Google+ Followers

tiistai 29. marraskuuta 2011

Paistammeko synonyymilettuja?

Heli Laaksosen veikeät runokirjat: Peippo vei (2011) ja Sulavoi (2006).

PERUNKIRJOTUKSE JÄLKKE

sain merimiäsarku
enkä muut olis toivonukka
see on täys puhenpuputust
sanomuksi
anomuksi
läntissi laussei: Ni! ja No?
suvun kuulemi: Saima-serkku muuttus öisi hylkeks.
kansan luulemi: Sammakoi ei saa tappa kosk ne o lehmän tätei.
tiatto mitä ei ol tarvittu satta vuatte:
Keitetyist lamppaluist
saa erinomast saippua.
ja mitä tartten joka jumalan päiv:
mitä sippuramp saparo
sitä sirkiäm sika.

See paina ko luatsi
ei mahru säilytykse
eikä junaovist
tullimiäs ei löyr valepohja altaka
muut ko kiälletyi sanoi: kiitos, mul kuulu hyvä.

En sitä täsä elämäs myy
sen loppuheittojen keskel pistän pitkäksen
huilan piän pehmune verpi pääalusen
sen tulel sulatan suvest lume
paistan synonyymiplätei.

- Heli Laaksonen -

Ukin "uusi" Mitsubishi Space Star vm 2000.

Otan jälleen Heli Laaksosen runon päiväni pelastajaksi. Murre on minulle tosi outoa, korvani ei sano mitään miten sitä pitäisi kirjoittaa. Edes oman murteen kirjoittaminen ei ole helppoa, jos ei ole sitä harjoitellut. Alussa se on kuin jotakin vierasta kieltä, jota "sisäisellä korvalla" haluaa kirjoittaa ja ymmärtää. 

Oma yritelmäni tältä saralta on Ruistähkähumppa vuodelta 2008. Oli siinäkin tekemistä, ja muutamilla ihmisillä luettamista. Sain heiltä arvokkaita neuvoja. Ja lisäksi apuna oli kirjastomme Kiihtelysvaaran sanakirja.

Synonyymejä eli samaa tarkoittavia sanoja on suomenkielessä paljon. Näin saa teksteihin vaihtelua, eikä aina tarvitse hokea samaa sanaa, sitä sanotaan tautologiaksi. Varsinkin murresanoja on paljon, ja niitäkin esiintyy myös kirjakielisissä kirjoituksissa, kuten romaaneissa.

Romaanitaiteissa tuntuu olevan meneillään murroskausi: tulee uusia rakenteita ja yhä nuorempia kirjailijoita, jotka yllättävät ikäkulun lukijakuntansa. Runoudessa tätä kehitystä on nähty jo monta vuosikymmentä, on varmaan oikea aika muuttaa myös romaanikirjallisuuden kaavaa. Jokainen kirjailija luo oman nimensä sisällön ja kuvan taiteestaan.

Anna Amnell kirjoittaa eräästä nuorten kohuromaanista näin...
~~~~

Eilen kävin jalkahoitajalla Kemiessä. Tapana on käydä siellä kerran vuodessa. Jokaisella kerralla jalkahoitaja P.L. on kehunut vuolaasti jalkojani. Muuta erikoista en muista tehneeni, kuin että olen leikannut kynnet tarpeen vaatiessa ja aina kylvyn jälkeen rasvannut jalat kunnolla.

Kesällä säikähdin, kun näin eräällä naishenkilöllä niin pitkät varpaankynnet, että ne olivat useita senttejä yli varpaiden päistä. Miten kummassa tuollaiseen jalkaan pantiin sukat tai kengät, sitä en jaksa ymmärtää. Mutta jokaisella meistä on omat tapansa ja tyylinsä.

"On lunta tulvillaan, nyt raikas talvisää...."
Lunta tuli toissa yönä rutkasti eli 17 senttiä. Sähköt katkeilivat eilen aamulla vähän väliä, mutta Kemiessä ei kuulemma näin ollut käynyt. Hyvin oli Kaivon naisväki saanut leipomuksensa paistettua. Ostin karjalanpiirakoita ja yhden ruisleivän kotiintuomisiksi. 


Käsiä on taas särkenyt, varsinkin jos teen jotakin raskasta tai kannan painavia esineitä.  Joten pyydän jälleen kortisonipiikkejä ranteisiini, ne auttavat vähäksi aikaa. Outoa, kun lääkärit eivät ole määritellee dignoosia tälle vaivalle, sanovat vain ettei ole reumaa. Voimia on kohtuullisesti, mutta pullonkorkkia en saa auki muuta kuin avaimen kanssa. Näin se seitsemänpäiväinen työviikko yli 40v. ajalta minulle palkan maksaa: akka on täysromu. Sekin vielä, että aikaihmisen työt jouduin aloittamaan 14v., on vienyt terveyttäni.  Ja raskasta työtä. Mutta en varmaan ole ainoa tässä sarjassa, omasta ikäluokastani löytyy muitakin vastaavan kokeneita, ja minua vanhemmista vielä enemmän.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mukavaa joulunalusaikaa!
                                                        Aili-mummo

lauantai 26. marraskuuta 2011

Adventin rauhaa...

Menneitten vuosien joulukortteja...

PÄIVIEN VALO


Päivieni valo on se hetki,
jolloin sydämeni lapsen nään.
Raskas vaikk' on jalkojeni retki,
kestävät ne vuoksi määränpään.
Hymy taivainen mua vastaan väikkyy,
huilun-ääni tervetuloaan
laulelee, ja povessani läikkyy
rakkauden lähde tulvillaan.

Usein mietin: pienokaisen myötä
syntyykö myös Ilo maailmaan?

Kädet pienet touhuavat työtä
loistaessa hymyn innokkaan.

Olemisen ihanuutta pekkää
livertää kuin peipon poikanen
lapsi, jonka riemuäänet helkkää
suojiin surutalon hiljaisen.

Mutta vuokon-kasvoistasi milloin
äitis silmin minuun katsahdat, 
tuskin hengähtäen tunnen silloin:
aukee rajat, vaihtuu maailmat.
Kyynelissä riemun ajattoman
lähelläni hengen armaan nään,
ääntä kuunnellen, mi vie mun oman
lapsuutemme taivashämärään.


- Saima Harmaja -
Taiteilija on antanut kuvalle nimen Tyttö. Piirtäjä oli tuolloin 4v.


Anteeksi, hyvät ystävät, etten ole ehtinyt muistaa teitä. Alkuviikosta kävin serkun syntymäpäivillä Murtoilla, sitten keskityin matkakuvakirjan tekoon, jonka äsken sain lähettyä Ifolorille, ja eilen olimme aamusta koko pitkän päivän Joensuussa, tulomatkalla kävimme Outokummussa joulupiirakat hakemassa. Kiitokset Sirkalle makoisista karjalanpiirakoista! Vein osan niistä pojan perheelle, ja loput jäi omaan käyttöömme.


Miniä on ahkeroinut tytöistä kuvakirjan viime vuodelta, jolloin se jäi tekemättä. Se on 48 sivuinen kuten omani. Olemme ottaneet näitä aina kolme kappaletta, yksi pojan perheelle, ja muut isovanhemmille. Saan näistä nyt alennusta 20 prosenttia, eli yhteensä 35 euroa (yhden kirjan hinta).


Miniä tarkasti lopputuloksen, ja kävi muutaman kerran auttamassa, kun omat neuvoni eivät enää riittäneet. Mummon kullat olivat täällä käymässä äitinsä kanssa, joten meillä  oli mukavaa...


Aamupäivällä kävimme koululla myyjäisissä, jossa oli tarjolla tuoreita leivonnaisia ja lasten tekemiä joulukoristeita, joulukortteja ja varmaan jonkun vanhemman tekemiä villasukkia. Katsoin niitä, mutta en ostanut. Joulukortteja ostin yhden nipun ja sitten pullia ja pikkuleipiä, jotka siirtyivät lasten suihin ihan tuoreeltaan. Paljon oli väkeä liikkeellä, vanhempainneuvosto ainakin pääosiltaan, ja sitten meitä vanhempia ja isovanhempia. Kaikilla oli isot pussukat käsissään kotiinviemisiä.


Huomenna on adventti ja silloin lauletaan kirkoissa Hoosianna-hymniä. Mekin menemme kirkkoon jumalanpalvelukseen, jonka jälkeen on kahvitarjoilu ja juhlat 60- ja 70- vuotta tänä vuonna täyttäneille. Lupasin esittää juhlassa Raili Malmbergin runon, Ylistyslaulu elämälle.


Siirrymme odottamaan kirkkovuotemme suurinta juhlaa joulua, ja joulun suurta lahjaa, Jeesus-lasta. Hiljentykäämme sydämissämme joulun suureen sanomaan. Lasten kirkkaat silmät ja kaunis laulu viekööt meidät oikeaan joulutunnelmaan!


Hyvää ja rauhaisaa adventtia teille kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!
                                                      

maanantai 21. marraskuuta 2011

Lääkärikaskuja ja tosiasioita

Kännykkäkameran kuvia talvelta 2011. Nuppolan entinen navetta.
Jälleen kerran, lääkärikaskuja Terho Toivosen kirjasta Tosta poikki, sano tohtori (1969).

Kultaseppä täytti 50 vuotta. Juhlissa oli mukana koko paikkakunnan kerma, muun muassa  synnytyslaitoksen ylilääkäri. Nautiskeltiin pöydän antimia ja päästiin kahvinjuontiin. Syntymäpäiväkakku oli koristettu 50 kultasormuksen kuvalla.
"Onpas siinä rinkuloita," tuumasi ylilääkäri.
"Onhan niitä," sanoi päivänsankari. "katsos, maassa maan tavalla. Odotappas vain minkälainen on sinun syntymäpäiväkakkusi".

Gynekologi Lauri Rauramo oli lomallaan kalastamassa Lapissa. Kävi niin kuin usein lääkärille tapahtuu lomallakin, professoria tultiin hakemaan lapsenpäästäjäksi erääseen lähitaloon kun kätilö ei enättänyt ajoissa paikalle.  Synnytys sujui erinomaisesti kun pätevä asiantuntija oli paikalla. Tavan mukaan lapsi pitää tietenkin punnita, mutta kun tähän toimeen ryhdyttiin, kävi ilmi ettei koko talossa ollut vaakaa, eikä sellaista löytynyt naapuristakaan. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli kuuleman mukaan seurueineen lähettyvillä kalastamassa ja varusteiden joukossa olisi epäilemättä jonkinlainen puntari. Vaaka noudettiin, ja kun vastasyntynyt punnittiin itsensä presidentin kalavaa'alla, todettiin lapsen painavan kolmetoista kiloa!

Koulun terveyssisar opetti ensiluokkalaisille hampaiden hoitoa. Tunnin aikana oli puhuttu perusteellisesti hampaiden rakenteesta ja tehtävistä. Päätteeksi terveyssisar tiedusteli, minkälaisia hampaita ihmisillä on, ja sai selkeän vastauksen:
"Maitohampaat, rautahampaat ja tekohampaat".

Näin paljon oli lunta viime talvena Talon pihassa.
Talvea kohti käymme, lunta on tullut niin paljon, että auraamaan jo pääsisi. Oikeastaan, jo aikakin talven tulla, valaistuupa maailma ainakin hiukan. Kuvat ovat viime kevättalvelta, jolloin lunta oli tosi paljon. Toivotaan, että hieman vähemmällä pärjäisimme tänä talvena...

Vanhin lapsenlapsi on kovassa kuumeessa kotona. Pistäydyin äsken siellä jaloittelulenkilläni. Varsin sitkeitä sairauksia, influenssia ja muita tuntuu olevan. Tuhkarokkoakin on liikenteessä, mutta nuorinta lapsenlasta eli Paupauta ei ole sitä vastaan rokotettu. Vanhemmat kai sentään on, onneksi.

Entisaikaan me lapset sairastimme tuhkarokon yhtä aikaa ja peräjälkeen, kun yhteen tuli, rokko puhkesi myös toisiin lapsiin. Isä otti 1800-luvun ihmisenä viinapullon, ja voiteli jokaisen ihon sillä vuoron perään. Muistan sen ihan elävästi. En tiedä, mitä vaikutusta tällä toimenpiteellä oli, mutta sellainen kansanviisaus oli tiedossa: "Jos sauna, viina ja terva eivät auta, tauti on kuolemaksi". Onneksi nykyään on ollut muitakin keinoja, mutta joskus voi käydä niin, että keinot loppuvat. Tulee superbakteereita ja pahoja viiruksia, joita sietää pelätä. 

Jos antibiootit menettävät tehonsa bakteereihin, mikä enää auttaa? Ainahan voi kokeilla rukousta tai loitsua tahi molempia. Viime kädessä bakteerit ovat aina niskan päällä, ja lopputuloksen tiedämme.

Oikeastaan olemme eläneet liian hyvää aikaa, kun sairaudet ovat olleet hyvien hoitojen ansiosta melko hyvässä kurissa. Mutta aina syntyy uusia sairauksia, joihin ei ainakaan ihan heti löydy parannuskeinoa. Paha sairaus on aids ja hiv. Tähän jälkimmäiseen on lopulta saatu hyvät lääkkeet, jotka ehkäisevät taudin pahenemista varsinaiseksi aidsiksi.

Myös syöpäsairauksien hoidoissa on kehitys ollut valtaisa. 1960-70 luvuilla näistä sairauksista ei ollut parannusta, mutta nyt syöpiin sairastuneista paranee jo suurin osa. Tutkimuksella on valtavan suuri merkitys, jotta hoidot kehittyvät. 

Nyt ollaan valtiovallan taholta leikkaamassa määrärahoja yliopistoilta ja muista koulutuksista. Jos opetuksen taso romahtaa, meille jää tyhjä näppiin: suomalaiset eivät ainakaan kulje koulutuksen eturintamassa. Turha enää luulla, että syntyy uusia hienoja innovaatioita, ja liikeideoita, jotka tuovat leipää kansallemme. Päättäjämme säästävät väärässä paikassa, kun säästävät koulutuksessa. Nekin rahat kannattaa antaa mieluummin huijareille ja muille veroparatiisien asiakkaille kuin oman maan kansalaisille. Sinne mahtuu vaikka kuinka paljon, he eivät tule koskaan kylläisiksi!!!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää uuden viikon alkua!
                                Aili-mummo



perjantai 18. marraskuuta 2011

"Me myrkynlypsäjät"

Keijut lentävät sinne tänne. Iso näyttää uhkaavalta, mutta pikkukeijulla on tähtiä jaloissaan...

Siilin piikit, kultapiikit pistää.  
Eipäs löydy peikkopoikain pesää 
- eipäs mistään .  
Peikot ne tanssii kuutamolla, 
peikkojen kanssa on hauska olla,  
eikä siilit koskaan kerro, 
mistä peikot löytää. 

Keijun siivet, kultasiivet hohtaa. 
Kuusien alla keijukansa peikonpojat kohtaa.
Keijut vain tanssivat kuumatolla.
Tanssin jälkeen on kuuma olla,
vaan siilit tuovat juotavaksi
mehiläisten mettä.

Kuusenvarjot, hopeavarjot päilyy,
kauan peikoilla kuutamotanssin muisto säilyy.
Taas ensi kuussa ne kohtaavat kuutamolla
ja tanssivat yhdessä kuumatolla...

- Raija-Liisa Äystö -

Viisivuotiaan lapsenlapsen piirustus. Lieneekö tämä tuon yllä olevan runon peikko?


Tuli kutsu Maataloustuottajien pikkujouluun. Ajattelimme  mennä tänä iltana kumpikin. Mies on käynyt tuottajien tilaisuuksissa joskus yksinään eli naapurin kanssa. Minulla tuo lähtö on ollut vaikeampaa. Voi olla että minua 'katsotaan kuin lehmä uutta porttia.' Lehmiä ei näillä seuduilla kovin usein näekään, kesäaikana se voi olla mahdollista. Tällä kylällä on vain kahdella naapurilla enää lypsykarjaa, mutta Tikkalan alueella on vielä ainakin kaksi lypsykarjataloa lisää. Muutamat ovat siirtyneet lihakarjaan, mutta ei heitäkään kannata kadehtia: lihan hinta (sekä sian- että naudanlihan) on hyvin alhainen. Ja voi ihmettä: Voistakin on ollut puutetta, kun kysyntä on niin paljon kasvanut viime aikoina. Taitavat nuo varakkaat venäläiset syödä  innolla suomalaista voita, joten suomalaiset saavat syödä sitten jotakin muuta. Ei enää edes Pekka Puskaa ja kumppaneita uskota, joka sanoi: "Voi on myrkkyä verisuonille".


Palkastaan he se pappikin saarnaa, vaikka ennen sanottiin että 'itsestään se paha pappi saarnaa.'  Olipa tuo sitten kummin päin hyvänsä, mutta uskon, etteivät kaikki papit ole pahoja. Entisaikaan tuli talon emännän tai isännän hautaaminen kalliiksi: Jos talossa oli kuusi lehmää, piti yksi lehmä luovuttaa papille maksuksi hautaansiunaamisesta. Näin luin yhdestä luotettavasta kirjasta. Liekö ollut niin, että niiltä muilta ei saanutkaan sitten siunauspalkkaa? Arvelisin, että joku pappi lukee tätäkin blogia, mutta ei koskaan kommentoi...


Kyllä se palkaa työstään haluaisi maajussikin, mutta ruuan hinnasta vain yhä pienempi osuus jää tuottajalle, joka tekee työn, ja maksaa kaikki tuotantopanokset, mitä työ vaatii. Nuo veijarit, K- ja S-marketit tekevät liikevoittoa yhä enemmän. Ainakin 30 % ruuan hinnasta jää kaupalle. Tuottajan osuus on paljon pienempi, ja omansa ottaa myös teollisuus.


Viime aikoina ei enää vaalien edellä ole huudettu 'halpaa ruokaa', kuten muutama vuosikymmen sitten. Kun kotimainen tuotanto loppuu, saamme syödä sitä halpaa mitä onnistumme kiinni saamaan. Olipa se vaikka minkä maalaista.


Tämän postauksen otsikko on lainaus itseltäni 1980-luvulta, jolloin kirjoitin samannimisen sanomalehtikirjoituksen. Se julkaistiin sanasta sanaan Maaseudun Tulevaisuudessa, mutta muokattuna myös Helsingin Sanomissa; kirjoituksen nimeksi oli pantu: 'Lehmällä kasapäin ratsastajia'.


'Nostetaan ilo pintaan, vaikka syän märkänis!'


Oikein hyvää ja mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!












keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hyvästi, rakas valkoinen ystävämme!


Mitsubishi Space Wagon vm. 1989  lähdössä vaihtoon...
Kuolemanvalkoisena kuin ensi lumi
seisoo japanilainen
ystäväni lähtöhetkellä.

Jää hyvästi, rakas!
Olit uskollinen koko
palvelusaikasi
kaksikymmentäkaksi ja puoli vuotta.
Hyvä ja uskollinen.

Ei kukaan voi enempää pyytää!

- Aili Nupponen -

~~~~

Vaikeinta ei ole talvi vaan sen jatkuva odottaminen.

Ensimmäinen lumi on aina toinen.
Se sataa meissä jo olevaan talveen.

Pakkaslumi kirjoittaa lauseensa ilmaan kuin oikea runoilija.
Uskomaton on totta.

Älä anna sen pettää.
Kaikki lumi on alta mustaa.

Näin pitkälle olen tullut.
Kuulen lumen äänen.

Se naukuu!

- Pekka Kejonen -
~~~~
Eilinen meni Joensuussa auton vaihdossa. Veimme kuvan Mitsubishin autoliike Hannu Hietalalle, ja ostimme sen tilalle toisen Mitsun, Space Starin, vm 2000. Tämä on muistokirjoitus hyvälle ystävälle, jolle lausuimme hellät jäähyväiset kaihoa tuntien. Se oli kuin pienen perheemme jäsen, palvellut meitä uskollisesti ja antaumuksella koko sen ajan, jonka oli meillä.

Emme ole ihan turhaan autoja vaihdelleet. Ensimmäinen oli kupla-Volski, ostettu uutena 1965. Ajoimme sillä 11 vuotta. Sitten se paloi, ja siitä tuli 'riisuttu malli', verhoukset olivat piloilla. Vaihdoimme 1976 VW Golfiin, jolla ajoimme kesään 1989. Paras auto näistä on ehdottomasti ollut tuo Mitsu. Enää ei meidän huushollissa palvota saksalaisia autoja. Kaikki autot olivat uusina ostettuja, mutta nyt emme enää raski haaskata niin paljon rahaa auton vaihtoon. Emme aja enää sillä monta vuosikymmentä, takaraja tulee vastaan ennen sitä. Tuskin mikään menettää arvoaan niin nopeasti kuin uusi auto. Hinta tippuu jo heti, kun se ajetaan ulos autoliikkeestä.

Onneksi tiet ovat parantuneet paljon siitä, mitä ne olivat 46 vuotta sitten. Kylätie varsinkin, se oli niin kapea, ettei vastaantulevaa autoa mahtunut sivuutamaan, vaan maitoautoa sivuttaessa joutui pistämään pakin päälle, ja peruuttamaan lähimpään tienhaaraan. Tein näin monia kertoja asuessani Perivaarassa. Koirivaarantiekin oli kapea, lisäksi kovin mutkikas, ja tiessä oli kiviä ja töyssyjä. Kun siirryimme Golfiin, oli ensimmäinen toimenpide pohjapanssarin asentaminen öljypohjan alle. Autolla joutui lanaamaan tietä, kun kunta ei tietä lanannut. Ja autorikkoja myös tapahtui, varmaan muillekin kuin meille.

Vitsinä on kylillä kerrottu, että naapurimme Manne Kuronen, oli nähnyt kunnan auton  'lanaavan' tietä kuljettaen sitä varovasti tien päällä, ei maassa. Manne-isäntä oli lausahtanut kuskille: "Minnekkä työ sitä lannoo kul(j)etatte?" Tämä tapahtui edellisen tiemestarin, Tiaisen, aikana. Tokihan hyvä lana kului, kun tiellä ei ollut hiekkaa, vaan isompia ja pienempiä kiviä. Ei kallista lanaa kannattanut särkeä jonkun kylätien takia!


~~~~

Uutisena eilen oli Karjalaisessa juttu siitä, että maanantaisen valtuuston jälkeen on kunnanjohtaja Olli Riikonen päättänyt ruveta kuntaliitosneuvotteluihin sekä Keski-Karjalan (siis Kiteen ja Kesälahden) että Joensuun kanssa. Ehdotettu veroprosentin korotus  samoin kuin kiinteistöveron korotus oli tullut valtuustossa tyrmätyksi, joten muuta mahdollisuutta ei jää kuin kuntaliitosneuvottelut. Saadaan nähdä, miten neuvotteluissa tulee käymään. Nähtävästi myös Hellistä irtautuminen kestää vuoden 2012 loppuun asti. Hellistä ei ole syntynyt säästöjä, vaan palvelut ovat entisestään kallistuneet. Totta kai, koska lääkärit tulevat yksityisiltä lääkäriasemilta. 

~~~~

Kehoittaisin teitä, joille sanomalehti Karjalainen tulee, kurkkaamaan tämän päivän lehteä sivulta 13. Siinä esitellään kirjailija Maaria Päivinen, eli nimimerkki Helmi-Maaria Pisara, entinen tohmajärveläinen. Hän on hyvin kansainvälinen ihminen, asuu nykyään Saksassa.

Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ja jälleen tunnustuksia!



Leena Lumilta samannimisestä blogista sain tämän kovin makean tunnustuksen. Lämpimät kiitokset, Leena, tämän johdosta! 
Leenalla on hyvin suuri joukko lukijoita, tällä hetkellä 364 kappaletta. Meidän päiväämme sisältyy ainakin yksi kerta päivässä, jolloin käymme kurkistamassa, mitä Leenalle tänään kuuluu. Pääasiassa Leena kirjoittaa kirjoista, mutta myös muuta asiaa hänen blogistaan löytyy. Puutarha on Leenan pitkäaikainen, rakas harrastus.


Minun on tehtävä 10 tunnustusta, mistä pidän tai mistä en pidä. Ainakin muutamaan kertaan olen tämän listan jo aikaisemmin läpikäynyt, mutta toivottavasti saan tähän vastaukseen uutta ilmettä, ettei kaikki toistuisi entisellään.


1. Lempivärini: Roosa ja musta (lisäksi lila)


2. Lempieläin: Kissa


3. Onnennumero: 13. Poikani, isäni ja isänisäni ovat kaikki 13 päivä syntyneitä.


4. Alkoholiton lempijuomani: Bon Aqva (vesi).


5. Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan, mutta erehdyksessä liityin Twitteriin, jota en ole päivittänyt.


6. Mistä pidät: Rehellisyydestä, siitä että puhutaan kasvokkain asiat halki eikä seläntakana, matkajutuista teeveessä, kulttuuriohjelmista, kirjoista, lukemisesta, runoista, netistä, lapsenlapsista, maaseudusta ja sen rauhasta, luonnosta, eläimistä, näytelmistä, hitaasta elämästä, historiasta ja erikoisesti paikallishistoriasta, sukujutuista, keväästä ja kesästä, linnunlaulusta, kansanmusiikista, klassisesta musiikista...


7. Lahjojen saaminen vai antaminen: Antaminen on hauskempaa!


8. Lempimuotosi: Sydän.


9. Lempipäiväsi: Sanoisin jos tietäisin, ei taida olla...


10. Lempikukka: Syreeni ja kielo.


Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville:


Aikatherine
Unelma
Sylvi
Mummeli
Blogisko Anna Amnell


Lämpimät onnitteluni kaikille tunnustuksen saaneille!


Oikein ihanaa Isänpäivän iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

torstai 10. marraskuuta 2011

Kuin sairaskertomus

Tikankolokerho 08.11.2011. Vähiin on käynyt...

OHJE

Joka rakentaa aidan ihmisten väliin,
jää aidan sisälle,
ei laukkaa sydämen harja hulmuten
ketään kohti
Matka toiseen ihmiseen
on viisasta aloittaa
siitä missä aita on matalin
tai portti auki.

~~~~~

Seinään on kirjoitettu:


Ahneet
joutuvat taivassa
lapioimaan paskaa

Seinään on kirjoitettu:

Käärinliinoissa
on sittenkin taskut!

Seinään on kirjoitettu:


Tyhmyys
on tarttuvista taudeista pahin

Seinään on kirjoitettu:


Vihaa vääryyttää
niin rakastat

- Tommy Tabermann -
Ensimmäinen tikankolokerho syksyllä 2009.
Tiistaina kokoonnuimme pitkästä aikaa Tikankolokerhoon, jonne Mikkosen Riitta ja Kerttu olivat meidät ystävällisesti kutsuneet teemalla pikkujoulu. Läsnä oli kutsujien lisäksi vain kolme kerholaista, jotka nauttivat talon emäntien vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Huonekin oli laajalti suurempi kuin entinen, entisen postin takahuone. Nyt pääsimme visiitille suureen postihuoneeseen, johon oli katettu kaunis kahvipöytä täytekakkuineen. Vielä kerran suurkiitokset Mikkosen Kertulle ja Riitalle!


Kerho perustettiin kaksi vuotta sitten, jolloin kerhossa oli runsaasti kävijöitä, kuvan mukaan ainakin 14 henkeä. Muut kiireet ovat siis vallanneet meidät eläkeläiset, jotka pian emme enää tunne toisiamme. Tosin kiireitä riittää, kun juoksemme lääkäreissä ja välillä hautajaisissa. Puheenaiheiksi nousevat heti kohta, kuka sairastaa mitäkin, ja kenellä on dementia tai alzhaimer; kuka on viety minnekin hoitoon ja niin edelleen. Olisi hyvä välillä puhua muistakin aiheista, kuin näistä. Masennus iskee pakostakin päälle, ja kiukku!


Osallistujien vähyyden johdostanyt on päätetty, ettei Tikankolo-kerho enää kokoonnu (ainakin toistaiseksi). Vielä kerran lämpimät kiitokseni Kertulle ja Riitalle kaikesta vaivannnäöstä ja uhrautuvaisuudesta!!


~~~~~~~


Otan nyt kevennystä hiukan tähän sairaskertomukseen, ja kerron välillä tarinoita Muikun talon väestä.


Juho Muikku (1886-1955) ja vaimonsa, Hanna Muikku (1897-1976) muuttivat asumaan Halolan tilalle Koirivaaraan 1922. He saivat kaikkiaan 12 lasta, jotka kahta ensimmäistä lukuunottamatta syntyivät Tikkalassa.


Hanna-emäntä oli varsin erikoinen nainen: Hän teki taikoja, metsästi ja kalasti saaden Koirilammesta toistakymmenkiloisen hauen atraimella. Hänen miniänsä, Aini Muikku kertoi seuraavat tarinat:


Aini Muikku oli tullut nuoreksi emännäksi Jorma Muikun taloon. Hän sanoi vanhalle emännälle, ettei ole lihaa mistä valmistaa ruokaa. Hanna meni vähin äänin navetalle. Jonkin ajan kuluttua hän tuli tupaan roikottaen lämmintä vasikanjalkaa sanoen: "Nyt on lihhoo". Nuori emäntä pääsi tekemään ateriaa perheelleen.


Kerran oli Hanna Muikku ollut metsästämässä hirviä käsiaseella, joka lienee ollut pistooli. Kun hirvi ei kaatunut laukauksesta, Hanna tuumasi: "Se vuan pieras ja jatko juoksuusa".


Hanna Muikusta kerrottiin, että hän synnytti lapsensa noin vain peltotöitä tehdessään pellon pientarelle, ja jatkoi heinätöitä lapsen saatuaan kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut. Tosin viimeisen, Jorman kohdalla 1941, asia ei ollut yhtä helppo, vaan silloin jouduttiin turvautumaan pihtisynnytykseen. Hän oli se kahdestoista lapsi. Jorma kuoli kesäkuussa 2002.


Tarinat teoksestani "Havutar, hyvä emäntä" (2004, 2006).


~~~~~
Tällä viikolla on joka päivä joko isäntä tai emäntä ajanut kirkonkylässä, niin tänäänkin. Tiistai-ilta venyikin lähelle kello yhdeksää. Sen kyydin tosin sain valtuustokaverilta, Kerttu Hartikaiselta. Sanomalehtimiehiä oli kahdesta paikallislehdestä kuuntelemassa kokouksia ja niissä pidettyjä puheenvuoroja. Tohmajärvi on nyt liitetty Savonlinnan rovastikuntaan, kun Kiteen rovastikunta on lakkautettu. Mutta näissä oloissa ei ole takuuta, missä rovastikunnassa me vielä olemme. Saattaa olla, ettei kunta vielä aivan heti ole päättämässä, mihin suuntaan Tohmajärvi liittyy. Tuo terveyskeskus on meille elintärkeä, eilen kävin siellä saamassa kortisonia polveeni, ja parhaillaan mies on siellä tekemässä käsijumppaansa. Oli siellä töissä kolme lääkäriä, ellei enemmän.


Toivotan teille, lukijani, oikein hyvää loppuviikkoa!
                                                  Aili-mummo


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Muistaako mummo?

Kaksi mummoa: Maija-Liisa ja Aili-mummo

NYY ON NII ERILAIST

Mummu muistaks
ko oltti rauhamarssil?
Vahvakätisimmä saivat kantta lippu
eturivis liahutit.
Mää matala su huamastas huutelin:
Ei neutronpom-me-ja
vaan aseistarii-sun-ta!

Mummu
kuulin vast tänä
et pelkäsit pimiä
valkentus mink tähre sul ol kylän kaikist kirkkaimp pihavalo.

Mummu-vaina
nyy
olen tääl ja sää siäl
sianperunapata höyry
mää keitän ruakka sil ketä munt omanas pitä.
Kyl enne ol helppo ko ol vaa huamisest hualisas
nyy mää jännitän jo elistkin päivä.
Kuka munt autta muutos
jos taas jourun täst lähtemä
alottama uure lehre
vaik o entisetki pöyräl leväläs ja lukemat?

- Heli Laaksonen -



Ellun (4v) piirustus Perhe ja mummo.
Mummolla on ollut liikaa menoja, kun en ole ehtinyt kunnolla blogiani päivittämään. Siis viime viikolla. Tiistaina meni Tohmajärvellä ja keskiviikko ja torstai kuluivat Joensuussa juostessa. Saa nähdä, menikö nämäkin juoksut hukkaan...


Eräs entinen naapurin emäntä täyttää huomenna sata vuotta, häntä juhlittiin eilen kirkonkylässä. Päivänsankarista oli haastattelu Karjalaisessa muistaakseni perjantaina, missä hän lausui: "Rollaattori on vanhoja varten!" Hän ei tarvitse vielä rollaattoria eikä muistikaan pätki, joten kunnossa on kaikki...Paljon Onnea ja pitkää ikää Lötjösen emännälle!


Monen satavuotiaan kohdalla asiat eivät ole yhtä hienosti. Muisti voi kadota paljon nuoremmiltakin, ja muistisairaudet ovat nykyään jo hyvin yleisiä. Kun ihmisten ikä jatkuu jonnekin 80-90-100v. asti, on monella meistä pitkä taival elettävänä, jona muistaa vain lapsuuden ajat, aikuiselämä ei tule enää mieleen. Kun oman perheen jäsenen nimet unohtuvat eikä enää tunne omia lapsiaankaan, on ihminen jo vaikeasti dementoitunut. Ehkäpä tila on asianomaiselle armollinen, mutta lähiomaiset ottavat tuollaisen jutun raskaasti, puhumattakaan puolisosta. Mutta se mikä on tullakseen, se tulee, toivoipa asiaa tai ei. Dementiaa tai itse herra Alzhaimeria tuskin kukaan itselleen tai puolisolleen toivoo.


Ystävätär pyysi lähtemään matkoille keskiviikkona, mutta siihen en nyt millään pysty. Toivottavasti joskus myöhemmin! Kokouksia evl-seurakunnalla on aika usein, adventtina on syntymäpäivät 60-70v., joilla lupasin olla mukana. Ja joulu joutuu tuossa tuokiossa. Kaikkiin niihin pitää valmistautua---. 


Keskiviikon Karjalaisessa on kuulemma kirjailija Maaria Päivisen eli nimimerkki Helmi-Maarian haastattelu. Maaria on kotoisin Tohmajärveltä, joten pitäkääpä lehteä silmällä. Maarialta on julkaistu jo kaksi romaania, Silja ja Mai sekä Minä rakastan sinua nuorimies. Lähetin vinkin myös UutisAlasimelle, mutta en tiedä, onko lehti ottanut Maaria Päiviseen yhteyttä.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhaisaa sunnuntai-iltaa!
                             Aili-mummo





perjantai 4. marraskuuta 2011

Muistakaamme heitä!

Miina Juvonen (1880-1967).

ISOÄITI MARIA


Pitkän käytävän päässä
huoneessa numero satakaksitoista
asuu isoäiti Maria
-ja odottaa kirjettä ja kesää.


Jo toistakymmentä vuotta
on isoäiti Maria
-odottanut samassa huoneessa.


Ja kesät tulevat ja menevät.
-Ja isoäiti Marian kaapin päällä
kasvaa kuvapostikorttien määrä
-korttien
jotka on lähetty
-Firenzestä
-Floridasta
-Sveitsistä
-Espanjasta
-Keniasta
ja Nuubiasta.


Jokaisen kortin kirjoitukset
isoäiti Maria
-muistaa jo ulkoa:
Ihana matka.
-suurenmoinen loma.
En ehdi kirjoittaa nyt
-on kiire.


Kun tulee kesä
-tulemme käymään.
Kirjoitan joskus myöhemmin.
Mutta isoäiti Maria
-on oppinut odottamaan.
Neljä vuosikymmentä hän kantoi
-vettä joesta
karjalle ja ihmisille.
Ja odotti kaivon rakentamista.


Hän synnytti kaksitoista lasta
ja tunsi kipua
-vasta silloin
kun lähetti lapsensa kouluun
-ja maailmalle.
Kolmastoista lähtijä
oli oma aviomies
-vuodekumppani,
jonka kuolema korjasi.
-Mies joka oli luvannut
kaivaa kaivon
-omalle maalle
heti kun talo saadaan valmiiksi.


Kaksitoista työntekijää
-yhteiskunnalle
synnytti isoäiti Maria
-päästäkseen asumaan
pitkän käytävän päähän
-huoneeseen numero satakaksitoista.
Ja tullakseen unohdetuksi.
Ei kaksitoista kertaa vuodessa
-vaan kaksitoista kertaa
vuoden jokaisena päivänä.


Isoäiti Maria täytti
-kahdeksankymmentä vuotta
kaikessa hiljaisuudessa
-koska juhlien järjestämisestä 
olisi tullut vaivaa niille
-joilla on kiire.


Mutta kaikesta huolimatta
isoäiti Maria
-on onnellinen ja toiveikas ihminen.
Huoneensa yksinäisyydessä 
-hän lukee kirjojen kirjaa
Pyhää Raamattua
-ja ristii työn kovettamat sormensa
rukoukseen
ja rukoilee kaikkien niiden puolesta
-joita rakastaa.


Joka päivä hän suorittaa
-pienet askareensa.
Järjestelee kuvapostikortit.
Ja pyyhkii huolellisesti tomut
-ylioppilaskuvista.
Ja
-muovikukat
unohdettujen ihmisten kukat
"kukkivat" maljakossa.


- Terttu Hyttinen -


~~~~


Muistakaamme pyhäinpäivänä poisnukkuneita läheisiämme! Kirjoitus pyhäinpäivästä löytyy tästä linkistä.


Oikein hyvää pitkää viikonloppua kaikille toivottaa Aili-mummo!