kanssa ravataan tämän tästä huoltamossa. Mutta toivottavasti teidän uusi ystävänne on luotettavaa laatua!

    Jos meille ikinä auto tulee, mitä en ainakaan kaupungissa asuessa toivo, se on kai sitten juuri tätä saksalaista tuotantoa. Kun ei tuo mies varmaan muuta halua ja minähän en autoista tiedä mitään muuta kuin että miten niillä ajetaan :)

    Hih, olivat löytäneet minun vanhan haastatteluni ja siihen otetun kuvan..hauskaa!

    VastaaPoista
  4. ja minun rakas Corollani on uskollisesti palvellut vuodesta -86 kun sen silloin uutena ostin. pari vuotta aioin pitää ja sitten vaihtaa uuteen. Mutta kuinkas sitten kävikään, sairastuin ja jouduin jäämmään eläkkeelle sen sairauden seurauksena. Ajotkin siinä väheni kun työmatkat jäi pois. nyt on ajettu 160.000 km. vasta sillä. Enään ei kannata vaihtaakkaan kun hyvin on palvellut ja pellitkin kunnossa.

    Oikein hyvää ajelua vaihdokilla ja hyvää viikonloppupuolta.

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteesi Aili-mummo.

    Minulla on sellainen ajatusmaailma; minkä hankit, siitä et luovu.

    Auto vain on sellainen vempele, että se ei välttämättä kestä koko omaa ikäämme.

    Miehelläni oli aikoinaan tapana taputella auton rattia ja sanoa: Kyllä sinä viet minut hautaan asti. Eipä vain niin käynyt, kun kolmion takaa maitoauto ajoi kylkeen ja auto romuttui niin, että joutui, minne nyt joutuikin..
    Onneksi kuski selvisi pelkällä säikähdyksellä.

    Onnea uudelle autollenne vuosikymmeniksi!

    VastaaPoista
  6. Hei Unelma!

    Ihan ihmeellistä, että esineeseen voi tosissaan kiintyä kovasti. Kun oli niin hyvä ajaa, ja istuimetkin tosi mukavat.

    Silloin voi sanoa ostosta onnistuneeksi, kun se täysin palvelleena on niin erinomainen, ettei siitä malttaisi millään luopua! Kaihoisaa.;)

    Samoin sinulla, pidit kovasti niiden aarteittesi kuskaamisesta!
    Ihania muistoja voi kaihoten ajatella<3

    VastaaPoista
  7. Leena-IhaNainen!

    Se on rakastettu ja varoen pidetty ajoneuvo, tuo vihreä avoautosi. Ei ehkä ajeta vuodessa kovin paljon, siinä sen salaisuus. Ja kohdellaan hyvin ja hellyydellä.

    Kyllä miehesi laskee rahat tarkkaan, sinun autostasi oli laskuja, nähtävästi hänen ei ollut. Voi voi!!

    Se on totta, ettei pitäisi näihin kiintyä. Mutta arvelin, että kyllä se Mitsu oli yhden muistokirjoituksen arvoinen...

    Minusta tuntuu, että rakastun vielä tähänkin Mitsuun, se on paljon kauniimpi kuin tuo edellinen. Kun ei ole kissaakaan, jota voisi rakastaa.;/

    Ihmeen paljon tein kirjoitusvirheitä, korjasin niitä, toivottavasti tulivat oikein?

    Kiitollisena onnitteluistasi otan ne ilolla vastaan.:D

    Oikein suloista keskiviikkoiltaa sinulle, Leena IhaNainen<3<3

    VastaaPoista
  8. Hei Helmi-Maaria!

    Onnittelut Karjalaisen haastattelusta, vihdoinkin se tuli julki! Ehkä nyt Tohmajärvellä huomataan, kuka sinä olet!<3

    Olisin mielihalusta laittanut kuvasi palstalleni, ja otinkin sen netistä. Karjalainen tulee vasta puolikahden aikoihin, enkä voinut tarkistaa, oliko juttusi lehdessä, joten poistin kuvasi siksi, etten voinut julkaista sitä ilman lupaasi. Mutta ehkä seuraavaan postaukseeni laitan kuvan siitä lehtijutustasi, jos sopii?

    Toki ymmärrän sen, että miehesi haluaa saksalaisen auton, esim. MB:n (eli Mersun). Pojan perheellä on Opel, eivätkä ole kehuneet...
    Vai lieneekö niin, että nykyään eivät teekään muuta kuin sekundaa?
    Varmasti kaupungissa pärjää hyvin ilman autoakin, varsinkin jos ei ole lapsia. Mutta lasten kanssa voi autosta olla hyötyä.

    Oikein innostavaa tätä viikkoa sinulle, Helmi-Maaria!<3

    VastaaPoista
  9. Hei Mummeli!

    Kauan aikaa olet autoillut sinäkin samalla kulkuneuvolla, se on palvellut sinua hyvin ja uskollisesti. Japsien autot ovat hyviä ja kestäviä, oikein laatuautoja. Käytettyinäkin niiden arvo ei putoa niin nopeasti kuin monien muiden merkkien. Sinua sietää onnitella, Mummeli, hyvän hankinnan johdosta.;D

    Meidän autollamme oli ajettu jotain 270 000 kilometriä, eli
    12000 km/v. keskimäärin. Silloin kun oli karjaa, me ajoimme keskimäärin 13000 km/v., joten paljon turhia ajoja siinä ei ollut. Meillä on pitkä matka joka paikkaan.;)

    Kiitos sinulle, Mummeli, toivotuksistasi ja kommentista!

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle ja Himmulle<3

    VastaaPoista
  10. Hei Ulleriina!

    Sattuipa teille onnettomuus, mutta onneksi se oli auto joka särkyi, ei miehesi. Siis onni oli onnettomuudessa mukana.;) Aina ei näin hyvin käy...

    Samaa toivon minäkin, ettei tarvitsisi enää vaihdella ajoneuvoja. Vanhallakin pääsee, jos se on kunnossa.

    On se kumma, ihminen kestää monen auton iän, mutta raihnainen se on vanha ihminen, kuten autokin. Ihmisen romuttaminen kestää kuitenkin kauemmin.;)

    Kiitoksia toivotuksistasi, onnea aina tarvitaan.;)

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Ulleriina, ja lämmin kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  11. Kyllä on palvellut pitkään,onhan se haikeaa hyvästä kumpanita luopua:)

    VastaaPoista
  12. Voi, tämä toi mieleeni lapsuuteni tapahtumat, kun parhaan ystäväni perheessä auton vaihtoa pitkitettiin pari(kin?) vuotta sen vuoksi, että juuri ystäväni oli niin kiintynyt perheen autoon. Taisimme olla alle kouluikäisiä, ja auto oli ollut ystäväni perheessä koko tämän eliniän!

    VastaaPoista
  13. Upeasti kerroit Mitsustanne! Minäkin aina kiinnyin ennen perheen autoon, uskoin, että meillä sitä pidettiin kaikkein parhaiten ja hellästi silittelin auton peltipintaa kun se oli jätettävä autoliikkeeseen vaihdossa. Nyt menee jo tunteitta vaihdot. Nyt syksyllä vaihdettiin bensasyöppö Kia uuteen Toyota Verso S.ään ja kohta sen jälkeen valkoinen Fiat Stiloni pikkuruiseen hopeanuoleen Nissan Mickra Visaeen. On menopeliä mummolle lopuksi ikää.
    Muistan, miten joskus ikiomaksi autokseni ostin pienen punaisen Suzukin vain sen rekisterikirjainten takia ARP- oli minun ikiomat puumerkkini. Sillä kirpulla ajoin vuosikaudet. Olisin myös ostanut työkaverini puukenkä Datsunin, kun sen rekkari oli AAS-1. Olis saatu huumoria valtateille. Kaveri ei myynyt mulle, häpesi rekkariaan niin että vaihtoi autoliikkeessä uuteen. Hih.
    Kiva postaus. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. Minulla on auto huolet jääneet vähäiseksi, koska en ole koskaan omistanut autoa, saatikka ajokorttia! Kyydissä kylläkin viihdyn, viimeeksin eilen kun tultiin taloon eestä hakemaan ja tuotiin takaisin samaan paikkaan. Korvaan kylläkin aina nämä kyydit, lähinnä meillä toimii tämä "oravan-nahka"maksut. Keskellä kaupunkia kun olen aina asunut, niin olen pärjäillyt näillä yleisillä kulkuneuvoilla! Korttikin jäi ajamatta kun muutin niin nuorena ulkomaille ja sieläkin pärjäsin ilman korttia ja omaa autoa.
    Autoa ja moottoripyörää kylläkin ajelin alaikäsenä, niitä hiljaisia teitä kun oli 50v.sitten, että tämmönen nyt tiedoksi...;)

    VastaaPoista
  15. Moi Ritva<3

    Nyt sitä voi jo huokaista, 'pahaksi on mennyt, kun esineisiinkin jo kiintyy'. Voi olla ettei näillä nykyautoilla ajetakkaan näin kauan!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Hei Paula!

    Vai jo niitä sellaisia ihmisiä oli sinun lapsuudessasikin<3 Ainakin on varmaa, että ihminen on hyvin tyytyväinen ajoneuvoonsa, kun ei halua sitä vaihtaa. Meilläkin miesväki hoki jo monta vuotta, että pitäisi vaihtaa, mutta minä vain änkesin vastaan...

    Mutta tuo sinun ystäväsi oli lapsi, kumma kun hänet on otettu niin vakavasti näissä autoasioissa.:)

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Paula<3

    VastaaPoista
  17. Moi Anja!

    Teillä riittää autoja loppuiäksi, mutta tietysti kauppiaat ovat hyvillään, jos ne vaihtaa usein uuteen.;D

    Tekin näköjään uskotte japanilaisiin autoihin, ne pitävät arvonsa paremmin kuin monet muut.

    Mekin katselimme niitä Toyota Versoja (käytettyjä), ja aikaa meni paljon. Onneksi poika oli meillä asiantuntijana, me kaksi poropeukaloa emme olisi uskaltaneet ostaa käyttyä autoa.

    Kivoja rekkareita, varsinkin josta voi lukea AAS-1. Sinun kanttisi olisi kestänyt kyseisellä autolla ajamisen; uskon ettei monella muulla olisi luonnetta sitä tehdä.

    Oikein hyvää torstaipäivää sinulle, Anja-Regina!<3

    VastaaPoista
  18. Moi Maikku!

    Pärjäähän sitä suurkaupungeissa ilman omaa autoa, mutta täällä maaseudulla ei ole ikinä kulkenut edes linja-autoa. Meillä oli lisäksi lypsykarja, jolle piti hankkia rehuja ja vaikka mitä tarvikkeitakaupungista asti. Lisäksi lapset. Ei olisi tullut elämästä mitään ilman kulkuneuvoa...

    Minulla oli 17v. moottoripyörän ajokortti, kun isä osti skootterin. Ajoin myös veljni 350 m3 moottoripyörää, Jawa Sixteeniä. Olin 23v. kun hankimme auton ja kävin autokoulun Joensuussa.

    Veljeni oli liian nuori, kun tuli tuo skootteri minulle, hän ajoi sitä luvatta. Poliisit tulivat kotiin hakemaan vejeäni, ja hän sai sakot luvattomasta ajamisesta. Liikkuvassa Poliisissa oli yksi poliisi kotikylältämme, joten hän kyllä tiesi mihin mennä etsimään.

    Oikein mukavaa torstaipäivää sinulle, Maikku, ja kiitos muistoistasi.<3

    VastaaPoista
  19. Hymyilevä eläkeläinen18. marraskuuta 2011 klo 14.35

    Hyvää auto-onnea ja viikonloppua! Ei se auto syrjäseuduilla ihan turha kapistus ole. Ja vanhoille ihmisille ihan mielenterveyden kannalta välttämätön, jotta pääsee edes johonkin!

    samanalista hölmöläistouhua terveydenhuollon ja kuntaliitosten tai liittämättömyyksien kanssa tuntuu olevan joka puolella Suomea.

    VastaaPoista
  20. Hei Hymyilevä Tuula!

    Näin on kuten sanoit, ei ainakaan täältä pääsisi. Lähin linja-autopysäkki on neljän kilometrin päässä, ja sieltäkö asti pitäisi ruuat ja kaikki muut tavarat kantaa???

    Mutta nämä ns. palvelut siirtyvät yhä kauemmasksi ja kauemmaksi, ehkä kohta jo Kiinaan asti. Yksi kerrallaan.;/

    Hyvää viikonloppua sinulle, Tuula<3

    VastaaPoista
  21. Hei Aili-mummo!
    Ihanan jäähyväiskirjeen/puheen oli uskolliselle autovanhuksellesi kirjoittanut. Auton iäksi se on aika vanha, vaikka muutenhan kaksikymmetäkaksi ja puolivuotta ei ole ikä eikä mikään :)Se on palvellut sinua kauan, ja uskollisesti.

    Onnea myös uudelle autollesi.

    Mukavaa marraskuun viikonloppua <3

    VastaaPoista
  22. Moi Seija!

    Toki minä muistan uskollista palvelijaamme kaikista näistä vuosista! Melkein neljännes vuosisata on pitkä aika...

    Jos se olisi ihminen, olis elämä vasta parhaimmillaan, ja enemmänkin alkupuolella.;)

    Kiitos sinulle onnitteluista. Meille uusi on toisien vanha, mutta riittää oikein hyvin tarpeisiimme. Toivottavasti se palvelee meitä yhtä hyvin kuin entinen.;D

    Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle, Seija, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥