Google+ Followers

perjantai 30. syyskuuta 2011

Syksyinen surun celesta

Mongolian vaahtera kuvattuna kamerakännykällä syyskuu 2011.
LAITURI

Helähtää vilun celesta. 

Syysilta, saunavastankostea, sakenee 
vihreä hämärä...istun  
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue 
ui keltaisen ruovikon suojaan,  
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta 
on tyyni taas. Kuin platinaa. 

Kajahtaa, kaksi laukausta. 

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta 
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka, 
poikue räpiköi pakoon 
henkensä hädässä. Äiditön. 

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Melleri -
Särkijärven kesää 2011.
Näin paljon puhuvan runon on Arto Melleri kirjoittanut. Lauantai ja viikonloppu, saunat lämpiävät. Sorsanmetsästys on alkanut. On elokuu...
Olen siis hieman myöhässä, mutta nyt eletään vielä metsästyskautta, syyskuun loppua. 

Voiko tappaminenkin olla harrastus? Näköjään voi! Voi tappaa myös huvikseen, jos siltä tuntuu. Sukuni miehet eivätkä naiset ole tietääkseni metsästäneet, ruokaa on silti riittänyt.

Mutta onhan se kuitenkin luvallinen harrastus, tuo metsästys. Jotkut metsästävät ihmisiäkin, mutta emme mene nyt siihen---.
Kävin myös kesänaapurin pihassa kuvaamassa.
Tänään on ihanan aurinkoinen päivä, ja lämmin, mittarissa on 14,9 astetta. Säätiedotuksessa sanoivat, että viimeinen lämmin päivä ennen ensi kevättä. Mutta hienoa on, että tänään ei sada, vaan paistaa!!
Villiviini pikkuruisen saunan nurkalla naapurissa.
Mökki jossa Markus Allan asui lapsena pari vuotta 1953-55.
Näitä naapureita, mökin asukkaita emme enää tänä kesänä tavanneet. Heidän kesänsä täällä taitavat olla lopussa. Varmaan joskus uudet naapurit muutavat mökkiin kesiään viettämään. Alusta pitäen tässä torpassa on ollut viidet eri asukkaat. Mökin valmistumisvuotta en enää muista. Jossakin lähellä 1950 se oli, saattoi olla muutama vuosi ennenkin. Tahvo Kurosen aitoista se on tehty, vanhasta punahongasta. Palveli satoja vuosia aikanaan aittana, sitten purettiin ja siirrettiin noin kilometrin päähän lähelle Nuppolaa. Työmies Matti Simosella oli suurperhe, lauma poikia ja syntyi heille yksi sisarkin, joka kuoli heti synnyttyään.


Perheellä oli maakuoppasauna alempana, jossa synnytys tapahtui. Sen seinät oli verhottu pyöreillä, ohuilla lepänrungoilla. Pieni savukiuas oli vasemmalla oven suussa. En muista oliko saunassa lattiaa. Kai siinä jonkinlainen lattiantapainen oli. 


Mökin tontti (3 ha) on ostettu Joonas Kuroselta, se oli hampaanmuotoinen tontti, omituinen. Viesimontie muutti sitä jonkin verran, koska tie kulkee tontin läpi. Metsä raivattiin pääasiassa pelloksi, jossa kasvatettiin parille lehmälle heinää. Ruoka oli suurperheellä tiukassa, mutta sitä piti saada. Isbergin romaniperheellä ei tainnut olla lehmiä, en ainakaan muista. Mutta siitä pitäen lehmiä on pidetty pienessä navetassa Anja Myllysen ajan loppupuolelle asti. Anja kuoli kesäkuussa 1979.
~~~~


Koivunlehdet lentävät purkuna maahan, pian lehtipuut ovat paljaat. Talvi ei ole kaukana. Haudoille pitäisi viedä kellokanervat, jotka ostin eilen Tohmajärveltä. Onhan ruokaa ostettava ainakin kerran viikossa, ja muitakin asioita siinä sivussa ilmaantuu. 


Ikkunat olen pessyt ulkoa, mutta sisältä ne ovat vielä pesemättä. Talvi lähenee, ainakin jos säätieteilijöihin on uskomista. Mies lämmittää tuvan uunia, siinä voi samalla tehdä ruokaa.


Nauttikaa tästä kauniista syyspäivästä, hyvät lukijat, ja tulevasta viikonlopusta!


Kaikkea ihanaa teille mukaville lukijoille toivotellen Aili-mummo! 

maanantai 26. syyskuuta 2011

Lahnalammin Simosista

Lahnalammin isäntä Juhani (Juho)  Simonen (s.1841). Kuva kylätoimikunta.
Lahnalammista, numero 43, Onkamo, ja sen isännästä Juhani Simosesta (s.1841) olen kirjoittanut jo hieman aikaisemmassa kirjoituksessani. Juhani Simonen oli siis merkittävä isäntä, maanviljelyskoulun käynyt, kuntakokouksen varaesimies ja kunnallislautakunnan (vastaa kunnanhallitusta) jäsen. Hän oli myös hyvin itsepäinen mies, ei näet suostunut kristilliseen avioliittoon ennen kuin vasta viidennen lapsen, Väinön (s.1885), syntymän edellä. Isäntää ja emäntää, Sofia Riikosta, oli sakotettu useaan kertaan siksi, että he elivät ns. 'susiparina', joka oli tuohon aikaan synti ja häpeä kirkkoa ja esivaltaa kohtaan. Vihkireissulle mentiin Kiihtelysvaaran kirkolle, sillä Tohmajärven pappeja katsottiin tässä talossa karsaasti. Neljä ensimmäistä lastaan Juhani oli joko adoptoinut tai tunnustanut omikseen. Huomiotani herätti se, että kun Juho eli Janne poika (s.1876) oli syntynyt, kastekirjaan oli merkitty suurilla kirjaimilla: 'Äpärä' .

Juhani Simonen perusti mm. Haukilammen myllyn v. 1889 yhdessä Juho Holopaisen kanssa. Myöhemmin myllyn omistajaksi tuli Juhanin poika, Janne Simonen ja liikemies Cederberg, joka osteli paljon maita näiltä seuduilta. Muistaakseni Cederber harjoitti Utrassa (nyk. Joensuussa) sahaustoimintaa.

Lahnalammin maihin kuului Hernevaaralta asti Haukilampi ja suuri osa Riihiahoakin. Vain Hästilä (uusi nro 19), Nuppola ( nro 54, uusi) ja Junnila (nro 47, uusi) eivät siihen kuuluneet.

Lahnalammen kamarissa, Matti Simonen kaataa kahvia ystävilleen. Takana valokuvaaja Yrjö Martikainen. Kuva Museovirasto.
Janne Simonen (1876-1952) oli toimelias ja yhteiskunnallisesti suuntautunut mies. Hänellä oli kotikoulussa hankittu hyvä kirjoitustaito ja esiintymiskyky. Hän toimi useassa kylämme yhdistyksessä sen perustajajäsenenä, puheenjohtajana ja sihteerinä vuosikymmeniä. Hän sai erotettua Onkamon lainajyvästön pitäjän lainajyvästöstä v. 1903. Janne oli jämäkkä lainajyvästön esimies, joka kävi lukemattomilla käräjillä vaatimassa rästisaatavia velallisilta. Kun puhelinlinjaa oltiin perustamassa 1922 Tikkalaan, osti lainajyvästö osakkeita 500 markalla. Lainajyvästö oli paikkakunan ensimmäinen pankki, ja viljan lisäksi siitä voitiin lainata myös rahaa. Lainajyvästön varoilla ostettiin Mäntylä-niminen metsäpalsta v. 1921 numerolta 41, ja siitä perustettiin pieniä asuntotontteja sekä lahjoitettiin seurakunnalle Onkamon (Tikkalan) hautausmaa-alue rahastoineen. Lisäksi evl-seurakunta sai maalahjoituksen, jolle rakennettiin seurakuntatalo (1950). Viimeiset maat seurakunta myi kunnalle asuntotonteiksi (n. 5 ha) vasta puolenkymmentä vuotta sitten.

Vuonna 1900 perustettiin Onkamon Maalaisseura, jonka kirjurina ja rahastonhoitajana toimi Janne Simonen. Vuonna 1906 nimi muuttui Onkamon Maamiesseuraksi. Maamiesseuran esityksestä perustettiin myös Onkamon Lainajyvästö, joka teki eri yhdistyksille pieniä rahalahjoituksia; niillä järjestettiin kilpailuja edistämään maanviljelijöiden ammattitaitoa.

Nuorisoseura perustettiin v 1906, ja Janne S. toimi sen ansiokkaana sihteerinä alkuaikoina. Politiikkaankin Janne osallistui: Kunnallisvaltuustoon Janne kuului 1914-18 ja moniin lauta- ja valiokuntiin, olipa hän kunnallistilintarkastajanakin 1909-12. Samoin tieasiat olivat isännän sydäntä lähellä. Kun pojat varttuivat kuskeiksi, taloon hankittiin auto. Autoa ajoi Matti Simonen.
Lahnalammin Ville Simosen  ja Helvi Kinnusen häistä juhannuksena 1937. Kuvannut Yrjö Martikainen. Museovirasto.
Lahnalampi oli viljelys- ja karjatila. Tilalla oli metsää 400 ha. Lahnalammin viljelyssuo oli suuri ja tunnettu paikkakunnalla. Lahnalampi jaettiin veljeksien Jannen ja Väinön kesken puoliksi 1916, päätila oli Immola 43:1 ja Väinön tila Tekolampi 43:2. Väinö Simonen oli välittömästi myynyt tilansa Oy G. Cederbergille. Tästä tilasta lohkottiin vosina 1923-65 Haukilammilla ja Riihiahossa 11 uutta tilaa. Immola, pääpaikka, lohkottiin Janne ja Ida Simosen perillisten kesken, ja maista tuli lisämaita myös rintamamiehille. 

Janne ja vaimonsa Ida (o.s. Kinnunen, 1875-1947) saivat kahdeksan lasta, joista seitsemän poikaa. Ainoa tytär, Tyyne (1899-1971), avioitui pyhäselkäläisen Yrjö Martikaisen kanssa, joka toimi paikkakunnalla valokuvaajana, puutarhaviljelijänä ja naisten pukujen ompelijana. Martikaiset saivat kaksi tytärtä, Lahjan (s. 1934-) ja Leilan (s.1936-). He asuvat Joensuussa.
Vanha kuisti päärakennuksen edessä. Kuva kylätoimikunta.
Tauno Simonen (1897-1983) avioitui Hilma Davidsson (1897-1969)kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa: Eino (1926-42) ja Veli (s.1930-).  Tauno ja Hilma jäivät viljelemään kotitilaansa Lahnalammille.

Myös nuorempi veli, Matti Simonen (1908-2003) avioitui 1946 Anna (Annikki)  o.s Karhun kanssa (1921-93), heille syntyi tytär Irene (s.1948-). Irene Surakka on nyt Lahnalammin (Immolan) tilojen omistaja. Hänellä ja puolisolla, Veikko Surakalla, on kolme lasta.


Matti ja Annikki Simonen viljelivät aikanaan omaa osuuttaan Immolasta. He tekivät omat ulko- ja navettarakennuksensa tien toiselle puolen. 
Lahnalammin Tauno Simosen pojat Veli (vas) ja Eino Simonen leikkivät ulkona polkupuuhevosella.
Toimi Simosen (1902-64) ja Helvi Kinnusen (s. 1915) avioliitto oli lapseton. He elivät sotien jälkeen Haukilammin myllyllä hoitaen pientä karjaa, ja toimivat myös myllyn hoitajina.


Manne Simonen (1904-72) avioitui Selma Sallisen (1908-37) kanssa. Heille syntyi Alpo poika (1934-78), joka kuoli liikenneonnettomuudessa. Manne avioitui 2. kerran Hanna Erosen (s.1908) kanssa Kiihtelysvaarasta, heidän avioliittonsa oli lapseton. Manne toimi ensimmäisen avioliittonsa ajan Haukilammin myllärinä, mutta Selma-vaimonsa kuoleman jälkeen tehtävä jäi Toimi Simosen perheelle.


Onni Simonen (s.1906) katosi vuonna 1929, hänet juistettiin kuolleeksi 1979.


Veikko Simonen (s.1911) avioitui Rauha Lappalaisen (s.1920) kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä, Lilja ja Eila, jotka asuvat Joensuussa.


Ville Simonen (s.1912) ja Helvi Heikintytär Kinnusen (1917-1941) avioliitto jäi lyhyeksi vaimon kuoleman takia. Heillä on tytär Kaija (s.1940). Ville asui perheineen Kiviojalla. Toiseen avioliittoon Ville S. vihittiin 1945 Hilma Erosen (o.s. Tanskasen) kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta: Kalevi, Seija, Hannu ja Jorma. Perhe muutti Joensuuhun vuonna 1964.


Lahnalammin Simoset ovat olleet kylällemme tien näyttäjiä. Lapset saivat opetuksen kotona kotiopettajalta kuin entisajan kartanoissa konsanaan. Säestystä varten talossa oli urkuharmooni. Nykyinen isäntäväki, Surakat, kunnostivat vanhan päärakennuksen ulkoapäin hyvään kuntoon. Lisäksi he vuosi sitten rakensivat uuden, nykyaikaisen huvilan loma-asunnokseen. Lahnalampea ei ole unohdettu.


Tätä postausta varten olen apuna käyttänyt teostani Havutar, hyvä emäntä (2004) ja Jaana Juvosen ym. teosta Vanhan Tohmajärven historia (1990).


Oikein hyvää alkaneen viikon jatkoa teille kaikille toivottaa Aili-mummo!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Viileä hiekkaranta...

Hiekkaranta Tikkalan Särkijärvellä...


Viileä hiekkaranta
syksynkirkas
lämpimän pureva henkäys
veden yllä laineet.

Äiti-Aurinko, älä putoa!
Lahjoita lämpösi minulle.
Syksyni olisi kuin
tämä päivä

viiltävän kaunis, levollinen.


~~~~

Kuka heitti kultaa
koivujen oksille?
Kuka kiskoi veneet hiekalle
nukkumaan?
Kuka unohti jälkeensä aution rannan ja
viiltävän ikävän?
Kaislikko vapisee ja huutaa
 - tule takaisin
tule takasin kesä!

- Aili Nupponen -


Viime syksyn ruskaa...

Toivotan teille hyvät lukijat oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!

Aili-mummo

tiistai 20. syyskuuta 2011

Terveisiä Pohjois-Kurjalasta

Luumuja ja viinirypäleitä tuomisiksi...
ELOKUINEN AAMU

Heräs elokuinen aamu
usvapeitto pellon yllä.
Tuska hyinen hyljätyllä
hyinen öisten usvain haamu.

Nousi päivä paistamahan
kultaan koivun latvat peitti.
Hämyn helmat pois jo heitti
helmat kullan tuntumahan.

Lauloi lintu laulurastas
tuskan tuiman tyynnytellen
sulo suulla soinnutellen
- kuuli korva, sydän vastas.

- Ilona Karjalainen -

Miehen veljen perheeltä tuli komeita Tyrnin oksia marjoineen...
Sadetta on viime aikoina saatu melkein kiitettävästi, mutta kunnon ruskaa ei ole tullut. Siksi en ole vielä ottanut ruskakuvia, vaan käyttänyt viime syksyisiä. Leena Lumin puutarhasta voitte lukea tästä.

Marjoja ja hedelmiä on saatu, toisille riesaksi asti. Mekin olemme saaneet tyrninmarjoja lahjaksi kahdesta talosta. Nämä kuvassa olevat ovat vielä poimimatta, se on minun tehtäväni. Mies ei sattuneesta syystä kykene.

Eilen kävi kaksoset kylässä mummon luona, paistoin heille pannareita. Hyvin kelpasi molemmille, ja loput pyydettiin mukaan. Tänään paistoin perunarieskoja kahvileiväksi ja muuten, hakkasin sienet, ja tiskasin. Kahville tuli vieraita, joten hyvinpä arvasin.

Eilen paistoi aurinko mahtavasti, mutta ikkunanpesut ovat yhä tekemättä.
Sadetta on luvassa lopuksi viikkoa, toivottavasti ei koko aikaa sentään.

Politiikan osalta tämä syksy on värikäs, ja odotuksia täynnä. Riidellään yhä Kreikan tukipaketista eduskunnassa, mutta mitä sillä saavutetaan? Taitaa olla poliittista irtopisteiden keruuta, ei muuta. Pressan vaalitkin lähentyvät, kaikia ehdokkaita ei ole vielä nimetty, mutta uskoisin, että jostakin jo olevasta ehdokkaasta se presidentti sittenkin valitaan. Se ei ole Timo Soini.

Kesälahti haluaa kiireesti liittyä Kiteeseen, mutta Rääkkylä ei varmastikaan niin tee. Toivottavasti Tohmajärvikin osaa pysytellä Kiteestä erillään, ja liittyy aikanaan Joensuuhun. Meillähän on Niirala, rajanylityspaikka, jota pitäisi voida kehittää. Näillä kunnilla ei rahaa ole. Taas on Hellillä miljoonan ylitys Tohmajärven osalta bubjetissa, ja toinen miljoona Kiteen osalta, Kesälahti ei tarvitse lisää maksaa. Tämä on ihme, sillä lääkäreitä on milloin sattuu muutama, ja välillä ei yhtään. Apteekissakin on hiljaista, kun ei ole reseptinkirjoittajia.


Samettiruusut eivät olleet parhaimmillaan...
Tulee kuulemma puutetta kananmunista, monet pienet munantuottajat ovat lopettaneet. Sama kohtalo on lihan osalta, siankasvattajat lopettavat kannattamatonta tuotantoaan. Meijeri on kuitenkin optimistinen, se olettaa saavansa lisää maitoa Pohjois-Karjasta. Joensuussa on suuri juustola, johon tarvitaan paljon raaka-ainetta. Meidän kylämme osalta maidontuotanto ei varmasti nouse, vaan laskee. Yhtään tosi suurta navettaa ei ole, vaan ne suuremmatkin lypsykarjatilalliset ovat lopettelemassa, kun eläkeikä on käsillä. Tosin lienee yhden tilan sukupolvenvaihdos meneillään, mutta silläkään ei maailmaa pelasteta. Ikävää että näin on. Ihmiset kouluttavat lahjakkaat lapsensa parempiin ammatteihin, jossa ei tarvitse kerjätä toimeentuloaan! 


Maaseudun ja maanviljelijöiden asiat ovat tosi huonosti, niitä  ei hoida kukaan! Kaikki puolueet vain kalastelevat ääniä milloin missäkin vaaleissa. Sitten ihmetellään, miten kannatus on tippunut NOIN ALAS?
Aili-mmummon tuumailuja Euroajasta voit lukea tästä.


Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!








sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ihania ruusuja ja tunnustuksia

Lämmin kiitos Minttulille, joka antoi blogilleni tämän upean ruusukimpun. Samalla se oli myös nimipäiväonnittelu...


Tehtävänä on vastata viiteen kysymykseen:


1. Lempiruokani: Näin syksyllä syön minäkin paljon omenoita, koska niitä on tarjolla Nuppolan puutarhassa riittävästi. Myös marjat, nyt puolukat, ovat herkkuani. Pakastan paljon marjoja talven varalle. Muutoin olen sekaruokainen. Sienet ovat myös syysherkkuani...

2. Lempimakeiset: Väkevä, sokeriton Mynthon, joka auttaa kurkkuvaivoissa.


3. Lempilukeminen: Eniten luen runoteoksia, etsin niistä hyviä runoja blogiini ja esitettäväksi. Historiaromaaneja luen myös paljon, ja ihan tavallisia romaaneja. Nyt on menossa Pirjo Hassisen Isänpäivä.


4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä: Näin syksyllä on syytä aloittaa sukkien neulominen lapsille ja muillekin joululahjoiksi. Siihen puuhaan on sopiva paikka sohvannurkka, josta voin samalla katsella lempisarjojani teeveestä.


5. Lempielokuva: Tämänhetkinen tv-sarja Candlefordin postineiti. Yleensä pidän eniten englantilaisista ja kotimaisista sarjaelokuvista eniten. 


Viimeisenä tehtävänä on nimetä viisi blogia, joille haluan antaa tämän ruusun. Mielestäni te kaikki olette tämän ansainneet, olkaa hyviä, ja ottakaa! Aika monessa blogissa tämä tehtävä on käynyt, joten jätän nyt saajat nimeämättä!


Oikein ihanaa sunnuntaipäivää kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Ihanat naapurit, syksy ja kadonneet karhut

Ellun piirustus teoksesta Mummo ja muusat (2010)

Olipa kerran omenapuu
täynnä punaisia omenoita.
Se kasvoi kaukana Mikä-Mikä-maassa.
Sen juurella asui Noita.


Ei antanut kenenkään
muun syödä
näitä herkullisia omenoita.
Se muille karjui:
Suksikaa suolle!
Minä olenhan paha Noita!


~~~~


Pieni liila poni
vihreäharjainen,
pienen pieni poni
kirjavahäntäinen
juoksee laitumella
iloisena kirmaten
hirnuen isommilleen
ihahaa-iihahaa!
Olen niin iloinen.


Aili-mummo teoksessa Mummo ja muusat (2010)

Ellun piirustus teoksessa Mummo ja muusat (2010)
Päiviä on vierähtänyt etsiessä adventtina esitettävää runoa. Jälleen voi joku tulla sanomaan minulle: "Joka paikkaan sitä sinäkin itseäsi tunget!" Kerran minulle seurakuntatalolla sanottiin niin, vaikka joka kerran kun olen jotakin runoja esittänyt, minua on nimenomaan pyydetty niin tekemään. Lisäksi teen homman ilmaiseksi, muutaman kerran on matkakorvaus maksettu. 


Mummon on totuttava nyt siihen, ettei apua kotihommiin ole. Ikkunanpesusta olisi aloitettava, ukin ja muun perheen olisi vielä kaivettava perunat maasta. Talvea kohti käymme, ilman lämpötila laskee koko ajan, päivälämpötila on enää vain noin kolmetoista astetta. Yöhalloja ei ole ollut, vielä.


Koko tämän viikon on sadetta saatu, ulkotyöt ja askareet ovat saaneet jäädä. Mutta nyt kun tänään ja viikonloppuna on luvattu kaunista, pitäisi ainakin nuo luetellut työt saada tehdyiksi. Tosin kurkku ja pää on yhä kipeä flunssan jäljiltä, vai lieneekö jo uusi tullut---.


Keskiviikkoaamuna tulivat ystävät Kostamosta tuomaan syksyn satoa tuomisiksi, tyrninmarjoja, luumuja, viinirypäleitä ja kaiken komeudeksi oli ystävättäreni leiponut vielä omenapiirakan! Mikä ylenpalttinen ystävällisyys ja anteliaisuus. Piirakka on kuulemma leivottu lauantaisen Ailin-päivän kunniaksi. Upeaa! Ihanaa! Tosi ihania ystäviä...


Angi ja Ellu ovat käyneet koulun jälkeen mummolassa syömässä piirakoita, jätskiä, luumuja, ja saaneet jopa kotiviemisiä toisille perheenjäsenille. Angi taitaa pelätä karhuja, mutta sattuneesta syystä karhut ovat vaihtaneet maisemaa. Tuossa UPM-Kymmenen puolella on metsäkoneita ollut töissä, ja karhut ottivat hatkat, kun tulivat häirityiksi. Saahan nähdä, tulevatko vielä takaisin. UPM:n puolella olevan Paskolammin rannalla on kuulemma kaksi karhunpesää, joista yksi vanha ja hylätty, oli kertonut onkamolainen metsuri miehelleni.


Oikein mukavaa ja rauhallista syysviikonloppua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Leena Lumin syksy


Syksyn levottomat linnut lentävät
lävitseni.
Olen humalassa ruskasamppanjasta
ja unohdan kaiken, kaiken...
Täysikuu haluaa rakastella kanssani
kaiket yöt,
kirjat tanssivat hekumallista rumbaa, 
enkä enää erota aamua illasta,
valoa varjosta.

Unohdin mitä kerroit tapahtuvan
kohta.
En voi muistaa ja nyt kaikki
meni syysrumbaksi.
Mustarastas ilmoitti juuri haluavansa
talvipesän sylistäni.
Villit linnut saavat minut
hajamieliseksi: muistini karkaa.
Haluan kuitenkin kertoa:
Villit orvokit kukkivat rinnassani
ja rakastan sinua vaikka syksy, syksy...

~~~~~

Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille, yölle, muistoille,
yöperhosille...tulla

hellänä, valmiina, alastomana...kudon yön seittiä, vaellan
huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta
vaahtoa kuolleen meren sinessä, yön sylkeä reidelläni,
iiristen tuoksua...

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean
rungon piina...

ah! sinä tulit!

Miksi kyyneleet?

~~~~

Kiitos Leena kirjasta ja ystävällisyydestäsi! Kaikkea ihanaa sinulle ja teille kaikille lukijoille! 


maanantai 12. syyskuuta 2011

Aurinkokukkien aikaan

On auringonkukkien aika...
Erossa sinusta. Syksy on erossa sinusta.
Sen kultaiset viljapellot.
Omenapuut ja pihlajat ovat taivuttaneet
raskaat oksansa.
Itkee vesi, ja joet, aivan pienet joet:
ne todella itkevät.
Ja syvät tummat sammalmeret,
jokainen metsän lehti.
Kun maa itkee noin,
on kuulaan taivaan jaksettava
kantaa suru.
Arka peura, joka on kadonnut
ennenkuin sen tuskin huomasitkaan, 
on siksi erossa sinusta.
Keltainen perhonen tanssii hetken
villiviinin seassa, vain heti erotakseen.
ja auringonkukat painavat päänsä
kuin nöyrät vanhukset, jotka
ovat täältä eroamassa.
Elämäni, kaikki, on erossa sinusta,
kuoleman valta on nyt voimaton:
olen erossa sinusta.
Mutta kaiken ylle on noussut sateenkaari:
se siunaa liiton, josta en tiedä,
ja jota en, erossa sinusta, vielä ymmärrä.

- Sirkka Turkka -

Valo siivilöityy kauniisti lehtipuiden läpi kun aurinko paistaa...
Tuo Sirkka Turkan runo on surullinen, nähtävästi hän on erossa hyvin läheisestä ihmisestä. 


Syksy on kuulas, kaunis, viileä, joskus harmaa, mutta aurinkoisia päiviä on vielä paljon, jopa lämpimiä. Ei siis syytä nyt harmauteen. Pian kopsahtaa ulkoeteisen ovi auki, ja toisluokkalainen Angi astuu talomme eteiseen, jättää koulurepun ja kengät eteisen tuolille, ja tulee tupaan. Sitten lapsukainen tarkastelee pöytää, onko mummo varannut tai paistanut hänelle piirakoita. - On, tietysti on. Lapsenlapsi on tärkeä ihminen, jota kohdellaan rakkaudella ja ystävällisyydellä. Hän ei ole kuka tahansa, hän on perheemme jäsen, ja perheenjäsentä kunnioitetaan ja rakastetaan ehdoitta, ilman muuta.


Lämpimimmät suhteet minulla on kuitenkin ihaniin kaksosiin, Eveen ja Pippuriin. Joka kerta he muistavat rutistaa mummoa kaulasta, ja usein myös suikata suukon poskelle. Ja tietysti minä teen samoin. Olin heitä hoitamassa niin monta kertaa, että suhteemme kehittyi ihan erityiselle asteelle. Ihania lapsia kumpikin...


Lauantaina toi poika Ellun ja Even kanssa rouskuja isot  määrät, joita siivosin eilen ja keittelin. Teen niistä suolasieniä ensi talveksi, ja osan annan pojalle, hän kun tykkää sienistä. Toivoisin, että myös tytöt oppisivat pitämään sienistä, he kun eivät ole koskaan edes maistaneet niitä.


Mies keräsi haaparouskuja vietäväksi sukulaisiin, kun meidät kutsuttiin saunailtaan ja illalliselle Onkamolle sukulaistaloon, myös murtoilaisia sukulaisia oli siellä mukana, serkku vaimoineen. Ja kylläpä ilta kuluikin rattoisasti aina yöhön asti, taisi mennä aamutuntien puolelle, kunnes viimeiset vieraat olivat valmiita lähtemään kotimatkalle.


Ihania serkkuja, Iida tädin jälkikasvua, mieluista heitä on tavata. Mutta tänä kesänä olen itse ollut väsynyt ja saamaton. Syynä ainakin osaksi olivat liiat verenpainelääkkeet, joita olen vähentänyt alle puolen entisestä määrästä. Ja paljon paremmin olen voinut sen jälkeen..

Nuo kotimetsän kauniit pihlajat! 
Suurkiitokset Leena Lumelle, joka laittoi Lumikarpaloon runojani! Ehkäpä voisin tehdä hänelle vastapalveluksen runojen suhteen, jos hän näin haluaa...Oikein paljon kiitoksia kaikesta hänelle!


Runojani löytyy omasta blogistani, Tanssi elämänpellossa, johon on linkki oikeassa reunassa. Sen lukijakunta on melkoisen pieni; kaikki julkaistut runoni löytyvät sieltä. Kesken lähettämisen on vielä lasten kanssa yhteinen teos, Mummo ja muusat (2010). Blogissani Voi niitä aikoja, olen julkaissut vanhoja Aili-mummon kirjoituksia, viimeisessä kerrotaan Kirsi Härkösen runoista, jotka osallistuivat Runo kasvaa  maasta antologiaan. Se oli Lahden Runomaratonin järjestämä kilpailu vuonna 1991, johon minäkin osallistuin. Pari omaa runoani sainkin siihen mukaan.


Oikein ihanaa ja kaunista alkuviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Vanha Mannila Särkijärven rannalla

Salomo Mannisen tupa ennen purkamista 1960-luvun alussa. Kuva: Reino Mannisen arkisto.
Pellot sängellä,
varikset liidossa niiden yllä.
Niitty kasvaa sumua,
mustat lehmät laiduntavat ilmassa.
Savu tuoksuu,
syys kulottaa mennyttä kesää.
Maailma! sinun kauneuttasi
katoavaista vasten.

- Helena Anhava -


Reino Manninen antaa kyytiä Amerikan vierailleen 1950-luvun lopulla.
Kerron nyt Mannisen suvun saapumisesta Tikkalaan, ja suvun asettumisesta paikoilleen. Monista suvunjäsenistä olen kertonutkin jo aikaisemmin; kirjoitukset löytyvät hakusanalla Manninen.

Suvun kantaisä, Kustaa Emmanuel Manninen (1820-1902), syntyi Mikkelin Hirvensalmella, josta lähti jo 8v. erään herrasväen mukana. Hän päätyi rengiksi Tohmajärven pappilaan (1843-45), jossa asui tuolloin kirkkoherra Erik Johan Andelin. Kustaa oli roteva- ja suurikokoinen mies, joka tunsi myötätuntoa vähäosaisia kohtaan, näin kertoo meille Lauri Saloheimo. Muutaman välipaikan jälkeen Kustaa Emmanuel meni nimismies Karl Gråstenin taloon Kemien Suoniemeen, ja siitä edelleen toiselle nimismiehelle,  Gabriel Steniukselle Oravaaraan. Siitä Kustaa suunnisti käräjätuomari Karl Ferdinand Forströmin palvelukseen, joka asui Kemien käräjätalossa (Lauri Saloheimo 1957).

Jostakin syystä Kustaa otti pestin uudelleen nimismies Steniukselle, viipyen talossa kaksi vuotta. Samassa talossa palveli myös Leena Kokko (1843-1920), ja vuonna 1863 pari vihittiin kristilliseen avioliittoon. Mies oli vanhapoika, jo 43v, morsian vasta täyttänyt 20v. Aluksi pari kierteli torppareina, mutta 1874 päätti nuoripari lähteä Onkamolle, mistä Stenius tarjosi heille vuokrattavaksi Kauppilan tilaa numero 26. Tuolloin Mannisille oli jo syntynyt kolme poikaa, joista kasvoi pian heille työapua. Kuuden vuoden jälkeen Manniset muuttivat Hernevaaralle tilaosakkaiksi numerolle 46, joka on nykyisin Mika Kurosen hallussa.

Hernevaaralaisten naapureiden kanssa heillä oli huonot välit, ja Mannisiin suhtauduttiin vihamielisesti. Luulenpa tietäväni syynkin asiantilaan: Manninen oli kannellut naapureistaan virkavallalle, sillä naapureita oli sakotettu pyhäpäivän rikkomisesta, kiroilusta, ja vankien huonosta kohtelusta. Naapurit olivat Simosia. Olen todennut asian seurakunnan rippikirjoista, joihin ennen merkittiin kaikki rikokset ja rangaistukset.

Manniset olivat saaneet säästöön jo rahaakin, ja he päättivät ostaa maatilan Tikkalasta (tuolloin Onkamosta) Särkijärven rannalta. Tuo paikka on nykyään Marko Mannisen omistuksessa oleva tila, numero 2:32, Mannila. Särkijärvelle he tulivat vuonna 1883. Muutamien vuosien perästä alettiin rakentaa rautatietä Tikkalaan, jolloin valtio osti rautatien pohjamaan ja maksoi siitä korvauksen.

Kaikkiaan Manniset saivat kahdeksan lasta, joista poikia oli viisi. Siitäpä suku sikesi, tuosta laajalle levisi...
Mannisen pojat päreitä höyläämässä. Reino Mannisen arkisto.
Tälle Mannisten kantatilalle jäi asumaan Kustaan ja Leenan nuorin poika, Salomo Manninen (1877-1962), joka tunnettiin Tikkalassa sääprofeettana. Hän oli käynyt kristillisen kansanopiston ja tunnettiin paikkakunnalla hyvänä puhujana. Salomo avioitui v. 1905 rääkkyläläisen Aina Jumppasen (1884-1965) kanssa. Parille syntyi 10 lasta, joista puolet tyttöjä. Vanhempien kuoleman perästä 1960-luvulla tilaa asuivat Manniset veljekset kolmistaan, Tauno (1917-97), Reino (1924-2004) ja Eino (1926-), joista viimeksi mainittu meni kotivävyksi vaimonsa Meeri Turtiaisen kotitilalle Savonrannalle, ja  tekivät työtänsä maanviljelijöinä. 

Tauno Manninen jäi vanhaksi pojaksi, ja asui ja teki töitä veljensä taloudessa elinaikansa. Tauno tunnettiin paikkakunnalla hevosmiehenä. Myös veljen lapset olivat Taunolle rakkaita.

Mannilan tilalla isäntänä toimi Reino Manninen, joka avioitui vuonna 1966 Mirja Jormanaisen kanssa. Tilalla hoidettiin lypsykarjaa. Mirja ja Reino saivat viisi lasta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, joista vanhempi, Marko Manninen, on Mannilan nykyinen isäntä. Markolla on vaimo Anu Vatanen, ja kolme yhteistä lasta. Pari on tehnyt uuden nykyaikaisen navetan 40 lypsylehmälle, ja Marko toimii kunnanvaltuutettuna ja poliittisissa luottamustehtävissä innolla mukana. 

Reino Manninen osti lisää maita ja maatiloja pojalleen Markolle, joka jäi jatkamaan isänsä työtä. Mannilan kantatila oli aikaisemmin jaettu moneen osaan, olihan Kustaa Emmanuelilla ollut viisi poikaa, joiden oli saatava oma tila ja koti. Näin oli tapana entisaikaan. Tytöille annettiin jotakin pientä, muutama kotieläin ja "myynit" eli kapiot, joilla asianomainen sai pärjätä loppuelämänsä.

Mannisista voisi kirjoittaa vielä monta tarinaa - ja kirjoitankin. Toisia tarinoita kirjoitan taas toisista suvuista. Vanhoja valokuvia on vielä paljon... 

Salomo Mannisen talo Särkijärven rannalla. Reino Mannisen arkisto.
Viime viikolla sairastuin influenssaan, palelsi ja kuumensi vuoronperään. Sitten väki innostui kantamaan sieniä, joita en olisi jaksanut puhdistaa enkä säilöä, vaan pakko oli. Säilöä pitäisi nytkin, mies on kerännyt puolukoita, joista aion tehdä kurpitsa-puolukkahilloa. Joten puuhaa riittää, kun vain jaksaisi tehdä. Tällaista se on maalaisakan elämä syksyisin, vuoden työteliäin aika käsillä.

Mutta mitäpä näistä, toista se oli entisaikaan, silloin ei ollut koneita eikä vempaimia, joista olisi ollut apua kotitöissä. Nyt on kaapit täynnä kaikenmaailman koneita ja vempaimia, jotka käyvät sähköllä. Painaa napista vaan, niin tulosta syntyy! Ja olen minä niitä koneita käyttänytkin. Yksi yleiskone kului puhki Nuppolassa emännöidessäni, ruotsalainen Elekrolux. Melko monta taikinaa kerkisin sillä tehdäkin... Sillä sai 1½ litran pullataikinan, joten ihan tyhjää ei tarvinnut kyhäillä. Samanlainen vanhempi malli oli Joensuun talouskoulussa 1966, kun siellä olin opiskelemassa ruoanlaittoa, kotitaloutta ja leipomista. Tuolloin oli tärkeänä osana esillä säilöntäoppi, jossa sai opetusta koko kotisäilönnän laajalta alueelta. Enpä usko, että umpiointia enää nykyisin opetetaan. Joensuussa on lopettu myös talouskoulun kurssit, ainoastaan ammattikoulutusta järjestetään enää.  Minusta tuon viiden kuukauden kurssin lopettaminen on nykynuorison vahinko, ei oppi ketään ojaan kaada!
Mv. Salomo Manninen emäntänsä Ainon ja lapsenlapsen, Rauha Mannisen kanssa.
 Mutta asiasta kolmanteen:


1950-luvulla ei maaseudulla vielä paljon henkilöautoja näkynyt, huonot olivat myös tiet. Silloin isännät nikkaroivat tuollaisen kuljetuslaatikon traktorin perään, tai oikeastaan tuo taitaa olla hevoslippakiesi, josta on aisat otettu pois, ja kiinnitetty traktorin perään. Mikäpäs oli lähteä kyläreissulle konevoimalla. Toiseksi ylimmässä kuvassa Reino Manninen kuljettaa Amerikan vieraitaan sukuloimaan lähiseudulle. Tikkalan Mannisia muutti ainakin kaksi henkilöä Amerikkaan vuosisadan alkupuolella. Ensimmäinen muuttaja oli Iida Kustaantytär Manninen (1891-1968), joka muutti ensin 1913 Viipuriin ja sieltä Amerikkaan, jossa avioitui Johan Algot Ohmanin kanssa. Ehkä tuo kuva onkin vuodelta 1961, kun Iida oli vieraillut puolisoineen Suomessa.  Kalle Kustaanpoika Manninen (1900-1963) muutti Amerikkaan 1922. Sukulaisen kertoman mukaan hän oli lainannut matkarahat veljeltään Vilho Manniselta.


Alimmassa kuvassa Mannilassa on 1950-luvulla käynnissä kivenraivaus, josta maksettiin palkkio. Minulla on hyvin huonolaatuinen kuva katerpillarista (puskutraktori) töissä Mannisten pellolla. Kaikki kuvat ovat edesmenneen Reino Mannisen kuva-arkistosta.


Muutamissa vuosikymmenissä Mannisen suku levisi paikkakuntamme yhdeksi suurimmista Simosten ja Kurosten jälkeen. Voi sanoa, että Kustaa Emmanuel ja Leena Mannisen jälkeläisillä on ollut runsaasti siunausta. Nykyään asuu Tikkalassa ja Onkamossa enää muutamia perheitä Mannisia, nuorten muuttaessa muille paikkakunnille ja vanhojen tuonimaisiin.


Apuna jutun kirjoittamisessa olen käyttänyt teostani Havutar, hyvä emäntä (2004) sekä Vieno Kekäleen Manninen-Kokko sukuvihkosta vuodelta 1985.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa!
                                                                         Aili-mummo

maanantai 5. syyskuuta 2011

Auringonpaistetta kaikille, ystävät!

Ruotsissa asuva ystäväni, Herne, lahjoitti minulle tämän kauniin aurinkokukan valaisemaan syksyäni. Paljon kiitoksia tästä, Herne, sinulle! 


1. Suosikki värejäni ovat nykyisin tumma liila ja vanha roosa, ennen suosikkivärini oli vihreä ( 30v. sitten).


2. Suosikkieläimeni on yhä edelleen kissa, toisena lehmä, joita ennen työkseni hoidin.

3. Suosikkinumeroa ei varsinaisesti ole, mutta ajattelin että poikani, isäni ja isänisäni syntymäpäivä voisi sitä olla, eli 13.


4. Alkoholittomia suosikkijuomiani ovat vissy ja musta tee.


5. Kysytään: kumpi on mieleuisampi, Facebook vai Twitter?
Ei kumpikaan, vaikka olen kirjautunut viimeksimainittuun.


6. Kysytään intohimoa: tietysti lukeminen ja netti.


7. Saada vai antaa? Minusta lahjojen antaminen on hauskaa, mutta kyllä lasten piirustukset ovat mahtavan suloisia, ja saavat mummon sydämen sykkimään lämpimästi. 


8. Suosikkikuvio: sydänkuvio ja ympyrä jaettuna kuuteen osioon, jota piirtelen ajatuksissani.


9. Suosikkiviikonpäivä: en tiedä itsekään...


10. Suosikkikukka: syreeni ja kielo. Molemmat tuoksuvat ihanasti!


Tehtävänä on jakaa tämä aurinkokukka 10 blogiin, mutta teen nyt kuten Herne: Annan tämän Anja-Reginalle blogiin Anja-Reginan Aitta. Mahtava blogi, johon te kaikki voitte käydä tutustumassa...


Toivotan teille kaikille lukijoilleni ihanaa auringonpaistetta elämäänne!