Google+ Followers

torstai 15. joulukuuta 2011

Onnistunut vai epäonnistunut ?

Lasten piirustus. Onpa terävät hampaat tällä kummituksella.






KIITÄ HUOMENNA HEVOSTA

Minä tuuin tuttuani, / liekuttelen lintuani, / 
kasvattelen kaunoistani, / ihanaistani imetän. / 
En tieä, imettelijä, / en, katala kasvattaja, /
mitä miksiki imetän, / kuta kuksi kostuttelen, / 
imettelenkö iloksi, / vai imetän itkukseni, / 
vaalin lasta vaivoikseni, / tuuittelen tuskikseni, /
huolikseni huiskuttelen, / kaihokseni kasvattelen. /
Noin ne ennen eukot lauloi, / muorit muinaiset saneli: //

"Kiitä huomenna hevosta, / partasuuna poikoasi, / 
tyttölasta miehelässä, / itseäs iän lopulla!" / ---
Use'in utuinen äiti, / lapsen kantaja katala, /
rinnan suuhun rientelevi, / nännin suuhun survoavi, /
ei taia tajua panna / eikä miehuutta lisätä. ---
Mielt' ei panna puntarilla, / kaata ei kauhalla älyä. //

- Kanteletar, Naisten lauluja -

Aili-mummo serkun syntymäpäivillä Murtoilla.
Noin syvämietteisen sanoman löysin Kantelettaresta, ja ainakin omalta kohdaltani asia on totta.
Jokainen äiti odottaa lapsestaan jotakin suurempaa ja parempaa kuin itse on, mutta jos jostain syystä lapsen kasvatus epäonnistuu, ja tulos on kaikkea muuta kuin toivottu, ei äidillä ole lapsestaan ilonpäivää. Surunpäiviä voi olla vuosia ja vuosikymmeniä. 


Iloitsen niiden onnistuneiden äitien kanssa, jotka saavat paljon iloa lapsistaan. Sitä iloa ei sanoin voi kuvata. Mutta kun lapsi sairastuu henkisesti, ja joutuu itsetuhon tielle, se ei meitä lapsen äitejä naurata. Aina kyselee itseltään: Missä tein niin pahasti väärin, kun lapseni elämä suistui raiteiltaan? Parastani yritin, mutta huonoimpaan päädyin; tuollaista lopputulosta en olisi voinut millään uskoa edeltäpäin.


Tuntoja poikani kuoltua voit lukea tästä. 
Sylvin kirjoitus lapsista tänään löytyy tästä.
Lumikarpalosta löytyy eräs Aili-mummon runo. Kiitos, Leena!


Huononkin kodin lapsista voi kasvaa kunnon kansalaisia, mutta mikä vie ns. hyvän kodin lapset huonoon suuntaan? Ajattelin ennen, että näytän omalla esimerkilläni, miten elämää eletään ja työtä tehdään tosissaan, hartiavoimin. Voin sanoa, että siitä ei ollut apua. Uskon, että nuoren ystävillä on suuri vaikutus siihen, minkälainen ihminen nuoresta tulee. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että lapsella on hyviä harrastuksia tarpeellinen määrä, ja samoin hyviä ystäviä tai ainakin muutama todella hyvä ystävä. 
~~~~
On niin lämmintä, että lumet sulavat, mutta toivoakseni ei kokonaan. Äsken kun kävin kävelemässä, satoi vettä isoilla pisaroilla, ja takkini kastui märäksi.  Tämäkin viikko alkaa olla jo elettyä elämää, ja ensi viikolla alkaa jo joulu.


Toivorikasta torstai-iltaa teille, hyvät lukijani!
                                              Aili-mummo!    













28 kommenttia:

  1. On niin koskettava tuo kokemuksesi silloin kauan sitten, mutta äidin mielessä varmasti yhä tuore. Se ei poistu mielestä koskaan. Mutta elämä on omalta osaltaan antanut sinulle paljon, olet niin taitava kirjoittaja joihin tuntojasi olet saanut purkaa ja ihanien lasten mummo. Paljon on ollut kiitolsenkin aihetta.

    Oikein hyvää tulevaa viikonloppua ja joulviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut suuri suru,on niin vaikeaa menettää lapsi. Mutta annat paljon iloa meille lukijoille täällä blogissasi.Ihana tuo piirrustus alussa;aika hauska!
    Mukavaa torstai-iltaa sinullekin

    VastaaPoista
  3. Kantelettaren säkeet, miten ne osuvatkaan myös omiin kokemuksiin. Murhetta ja iloa limittäin ja lomittain. Näin se mene elämä.
    Kiitos jälleen Aili runoista ja muusta.

    Hyvää ja valoisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  4. Mummeli!

    Nuo Kantelettaren runot ovat syntyneet eletystä elämästä, hyvin usein kipeistä kokemuksista. Siitä syystä ne koskettavat syvästi lukijaansa.

    Toki tiedän, että minulla on paljon kiitollisuuteen syytä. Vaikka raskasta on ollut, olen onneksi päässyt pahoista ajoista eteenpäin...Lapsenlapset ovat korvanneet minulle paljon, ja heidän takiaan olen jaksanut elää.

    Ja on minulla ihania ystäviäkin, kuten te, hyvät ystäväni, jotka lohdutatte minua murheissani.<3

    Kiitos sinulle, lämminsydäminen Mummeli, ja oikein hyvää joulunaikaa sinulle ja Himmulle.<3

    VastaaPoista
  5. Voi hyvä Aili-mummo, mitä olet saanut käydä läpi.
    Sinä olet kuitenkin jaksanut kantaa surusi.
    Olet myös meille täällä antanut iloa ja kannustusta.
    Kyllä sitä lapsillee toivoo parasta. mutta heidän elämä ei ole meidän käsissä. Emme todellakaan aina ymmärrä miksi kävi näin. Jumala sen tietää, meidän on vaan hyväksyttävä ja jatkettava elämää.
    Kiitos sinulle kaikista ihanista postauksista ja kommenteista.
    Olen ihaillut sinun tarmokkuuttasi.
    Jumala sinua siunatkoon.♥

    VastaaPoista
  6. Moi Yaelian!

    Ihminen on sellainen, että aina hän kompastuu omiin tuntemuksiinsa ja kokemuksiinsa. Olen opetellut iloitsemista täällä teidän ja pienten pojantyttärien kanssa.

    Minustakin tuo piirustus on varsin hauska, ja nostaa hymyn huulille.;)

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Yaelian.<3

    VastaaPoista
  7. Hei Minttuli!

    Kanteletar on elämänmakuinen runoteos, se on kuin itse elämä: riemunkirjava.;)

    Usein murheet saavat kirjoittamaan runoja, tietysti myös ilot.;D

    Kiitokset osaa ottavasta kommentistasi, ja oikein valoisaa ja hyvää viikonvaihdetta sinulle.<3

    VastaaPoista
  8. Sylvi-ystäväni!

    Suru oman lapsen kuolemasta ei häviä koskaan mielestä, vaikka eläisi kuinka vanhaksi.;/ On kova kokemus, jos lapsi kuolee tapaturmaisesti tai sairauden takia, mutta vielä syyllistävämpi on olo, kun kuolema tulee itse tehtynä. Suru lievittyy ajan mittaan, mutta syyllisyys ei koskaan häviä, eikä siihen liittyvä häpeä.

    Sinä, Sylvi, olet uskova ihminen, ja siksi sinä voit luottaa aina Jumalan anteeksiantoon; ei ole tarvis kerätä syyllisyyksiä itselleen.

    Varmaan jokainen vanhempi lapselleen parasta haluaisi, mutta ei se aina mene niin. Mutta oppimista varten me elämme jokaisen päivän: tärkeintä on oppia rakastamaan ja antamaan itselleen ja toisille anteeksi.<3

    Kiitos, Sylvi, toivotuksistasi!
    Siunausta myös sinulle, ja perhekunnallesi.<3

    Hyvää neljättä adventtia, ja kiitos kommentistasi, Sylvi.<3

    VastaaPoista
  9. Viisi vuotta sitten sisareni ja äitini kuolivat kahden kuukauden välein. Alan vasta nyt toipua siitä keväästä.

    Sukulaisilta ja ystäviltä on kuollut lapsia syöpään tai onnettomuuksiin. Sitä on raskasta kestää.

    Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että jotkut menettävät kymmeniä vuosia ihmiselämää muihin ihmisiin verrattuina.

    Eivät ystävät ja omaisetkaan toivu lapsen ja nuoren kuolemasta, vaikka meidän osamme ei ole yhtä raskas kuin vanhempien. On ihanaa, että Sinulla, Aili, on lastenlapsia.

    Minua lohduttaa ajatus, joka on ilmaistu eräässä nuortenkirjassa uudella tavalla : " Koko heidän elämänsä tässä maailmassa oli ollut vain kirjan kansi ja nimilehti. Nyt vasta he aloittivat ensimmäisen luvun Suuresta kertomuksesta, jota ei ole kukaan tässä maailmassa lukenut, ja siinä jokainen luku on sitä edeltävää lukua parempi."

    (C. S. Lewis: Viimeinen taistelu, Narnia-sarjan viimeinen osa. Kirjassa käännös englannista on varmaankin hiukan toisin)

    Blogisisko/Anna A.

    VastaaPoista
  10. Kyllä lapsi osaa kummituksen piirtää, aikuisella sen laittaminen paperille ei oikein aina onnistu, kiitos hyvästä piirustuksesta!
    Sitten se Kateletaren runo, toinen kiitos!
    Kolmas kiitos sinulle, ihana kun olet olemassa, kuva oli hyvä... o</;) ****

    VastaaPoista
  11. Voi Aili-mummo

    olen itsekin miettinyt
    monet kerrat, mikä on syy,
    kun nuori
    ihminen ei jaksa elää.
    Vaikka ulkonaisesti
    asiat näyttävät olevan
    hyvin ja elämään on
    evästetty, niin ei pitäisi
    olla syytä itsetuhon tielle.

    Mutta Äiti ei tee
    lapsensa valintoja,
    ne hän tekee
    elämässään itse.
    Ei edes Hyvä vaimo
    voi valita
    miehensä edestä,
    eikä lapset!

    Vaikeinta on ollut se,
    ettei ulkopuolinenkaan
    apu ole aina sellaista,
    että ote pitäisi ja
    elämä voittaisi itsetuhon.

    Jumala ei syytä,
    vaan tietää
    mitä tekoa jokainen on,
    enempää ei voi vaatia,
    kuin mitä on osannut
    Äitinä lapselle antaa,
    ja jos olisi osannut
    antaa jotakin enempi,
    olisi antanut.

    Hyvät kaveritkaan eivä
    aina ole se tuki,
    kun kavereittenkaan
    kesken
    ei sitä sisintä puhuta,
    senkin olen saanut nähdä.

    Olen sanonut monesti,
    että pitäisi olla
    elämään opettelu
    kursseja ja vastoinkäymisten
    tullessa tukijoukkoja ja
    sellaisia vahvistuskursseja,
    että olisi edes yksi ihminen
    jolle voisi sydämensä avata
    että jaksaisi elää.

    Täällä on kova meno ja elämän
    pulssi korkea, vaatimukset ja
    vastuu, perheestä, pitää olla
    näyttöä, meriittiä, kaikki eivät
    jaksa oravanpyörässä.
    Se nujertaa ihmisen.
    Kaikilla ei ole voimaa
    tehdä valintoja,
    jos niitä edes
    kaikilla on.

    Isäni sanoi, että maailma opttaa
    kulkemaan hiljaa,
    se aika on monella
    vasta vanhuudessa,
    kun ei enää tarvitse päteä.
    Se aika pitäisi tulla jo
    lapsuudessa jokaiselle.

    Koulumaailamassa se pätemisen tarve isketään, vaikka pitäisi opettaa, että kelpaa ihan itsenänsä.

    Taivaan Isä Kaikkia Äitejä ja Mummoja Siunatkoon Siunaamaan
    Lapsia ja lastenlapsia, Kelpaamaan,
    ihan omina itsenään! ♥

    VastaaPoista
  12. Hei Anonyymi Anna!

    Valitan äitisi ja sisaresi poismenon johdosta. Uskon ,että surusi on ollut suuri ja pitkäaikainen.

    Ei elämä ole koskaan tasapuolinen meille ihmisille: toiset elävät pitkän ja antoisan elämän, toiset kuolevat jo syntyessään tai jopa sitä ennen. Me joille elämää on suotu keskivertoa enemmän, saamme olla siitä kiitollisia. Erilainen on myös kokemamme kärsimyksen määrä, sekään ei ole kaikille sama.

    En ole tuota Narnia sarjaa lukenut, sinulle se on varmasti hyvin tuttu, ja olet lukenut sen alkukielellä.

    Lohdullista tosiaan lukea kirjaa, jonka jokainen seuraava luku on edeltäjäänsä parempi. Siihen meidän ainakin pitäisi pyrkiä.

    Oikein hyvää neljättä adventtia sinulle, Anna, kiitos myös kommentista.<3<3

    VastaaPoista
  13. Hei Maikku!

    Lapset piirtävät aina hauskoja kuvia, he ilmaisevat itseään niillä keinoilla, jotka heillä on.;)

    Kiitos, Maikku, kovasti kannustuksestasi ja kiitoksistasi, niillä on merkitystä elämässä.

    Oikein hyvää viikonloppua ja neljättä adventtia, Maikku.<3

    VastaaPoista
  14. Herne-ystäväni!

    Sinäkin olet miettinyt näitä nuorten itsetuhon syitä, samoin minä. Tuntuu kuin se olisi jokin ihmisen sisäänrakennettu ominaisuus, kuin pommin ajastin. Jokin asia saa sen ajastimen tikittämään, ja pommi on valmis laukeamaan.

    Noista elämään opettelukursseista puhuit, minusta se on hyvä ajatus: kuka sen toteuttaisi? Seurakunta? Mutta kaikki eivät lähde seurakunnan kursseille. Muutoinkin puhumattomuus (suomaisten miesten ominaisuus), olisi tärkeätä murtaa, ja saada ihminen avautumaan, etteivät he päätyisi epätoivoisiin tekoihin.

    Elämässä pitäisi olla ratkaisumahdollisuuksia vaikeuksien kohdatessa. Väitetään että dopamiinin puute aiheuttaa paljon synkkyyttä ja itsemurhia. Näille voi olla yksinkertainen selitys, jospa vain oppisimme nämä asiat tuntemaan paremmin! Ja iloitsemaan elämästä, joka meillä kaikilla on!

    Koulu voi olla liian vaativa, samoin me vanhemmat. Tärkeää olisi tukea nuorta hänen vaikeuksissaan oman elämänsä tiellä.<3

    Tuo loppulausumasi, Herne, on hyvin armollinen meille vanhoille; kiitos siitä!

    Oikein hyvää neljättä adventtia sinulle, ja koko perhekunnallesi, Herne.<3<3

    VastaaPoista
  15. Aili-Rakas, minä luin kirjasi kokonaan ja tajusin.Siellä olen ollut minäkin. Nyt et enää yhtään syytä itseäsi, sillä kaikki on niin monen asian summaa, että vaikkakin äiti ja kasvattaja, silti voi olla kuin pisara meressä. Eikä mikään auta. Ei.

    Meilataan tästä joskus ajalla. Ja katse eteenpäin ja muistellaan vain niitä onnistumisia. Elämä on liian lyhyt ja sitten se on ohi, niinpä eletään vauhkoina voikukkina ja ilo pintaan vaikka syrän märkänis.

    Ole hyvä, Aili-IhaNainen ja miten kaunis kuva sinusta!

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Hei Leena-IhaNainen!

    Upeaa, että ymmärrät!<3

    Epätoivon suo on upottava, siihen voi hukkua - eikä se kohdaltani ollut kaukana. Yksityispostissa voin kertoa sinulle enemmän näistä asioista.

    Monta vuotta meni minulta melkein hukkaan, mutta kasvoin ihmisenä. Murtumispiste oli silti lähellä, nipin napin vältin sen.

    Olet oikeassa myös elämän lyhyydestä, se on sitä. Mutta ellei välillä masennu, ei oikein voi iloitakaan, vai miten se on?!

    Kiitos sinulle, Leena, tuestasi ja avustasi.<3 Kunpa me osaisimme arvostaa toinen toisiamme, ja olla tukena heidän rinnallaan!

    Oikein suloista neljättä adventtia ja viikonvaihdetta sinulle, Leena, ja herra LumiMiehelle.<3<3

    VastaaPoista
  17. Kiitos sinulle ja palataan näihin sitten...vaikka härkäviikoilla tms.

    VastaaPoista
  18. Kiitos itsellesi, Leena-IhaNainen.<3
    Palataan sitten.O_O

    VastaaPoista
  19. Kantelettaressa onkin hianoja runoja. Peikko on lukenut niitä. Sitä paitsi se luulee, että epäonnistuminen ja onnistuminen ovat aina samassa paketissa. Peikkokin usein epäonnistuu nukkumattomuudessa.

    VastaaPoista
  20. Luulen, että järkyttävin elämänkokemus ihmiselle on oman lapsen kuolema. Eikä siitä varmaan selviä koskaan, ehkä pahin tuska vaan hieman pehmenee ajan kuluessa. Ikävä kyllä vanhemmat eivät voi päättää lapsen elämästä. Siinä on jokin suurempi suunnitelma, jonka osasena itse on tapahtumissa. Jokainen vanhempi tekee varmasti parhaansa lastensa eteen. Ne, joiden lapset menestyvät elämässä, ottavat usein syyttä suotta kunniaa siitä itselleen.

    VastaaPoista
  21. Hei Aili! Kyllä se varmaan on suurin ihmisen suru - oman lapsen hautaan saattaminen. Ja toisaalta kun mietin vaikkapa Norjan joukkosurmaajan äidin osaa, tulee mieleen, että se on varmaan vielä suurempi kipu. Kun oma lapsi on koko muun maailman silmissä hirviö. Miten sen kanssa elää?

    Vähäiset on äidin eväät ja samalla väkevät. Rakkaus, anteeksipyyntö ja -anto sekä rukous. Että äidin käsiä vahvemmat kädet kantaa. Niin äitiä, kun sen lapsiakin. Että oma vajavaisuus ei veisi lapsia sivupoluille, vaan saisivat kasvaa omiksi persoonikseen luottavaisin mielin.

    Oman koulutukseni myötä sain kuitenkin sen oppia, että aina voi joku mennä vikaan. Psyykkeen sairastuminen ei kysy kotitaustaa eikä varallisuutta. Siksi en ole nopea heristämään sormeani tai asettamaan leimoja. Sairaan ja terveen raja on niin kovin hauras. Ihminen on hauras, ainakin jostakin kohden.

    Halaus! Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme. Kiittäen siitä mitä meillä tässä hetkessä on.

    VastaaPoista
  22. Peikko!

    Laittamattomasti ja viisaasti sanottu, Peikko: "Onnistuminen ja epäonnistuminen samassa paketissa".
    Kun asiaa enemmän ajattelee, niinhän se onkin.;)

    Toivotan sinulle, Peikko, oikein makoisia unia.:D

    VastaaPoista
  23. Hei Irene!

    Niinhän nuo ihmiset ajattelevat, ja panevat ylioppilaslyyria rintapieliinsä. Ja äitienpäivänä jaetaan kunniamerkkejä esimerkiksi kelpaaville lastensa kasvattajille. Miksi ei siis voi ajatella päinvastoin?

    Oman lapsen kuolema on totisesti paha paikka vanhemman elämässä. Jos uskoo Jumalaan, ja kohtaloon, on helppo uskoa olevansa osa Jumalan suunnitelmaa. Me ihmiset olemme niin pieniä ja avuttomia...

    Oikein hyvää neljättä adventtia sinulle ja perheellesi, Irene.<3

    VastaaPoista
  24. Hei Mine!

    Tuo Norjan joukkosurmaajan äidin osa tuli minunkin mieleeni. Miten sellaisen jaksaa kestää,kun oma lapsi on surmannut kymmeniä ihmisiä; sitä tuskaa ja sitä häpeää, että on synnyttänyt maailmaan oikean ihmispedon??? Se varmasti ylittää moninkertaisesti kaiken kokemani---.

    Sinä, Mine, olet ammatti-ihminen, ymmärrät meitä tavallisia ihmisiä enemmän näistä ihmismielen asioista.<3 Toivotan sinulle siunausta ja rakkautta kotiäitinä ja ammattiauttajana. Uskot Jumalaan ja hänen voimaansa, se on
    ihsmisvoimaa suurempi apu elämässä ja kuolemassa.

    Vasta näin vanhana paremmin tajuaa oman heikkoutensa ja haurautensa. Ehkä minä tarvitsin näin kovan opetuksen kasvaakseni paremmaksi ihmiseksi.

    Kiitän sinua, Mine,tästä ymmärtävästä kommentista, ja toivotan sinulle paljon siunausta ja onnea perhe-elämässä ja myös ammatissa.<3

    Halauksin ja kiitollisuudella sydämissämme, olkaamme tukena toinen toisillemme!

    Oikein hyvää neljättä adventtia sinulle ja perheellesi, Mine.<3

    VastaaPoista
  25. Aili-mummo, voi kyllä joulu on raskasta aikaa meille läheisen menettäneille! Sinulla poika, minulla aviomies, joka menehtyi aivan liian nuorena tapaturmaisesti, terve ja toimelias mies. En ole päässyt sen yli enkä tiedä pääsenkö koskaan! Kaikki ilo katosi elämästäni. Mitä kaikkea me ehdimme suunnitellakaan! Ja kun kaikki päättyy yhtäkkiä täysin odottamatta, poliisit ajavat pihaan ja tuovat suruviestin. Vielä aamulla halasimme, illalla olin leski!

    Nyt on taas kaikkea muutakin, etäsuhde ei toimi. Hän on niin erilainen luonne kuin mieheni, äkkipikainen, mököttäjä.

    Haudalla käynti on taas niin raskasta! Väsynyt olen ollut koko elämään.

    VastaaPoista
  26. Beate56!

    Voi Beate, miten haluankaan lohduttaa sinua.<3 Elämässäsi on ollut suuri menetys, ihan liian suuri! Mutta sille emme mahda mitään, että kuolema on vienyt rakkaamme kauas pois: vaikea ellei mahdotonta hyväksyä niin lopullista asiaa... Kukaan ei voi korvata häntä, joka on mennyt rajan taakse!

    Aikaa suru aina vaatii, vuosia, mutta toivottavasti ei vuosikymmeniä. Pahimmasta pääsin yli seitsemässä vuodessa, kirjoittamalla runoja. Sinäkin voisit tehdä miehestäsi surukirjan, kirjoittaa tuntosi siihen kirjaan ja laittaa valokuvat miehestäsi muistoksi. Tehdä surutyösi niin valmiiksi kuin se on mahdollista tehdä. Mutta antaisin sen neuvon, ettet saa katkeroitua, sillä vahingoitat vain itseäsi.

    Ja jos sinulla on niin hyvä ystävä, jolle voisit kertoa surustasi, ja joka tukisi sinua, sekin olisi mahtava asia. Mutta toinen mies luultavasti tuntee vain mustasukkaisuutta kuollutta miestäsi kohtaan, koska hän vei sinun rakkautesi mukanaan...

    Näitä ajattelen. Kyllä minäkin haluan ja voin tukea sinua, Beate!

    Oikein sydämenlämpöistä joulua sinulle.<3 Toivon, että sinulla on lähelläsi ystäviä ja sukua, joiden kanssa voit iloita joulusta ja sen kalliista sanomasta.<3

    VastaaPoista
  27. Hymyilevä eläkeläinen20. joulukuuta 2011 klo 21.57

    Uskon, että kaikki äidit tekevät voitavansa lastensa puolesta ja parhaaksi. Maailmassa on vain niin paljon asioita, joihin äitiparka ei voi vaikuttaa. Onnenpeliä koko kasvaminen.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  28. Hymyilevä Tuula!

    Näin on jos uskoo äitinpäivälauluihin ja runoihin.;)
    Paljon ratkaisee se, mistä lapset ne vaikutteensa ja oppinsa ottavat!
    Onnea todella tarvitaan lastenkasvatuksessa, pelkkä rakkaus ei riitä.<3

    Oikein hyvää joulunalusviikkoa sinulle, Tuula.<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥