Google+ Followers

tiistai 30. elokuuta 2011

Neljä kyläkauppoo Tikkalan asemalla

Magnolian vaahtera syysvärissään syksyllä 2010.
ELOKUINEN AAMU

Heräs elokuinen aamu
usvapeitto pellon yllä.
Tuska hyinen hyljätyllä
hyinen öisten usvain haamu.

Nousi päivä paistamahan
kultaan koivun latvat peitti.
Hämyn helmat pois jo heitti
helmat kullan tuntumahan.

Lauloi lintu laulurastas
tuskan huiman tyynnytellen
sulosuulla soinnutellen
- kuuli korva, sydän vastas.

~~~~

NIMETÖN

Ei ole minun iloni loppunut
eikä lauluni lahjat laannut.
Eikä sydän tuskista turtunut
kauan maassa martona maannut.

Sydän kohosi taivahan korkeuteen
mä saavuin suloiseen suveen.
Se saattoi minut iloon ihmeelliseen
lykki syömmein taivaiseen tuleen.

Ja mä lauloin latvassa kanervan
tuoksuin tuulessa kesäillan
ja luokse mä taivaissa olevan
kudoin kuusta kultaisen sillan.

- Ilona Karjalainen -

Nelli-heppa ja shetlantilaiset laitumella 2010.
Sananmuunnoksista on ollut viimeksi puhetta, joten jatkanpa harjoituksia, mutta en  runomuodossa. Nämä kaskut kertoi minulle entinen paikkakuntalainen Heikki Hirvonen (s.1927), ja olen ne julkaissut Havutar, hyvä emäntä- teoksessa.

Tikkalan Yhteishyvän kaupanhoitajana toimi ennen sotia Onni Sivonen vaimonsa Maikki Sivosen kanssa, joka harrasti sananmuunnoksia. Heikki Hirvonen kertoo:
'Hessolan-Tahvo' Juvonen tuli ostoksille Yhteishyvälle. Siellä oli kaupan seinällä nuoratelineet, mistä Tahvo katseli nuoria. Maikki tuli Tahvon luokse ja kysyi, voisiko auttaa asiakasta. Tähän Tahvo sanoi, ettei tässä ole sopivan paksuista, hän haluaisi 'hienompaa' (ohuempaa) nuoraa. Siihen Maikki ehti kysäisemään: "Ai, sie tahtosit hienompoo huoroo."

Kerraan taas veljeni Toivo Hirvonen tuli Yhteishyvälle asioimaan. Siellä oli nuori poika, joka katseli lampaan kelloa. Maikki tuli ja sanoi: "Elä sie poika pie kelluu pilikkanas". Toisen kerran taas joku tuntematon mies tuli kauppaan ja kyseli mualaisvoita. Maikki oli vastannut: "Uamula myö Onnin kansa pantiin kerma happanemmaan, van vasta ilala myö se kirnuttaan..."
Pihlajat olivat näin komeita viime syksynä, ei nyt vielä.
Van ol ne aikoja, kun meijjännii kylässä ol neljä kyläkauppoo, kaksi yksityistä ja toiset kaks ossuustoiminallissii yrityksii. Nyt ei sittä ou yhtää, kansa käypi matkoin piässä ostoksila. Jos entisaikaan ois kaupat ollu yhtä kaukana kun nyt, nii immeiset ois kuollu näläkää. Van eihä sillo paljo ostettukkaa, oltiin melekein omavarassii. Miekii kävin kaupola kesäaikaan pentuna ollessa polokupyörälä, matkoo sinne yhtäsuuntoo tul ainahhii 7-8 kilometrii, ja sama poistullessa.


Ostoksii ol piäassiissa kahvi, soker, suola, suolasilli, tuore sianliha, tultikut ja tuoreet muikut. Ja sittä jos ol rahhoo, sai ostoo karkkii. Van en muista, ostinko sitä. Talavela painelin suksila kaupole ja asemale, jos ol postiin assiita tai pit matkustoo Joinsuuhun.


Kangastakkii sai 1950-60 lukuloila ostoo kyläkauposta, kumikenkii, hevosenkenkii ja nauloja, lamppuöljyy, jauhoja (niitä ei ylleesä ostettu), kaikkii ol, mitä vuan keksit kyssyy. Ja tupakkimiehet osti tietysti Työmiestä, Saimaata, Jymmyy, ja Sikarinlehtii.
Mukavoo aikoo, ei sitä nykyvään uskos. Ja kauppa kannatti silloin!


Voi niitä aikoja, vois nyt huokaista...


Nyt meilä on superhypermarketit, joista löytyy mitä löytyy, ja kun on paljo rahhoo tahi sittä luottoo. Visa vinkummaan vuan, pelekeemätä!


Oikein mukavoo viikon jatkoo kaikile lukijoile toivottelloo Aili-mummo!





sunnuntai 28. elokuuta 2011

Mielikuvituksen puutetta vai ei?

Nuppolan lasten leikkimökki ja pihakeinut, karhujen ja lasten suosikkipaikka.
RUKAINEN JONOILIJA

Rukainen jonoilija,
takin kuvallaan,
nakka kupinlävessä
ohuu pumiaan
murtoo hauheitaan.
Laulaa laulujaan.

Jovallansa takainen,
jonoilija rukainen.

- Hannu Hirvonen -

Ja jälleen on omenia saatavilla, karhuillakin...
Loma on loppunut mummolta, kun koulut ja oppilaitokset ovat aloittaneet työkautensa. Viikko on vierähtänyt kullanmurujen seurassa rattoisasti, ja tulee vierimään myös eteenpäin. 


Niin, ne karhut. Perjantaina metsästysporukka teki retken tänne lähimetsään, mutta taisi saaliin suhteen olla vesiperä. Jälkiä ja jätöksiä on läheltä taloa löytynyt monesta paikasta, mutta kuten tiedetään, karhut eivät viihdy kauan aikaa yhdessä paikassa, vaan ne ovat liikkeessä koko kesäajan, vasta talvilevolle asettauduttuaan ne ovat omissa oloissaan. Nyt on ainakin runsaasti mustikoita metsissä, vaikka thai-poimijat kiertävätkin täällä Keski-Karjalassa keräämässä marjoja jollekin suomalaiselle liikemiehelle. Puolukoita sen sijaan ei tunnu olevan paljoakaan, joten voi olla, että Joensuun torilta niitä kyllä löytyy...


Viimeiset päivät ja koko viime viikko on ollut hämmästyttävän lämmin sää, nytkin 24,5 astetta Celsiusta. Ihanaa että lämpöä on riittänyt, mutta maanviljelijöille ovat muutamien viime viikkojen sateet tehneet hallaa ja painaneet viljat pahasti lakoon. Se mikä on hyväksi sienille, ei ole hyvä puintivalmiille viljalle. Tatteja on löytynyt metsistä mukavasti, myös äsken pidetyissä tattikarnevaaleissa, sieniä on löytynyt pilvin pimein. Tästä kertoi myös sunnuntain 28.08.-11 Karjalainen. Kanttarelleja sen sijaan on löytynyt vähän, ja rouskuja vielä vähemmän. Saa nähdä, ehtivätkö rouskut nousta tämän syksyn aikana pintaan, kesähän oli meillä ennätyskuiva ja kuuma.


Liityin taas vuosien jälkeen Suureen Suomaliseen Kirjakerhoon, jonka nykyään omistaa Otavamedia. Kirjoja on tullut viime aikoina tilattua ainakin 10 kappaletta, ja kun olen heikko, ostan mieluisan kirjan aina nähdessäni. Saihosta ostin hienon kuvateoksen, Taltta puhuu, Leo Karppasen taiteesta. Kelpaisi antaa vaikka lahjaksi tuo kirja, mutta tietenkin pidän mieluummin sen itse. Sama ongelma on myös erään toisen kirjan kohdalla...


On varmaan mielikuvituksen puutetta, kun en usein muuta keksi, kuin lahjoittaa kirja, mutta kirjat ovat minusta sitä parasta antia...Miksi en siis lahjoittaisi kirjaa?


Oikein hyvää sunnuntai-iltapäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vieraisilla Saihon isäntäväen luona

Oikealla taiteilija Leo Karppanen vaimonsa Mairen ja vieraan seurassa. Elokuu 2011.

SIMPUKAN LAULU

Tuhat tuskaa kun päivät
sydämeen sulkee.
Tuhat yötä kun kulkee
unia soutain.
Vilut verkkaisin jaloin
käy kuolemaa noutain.
Kauas jää ilta
ja sammuu koitto.
Kun voitto on tappio
ja tappio voitto.


- Joskus kun kohtalo käskee
unet todessa muodon saa.
Kivun hiertämä kivi
jalohelmiä kasvattaa.

- Ilona Karjalainen -


Komea punainen vaahtera näyttelyaitan edustalla.
Tuon teille terveisiä Saihosta taiteilija Leo Karppaselta ja hänen ystävälliseltä puolisoltaan, Maire Karppaselta. Rouva Karppanen on runonlaulaja Juhana Kainulaisen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Juhana Kainulaisen muistoa kunnioitetaan kesälahden Juhanantuvalla, josta minulla on postaus viime kesältä.

Kävimme vierailulla Karppasten luona. Asiana oli tilaamani puutaulut, jotka tulevat samalle seinälle Leo Karppasen aikaisemmin ostamani paratiisi-aiheisen puutaulun kanssa. Teoksessa, Taltta puhuu (Ilias, 2005), esitellään Karppasen taidetta laajemminkin, siinä on myös ostamani puuveistostaulu, Auttoiko Aatami (v. 1999).

Runo, Simpukan laulu, on kirjailija Ilona Karjalaisen (1929-2008) 1961 kirjoittama. Ilona sisar on Leolle rakas, hän on kertonut sisarestaan minulle monesti. Karppaset vaalivat myös Ilona-sisaren muistoa yhdessä. Yhteistä Leolla ja Ilonalla oli äiti, mutta he molemmat ovat taiteilijoita. Leo tekee kuvia ja Ilona kirjoitti romaaneja ja runoja. Runokokoelman työstäminen oli Ilonalla ollut menossa, kun äkkiä tuli lähtö "tuonilmaisiin" vuonna 2008.
Ruusupenkkejä Karppasten puutarhassa. Kasvaa siellä myös paljon muuta...
Perinneaitan edustalla Leo Karppanen vieraansa kanssa. Aitoissa on vanhoja maataloustyökaluja ja välineitä.
Puutarha on Leo ja Maire Karppasen suuri rakkaus. Kuvataiteilija on kaunosielu, joka janoaa kauneutta jokaisella solullaan. Siksi ymmärrän mahdottoman hyvin tuon kauneuden kaipauksen, joka ei jätä rauhaan. Kauneutta on luotava aina vain lisää ja lisää...Olen itsekin kaunosielu, nautin suunnattomasti kaikesta kauniista, mutta puutarhaa en jaksa enää hoitaa. Luonto ja sen kauneus  taiteen lisäksi, saa minulle riittää.

Leo Karppanen on luonut taidetta jo 35 vuotta, ensin maanviljelijän ammatin ohella, myöhemmin päätoimisesti jo parinkymmenen vuoden ajan. Saiho, taiteilijan kotitila, on ollut suvun hallussa jo vuodesta 1737, ja Leo joutui isännäksi jo pikkupoikana  (12v.) isän kuoltua. Isä oli jo yli viisikymppinen Leon syntyessä. Voi ymmärtää, ettei heidän perheellään ole helppoa elämää ollut niissä olosuhteissa!

Puutarhasta löytyy myös sininen hortensia, toki on valkoisiakin...
Leo aloitti kuvanveistonsa 35-vuotiaana, ostettuaan hitsausmuuntajan maatilan tarpeisiin. Raudasta syntyi Loviisa-emäntä, ja monia muita veistoksia, joista tuli kiitosta kriitikoilta. Hän pääsi töillään Pohjois-Karjalan aluenäyttelyyn, ja sitä seurasivat puu, öljyvärit, vuolukivi, posliininmaalus, keramiikka, tiffanytyöt ja puupiirrokset, kertoo asiasta teos Taltta puhuu.

Ennen muuta Leo Karppanen tunnetaan puunveistotöistään, jotka ovat hyvin monipuolisia ja mielenkiintoisia. Suosikkimateriaaleja ovat punahonka, lehmus ja haapa. Luonnosta löytyy myös paljon osittain valmiita teoksia, on vain oltava silmää löytämään ne. Aiheet löytyvät läheltä: luonnosta, Kalevalasta, raamatusta ja eletystä elämästä, onpa tauluja tehty myös Kiteen kuulusta Pahasta Pajarista. Teoksisssa on käytetty useita eri tyylejä. Parhaiten menevät ns. realistiset (näköiset) veistokset. Kubistisiakin töitä esillä paljon, sitten on abstrakteja eli modernia tyyliä. Betonia on myös valetuissa patsaissa. Niitä on vuolukivitöiden lisäksi esillä runsaasti myös puutarhassa ja taloon tulevan tien varren patsaspihalla.

Leo tekee myös akvarelli- ja öljyvärimaalauksia, joille on oma torni tehty Saihon päänäyttelytilan, entisen navetan yläkertaan. Sieltä ylhäältä on mainio näköala ympäröivään luontoon.

Salkoruusuja on tuvan seinustalla talon takana. Ja myös tomatteja...
Leo Karppasella on ollut taidenäyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän mainitsee Kesälahden (1980), Kiteen, Kerimäen, Joensuun, Helsingin, Lappeenrannan, Vaajakosken ja Juuan. Mutta pääpaikka ja jatkuva taidenäyttely sijaitsee Saihossa.  Siellä on näyttely kaikkialla, vanhassa riihessä, uudessa aittarakennuksessa, päänäyttelytilassa eli entisessä navetassa, ja koko pihapiirissä. Näyttely on alueeltaan isompi kuin Eeva Ryynäsen ateljeessa ympäristöineen. 
Puiden ja pensaiden lomassa on puutarhassa ruusupenkkejä. Kuva 21.08.2011 AN.

Monissa julkisissakin tiloissa Leo Karppasen taidetta on esillä: Säämingin seurakuntasalissa, Kiteen evl. kansanopistolla, P-K:n ammattioppilaitoksella, Juhanan tuvalla, Puhoksen maatalousoppilaitoksella, Kesälahden kunnalla, Keskolla Joensuussa, ulkomailla, ja yksityiskodeissa ympäri maapallon. 

Leo Karppanen on ottanut asioihin kantaa taiteensa välityksellä, hänellä on monia suuria aihekokonaisuuksia, jotka ovat esillä hänen Saihon tiloissaan. Sieltä niitä voi jokainen halukas käydä katsomassa tilaamalla ajan suoraan Karppaselta. Tiedot löytyvät Saihon sivuilta.

Lisää Leo Karppasesta ja hänen taiteestaan löydätte laittamalla haun taiteilijan nimellä blogini hakulaatikkoon, joka on oikean palkin yläreunassa.

Kiitän Maire ja Leo Karppasta saamastamme ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Oikein lämmintä ja kaunista syksyä teille molemmille!

Näissä merkeissä toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää elokuun loppupuolta!
                                                         Aili-mummo




perjantai 19. elokuuta 2011

Leena Lumin kirja-arvonta!

Ihania kirjoja Leena Lumin kirja-arvonnassa...

Ystäväni Leena Lumi järjestää kirja-arvonnan, joka alkaa tänään ja päättyy sunnuntaina 04.09. 2011 klo 12.00, jolloin arvonta suoritetaan. Lähemmät tiedot ja ohjeet löydät Leena Lumin blogista...

Toivotan kaikille innokasta osallistumista arvontaan!

torstai 18. elokuuta 2011

Kesästä syksyyn filosofi Lindbladin seurassa



Nuppolan kukkaloistoa kesäkuussa. Taustalla aitta.
DOLCE FAR NIENTE


Nyt läkkiseppä Lindblad / on pihassa pitkällään, /
hän makaa, ruohomätäs / tuuhea alla pään, /
ja vihreä on raiti - / hoi, herhiläiset, vaiti! /
hän miettii yksinään. //


Hän on folosofi, Lindblad, / joka tuntee elämän, /
sen kaksi eri puolta, / kolkon ja lempeän, /
hän tuntee surun harmaan / ja tuntee ilon armaan, / 
niin, nepä tuntee hän. //


Vaan tänään, herra Lindblad, / hehkussa auringon /
saat maata, tupakoida - / ja ilo luonas on. /
Näet ylläs taivaan sinen, / ja olet onnellinen, /
et yhtään onneton. //

Niin makaat, kisailua / perhosen seuraillen /
ja hengittäen syvään / tuoksua kukkasten. /
Elämän nurjaa puolta / et muistakaan nyt, huolta /
maanantain, huomisen. //


Ja sitten nukut, Lindblad. / Savukkees putoaa. /
Ja sitten peityt, Lindblad, / noin, unen verhon taa. /
Niin, Lindblad, onnekkaassa / viipyä unen maassa /
vain filosofi saa.//


- P. Mustapää -
Lehtikuusen oksat herkimmillään...
Eräänlaisia läkkiseppiä tai oman onnemme seppiähän me olemme. Tämän hyväntuulinen läkkiseppä on  filosofi, joka osasi kääntää asiat parhain päin. Vai olinko väärässä, minulla ei ole P. Mustapään koottuja teoksia. P. Mustapää oli akateemikko Martti Haavio (1899-1973), josta kerrotaan Marleenan blogissa.

Lukekaa mitä Blogisisko, Anna Amnell kirjoittaa kirjalijoista ja mediasta.

Muistoksi kesästä laitoin nuo alkukesästä ottamani valokuvat. Enää ei ole kovin kesäistä, satelee, on kovin pilvistä, ja ilmat ovat aamuisin jossain 13 asteen vaiheilla. Syksyä kohti käymme.

Poika puhui viime viikolla, että eräänä yönä hän oli kuullut karhujen vierailleen Nuppolan puutarhassa, omenat kun alkavat hiljalleen kypsyä. Vierailija on naaraskarhu, ja sillä on pentu mukana, joka oli vikissyt. Alkaa sama ralli kuin viime syksynä: karhut kiertelevät kylien välillä pihasta toiseen. Varmaan sama naaras kuin se viime syksyinen.

Tänä vuotena on ollut marjoja metsissä, joita ei viime vuotena ollut. Karhut olivat kovasti nälkäisiä. Jos niillä olisi itsesuojeluvaistoa, osaisivat pihat kiertää, karhunmetsästysaika on vielä edessä päin.

Ja näiden nimeä en muista, mutta luonnonkukkia ovat...
Olen siirtynyt käyttämään DNA:n langatonta linjaa, se maksaa vain murto-osan Soneran lankalinjasta. Hinta on seuraavat  kaksi vuotta 11euroa/kk eli 132 euroa vuodessa, kun taas Soneralla on ollut noin 852 euroa vuodessa! Erotus on 720 euroa vuodessa, eli saan käyttää DNA:ta tällä rahalla (vuoden maksulla) 6,5 vuotta. Sopimus on vain kaksi vuotta, pitää etsiä sitten edullisin sopimuskumppani.


Ainoa haittatekijä on se, että menetän entisen sähköpostiosoitteeni, ja käytettävä toista osoitetta. Yksi osoite minulla G-mailissa onkin, otan ehkä vielä toisenkin osoitteen. Nykyinen Soneran osoite on voimassa tämän kuun 30 päivään asti.


Mustikoita on saatu ihan mukavasti. Mies on ollut innostunut niiden keruusta. Sieniä ei vielä ole löydetty, tosin ei liene etsittykään. Mies kyllä kantaa kotiin kaikenlaisia sieniä, mutta hän ei tunnista niitä, kantaa tunnistamattomatkin sienet. Se on ihan turhaa, en ota yhtään tunnistamatonta ruokasientä. Tatit ovat helppoja, niissä ei ole myrkyllisiä, mutta herkkutatti on kuitenkin paras.


Viikonloppu on jälleen vastassa. Toivotan kaikille teille lukijoilleni oikein mukavaa ja antoisaa viikonvaihdetta!
                                       Aili-mummo

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pähkäilyä ja venäläistä bensiiniä...

Kalastajantornit Budapestissä Linnavuorella. Kuva AN 2007.

VIIMEISESTÄ ILLASTA


Istuimme kahden tanssilavan luona. 
Ja sinä olit kalpea ja kaunis. 
Ja hehkui pihlajassa lyhty tanssilavan luona. 
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
      Olet kaunis, Marguerita.


Istuimme kahden tanssilavan luona.
Elämä katsoi meitä silmin hämmentävin
ja puhui meille rakkaudesta tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
     Olet kaunis Margerita.


Istuimme kahden tanssilavan luona.
Yö takanamme oli niinkuin Suuri Murhe
ja itki meitä molempia tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
      Olet kaunis, Marguerita.


Istuimme kahden tanssilavan luona.
Me emme voineet auttaa toisiamme.
Me nousimme ja vaelsimme tanssilavan luota.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
      Olet kaunis, Marguerita.


 - P. Mustapää -
~~~~~~~~~~
Pyhän Tapanin patsas Budapestissä. Kuva AN 2007.
Miten laulettavat sanat, kuin valmiiksi jo sävelletyt tuossa P. Mustapään runossa.


Tanssilavojen kuvien puutteessa laitoin nuo Budapestin kuvat, joita en ole aikaisemmin julkaissut...


Eilen olin kirkonkylässämme, Kemiessä saamassa akupunktiohoitoa. Lähellä oli, ettei matka katkennut jo Onkamoon menomatkalla. Autonrottelo sammui heti Onkamon risteykseen, josta sain sen ajettua vauhdikkaasti tien penkereelle. Soitin pojallemme, Petrille, ja kysyin neuvoa, miten menetellä. Hän arveli, ettei autossa ole muuta vikaa kuin se että polttoainesuodatin on taas mennyt tukkoon. Ja niin  läksin liikkeelle, ja pääsin kuin pääsinkin perille asti. Matkanteko oli pelkkää nykimistä, mutta nelosvaihteella homma toimi jollakin tavalla.


Näin käy kun ajaa venäläisellä bensiinillä, se on kuin rapavettä. Jos en muista väärin, niin viimeksi syksyllä vaihdettiin suodatin edellisen kerran.


Hoidon perästä kävin kaupassa, mutta kaupan pihalta soitin taas pojalle, ja kysyin neuvoa. Auto sammui välittömästi, kun nostin jalan pois kaasulta. Mies ja poika tulivat kahdestaan hakemaan pois mummoa pojan autolla, ja poika ajoi miedän kotteromme kotiinsa. Puhdisti ja vaihtoi taas polttoainesuodattimen.


Kaivolla istuin ja join kahvia samassa pöydässä "huru-ukkojen" kanssa. Nimi on heidän antamansa, ei minun. Miehet kertoivat parantavansa maailmaa, ja sitä hommaa riittää maailman tappiin asti. Ensin pähkäiltiin pressan vaaliehdokkaat, ja sitten siirryttiin kunnallispolitiikkaan. Siitä voi tulla minulle jälkikäteen "päänsilitystä", sillä kerroin yleisölle rehellisen mielipiteeni. Minusta kunnassa ei tarvittaisi kuin yksi puolue, joka ajaisi kuntalaisten asiaa. Näistä poliittisista puolueista ei sikiä muuta kuin pahoja ristiriitoja. Se on nähty ja koettu meilläkin hyvin havainnollisesti. Ja lisäksi valtaa meillä käyttää sellainen taho, jolle valta ei kuulu, se kuuluu valtuustolle...


Mies oli kotona, ja siivosi sillä aikaa huushollin, joten kotiinpaluu oli mukava.


Säilöntä- ja marjastushommia tein viime viikon, säilösin kurkkuja yli kuusi kiloa kurkkusalaatiksi. Se on pidettyä ruoanlisäkettä, hilloja olen tehnyt ainakin 20 litraa, pakastanut marjoja mansikoita, mustikoita, vadelmia. Nyt saa kurkkuja jo omastakin maasta, jos vain lämmintä riittää. Loput pensasmarjat on vielä kerättävä pois, muuten ne katoavat parempiin suihin.


Pojan perhe on taas Rääkkylässä ukin ja mummon luona. Huomenna koulut alkavat, varmasti tytöt ovat tohkeissaan. Kunhan vain kaikki menisi hyvin...Onkamolaiset lapset, luokat 1-4 tulevat Tikkalaan, oppilasmäärä nousee 57 oppilaaseen. Vanhemmat lapset joutuvat menemään Tohmajärvelle Kemien kouluun.


Vuonna 2006 valmistunut kyläkoulu on ahdas ja pieni, mutta sitä ei annettu tehdä suuremmaksi, ei edes liikuntasalia, johon olisi lisätty 20 neliömetriä. Esikoululle ei tehty tiloja ensinkään, vaan eskari on toiminut viime ajat päivähoidon tiloissa. 


Mutta näillä eväillä nyt mennään. Kunhan oppilasmäärät pikkuhiljaa laskevat, ei toivottavasti tilanahtautta ole. Mutta jos Tikkalaan muutto jatkuu tähän astisissa merkeissä, voi joskus kysymykseen tulla koulun laajentaminen. Meidän lähellämme on autiotaloja, joiden asukkaat on viety kirkonkylään hoitoon, ja yksi talo on ollut ilman asukkaita jo vuosikymmenet. Mutta ihmeeksemme sekin kunnostettiin, vaikka siellä ei ole asunut ketään. 


Kuten ennustettiin, saimme tänään kauniin ja lämpimän sään iloksemme, ja lupauksen mukaan se vielä jatkuu.


Toivotan teille lukijani oikein kaunista ja antoisaa elokuun kolmatta viikkoa!
                                           Aili-mummo    

perjantai 12. elokuuta 2011

Tunnustus Männikön Maijulta

Aili-mummolle tuli jälleen tunnustus Männikön Maijulta, kauniit kiitokset hänelle!

Tehtävänä on tehdä yhdeksän tunnustusta:

1. Suosikkiväri (t): vanha roosa ja  tumma liila

2. Suosikkieläin: Kissa

3. Suosikkinumero: 13

4. Suosikkialkoholiton juoma: Musta tee

5. Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan

6. Intohimo: lukeminen

7. Saada vai antaa: Antaa

8. Suosikkikuvio: Sydän

9. Suosikkikukka: Syreenin kukka

Toivon nyt, että nyt en saa lisää tunnustuksia, minusta näiden laittaminen on hukkaan heitettyä aikaa. Kolme tunnustusta on laittamatta sivupalkiini, en näet itse osaa näitä siihen laittaa. Muutakin sisältöä blogeissa pitää olla kuin näitä kuvia.

En myöskään luovuta enää näitä kenenkään riesaksi. Olkaa hyvä, ja ottakaa itsellenne, ihan kuka itse haluaa!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua, ihan kuin tämä oranssi kehäkukka!





maanantai 8. elokuuta 2011

Tohmajärveläiset Votkaturistit - matkalla maahan jota ei enää ole!

Leningradissa ihaillaan kuuluisaa Iisakinkirkkoa. Inturistin oppaana Zulfija Kinnunen.
07.08.2011 klo 13.00 Tohmajärven kesäteatterin esitys Aimo Vuorisen kirjoittamasta satiirisesta komediasta, Votkaturistit, jonka oli uudelleen sovittanut Jukka Keinonen. Näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran Tohmajärvellä 1981, jolloin Tohmajärven teatteriyhdistys  aloitti toimintansa. Tämä oli 30v. juhlanäytelmä, jota ohjaaja Jouko Tyyni oli valmistellut hartaasti ja huolella.

 Kävin ensimmäisen kerran Leningradissa vuonna 1975. Nykyään kaupunkia sanotaan jälleen Pietariksi, kuten kaupungin alkuaikoinakin sanottiin, perustajansa, tsaari Pietari Suuren mukaan.

Toista se oli 1970-luvulla! Jos ja kun muistan oikein, minua toivottivat Neuvostoliiton ja Suomen rajalla rakkaat ystävämme rajavartijat tervetulleiksi rynnäkkökiväärien kanssa, osoitellen niillä suoraan kohti. Onneksi näistä ajoista oli kehitystä tapahtunut, ja nyt tullimiehet ystävällisesti vain naureskelivat sukkahousuille ja naisten alusvaatteille, joita Leningradiin menevät kaupustelijat kantoivat matkalaukuissaan. Vaatetavarat menivät läpi ihan itsestään selvästi, mutta erinäisiä kuvalehtiä ei suvaittu!

Osa menijöistä odottelee Neuvostoliiton tullissa viipyviä toisia matkalaisia.
Porukan matkanjohtajana toimi Mervi Venäläinen hyvin ammattimaisin ottein. Ajan kuluessa huomattiin, että ripeitä toimenpiteitä matkalla tarvittiin, kun eräät mieshenkilöt joutuivat miliisiasemalle.

Me Leningradissa käyneet muistamme kuumat mustanpörssin markkinat: Vanhoista vaatteista sai melkoisesti rahaa pimeillä markkinoilla. Näitä markkinoita turistit käyttivät usein hyväkseen, oikeastaan se oli kansallisurheilua - jäikö kiinni vai ei. Yleensä ei jäänyt. Mutta tällä matkalla taisi käydä hieman toisin---.

Tullissa palveli nämä kaksi avuliasta herrasmiestä. Tullipäällikönä Mikko Sairanen, ja avustajana Vesa Raninen.
Useilla esittäjillä on kaksi-kolme pientä roolia, eikä se tahtia haitannut! Mukana oli myös lapsia... Muusikkona toimi Kari Tolvanen haitareineen...

Matkalle oli matkanjohtajan lisäksi eksynyt kaksi naista, joilla tuntui olevan omat päämääränsä. Ja ahkerasti mekkoja vaihtamalla sai miehen pyydykseen leskirouva Elsa Mokkola (alias Helena Järveläinen). Myös neiti Kannisto (Eeva Manninen) ei jäänyt ilman seuraa...

Neiti Hillevi Kannisto (Eeva Manninen) tanssii  ihastuksensa kanssa (Vesa-Matti Savinainen)
Ravintolaillat kuuluivat runsaine antimineen ehdottomasti "Lenskin" matkoihin, "nastarovje" kuului vähän väliä milloin minkin asian kunniaksi. Pullot kannettiin reilusti pöytään... 
Ravintolassa nostetaan maljoja yhteistyön ja avunannon hyväksi...
Näytelmästä kävi selvästi ilmi matkanjohtajan ylityöllisyys, kun yksi asia oli saatu kuntoon, seurasi sitä välittömästi uusia. 

Mainiona Inturistin oppaana ja monena muunakin toimi Zulfija Kinnunen, joka teki yhden parhaimmista roolitöistä. Kalle Junttila (Raimo Bergman), Kyösti Jäntti (Markku Hämäläinen), Sutki (Teemu Jaatinen) ja Humalikas ym (Veijo Hämäläinen) loistivat myös omilla saroillaan. Matkalla on oltava tietysti myös kommunisti Martelin (Hannes Tolvanen) ja porvari Routanen (Pentti Lindsberg), joiden näkemykset matkan kuluessa saivat uusia vivahteita. Monitoimimiehet Esa-Matti Savinainen, Mikko Sairanen, Vesa Raninen ja Teuvo Nuutinen lisäsivät oman mausteensa keitokseen. Venäläisnaisia esittivät Kirsi Kaikko, Milja Lievonen, Sinikka Nuutinen, Katariina Tuunainen ja Zulfija Kinnunen. 

Mukana on myös lapsia: Niklas ja Stina Kinnunen, Micaela ja Nicola Lindsberg sekä Minja Lukkarinen. Ja runsaasti avustavaa henkilökuntaa...

Jälkiselvittelyt tehtiin miliisiasemalla. Veijo Hämäläinen  joutui luovuttamaan tukkansakin pois!
Näytelmä on hyvin harjoitettu ja esitetty, tästä ohjaaja Tyynille paljon kiitoksia! Tyynin johdolla on myös Tohmajärven teatteri saanut nykyisen upean varustuksensa. Näyttelijäjoukko on rakentanut vuosien aikana katokset, kuuluttamot, laittanut penkkeihin selkänojat. Yhdistys on ostanut kalliit äänentoistolaitteet ja mikrofonit kaikille näyttelijöille, joten kuuluvuus on erinomainen. Rahaa on palanut, mutta Tohmajärven teatteri on niin hienossa kunnossa, ettei Pohjois-Karjalassa mitään yhtä hienoa ole sattunut silmiini. Nämä on rahoitettu pääsylipputuloilla. Sade ei kastele katsojia eikä esittäjiä.


Viimeiset Votkaturistin esitykset ovat ti 09.08. klo 19.00, to 11.08. klo 19.00 ja su 14.08. klo 13.00. Kannattaa käydä katsomassa kauempaakin!


Kahvipisteet on järjestetty neljään eri kohtaan, joten kahvia ei tarvitse kauan odotella.
Näytelmän esittäminen vaatii paljon yhteishenkeä ja yhteistyötä, ja sitä kyllä tohmajärveläisiltä on löytynyt! Tohmajärven teatteri on parasta mainosta koko kunnalle, sen voin ihan vilpittömästi sanoa.


Lämpimät onnitteluni Tohmajärven teatteriyhdistykselle 30v. toiminnan johdosta! Olkoon tulevaisuus myös yhtä valoisa ja hauska---.


Hyvästä näytelmästä kiittäen  Aili-mummo!

perjantai 5. elokuuta 2011

Millainen olikaan Poikamiehen pesäpuu?


Loppu hyvin - kaikki hyvin! Vihreäliivinen mies ohjaaja Veijo Tikka.
Harhaa kuvitella / että ihmiset / valitsisivat toisensa, /
ei, ihot ne valitsevat / meidän puolestamme, /
ja kertovat myös / suureen ääneen /
sen mitä emme koskaan / haluaisi kuulla vielä tänään //

~~~~

Ravistele ihmistä hyvin / ennen lopullista nauttimista /
Käännä pohja valoa vasten / ravistele, nostata / 
sakka pintaan, tarkastele / vierain silmin /
ennen kuin kaadat sen / ja olet mennyttä miestä //

- Tommy Tabermann -

Unelma ja poikamies Immu keskustelevat...
Kävimme katsastamassa viime keskiviikkoiltana Poikamiehen pesäpuuta Värtsilässä. Näytelmän on kirjoittanut Matti Wanne ja ohjannut Veijo Tikka. Näytelmä on hauska, erityisesti ensimmäinen osa. Näytelmää esitetään enää kaksi kertaa, sunnuntaina 7.8 ja 14.8., sitten se on loppu. Käykää kiiruusti, jos aiotte mennä!

Tekstit olivat painuneet hyvin esittäjien päähän, takeltelua ei ollut kuin ehkä nimeksi. Näyttelijäporukan ikähaitari yltää lähes vauvasta vaariin, tosin se "vauva" oli jo teini-ikäinen, ja esitti onnistuneesti haastemiestä (Maisa Sutinen). Adalmiina- neitinä nähtiin poika, Aleksi Hämäläinen, joka puhui falsettiäänellä. Päätähti oli poikamies-liikemies Immu eli Timo Laakkonen, jolla oli tulla sotkua monien halullisten naisten kanssa.  Leskirouva Signekin, vanha nainen, haaveilee nuoresta sulhosta, jonka hän luulee saavansa rahalla ostetuksi. Samaa arvelee neiti Adalmiina. Lisäksi kukkakauppias Unelma on oikein innokas kodinperustaja ja vuoteenlämmittäjä Immulle, mutta neljäntenä asiasta on kiinnostunut terveyssisar Irmeli. Näiden neljän naisen välillä käydään taisto Immusta, joka ilman romani-Veeran apua olisi saattanut joutua mille naiselle tahansa. Sitä ihmettelen, mitä taisteltavaa tässä luuserissa oikein oli?
Poikamiehet Immu ja Alpe ovat hätää kärsimässä Signe-rouvan kynsissä!
Oikein hauskaa oli seurata Immun kaveria, toritaulutaiteilija Ruubensin (Kuisma Lipponen) touhuja, jolla oli säilössä virkistysjuomia. Näitä kaverukset nautiskelivat yhdessä. Välillä pistäytyi haastemies (Maisa Sutinen) karhuamassa saatavia, ja välillä taas pankinjohtaja (Raimo Tiittanen). Ohjaajalle ( Veijo Tikka) oli annettu Alpen rooli, joka oli erään lajin liikemies. Minusta upein roolihenkilö oli Veera (Alisa Hämäläinen), joka kantoi ylpeänä ja itsetietoisena romaninaisen pukunsa, ennusteli korteista, ja sai jotakin tolkkua poikamiesten sotkuisiin naisasioihin.

Näytelmä kesti väliaikoineen noin 2½ tuntia, eikä ikävä yleisöä yllättänyt. Kaikki toimi oikein hyvin, paitsi ehkä väliajan kahvitus. Sitä juotiin vanhassa viljamakasiinissa, mutta homman voisi hoitaa jouhevamminkin.

Kauniit kiitokset värtsiläläisille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä yhdessä uuden näytelmän iloksemme! Entinen Värtsilän kunnantilan navetta on ollut hyvässä käytössä jo kymmenet vuodet. Navetan vintillä on esityksille hyvät tilat eikä sadekaan haittaa. Puuttuu vain nouseva katsomo...

Romani-Veera povaa Unelmalle...
Viikko on kulunut marjastuksen, säilönnän, näytelmän ja kaupunkireissun parissa. Paljon aikaa ei ole jäänyt blogien päivityksiin, lukijat taitavat olla palailemassa kesälomilta takaisin. Ja pian alkavat teeveestä suoltaa "roskaohjelmia", joihin Emmerdalekin kuuluu. Saapas nähdä, koska saan kyllästymispisteeni täyteen tästä sarjasta, merkkejä siitä on jo olemassa.

Kun käyn harvoin Joensuussa, asioita kertyy ihan liikaa, mihinkään kylävisiitteihin ei jää enää aikaa. Kyläilemään on lähdettävä ihan erikseen, silloin voi jutella ihmisten kanssa kaikessa rauhassa. Ja vielä on tohmajärveläisten Votkaturistit katsomatta, sitä näytetään elokuun puoleen väliin asti.
Signe-rouva on tullut tervehtimään Immua, vieraana myös taulutaiteilija Ruubens.
Sadetta ovat lupailleet. Meillä Pohjois-Karjalassa on ollut tänä kesänä kova pouta, vettä on saatu harvoin ja vain nimeksi. Voi olla ettei karjatilallisia naurata. Viljatkin on vielä puimatta, näyttävät kyllä melkoisen valmiilta. Ennen sai aina olla jostakin huolissaan, se oli elämäntapa!


Nyt ei tarvitse enää huolehtia muusta kuin valtionveloista, jotka kasvavat koko ajan...Muuten voi pitää niin lystiä kuin sielu sietää!


Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

torstai 4. elokuuta 2011

Ja jälleen tunnustuksia!

Blogiystäväni Sylvi muisti Aili-muumoa uudella "makealla" tunnustuksella.
Oikein paljon kiitoksia Sylville tästä vaaleanpunaisesta ystävällisyydestä!


1. tehtävä on tunnustaa lempiväri, joita mummolla on useampia: vanha roosa ja tumma liila. Iän myötä väritkin ovat muuttuneet...


2. tehtävä on tunnustaa lempiruoka. Pitkällisen pohtimisen perästä tunnustan pitäväni eniten perunavellistä suolasienihakkeluksen kanssa.


 Tämä on myös tohmajärveläisten pitäjäruoka, ei tosin suositeltava diabetikoille. Mutta kyllä sitä peri kertaa vuodessa voinee nauttia...


3. Sitten kysytään matkustusasioita, minne haluaisit matkustaa?
Pitkäaikainen haaveeni on nähdä Rooma ennen kuolemaani. Joillakin se voi olla Napoli tai mikä muu paikka tahansa. Tai sitten se voi olla Istanbul, jonne ystävättäreni on minua tinkinyt monesti lähtemään...

Harkinnan perästä jätän tämän tunnustuksen kaikkien halukkaiden käytettäväksi, tiedän että kesäkiireet eivät ihmisiltä vielä ole loppuneet. Joten olkaa hyvät ja ottakaa vastaan tämä kaunis ja makea tunnustus!


Oikein hyvää torstaipäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!