Google+ Followers

lauantai 3. joulukuuta 2011

Lumottuja prinsessoja satumaassa

Ellun piirustus Prinsessa.
NÄIN MUMMO KERTOO LAPSILLE


Näin mummo kertoo lapsille
millaista oli silloin
kun mummo oli pieni tyttö
ja kuunteli satuja illoin.
Oli sadussa nuoria koivuja
vaan kaikki me tiesimme sen,
ne on lumottuja prinsessoja
ja tyttöjä kuninkaiden.
Siksi koskaan ei yhtään oksaakaan
niistä koivuista katkoa saanut
koska prinsessa herkällä ihollansa
olisi tuntenut naarmut.
Satumaamme niityltä poimittu
me ei kukkaa ainuttakaan,
kun niitä pitivät keijukaislapset
öisin kehtonaan.
Kivenpinnan jäkäläpikarit
yökaste kun milloin täytti
niin kerrotaan että keijukaiset 
aamujuomanaan käytti.
Oli heinien kastehelmetkin
viattomia kyyneleitä,
joita itkivät kauniit prinsessat,
kun ei lumous päästänyt heitä.
Vaan kuitenkin suurena taikayönä,
se on joka kesänä kerran,
ovat koivut puoliksi prinsessoja
mutta ainoastaan sen verran,
että koivujen latvoilla kruunatut päät
ja kultaiset kiharat hohtaa.
Sinä yönä jos vain joku lapsonen maan
tämän ihmeiden ihmeen kohtaa,
niin vapautuvat prinsessat
kuninkaiden tyttäriksi
ja kukkakehdoissaaan keijukaislapset
tulevat niin onnellisiksi,
että kastehelmille tanssimaan
he lähtevät keskellä yötä.
Pian myöskin kirjavat perhoset
ovat kanssaan leikissä myötä.
Vaan satujen ihmemaassakaan
sitä yötä ei tietänyt kukaan.
Yhä koivuina huojuvat prinsessat
tämän mummon tarinan mukaan.
Vaan pienet lapset unissaan
siellä niityllä kävellä voivat
ja kuulla kun keijujen kehtolaulua
sinikellot soivat.
Voivat nähdä ne nuoret koivutkin
ja jäkäläpikarit somat.
Unet satuja on, sadut unia vaan
ne on lapsien ikiomat.


- Meeri Tuokko-Mansikka -
~~~~


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonvaihdetta!
                       Aili-mummo





14 kommenttia:

  1. Voi kun ihana prissessa,ja hauska kertomus mummolta,hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Prinsessat ovat AINA kauniita.;))

    Rauhaisaa viikonloppua sinulle, Ritva!<3

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan tajunnutkaan, että koivut voisivat olla prinsessoja. Mutta sadussahan kaikki on mahdollista ja tämä saturuno on ihana, sitä lukiessa voi silmillään nähdä koivujen tuuheat latvat keijukaisten hiuksina. Ja jäkäläpikareissa on taatusti tarjolla keijujen juomaa! Kiitos Aili tästä(kin) runosta ja hyvää viikonloppua sinulle1

    VastaaPoista
  4. Astrid Lindgrenin sadussa Soittaako lehmus, laulaako satakieli, köyhä huutolaistyttö siirtyi kuoltuaan lehmukseen ja siitä asti siinä puussa lauloi satakieli. Hyvin kaunis ja surullinen satu.

    Jäkäläpikarit ovat keijujen pikareita ja sen velhottaret tietää saa: Niihin he eivät koske lain, vaan kumartuvat poimulehden pisaraan ain.

    VastaaPoista
  5. Olen aina rakastanut prinsessa satuja.
    Ihania sellaiset mummot,jotka lapsille satuja kertovat.

    VastaaPoista
  6. Hei Anjuska!

    Ihan uusi ilmiö minullekin tämä tarina! Aina sitä opitaan uutta!;D
    Nuo prinsessat ovat tyttöjen sydäntä lähellä, heitä itseäänkin sanotaan prinsessoiksi.<3

    Kiitos siis Meeri Tuokko-Mansikalle, joka antologiassa Liian iso karuselliin sai julkaistuksi runonsa.;)

    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle, Anja-Regina!<3

    VastaaPoista
  7. Moi Leena!

    Minulle on tuntematon tuo Astrid Lindgrenin satu Soittaako lehmus, laulaako satakieli. Todella surullista, että huutolaistyttö kuoli. Mutta vielä kuoltuaan hän ilahdutti ihmisiä laulullaan lehmuksessa.

    Se on hyvä, että keijuilla on ihan ikiomat juoma-astiat.;D

    Satuisaa lauantai-iltaa sinulle, Leena-IhaNainen.<3

    VastaaPoista
  8. Hei Unelma!

    Mummostakin nämä prinsessasadut ovat tosi ihania!:D

    Romanttista lauantailtaa, Unelma!<3

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana saturuno. Tallennan tämän suosikkeihin, jotta saan lukea omalle pikkuprinsessalle jolulunaikaan. Kiitos Aili jälleen ja hyvää toista adventtisunnuntaita.

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvää Joulukuuta ja Joulun
    odotusta, Teille sinne Tohmajärvelle!

    Norjassa ei ollut lunta,
    eikä vesisateita,
    oli aika lämmintä
    ja aurinkoista,
    kumma!

    Oli oikein ilo kärrätä
    Pikku-poikaa
    pihalla eikä tarvinnut
    montaa villapaitaakaan
    pukea päälle!

    Lunta ei ole vielä tullut,
    mutta luvassa on tänne
    Länsi-Jöötanmaallekin;
    ainakin pakkasta.

    Jokapuolella on kovasti
    Joulutohinaa ja täälläkin
    maalaiskaupungissa on niin
    koristeltu koko pieni kaupunki!
    On lamppuja ja kelloja ja iloisia
    hörhelöitä joka puolella!

    Minäkin sonnustauduin
    oikein joulukuntoon,
    kun ostin hatun
    itselleni, etten aina olisi
    huivipää mummo, vaikka olenkin!:☺

    VastaaPoista
  11. Moi Minttuli!

    Kiitos Minttuli, sepä hauskaa, että pidät.;D Sinulla on myös oma rakas pikkuprinsessa, jolle luet satuja ja runoja. Minun prinsessani osaavat jo lukea, paitsi nuorimmaista.<3

    Oikein hyvää toista adventtisunnuntaita myös sinulle, Minttuli.<3

    VastaaPoista
  12. Ystäväni Herne!

    Olet tehnyt vierailun Norjaan poikasi perheen luokse, ja hoivannut pojanpoikaasi.<3
    Ihanaa, että voit matkailla milloin Enlantiin, Norjaan tai sinne "Jöötanmaalle", missä on oikea kotisi.

    Talvi antaa odottaa itseään tänä vuotena, on ihmeen lämmin syksynloppu, ja talven alku. Meillä on nyt 5-10 senttiä lunta, toivotaan että se säilyy.

    Toki kauppiailla ja joulupukilla riittää kiireitä joka puolella. On myös joulumyyjäisiä ja konsertteja, kauneimpia joululaulutilaisuuksia, jotka ovat tulleet suosituiksi nykyään.

    Toivon, että tekin saisitte nauttia lumesta ja sen tuomasta ilosta.;)

    Toki pitää näissä "pääasioissa" olla vaihtelua, pistääkö mummo hatun vai huivin, tai ehkä molemmat.;D

    Oikein ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta sinulle, Herne!<3

    Lämmin tervehdys sinulle sinne Länsi-Göötanmaalle!

    VastaaPoista
  13. Minulla seinällä on lasten lasten piirustuksia ja on muutama lastenkin piirtämä, jotka ovat jo aikuisia.Tänään olin työttömien Joulujuhlassa avustamassa, siellä oli n.1000 ruokailijaa, monet seurakunnat oli mukana, firmat lahjoitti paljon leipiä, kinkkua,silakat, laatikot, pullat,kahvit, salaatit, kraavilohet, ynm..mukaankin ihmiset sai jouluruokaa. Juhla oli jo 16 kerta.

    VastaaPoista
  14. Moi Pepita!

    Lasten piirustukset ovat paljon puhuvia, ja hauskoja.;D

    Oletpa sinä puuhakas nainen, Pepita, ehdit vapaaehtoistyöhönkin! Toki heitäkin tarvitaan.;)

    Hyvä, että vapaaehtoisia lahjoittajia löytyy näiden ihmisten ruokkimiseksi, ja sitten olette te, jotka teette varsinaisen työn.

    Kuulin seurakunnasta, että EU:n ruokapaketit loppuvat, jotne sitten on tultava toimeen ihan kotimaisin voimin ja tarvikkein.

    Aina on niitä, joilla elämä on hullusti, ei ole työtä eikä ruokaa.

    1000 ihmistä ruokittavana on jo suuri joukko. Kiitos sinulle, Pepita, että olet halunnut ruokkia ja auttaa vähäosaisia!<3

    Oikein rauhaisaa itsenäisyyspäivää sinulle, Pepita, ja läheisillesi!<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥